Matkalla alkoholismiin?

[adolf]

Tuo pohjakosketus on varmaan vähän venyvä käsite, ja tarkoittaa eri ihmisille eri asioita. Joillekin se pohjakosketus löytyy vasta sieltä, kun karahdetaan oikeasti kiville ja menee alta perhe, työpaikka, asunnot ym. tai pettää terveys täydellisesti. Osalle se voi olla enemmän henkinen pohjakosketus, että havahtuu itse siihen, että alkoholi alkaa olla ongelma. Jonkinlaisen pahoinvoinnin kauttahan tuokin havahtuminen lähes aina tapahtuu. Eli välttämättä sen pohjakosketuksen ei tarvitse olla sellainen, että ihan kaikki menee, vaan se pohja voi löytyä vähän vähemmilläkin vahingoilla.

Näin se menee. Oma pohjakokemukseni aikanaan oli todella kaukana mistään rapajuoppoudesta. Olen kiitollinen siitä, että minulle se tuli jo kauan ennen mitään tuommoista ja verrattain nuorena.

 

[Dino]

Kuulostaa liiankin tutulta. Kertaakaan en ole kuullut isäni sanovan näitä sanoja. Nyt aikuisiällä sitä tulee mietittyä, että kuinka paljon isäni alkoholismi on vaikuttanut käyttäytymiseeni ja joihinkin tiettyihin ihmissuhteisiin. Ärsyttää suunnattomasti monet jutut näin vuosia jälkikäteen, mutta ei sitä silloin eräänlaisessa "sumussa" tajunnut.

Minulla se kesti kolmekymppiseksi ja vaati sen isän uudelleen repsahtamisen, että havahtui itse siihen miten epäterveisiin käytösmalleihin sitä oli täysin huomaamattaan kasvanut. Ja alkoi sitten myös tajuamaan sitä, miten moneen asiaan nuo oli siinä vuosien varrella heijastuneet. Ne oli vaikuttaneet meidän perheen sisäisiin suhteisiin, ne vaikuttivat minun ihmissuhteisiini, ne vaikuttivat siihen miten minä toimin ja käyttäydyin töissä ja oikeastaan lähes jokaiselle elämän alueelle. Vaati vuosia ja vuosia aika kipeää itsetutkiskelua, ihmissuhteiden katkeamisia, uusien tapojen ja käytösmallien opettelua, omien rajojen vetämisen opettelua ja ennen kaikkea avoimuuden opettelua ennen kuin tuosta vanhasta painolastista alkoi pääsemään irti.

Näin jälkikäteen on tosiaan tajunnut sen, että monta asiaa olisi todennäköisesti mennyt helpommin kun isä olisi tuon pitkän "kuivan humalan" kauden aikana pystynyt myöntämään ja sanomaan ääneen ongelmansa, ja se oltaisiin käyty ja keskusteltu meillä perheen sisällä läpi. Nyt se kaikki lapsuudessa tapahtunut lakaistiin maton alle, teeskenneltiin että kaikki on kunnossa kun isä ei enää juonut, mutta samaan aikaan pinnan alla jokainen meistä voi ihan helvetin pahoin ja purki sitä omilla (väärillä) tavoillaan. Meidän koko perhe eli tavallaan edelleen alkoholistiperheen elämää, vaikka se alkoholi itsessään ei enää ollutkaan läsnä meidän elämässä.

 

[adolf]

Näin jälkikäteen on tosiaan tajunnut sen, että monta asiaa olisi todennäköisesti mennyt helpommin kun isä olisi tuon pitkän "kuivan humalan" kauden aikana pystynyt myöntämään ja sanomaan ääneen ongelmansa, ja se oltaisiin käyty ja keskusteltu meillä perheen sisällä läpi. Nyt se kaikki lapsuudessa tapahtunut lakaistiin maton alle, teeskenneltiin että kaikki on kunnossa kun isä ei enää juonut, mutta samaan aikaan pinnan alla jokainen meistä voi ihan helvetin pahoin ja purki sitä omilla (väärillä) tavoillaan. Meidän koko perhe eli tavallaan edelleen alkoholistiperheen elämää, vaikka se alkoholi itsessään ei enää ollutkaan läsnä meidän elämässä.

Sinä osaat aivan mielettömän hyvin pukea sanoiksi tähän sen, että miksi on niin, että se pelkkä juomattomuus ei ole yhtä kuin alkoholiongelman ratkaiseminen. Kuten olen ketjussa puhunutkin, niin minun isänihän joi myös koko minun lapsuuteni ajan, ja raitistui joskus palttiarallaa 20 vuotta sitten. Hänen kanssaan olemme oman raitistumiseni jälkeen useita kertoja pystyneet näistä asioista puhumaan, koska hän onneksi pystyy asian itselleen tunnustamaan, ja asioista pystytään puhumaan avoimesti sillä tavalla, että ne eivät pääty mihinkään tappeluhin, kuten juovan alkoholistin kanssa ne lähes aina päättyvät. Tuolla on ollut minulle itselleni positiivinen, terapeuttinen vaikutus, kun olen alkanut niitä lapsuuteni kokemuksia käsittelemään.

Minulle on aina ollut esimerkiksi tuolla AA:ssa vähän ongelmallista se, että miksi siitä tehdään jotenkin niin "iso numero", että kuka nyt on ollut minkäkin verran aikaa juomatta. Minun mielestäni paljon, paljon enemmän pitäisi puhua siitä, että miten ihmiset voivat. Paljon olen nähnyt niitä ihmisiä, että se korkki on kyllä ollut juu jopa vuosikymmeniä kiinni, mutta ei niitä kovin pitkään tarvitse vierestä kuunnella, kun käy selväksi että se alkoholismi vie edelleen siitä huolimatta niitä ihmisiä aivan 6-0.

Toki jokainen ajatelkoon, kuten lystäävät. Mutta kyllä minulle ainakin tässä raitistumisessa ja alkoholiongelman ratkaisussa esiin tulee aivan valtavan paljon tärkeämpiä asioita, joista on paljon olennaisempaa puhua, kuin se että minkä verran vuosia nyt kelläkin on mittarissa.

 

[WildThing]

Toivottavasti ymmärrät, että tämä on nyt kaikella ystävyydellä sanottu: Mutta tämä ajattelumallisi on vain vääjäämättömän siirtämistä eteenpäin ja itsellesi valehtelua. Mielesi hakee tekosyitä sille, että et astu sen täysin välttämättömän kynnyksen yli, jota tuo läheisillesi kertominen nyt sinulle edustaa.

Kun toivut siitä krapulasta/humalasta, joka sinulla nyt oletettavasti on, niin onko silloin muka joka jotenkin parempi hetki kertoa läheisillesi, vai alatko silloin vaan juomaan uudelleen?

Muistan itse sen hetken, kun kerroin vanhemmilleni, että nyt tämä minun juomiseni on tässä. Kuulin oven takaa, kuinka äitini rupesi itkemään kuultuaan päätöksestäni. Se oli hänelle vain valtava helpotus, kuten se uskoakseni myös sinun läheisillesi on.

Aika pitkään painin asian kanssa. Nyt se kerrottu ja olo on helpottunut. Aika paljon toivoa tuo myöntäminen antoi.

 

[Dino]

Minulle on aina ollut esimerkiksi tuolla AA:ssa vähän ongelmallista se, että miksi siitä tehdään jotenkin niin "iso numero", että kuka nyt on ollut minkäkin verran aikaa juomatta.

Tämä on hyvä pointti. Esim. isä muisti tuon kuivan kauden aikana aina mainostaa kaikille sitä, miten hän ei ole ottanut olutpulloakaan niin ja niin moneen vuoteen, ja esitteli ylpeänä kuinka hänellä oli melko iso kokoelma korkkaamattomia viski- ja konjakkipulloja nojatuolinsa vieressä vitriinihyllyssä kaikki nuo vuodet. Hän käytti tuota kaikkea ikään kuin todistellakseen sitä, että hänellä ei voi olla alkoholiongelmaa koska hän on ollut niin kauan juomatta ja hän pystyy päivittäin istumaan sen viinakaappinsa vieressä ilman että avaa niitä pulloja.

Sinällään hieno saavutus toki, mutta näin jälkikäteen olen tajunnut että kaikki tuo oli jollakin tavalla sen ongelman kiertämistä ja peittelyä, ja hän oli lopettanut ainoastaan äidin vakavan sairauden vuoksi eikä siksi, että hän oikeasti olisi halunnut parantua alkoholismista. Tai edes myöntää olevansa alkoholisti. Oikeasti hänkin koko tuon ajan voi pahoin, kuten meidän koko perhe, ja hänellä tuo purkautui mm. vakavina masennuskausina ja muuna ongelmakäyttäytymisenä, kuten esimerkiksi sairaalliisen pakonomaiseksi suorittamiseksi muuttuneina harrastuksina.

Itselläni tuo purkautui ensin paniikki-/ahdistushäiriönä, kun pelkäsin ensimmäiset vuodet päivittäin, koska se juominen alkaa uudestaan. Sitten myöhemmin sairaalloiseksi menneenä miellyttämisen tarpeena ja kyvyttömyytenä vetää omia rajoja. Myös omista tunteista puhuminen oli aina hyvin vaikeaa kun oli äidiltä ja isältä oppinut puhumattomuuden ja asioiden maton alle lakaisemisen mallin. Siskolleni tämä on ollut ehkä minuakin vaikeampaa.

Näistä ongelmista oltaisiin kyllä todennäköisesti vältetty monta, jos isä olisi vaan pystynyt tuon ongelmansa myöntämään ja me kaikki oltaisiin vaikka jonkun terapian kautta saatu työkalut tuosta asiasta puhumiseen ja sen käsittelyyn. Nyt sitä "kuivan alkoholistiperheen" elämää jatkui yli 15 vuotta kunnes koko paska lopulta levisi silmille. Mutta kun nuo kaikki asiat sai lopulta vuosien kypsyttelyn jälkeen sanottua isälle ääneen, niin vaikka se katkaisi välit isään, voin silti tällä hetkellä henkisesti paremmin kuin koskaan. Ainakin minulla on tunne, että olen tuosta omasta "alkoholismistani" päässyt lopultakin eroon. Lainausmerkeissä siksi, että juominen ja alkoholin käyttö ei ole minulle ollut varsinaisesti koskaan ongelma, mutta minulla on silti ollut jotenkin epäterve suhde alkoholiin. Mikä johti minullakin siihen, että lopetin oman alkoholin käytön niihin aikoihin kun isä aloitti omansa uudelleen.

Mutta oikeassa olet siinä, että ehkä tuon vuosien laskemisen sijasta olisi hyvä kiinnittää enemmän huomiota siihen, miten ihminen voi ja miltä hänestä tuntuu.

 

[adolf]

Sinällään hieno saavutus toki, mutta näin jälkikäteen olen tajunnut että kaikki tuo oli jollakin tavalla sen ongelman kiertämistä ja peittelyä, ja hän oli lopettanut ainoastaan äidin vakavan sairauden vuoksi eikä siksi, että hän oikeasti olisi halunnut parantua alkoholismista. Tai edes myöntää olevansa alkoholisti. Oikeasti hänkin koko tuon ajan voi pahoin, kuten meidän koko perhe, ja hänellä tuo purkautui mm. vakavina masennuskausina ja muuna ongelmakäyttäytymisenä, kuten esimerkiksi sairaalliisen pakonomaiseksi suorittamiseksi muuttuneina harrastuksina.

Tutulta kuulostaa.

Minullahan homma meni niin, että addiktoiduin alkoholiin teini-ikäisenä melkein samantien, kun sitä käyttämään aloin. 8 vuotta siitä ensihumalasta ehdin alkoholia käyttää, kunnes stoppi tuli vastaan. Loppuvaiheessa juominen oli jo aika vaarallista oman terveyteni kannalta näin jälkeenpäin ajatellen. Tuo juomiseni alkoi hyvin lähelle samoihin aikoihin, kun oma isäni lopetti juomisen. Hän oli ihan siellä kynnyksellä jo silloin, että äiti jättää hänet ja häneltä lähtee työpaikka alta. Ja tämän hän itse aivan avoimesti kyllä nykyään myöntää.

No jokatapauksessa, kun itse aloitin silloin samoihin aikoihin dokaamaan, niin eihän siinä tietenkään koskaan millään tavalla tullut käsiteltyä sitä isän alkoholismin aiheuttamaa pahaa oloa. Tai koulukiusaamisen jättämiä jälkiä.

Sitten kun reilu parikymppisenä oma juomiseni loppui, niin kykeninkö silloin käsittelemään noita asioita, ja siihen vielä päälle tulleita omasta juomisestani juontuneita asioita? No enpä juurikaan. Kyllähän minä siis AA:ssa ensimmäiset vuodet esimerkiksi kävin hyvin aktiivisesti, puhuin siellä ja kuuntelin sekä luin paljon aiheesta. Kirjoittelin myös hyvin aktiivisesti eräälle päihderiippuvuuksiin keskittyneelle nettipalstalle.

Mutta silti se mitä minulle kävi oli se, että korvasin sen alkoholin sitten vain paljon muilla riippuvuuksilla sekä säilytin sellaisia riippuvuuksia, joita minulla oli olemassa jo silloin juodessakin. Eli se ydinongelma, mikä siinä alkoholismissa on minun nähdäkseni se pihvi ja villakoiran ydin, niin se pysyi elossa ihan samalla tavalla, kuin silloin juodessakin. Eli minä en voinut hyvin. Pakenin omia tunteitani ja omia käsittelemättömiä asioitani nyt sitten noihin muihin riippuvuuksiin. Aivan kuten tein silloin juodessakin. Ja voin aivan helvetin huonosti pahimmillani. Olin siis kuivajuoppo, joka kyllä oli juomatta, mutta joka ei kyennyt sanomaan ulos sitä eikä rehellisesti pystynyt sitä kohtaamaan, että kuinka huonosti oikeasti sisälläni voin.

Tämä on se syy, että miksi se pelkkä juomattomuus ja raittius on kaksi ihan eri maailmaa. Pelkkä korkin kiinni ruuvaaminen ei ole vielä alkoholismin ratkaisua. Se on vain alku. Ja tuntuu, että me sen alkoholismin läheltä kokeneet tämän asian varsin hyvin sisäistämme. Ainakin sen perusteella, mitä sinä ja esimerkiksi @Alejandro on tähän ketjuun kirjoittanut.

Noita riippuvuuksia, mitä minulle sitten tuli oli ainakin videopelaaminen, somettaminen, urheilu ja porno. Nämä olivat jonkinlaisia laastareita sen alkoholin tilalla. Jonkinlainen läheisriippuvuus minulla on lisäksi ollut ihan pienestä lapsesta asti. Noiden riippuvuuksien kanssa sitten menikin monta vuotta. Ja jokainen noista riippuvuuksista toimi vähän eri tavalla, mutta ihan selkeästi olen nuo kaikki itsestäni tunnistanut. En noita nyt kauhean yksityiskohtaisesti ala selostamaan, mutta pahoja nuokin olivat, ja veivät aivan valtavasti aikaa ja energiaa.

Nyt voin sanoa, että olen noista riippuvuuksista aika hyvin eroon jo päässyt. En ole somessa enää tätä jatkoaikaa lukuunottamatta. Urheilen edelleen, mutta nykyään se on paljon terveempää, kuin se raivopäinen suorittaminen. Pelaan videopelejä ihan murto-osan nykyään siitä, mitä ennen, eikä minua kiinnosta enää uppoutua mihinkään peliin sillä vanhalla tavalla. Pornoakin katson hyvin harvoin enää nykyään.

Läheisriippuvuus onkin sitten ehkä vähän kinkkisempi juttu. Se juontaa jostain niin valtavan syvältä lapsuudestani, ja ne mallit olen aivan pikkulapsena jo sisäistänyt. Ihmissuhteiden sarallahan meillä kaikilla alkoholistikodin kasvateilla on uskoakseni enemmän tai vähemmän ongelmia. Näin se asianlaita on minullakin ollut, ja tuo on oireillut monilla eri tavoilla. Ja kun ne mallit elää ja toimia on imenyt joskus ihan pikkulapsena jo itseensä, niin niiden olemassaolosta on itse ollut hyvin pitkälti tiedostamaton. Semmoista voi olla hankalaa kyseenalaistaa, joka on aina ollut läsnä, ja johon on niin tottunut.

Mutta se miten tuo on ainakin minussa näkynyt, niin se on sellainen riittämättömyyden tunne kai ytimeltään. Ei jotenkin sisäistä sitä, että riittää ihan vain omana itsenään, kun ei tämmöistä kokemusta voinut mitenkään syntyä siellä alkoholiskodissa lapsena kasvaessa. Se miten tämä sitten on näkynyt ihmissuhteissa, niin ainakin vaikeutena luottaa ihmisiin, hylätyksi tulemisen pelkoa ja vaikeutta päästää ketään lähelle. Liiallisena kiltteytenä, ja ihmisten miellyttämisenä. Kiltteydessähän ei tietysti ole mitään pahaa, mutta silloin se on ongelma, jos et osaa olla kiltti itsellesi. Se kiltteyskin tulee silloin sellaisesta hyvin epäterveestä paikasta sinussa. Se on tavallaan sellainen kierre, missä sinä koko ajan hylkäät itseäsi. Omia tunteitasi ja omia tarpeitasi. Ihan terveitä ja luonnollisia tarpeita, joita meillä kaikilla on, ja joiden kanssa me alkoholistikodin kasvatit olemme oikeasti ihan yhtä arvokkaita, kuin kuka tahansa muukin.

Ja tässä sitä sitten päätyy semmoiseen tilaan, jossa jotain tosi tärkeää ja arvokasta elämästä jää puuttumaan. Koska kyllähän kaikkien meidän ihmisten ihan niitä syvimpiä tarpeita on jonkinlainen rakastetuksi tulemisen kokemus. Mutta sitä ei voi oikein mitenkään saada niillä läheisriippuvaisilla konsteilla. Ei esimerkiksi ripustautumalla ja roikkumalla toisessa ihmisessä, jossa se ihmissuhde ei perustu sellaisella vapaudelle, jossa jopa rakkaus voi syntyä, vaan se on sellainen tilanne jossa sinä kaappaat sen toisen ihmisen ikäänkuin panttivangiksesi. Ja kukaan terveellä tunne-elämällä varustettu ihminenhän ei tuollaiseen halua suostua, kun sen sinusta rupeaa vaistoamaan, vaan lähtee etääntymään. Ja näin ne kaikki hylätyksi tulemisen haavat ym. traumat sinussa aktivoituvat. Toki tämmöinen tilanne voi olla myös paikka toipua niistä haavoista ja traumoista, jos sen ymmärtää ottaa oikealla tavalla.

Se tilanteessani on ehkä johonkin toiseen verrattuna sitten hyvää, kuten aiemmin sanoinkin, niin isäni kanssa näistä asioista on pystynyt puhumaan. Hänellä ei ole enää sitä alkoholismin kieltomekanismia sillä tavalla siellä päänupissaan, vaan me kyetään kyllä se elefantti nostamaan siihen olohuoneen pöydälle ihan kaikessa rumuudessaan, ja puhumaan asioista melko terveellä tavalla niin kuin ne oikeasti ovat, sen sijaan että se elefantti pitäisi potkia takaisin sinne olohuoneen nurkkaan murjottamaan.

Itsensä kohtaaminen. Pakoonjuoksemisen lopettaminen. Tuossa se resepti lyhyesti ja tiivistettynä on, että miten nämä ongelmat ratkaistaan.

 

[Dino]

Tutulta kuulostaa.

Näistä muistaakseni joskus aiemminkin keskusteltu, ja nuo kuvailemasi tunteet mm. läheisriippuvuudesta, miellyttämisen tarpeesta, raivokkaasta suorittamisesta kaikessa, oman itsensä unohtamisesta jne. ovat ihan kuin suoraan omalta näppäimistöltäni. Noita on joutunut työstämään itsessään pitkään ja on sellainen tunne, että noista suurin osa alkaa olla selätetty ja olo on ihan oikeasti vapautunut ja hyvä. Valitettavasti tämäkin on johtanut joidenkin läheistenkin ihmissuhteiden heikkenemiseen tai tuhoutumiseen, koska ne ovat rakentuneet sen epäterveesti käyttäytyvän minän pohjalle, ja näillä ihmisillä onkin ollut vaikea hyväksyä sitä etten ole enää käytettävissä 24/7 heidän tarpeidensa mukaan ja osaan nykyisin sanoa vastaankin jos jokin asia heidän käytöksessään ja toiminnassaan ei minua miellytä.

Ainoa suurempi ero meidän tarinassamme varmaan se, että minulla ei itselläni ole koskaan tullut varsinaisesti mitään riippuvuussuhdetta alkoholiin, että juominen olisi siinä mielessä tullut ongelmaksi. Minulla se epäterve suhde alkoholiin on näkynyt enemmän siinä, etten ole koskaan pystynyt nauttimaan alkoholia. Olen juonut sitä, mutta en koskaan nauttinut siitä. Käytännössä olin aina vankasti käsijarru päällä enkä pystynyt käyttämään alkoholia mitenkään rennosti, vaan tavallaan pelkäsin koko ajan sitä että menetän jotenkin kontrollin. Ylilyöntejä sattui tämän takia todella harvoin, mutta sitten kun niitä (pieniäkin) sattui, niin morkkikset oli ihan järisyttäviä. Ja näissä ylilyönneissä ei siis puhuta mistään kunnon sekoilusta, vahingoista tai pitkistä putkista vaan siitä, että join vaan sen verran että menetin jollakin tavalla sen äärimmäisen kontrollin itseeni ja menetin esim. osittain muistini illan tapahtumista. Yksi vähän isompi sitten sattui väsyneenä ja sen seurauksena meni muisti koko illasta ja onnistuin hävittämään tavaroitani, sekä mursin kaatuessa kylkiluuni. Sen illan jälkeisen morkkiksen kanssa joutui taistelemaan viikkokausia, niin totesin lopulta että ei tässä ole mitään järkeä ja päätin jättää kokonaan alkoholin.

 

[pettter]

Siis mikä tää juttu oikein on. Mä oon aina ajatellut että kaikilla juopoilla on verenpaineet koholla, mutta täällä katkolla kun koko huone mitataan kerralla niin siinä väkisinkin kuulee muidenkin tuloksia niin mitä häh. Vieressä istuvalla oli joku 120/80 tms. Monilla oli yläpaine joku 135 tai 137. Mulla ensin päihdepolilla 188/128 ja verenpainepilleri naamaan. Täällä siten mittaukset 170 ja risat, 160 ja risat 150 ja risat, 160 ja risat ja nyt oma enkka varmaan kymmeneen vuoteen. 140 ja risat. Eilen kun tuli sekä aamulla että illalla pilleri. Ja laskeekohan se kun just heräsin ja nousin istumaan.

 

[WildThing]

Miten katkolle pääsee? Oon yrittänyt tehdä kaiken mitä voi.

 

[Mojo]

Miten katkolle pääsee? Oon yrittänyt tehdä kaiken mitä voi.

Ota yhteyttä terveysasemalle, työterveyshuoltoon tai A-klinikalle/päihdeklinikalle. Ne kertovat sitten, miten toimia ja ohjaavat eteenpäin.

 

[JjZz]

Siis mikä tää juttu oikein on. Mä oon aina ajatellut että kaikilla juopoilla on verenpaineet koholla, mutta täällä katkolla kun koko huone mitataan kerralla niin siinä väkisinkin kuulee muidenkin tuloksia niin mitä häh. Vieressä istuvalla oli joku 120/80 tms. Monilla oli yläpaine joku 135 tai 137. Mulla ensin päihdepolilla 188/128 ja verenpainepilleri naamaan. Täällä siten mittaukset 170 ja risat, 160 ja risat 150 ja risat, 160 ja risat ja nyt oma enkka varmaan kymmeneen vuoteen. 140 ja risat. Eilen kun tuli sekä aamulla että illalla pilleri. Ja laskeekohan se kun just heräsin ja nousin istumaan.

En ole asiantuntija, mutta sen tiedän että joillain verenpaine on luonnostaan todella alhainen. Esim vaimollani. Hänellä yläpaine on välillä alle sata. Yleensä kuitenkin yli. Tuollaiset 120/80 lukemat tulee vain silloin kun hänellä on ongelmia terveyden kanssa. Esim joskus hän on kärsinyt ylirasituksesta, jolloin leposyke oli 130 luokkaa. Tuolloin hänen verenpaineensa oli noissa lukemissa.

 

[Iisoppi]

Nyt on kyllä ollut menoa täällä. Eikä vain @godspeedin
tarinoita siitä miten menee. Ja todellakin hyvää menoa @godspeed . On ollut kiva lukea sinun juttujasi ja olisi varmaan pitänyt jossain vaiheessa tykätä niistä. Mutta kaikkea hyvää sinulle...

@Necco ja @WildThing tuntuu ettette ole saaneet sitä apua mitä olisitte tarvinneet ja se tuntuu minusta harmilliselta. Eikä minun mielipiteeni auta teitä yhtään. Tiedän sen. Mutta yrittäkää pitäkää pintanne. Täällä on annettu monia hyviä neuvoja siitä mistä hakea apua. Ihan jo perusterveyden kautta pitäisi päästä esim. katkolle ja saada muutakin hoitoa kun antabus-resepti. Kun osaa kertoa miten vaikeaa on ja tarvitsee apua. Onhan se tietenkin paljon kiinni siitä miten sanoma vastaanotetaan. Monissa kunnissa on ihan erillisiä päihdevastaanottoja. Toivottavasti saatte apua mitä tarvitsette.

Itse olen toipuva alkoholisti. Joten tajuan ehkä hippasen mitä koette. Ja tietenkin toivon teille kaikkea hyvää. Olen ollut nyt juomatta reilun puolitoista vuotta. Sitä edelsi pitkä raitisjakso mutta sitten elämässä tapahtui asioita jotka ajoivat helpottamaan ahdistusta viinalla. Ja kaikki me niin lopulta täysin yli. Olin kamala ihminen. Onneksi sain apua ja päädyin katkolle ja pääsin kuntoutukseen. Sieltä sain taas monia eväitä eteenpäin. Nyt en vaan jaksa kirjoittaa enemmän. Kaikkea hyvää kaikille jotka taistelee riippuvuuksien kanssa...

 

[WildThing]

Nyt on kyllä ollut menoa täällä. Eikä vain @godspeedin
tarinoita siitä miten menee. Ja todellakin hyvää menoa @godspeed . On ollut kiva lukea sinun juttujasi ja olisi varmaan pitänyt jossain vaiheessa tykätä niistä. Mutta kaikkea hyvää sinulle...

@Necco ja @WildThing tuntuu ettette ole saaneet sitä apua mitä olisitte tarvinneet ja se tuntuu minusta harmilliselta. Eikä minun mielipiteeni auta teitä yhtään. Tiedän sen. Mutta yrittäkää pitäkää pintanne. Täällä on annettu monia hyviä neuvoja siitä mistä hakea apua. Ihan jo perusterveyden kautta pitäisi päästä esim. katkolle ja saada muutakin hoitoa kun antabus-resepti. Kun osaa kertoa miten vaikeaa on ja tarvitsee apua. Onhan se tietenkin paljon kiinni siitä miten sanoma vastaanotetaan. Monissa kunnissa on ihan erillisiä päihdevastaanottoja. Toivottavasti saatte apua mitä tarvitsette.

Itse olen toipuva alkoholisti. Joten tajuan ehkä hippasen mitä koette. Ja tietenkin toivon teille kaikkea hyvää. Olen ollut nyt juomatta reilun puolitoista vuotta. Sitä edelsi pitkä raitisjakso mutta sitten elämässä tapahtui asioita jotka ajoivat helpottamaan ahdistusta viinalla. Ja kaikki me niin lopulta täysin yli. Olin kamala ihminen. Onneksi sain apua ja päädyin katkolle ja pääsin kuntoutukseen. Sieltä sain taas monia eväitä eteenpäin. Nyt en vaan jaksa kirjoittaa enemmän. Kaikkea hyvää kaikille jotka taistelee riippuvuuksien kanssa...

Kiitos, nyt kahden paikan kautta päivystyksessä. Jospa täältä jotain apua lötyisi. Aika vaikeaa on näköjään saada apua.

 

[WildThing]

Ei ole paikkoja. Pitää jotenkin yrittää pärjätä huomiseen.

 

[Iisoppi]

Ei ole paikkoja. Pitää jotenkin yrittää pärjätä huomiseen.

No voi kurja. Resurssipula on kyllä paha asia. Yritä jaksaa että saat apua. En voi muuta sanoa kuin VOIMIA...

 

[godspeed]

Nyt on kyllä ollut menoa täällä. Eikä vain @godspeedin
tarinoita siitä miten menee. Ja todellakin hyvää menoa @godspeed . On ollut kiva lukea sinun juttujasi ja olisi varmaan pitänyt jossain vaiheessa tykätä niistä. Mutta kaikkea hyvää sinulle...

Kiitän. Aika sanattomaksihan tämä vetää, mutta varmaan kaikki on sinällään saavutettu mitä tällaisella foorumikirjoittelulla voi saavuttaa, eli nyt sitten ylläpidetään raittiutta :)

Matkahan ei koskaan lopu vaan tarkkana saa aina olla. Pelkään esimerkiksi sitä, että pitää olla kohta lähes viikko yksin. Odotan kylläkin sitä, että saa olla omassa rauhassa, mutta pelottaa kuitenkin aika paljon. Saattaa olla, että asiaa tulee tännekin. En tiedä pitäisikö tämä yksinolo jotenkin purkaa vielä paloiksi jollain tasolla, että mikä siinäkin on, kun yksin on nykyisin niin hankalaa. Ei aina ole ollut, mutta nyt sitten on. Jaa-a.

 

[godspeed]

Mieli alkaa vähän osoittaa levottomuuden merkkejä. Tarkoittaa alkoholinhimoa tai jotain tunnejäännettä menneisyydestä, mikä taas tarkoittaa sitä, että niin pitkälle on tultu, että mieli kysyy vienosti voisiko sitä ottaa muutaman. Ei voi, sanon minä mielelle takaisin. Yhtään ei saa leikkiä asian kanssa. Se on pakko saada taas sanottua ja todettua.

Olen ostanut sitten vissyä laatikkotolkulla, mikä voi olla oire juuri siitä, että juomishimoja on. Tämä on varmasti erikoisen oloista lukea, kun ei siitä kauaa ole (viikko?), kun totesin, että aika hyvin menee. Mutta tällaista se tavallaan on, ja ehkä kuuluukin olla, että muistutuksia vaaroista tulee eteen alvariinsa. Yleensä mielikin on kohtalaisessa kunnossa, jos se alkaa tuputtamaan vaaroja. Silloinhan ihmiset sitten helposti ratkeavatkin, vaikka juominen olisi jäänytkin onnistuneesti jo historiaan.

En usko välttämättä vahvuuksiin tai heikkouksiin ihmisissä, vaan meillä on erilaisia ominaisuuksia ja erilaisia tapoja ajatella tätäkin sairautta. Alkoholismi sairautena yhdistää, eikä ole väliä millainen ihminen on ja millaisista lähtökohdista on, koska sairaus usein on samanlainen, vaikka olisi laadultaan hieman erilainen. Viina maistuu, sitä ei voi oikein eri tavoin juoda, sillä senkun kaataa vaan kurkusta alas. Ei ole vaikeaa ja kaikki osaa halutessaan.

Nämä minunkaan rimpuilut himojen kanssa eivät ole mikään merkki siitä, että minä olisin vartavasten heikko. Ajatukset voivat jollain tavalla olla, mutta minä olen minä, ja minä voin vaikuttaa tietoisesti ajatuksieni vahvuuteen, sillä jos voin ajatella vahvasti, niin olenhan minä silloin vahva ihminen, vaiko?

Ihmisinä me alkoholistitkaan emme ole heikkoja, emmekä varsinkaan huonoja ihmisiä. Sanon tämän silläkin uhalla, että alkoholisteista olisi huonojakin kokemuksia monilla tai läheisenä olisi/olisi ollut sellainen, jolloin sitä äärimmäisen raskaan sekoilun määrää olisi joutunut todistamaan vuosikausia. Osa heistä saattaa olla vaikeita tapauksia, mutta suurin osa on ihan tavallisia ihmisiä. Sitä minä en aina ole tajunnut, kun suomalainen kulttuuri opetti jo nuorelle minulle, että vain spurgut ovat alkoholisteja, tai tyypit, jotka vetävät vain kirkasta viinaa kaksi pulloa päivässä ovat juoppoja. Nykyisin asiaan on jotenkin herätty, mutta kyllä tässä kulttuurissa edelleen korjattavaa riittää vaikenemisen sijaan. Nähdäkseni nuoriso on kylläkin tässä asiassa hyvällä tiellä, kun raittius on muotia ja halutaan elää terveellisemmin.

No, tämä teksti karkasi nyt vähän lapasesta, mutta piti saada kirjoittaa. Siitä mahdollisuudesta olen aina iloinen. Kaikilla ei ole tätäkään keinoa asioidensa hoitamisessa. Saunapäivä ja perjantaihan se tietystikin myös on!

 

[adolf]

Sopranos on sellainen TV-sarja, joka on aina jäänyt minulta väliin kaikista kehuista huolimatta. Nyt olen kuitenkin päässyt tuonne 4. kauden loppuun asti tässä talven aikana.

No miten tämä sitten liittyy ketjun aiheeseen? No siten, että vaikka sarjan päähenkilö Tony Soprano ei olekaan alkoholisti, eikä sarja kerro alkoholismista muutenkaan, niin silti hirvittävän paljon tuossa Sopranosin perheessä on alkoholistiperheen piirteitä.

Tony elää jatkuvaa valheellista elämää, on koko ajan helvetin vihainen, ja vaikka hän käy terapiassa, niin ei vaan mitenkään suostu kohtaamaan sitä, että miten esimerkiksi hänen lapsuutensa ja äitisuhteensa vaikuttavat häneen. Siinä sivussa kaikki muut perheenjäsenet voivat omalla tavallaan huonosti, ja saavat koko ajan kärsiä tämän yhden teoista ja mielen oikuista. Vaimo lakaisee kerta toisensa jälkeen miehensä valheita maton alle, ja sivuuttaa omaa pahaa oloaan ja tunteitaan. Lapset pelkäävät isäänsä, ja joutuvat rakastavan isän sekä miehen mallin sijasta toimimaan tyrannin kanssa, ja oireilevat tämän vuoksi omilla tavoillaan. Eli aivan yksyhteen sitä, mitä tapahtuu alkoholistiperheissäkin. Kaikki sairastuvat tuohon valheelliseen maailmaan.

Kyllä tämä sarja on niiden kehujen arvoinen. Aivan loisteliaalla tavalla toteutetaan tätä psykologista puolta tässä.

 

[godspeed]

Tässä kun nyt on alkoholistiperheistä puhuttu aiemmissa viesteissä paljonkin, niin heräsin hieman miettimään miksi minä en käsittele juurikaan perhe-elämää viesteissäni. Syy on melko yksinkertainen: Eihän minulla ole oikeastaan laajemmin tiedostavana yksilönä sellaista koskaan ollutkaan.

Vanhempani erosivat hyvissä ajoin jo ennen ensimmäistä luokkaa, ja vaikka toki muistankin aikoja perheen kesken, niin aika vähän sieltä mitään mallia sai eteenpäin vietäväksi tai olisi ehtinyt kasvaa siten, että itselläkin heräisi joskus halu perustaa perhe. Minulla ei siis ole aikuisiälläkään ollut omaa perhettä vaan aika pitkälle olen elellyt yksikseni, jolloin alkoholisminikin sai rakentua rauhassa. Eikä sitä perhettä kyllä enää tulekaan, mutta sen olen hyväksynyt, eikä asiassa ole ongelmaa.

En ole välttämättä koskaan kaivannutkaan perhettä, mutta jos perhe-elämä olisi ollut tukirankana jo lapsuudessani, niin olisinko kenties kaivannut? En todellakaan tiedä vastausta tähän kysymykseen.

Aina voidaan miettiä myös miten olisi oman alkoholismin laita ollut, jos lapsuuteni olisi ollut hieman tasapainoisempi ja ennen kaikkea tavallisempi. Eihän kaikista alkoholistin lapsista tule alkoholisteja, mutta minusta tuli, vaikka sellaista alkoholismintäyteistä arkea minunkaan ei tarvinnut lapsena liikaa sietää. En vaan mennyt vihaisen isän luokse, kun hän joi. Eli liikaa juotiin kuitenkin, se on selvä, mutta ehkä minä puhun näitä asioita hieman pumpulimaisemmiksi kuin ne ovat olleet, sillä siten on elämässä pitänyt selviytyä.

 

[godspeed]

Kiinnostaisi tietää onko muita, joilla on jokin diagnosoitu mielenterveysongelma ja alkoholismi. Kummatkin siis siistissä paketissa. Toki useimmilla on se masennus, johtuu se alkoholista tai ei, mutta periaatteessa puhun ihmisistä, joilla on edelleen jokin paha mielensairaus vaikka alkoholismi olisikin kurissa. En minä varmaan yksinkään tämän asian kanssa ole?

Tänään on ollut parempi päivä. En tiennyt kirjoittaisinko tähän ketjuun vai johonkin toiseen, mutta sellainen oire on, että kun menee hyvin niin alkaa murehtimaan vanhoja. Toisinpäin kuin yleensä, eli ei siten, että kun menee huonosti, niin vasta sitten alkaa murehtia vanhoja. Tässä käytännössä tulee myös itsetuhoisia absurdeja ajatuksiakin, mutta ne voi oikeastaan päästää toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Ei mitään uutta auringon alla. Eteenpäin vaan, vaikka mitä pakkoajatuksia tahansa tulisikin. Niille ei kannata antaa liikaa huomiota.

Siitä varmaan voisi kirjoittaa pitkänkin viestin miksi ihminen kaipaa niin paljon vanhaa, vaikka uusi on voinut monesti olla paljon parempi. Toki terveys prakaa mahdollisesti jo varhain iän karttuessa, mutta sellainen nuoruuden kuolemattomuus, pinnallinen henkisyys ja yleinen lapsellisuus väistyvät iän myötä. Jos niin ei käy, niin ehkä ei ole tehnyt asian eteen riittävästi.

En siis oikeastaan haluaisi olla enää parikymppinen, koska parikymppinen on usein vähän likinäköinen, kun ovat mahdollisesti lähempänä syntymää kuin kuolemaa. Kyllä nyt on ihan hyvä, kun tuntuu, että elämästä ja maailmasta ymmärtää enemmän kuin koskaan, ja ymmärtää myös sen, kun ei ymmärrä mitään. Se joskus ahdistaa, mutta siitä en ole varma onko ahdistus useinkaan hyväksi vai pahaksi. Varmaan eri yhteyksissä siitäkin on hyötyä, sillä ahdistuneena herää kyseenalaistamaan joitain ratkaistavia asioita. Niitä kyllä löytyy ja lisää keksitään jatkuvalla syötöllä. Jos ei ole mitään sen suurempia ongelmia ja ennen kaikkea kykenee keskittymään elämäänsä, niin silloinhan kaikki lienee enemmän kuin kunnossa. Kaikki eivät osaa keskittyä, jolloin tapahtuu narahtamisia.

Eipä tule laskuria juurikaan enää tuijotettua. Danny Trejo sanoi laskevansa päiviä vielä 50 vuotta raitistumisensa jälkeen. Tai ainakin toteavan itselleen, ettei enää juo. En enää muista aina edes kauanko tupakoinnin lopettamisestani on, joten varmaan sama tulee käymään alkoholittomuuden kanssa ennen pitkää. En minä oikeastaan haluaisikaan laskea ja muistella kaiken aikaa missä mennään, koska en tiedä miksi niin pitäisi tehdä? Ei alkoholismia tarvitse joka käänteessä muistella, vaan pitää jatkaa sitä uutta elämää ja siirtää vanhaa taka-alalle. Mutta pahoittelen jorinoitani vielä tässä vaiheessa, ehkä nekin sitten vaan loppuvat aikanaan useamman lopettamisyrityksen jälkeen, kun tosiaan huomaa, ettei tarvitse enää kirjoittaa :)

 

[Kuuppa Jumissa]

Kiinnostaisi tietää onko muita, joilla on jokin diagnosoitu mielenterveysongelma ja alkoholismi. Kummatkin siis siistissä paketissa. Toki useimmilla on se masennus, johtuu se alkoholista tai ei, mutta periaatteessa puhun ihmisistä, joilla on edelleen jokin paha mielensairaus vaikka alkoholismi olisikin kurissa. En minä varmaan yksinkään tämän asian kanssa ole?

Tänään on ollut parempi päivä. En tiennyt kirjoittaisinko tähän ketjuun vai johonkin toiseen, mutta sellainen oire on, että kun menee hyvin niin alkaa murehtimaan vanhoja. Toisinpäin kuin yleensä, eli ei siten, että kun menee huonosti, niin vasta sitten alkaa murehtia vanhoja. Tässä käytännössä tulee myös itsetuhoisia absurdeja ajatuksiakin, mutta ne voi oikeastaan päästää toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Ei mitään uutta auringon alla. Eteenpäin vaan, vaikka mitä pakkoajatuksia tahansa tulisikin. Niille ei kannata antaa liikaa huomiota.

Siitä varmaan voisi kirjoittaa pitkänkin viestin miksi ihminen kaipaa niin paljon vanhaa, vaikka uusi on voinut monesti olla paljon parempi. Toki terveys prakaa mahdollisesti jo varhain iän karttuessa, mutta sellainen nuoruuden kuolemattomuus, pinnallinen henkisyys ja yleinen lapsellisuus väistyvät iän myötä. Jos niin ei käy, niin ehkä ei ole tehnyt asian eteen riittävästi.

En siis oikeastaan haluaisi olla enää parikymppinen, koska parikymppinen on usein vähän likinäköinen, kun ovat mahdollisesti lähempänä syntymää kuin kuolemaa. Kyllä nyt on ihan hyvä, kun tuntuu, että elämästä ja maailmasta ymmärtää enemmän kuin koskaan, ja ymmärtää myös sen, kun ei ymmärrä mitään. Se joskus ahdistaa, mutta siitä en ole varma onko ahdistus useinkaan hyväksi vai pahaksi. Varmaan eri yhteyksissä siitäkin on hyötyä, sillä ahdistuneena herää kyseenalaistamaan joitain ratkaistavia asioita. Niitä kyllä löytyy ja lisää keksitään jatkuvalla syötöllä. Jos ei ole mitään sen suurempia ongelmia ja ennen kaikkea kykenee keskittymään elämäänsä, niin silloinhan kaikki lienee enemmän kuin kunnossa. Kaikki eivät osaa keskittyä, jolloin tapahtuu narahtamisia.

Eipä tule laskuria juurikaan enää tuijotettua. Danny Trejo sanoi laskevansa päiviä vielä 50 vuotta raitistumisensa jälkeen. Tai ainakin toteavan itselleen, ettei enää juo. En enää muista aina edes kauanko tupakoinnin lopettamisestani on, joten varmaan sama tulee käymään alkoholittomuuden kanssa ennen pitkää. En minä oikeastaan haluaisikaan laskea ja muistella kaiken aikaa missä mennään, koska en tiedä miksi niin pitäisi tehdä? Ei alkoholismia tarvitse joka käänteessä muistella, vaan pitää jatkaa sitä uutta elämää ja siirtää vanhaa taka-alalle. Mutta pahoittelen jorinoitani vielä tässä vaiheessa, ehkä nekin sitten vaan loppuvat aikanaan useamman lopettamisyrityksen jälkeen, kun tosiaan huomaa, ettei tarvitse enää kirjoittaa :)

No täältä löytyy kyllä ainakin diagnoosia tuon juopporenttuilun lisäksi. Kakkostyypin kaksisuuntainen mielialahäiriö, ahdistuneisuushäiriö ja varmaankin persoonallisuushäiriö vaativin piirtein tms. Alkoholiriippuvuus on vieroittuneessa tilassa, niinkuin psykiatri kauniisti lausunnoissaan kirjoittaa.

Kuulun siihen koulukuntaan, joka hoisi outoja, kummallisia oireitaan alkoholilla, sai asiat pahenemaan ja sairauden ryöpsähtämään samalla alkoholisoituen. Joillakin janttereillahan se käy toisinpäin, terveeseen päähän kaadetaan viinaa vuosikausia, kunnes jokin piilevä sairaus aktivoituu ja ollaan samassa tilanteessa.

Lopputuloshan tässä näyttää olevan sama. En ole katkera, mutta kuitenkin...jos olisin saanut apua ja diagnoosin aiemmin, en ehkä olisi tässä tilanteessa. Muistan aikoinani hakeneeni apua YTHS:ltä, kun voin selittämättömän huonosti henkisesti ja alkoholia kului. Psykologi tarjosi minulle naloksonihoitoa (!) ensihätään. Että voisin siis juoda suuria määriä saamatta samaa mielihyvää. Masennusdiagnoosin minä olisin tarvinnut. Kovassa krapulassa kävin terveyskeskuksessa ja valitin oireitani. Sain reseptin diapamia, en lähetettä mielenterveystoimistoon. Sitten kun olin jo saanut itseni deekukuntoon, vetänyt muutakin kuin ristiä perässäni, hukannut parisuhteeni, hyvän opiskelupaikkani ja menettänyt työni ja kotini minulle todettiin, että olen sairas, mutta ensin on hoidettava päihdeongelma ennenkuin saan mielenterveysapua. No sitähän minä olin jo vuosia hakenut, törpöt, jo ennen päihdeongelmaani!

Jos jossittelee, niin ehkä eläisin nyt toisenlaista, keskiluokkaista perhe-elämää jotkut unelmat toteutuneena, mihin minulla oli kaikki avut ja lahjat. Sen sijaan, että ramppaan kuntouttavassa työtoiminnassa toinen jalka eläkkeellä ja monet toiveet ja unelmat unohtaneena.

Itsepähän korkin narautin ja pullot kaadoin, ei siitä muita parane syyttää. Kun vain olisin tajunnut hakea oikeaa apua oikeasta paikasta olisi kaikki ehkä toisin.

No, nyt olen ainakin raitis. Sairas vielä, mutta raitis. Oikealla hoidolla ehkä palaudun vielä tuottavaksi yksilöksi maailmalle ja elätän jopa itseni, mutta paljon on hampaankolossa, vaikkei tämä elämä koskaan reilua ja oikeudenmukaista ole. Joskus kaikuu korvissa sanat tuosta vanhasta iskelmästä "elämän valttikortit".

Näillä korteilla pelataan, mitkä on jaettu, ja pulinat pois. Taas yksi raitis viikonloppu ainakin käynnissä, pistetään se plus-sarakkeeseen ja nautitaan huomenna krapulavapaasta aamusta.

 

[Mane Schimanski]

Olen. Katson nyt vielä tämän sarjan, ehkä voisin kuitata mestaruuden ensin

 

[Ollakseni]

Sitten kun olin jo saanut itseni deekukuntoon, vetänyt muutakin kuin ristiä perässäni, hukannut parisuhteeni, hyvän opiskelupaikkani ja menettänyt työni ja kotini minulle todettiin, että olen sairas, mutta ensin on hoidettava päihdeongelma ennenkuin saan mielenterveysapua. No sitähän minä olin jo vuosia hakenut, törpöt, jo ennen päihdeongelmaani!

"Jotta voisin lopettaa itseni turruttamisen alkoholilla tarvitsen apua mielenterveysongelmiini, mutta en voi saada apua mielenterveysongelmiini koska turrutan itseäni alkoholilla" on kyllä aika klassikko dilemma. Päihteitä käytetään koska on mielenterveysongelmia, mutta mielenterveysongelmiin on hankala saada apua jos käyttää päihteitä.

Tulihan sitä itse vedettyä taas yöllä liikaa alkoholia ja päätin sitten reippailla oikein kunnolla ja kävellä Oulunkylästä kotiin. Oli siinä 7 kilometriä matkaa ja päätinpä vielä jäädä pikaraitiovaunusta pois että pääsisi vähäksi aikaa baariin. Vähän taas vituttaa.

 

[godspeed]

Jos jossittelee, niin ehkä eläisin nyt toisenlaista, keskiluokkaista perhe-elämää jotkut unelmat toteutuneena, mihin minulla oli kaikki avut ja lahjat. Sen sijaan, että ramppaan kuntouttavassa työtoiminnassa toinen jalka eläkkeellä ja monet toiveet ja unelmat unohtaneena.

Itsepähän korkin narautin ja pullot kaadoin, ei siitä muita parane syyttää. Kun vain olisin tajunnut hakea oikeaa apua oikeasta paikasta olisi kaikki ehkä toisin.

No, nyt olen ainakin raitis. Sairas vielä, mutta raitis. Oikealla hoidolla ehkä palaudun vielä tuottavaksi yksilöksi maailmalle ja elätän jopa itseni, mutta paljon on hampaankolossa, vaikkei tämä elämä koskaan reilua ja oikeudenmukaista ole. Joskus kaikuu korvissa sanat tuosta vanhasta iskelmästä "elämän valttikortit".

Mietin nykyisin eläkkeellä ollessani päivittäin, että mitä jos. Aina voi pohtia miten olisi käynyt, jos ei olisi nuoresta asti ollut sairas, joskin pitkän aikaa ilman diagnooseja. Alkoholismikin voi alkaa heti, kun on ikää päättää itse koska juo. Ja silloin karkkipäivä voi olla joka päivä. Pian huomaa juoneensa 20 vuotta, joista suurin osa ongelmakäyttöä. Eikä ole saanut elämässään oikein mitään loppuun saakka, vaikka olisi erinäisiä asioita aloittanutkin.

Sinulla on kyllä aika hurjan kuuloinen tarina, enkä tietystikään väheksy sitä. Se ero meillä on selkeä, että sinä et ole tuntunut saaneen mitään apua siinä missä itse sain jotain. En paljoa, mutta jotain, koska oikein kukaan ei tiennyt mitä tehdä minunkaan kanssa. Sen takia tilanteenikin on nyt tämä, että jonkinlainen "perusteellinen" kuvio käytiin läpi mitä tässä elämässä vielä voisi tehdä ja ilmeisen moni lääkäri oli lopulta sitä mieltä, ettei mitään.

Mutta tosiaan. Olemme raittiita. Se lienee tällä hetkellä kaikista tärkeintä :)

 

[Kuuppa Jumissa]

Mietin nykyisin eläkkeellä ollessani päivittäin, että mitä jos. Aina voi pohtia miten olisi käynyt, jos ei olisi nuoresta asti ollut sairas, joskin pitkän aikaa ilman diagnooseja. Alkoholismikin voi alkaa heti, kun on ikää päättää itse koska juo. Ja silloin karkkipäivä voi olla joka päivä. Pian huomaa juoneensa 20 vuotta, joista suurin osa ongelmakäyttöä. Eikä ole saanut elämässään oikein mitään loppuun saakka, vaikka olisi erinäisiä asioita aloittanutkin.

Sinulla on kyllä aika hurjan kuuloinen tarina, enkä tietystikään väheksy sitä. Se ero meillä on selkeä, että sinä et ole tuntunut saaneen mitään apua siinä missä itse sain jotain. En paljoa, mutta jotain, koska oikein kukaan ei tiennyt mitä tehdä minunkaan kanssa. Sen takia tilanteenikin on nyt tämä, että jonkinlainen "perusteellinen" kuvio käytiin läpi mitä tässä elämässä vielä voisi tehdä ja ilmeisen moni lääkäri oli lopulta sitä mieltä, ettei mitään.

Mutta tosiaan. Olemme raittiita. Se lienee tällä hetkellä kaikista tärkeintä :)

Olen kyllä huomannut, että minulle on pidemmän päälle kovin epäterveellistä lähteä jossittelemaan ja spekuloimaan menneellä. On paljon parempi, kun keskittyy nykyhetkeen ja yrittää unohtaa menneet. Itsekin olen nimittäin monia asioita aloittanut, mutta harvempia loppuun saattanut. Nousipahan taas vanhat tunteet naftaliinista kun luin kohtalotovereiden tarinoita ketjusta. Jos päivittäin velloo siinä menetettyjen mahdollisuuksien marinadissa, mikä helposti päässä hölskyää nyt kun siellä ei enää kihisekään kalja, tulee vain paha mieli. Itseään kohden vaativa, armoton ja perfektionistinen luonteeni kun mielellään ruoskii kaikesta menneestä, tehdyistä ja tekemättömistä teoista. Mutta, mikäs sen parempi paikka päästää höyryjä kuin tämä nykyisten ja entisten höyrypäiden ketju!

Eli terveellisintä on suoda itselleen armoa ja katsoa huomiseen päivään niiden kadotettujen 25 vuoden sijaan. Tänään olen selvin päin, ja se on hyvä päivä se. Edellisestä kompastuksesta on osapuilleen 8 kk, ei huono matka sekään. Kokemus kertoo, ettei huomisesta ikinä tiedä, niin hymyillään tänään tästä ajasta kiitollisena. Ensi viikolla edessä työtoimintaa, lääkäriä ja toivottavasti pian uuden hoitojakson aloitus. Ehkä tulevaisuudessa on vielä työkuntoutus/-kokeilu ja jonkin stressi- ja voimavaratasolleni sopivan työn löytyminen. Toivossa on hyvä elää.