Mainos

Liigaseurojen taloudelliset tulokset

  • 1 865 831
  • 7 214

IceMaster

Jäsen
Suosikkijoukkue
Trashers, Flyers
@HakametsänHaamu erittäin hyvä kirjoitus. Vaikka itse KooKoota kannatan ja SaiPaa symppaan, olen täysin samaa mieltä kanssasi.

Itselläni on mielessä erityisesti yksi seura, joka on kyllä yleisömääristä alkaen menossa kohti pimeyttä. Muiden pienempien seurojen olisi syytä muistaa Tampere. Tappara on perinteikäs seura, mutta aika vaisua oli 2008-2012. Sitten ollaankin menty, eikä meinattu. Entä sitten Ilves? Kaikki kyllä sen muistaa, että aika vaikeaa oli jossain vaiheessa... Nyt kannattaisi oikeasti seuroissa käyttää päättömien lausuntojen valmisteluun käytetty aika siihen, että tekee työnsä paremmin. Ja paremmin. Kaikki ei voi joka vuosi voittaa, mutta ei voi samat jengit olla koko ajan myös hännillä.
 
Suosikkijoukkue
Two Degrees of Mike Sillinger
Jotenkin ajattelen, että osin tuo pudotuspelipotti olisi alkujaan luotu sen takia että mestari saisi varmasti eniten rahaa. Jos pelkästään mentäisiin omilla tuloilla ja kärkinelikko olisi vaikka Ilves, Lukko, Tappara ja TPS, ja näistä sitten pienimmän hallin joukkue eli Lukko vie mestaruuden, se jäisi kuitenkin rahoissa todennäköisesti jälkeen.
 
Suosikkijoukkue
Tappara
Tämähän se tilanne on ja on ollut jo tovin. Vittumainen asetelma, jonka isot, mukaan lukien Kärpät ja Tappara, ovat antaneet tapahtua. Peilistä löydämme vastauksen tässäkin tapauksessa. Vituttaa, että isot mahdollistivat nykytilanteen.
Itse näkisin, että nitkahdus jolloin balanssi katosi Liigan sisältä oli Jokerien vaihtuminen Sporttiin. Tämän jälkeen luultavasti pienseurat ovat varmasti olleet mielissään, kun saatiin lisää pieniä seuroja nostettua Liigaan ja sen jälkeenhän heillä on ollut tukeva ote enemmistöstä. Vaikeahan tuossa on ainakin minun keksiä miten tuo olisi estetty.

Itselleni ei Liigassa joukkuemäärällä ole niin väliä, vaan sitä merkittävämpänä näen tiukan balanssin isojen ja pienien seurojen suhteen. Täten kumpikaan ei voisi täysin jyrätä vain oma etu edellä, vaan tilanne vaatisi yhteistyötä puolin ja toisin. Tämänhetkinen äänienemmistö ei ole kestävällä pohjalla ja suunta on erittäin huono.
 
Niilo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Tappara
@IceMaster Kyllähän Tappara sen 03 mestaruuden jälkeen, vuoteen 13 asti kyyti aika syvällä? Siinä välissä taisi olla vaan 1 pronssi. Oisko ulkomuistista 07 kun Tappara kaatoi Hartwalilla Jokerit. Joku tanskalainen teki 3 maalia?

Jonain vuonna tuossa kausikortti maksoi istumapaikalle huimat 150 euroa. Ei huono sanois Uotisen Jorma?
Ja kyllähän se 10 luvun menestyshuumassakin aika edullista oli. Useampana vuonna kortti maksoi 250 euroa, playoffkortin alennuksen jälkeen. Ja katsomo oli kuitenkin C3, että mistään huonosta ei ollu kyse?
No nyt se maksaakin 550 euroa. No elämä on valintoja.
Jollain 150 - 250 euron korteilla ei hirveästi tulosta talouspuolelle tee. Ellei sitten myy tyyliin 6000 kausikorttia. Mikä nyt ei ikinä tule toteutumaan
 
Tori

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Liittyen tuohon IS -artikkeliin, niin harmillista kun keltaista mediaa ruokitaan nimettömänä omaa pesää liaten. Olisi selkärankaisempaa puhua kasvotusten mutta kuten tuolla yllä todettiin, seurajohdon yleinen koulutustaso ymmärryttää miksi tässä tilanteessa ollaan.

Nyt kun tällainen vuodatus on julkaistu, niin tuntuisi isojen seurojen olevan järkevää tuoda Playoffs -kausikortit kattamaan vain puolivälieriin saakka premium hinnalla mistä saa sitten hyvitystä kotiin seuraavan kauden kausikortista. Sen jälkeen voi huoletta myydä hallin täyteen välieristä eteenpäin a'5e lippu palkiten omat kannattajansa koko kauden tuesta.

Tällaistako tässä haetaan?
 
vanukas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Sebastian Ahon kiekkokoulu
@IceMaster Kyllähän Tappara sen 03 mestaruuden jälkeen, vuoteen 13 asti kyyti aika syvällä? Siinä välissä taisi olla vaan 1 pronssi. Oisko ulkomuistista 07 kun Tappara kaatoi Hartwalilla Jokerit. Joku tanskalainen teki 3 maalia?

Jonain vuonna tuossa kausikortti maksoi istumapaikalle huimat 150 euroa. Ei huono sanois Uotisen Jorma?
Ja kyllähän se 10 luvun menestyshuumassakin aika edullista oli. Useampana vuonna kortti maksoi 250 euroa, playoffkortin alennuksen jälkeen. Ja katsomo oli kuitenkin C3, että mistään huonosta ei ollu kyse?
No nyt se maksaakin 550 euroa. No elämä on valintoja.
Jollain 150 - 250 euron korteilla ei hirveästi tulosta talouspuolelle tee. Ellei sitten myy tyyliin 6000 kausikorttia. Mikä nyt ei ikinä tule toteutumaan

Kuulemma teiltä voisi nyhtää 200e per irtolippu, rahaa kuulemma on! Kuulin näin pikkuseuran pomolta.
 
Niilo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Tappara
Nyt kun tällainen vuodatus on julkaistu, niin tuntuisi isojen seurojen olevan järkevää tuoda Playoffs -kausikortit kattamaan vain puolivälieriin saakka premium hinnalla mistä saa sitten hyvitystä kotiin seuraavan kauden kausikortista. Sen jälkeen voi huoletta myydä hallin täyteen välieristä eteenpäin a'5e lippu palkiten omat kannattajansa koko kauden tuesta.

Tällaistako tässä haetaan?

Ainakin Tapparalla oli tapa, että poffikortti sisälsi kaikki mahdolliset pelit hintaan X... Pelaamattomat pelit sitten hyvitettiin tämän kauden korttiin. Tais tulla n. 100 e hyvitystä.
Systeemi on ollut oikeastaan sama aina, mitä itsellä on kortti ollut, muutaman vuoden yli 20 vuotta.
Jonain vuonna ois saanu rahan käteen tai sit hyvityksen fanikauppaan?
Tuo seuraavan kauden kortin alennus on mielestäni paras?
Mielipiteitä varmaan jakaa tapa, että maksetaan kerralla määrästä X jota et tiedä?

Pelsuthan taisi laskuttaa jälkikäteen pelit? Saattanut olla täällä moneenkin kertaan, mutta itsellä menny varmaan ohi, millä hinnalla laskuttivat? Dynaaminen hinnoitteluhan nosti hintoja. Itse maksoin yhdestä Pelicans - Tappara pelistä runkosarjaan n. 30 e ja finaalissa sama katsomo oli 65 e tjsp.
Sillä tyylillä poffikortista tulisi aika kallis? Jopa kalliimpi kuin runkosarjaan....
 
Ziggy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Nyt kun tällainen vuodatus on julkaistu, niin tuntuisi isojen seurojen olevan järkevää tuoda Playoffs -kausikortit kattamaan vain puolivälieriin saakka premium hinnalla mistä saa sitten hyvitystä kotiin seuraavan kauden kausikortista. Sen jälkeen voi huoletta myydä hallin täyteen välieristä eteenpäin a'5e lippu palkiten omat kannattajansa koko kauden tuesta.

Tällaistako tässä haetaan?
Näin varmaan.
Ehkä joukkueiden pitää siis myydä Playoff-lippuja oman lippukaupan kautta hintaan 5eur/lippu + 35eur toimituskulu. Vitosen sitten tilittää Liigalle.
 
aquanqua

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Onhan se selvää, että Liiga-yhteisössä on erimielisyyksiä, mahdollisesti isojakin, seurojen johtohahmojen ja taustavaikuttajien välillä. Mutta ulospäin pitäisi kaikkien ymmärtää viestiä yhtenäistä linjaa – mitä ihmettä yksikään tuota juttua varten kommentteja antanut henkilö tai hänen edustamansa seura annetuista kommenteista ja tuollaisen jutun julkaisemisesta hyötyy? Varmaan jokainen on tiedostanut sen, että Hiitelä on IP-lehden kirjoittaja, joka tulee valikoimaan lainaukset niin, että ne sopivat negatiivisen jutun tavoitteisiin. Jos sarjan toimintaan liittyy epäkohtia, ratkaiskaa ne talon sisällä; kyse on seurojen ikiomasta yhteisöstä, jossa päätöksentekovalta on seuroilla/seuravaikuttajilla itsellään.

Liiga ja seurat hallitsevat viestinnän ja positiivisen julkisuuskuvan luonnin ja brändiarvon kasvattamisen ilmeisen heikosti.

Se mikä lukijana Hiitelän jutussa on ärsyttävää, on epämääräisellä ”seurapomo” -käsitteellä operoiminen; anonyymien lähteiden käytössä nyt ei ole mitään vikaa, mutta hieman lukijana olisi helpompi arvioida jonkun esitetyn näkemyksen merkittävyyttä, jos tietäisi kuuluuko se Liiga-seuran hallituksen puheenjohtajalle vai jollekin seuraorganisaation kakkos-, kolmostason ”pomolle”.
 
Viimeksi muokattu:

McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Itse näkisin, että nitkahdus jolloin balanssi katosi Liigan sisältä oli Jokerien vaihtuminen Sporttiin. Tämän jälkeen luultavasti pienseurat ovat varmasti olleet mielissään, kun saatiin lisää pieniä seuroja nostettua Liigaan ja sen jälkeenhän heillä on ollut tukeva ote enemmistöstä. Vaikeahan tuossa on ainakin minun keksiä miten tuo olisi estetty.
Se olisi ollut estettävissä isommilla palleilla. Alkuun estäen Sportin kabinettinousu. Isot löysäilivät ja nukkuivat onnensa ohi. Aivan munatonta touhua. Nyt sitten nautitaan siitä suokylvystä, johon isot pienten perässä askel askeleelta kiltisti astelivat.
Se mikä lukijana Hiitelän jutussa on ärsyttävää, on epämääräisellä ”seurapomo” -käsitteellä operoiminen; anonyymien lähteiden käytössä nyt ei ole mitään vikaa, mutta hieman lukijana olisi helpompi arvioida jonkun esitetyn näkemyksen merkittävyyttä, jos tietäisi kuuluuko se Liiga-seuran hallituksen puheenjohtajalle vai jollekin seuraorganisaation kakkos-, kolmostason ”pomolle”.
Ärsyttävää kyllä. Toisaalta vaitiolomääräyset ovat niin tiukat Liigan sisällä, että tuo on ilmeisesti ainoa tapa asiasta kirjoittaa.
 
puuntakaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ipa Ipandeerus
Enemmän Kärpät sinne yhteiseen pottiin viime kaudellakin tilitti kuin Ilves ja tällä vuosituhannella on varmasti tilittänyt vitusti enemmän kuin Ilves. Siinä mielessä turha kaapaisu sinulta tuo.

Kallis vieraspelaaminen kompensoi mukavasti Kärppien halpaa hallivuokraa. Oletko muuten pysähtynyt ajattelemaan, miksi Kärppien vuokra on niin paljon halvempi kuin Ilveksen? Olisko hienosta areenasta jotain hyötyä Ilvekselle ja ladosta jotain haittaa Kärpille? Kokonaiskuvaa on kyllä hyvä pikkaisen piirtää, kun heittää tuollaisen heiton, että Kärpät voi halvan hallinvuokran ansiosta maksaa pelaajille miljoonan enemmän kuin Ilves.

Ymmärtäkö yhtään, kuinka lapselliselta kuulostaa ajatuksesi siitä, että Kärpät saa kilpailuetua vanhentuneessa ladossa pelaamisesta?
Ymmärrän kyllä, että pahastut tällaisesta ajatuksesta. Tapanasi on kehua Kärpät aina maasta avaruuteen, ja käytät paljon aikaa argumentteihin, jotka tätä kehuasi voisi tukea, kuten olemme voineet lukuisista ketjuista lukea. On tässä asiaakin, Kärppien matkakulut ovat varmasti muita liigaseuroja korkeammat. Kuitenkin 1.275m pienemmät vuokrakulut ovat merkitykseltään paljon suuremmat, kuin matkakulut. Tuollainen lisäys liikevoittoon vaatisi Ilvekseltä ainakin 3m lisää liikevaihtoa, todennäköisesti enemmän. Pidän päivänselvänä, että Oulun kaupungin tuki on yksi suurimpia syitä siihen, että Kärpät ovat saavuttaneet takavuosina menestystä ja kykenevät tänä päivänä kilpailemaan etelän seurojen kanssa.
 
McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Pidän päivänselvänä, että Oulun kaupungin tuki on yksi suurimpia syitä siihen, että Kärpät ovat saavuttaneet takavuosina menestystä ja kykenevät tänä päivänä kilpailemaan etelän seurojen kanssa.
Pidä vain, ei siinä mitään. Olet kuitenkin asiassa täysin väärässä. Kyllä ne Kärppien menestyksen kulmakivet ovat ihan muualla kuin halvassa hallivuokrassa.

Kärpät maksaa ihan syystä pientä vuokraa ladossa pelaamisesta ja Ilves maksaa ihan syystä isoa vuokraa palatsissa pelaamisesta. Ei Kärpät saa huonosta hallista kilpailuetua, vaan se on rajoite Kärppien kasvulle. Enpä olisi uskonut, että tällaista keskustelua käydään, Raksilan lato onkin Kärpille kilpailuetu. Kahtena edellisenä syksynä uuden areenaan miljoonatuottojen jälkeen oli toinen ääni kellossa.
 
puuntakaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ipa Ipandeerus
@McTorso en ole väittänut kilpailuedun olevan toimintaympäristö, vaan sen halpa hinta. Huomaan kyllä, että olet harjaantunut tuossa keskustelun ohjaamisessa omia näkemyksiäsi tukevaksi.
 
Ethän sinä voi erottaa hallinvuokraa ja toimintaympäristöä toisistaan. Vai oletko sitä mieltä, että myös Kärppien tulisi maksaa 45000€ per peli vuokraa, koska Ilveskin maksaa? Paljonko Raksilan vuokran tulisi mielestäsi olla, ettei ole enää kilpailuetu?

Vuokra on suhteessa toimintaympäristöön. Jos halpa hallivuokra on Kärpille kilpailuetu ja suuri syy Kärppien menestykseen, miksi Kärpät haluaa tuon yhtälön romuttaa ja tekee valtavasti töitä uuden areenan eteen?
 
HokiJone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Luleå HF, tehtaan takuu
Kärpät voidaan ottaa siinä kohtaa kun on halli kunnossa, eikä saa kilpailuetua maksamalla vuokraa ainoastaan 2500 €/ ottelu.
Ei meidän kannata tuollaisiin liigoihin osallistua, jossa halli määrittää joukkueen edustuskelpoisuuden, kerran on jo tuossa vaiheessa pois päästy. Suuntaamme katseet SHL:ään josta jo löytyy pohjoisen derbyjä meille Skellefteån ja varsinkin Luleån kanssa.
 
puuntakaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ipa Ipandeerus
Ethän sinä voi erottaa hallinvuokraa ja toimintaympäristöä toisistaan. Vai oletko sitä mieltä, että myös Kärppien tulisi maksaa 45000€ per peli vuokraa, koska Ilveskin maksaa? Paljonko Raksilan vuokran tulisi mielestäsi olla, ettei ole enää kilpailuetu?

Vuokra on suhteessa toimintaympäristöön. Jos halpa hallivuokra on Kärpille kilpailuetu ja suuri syy Kärppien menestykseen, miksi Kärpät haluaa tuon yhtälön romuttaa ja tekee valtavasti töitä uuden areenan eteen?
Kärpät on siis rakentanut vahvan taloudellisen aseman Oulun kaupungin tuella maksamalla alle markkinahintaista vuokraa. Tuollakin halilla Kärppien liikevaihto on ollut 12.7m, josta meni hallivuokriin 75k. Ilveksen liikevaihto oli 14.5m, josta meni hallivuokriin 1.275m. Ottelutapahtuman break even-lukemat ovat ihan eri tasolla. Oletko sitä mieltä, että Kärpät ei saa merkittävää taloudellista etua halvasta hallistaan?
 
Tämä keskustelu kiertää kehää, koska et näe kokonaisuutta. Kai siellä Tampereella joku halpa halli on, missä Ilves voi pelata, niin ei tarvi Nokia Arenalla enää kalliilla pelata? Uskomaton ajatusmalli on kyllä sulla.

Mitäpä muuten luulet, kuinka monta monta miljoonaa Kärpät on käyttänyt vanhan ladon ehostamiseen? (aitiot, kuutio, led-kaukalo jne…) Perhana, kun Ilves saa kilpailuetua, kun ei tarvi uutta areenaa ehostaa, heh.
 
mesag

Ei ole. Hakametsän ehtoihin on kirjattu mahdollinen jään poistaminen (tai miten se siellä virallisesti onkaan), ihan vain sen takia, että estettiin sillä Ilveksen edellisen johdon venkoilu ja poisjättäytyminen Nokia Arenalta. Eli olet väärässä, Tampereella ei ole toista Liigaan kelpaavaa hallia.
 
En kai minä sanonut, että siellä sellainen on. Kunhan kysyin, kun tuntuu hienossa areenassa pelaaminen olevan niin kallista ja epäreilua.
 
Derksen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Lippo
Matkakuluista. Onko tämä muuttunut nykyisin?

Ennen ainakin matkakulut tasattiin siten, ettei paikkakunnan sijainnin vuoksi mikään seura joudu maksamaan enemmän kuin toinen. Eli Kärpät saa hyvitystä pitkistä etäisyyksistä johtuen ja jos haluavat lennellä niin omasta pussista sitten. Mutta bussirahat tulee silti.
Näin minäkin olen ymmärtänyt. Enkä ole kuullut, että tämä olisi muuttunut. Jos jollakin on toisenlainen tieto, niin valaiskoot aihetta tässä ketjussa.
 
HokiJone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Luleå HF, tehtaan takuu
Kärpät on siis rakentanut vahvan taloudellisen aseman Oulun kaupungin tuella maksamalla alle markkinahintaista vuokraa.
Paljonko se aito markkinahintainen vuokra siis olisi 50 vuotta vanhasta rapistuvasta hallista Liiga-otteluun? Kysyn aidosti, kun en todellakaan tiedä.

Minusta muutama tonnikin kuulostaa jo aika kovalta hinnalta tuosta hallista, varsinkin kun siihen ei kuulu mitään muuta kun jäänajo kait. Nokialla siihen kuulunee iso staffi?

Ja samalla, olisiko tämä "markkinahintainen vuokra" niin oleellisesti isompi kuin nykyinen "armonpala" vuokrahinta, että Kärpät olisi saanut nykyisellä hinnalla mainitsemaasi "merkittävää taloudellista etua"?

edit. typo
 
Viimeksi muokattu:

Satunnainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Minusta muutama tonnikin kuulostaa jo aika kovalta hinnalta tuosta hallista, varsinkin kun siihen ei kuulu mitään muuta kun jäänajo kait. Nokialla siihen kuulunee iso staffi?
En tiedä, mitä henkilökuntaa on areenan puolesta, mutta olettaisin, että juurikin nuo kenttämiehet ymv. tekniikan puolta. Sen sijaan ravintoloihin henkilökunnan hankkii tietysti niitä operoiva NoHo, ja turvallisuus taas käsittääkseni seurojen harteilla, ja palkattuna alan toimijalta, eikä mitään makkarapalkkaisia.
 
puuntakaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ipa Ipandeerus
Tämä keskustelu kiertää kehää, koska et näe kokonaisuutta. Kai siellä Tampereella joku halpa halli on, missä Ilves voi pelata, niin ei tarvi Nokia Arenalla enää kalliilla pelata? Uskomaton ajatusmalli on kyllä sulla.

Mitäpä muuten luulet, kuinka monta monta miljoonaa Kärpät on käyttänyt vanhan ladon ehostamiseen? (aitiot, kuutio, led-kaukalo jne…) Perhana, kun Ilves saa kilpailuetua, kun ei tarvi uutta areenaa ehostaa, heh.
Uskomaton ajatusmalli sulla, kun et näe eroa siinä maksaako toinen noin yhdeksän prosenttia liikevaihdosta hallivuokraa vs alle prosentti. Jää kyllä hyvin varaa ehostella hallia tuolla erotuksella.

No mutta ehkäpä voidaan tämä keskustelu lopettaa, varsinkin jos alkuperäinen ajatukseni A-ja B- liigoista toteutuu.
 
Milvus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampere
Tämä keskustelu kiertää kehää, koska et näe kokonaisuutta. Kai siellä Tampereella joku halpa halli on, missä Ilves voi pelata, niin ei tarvi Nokia Arenalla enää kalliilla pelata? Uskomaton ajatusmalli on kyllä sulla.

Kehän kiertäminen vahvistui myös siinä vaiheessa kun kävi selväksi, ettei jääkiekkoa pääsarjatasolla harjoittava jääkiekkojoukkue voi saapua peleihin vähän kauempaa joko junalla tai kimppakyydillä, vaan tarvitsisi siihen katto-organisaatiolta apua tai muuten vaan sympatiapisteitä.
 
Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Jukurit vs TPS
  • 2.84
  • 4.10
  • 2.20
KalPa vs K-Espoo
  • 1.67
  • 4.75
  • 4.15
KooKoo vs Ilves
  • 2.14
  • 4.15
  • 2.90
Kärpät vs Sport
  • 1.71
  • 4.60
  • 4.00
Lukko vs Pelicans
  • 1.48
  • 5.20
  • 5.40
Tappara vs SaiPa
  • 1.93
  • 4.50
  • 3.55
Ässät vs HIFK
  • 1.76
  • 4.30
  • 4.00
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös