Matkalla alkoholismiin?

[pettter]

Siis mikä tää juttu oikein on. Mä oon aina ajatellut että kaikilla juopoilla on verenpaineet koholla, mutta täällä katkolla kun koko huone mitataan kerralla niin siinä väkisinkin kuulee muidenkin tuloksia niin mitä häh. Vieressä istuvalla oli joku 120/80 tms. Monilla oli yläpaine joku 135 tai 137. Mulla ensin päihdepolilla 188/128 ja verenpainepilleri naamaan. Täällä siten mittaukset 170 ja risat, 160 ja risat 150 ja risat, 160 ja risat ja nyt oma enkka varmaan kymmeneen vuoteen. 140 ja risat. Eilen kun tuli sekä aamulla että illalla pilleri. Ja laskeekohan se kun just heräsin ja nousin istumaan.

 

[WildThing]

Miten katkolle pääsee? Oon yrittänyt tehdä kaiken mitä voi.

 

[Mojo]

Miten katkolle pääsee? Oon yrittänyt tehdä kaiken mitä voi.

Ota yhteyttä terveysasemalle, työterveyshuoltoon tai A-klinikalle/päihdeklinikalle. Ne kertovat sitten, miten toimia ja ohjaavat eteenpäin.

 

[JjZz]

Siis mikä tää juttu oikein on. Mä oon aina ajatellut että kaikilla juopoilla on verenpaineet koholla, mutta täällä katkolla kun koko huone mitataan kerralla niin siinä väkisinkin kuulee muidenkin tuloksia niin mitä häh. Vieressä istuvalla oli joku 120/80 tms. Monilla oli yläpaine joku 135 tai 137. Mulla ensin päihdepolilla 188/128 ja verenpainepilleri naamaan. Täällä siten mittaukset 170 ja risat, 160 ja risat 150 ja risat, 160 ja risat ja nyt oma enkka varmaan kymmeneen vuoteen. 140 ja risat. Eilen kun tuli sekä aamulla että illalla pilleri. Ja laskeekohan se kun just heräsin ja nousin istumaan.

En ole asiantuntija, mutta sen tiedän että joillain verenpaine on luonnostaan todella alhainen. Esim vaimollani. Hänellä yläpaine on välillä alle sata. Yleensä kuitenkin yli. Tuollaiset 120/80 lukemat tulee vain silloin kun hänellä on ongelmia terveyden kanssa. Esim joskus hän on kärsinyt ylirasituksesta, jolloin leposyke oli 130 luokkaa. Tuolloin hänen verenpaineensa oli noissa lukemissa.

 

[Iisoppi]

Nyt on kyllä ollut menoa täällä. Eikä vain @godspeedin
tarinoita siitä miten menee. Ja todellakin hyvää menoa @godspeed . On ollut kiva lukea sinun juttujasi ja olisi varmaan pitänyt jossain vaiheessa tykätä niistä. Mutta kaikkea hyvää sinulle...

@Necco ja @WildThing tuntuu ettette ole saaneet sitä apua mitä olisitte tarvinneet ja se tuntuu minusta harmilliselta. Eikä minun mielipiteeni auta teitä yhtään. Tiedän sen. Mutta yrittäkää pitäkää pintanne. Täällä on annettu monia hyviä neuvoja siitä mistä hakea apua. Ihan jo perusterveyden kautta pitäisi päästä esim. katkolle ja saada muutakin hoitoa kun antabus-resepti. Kun osaa kertoa miten vaikeaa on ja tarvitsee apua. Onhan se tietenkin paljon kiinni siitä miten sanoma vastaanotetaan. Monissa kunnissa on ihan erillisiä päihdevastaanottoja. Toivottavasti saatte apua mitä tarvitsette.

Itse olen toipuva alkoholisti. Joten tajuan ehkä hippasen mitä koette. Ja tietenkin toivon teille kaikkea hyvää. Olen ollut nyt juomatta reilun puolitoista vuotta. Sitä edelsi pitkä raitisjakso mutta sitten elämässä tapahtui asioita jotka ajoivat helpottamaan ahdistusta viinalla. Ja kaikki me niin lopulta täysin yli. Olin kamala ihminen. Onneksi sain apua ja päädyin katkolle ja pääsin kuntoutukseen. Sieltä sain taas monia eväitä eteenpäin. Nyt en vaan jaksa kirjoittaa enemmän. Kaikkea hyvää kaikille jotka taistelee riippuvuuksien kanssa...

 

[WildThing]

Nyt on kyllä ollut menoa täällä. Eikä vain @godspeedin
tarinoita siitä miten menee. Ja todellakin hyvää menoa @godspeed . On ollut kiva lukea sinun juttujasi ja olisi varmaan pitänyt jossain vaiheessa tykätä niistä. Mutta kaikkea hyvää sinulle...

@Necco ja @WildThing tuntuu ettette ole saaneet sitä apua mitä olisitte tarvinneet ja se tuntuu minusta harmilliselta. Eikä minun mielipiteeni auta teitä yhtään. Tiedän sen. Mutta yrittäkää pitäkää pintanne. Täällä on annettu monia hyviä neuvoja siitä mistä hakea apua. Ihan jo perusterveyden kautta pitäisi päästä esim. katkolle ja saada muutakin hoitoa kun antabus-resepti. Kun osaa kertoa miten vaikeaa on ja tarvitsee apua. Onhan se tietenkin paljon kiinni siitä miten sanoma vastaanotetaan. Monissa kunnissa on ihan erillisiä päihdevastaanottoja. Toivottavasti saatte apua mitä tarvitsette.

Itse olen toipuva alkoholisti. Joten tajuan ehkä hippasen mitä koette. Ja tietenkin toivon teille kaikkea hyvää. Olen ollut nyt juomatta reilun puolitoista vuotta. Sitä edelsi pitkä raitisjakso mutta sitten elämässä tapahtui asioita jotka ajoivat helpottamaan ahdistusta viinalla. Ja kaikki me niin lopulta täysin yli. Olin kamala ihminen. Onneksi sain apua ja päädyin katkolle ja pääsin kuntoutukseen. Sieltä sain taas monia eväitä eteenpäin. Nyt en vaan jaksa kirjoittaa enemmän. Kaikkea hyvää kaikille jotka taistelee riippuvuuksien kanssa...

Kiitos, nyt kahden paikan kautta päivystyksessä. Jospa täältä jotain apua lötyisi. Aika vaikeaa on näköjään saada apua.

 

[WildThing]

Ei ole paikkoja. Pitää jotenkin yrittää pärjätä huomiseen.

 

[Iisoppi]

Ei ole paikkoja. Pitää jotenkin yrittää pärjätä huomiseen.

No voi kurja. Resurssipula on kyllä paha asia. Yritä jaksaa että saat apua. En voi muuta sanoa kuin VOIMIA...

 

[godspeed]

Nyt on kyllä ollut menoa täällä. Eikä vain @godspeedin
tarinoita siitä miten menee. Ja todellakin hyvää menoa @godspeed . On ollut kiva lukea sinun juttujasi ja olisi varmaan pitänyt jossain vaiheessa tykätä niistä. Mutta kaikkea hyvää sinulle...

Kiitän. Aika sanattomaksihan tämä vetää, mutta varmaan kaikki on sinällään saavutettu mitä tällaisella foorumikirjoittelulla voi saavuttaa, eli nyt sitten ylläpidetään raittiutta :)

Matkahan ei koskaan lopu vaan tarkkana saa aina olla. Pelkään esimerkiksi sitä, että pitää olla kohta lähes viikko yksin. Odotan kylläkin sitä, että saa olla omassa rauhassa, mutta pelottaa kuitenkin aika paljon. Saattaa olla, että asiaa tulee tännekin. En tiedä pitäisikö tämä yksinolo jotenkin purkaa vielä paloiksi jollain tasolla, että mikä siinäkin on, kun yksin on nykyisin niin hankalaa. Ei aina ole ollut, mutta nyt sitten on. Jaa-a.

 

[godspeed]

Mieli alkaa vähän osoittaa levottomuuden merkkejä. Tarkoittaa alkoholinhimoa tai jotain tunnejäännettä menneisyydestä, mikä taas tarkoittaa sitä, että niin pitkälle on tultu, että mieli kysyy vienosti voisiko sitä ottaa muutaman. Ei voi, sanon minä mielelle takaisin. Yhtään ei saa leikkiä asian kanssa. Se on pakko saada taas sanottua ja todettua.

Olen ostanut sitten vissyä laatikkotolkulla, mikä voi olla oire juuri siitä, että juomishimoja on. Tämä on varmasti erikoisen oloista lukea, kun ei siitä kauaa ole (viikko?), kun totesin, että aika hyvin menee. Mutta tällaista se tavallaan on, ja ehkä kuuluukin olla, että muistutuksia vaaroista tulee eteen alvariinsa. Yleensä mielikin on kohtalaisessa kunnossa, jos se alkaa tuputtamaan vaaroja. Silloinhan ihmiset sitten helposti ratkeavatkin, vaikka juominen olisi jäänytkin onnistuneesti jo historiaan.

En usko välttämättä vahvuuksiin tai heikkouksiin ihmisissä, vaan meillä on erilaisia ominaisuuksia ja erilaisia tapoja ajatella tätäkin sairautta. Alkoholismi sairautena yhdistää, eikä ole väliä millainen ihminen on ja millaisista lähtökohdista on, koska sairaus usein on samanlainen, vaikka olisi laadultaan hieman erilainen. Viina maistuu, sitä ei voi oikein eri tavoin juoda, sillä senkun kaataa vaan kurkusta alas. Ei ole vaikeaa ja kaikki osaa halutessaan.

Nämä minunkaan rimpuilut himojen kanssa eivät ole mikään merkki siitä, että minä olisin vartavasten heikko. Ajatukset voivat jollain tavalla olla, mutta minä olen minä, ja minä voin vaikuttaa tietoisesti ajatuksieni vahvuuteen, sillä jos voin ajatella vahvasti, niin olenhan minä silloin vahva ihminen, vaiko?

Ihmisinä me alkoholistitkaan emme ole heikkoja, emmekä varsinkaan huonoja ihmisiä. Sanon tämän silläkin uhalla, että alkoholisteista olisi huonojakin kokemuksia monilla tai läheisenä olisi/olisi ollut sellainen, jolloin sitä äärimmäisen raskaan sekoilun määrää olisi joutunut todistamaan vuosikausia. Osa heistä saattaa olla vaikeita tapauksia, mutta suurin osa on ihan tavallisia ihmisiä. Sitä minä en aina ole tajunnut, kun suomalainen kulttuuri opetti jo nuorelle minulle, että vain spurgut ovat alkoholisteja, tai tyypit, jotka vetävät vain kirkasta viinaa kaksi pulloa päivässä ovat juoppoja. Nykyisin asiaan on jotenkin herätty, mutta kyllä tässä kulttuurissa edelleen korjattavaa riittää vaikenemisen sijaan. Nähdäkseni nuoriso on kylläkin tässä asiassa hyvällä tiellä, kun raittius on muotia ja halutaan elää terveellisemmin.

No, tämä teksti karkasi nyt vähän lapasesta, mutta piti saada kirjoittaa. Siitä mahdollisuudesta olen aina iloinen. Kaikilla ei ole tätäkään keinoa asioidensa hoitamisessa. Saunapäivä ja perjantaihan se tietystikin myös on!

 

[adolf]

Sopranos on sellainen TV-sarja, joka on aina jäänyt minulta väliin kaikista kehuista huolimatta. Nyt olen kuitenkin päässyt tuonne 4. kauden loppuun asti tässä talven aikana.

No miten tämä sitten liittyy ketjun aiheeseen? No siten, että vaikka sarjan päähenkilö Tony Soprano ei olekaan alkoholisti, eikä sarja kerro alkoholismista muutenkaan, niin silti hirvittävän paljon tuossa Sopranosin perheessä on alkoholistiperheen piirteitä.

Tony elää jatkuvaa valheellista elämää, on koko ajan helvetin vihainen, ja vaikka hän käy terapiassa, niin ei vaan mitenkään suostu kohtaamaan sitä, että miten esimerkiksi hänen lapsuutensa ja äitisuhteensa vaikuttavat häneen. Siinä sivussa kaikki muut perheenjäsenet voivat omalla tavallaan huonosti, ja saavat koko ajan kärsiä tämän yhden teoista ja mielen oikuista. Vaimo lakaisee kerta toisensa jälkeen miehensä valheita maton alle, ja sivuuttaa omaa pahaa oloaan ja tunteitaan. Lapset pelkäävät isäänsä, ja joutuvat rakastavan isän sekä miehen mallin sijasta toimimaan tyrannin kanssa, ja oireilevat tämän vuoksi omilla tavoillaan. Eli aivan yksyhteen sitä, mitä tapahtuu alkoholistiperheissäkin. Kaikki sairastuvat tuohon valheelliseen maailmaan.

Kyllä tämä sarja on niiden kehujen arvoinen. Aivan loisteliaalla tavalla toteutetaan tätä psykologista puolta tässä.

 

[godspeed]

Tässä kun nyt on alkoholistiperheistä puhuttu aiemmissa viesteissä paljonkin, niin heräsin hieman miettimään miksi minä en käsittele juurikaan perhe-elämää viesteissäni. Syy on melko yksinkertainen: Eihän minulla ole oikeastaan laajemmin tiedostavana yksilönä sellaista koskaan ollutkaan.

Vanhempani erosivat hyvissä ajoin jo ennen ensimmäistä luokkaa, ja vaikka toki muistankin aikoja perheen kesken, niin aika vähän sieltä mitään mallia sai eteenpäin vietäväksi tai olisi ehtinyt kasvaa siten, että itselläkin heräisi joskus halu perustaa perhe. Minulla ei siis ole aikuisiälläkään ollut omaa perhettä vaan aika pitkälle olen elellyt yksikseni, jolloin alkoholisminikin sai rakentua rauhassa. Eikä sitä perhettä kyllä enää tulekaan, mutta sen olen hyväksynyt, eikä asiassa ole ongelmaa.

En ole välttämättä koskaan kaivannutkaan perhettä, mutta jos perhe-elämä olisi ollut tukirankana jo lapsuudessani, niin olisinko kenties kaivannut? En todellakaan tiedä vastausta tähän kysymykseen.

Aina voidaan miettiä myös miten olisi oman alkoholismin laita ollut, jos lapsuuteni olisi ollut hieman tasapainoisempi ja ennen kaikkea tavallisempi. Eihän kaikista alkoholistin lapsista tule alkoholisteja, mutta minusta tuli, vaikka sellaista alkoholismintäyteistä arkea minunkaan ei tarvinnut lapsena liikaa sietää. En vaan mennyt vihaisen isän luokse, kun hän joi. Eli liikaa juotiin kuitenkin, se on selvä, mutta ehkä minä puhun näitä asioita hieman pumpulimaisemmiksi kuin ne ovat olleet, sillä siten on elämässä pitänyt selviytyä.

 

[godspeed]

Kiinnostaisi tietää onko muita, joilla on jokin diagnosoitu mielenterveysongelma ja alkoholismi. Kummatkin siis siistissä paketissa. Toki useimmilla on se masennus, johtuu se alkoholista tai ei, mutta periaatteessa puhun ihmisistä, joilla on edelleen jokin paha mielensairaus vaikka alkoholismi olisikin kurissa. En minä varmaan yksinkään tämän asian kanssa ole?

Tänään on ollut parempi päivä. En tiennyt kirjoittaisinko tähän ketjuun vai johonkin toiseen, mutta sellainen oire on, että kun menee hyvin niin alkaa murehtimaan vanhoja. Toisinpäin kuin yleensä, eli ei siten, että kun menee huonosti, niin vasta sitten alkaa murehtia vanhoja. Tässä käytännössä tulee myös itsetuhoisia absurdeja ajatuksiakin, mutta ne voi oikeastaan päästää toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Ei mitään uutta auringon alla. Eteenpäin vaan, vaikka mitä pakkoajatuksia tahansa tulisikin. Niille ei kannata antaa liikaa huomiota.

Siitä varmaan voisi kirjoittaa pitkänkin viestin miksi ihminen kaipaa niin paljon vanhaa, vaikka uusi on voinut monesti olla paljon parempi. Toki terveys prakaa mahdollisesti jo varhain iän karttuessa, mutta sellainen nuoruuden kuolemattomuus, pinnallinen henkisyys ja yleinen lapsellisuus väistyvät iän myötä. Jos niin ei käy, niin ehkä ei ole tehnyt asian eteen riittävästi.

En siis oikeastaan haluaisi olla enää parikymppinen, koska parikymppinen on usein vähän likinäköinen, kun ovat mahdollisesti lähempänä syntymää kuin kuolemaa. Kyllä nyt on ihan hyvä, kun tuntuu, että elämästä ja maailmasta ymmärtää enemmän kuin koskaan, ja ymmärtää myös sen, kun ei ymmärrä mitään. Se joskus ahdistaa, mutta siitä en ole varma onko ahdistus useinkaan hyväksi vai pahaksi. Varmaan eri yhteyksissä siitäkin on hyötyä, sillä ahdistuneena herää kyseenalaistamaan joitain ratkaistavia asioita. Niitä kyllä löytyy ja lisää keksitään jatkuvalla syötöllä. Jos ei ole mitään sen suurempia ongelmia ja ennen kaikkea kykenee keskittymään elämäänsä, niin silloinhan kaikki lienee enemmän kuin kunnossa. Kaikki eivät osaa keskittyä, jolloin tapahtuu narahtamisia.

Eipä tule laskuria juurikaan enää tuijotettua. Danny Trejo sanoi laskevansa päiviä vielä 50 vuotta raitistumisensa jälkeen. Tai ainakin toteavan itselleen, ettei enää juo. En enää muista aina edes kauanko tupakoinnin lopettamisestani on, joten varmaan sama tulee käymään alkoholittomuuden kanssa ennen pitkää. En minä oikeastaan haluaisikaan laskea ja muistella kaiken aikaa missä mennään, koska en tiedä miksi niin pitäisi tehdä? Ei alkoholismia tarvitse joka käänteessä muistella, vaan pitää jatkaa sitä uutta elämää ja siirtää vanhaa taka-alalle. Mutta pahoittelen jorinoitani vielä tässä vaiheessa, ehkä nekin sitten vaan loppuvat aikanaan useamman lopettamisyrityksen jälkeen, kun tosiaan huomaa, ettei tarvitse enää kirjoittaa :)

 

[Kuuppa Jumissa]

Kiinnostaisi tietää onko muita, joilla on jokin diagnosoitu mielenterveysongelma ja alkoholismi. Kummatkin siis siistissä paketissa. Toki useimmilla on se masennus, johtuu se alkoholista tai ei, mutta periaatteessa puhun ihmisistä, joilla on edelleen jokin paha mielensairaus vaikka alkoholismi olisikin kurissa. En minä varmaan yksinkään tämän asian kanssa ole?

Tänään on ollut parempi päivä. En tiennyt kirjoittaisinko tähän ketjuun vai johonkin toiseen, mutta sellainen oire on, että kun menee hyvin niin alkaa murehtimaan vanhoja. Toisinpäin kuin yleensä, eli ei siten, että kun menee huonosti, niin vasta sitten alkaa murehtia vanhoja. Tässä käytännössä tulee myös itsetuhoisia absurdeja ajatuksiakin, mutta ne voi oikeastaan päästää toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Ei mitään uutta auringon alla. Eteenpäin vaan, vaikka mitä pakkoajatuksia tahansa tulisikin. Niille ei kannata antaa liikaa huomiota.

Siitä varmaan voisi kirjoittaa pitkänkin viestin miksi ihminen kaipaa niin paljon vanhaa, vaikka uusi on voinut monesti olla paljon parempi. Toki terveys prakaa mahdollisesti jo varhain iän karttuessa, mutta sellainen nuoruuden kuolemattomuus, pinnallinen henkisyys ja yleinen lapsellisuus väistyvät iän myötä. Jos niin ei käy, niin ehkä ei ole tehnyt asian eteen riittävästi.

En siis oikeastaan haluaisi olla enää parikymppinen, koska parikymppinen on usein vähän likinäköinen, kun ovat mahdollisesti lähempänä syntymää kuin kuolemaa. Kyllä nyt on ihan hyvä, kun tuntuu, että elämästä ja maailmasta ymmärtää enemmän kuin koskaan, ja ymmärtää myös sen, kun ei ymmärrä mitään. Se joskus ahdistaa, mutta siitä en ole varma onko ahdistus useinkaan hyväksi vai pahaksi. Varmaan eri yhteyksissä siitäkin on hyötyä, sillä ahdistuneena herää kyseenalaistamaan joitain ratkaistavia asioita. Niitä kyllä löytyy ja lisää keksitään jatkuvalla syötöllä. Jos ei ole mitään sen suurempia ongelmia ja ennen kaikkea kykenee keskittymään elämäänsä, niin silloinhan kaikki lienee enemmän kuin kunnossa. Kaikki eivät osaa keskittyä, jolloin tapahtuu narahtamisia.

Eipä tule laskuria juurikaan enää tuijotettua. Danny Trejo sanoi laskevansa päiviä vielä 50 vuotta raitistumisensa jälkeen. Tai ainakin toteavan itselleen, ettei enää juo. En enää muista aina edes kauanko tupakoinnin lopettamisestani on, joten varmaan sama tulee käymään alkoholittomuuden kanssa ennen pitkää. En minä oikeastaan haluaisikaan laskea ja muistella kaiken aikaa missä mennään, koska en tiedä miksi niin pitäisi tehdä? Ei alkoholismia tarvitse joka käänteessä muistella, vaan pitää jatkaa sitä uutta elämää ja siirtää vanhaa taka-alalle. Mutta pahoittelen jorinoitani vielä tässä vaiheessa, ehkä nekin sitten vaan loppuvat aikanaan useamman lopettamisyrityksen jälkeen, kun tosiaan huomaa, ettei tarvitse enää kirjoittaa :)

No täältä löytyy kyllä ainakin diagnoosia tuon juopporenttuilun lisäksi. Kakkostyypin kaksisuuntainen mielialahäiriö, ahdistuneisuushäiriö ja varmaankin persoonallisuushäiriö vaativin piirtein tms. Alkoholiriippuvuus on vieroittuneessa tilassa, niinkuin psykiatri kauniisti lausunnoissaan kirjoittaa.

Kuulun siihen koulukuntaan, joka hoisi outoja, kummallisia oireitaan alkoholilla, sai asiat pahenemaan ja sairauden ryöpsähtämään samalla alkoholisoituen. Joillakin janttereillahan se käy toisinpäin, terveeseen päähän kaadetaan viinaa vuosikausia, kunnes jokin piilevä sairaus aktivoituu ja ollaan samassa tilanteessa.

Lopputuloshan tässä näyttää olevan sama. En ole katkera, mutta kuitenkin...jos olisin saanut apua ja diagnoosin aiemmin, en ehkä olisi tässä tilanteessa. Muistan aikoinani hakeneeni apua YTHS:ltä, kun voin selittämättömän huonosti henkisesti ja alkoholia kului. Psykologi tarjosi minulle naloksonihoitoa (!) ensihätään. Että voisin siis juoda suuria määriä saamatta samaa mielihyvää. Masennusdiagnoosin minä olisin tarvinnut. Kovassa krapulassa kävin terveyskeskuksessa ja valitin oireitani. Sain reseptin diapamia, en lähetettä mielenterveystoimistoon. Sitten kun olin jo saanut itseni deekukuntoon, vetänyt muutakin kuin ristiä perässäni, hukannut parisuhteeni, hyvän opiskelupaikkani ja menettänyt työni ja kotini minulle todettiin, että olen sairas, mutta ensin on hoidettava päihdeongelma ennenkuin saan mielenterveysapua. No sitähän minä olin jo vuosia hakenut, törpöt, jo ennen päihdeongelmaani!

Jos jossittelee, niin ehkä eläisin nyt toisenlaista, keskiluokkaista perhe-elämää jotkut unelmat toteutuneena, mihin minulla oli kaikki avut ja lahjat. Sen sijaan, että ramppaan kuntouttavassa työtoiminnassa toinen jalka eläkkeellä ja monet toiveet ja unelmat unohtaneena.

Itsepähän korkin narautin ja pullot kaadoin, ei siitä muita parane syyttää. Kun vain olisin tajunnut hakea oikeaa apua oikeasta paikasta olisi kaikki ehkä toisin.

No, nyt olen ainakin raitis. Sairas vielä, mutta raitis. Oikealla hoidolla ehkä palaudun vielä tuottavaksi yksilöksi maailmalle ja elätän jopa itseni, mutta paljon on hampaankolossa, vaikkei tämä elämä koskaan reilua ja oikeudenmukaista ole. Joskus kaikuu korvissa sanat tuosta vanhasta iskelmästä "elämän valttikortit".

Näillä korteilla pelataan, mitkä on jaettu, ja pulinat pois. Taas yksi raitis viikonloppu ainakin käynnissä, pistetään se plus-sarakkeeseen ja nautitaan huomenna krapulavapaasta aamusta.

 

[Mane Schimanski]

Olen. Katson nyt vielä tämän sarjan, ehkä voisin kuitata mestaruuden ensin

 

[Ollakseni]

Sitten kun olin jo saanut itseni deekukuntoon, vetänyt muutakin kuin ristiä perässäni, hukannut parisuhteeni, hyvän opiskelupaikkani ja menettänyt työni ja kotini minulle todettiin, että olen sairas, mutta ensin on hoidettava päihdeongelma ennenkuin saan mielenterveysapua. No sitähän minä olin jo vuosia hakenut, törpöt, jo ennen päihdeongelmaani!

"Jotta voisin lopettaa itseni turruttamisen alkoholilla tarvitsen apua mielenterveysongelmiini, mutta en voi saada apua mielenterveysongelmiini koska turrutan itseäni alkoholilla" on kyllä aika klassikko dilemma. Päihteitä käytetään koska on mielenterveysongelmia, mutta mielenterveysongelmiin on hankala saada apua jos käyttää päihteitä.

Tulihan sitä itse vedettyä taas yöllä liikaa alkoholia ja päätin sitten reippailla oikein kunnolla ja kävellä Oulunkylästä kotiin. Oli siinä 7 kilometriä matkaa ja päätinpä vielä jäädä pikaraitiovaunusta pois että pääsisi vähäksi aikaa baariin. Vähän taas vituttaa.

 

[godspeed]

Jos jossittelee, niin ehkä eläisin nyt toisenlaista, keskiluokkaista perhe-elämää jotkut unelmat toteutuneena, mihin minulla oli kaikki avut ja lahjat. Sen sijaan, että ramppaan kuntouttavassa työtoiminnassa toinen jalka eläkkeellä ja monet toiveet ja unelmat unohtaneena.

Itsepähän korkin narautin ja pullot kaadoin, ei siitä muita parane syyttää. Kun vain olisin tajunnut hakea oikeaa apua oikeasta paikasta olisi kaikki ehkä toisin.

No, nyt olen ainakin raitis. Sairas vielä, mutta raitis. Oikealla hoidolla ehkä palaudun vielä tuottavaksi yksilöksi maailmalle ja elätän jopa itseni, mutta paljon on hampaankolossa, vaikkei tämä elämä koskaan reilua ja oikeudenmukaista ole. Joskus kaikuu korvissa sanat tuosta vanhasta iskelmästä "elämän valttikortit".

Mietin nykyisin eläkkeellä ollessani päivittäin, että mitä jos. Aina voi pohtia miten olisi käynyt, jos ei olisi nuoresta asti ollut sairas, joskin pitkän aikaa ilman diagnooseja. Alkoholismikin voi alkaa heti, kun on ikää päättää itse koska juo. Ja silloin karkkipäivä voi olla joka päivä. Pian huomaa juoneensa 20 vuotta, joista suurin osa ongelmakäyttöä. Eikä ole saanut elämässään oikein mitään loppuun saakka, vaikka olisi erinäisiä asioita aloittanutkin.

Sinulla on kyllä aika hurjan kuuloinen tarina, enkä tietystikään väheksy sitä. Se ero meillä on selkeä, että sinä et ole tuntunut saaneen mitään apua siinä missä itse sain jotain. En paljoa, mutta jotain, koska oikein kukaan ei tiennyt mitä tehdä minunkaan kanssa. Sen takia tilanteenikin on nyt tämä, että jonkinlainen "perusteellinen" kuvio käytiin läpi mitä tässä elämässä vielä voisi tehdä ja ilmeisen moni lääkäri oli lopulta sitä mieltä, ettei mitään.

Mutta tosiaan. Olemme raittiita. Se lienee tällä hetkellä kaikista tärkeintä :)

 

[Kuuppa Jumissa]

Mietin nykyisin eläkkeellä ollessani päivittäin, että mitä jos. Aina voi pohtia miten olisi käynyt, jos ei olisi nuoresta asti ollut sairas, joskin pitkän aikaa ilman diagnooseja. Alkoholismikin voi alkaa heti, kun on ikää päättää itse koska juo. Ja silloin karkkipäivä voi olla joka päivä. Pian huomaa juoneensa 20 vuotta, joista suurin osa ongelmakäyttöä. Eikä ole saanut elämässään oikein mitään loppuun saakka, vaikka olisi erinäisiä asioita aloittanutkin.

Sinulla on kyllä aika hurjan kuuloinen tarina, enkä tietystikään väheksy sitä. Se ero meillä on selkeä, että sinä et ole tuntunut saaneen mitään apua siinä missä itse sain jotain. En paljoa, mutta jotain, koska oikein kukaan ei tiennyt mitä tehdä minunkaan kanssa. Sen takia tilanteenikin on nyt tämä, että jonkinlainen "perusteellinen" kuvio käytiin läpi mitä tässä elämässä vielä voisi tehdä ja ilmeisen moni lääkäri oli lopulta sitä mieltä, ettei mitään.

Mutta tosiaan. Olemme raittiita. Se lienee tällä hetkellä kaikista tärkeintä :)

Olen kyllä huomannut, että minulle on pidemmän päälle kovin epäterveellistä lähteä jossittelemaan ja spekuloimaan menneellä. On paljon parempi, kun keskittyy nykyhetkeen ja yrittää unohtaa menneet. Itsekin olen nimittäin monia asioita aloittanut, mutta harvempia loppuun saattanut. Nousipahan taas vanhat tunteet naftaliinista kun luin kohtalotovereiden tarinoita ketjusta. Jos päivittäin velloo siinä menetettyjen mahdollisuuksien marinadissa, mikä helposti päässä hölskyää nyt kun siellä ei enää kihisekään kalja, tulee vain paha mieli. Itseään kohden vaativa, armoton ja perfektionistinen luonteeni kun mielellään ruoskii kaikesta menneestä, tehdyistä ja tekemättömistä teoista. Mutta, mikäs sen parempi paikka päästää höyryjä kuin tämä nykyisten ja entisten höyrypäiden ketju!

Eli terveellisintä on suoda itselleen armoa ja katsoa huomiseen päivään niiden kadotettujen 25 vuoden sijaan. Tänään olen selvin päin, ja se on hyvä päivä se. Edellisestä kompastuksesta on osapuilleen 8 kk, ei huono matka sekään. Kokemus kertoo, ettei huomisesta ikinä tiedä, niin hymyillään tänään tästä ajasta kiitollisena. Ensi viikolla edessä työtoimintaa, lääkäriä ja toivottavasti pian uuden hoitojakson aloitus. Ehkä tulevaisuudessa on vielä työkuntoutus/-kokeilu ja jonkin stressi- ja voimavaratasolleni sopivan työn löytyminen. Toivossa on hyvä elää.

 

[Dino]

Tuo on kyllä terve ajattelutapa, että ei jää vellomaan siinä mennessä ja märehtimään, että "Voi perkele kun tuli ryssittyä ja hukattua iso siivu elämästä", vaan ajattelee mieluummin että nyt on asiat paremmalla tolalla ja elämää vielä edessäkin päin. Pyrkii vaan nauttimaan nykyhetkestä ja tulevasta miettimättä liikaa menneitä. Tai päinvastoin, sitä mennyttä voi käyttää myös polttoaineena, että ajattelee minkälaisesta suosta on pystynyt nousemaan joten on ihan hyvä syykin nauttia jokaisesta selvästä päivästä ja pienestäkin asiasta mitä arjessa vastaan tulee. Ja ne arjen pienet vastoinkäymisetkään ei enää tunnu niin isoilta ja merkityksellisiltä kun sitä mennyttä osaa katsoa oikein silmin.

 

[adolf]

Tuo on kyllä terve ajattelutapa, että ei jää vellomaan siinä mennessä ja märehtimään, että "Voi perkele kun tuli ryssittyä ja hukattua iso siivu elämästä", vaan ajattelee mieluummin että nyt on asiat paremmalla tolalla ja elämää vielä edessäkin päin.

Näinhän se on. Ikää kun alkaa tulemaan vähän enempi, niin sitä rupeaa pikkuhiljaa tajuamaan elämän lyhyyden ja rajallisuuden. Ja sen kertaluontoisuuden. Minkä verran kannattaa näin ollen roikkua kaikenlaisissa negatiivisissa asioissa? No ei kauheasti.

Jotkut sen ymmärtää jo joskus parikymppisinä, mutta parempi se on oppia näin keski-iän kynnyksellä, kuin että ei oppisi ollenkaan, ja haaskaisi näin ollen koko elämänsä.

 

[godspeed]

Olen kyllä huomannut, että minulle on pidemmän päälle kovin epäterveellistä lähteä jossittelemaan ja spekuloimaan menneellä. On paljon parempi, kun keskittyy nykyhetkeen ja yrittää unohtaa menneet. Itsekin olen nimittäin monia asioita aloittanut, mutta harvempia loppuun saattanut. Nousipahan taas vanhat tunteet naftaliinista kun luin kohtalotovereiden tarinoita ketjusta. Jos päivittäin velloo siinä menetettyjen mahdollisuuksien marinadissa, mikä helposti päässä hölskyää nyt kun siellä ei enää kihisekään kalja, tulee vain paha mieli. Itseään kohden vaativa, armoton ja perfektionistinen luonteeni kun mielellään ruoskii kaikesta menneestä, tehdyistä ja tekemättömistä teoista. Mutta, mikäs sen parempi paikka päästää höyryjä kuin tämä nykyisten ja entisten höyrypäiden ketju!

Minä en rehellisesti sanoen tiedä tarkalleen, mitä jossittelen. Mutta omalla kohdalla tämä prosessi kohti raittiutta on vaatinut aika monen kiven kääntämisen. On pitänyt myös jossitella, jotta on ymmärtänyt missä mennään ja mitä pitää tehdä sen eteen, että päästään elämässä eteenpäin.

Toki tähän kääntelemiseen mahtuu negankin kaivelu menneistä, mutta paljon siinä on hyvien asioiden tonkimista, joiden käsittelemisestä tulee ristiriitaisesti myös helposti huono olo. Mutta sitten taas se huono olo pitää tulla jossain tilanteissa, että tiedostaa joitain juttuja elämästä ja sen vaikeuksista. Yleensä elämästä yleisellä tasolla. Menneisyydessä ei todellakaan kannata tarpeettomasti velloa, mutta niitä asioita voi koettaa muistella positiivisella tavalla, sillä kyllä sekin on mahdollista.

Useinhan ihmiset vaan sulkee asioita mielestään, jos mieli niin vaatii, eikä sekään väärin ole. On minullakin traumoja siten, etten tiedä mistä ne ovat tulleet ja mitä ne koskevat, ja sellaiset sitten melkeinpä jätän sikseen. Ei kaikkea tarvitse saattaa päivänvaloon, jos mieli sanoo toisin. Terapiasta en usko, että olisin koskaan hyötynyt, eikä sellaista kyllä vakavissaan koskaan tarjottukaan. Liian huonossa kunnossa mihinkään, täts it. Psykologikin oli ihan hupiukko, josta ei saanut mitään irti, vaikka kävin sen luona 3 vuotta.

Eli terveellisintä on suoda itselleen armoa ja katsoa huomiseen päivään niiden kadotettujen 25 vuoden sijaan. Tänään olen selvin päin, ja se on hyvä päivä se. Edellisestä kompastuksesta on osapuilleen 8 kk, ei huono matka sekään. Kokemus kertoo, ettei huomisesta ikinä tiedä, niin hymyillään tänään tästä ajasta kiitollisena. Ensi viikolla edessä työtoimintaa, lääkäriä ja toivottavasti pian uuden hoitojakson aloitus. Ehkä tulevaisuudessa on vielä työkuntoutus/-kokeilu ja jonkin stressi- ja voimavaratasolleni sopivan työn löytyminen. Toivossa on hyvä elää.

Kyllä tämä eläke oli se minun tieni, kun työkunto vaan on pysyvästi ja rajusti alentunut. Sanon sen julki siltäkin varalta, että joku ajattelee, ettei tuolla mitään ole ja se on laiskuri vaan. Mutta harvemmin näitä terveille ihmisille jaetaan. Olen tyytyväinen, että saan jotenkin olla rauhassa ja herätä aamulla sellaisella mielellä, että elämä on vielä elämisen arvoista. Kaikille samoista asioista kärsiville se ei sitä ole, vaikka olisi minkälaista hoitoa ja vaikka kykenisi vielä itse vaikuttamaan suuresti elämänlaatuunsa.

Erittäin hyvä, että sinullakin on valoisampi suhtautuminen tulevaisuuteen, siihenkin on varmasti pitänyt oppia pidemmän kaavan kautta :)

 

[godspeed]

Kaikki alkoholismiin liittyvä ajattelu on ollut tervehdyttävää, olen tullut siihen tulokseen. On se sitten ollut vaikeaa tai helppoa, pinnallista tai diippiä, niin tuntuu kuin olisi jo kiinni ihan eri asioissa, jos verrataan siihen juoppoiluun, kun ei ollut kiinni oikein missään. Välillä on hetkiä, kun katuu kirjoittaneensa tähänkin ketjuun mitään, mutta en tiedä täysin mistä se johtuu. Ahdistusta ja fobiaa se on varmaankin. Niille ei vaan voi aina mitään. Ne tulee, ja ne menee. Mutta kai se pitää vaan kirjoittaa siitä huolimatta. Se on se oma tapa ilmaista asioita.

Tämäkin viesti hieman ahdistaa, mutta ehkä sitä kirjoittaessa syntyy sellaista ajatustoimintaa, jossa ottaa itselleen tärkeistä asioista rehellisesti kiinni. Rehellisyyttä ei sinällään pidetä arvossaan, koska jos minäkin kertoisin joitain juttuja rehellisesti, niin varmasti osa näkisi minut vieläkin huonommassa valossa. Rehellisyydestä rangaistaan usein, minkä takia varmaan alkoholismikin on sellainen synkkä varjo monen päällä. Aina ei kannata kertoa kaikkea, koska kertomaasi saatetaan käyttää julmasti sinua vastaan. Tai sellainen uhka voi olla. Se on suhteellisen perseestä. Mutta se on totta, eikä mitään paranoiaa.

Moni ketjuun kirjoittanut persoona on vaikuttanut suuresti siihen miten tämä touhu on edennyt. Ei ole tarvinnut oikeastaan pelätä erikseen mitään reaktioita, sillä niin hyvin on otettu vastaan. En nyt mainitse ketään erikseen nimeltä, sillä pikemminkin kaikki pitäisi nimetä. Mutta jo se, että on lukenut viestejäni ja päässyt jyvälle tästä reissustani kohti alkoholitonta satamaa, on taas kerran kiitoksen paikka.

Tämähän voisi olla melkeinpä joku kännivuodatus osa 2460, mutta ihan selvinpäin tosiaan kirjoitan. Eli mihin helvettiin sitä alkoholia tarvitsee, kun tällainen onnistuu ilmankin? :D

 

[Vanden Plas]

Alkuvuodesta kirjoittelin tähän ketjuun että suuntaa olisi tarkoitus muuttaa. No paskan vitut se mihinkään muuttui.

Eilen varasin ajan työterveyteen ilmoittaakseni olevani alkoholisti. Tänä aamuna, en vaan kyennyt toteuttamaan tuota jaloa asiaa, että olisin ihan oikeasti mennyt sinne. En ole koskaan kärsinyt krapuloista, mutta nyt on pari aamua mennyt aika huonoissa olotiloissa, luulen että kroppa reagoi enemmän henkisesti kuin fysiologisesti. Mä en vaan jumalauta pystynyt olemaan iltapäivään asti juomatta. Olisin halunnut sen ajan aamulle tai aamupäivälle, jottei tätä olisi tapahtunut.

Enhän mä tästä tietenkään ketään muuta syytä kuin itseäni. Ehkä tää alleviivaa sitä, että kun spurgu myöntää olevansa spurgu ja haluaa apua, hoitoa, niin siinä ei pidä odotella aamun valkenemista tai parempaa huomista. Sen pitää tapahtua heti.

Katsotaan jos vaikka ensi viikolla pääsisin ihan paikan päälle. Eikä näitä lässytyksiä ainoastaan.

 

[adolf]

Voisin tähän nyt itse jakaa jotain hyvin henkilökohtaista. Tämä on terapeuttista.

Tilanne on siis se, että olen jo hyvän tovin ollut hyvin ihastunut yhteen työkaveriini. Pahimmillaan unet menee öisin tasoa. Tämä on ollut minulle semmoinen oppikoulu läheisriippuvuudesta. Meillä on aika hyvin kemiat natsanneet yhteen ja on tultu hyvin juttuun. Ja enpä siinä oikein ole itselleni mitään voinut, ja pahemman kerran häneen ihastuin jo joskus pari vuotta sitten, ja sitä on oikeastaan siitä eteenpäin jatkunut.

Tässä on nyt kuitenkin käynyt selväksi se, että mitään kaveruutta ihmeellisempää siitä ei tule. Ja koen sen nyt lopulta itsekin vain helpotukseksi. Voi mennä elämässä eteenpäin, kun tietää sen, että ei tarvitse pyöritellä mitään "entäs jos" keloja päässään.

Mutta se miten tämä nyt liittyy tähän ketjun aiheeseen on sitä, että miten tämä kokemus paljasti tämän läheisriippuvuuden minulle itselleni. Riippuvuuden, joka minulla on varmasti ollut jo lapsesta saakka, mutta jota en vain ole ymmärtänyt. Kyllä sitä on pahimmillaan aivan käsittämättömälle mutkalle itsensä vääntänyt toista ihmistä miellyttääkseen, ja huomiota saadakseen. Ihan sairaalloisia mustasukkaisuuden tunteita, ja itsensä kadottamista. Kai sitä jossain syvällä sisimmässään on vain pelännyt, että toinen hylkää, eikä uskalla näin ollen luottaa häneen.

Se, että mikä tässä on ollut hyvää, on ollut se että tämä on pakottanut minut katsomaan itseäni aika raadollisen rehellisesti. Ja on siis ollut sellaisia päiviä, että on ollut aivan valtavan tuskallista olla omissa nahoissaan. Herkkänä kaverina paljon olen itkenyt jotain lapsuuteni itkemättä jääneitä itkuja. Pahimmillaan olin yhdessä vaiheessa töistä sairaslomalla unettomuuden takia. Olen ketjussa joskus puhunutkin siitä, että miten korvasin alkoholia vain muilla riippuvuuksilla, niin tämä kokemus pisti aidosti stopin tuolle pakomatkalle. Olen vihdoinkin suostunut kohtaamaan esimerkiksi noita tunteita, mitä jostain lapsuudestani asti olen kantanut mukanani. Ja ymmärtänyt paremmin tätä riippuvaisuuden luonnetta, sekä oppinut näkemään paljon selkeämmin sen, että miten se addiktio alkoholiin esimerkiksi minussa silloin aikanaan toimi.

Tämä kokemus on saanut minut tulemaan jotenkin itseni äärelle paremmin. Olen nyt ymmärtänyt sen, että miten minulta on oikeastaan koko elämäni ajan puuttunut kokemus ja luotto siitä, että jokin toinen ihminen voi vaan pitää minusta. Semmoiset tunteet omasta riittämättömyydestään ja se muiden miellyttäminen, joilla tuota on peittänyt ja paennut ovat olleet niin automaattisiksi tulleita toimintatapoja, että ei tuota ole itsessään edes ymmärtänyt. Miten sitä on aina vaan hylännyt itseään.

Silloin kun lopetin juomisen, niin miten sitä tulikaan poltettua siltoja takanaan liian radikaalisti. Koin silloin, että ei minulla ole yhtään ystäviä, joille voisi puhua. Ja miten tuo oikeasti onkaan ollut vain omaa pelkoani ja kyvyttömyyttäni luottaa ihmisiin. Olisi minulla oikeasti ollut sellaisia ihmisiä ympärilläni, jos vain itse olisin uskaltanut ottaa sen askeleen, että olisin puhunut ja paljastanut totuuden. Tein huonoja valintoja, ja elin niillä riippuvaisen ihmisen mielen asetuksilla edelleen.

Miten sitä nyt rupeaa sitten kuitenkin ymmärtämään, että mitä se ystävyys on, ja miten minullakin on niitä ollut vaikka kuinka paljon matkani varrella. Mutta olen itse ollut kovin kehno ystävä muille. Miten sitä olisikaan kenellekään osannut sellainen olla, kun ei ole osannut olla sitä ensin itselleen.

Enpäs tiedä, oliko näissä jutuissa mitään järkeä, mutta jonnekin teki nyt kuitenkin mieli nämä purkaa pihalle. Edelleenkin tätä toipumisprosessia läpi käydään.

Minä olen tullut semmoiseen tulokseen, että alkoholismista toipumisessa ja sen ratkaisussa on niin alkoholistille, kuin hänen läheisilleenkin lopulta kyse hyvin yksinkertaisesta asiasta. Ja se on vain sitä, että suostuu kohtaamaan tosiasiat, itsensä ja omat kenties hyvinkin kauan piilossa olleet tunteensa ja huonovointisuutensa raakana. Rehellisyyttä ja avoimuutta. Ottaa elämän sellaisenaan vastaan. Tuossa se on. Hyvin yksinkertaista, mutta voi että, miten tuo voikaan olla haastavaa toteuttaa.

 

[Vanden Plas]

Ei liity ketjun aiheeseen, mutta edelliseen postaukseen.

Mulla on sama ongelma, tuohon työkaveriin ihastumisen suhteen. Kyseessä olisi ihan täydellinen match, mutta isoin ongelma tässä lienee se, että olen hänen esimiehensä. Ja kun tässä ryssii isolla lapasella duunikuvioita muutenkin keiton takia, niin toihan se olis sitte ihan viiminen naula arkkuun.