Olen lukenut kaikki viestit mitä tänne on tullut, ja itse asiassa kun ketju on ollut nyt ylhäällä niin on tuntunut että voisi jatkaa omaakin kirjoittamista, ollut vähän hoppu niin ei ole kerennyt aikaisemmin. En sillain nosta / kommentoi yksittäisiä viestejä, kun koen että parhaiten "vastaan" kun kertoo miten tämä oma tilanne etenee.
Kirjoitin viimeksi reilu 2 kuukautta sitten, kun olin juuri kotiutunut hoidosta eli nyt on se reilu 2 kuukautta oltu "siviilissä". En tätä niin tarkkaan seuraa, mutta meillä on tuossa ohjelmassa tuollainen laskuri joku näyttää nyt että 3 kuukautta ja 6 päivää, 98 päivää on yhteensä raittiutta takana. Tälläistä ei sen jälkeen olekkaan tapahtunut kun ensimmäisen oluen olen aikaissut.
Tultuani hoidosta vähän kaikki tuntui oudolta, tai jännittävältä. Eihän minulla ole mitään käsitystä miten eletään raittiina, ja minkälaiseksi päivät muodostuu tai muutakaan. Ei tehnyt mieli juomaan, mutta tuntemukset pomppi aika paljon. En oikein tiennyt miten päin olla, yhtäkkiä olikin uusia kavereita tääläkin joiden kanssa pystyi mennä ihan vaan kävelylle, tai ajelulle, tai syömään, tai rannalle. En oikein ollut tälläisiä tehnyt. Toki, olin käynyt syömässä jne. mutta joko niihin on liittynyt alkoholi, tai jos on ollut kävelyllä niin sen jälkeen on ottanut alkoholia tms. Ei mulla ole ollut elämää, johon ei kuulu alkoholi. Parisuhde tuotti isoimmat ongelmat, kun eihän sitä sinänsä ollu ollut olemassa enään pitkään aikaan, kun olin juonut niin paljon ja kauvan. En tiennyt mitä sanoa, miten päin olla, tai pitäiskö tässä nyt tehdä jotain vai mitä. Tuntuikin sillain ahdistavalta edes makoilla ja katsoa sarjaa, ei oikeastaan halunnut olla siinä edes. Oli vaivaannuttavaa.
Päivä kerraallaan menin, ja menen edelleen. Hiljaa tuntemukset alkoi tasaantua, ja alkanut tulla sellainen "uusi normaali". eli käy jatkoryhmissä ja näkee raittiita vertaisia, puhuu puhelimessa niiden kanssa, tekee normaaleita asioita. Puhuminen on ollut se tärkein asia. Parisuhdekkin on palautumassa, en sano että se olisi vielä täysin normaali mutta enään se ei ole vaivaannuttavaa olla, vaan pystyy olemaan. Tähän on auttanut puhuminen paljon. Hitaasti se paranee. Juovat kaverit on oikeastaan jäänyt. En niitä mitenkään ole jättänyt, mutta sen vain huomaa että ei siinä kaveruudessa ole paljoa muuta ollut kuin se että juodaan. Nyt ei sitten niin yhteistä olekkaan enään.
En tiijä nyt miten tämän kirjotan, mutta yritän. Linkki kuvaan jossa riippuvuuden kuva. Sisällä kuvassa on tunteet, ja ulkopuolella palloissa miten se näkyy muille. Itselläni alkoholi pyöritti kaikin puolin elämää. Se oli aamulla ensimmäisenä mielessä, ja illalla viimeisenä. Tätäkin tajuan vasta hiljotellen lisää ja lisää, kuinka paljon se oikeasti mieltäni pyöritti. En sitä silloin tajunnut, enkä varmasti tajua vieläkään täysin.
Tunne maailmaa kuvailisin ehkä niin että ajatus "minun ei tarvitse juoda" - laskeutuu päästä sydämmen kohdalle. Tämä teettää aika kummallisia tilanteita, yhtenä iltana istuin parvekkeella ja katselin pilviä kun ne meni erisuuntiin ja olin vaan hirveän onnellinen siitä. Tunnen olevani vapaa tuolla jossain sisällä. Minun ei tarvi miettiä alkoholia, ei mistä sitä saan, tai milloin juon. Aamuisin herään, voin mennä parvekkeelle kahville ja olla vaan, ja olla onnellinen. Ei ole minkään näköistä halua, pakottavaa halua ja tarvetta juoda. Oon vapaa siitä tunteesta, ja tekemään mitä halua. Se että on sielä itsesäälissä, ahdistuksessa, kelvottomuudessa, tuskassa jne pyörinyt niin kauvan, vuosia ja vuosia, ja kun ne edes lähtee vähän pois niin siitä on jo vaan niin onnellinen.
Mulla on ollut sellasia hetkiä, että oon juonut kauvan ja istun kotona ja kuuntelen jotain biisiä ja tirautan kyyneleet. Itkuviinaa. Kaikki paha maailma, on pilannut kaikki, kukaan ei mua ymmärrä ja kuinka hankalaa mulla on, kaikki on jonku muun vika, kaveritkin kuolee, ja siihen vähän itkua ja oikein rypemistä sielä itsesäälissä, ja se on muka tuntunut sillon vielä jotenkin hyvältä. Siihen on liittynyt mulla yks biisi. Se tuli tuossa vasta puoli vahingossa eteen, ja kuuntelin sen. Tuli taas vähän kyynel silmään. Nyt sen vuoksi, kun näen kuinka syvällä oon ollut, tavallaan käy sääliksi ittiä, enään ei tarvi sielä olla.
Aika sekavaa settiä varmaan. Joku tuossa kirjotti että kun / jos hoitoon menee, niin kannattaa ottaa se niinkuin se tarjotaan. Ja oon samaa mieltä.
Mää oon tällä hetkellä tosi kiitollinen siitä että oon mennyt hoitoon. Se on tänä päivänä mulle tosi tärkiä asia. Sitä että palaisin juomaan, en näe tällä hetkellä mahdollisena. Siltikään en lupaa kuin että tänään en juo, sen voin luvata. Alkoholismin kanssa menen vain päivän kerrallaan.
Tämä on edelleenkin korvaamatonta. Ystävä piiri on nyt 2 kuukaudessa muuttunut täysin. Vietän aikaa raittiiden ihmisten kanssa, ja mikä on parasta niin voin puhua ihan mistä vaan, ja myöskään ikinä mun ei tarvi olla yksin jos en halua. Aina, millon vain voin soittaa jollekkin, ja oikeastaan milloin vain jonkun kanssa tekemäänkin jotain. Nämä vielä ymmärtää mua, ja mun ajatuksia.
Parisuhde on alkanut paranemaan, ja voi itse asissa jo ihan ok. Tietenkin vie aikaa että luottamus ja muu palautuu, mutta niin se vain menee. Tänään viimeksi tyttöystävä sanoi aamulla koiria ulkoiluttaessa että oli nähnyt unta että olin lainannut rahaa 50€ ja se oli tajunnut siinä sitten että olin juomassa. Tuotahan oon tehnyt paljon, ja se on ymmärrettävää että läheisillä myös menee aikaa. Kellekkään heillekkään en lupaa muuta kuin tämän päivän, jos kysyvät. Luottamuskin sieltä silti hiljalleen paranee, vaikka varmaan vuosia viekin, jos sittenkään kokonaan. Se pitää hyväksyä.
Läheisten, sisarusten ja muiden sellaisten kanssa suhteet myös paranee, samoin hitaasti. Ne soittelee, ja voidaan jo sopia että tehtäis jotain yhdessä jne.
Raha asiat on parantunut, ei ne ole kokonaan korjaantunut eivätkä korjaannukkaan pitkään aikaan. Sekin pitää vain hyväksyä, se on juomiseni seurauksia. Ei ne enään silti sillain paina mieltä.
En tätä silleen mieti, mutta se on kuitenkin niin että jos lähtisin juomaan niin mulla on jo niin paljon menetettävää että en halua niitä menettää.
Elämä tuntuu hyvältä, ja elämisen arvoiselta tällä hetkellä. Päivät on ihan mukavia, mieli pysyy pääsääntöisesti positiivisena. Jatkan ryhmissä käyntiä, ja käyn sielä hoitolaitoksessa välillä päiviä. Muistan silti päivittäin, että sairastan alkoholismia ja minun on elettävä sen kanssa. Juomiseen on liittynyt paljon myös hyviä hetkiä, ja niitä voi olla joskus hieman kaiho, mutta en voi ottaa rusinoita pullasta. Se on hyväksyttävä.
Mun elämäni paras päätös, edelleen.
Mää oon kiitollinen siitä, että tänään mun ei tarvi juoda.
Viimeksi muokattu: