Matkalla alkoholismiin?

[adolf]

Teen tällaisen itsenäisen version jatkohoidosta. Tiedän, että ensimmäisestä juomasta ei tapahdu mitään sellaista kytkentöä, että löytäisin pian itseni katuojasta, kun on pitänyt heti juoda korillinen kaljaa. Mutta sen yhden jälkeen haen todennäköisesti pian (seuraavana päivänä) muutaman, ja sitten taas muutaman, ja sitten ollaan entisellä tiellä, vaikka määrät eivät olisikaan sikspäkkiä enempää. Mutta sekin on liikaa, siitä olen tietoinen.

Tätähän se addiktion noidankehä on. Sanot uskoakseni tuossa aika olennaisen asian siitä. Ei niiden itse määrien tarvitsekaan välttämättä mitään aivan poskettomia olla, mutta addiktiota on tuo mitä itsekin kuvaat, eli että se addiktion kohde rupeaa pyörittämään sitä koko elämää. Et pysty itse valitsemaan sitä, että käytätkö vai et. Sinulle ei tule hyvä fiilis siitä, vaan pelkästään paska, ja tiedostat sen selvästi itsekin. Etkä pysty kontrolloimaan tätä silloin, kun otat sen yhdenkin.

Kyllä minäkin sen tiedän, että yksi pullo olutta ei aja minua mihinkään armottomaan ryyppykierteeseen siltä samalta istumalta. Mutta sen tiedän, että kun kerran siitä alkoholiriippuvuuden tuomasta piinasta on päässyt pois, ja nähnyt kaiken sen vaivan mitä sen eteen on tehnyt, niin sen saman aineen kanssa ei halua enää leikkiä uudestaan. Tiedän itsestäni sen, että olen herkkä addiktoitumaan asioihin, ja elämässäni on vieläkin paljon sitä, että opettelen elämistä ja selvitän itselleni niitä pohjimmaisia syitä, että miksi olen alunperin addiktoitunut niin voimakkaasti. Ja sitä alkoholia ei sanota turhaan kuningas alkoholiksi, mitä näihin riippuvuuksiin tulee.

Aivan huikaisevan paljon helpompaahan tämä on nyt, kuin silloin 13 vuotta sitten, mutta edelleen ajoittain haastavaa. Elämä on kovasti toisenlaista, kun kaikki asiat ja omat tunteet tulee kohdata sellaisenaan, eikä ole mitään filtteriä. Mutta lopulta sen ymmärtää, että se on hyvä asia. Se on vähän semmoinen tervehtymisen edellytys, että suostuu kohtaamaan kaiken "raakana". Omat tunteensa ja elämän ylipäätänsä. Addiktiot ovat ainakin omalla kohdallani olleet omanlaistaan pakenemista. Ja tervehtymistä on ollut se, että minun on pitänyt suostua kohtaamaan sitä, että mitä olen paennut? Jotain todella syvältä kumpuavia tunteita olen ainakin itsestäni löytänyt, joiden olemassaoloa en itsekään ole tiedostanut. Sellainen itsepetoksen kierrehän tässä on tarvinut purkaa.

Se aivan musertava henkinen pahoinvointi ainakin itselleni oli silloin aikanaan se, joka käänteen sai aikaan, kun juomisen lopetin. Nykyään siinä pystyy näkemään hyvän tarkoituksen, mutta ei sitä silloin kyennyt mitenkään tajuamaan. Nyt siihen pystyy suhtautumaan jopa kiitollisuudella. Että olipas hyvä, kun sain semmoisen oppiläksyn.

 

[Kilgore Trout]

Myös yhdessä tunnetuimmista suomalaisista tangoista kerrotaan viinan voimasta, vaikka sen yleisesti luullaan kertovan naisesta.

Sä kuulut päivään jokaiseen,
Sä kuulut aamuun ja iltaan.
Oot ensimmäinen aatoksissain,
Miete myös viimeinen.

 

[Ujcik#11]

Omia ajatuksia ylläoleviin.

Eläminen raitistuneena on mielestäni se isoin juttu mikä pitäisi oivaltaa. Löytää faktat taudista, peilaa ne itseensä ja ymmärtää syyt omalle juomiselleen, pystyy ne hyväksymään ja ymmärtämään osana sairautta.

Jos pystyy antamaan itselle anteeksi, vaikka siellä olisi mitä kännissä tehtyjä asioita.
Mahdollisuudet raittiuteen kasvavat merkittävästi.


Vertaistuki on siinä mielessä hyvä, että kun riittävän usea ihminen puhuu asioista, vähän kuten kertoisi omasta elämästään, se puhuttelee ja antaa oikeaa peilipintaa. Miten on mahdollista että kaikilla ihmisillä tauti etenee lähes samoilla oireilla ja kaavalla.

Jokainen pystyy periaatteessa lyömään korkin kiinni ja lopettamaan juomisen, esimerkiksi omasta päätöksestä, joskus kun tilanne menee siihen että joutuu suljettuun paikkaan kuten vankilaan? sairaalaan yms.
Näistä päästessään tilanne jatkuu juuri siitä mihin se jäänyt ja yleensä vielä pahentuen.
Ei sairaus sieltä mihinkään katoa.

Kun ei ymmärretä alkoholismin sairaus käsitteitä, taudin etenemistä ja ylipäätänsä ei tiedetä tarkemmin päihderiippuvuuden mekanismeista, mennään aika paljon omintakeisilla faktoilla ja uskomuksilla.
Tauolta palatessa juodaan kuten ennenkin eikä mikään ole muuttunut.

Suhteellisen nopeasti ihminen pääsee irti fyysisestä riippuvuudesta, henkinen puoli onkin sitten kimurantimpi.
Mitä kauemmin ihminen on juomatta, sen paremmalta juovasta ihmisestä rupeaa henkisesti ja fyysisesti tietysti tuntumaan ja aiempi juominen näyttäytyy enemmän, ikään kuin boxin ulkopuolelta katsottuna. Helpohkosti keksitään syyt aiemmalle rajulle juomiselle ja ollaan vakuuttuneita, ettei nykypäivänä enään siihen pisteeseen juotaisi, varsinkin kun on nyt jo itselle ja muille näytetty että tarvittaessa ollaan vaikka vuosi juomatta.


Jostain syystä silloin kuin luulee taudin parantuneen ja kuvittelee taas pystyvänsä kontrolloimaan, riski retkahtamiselle on suuri ja aika usea alkoholisti kertoo juuri sellaisen hetken olleen se käänne, kun homma lähti käsistä ja meni lopulliseen pisteeseen ja seinä oli vastassa.

Harvalla se ensimmäinen kerta on se pahin tauon jälkeen, päinvastoin, yleensä kerta se antaa sen toivon että homma olisi korjaantunut kun ei montaa enempää juonut kun oli tarkoitus ja mitään ei sattunut.

Tosiasiassa muutamassa viikossa käyttäjä on aivan alkupisteestä ja vielä syvemmällä kuin ennen taukoansa.

Alkoholismista toipumiseen en henkilökohtaisesti usko, mitään lääkityksiä ei tarvita. Riittää kun ei vaan juo ja ymmärtää ja hyväksyy miksi ei juo. Se ymmärrys vapauttaa alkoholistin sekä käyttäjä ymmärtää antaa sellaiselle taistelulle periksi, mitä ei ole mahdollista voittaa.

Kehään ei kannata nousta jos siellä ei ole mitään muuta tiedossa kuin valtaisa selkäsauna. Vaikka kuinka kuvittelisi muuta.

Taudin saa kyllä kuriin oikeanlaisilla faktoilla ja mahdollisesti vertaistuella aivan alkuvaiheissa. Vertaistuesta on se hyöty, sillon tietää mitä odottaa ja mahdollisesti tunnistaa ne tilanteet.

 

[adolf]

Alkoholismista toipumiseen en henkilökohtaisesti usko, mitään lääkityksiä ei tarvita. Riittää kun ei vaan juo ja ymmärtää ja hyväksyy miksi ei juo. Se ymmärrys vapauttaa alkoholistin sekä käyttäjä ymmärtää antaa sellaiselle taistelulle periksi, mitä ei ole mahdollista voittaa.

Tämä koko tekstisi vilisi oivalluksia, jotka voisin ihan sanasta sanaan allekirjoittaa. Mutta erityisesti tähän lihavoimaani lauseeseen kiteytyy paljon.

Minulle meni tosi pitkään ymmärtää ja hyväksyä se, että mitä tuo luovuttaminen tarkoittaa. Sen olen itsekin juuri näin kokenut, että se on luovuttamista sellaisen taistelun edessä, jota en vaan mitenkään kykene voittamaan. Tuo on pitänyt vähän kovemman kautta minunkin oppia. Siis sen jälkeen, kun sen varsinaisen dokaamisen ensin lopetin. Ei se ongelman ratkaisu päättynyt kohdallani siihen, kun juominen päättyi, vaan se alkoi siitä.

Se miksi tappelin sitä luovuttamista vastaan, niin nykyään tajuan sen, että miksi niin tein. Se luovuttaminen olisi nimittäin tarkoittanut sitä, että olisin oikeasti ja konkreettisesti joutunut vastatusten omien tunteideni kanssa. Tulla haavoittuvaksi, ja siis toisin sanoen omaksi itsekseni. Kohdata esimerkiksi omia pelkojani. Siis niitä kaikkia tunteita, joita siihen dokaamiseen pakenin.

Tuossa se alkoholistin elämän suuri tragedia juuri minun mielestäni piilee. Taistelemalla tuota ongelman paljastumista vastaan, alkoholisti itse luo itselleen sellaisen päättymättömän kurjuuden tilan.

Minulla tuo taistelu johti semmoiseen tilanteeseen, missä sitten paljon korvasin sitä alkoholia vaan muilla riippuvuuksilla, mutta sellainen ydinongelma jäi selvittämättä, kun en uskaltanut/osannut/ollut valmis antamaan periksi.

Tämän vuoksi - tai näin se ainakin minun kohdallani on mennyt, on hirvittävän tärkeää ymmärtää se, että siinä alkoholismin ratkaisemissa on kyse tosi paljon muustakin, kuin vain pelkästään siitä että se korkki menee kiinni. Minulla esimerkiksi se sairastuminen tähän tunne-elämän sairaudeksi nimitettävään alkoholismiin on alkanut jo pienenä lapsena alkoholistikodissa kasvaessa. Tämän ymmärtämiseen meni kauan, ja niiden lapsuudessani kokemieni tunteiden läpikäynti sitten selvinpäin on ollut erittäin olennainen osa omaa toipumistani.

 

[godspeed]

Onpas mahtavia viestejä täällä!

 

[godspeed]

Minua suoraan sanoen tympäisee juominen, tai pikemminkin se jatkuva kalvava himo, siksi tämä yritys varmaan on muuttunutkin hiljalleen yhä varmemmaksi. Toki joku voi olla sitä mieltä, että ei se päivien laskeminen mitään auta tai miksi niitä pitää kokoajan laskea, mutta kyllä minulle viikot, kuukaudet ja toivottavasti myöhemmin aina vuodet tuntuvat juhlistamisen arvoisilta. Jossain vaiheessa laskeminen loppuu tai juomattomuus arkipäiväistyy tasolle, jossa sitä ei enää muista edes huomioida. Jos asian välillä muistaa, se nopeasti myös taas unohtuu. Mutta niin kauan kun minä mietin päivittäin juomaa puolihuolimattomasti siten, että se käy välillä mielessä, pitää laskutoimitusten pysyä mukana tuomassa voimaa tässä asiassa. Olen tehnyt tämän tempun jo kerran ja tiedän, että mahdollisuuteni onnistua on suuri.

 

[Nahkasohva]

Pistinpä viikko sitten korkin kiinni, syynä tämän ketjun otsikko. Päätin kertalaakista, etten halua enää edetä sitä vääjäämätöntä reittiä, joka olisi ollut edessä.

Lyhyesti: Juon liikaa. En ole vedellyt perskännejä, mutta kokonaiskulutukseni on ollut kaikki riskirajat monin kerroin ylittävää. Olen jo pari vuotta selittänyt itselleni kaikki mahdolliset tyhmät selitykset, kuten ettei minulla ole ongelmaa, koska

– hoidan työni ja kotityöt
– olen ns. mukava juoppo enkä koskaan ole vaaraksi itselleni enkä muille
– en hölmöile humalassa
– en oksentele enkä menetä muistiani
– pystyn jollain lailla kontrolloimaan juomistani, eli pystyn lopettamaan, jos tulen liian humalaan
– henkilöt X ja Y ovat paljon pahempia juomareita kuin minä.

Näillä olen perustellut sitä, että juomiseni olisi ollut jotenkin normaalia, vaikkei se sitä ole pitkään aikaan ollut. Tai kyllähän koko ajan tiesin, ettei ole millään tavalla normaalia ottaa maanantai-iltana viisi viskipaukkua, kun tiistaina on tavallinen työpäivä, mutta jotenkin sain väännettyä päivittäisen tissuttelunkin muka normaaliksi.

Nyt kun olen ollut viikon juomatta, olen suorastaan hämmästellyt, miten helposti kaikki kävi. Oikeastaan mitään vieroitusoireita ei ole ollut, joten ehkä olinkin vain suurkuluttaja, joka ei vielä ollut ehtinyt alkaa todella alkoholisoitua. Mutta niin tai näin, nyt mennään raittiina ja olo on hyvä. Tulevaisuudesta en tiedä kuin sen, että entiseen masentavaan olotilaan ja itselle valehteluun en halua palata.

 

[K.A.H]

Tsemppiä jokaiselle joka on päättänyt kiertää korkin kiinni! Se on varmasti kova ja loppuelämän mittainen taisto, mutta takuulla voitettavissa vaikka ei jokaiselta aina onnistukaan. Omalla kohdallani ei ole koskaan viinapiru kiusannut, mutta äitiäni kiusasi ja lopulta vei hautaan asti vaikka 6 vuotta oli välissä korkki kiinni.

 

[godspeed]

Kyllähän juomalla aina alkoholistiksi pääsee, osan pitää tintata monta vuotta ja osalla geeniperimän kautta on heti ensimmäisistä kerroista lähtien riippuvuuden kaltaisia olotiloja käsissään. Eräs viisas mies sanoi kerran, että lopputulos on aina pommi, joskin sytytyslanka on osalla meistä lyhyempi ja osalla pidempi.

 

[godspeed]

Janottaa.

 

[Ujcik#11]

Janottaa.

Nyt vain istut alas ja mietit rauhassa, miksi olet ylipäätänsä halunnut lopettaa. Haluatko palata siihen vanhaan. Yritä löytää myös juomattomuudesta hyviä puolia. Näitä tilanteita tulee alussa ja jokainen voitettu kertaa antaa lisää motivaatiota.
Periaatteessa sinun ei tarvitse selvitä juomatta kuin tästä päivästä, huominen on huominen. Yritä elää vain tässä hetkessä.

Tsemppiä!

 

[godspeed]

Nyt vain istut alas ja mietit rauhassa, miksi olet ylipäätänsä halunnut lopettaa. Haluatko palata siihen vanhaan. Yritä löytää myös juomattomuudesta hyviä puolia. Näitä tilanteita tulee alussa ja jokainen voitettu kertaa antaa lisää motivaatiota.
Periaatteessa sinun ei tarvitse selvitä juomatta kuin tästä päivästä, huominen on huominen. Yritä elää vain tässä hetkessä.

Tsemppiä!

Kiitos viestistä!

Varmaan tässä on vähän uutuudenviehätys ja uho karissut. Ymmärrän miksi monet sen kuukauden tipattoman jälkeen jatkavat siitä mihin olivat jääneet. Eli tipattomasta ei ole kuin hetkellinen hyöty, jos tinaaminen jatkuu (kenties alkoholismin tasolla) jälleen kerran.

On ehkä vielä vaikea jollain tasolla hyväksyä tämä tilanne, vaikka ymmärrän täysin missä mennään. Päivä kerrallaan! Paljon hyviä asioita on tapahtunut ja tapahtuu kaiken aikaa. Ei siitä alkoholista saa mitään tarpeellista, ja sitten harmittaisi kovasti jos menisi ostamaan. Kaikki alkaisi niin sanotusti alusta.

Juon vissyä. Sitä menee pullotolkulla joka päivä, koska kädet ja suu tarvitsevat tekemistä. Katson elokuvia, luen juttuja ja siinä sivussa olen rakennellut tässä elämäntaparemontissa vähän rutiineja ja tapoja toimia päivästä toiseen. Ei siihen tarvitse juomaa, että päiviin tulee jotain mielekästä rytmiä. Mieli pikemminkin lepää paremmin.

Mutta oli sanottava tuo ääneen, että nyt on ollut pari päivää vaikeaa. Yksin en tästä selviäisi, kiitos myös avopuolison.

 

[Ujcik#11]

Juon vissyä. Sitä menee pullotolkulla joka päivä, koska kädet ja suu tarvitsevat tekemistä. Katson elokuvia, luen juttuja ja siinä sivussa olen rakennellut tässä elämäntaparemontissa vähän rutiineja ja tapoja toimia päivästä toiseen. Ei siihen tarvitse juomaa, että päiviin tulee jotain mielekästä rytmiä. Mieli pikemminkin lepää paremmin.

Mutta oli sanottava tuo ääneen, että nyt on ollut pari päivää vaikeaa. Yksin en tästä selviäisi, kiitos myös avopuolison.

Kuten aiemmin kirjoitin, juuri silloin kuin kaikki on hyvin, repsahduksia sattuu eniten. Se pieni kiukutteleva pullossa asuva henki yrittää nyt keksiä kaikenlaista paskaa sinun mielesi sekoittamiseksi. Se vähän kuin tietäisi ettei tarvita kuin yksi kulaus, yksi tölkki ja riippuvuutesi hoitaa loput.

Päihderiippuvuus tekee käytännössä kaikille käyttäjille samat oireet samassa järjestyksessä. Lohdutan sillä tiedolla, että se lopettaa kyllä ja olosi helpottaa henkisesti. Mitä pidemmälle pääset, sitä paremmalle se rupeaa tuntumaan.


Itse ajattelisin asiaa niin, että kun se kerran pyörittää mieltä niin voimakkaasti ja ohjaa rutiineja.. Sinun ei tarvitse ajatella enää, onko minulla oikeasti mitään ongelmaa. kyllä on ja olet hienosti ottanut vastuuta ongelman hoitamisesta.

Pahoja hetkiä, vaaranpaikkoja on jatkuvasti edessä alussa. Positiivista on se, ettei sinun tarvitse syödä siihen mitään lääkkeitä eikä pistää piikkejä. Tappava tauti jota voi hoitaa ilman lääkitystä. Et vain ota ensimmäistäkään niin saat sen kuriin. Opettelet elämään raittiina ja se on koko ikävässä sairaudessa se hankalin ja pitkäkestoisin prosessi. Juuri siihen vertaistukea suosittelen.

 

[godspeed]

Et vain ota ensimmäistäkään niin saat sen kuriin.

Joskus se viisaus asuu vähissäkin sanoissa. Paljoa muuhun ei siis tarvitse keskittyä kuin siihen, ettei YHTÄKÄÄN. Ihminen ei sitä helpolla usko.

 

[godspeed]

Nyt ollaan viimeisiä kertoja mökillä tänä vuonna. Eipä tällä hetkellä mikään voisi olla paremmin, sillä kohta on saunakin. Saa nähdä kehtaako enää järveen, kun tuppaa olemaan jo kylmää. Tarkoitus oli toki vain sanoa teille, että selvä pää on paras pää. Vaikka masentaakin kovasti välillä (eikä se lopu koskaan), niin tiedän sen johtuvan muistakin asioista kuin juomattomuudesta, eli ei pidä luulla, että mieli kaipaisi parannusryyppyä. Sitä virhettä ei saa koskaan tehdä. Päiviä vaan alle.

 

[godspeed]

Kalenteri sanoo, että viisi viikkoa tänään täynnä. Listasin huomattuja (tai toivottuja) hyötyjä kerratakseni itsellenikin missä mennään:

1. Rahat eivät ole menneet viinaan, kun normaalisti tässä vaiheessa kuuta olisi juotu jo melkein sen verran.
2. Tasan nolla vaarallisia juomakertoja, joista olisi voinut tulla krapula/tuli krapula.
3. Ei ahdistusta mokista, joita päissään tekee joko netissä tai kotona.
4. Ruoka on alkanut maistua jo päiväsaikaan, tai vähintäänkin tulee nälkä ennen kuin on jo ehditty juomaan huppeli.
5. Autolla voi käydä illalla vielä kaupassa, jos tarvitsee jotain pientä. Enää ei tarvitse laskea ja miettiä, koska voi ajaa.
6. Minulla ei ole mitään pakkoa juoda. Vertaan tässä tupakkariippuvuuteen, josta irti päästyäni ajattelin, ettei minun enää tarvitse polttaa.
7. Aamut ovat helpompia muun muassa siten, että herääminen ei ole tuskallisen vaikeaa eli heti ollaan iskussa päivän puuhiin.
8. Energiaa on enemmän tehdä kaikenlaista pientä, jos isommat puuhat riippuvuuden ulkopuolisista syistä ovat haasteellisia.
9. Vapauden ja irtaantumisen konkreettinen tunne. Voi keskittyä tekemään kaikkea muuta kuin juomista.
10. Keskittymiskyky on siis parantunut, jolloin eritoten elokuvien katselu on helpottunut.
11. Innostuu herkästi eri asioista ilman, että pitää ensin juoda innostuakseen. Joskus ei voinut esimerkiksi kuunnella tiettyä musaa, ellei juonut samalla. Nyt jokin aiemmin ihan mitätön asia voi tuottaa iloa.
12. Stressi muun muassa siitä, että juoma loppuu, ei tietystikään enää päde. Paitsi jos vissyt uhkaa loppua.
13. Aivokemiat eivät ole jatkuvasti sekaisin eli masennus jos on, niin se johtuu muusta kuin juomisesta.
14. Maksa puhdistuu, kerran arvotkin ovat olleet pielessä.
15. Muisti ei mene kaiken aikaa. Eivätkä vuodet välttämättä pyyhkiydy mielestä pidemmällä välillä.
16. MINÄ pyöritän nyt tätä palettia, eikä juoma.

Olikohan kaikki? :)

 

[Vanha Len]

Nyt viides päivä raittiutta menossa ja alkaa jotenkin taas ajatukset kirkastumaan. Byrokratian rattaissa käsitellään vielä mun mahdollista hoitojaksoa Rehabissa (Minnesota hoito). Tapaaminen sossussa vasta ensi kuun 30. päivä, mutta päätin apinan raivolla lopettaa itse juomisen. Ei ole ollut edes mitenkään vaikeaa, jota ihmettelen suuresti. Olin niin huonossa kunnossa, että ei kerta kaikkiaan enää jaksanut. Eteenpäin soturit.

 

[godspeed]

Elämä maistuu hyvältä, ja pienistä ongelmista huolimatta mieli on rauhallinen - kerrankin!

Muija sanoi eilen, että näkee päälleppäin olemuksesta sen, etten enää juo. Ei tässä ehkä painajaisesta ole herätty, mutta ehkä sitä miettii miksei aiemmin yrittänyt. Miksi se on vaan juotava? On ollut juttuja, että pitää tulla itselleen pohjamutia myöten rehelliseksi ja tonkia persoonaa syvemmältä, jotta tietää miksi juo, mutta en minä vaan tiedä, vaikka on tässä ollut aikaa miettiä.

Luulin varmaan vuosikaudet, että juomalla elämässä on sisältöä eri tavalla, mikä tietysti ei nyt tässä rauhoittuneessa olotilassa tunnu lainkaan loogiselta. Juomalla kadottaa sen sisällön pikemminkin, tuotakin on pitänyt pohtia pitkän kaavan kautta. Klopista asti on juotu kaikki viikonloputkin, kun niin ne muutkin tekee. Ajattelin pitkään, että kaikkihan sitä dokaa kokoajan. Kännissä 247. Vaan eivät ole, sen vasta vähän aikaa sitten tajusin.

Tältäkö normaali tuntuu?

 

[avs]

Kalenteri sanoo, että viisi viikkoa tänään täynnä. Listasin huomattuja (tai toivottuja) hyötyjä kerratakseni itsellenikin missä mennään:

1. Rahat eivät ole menneet viinaan, kun normaalisti tässä vaiheessa kuuta olisi juotu jo melkein sen verran.
5. Autolla voi käydä illalla vielä kaupassa, jos tarvitsee jotain pientä. Enää ei tarvitse laskea ja miettiä, koska voi ajaa.

Mä oon huomannu, että sellasina viikonloppuina kun on pakko olla syystä tai toisesta selvin päin, nämä asiat nollaa toisensa. Eli, jos on ajokunnossa, ja aikaa, niin tulee tehtyä joku ostosreissu.

Mutta, edelleen, hienoa godspeed, että olet löytänyt itsesi. Ei ole tarkoitus masentaa.

 

[godspeed]

Mutta, edelleen, hienoa godspeed, että olet löytänyt itsesi. Ei ole tarkoitus masentaa.

Kiitos, kaikki merkitsee. Välillä tekee mieli juoda, mutta tavallaan se tuntuu kuitenkin niin kaukaiselta, etten halua edes kokeilla miltä tuntuu, kun alkoholi aktivoi reseptorit. Se varmaan tuntuisi aika kamalalta :)

 

[Vanha Len]

Heräsin juuri ja edessä on yhdestoista selvä päivä. Motoriikka on vielä hieman hakusessa, kun tulee noita sivuaskelia otettua ajoittain. Tasapainohäiriöt ja huimaaminen kuuluvat lajiin jonkin aikaa. Tunteet ovat aika pinnassa, siis kaikki. Yhtäkkiä valuu kyyneleet ja hetken kuluttua hymyilyttää ja tuntee aivan jäätävää onnellisuutta. Mutta jokainen päivä on millin parempi, kuin edellinen. Mielitekoa alkoholiin en ole kertaakaan tuntenut ja tämä käsi sydämellä. Parasta on nähdä huojentunut puoliso ja se iloisuus, joka hänestä huokuu. Tämä on se juttu, joka saa mut kyynelehtimään. Miten paljon sitä alkiholisti tuottaakaan läheisille surua ja tuskaa. Siinä kun tajuaa, että minähän se olen tämän aiheuttanut, niin menee kyllä tunteisiin.

Alkutaipaaleella tässä ollaan vielä ja jokainen raitistuminen on edellistä haastavampi, mutta tätä se addiktin elämä on. No, tästä tuli tällainen pienoinen vuodatus, vähän kuin vertaistukiryhmässä, mutta on jotenkin helpottavaa, kun saa kirjoittaa tuntemukset ylös. Oikein hyvää weekendiä kaikille.

 

[godspeed]

Tänään on 1,5 kk raitista elämää, tähänhän voisi vaikka tottua. Vaikka ylempänä puhuin, että on mielitekoja, niin en minä niitä tosiaan kovinkaan vakavasti tosiaan ota - menevät ohi kyllä. @Vanha Len kaikki tsempit, luettelit paljon asioita, jotka pätevät omaankin elämään. Kotona on ihan erilaista olla nykyään ja siitä perusarjesta osaa jo nauttia. Alkoholismi minulla lieni lopulta jonkinlaista turhautumista ja tylsyyttä, mutta sitten kun ei juo, niin huomaa ettei mitään varsinaista tylsistymistä edes tapahdu. Juomisen yleinen absurdius on yllättänyt mut ihan täysin.

 

[Iisoppi]

Tuossa tajusin juuri että kohtahan tässä on vuosi vierähtänyt ryyppäämättä. Ei ole ollut helppo vuosi. Alkoholin kanssa on ollut yllättävän helppoa. Mitä se nyt tarkoittaakaan...

Itseni kanssa on ollut paljon vaikeampaa. On ollut ahdistuneisuutta. Ja alakuloa. On ollut vaikeaa antaa anteeksi käytöstäni. Käyttäydyin todella huonosti (kännissä). Ja puhuin pahasti niin monille. Esitin jotain, rikoin lupauksia, uhmasin kaikkia. Ja vaan kiukuttelin kun toiset yritti auttaa minua.

Ja minun on ollut vaikeaa päästä niistä ylitse ja jatkaa elämää. Vaikka tiedän että se on tärkeää. Olen ollut jossain ns. välitilassa. Juuri nyt en jaksa avata enempää meidän elämää mutta hyvällä tiellä olemme yhdessä. Uskon sen... Olen ollut juomatta lähes vuoden. Ja tunnen siitä jonkinmoista ylpeyttä. Tiellä hyvään on hän...

Ja voimia @Vanha Len ja @godspeed teille matkalla...

 

[adolf]

@Iisoppi

Pitkä se tie on itsellänikin ollut siihen anteeksiantoon itselleen, mutta niin se on kuitenkin mennyt, että ajan saatossa se on helpottunut. Tuossa on ollut myös sitä, että minun on ollut tarpeen perata paljon myös lapsuuteni kokemuksia, kun kasvoin alkoholistikodissa.

 

[godspeed]

Kiitos @Iisoppi

Kyllähän tässä on jo pitkä matka kuljettu siitä, että parhaimmillaan meni yli neljä laatikkoa kaljaa viikossa. On kyllä totta, että itselleen alkaa olemaan jopa vihainen tempauksistaan ja elämäntavoistaan, kun ei juo, ja se voi aiheuttaa pidemmäksikin aikaa esimerkiksi juuri niitä alakulon hetkiä. Se on tapahtunut jopa takautuvasti. Minä olisin hyvin voinut kuolla jo vuosia sitten. Tai tehdä jotain peruuttamatonta, jossa olisi tuhoutunut ties mitä. Mutta eihän sitä tietystikään saa joitain asioita tekemättömiksi, joten parempi vaan hyväksyä menneisyytensä ja katsoa kirkkaampaan tulevaisuuteen.