Matkalla alkoholismiin?

  • 465 537
  • 1 638

godspeed

Jäsen
Kävelin muutaman kilometrin kauppareissun. Lähdin sinne alunperin jaloittelemaan ja sanomaan hyvästit alkoholihyllyille, ikään kuin katkaistakseni välittömästi ajatukset juomisesta. Lopulta unohdin mennä koko hyllyväliin.

Tulin takaisin kahden 24-vissypackin kanssa. Kyllä, kannoin ne sieltä kaupasta kotiin, mutta mikä tässä on erikoista, niin normaalisti en jaksaisi edes kuin kävellä yhteen suuntaan kauppaan. Takaisin tuleminen on ollut aina lähes mahdotonta, kun olen ollut niin masentunut ja väsynyt. Nyt tämä liikuntasuoritus meni aika mielekkäästi ja tuli hyvällä tavalla liikkuneen ihmisen olo.

Alkoholi tekee kropallesi ja päällesi sen, että liikuntakaan ei enää maistu.
 

Pulle Nah

Jäsen
Suosikkijoukkue
Palevan Kallo
@godspeed

Kiitos, että olet jakanut ajatuksiasi täällä ja hienoa, että olet saanut jo pelkästään tänne kirjoittamalla apua pään sisäisiin oloihin.

On ihan totta, että se juomattomuuden aiheuttama tyhjiö vaivaa ja siihen olisi hyvä löytää jotain tilalle, vaikka nuo hetket ovat myös oivallista aikaa tutkia ja pohdiskella, että mistä se tyhjyyden tunne oikein kumpuaa? Se sama tunne sinulla on ollut aiemminkin ja sitä olet alkoholilla täyttänyt.

Mutta siis syy, miksi päätin kirjoittaa, on liikunta. Itsekin olit jo huomannut, miten liikunnasta tulee hyvä olo. Se on hyvä keino täyttää sitä tyhjyyden tunnetta ja esim. kävely/lenkkeily ovat todella hyviä endorfiinin lähteitä ja usein samalla tulee pohdittua asioita ja ajatus kirkastuu. Saattaa joku päivä hoksata, että mikä on se primääritunne siellä tyhjyyden taustalla, mistä se aiheutuu, mikä laukaisee sen ja näin on helpompi löytää keinoja, miten siihen reagoida. Jotain muuta keinoja kuin alkoholi.

Tsemppia sinulle ja kaikille, jotka viinanpirun kanssa taistelevat! Ei ole varmasti helppo matsi mutta voitettavissa.

Minulla ei ole alkoholiongelmaa mutta isä joi itsensä ennenaikaiseen hautaan, joten jonkinlaista kosketuspintaa löytyy ja myönnän itsekin olevani addiktioherkkä, kiitos ADD:n.
 

godspeed

Jäsen
Otan tuosta Pulle Nahin viestistä vähän kiinni.

Minä luulen, että en ole koskaan ollut sellainen ihminen, jolle on paikkaa tässä maailmassa. Olen aina ollut ulkopuolinen syystä tai toisesta. En ole osannut opiskella, en oikein käydä töissä, mutta silti olen halunnut monia asioita. Aivan kuten moni meistä, jotka haluavat elää hyvää elämää. Ja olen ollut valmis tekemään niiden asioiden eteen paljon. Ne asiat eivät vain ole toteutuneet aikuisiässäkään ja usein olen saanut pettyä.

Se on johtanut turhautumiseen jo varhain elämässä ja osittain sen takia olen myös juonut paljon. Juominen ei minun kohdallani välttämättä turruta vaan voimistaa. Ne hyvät tunteet ovat tuntuneet niin hyvältä kaiken tarpomisen ohessa, että se on sitten aikanaan jäänyt vaan päälle. Huono tunne ei ole ollut niin voimakas, joten helposti sitä sitten juo lisää. Antaa mennä vaan.

Muistan kun ensimmäisen kerran hirtti päälle ja olin koulussa umpikännissä. Ikää ei ollut paljoakaan. Silloin olin maniassa, eli mielenterveysongelmat olivat jo lyöneet isolla kädellä naamaan. Tästä voi toki aina puhua mikä aiheutti minkä, mutta ilman mielenterveyspuolta minä en varmasti olisi juonut silloinkaan vielä niin paljoa. Siitä olen aika varma, koska vuosia meni ilman mitään alkoholismin kaltaistakaan tilaa. Tai sitten se kyti. Mutta alkoholismihan ei ole mielenterveysongelma, joten tässä saa aina sitten pohtia mikä tuli ennen. Perimää minulta satavarmasti löytyy, mutta en halua nyt siitä puolesta jauhaa, koska se ei kerro kuitenkaan sinällään mitään sellaista, mistä itse olen näissä asioissa kiinnostunut. Reseptorit varmasti ovat olemassa.

Alkoholismi on ollut todellakin helppo pakokeino asioista, joita en ole osannut käsitellä. Mutta alkoholismi on myös asia, joka tulee harjoittelemisen kautta. Kun on tarpeeksi kauan ollut stressiä tuosta, ettei osaa, eikä pärjää, niin juomaa alkaa kulua. Ja siitä tulee se ainoa ystävä, joka ei petä. Se tuottaa aina sen palkinnon, jota elämä ei muuten sinulle anna. Minulla ei ole ollut useinkaan kyse huonosta itsetunnosta, ei, vaan olen tiennyt mitä osaan ja mitä ei. Saan selittää tätä ihmisille kerta toisensa jälkeen: Minä en osaa! Mutta sitten toisaalta olen myös tehnyt asioita kännissä, jotka olen jollain tasolla osannut ja joista minua on kehuttu. Olen esimerkiksi kirjoittanut paljon, vaikka omasta mielestäni en ole siinäkään erityisen hyvä. Kohtalainen parhaimmillaan.

Minullahan on traumatausta. Koti oli hieman rikki, vaikka koen lapsuuteni olleen hyvä. Monen muun perheet olivat parempia. Isä kuoli sitten lopulta viinaan kun tarpeeksi kirkasta latki. Mutta en minä ole surrut näitä asioita ties kuinka pitkään aikaan. Silti ne vaikuttavat jollain tasolla siihen millainen minusta tuli. Alkoholin kanssa kun kasvaa ja sitä alkaa jo teininä vetään, niin oppii ja kasvaa siihen kieroutuneeseen tarpeeseen. On saatava viikonloppuisin, kunnes on saatava jo viikollakin. Tavallinen elämä on vaan... tylsää. Vaikka sitä se ei tosiasiassa ole ja hyvin sen tiedän. Tavallista elämää pitää osata arvostaa. Se on oikeasti aika makeaa.

Kasvaa on hyvä sana, koska kukaan ei synny alkoholistiksi. Kyllä siihen kasvetaan. Mutta alkoholisti jää tietyllä tasolla lapsen tasolle, ja minäkin olen vielä hieman lapsi. Vastuuta olen oppinut aina ottamaan, mutta alkoholismissa vastuuta myös siirretään muille. Sitä tehdään aivan liikaa, ja sitten alkoholisti saattaa ajatella, että muut hoitaa hänen puolestaan asiat. Ei se niin mene. Sairas mieli voi kuvitella, että se juominen on se ammatti ja kaikki pitää tehdä juomisen kautta. Kun se päihderiippuvuus on niin voimakas, että ei vaan enää leikkaa. Minulla leikkaa nyt, ja olen huomannut asioita tutkiessani, että olen se tyypillisin alkoholisti Suomen maassa. Se, joka hoitaa ns hommat, mutta on pystynyt kuitenkin juomaan paljon. Tämä jengi osaa nämä kikat.

Nykytilanne on se, että matka on kesken, tai ehkäpä vasta alussa, kun juomatta kerran ollaan ensimmäistä kertaa elämässä tällä tavalla. Olen siis vasta tajunnut, että juomalla peli ei voi jatkua. Olen vielä aika nuori ja minulla on elämää edessä. Minulla on hieno koti, puoliso ja muutama hyvä ystävä. Töissä en voi käydä, mutta harrastan kulttuuria laajasti, joten tavallaan minulla on aina jotain tekemistä. Eikös minulla olekin ihan hyvin nyt asiat? Niin minä ainakin kovasti haluaisin uskoa.

No en tiedä tuliko tässä mitään syytä sille miksi olen juonut, mutta kiitos jos luit tänne asti!
 

godspeed

Jäsen
Kirjoitin eilen sellaisen viestin, jollaista en ole kirjoittanut koskaan. Näin kauan vei, että pystyi sen kirjoittamaan ja olemaan muillekin niin rehellinen kuin voi. Toki kaikkea yksityistä ja muuta sen sellaista ei mukaan mahtunut sattuneista syistä, mutta tuollaisen varmaan kehtasi laittaa ulos hyvillä mielin. Tuli sellainen ulospuhallus nyt, sillä tätä varten minä olen kirjoittanut.

Kiitän.

(Hienoa Petri Kontiola!)
 

Pulle Nah

Jäsen
Suosikkijoukkue
Palevan Kallo
Kirjoitin eilen sellaisen viestin, jollaista en ole kirjoittanut koskaan. Näin kauan vei, että pystyi sen kirjoittamaan ja olemaan muillekin niin rehellinen kuin voi. Toki kaikkea yksityistä ja muuta sen sellaista ei mukaan mahtunut sattuneista syistä, mutta tuollaisen varmaan kehtasi laittaa ulos hyvillä mielin. Tuli sellainen ulospuhallus nyt, sillä tätä varten minä olen kirjoittanut.

Kiitän.

(Hienoa Petri Kontiola!)
Todella hyvää pohdintaa omista taustoista, harvoin mikään asia, mikä liittyy esim. toimintatapoihin eri tilanteissa on mitenkään yksinkertainen syy-seuraus, koska muuttujia on paljon.

Sinulla on nyt kuitenkin se päätyömaa selvillä ja iso kokonaisuus, se on jo paljon.

Jos sinulla on mahdollisuus hakeutua terapiaan, voisit yhdessä terapeutin kanssa palastella kaiken pienempiin osiin ja osa kerrallaan pureutua tarkemmin ja sitä kautta käsitellä asiat asia kerrallaan.

Jos terapia ei ole mahdollinen, voit toki paljon käsitellä asioita itsekin mutta suosittelen jollain tapaa pilkkomaan asiat pienemmiksi osiksi.

Esimerkiksi itse olen kirjannut ylös, vaikka otsikon "isä" alle ihan ranskalaisin viivoin. Hyviä juttuja, huonoja juttuja. Jos jokin isän sanoma tai tekemä on jäänyt mieleen kummittelemaan, kirjoitan sen ylös. Mikä oli tilanne, jossa isä näin sanoi? Miltä minusta tuntui silloin, miltä tuntuu nyt? Missä tilanteissa 'kuulen' isäni sanovan tämän tänä päivänä (siis pääni sisällä). Jne. Koska sinulla on kirjoittaminen selkeä vahvuus, niin sinulle voisi olla todella avaavaa käydä kirjoittamalla asioita läpi. Ratkaisunhan ei tarvitse olla siinä heti valmiina mutta näin aktivoit omaa alitajuntaakin töihin.

Jos tykkäät lukea tai kuunnella äänikirjoja, Kimmo Takasen "Tunne lukkosi" oli ainakin minulle asioita avaava kirja. Kirjallisuutta tämän tyyppisistä asioista löytyy tietysti valtava määrä.
 

godspeed

Jäsen
@Pulle Nah

Kiitos viestistäsi!

Muijan kanssa puhutaan todella paljon näistä asioista. Minulla on siis heti lähelläni todella hyvä tuki. Homma toimii kumpaankin suuntaan, eli kaikki ongelmat ja sairaudet käydään läpi. On sitten kyse nykypäivästä tai lapsuudesta, niin me jauhetaan. Joskus päivästä toiseen. Tosin meilläkin on takana yhteistä taivalta jo 7 vuotta, niin joskus se olen minä joka väsyy siihenkin, kun haluan jo osan asioista unohtaa ja siirtyä eteenpäin. Mutta tietysti siellä jossain alitajunnassa ne sitten kummittelee, joten tavallaan mitään ei voi tietoisesti hylätä.

Kyllä se oma menneisyys määrää paljon minun käytöstäni. Moni asia määrää, ja aivan kuten sanot, muuttujia on ihan hirveästi. Minua nyppii todella paljon jo kaikenlaiset pienetkin typerät epäjärjestelmälliset jutut, onhan minulla pakko-oireinen häiriökin. Asiat toimivat kaoottisesti. Tuon takia muistiini palaa paljon lapsuudenkin asiat, jotka eivät olleet ok. Ne kalvavat pahimmillaan ja monesti tunnen kaipuuta palata takaisin niihin aikoihin. Jostain syystä silloin oli turvallisinta, vaikka moni minulle on sanonut, ettei lapsuutesi ollut kyllä ihan normaali. Mieli vaan toimii joskus niin. Johonkin se kiinnike tulee (tässä tapauksessa lapsuuteen), josta sitten saa sitä voimaa jatkaa eteenpäin. Ne hyvät muistot ovat sitten niin kovin rakkaita.

Kävin 3 vuotta psykologilla tuossa jossain vaiheessa ja se oli kyllä ihan hupiukko. Ei minkäänlaista halua varsinaisesti hoitaa minua tai vastata minun pallottelemiini juttuihin (kuten psykologin pitäisi tehdä), vaan puolimykkänä toljotti tuolissaan. Ihan kuin sen äly ei vaan olisi riittänyt. Sitten kun se jäi eläkkeelle, niin vasta alkoi kiinnostamaan hoitaakin minun asioitani. Valitsi siis "hoitaa" minua niin, eikä niin, ettei osaisi. Tai no, en tiedä tuosta olisiko se mitään osannutkaan.

En ole valmis kokeilemaan mitään varsinaisia terapioitakaan, koska ne maksavat paljon, ja koen, ettei välttämättä saa sitä mitä hakee. Ehkä kokemus on tämä myös siksi, koska olen varsin itsetietoinen ja tajuan itse aika laajasti miksi olen mitä olen. Mutta sinun viestisi antoi taas ajatuksen aihetta, joten kuuntelen aina myös mitä muut sanovat.

Mielummin kirjoitan kun puhun. Se on ehkä sellainen mikä iski joskus lukion jälkeen ja siitä lähtien on mustetta kulutettu.
 

Nahkasohva

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Ronnie O'Sullivan, Sunderland
Puolitoista kuukautta raittiutta on nyt takana, ja olo on hyvä. Kuten olen kertonut, en luultavasti vielä ollut alkoholisti vaan vasta vahvasti sitä kohti kulkenut supersuurkuluttaja. Tänä "raittiusaikana" olen juonut yhden tuplaviskin. Parin viikon raittiuden jälkeen päätin eräänä iltana kokeilla, pystyisikö juomaan pienen määrän ja jättämään juomisen siihen. Pystyin. Samalla kuitenkin tiedostin heti, ettei asiasta kannata rakentaa mitään "Jee, mähän pystyn juomaan hillitysti" -ansaa, vaan totesin, etten saanut tuosta yhdestä tuplaviskistä yhtään mitään, että sen juominen oli täysin turhaa ja että juuri tällaiset kokeilut ovat varmin tie takaisin entiseen. Sen jälkeen ei ole tehnyt enää mieli edes kokeilla. Nyt jatketaan siis kokonaan ilman. Edelleenkään en ole asettanut itselleni mitään suuria tavoitteita vaan ainoastaan jatkaa elämää tyytyväisenä ilman alkoholia. Asiaa helpottaa suuresti se, ettei alkoholia juovien seura ole minulle mikään ongelma eikä ole koskaan ollutkaan, koska en aiemminkaan juonut seurassa vaan yksin ollessani.

Tsemppiä kaikille kuningas alkoholin kanssa painiskeleville! Mestataan mokoma ukko porukalla.
 
4

444

Jos tykkäät lukea tai kuunnella äänikirjoja, Kimmo Takasen "Tunne lukkosi" oli ainakin minulle asioita avaava kirja. Kirjallisuutta tämän tyyppisistä asioista löytyy tietysti valtava määrä.
Tälle erittäin vahva suositus. Tosin, se pitänee mainita, että kirja on henkisesti todella raskas. Jos (ja toivottavasti kun) niitä omia lukkojaan alkaa perata toden teolla, niin sukelletaan helposti sellaisiin syvyyksiin, että lisävaloa tarvitaan. Mutta se auttaa. Se auttaa, että ymmärtää paremmin sen kantamansa painolastin, ja pystyy toimimaan sen hyväksyen. Oma rikkinäisyytensä on helppo tiedostaa, mutta syyt sen takana ovat usein paljon moninaisemmat kuin alun alkaen olikaan ajatellut. Mulle tää kirja oli hyvä juttu, vaikka toki alkoholismia ei tähän ketjuun liittyen olekaan taustalla. Olisi kyllä voinut olla, koska eron tullessa käyttö lisääntyi huomattavasti ja nopeasti, mutta itsetutkiskelu mm. tämän kirjan avulla pysäytti sen junan.
 

godspeed

Jäsen
Edelleenkään en ole asettanut itselleni mitään suuria tavoitteita vaan ainoastaan jatkaa elämää tyytyväisenä ilman alkoholia.

Minä olen sanonut olevani alkoholisti, mutta kyllä se perkele ottaa ylpeyden päälle sanoa se asia ääneen kerta toisensa jälkeen. Ajattelen kuitenkin aivan kuten lainauksessa on sanottu. Enkä minä koe valehtelevani itselleni, jos sanon, että koetan vaan päivä kerrallaan mennä, kuvailen itseäni sitten miten tahansa. Kunhan en vain juo.

Mutta se, että sanot @Nahkasohva olevasi "vain" suurkuluttaja, niin onko tämä vähän sellaista semantiikkaa kenties kohdallasi? Kun monesti suurkuluttajallakin voi olla jonkinlainen pakko juoda ja paljon, vaikka ehkä aina mitään pitkiä putkia ei pääsisikään syntymään. Eihän ne tuurijuopotkaan kaiken aikaa juo. Mitä olet mieltä?
 

adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Minä olen sanonut olevani alkoholisti, mutta kyllä se perkele ottaa ylpeyden päälle sanoa se asia ääneen kerta toisensa jälkeen.
Se on näin, ja siihen ainakin minulla liittyi tosi paljon kaikenlaisia pelkotiloja. Siihen nähdäkseni on minulla kytkeytynyt kaikkia niitä tunteita, joihin olen ehkä alunperinkin ruvennut juomaan. Pelkoa esimerkiksi hylätyksi tulemisesta. Minut esimerkiksi hylätään, tai minulle nauretaan paskaisesti, jos tämän totuuden alkoholismista sanoo jossain ääneen.

Tuo on ollut tavallaan ihan luonnollista, että olen kokenut näin, koska lapsuudessani haavoittuvaksi tuleminen, mitä tuollaisen asian tunnustaminen siis on, niin se tarkoitti aina juuri noita edellä mainittuja asioita.

Ja näin sitä tavallaan helposti jää sellaiseen välitilaan, missä se juominen kyllä juu loppuu, mutta tuo tunne-elämä ei lähde oikein eheytymään. Ei esimerkiksi uskalla luottaa ihmisiin, tai päästää ihmisiä emotionaalisesti lähelle. Ei uskalla tai ei osaa muodostaa esimerkiksi läheisiä ystävyyssuhteita tai parisuhteita, kun pelkää sitä hylätyksi tulemista niin helvetisti. Ja kun ennen kaikkea siitä tunne-elämän eheytymisestä ainakin minulle alkoholismista (tai tykkään enemmän käyttää sanaa addiktoituminen) toipumisessa on kysymys. Ei se juomisen lopettaminen tässä alkoholismin ratkaisussa minulle ole ollut oikeastaan mitään muuta, kuin asia joka avasi minun eteeni mahdollisuuden, jossa voin sille varsinaiselle ongelmalle tehdä jotain. Ja se varsinainen ongelma siis minulla on löytynyt tuolta sisältäni, omasta tunne-elämästäni.

Pitää uskaltaa sukeltaa niitä kaikkia omia pelkojaan ja muita tunnelukkoja päin, joita on paennut addiktioihinsa. Se on se tie, miten tämä ongelma ratkaistaan ainakin minun tapauksessani. Koska se oli ainakin minulle se eteenpäin ajava voima ihan alun alkajaankin, että se oma sisäinen paha olo oli muuttunut aivan kestämättömäksi, ja halusin löytää siihen tilalle jotain aivan muuta.

Se alkoholismin hyväksyminen, niin se on ollut pitkä tie. Aluksi se hävetti aivan helvetisti, mutta sitten jossain vaiheessa sitä oppii hiljalleen ymmärtämään sitä, että ei sitä oikeasti tarvitse hävetä. Siihen sairastuu todella paljon ihmisiä, ja minä nyt satun olemaan yksi niistä, joille se nakki on napsahtanut. Tärkeintä on se, että mitä sille asialle tekee? Elämää on todella paljon elettävänä, ja sitä ei kannata heittää hukkaan. Kaikenlaiset negatiiviset ajatukset ja tunteet alkavat pikkuhiljaa muuttua myönteisemmiksi, mutta paljon aikaa ja työtä se on ottanut.

Se iso asia, ja suuri graalin malja tässä asiassa on ollut se, että sitä löytää semmoisen kauan sitten kadotetun itsensä uudelleen. Minä olen esimerkiksi löytänyt itsestäni sen pienen lapsen uudestaan, joka sairastui tähän tunne-elämän sairauteen jo varmaan joskus reippaasti alle kouluikäisenä, kun alkoholistikodissa kasvoin. Sitä saa uudelleen kosketuksen omiin tunteisiinsa ja tarpeisiinsa, ja käsittää että minähän olenkin oikeastaan aika hyvä tyyppi. Paljon olen asioita tehnyt väärin, mutta anteeksianto voi silti tulla luokseni. Osaa semmoisella terveellä tavalla rakastaa itseään, ja se rupeaa sitten heijastumaan toki myös ulospäin. Pystyy pikkuhiljaa myös ruveta antamaan muille ihmisille, eikä aina vaan ottamaan. Muutkin ihmiset näkevät sen oikean sinun, eikä sitä addiktion vääristämää irvikuvaa. Mutta tuokin on semmoinen slippery slope, ja sitä helposti lankeaa edelleen niihin omiin vanhoihin tapoihinsa. Tälle elämän harjoittelulle selvinpäin ei nähdäkseni ole mitään päätepistettä, vaan se jatkuu niin pitkään, kuin on eloakin.
 
Viimeksi muokattu:

Nahkasohva

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Ronnie O'Sullivan, Sunderland
Mutta se, että sanot @Nahkasohva olevasi "vain" suurkuluttaja, niin onko tämä vähän sellaista semantiikkaa kenties kohdallasi? Kun monesti suurkuluttajallakin voi olla jonkinlainen pakko juoda ja paljon, vaikka ehkä aina mitään pitkiä putkia ei pääsisikään syntymään. Eihän ne tuurijuopotkaan kaiken aikaa juo. Mitä olet mieltä?
Tämä on hyvä kysymys, ja olen miettinyt asiaa paljon. Olen nimittänyt itseäni "supersuurkuluttajaksi ja vahvasti alkoholismia kohti kulkeneeksi". Tuurijuoppo en missään nimessä ole ollut, koska en koskaan ole vetänyt rankkoja putkia enkä toisaalta ole viettänyt täysin selviä kausiakaan. Sen voi siis laskea pois.

Mutta olenko alkoholisti? Se on jo monimutkaisempi kysymys, puolesta ja vastaan:

Puolesta:
– päivittäinen alkoholin juominen riskirajat ylittäen
– "yksien" ottaminen hankalaa, vaikkei juominen johdakaan kovaan humalaan
– toleranssin kasvu
– alkoholi usein mielessä

Vastaan:
– ei krapularyyppyjä
– ei vieroitusoireita
– kyky lopettaa juominen ennen liiallista humaltumista
– ei koskaan mitään ylilyöntejä, sammumisia tai hyvin voimakasta humalaa
– ei pakonomaista alkoholin ajattelemista

Se tietysti on selvää, että joko olen alkoholisti tai että olin vahvasti alkoholisoitumassa. Jälkimmäisen kehityskulun olen nyt onneksi katkaissut.
 

godspeed

Jäsen
Se alkoholismin hyväksyminen, niin se on ollut pitkä tie. Aluksi se hävetti aivan helvetisti, mutta sitten jossain vaiheessa sitä oppii hiljalleen ymmärtämään sitä, että ei sitä oikeasti tarvitse hävetä. Siihen sairastuu todella paljon ihmisiä, ja minä nyt satun olemaan yksi niistä, joille se nakki on napsahtanut. Tärkeintä on se, että mitä sille asialle tekee? Elämää on todella paljon elettävänä, ja sitä ei kannata heittää hukkaan. Kaikenlaiset negatiiviset ajatukset ja tunteet alkavat pikkuhiljaa muuttua myönteisemmiksi, mutta paljon aikaa ja työtä se on ottanut.

Minä en tiedä missä kunnossa maksani on, mutta ainakaan iho ei ole vielä kellertänyt tai sinertänyt. Lääkärikin taisi varata taas maksa-arvotestit tuonne parin kuukauden päähän ja katsotaan sitten miten raittius on purrut. Minulle on sanottu jo vuosia sitten ensimmäistä kertaa, että lopeta juominen, mutta en sitä tietysti silloin lopettanut. Miksi kerron tämän tähän väliin, niin siihen on se perinteinen syy, että alkoholismi on meidän kulttuurissamme yhtä kuin missä kunnossa sisuskalut ovat. Vain siten mitataan missä mennään. Ja sehän ei ole koskaan koko totuus.

Lainatussa viestissä tulee minusta se todellisuus esiin. Meitä on monia ja me kaikki lähdemme usein samalta viivalta, ei siis mielestäni ole heikkoja tai vahvoja alkoholisteja. He ovat ihan vain kaikki siihen samaan alkoholismiin sairastuneita ihmisiä, joiden tilanne voi kylläkin olla aivan erilainen. Muistelen aina isääni, jota äitini piti aina niin helvetin vahvana tyyppinä, eikä häntä pompoteltu ympäriinsä. No mitä tapahtui kun viinapullon suu riensi vuodesta toiseen huulille... se kuva on oikein tallentunut mieleen. Kun mies juo pullon suusta isoa huikkaa, hän on jo menettänyt itsekunnioituksensa. Näin ne ainakin joskus sanovat.

Ei siinä ole mitään tekemistä millainen ihminen on, kun sairastuminen tapahtuu. Minä kirjoitin itsekin tuonne aiemmin jo siitä, että ihmiset kyllä saavat mahdollisuuksia lopettaa, se pitää paikkansa, mutta valintojen maailma on ihmeellinen. Olen saanut elämässä ehkä paremmat kortit kuin moni muu, kaikesta huolimatta, joten olen voinut tehdä erilaisia valintoja, joita muut eivät ole voineet. En voi olla missään nimessä kellekään vihainen tai kateellinen, vaan pitää osata olla kiitollinen siihen mitä on. Minun häpeäni ei ehkä johdu alkoholismista, vaan siitä, etten ole osannut arvostaa elämää, rakkaita ihmisiä ja mitä ikinä se on eteen tuonutkin. Vaikka olen monin tavoin sairas ihminen, voin pyrkiä ajattelemaan terveesti ja arvostamaan tulevaa.
 

godspeed

Jäsen
Taas on yksi reissu käytynä selvinpäin, kun muija tulee omastaan takaisin kotiin. Pelotti muutaman kerran ihan aidosti, mutta nyt tiedän, että ei se piru kuiskaa yksinäänkään. Tai jos kuiskaa, minä selviän siitä. Tuli kirjoitettuakin kaikenlaista (noloa), kun sai miettiä ihan rauhassa elämäänsä, joten tässä seikkailussa oli sekin etu.

Olen nyt hieman riippuvainen vissystä ja tästä kirjoittamisesta, mutta antanette anteeksi. Kyllä se vielä loppuu.
 

Straight Edge

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Leafs, Jokerit
Juotteko muuten alkoholittomia oluita? Mulla on pitkä lista puhelimessa muistikirjassa mitä olen mistäkin tykännyt.
Velkon 0,0% Kozel on aivan huikea tuote - siis jos aikanaan tykkäsi enimmäkseen kiskoa peruslageria.
 

adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Juotteko muuten alkoholittomia oluita? Mulla on pitkä lista puhelimessa muistikirjassa mitä olen mistäkin tykännyt.
Velkon 0,0% Kozel on aivan huikea tuote - siis jos aikanaan tykkäsi enimmäkseen kiskoa peruslageria.
Olen pari kertaa nyt juonut semmoista 0-volttista, joka oikeasti on ihan juotavaa. Joskus olen juonut niin kauheaa kuraa, että siitä jäi semmoinen fiilis, että kaikki alkoholittomat oluet on sitä samaa kuraa.

Mutta eihän se niin olekaan. Olen ihan nyt viime aikoina löytänyt nuo alkoholittomat oluet ja nehän ovat mainiota seurajuomaa, ja tulen varmasti vielä tutustumaan noihin enemmänkin. Olen sen verran pitkään ollut jo ilman sitä "oikeaa kamaa", että uskallan noita kyllä käyttää.

Pitää tuota Kozelia kokeilla jos joskus tulee vastaan.
 

Läskisalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, HauSi
Itse en ole alkoholittomien oluiden maailmasta löytänyt vielä "korviketta" holiliselle versiolle, vaikka niitä jonkin verran on tullut maisteltuakin. Monasti ensimmäinen menee "ihan-ok"-kategoriaan, mutta seuraava jo alkaa tökkimään.

Sen sijaan Roti G- holiton tisle, ginin korvikkeeksi, on osoittautunut erinomaiseksi korvikkeeksi. Sitä suosittelen kokeilemaan. Seuraavana kokeiluun Gordon's holiton.
 

Kilgore Trout

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Minulla meni monta vuotta, etten uskaltanut juoda edes lantrinkeina käyttämiäni limppareita. En ole koskaan ollut suuri oluen ystävä, enkä sitä juonut viimeisinä juovina vuosinakaan, koska se ei mennyt päähän tarpeeksi hyvin jos ollenkaan. Joten en ole noita alkoholittomiakaan kaivannut.
 

Straight Edge

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Leafs, Jokerit
Itse en ole alkoholittomien oluiden maailmasta löytänyt vielä "korviketta" holiliselle versiolle, vaikka niitä jonkin verran on tullut maisteltuakin. Monasti ensimmäinen menee "ihan-ok"-kategoriaan, mutta seuraava jo alkaa tökkimään.
No juu, kovin monta ei tule kerralla kiskaistua itsekään. Ehkä pikkupurkki Alekokkia lauteille kiivetessä, sielläkin se nollaprosenttinen on hyvä. Ja saunan päälle puolen litran Kozel.

Heinekenin ja Estrellan nollat ovat myös oikein hyviä lagereita.
 

godspeed

Jäsen
Eipä ole kauheasti enää tullu laskeskeltua missä mennään. Se on tietysti hyvä merkki, joten katsellaan sitten kun on vuosi takana. Kaupassakin kun käy, niin mentaliteetti on ehdoton no no. Ei juuri värähdä, vaikka mummot ja papat kantaisivat pakettitolkulla kaljaa autoonsa. Aika monella on vaan se muutama, varsinkin arkena. Muijalle sallin viikonloppuoluet, eikä haittaa lainkaan.

Olen siis (viaton) kaljakyttääjä, mutta ei se sen enempää minun asiani ole mitä muut litkivät. Mieli on siitäkin vapaa. Ei kateutta, ei himoa, ei... mitään? Tällaista se sitten on se elämä, jossa ei ole mitään haitallisia addiktioita. Sokeri ehkä pikkusen on tullut mukaan, mutta sitä on iisi hallita. Kahleet on siis riisuttu. Tässä on tietysti vielä uutuudenviehätystä, mutta Jope Ruonansuukin sanoi aikanaan, että kyllä se arki sitten tulee näissäkin asioissa vastaan. Antaa tulla vaan.

Pelot ovat jopa väistyneet. En siis pelkää enää sisuskalujeni puolesta, en rahojeni, en hermojeni. Tai sitten ne pelot on tavallisia, sellaisia joita kaikilla on, eivätkä ne piileksi enää minkään sumuverhon takana. Alkoholin vaikutuksen alaisena pelkäsi kuollakseen ihan eri asioita. Jopa omaa varjoaan. Eniten sitä, että joku vie sen itsemääräämisoikeuden, sen viimeisen asian, joka sulla enää on omissa näpeissä. Vaan onhan sellainen selvinpäinkin. Ja se on minulla nyt vahvempana kuin koskaan.

Mutta joo, sellaista lauantaipäivään, joka on nykyään ehdoton suosikkipäiväni!

Kiitos ja näkemiin.
 

godspeed

Jäsen
Kirjoitan nyt kun tuli hyvän olon puuska. Tämä on nimittäin sellaista tuuliviiritouhua, joten pitää reagoida aina kun tulee tilaisuus. En tiedä johtuuko tällainen mistä tarkalleen, mutta paljon on kyse sopeutumisesta uuteen tilanteeseen ja se voi viedä aikaa tasaantua. Tuurijuoppona tunnettu Heikki Silvennoinen sanoi, että vuoden otti tajuta, ettei juo enää viinaa. Että sisäisti sen. Välttämättä juoma ei kiinnostanut enää pitkiin aikoihin, mutta tosiaan että menee perille se ajatus täydellisesti.

Aamulla saatan nykyään olla vähän jopa masentunut, koska nautin öistä niin paljon. Yöllä teen sitä heräilyä, se on edelleen paras masennuslääke minulla. Mutta sitten kun päivä urkenee ja alkaa kehokin toimimaan (eli tuottamaan luontaisesti nimenomaan välittäjäaineita), niin olen taas iskussa. Välillä mietin, että pystyykö sitä oloa parantamaan sillä, että toisinaan jopa pakottaa itsensä ajattelemaan tietyllä tavalla, jolloin aivot ikään kuin pyynnöstä alkavat toimia niin kuin haluan. Vai alkaako aivot toisinaan automaattisesti toimimaan minun edukseni? Onhan niitä kaikenlaisia tietoisesti tehtäviä mindfulness-hommiakin kehitetty, mutta en minä sentään hieman old school -tyyppinä mihin tahansa usko, vaikka psykologia onkin hyvin mielenkiintoista.

Varsinaiseen suruun minä en juonut koskaan, joten se ei ole se homma. On siis opeteltava ajattelemaan niin, että jos on hyvä olla, niin mitä alkoholi tuo lisää siihen? Kerran aivot tuottaa nämä nautintoaineet omasta takaa, eikä siihen sekoitukseen tarvita mitään ekstraa. Mutta kaksisuuntaisesta kärsivänä minulla voi olla hieman eri tilanne kuin muilla, joilla ei esimerkiksi mitään älyttömiä euforioita tule edes alkoholin kanssa. Huomaan, että alkoholi on sikäli tarpeetonta, että näitä mainittuja puuskia tulee säännöllisin väliajoin milloin mistäkin syystä. Usein "itsestään", mikä on saavutettu keinotekoisesti viime vuosina.

Hyvää päivänjatkoa!
 

godspeed

Jäsen
Olisikohan se hyvä paikka laittaa pillit pussiin tämän raportoinnin suhteen, kuten olin vähän suunnitellutkin tähän väliin. Kaikki on ihan hyvin ja hermot näillä puheilla kurissa. Alkoholista ei ole enää vaaraksi ja jatkislaiset ovat antaneet minulle paljon enemmän kuin on pyydetty. Siitä ikuinen kiitos.

On aika ennen ja jälkeen.
 

godspeed

Jäsen
Kovin yksinäistä on, kun ei tänne kirjoita...

Tulinko nyt häntä koipien välissä takaisin? Sekö se on ollut minun ongelmani alusta lähtien, että olen juonut yksinäisyyteen? Henkiseen sellaiseen varmaankin enemmän, koska en varsinaisesti koe olevani yksin, ja ihmisten pariin kyllä halutessaan pääsee tuosta noin vaan. Mutta saako siitä mitään tarpeellista... en tiedä.

Tyhjiöstä usein puhutaan, mutta sekään ei varmaan ole oikea sana. On tyhjää, tai kenties puolityhjää, mutta ei todellakaan tyhjiötä, eli alkoholi ei täytä mitään puutetta, enkä uskoisi siitä olevan mitään apua tähänkään mielentilaan.

Tänään on ollut hankala päivä, vaikka sinällään on turvallinen olo, ja ehkäpä tasan niin kauan onkin, kunhan nöyrästi pysyy ruodussa. Ahdistaakin vähän taas vaihteeksi, mutta osittain itsestä riippumattomista syistä. Kaikelle siis ei vaan voi mitään, ellei muuta yksin keskelle ei-mitään. Ja siellä pullo varmasti löytäisi tiensä luokseni ennen pitkää. Samanaikaisesti siis haluaisi olla yksin, mutta toisaalta taas ei. Ihmiset tuo mukanaan ongelmia, ja niitä minä kehitän jo itse itselleni ihan tarpeeksi, enkä oikein jaksaisi ottaa vastuuta muista. Ei minulla ole sellaiseen voimia.

Pitää saada sanoa ääneen aina välillä jotain siksi, ettei vahingossakaan juo. Huomenna on aina parempi päivä. Kiitos.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös