Mainos

Liigaseurojen taloudelliset tulokset

  • 1 865 545
  • 7 214
Kieltämättä erikoinen kommentti Sport-leiristä; eletään yli varojen, koska muuten ei pysytä menossa mukana urheillullisesti.

Olihan niin keksimällä keksitty. Kilpailu Liigassa kiristyy jatkuvasti -> todellisuudessa asia on täysin päinvastoin; sarjaa on paistettu mestisjengeillä, pelaajia hankitaan koko ajan heikommista sarjoista ja melkein kaikki pääsee playoffeihin.
 
Sphinx

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Myös säälit kärsivät todennäköisesti ainakin parissa ensimmäisessä ottelussa yleisön odottelusta joka ei kyllä palvele taloudellisesti ainoatakaan seuraa. Mennään sitten katsomaan kun jotain alkaa ratkeamaan saattaa moni miettiä. Tämä ei tietenkään koske sellaisia paikkakuntia joissa pleijareita ei ole pelattu ihan hetkeen, eli vaikka Lappeenrannassa yleisö varmasti tulee paras viidestä säälejäkin heti innolla katsomaan, jos siis SaiPa niihin ensi kaudella itsensä hilaa.
Säälit kyllä mun mielestä kokee tässä uudessa systeemissä aika selvän kasvojenkohotuksen, kun niitä pelataan nyt neljässä parissa ja ihan oikeat playoff-sarjat, joissa on mukana runkosarjassa aika hyvinkin sijoittuneita joukkueita. Uskoisin, että nämä pelit tullaan mieltämään aiempaa paremmin osaksi oikeita pudotuspelejä. Mutta runkosarjan puoleltahan tuo on sitten pois. Toki myös sijojen 5-12 välillä paremmin sijoittuminen edelleen merkitsee, mutta ei yleisö tule sitä sijoitustaistelua ostamaan samalla tavalla kuin aiemmin, kun panokset eivät ole niin konkreettisia.
 
repalefarkku

Jäsen
Suosikkijoukkue
per aspera ad astra
Kun Ilves sai aikanaan uudet omistajat, kävi melkoinen lottovoitto kun samana keväänä pelattiin legendaarinen Tappara-Ilves puolivälieräsarja ja näin persaukinen seura sai melkoisen taloudellisen buustin tulevaisuutta ajatellen.

Kun Ilves Hockey lähti hiljattain mukaan jalkapallon puolelle sekä operoimaan Tammelan uutta stadioinia, on tapahtunut vähän samanlainen lottovoitto kun pelkästään euromatseista Ilves saalisti palkintorahaa noin 900 kiloa. Kuluva kausi on muutenkin ollut upea ja varmasti näkyy taloudellisesti erittäin positiivisena.

Risto Jalo on selkeästi ollut oikeassa paikassa oikeaan aikaan.
 
Laiskiainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, AC Oulu
Mihinköhän raha liigasta vaan häviää? Ottelulippujen, ja TV-maksujen osalta aletaan hätyyttelemään monen kipurajaa, pelaajia roudataan Norjan liigasta, ja siitä huolimatta suurin osa seuroista tekee tuntuvat tappiot.

Toki jokaisen seuran kohdalla tarina on erilainen, ja Suomen talous muutenkaan lennä, mutta surulliseksi tämä vetää.
 
Steril

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kivikovat liiganousijat
Säälit kyllä mun mielestä kokee tässä uudessa systeemissä aika selvän kasvojenkohotuksen, kun niitä pelataan nyt neljässä parissa ja ihan oikeat playoff-sarjat, joissa on mukana runkosarjassa aika hyvinkin sijoittuneita joukkueita. Uskoisin, että nämä pelit tullaan mieltämään aiempaa paremmin osaksi oikeita pudotuspelejä. Mutta runkosarjan puoleltahan tuo on sitten pois. Toki myös sijojen 5-12 välillä paremmin sijoittuminen edelleen merkitsee, mutta ei yleisö tule sitä sijoitustaistelua ostamaan samalla tavalla kuin aiemmin, kun panokset eivät ole niin konkreettisia.
Tämä on sikäli totta, että eihän esimerkiksi kutossijalla ole enää mitään konkreettista etua verrattuna entiseen. Nyt myöskään yhtään varmaa pudotuspeliparia ei vielä ole tiedossa 60 kierroksen jälkeen, toisin kun tähän asti oli jo kaksi puolivälieräparia selvillä (3 vs 6 ja 4 vs 5).
 
Espoonmies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Alkaa varmasti olemaan entistäkin selvempää kaikille, miksi haluttiin 12 joukkueen pleijarit ja ensimmäisellä kierroksella siirrytään Paras kolmesta -järjestelmästä Paras viidestä. Se vaan unohtui tästä yhtälöstä, että keskikastin joukkueiden kannattajille tulossa tylsä runkosarja ehkä jopa melkein viimeiset pari kuukautta. Näkyykö ottelupäivän tuloissa?
Millälailla se on nyt tässä syksyn tehdessä tuloaan selkiytynyt? Minusta se on ollut ihan yhtä selvää julkistuksesta asti enkä näe että siihen olisi tullut mitään uutta mikä oisi asiaa selventänyt. Rahahan siinä on koko ajan ollut päällimmäisenä syynä. Ja toisena sitten varmasti se että jää kevättalvelta täysin merkityksettömiä pelejä pois. Keskikastissa taistellaan toki vain säälien kotiedusta joka sekin merkitsee entistä vähemmän mutta kuitenkin.
 
Espoonmies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Juuri näin - tuntuu, että monella on hakusessa se fakta, että budjetti on vain yrityksen sisäinen arvio siitä, miten nallekarkkeja tullaan firman toimintojen sisällä jakamaan (ja vastaanottamaan). Toteutuma ja arki on sitten asia erikseen ja mitään velvollisuutta tehdä kuten budjetoi ei ole, puhumattakaan että pitäisi puhua omista budjetoinneista faktoina ulospäin.
Monella tuntuu olevan myös sellainen käsitys että budjetti on joku laskelma millä päästään nollatulokseen. Hyvin moni täällä kirjoittavista on sitä mieltä että pudotuspelien tuloja ei pitäisi budjettiin laskea lainkaan.

Budjettihan on suomeksi tulo- ja menoarvio. Siihen pitäisi laskea tulot ja menot mahdollisimman totuudenmukaisesti sen mukaan mitä odotetaan toteutuvan. Tapparan pitää todellakin budjetoida pudotuspelejä vähintään välieriin asti koska se on hyvin todennäköistä että ne siellä pelaa. Budjetin ei myöskään pidä tai oikeestaan kuulukaan olla mikä nollasummapeli vaan normaali terve yritys joka ei ole tekemässä merkittäviä investointeja tulevaisuuteen budjetoi ylijäämäisen budjetin. Sen voi toki silti laskea niin että nollille päästään vaikka pudotuspelit jäisikin haaveeksi. Budjettia voi ja pitäisikin myös korjata kesken tilikauden jos toteutuma ei vastaa alunperin budjetoitua. Eli jos esimerkiksi lipputulot jäävät alkukaudesta alle budjetin niin jostain pitää säästää tai sitten vain hyväksyä se että tulos kärsii.
 
Ymmärsit väärin kuten sinulla niin usein on tapana. Kyseessä ei ollut välikausi. Kärpät panosti pelaajabudjettiin kolme miljoonaa ja saavutti pronssia. Etelässä monet seurat pelasivat kalliimmalla joukkueella ja turskaa vaikuttaa tulevan. Ehkäpä panostukset sitä myötä ovat nyt heillä viime kautta rauhallisemmat.

Kärpät puolestaan teki viime kaudesta hyvän taloudellisen tuloksen ja panostaa alkavaan kauteen taloudellisesti aiempaa enemmän. Pelaajiin on mahdollista käyttää neljä miljoonaa, jota markkinatilanteen vuoksi ei ole käytetty kokonaan. Sitä en tiedä, onko Kärpät budjettiaan julkisesti ilmoittanut. Viime viikolla urheilujohtaja Myllykoski totesi ihan julkisesti, että rahaa on.
Eli sullakaan ei ollut Kärppien panostuksesta tulevalle kaudella sen parempaa tietoa kuin että ”rahaa on”. Ajattelinkin jo hieman, että ei tuo tällä hetkellä yli 3 miljoonan joukkueelta näytä.
 
Dynamo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Yleisömäärän vähyys on isolla osalla joukkueita iso ongelma. Kun Jokisen aikaan mikkeliläisiä ei kiinnostanut mennä hallille, niin mikä ihme saisi jengin liikkeelle? Glory hunterit tietysti voisivat tulla finaaleihin, (koska ovat "aina" fanittaneet), ja tässä on muitakin joukkueita koskien ongelman ydin. (Jukurit nyt sattui esimerkkinä tulemaan mieleeni.)

Vastaako tuote hintaa, siinäpä kysymys. Asian voi esittää toisinkin: millä hinnalla kausikortti pitäisi myydä, jotta ennen kautta 2/3 tai mieluummin 4/5 katsomopaikkaa olisi myytynä kausikorttilaisille? HIFK pääsee ensimmäiseen lukuun (suurin piirtein) nykyisillä hinnoilla (?). Hki on markkina-alueena ihan eri kuin vaikkapa Mikkeli, tiedetään. Yleisö, sellainen, joka osallistuu tapahtumaan vaikka taputtamalla, on iso osa tapahtuman viihdearvoa. Puolityhjä halli latistaa koko tapahtuman viihteellisyyttä, se nyt ainakin pitää paikkansa.

Jotain pitäisi tehdä, mutta jos asiaan olisi helppoja ratkaisuja, niin asia olisi jo ratkottu. Ennen kaikkea: miten saada satunnainen lipun ostaja ostamaan lipun useammin (tai edes uudelleen)? Sellaisten "rekrytointi" on taatusti helpompaa kuin henkilön, joka ei ole koskaan käynyt otteluissa.

Ei mulla ole vastauksia, kunhan pohdin ensin oikeita kysymyksiä. Ja nekin voivat olla väärät, siis vähemmän merkityksellisiä kuin itse olen niiden painoarvoksi mieltänyt.
 
Ränse

Jäsen
Mihinköhän raha liigasta vaan häviää? Ottelulippujen, ja TV-maksujen osalta aletaan hätyyttelemään monen kipurajaa, pelaajia roudataan Norjan liigasta, ja siitä huolimatta suurin osa seuroista tekee tuntuvat tappiot.

Toki jokaisen seuran kohdalla tarina on erilainen, ja Suomen talous muutenkaan lennä, mutta surulliseksi tämä vetää.

Vahvasti heijastuu myös urheiluun koko maan (taloudellinen) tila. Ollaan oltu heikkoja joka osa-alueella melkeen jo pitkän aikaa. Muut pohjoismaat karkaavat koko ajan enemmän ja enemmän, eikä tulevaisuuskaan hyvältä näytä. Onneksi päästiin sentään Natoon.
 
Niilo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Tappara
Jotain pitäisi tehdä, mutta jos asiaan olisi helppoja ratkaisuja, niin asia olisi jo ratkottu. Ennen kaikkea: miten saada satunnainen lipun ostaja ostamaan lipun useammin (tai edes uudelleen)? Sellaisten "rekrytointi" on taatusti helpompaa kuin henkilön, joka ei ole koskaan käynyt otteluissa.

Etenkin tässä "taloustilanteessa" jossa jengin rahat ovat tiukilla ja säästöjä pitää koettaa hakea?

Perheelliset varmaan miettii, et ostetaanko 150 eurolla ruokaa vai mennäänkö lätkäpeliin? No taidetaan valita se ruoka sen pettymyksen sijasta?

Irtolipun ostaja on kuitenkin se "elinehto" mille tahansa seuralle lajista riippumatta...

Vaikeita aikoja tiedossa monelle
 
HokiJone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Luleå HF, tehtaan takuu
Tsekissä esimerkiksi keskipalkka on 1300€/kk, eli tulo-, hinta- ja kulurakenteet ovat kauttaaltaan yhteiskunnassa niin erilaiset, että vertaaminen Suomeen on umpikuja.
Miksi meillä on sitten New Yorkin hinnat kaljassa täällä Suomessa ja keskipalkka varmaan puolet sikäläisestä?

9,99 taalaa näyttäisi Reddit postauksen mukaan olevan Islandersin pelissä 16 unssin kalja. Taitaa olla just sama kuin täällä.
 
Beukeboom

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät / Mamba!

Koska yleinen kulurakenne yhteiskunnassa on erilainen - keskipalkka on tuolla korkeampi, mutta kärjistettynä mitään ei tule yhteiskunnalta vaan kaikki maksaa. Siksi maksuvalmius oluesta ei ole korkeampi kuin Suomessa. Tämä siis hyvin yksinkertaistettuna, mutta pointti on sama - lopputuotteen hintaan vaikuttaa moni asia.

Ja jos jenkkeihin verrataan, niin kyllä Suomen verotus näkyy hinnassa. Ei täällä kalja ole kallista vain siksi, että myyjät olisivat poikkeuksellisen ahneita ja oikeasti voisivat myydä 4€/hintaan.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
Ja jos jenkkeihin verrataan, niin kyllä Suomen verotus näkyy hinnassa. Ei täällä kalja ole kallista vain siksi, että myyjät olisivat poikkeuksellisen ahneita ja oikeasti voisivat myydä 4€/hintaan.

Huono vertaus, koska jenkkitarjoilija ei saa palkkaa vaan elää tipeillä. Täällä maksetaan kaljanlaskijalle palkkaa, eikä tipata tartte... Eli ei se verotuksesta ole kiinni jenkkiverokissa, vaan työvoiman hinnasta, joka onneksi Suomessa on olemassa palkankautta sille tyäntekijälle.
 
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
Ennen kaikkea: miten saada satunnainen lipun ostaja ostamaan lipun useammin (tai edes uudelleen)? Sellaisten "rekrytointi" on taatusti helpompaa kuin henkilön, joka ei ole koskaan käynyt otteluissa.

Tarjoamalla tunne-elämys jokaisessa ottelussa mahdollisemman samanlaisena jokaisessa mahdollisessa ottelussa jossa se ensikertalainen käy.

Joukkueurheilukatsomossa haetaan tunne-elämyksiä. Tasaisesti hyvän tunne-elämyksen voi tarjota vain tasaisessa sarjassa, jossa jokaisessa ottelussa kuka tahansa voi voittaa kenet tahansa. Siksi puhtaan bisneksen NHL tasoittaa sarjaa drafitlla ja palkkakatolla.

Liiga tasoittaa TV rahalla, mutta se on liian ”pieni” ollakseen vahvasti tasoittava elementti Ruoitssa jo niin iso, että se oikeasti mahdollistaa Växjölle mestaruussaumat.

Tämä on Liigan pitkänajan ongelma, kun suuret seurat itkee tienaamiensa rahojen valuttamisesta muualle (nyt siis HIFK, Ilves ja Tappara, aikaisemmin TPS ja Jokerit, varsinkin Jokerit) ja rahallisia tasotusmekanisemja ei saada vaan aikaan. Aron avautuminen on hyvä esimerkki sarjakokonaisuuden ymmärtämättömyydestä, samoin koko ”kaikki peljaireihin” uudistus.

Se, että TV raha jaetaan tasan lisäksi imo pitäsi ne Liigan palkintorahajaot kääntää päälaelleen ja kauden lopussa Liiga antasi rahaa pleijareista ulosjääneille, ei mestarille ja mitallijoukkueille. Aivan kuten NHL antaa ekat draft vuorot häntäpäähän.

Ne jotka kirkuvat siitä, että huonosti asiansa hoitaville sosialisoidaan rahaa, ovat oikeassa että sosialisoidaan, mutta eivät näe, että tasainen sarja tuo parhaan bisneksen kaikille (avain kuten NHL, NBA, MBA tekevät.. koska se on bisneksen kannalta parasta).

No toivotaan vedonlyönnin vapautumisen tasoittavan TV rahankautta sarjaa ja että joukkueet ottas kiekon kauniiseen käteen ja apinoisivat Ruotsinmallin sarjaan
 
Beukeboom

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät / Mamba!
Huono vertaus, koska jenkkitarjoilija ei saa palkkaa vaan elää tipeillä. Täällä maksetaan kaljanlaskijalle palkkaa, eikä tipata tartte... Eli ei se verotuksesta ole kiinni jenkkiverokissa, vaan työvoiman hinnasta, joka onneksi Suomessa on olemassa palkankautta sille tyäntekijälle.

Viittasin alkoholiverotukseen, en ansiotuloverotukseen.
 
1000

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara 2.0, Sasha & Patu
Miksi meillä on sitten New Yorkin hinnat kaljassa täällä Suomessa ja keskipalkka varmaan puolet sikäläisestä?

9,99 taalaa näyttäisi Reddit postauksen mukaan olevan Islandersin pelissä 16 unssin kalja. Taitaa olla just sama kuin täällä.
Long Islandilla on näköjään vielä köyhien hinnoissa. MSG:llä ostin pari kaliaa ja myyjä sano 36 dollaria, niin joutu kyllä toistaan hinnan. Tämä 2019.
 
Milvus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampere
Tarjoamalla tunne-elämys jokaisessa ottelussa mahdollisemman samanlaisena jokaisessa mahdollisessa ottelussa jossa se ensikertalainen käy.

Joukkueurheilukatsomossa haetaan tunne-elämyksiä. Tasaisesti hyvän tunne-elämyksen voi tarjota vain tasaisessa sarjassa, jossa jokaisessa ottelussa kuka tahansa voi voittaa kenet tahansa. Siksi puhtaan bisneksen NHL tasoittaa sarjaa drafitlla ja palkkakatolla.

Liiga tasoittaa TV rahalla, mutta se on liian ”pieni” ollakseen vahvasti tasoittava elementti Ruoitssa jo niin iso, että se oikeasti mahdollistaa Växjölle mestaruussaumat.

Tämä on Liigan pitkänajan ongelma, kun suuret seurat itkee tienaamiensa rahojen valuttamisesta muualle (nyt siis HIFK, Ilves ja Tappara, aikaisemmin TPS ja Jokerit, varsinkin Jokerit) ja rahallisia tasotusmekanisemja ei saada vaan aikaan. Aron avautuminen on hyvä esimerkki sarjakokonaisuuden ymmärtämättömyydestä, samoin koko ”kaikki peljaireihin” uudistus.

Se, että TV raha jaetaan tasan lisäksi imo pitäsi ne Liigan palkintorahajaot kääntää päälaelleen ja kauden lopussa Liiga antasi rahaa pleijareista ulosjääneille, ei mestarille ja mitallijoukkueille. Aivan kuten NHL antaa ekat draft vuorot häntäpäähän.

Ne jotka kirkuvat siitä, että huonosti asiansa hoitaville sosialisoidaan rahaa, ovat oikeassa että sosialisoidaan, mutta eivät näe, että tasainen sarja tuo parhaan bisneksen kaikille (avain kuten NHL, NBA, MBA tekevät.. koska se on bisneksen kannalta parasta).

No toivotaan vedonlyönnin vapautumisen tasoittavan TV rahankautta sarjaa ja että joukkueet ottas kiekon kauniiseen käteen ja apinoisivat Ruotsinmallin sarjaan

Sarja epäterve tasoittaminen ei rakenna uusia tai modernisoi vanhoja halleja, ei opeta talousjohtamista, enkä kyllä usko että esimeriksi Mikkeliin rahan kippaaminen tuo halliin kovinkaan paljon uusia jäseniä.

Kun tätä palstan yleisilmettä haistelee, niin kovasti lippu- ja kausikorttikuluttajaa kiinnostaa ja innostaa ylivoimainen pelaajabudjetti suvereniteetti ja hyvin hoidettu oheisbisnes.
 
Raymond Pearl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Huono vertaus, koska jenkkitarjoilija ei saa palkkaa vaan elää tipeillä. Täällä maksetaan kaljanlaskijalle palkkaa, eikä tipata tartte... Eli ei se verotuksesta ole kiinni jenkkiverokissa, vaan työvoiman hinnasta, joka onneksi Suomessa on olemassa palkankautta sille tyäntekijälle.

Juuri näin.

Myös Jenkeissäkin toki kaljanhinta on korkea ja siihen päälle tulee tosiaankin 20% tipit. Voitot valuvat isommalla prosentilla omistajan taskuun, kun asiakkaat maksavat tarjoilijoiden palkat (näin kärjistettynä).
 
Beukeboom

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät / Mamba!
Juuri näin.

Myös Jenkeissäkin toki kaljanhinta on korkea ja siihen päälle tulee tosiaankin 20% tipit. Voitot valuvat isommalla prosentilla omistajan taskuun, kun asiakkaat maksavat tarjoilijoiden palkat (näin kärjistettynä).
Kuten jo aiemmin tarkensin, tarkoitin kaljan loppuhinnan verotuksen osuutta, en palkansaajan.

Alkuperäinen pointtini mitä lähdin haastamaan oli se, että Suomessa olisi jotenkin suhteessa enemmän ahneuden tuomaa ilmaa kaljanhinnassa kuin esim Tsekeissä. Tähän en usko, vaan kaljan hinta hallilla on kiinni muustakin kuin että myyjä päättää että myydään 8€:lla 4€:n sijaan.

Mutta se off-topicista.
 
Hannutic

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Liigassa seurat kilpailevat ennenkaikkea toisia liigaseuroja vastaan. Tästä näkökulmasta ongelma pienempien seurojen taloudelle ovat kaiken maailman Kärpät, Lukot,Ilvekset ja Tapparat, joiden kelkassa täytyisi jotenkin pysyä.

Kun rakennetaan uusi iso ja hieno halli, niin totta kai kulut ovat myös isoja. Ei se siihen pääty kun halli valmistuu, vaan sidotun pääoman pitää tuottaa ja kun varataan kaupungin paras paikka niin totta vie senkin kuuluu maksaa. Näitä kuluja ensin itketään ja heti perään valitetaan kun finaaleissa pelaa joukkueita, joilla on pienempi halli ja hallittavampi menorakenne.

Käytännössä tunnutaan ajattelevan, että pääsarjatasolla pelaavalla jääkiekkoseuralla täytyy olla toimintaa tukevaa jääkiekon ulkopuolista liiketoimintaa. Toisin sanoen siis hyväksytään se että jääkiekko itsessään nyt vaan on tappiollista. Sama koskee sitä kun massimiehet kuittavat seurojen tappiot. Molemmista seuraa se, että ne pelaa, joilla on pätäkkää ja uusien seurojen on entistä vaikeampi päästä mukaan (joo enempää jengejä ei liigaan tarvita --päinvastoin).

Jos tukeva liiketoiminta saa synergiaetua jääkiekosta, niin hyvä. Toisaalta jos se liiketoiminta on hallimyyntiä, niin silloin on (kaikki) munat laitettu samaan koriin. Toisin sanoen vaikeina aikoina kun yleisö kaikkoaa ja sitä taloudellista tukea eniten tarvittaisiin, sitä saadaankin vähiten, mutta kulut ne vaan juoksee.

Todetaan loppuun että laajemmassa näkökulmassa Liiga kilpailee ulkomaisten sarjojen kanssa. Tämän takia tietysti on hyvä että meillä Suomessa on Kärppiä, Lukkoja, Ilveksiä ja Tapparia.
 
HokiJone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Luleå HF, tehtaan takuu
Käytännössä tunnutaan ajattelevan, että pääsarjatasolla pelaavalla jääkiekkoseuralla täytyy olla toimintaa tukevaa jääkiekon ulkopuolista liiketoimintaa. Toisin sanoen siis hyväksytään se että jääkiekko itsessään nyt vaan on tappiollista. Sama koskee sitä kun massimiehet kuittavat seurojen tappiot. Molemmista seuraa se, että ne pelaa, joilla on pätäkkää ja uusien seurojen on entistä vaikeampi päästä mukaan (joo enempää jengejä ei liigaan tarvita --päinvastoin).
Minusta on isossa kuvassa hyvä, että seurat yrittävät kasvattaa tulovirtojaan kakilla mahdollisilla keinoilla. Se ei palvele Liigan tai Suomikiekon etua, jos jäämme koko ajan enemmän ja enemmän jälkeen Euroopan muista suurista sarjoista niin rahassa kuin sitä kautta koko liigan tasossa.
Jos tukeva liiketoiminta saa synergiaetua jääkiekosta, niin hyvä.
Eli onko se "paha", jos sivubisnes ei ole synergiassa päätoiminnan kanssa? En saa ihan kiinni tästä ajatuksenvirrastasi.

Ei Kespootakaan ole kielletty laajentamasta liiketoimintaa muillekin aloille.
 
Hannutic

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Minusta on isossa kuvassa hyvä, että seurat yrittävät kasvattaa tulovirtojaan kakilla mahdollisilla keinoilla. Se ei palvele Liigan tai Suomikiekon etua, jos jäämme koko ajan enemmän ja enemmän jälkeen Euroopan muista suurista sarjoista niin rahassa kuin sitä kautta koko liigan tasossa.

Eli onko se "paha", jos sivubisnes ei ole synergiassa päätoiminnan kanssa? En saa ihan kiinni tästä ajatuksenvirrastasi.

Ei Kespootakaan ole kielletty laajentamasta liiketoimintaa muillekin aloille.
En sano tässä yhteydessä että asiat olisivat mustavalkoisia (paitsi turussa), vaan että asioilla on sekä hyviä että huonoja puolia. Lisäksi haluan tuoda keskusteluun näkökulmia, joista ei mielestäni puhuta tarpeeksi.

Totuutta on hyvä pyrkiä katsomaan silmiin eri suunnista, vaikkei näkymä aina miellytä. Jokin syyhän siihen on että esim. Mestiksessä seuroilla menee taloudellisesti suunnilleen yhtä hyvin/huonosti kuin Liigassa, vaikka pelin taso on huomattavasti alhaisempaa (liikevaihto toki on paljon pienempää). Toisin sanoen mitkä asiat Liigassa nostavat kustannukset liian korkeiksi suurelle osaa seuroista?

Ajatellaan täysin teoreettinen tilanne missä olisi 16 tasavahvaa pääsarjatason seuraa. Kaikki investoisivat jääkiekon ulkopuolelle rahoittaakseen toimintaansa. Jos puolet onnistuisivat ja puolet eivät, saataisiin kiva 8 joukkueen sarja ja toinen puoli häviäisi pääsarjatasolta. Nyt jos joku uusi joukkue haluaisi liittyä mukaan, olisi sen käytännössä pakko tehdä sama homma, jossa onnistuminen olisi kolikonheittoa. Tällöin oltaisiin (kuten nyt ollaan) menossa tilanteeseen, jossa urheilu on sivuosassa. On vaan pakko tehdä asioita, koska muutkin tekevät. Sillä ole mitään merkitystä kuinka monta seuraa kaatuu matkan varrella, koska aina on niitä jotka onnistuvat eikä kukaan muistele häviäjiä. Urheiluruudussa sitten haastetellaan menestyvän joukkueen seurajohtoa sekä uhkapelissä 100 000€ voittanutta, jossa molemmat kertovat että ei se niin vaikeaa ole, pitää vaan uskoa itseensä.
 
HokiJone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Luleå HF, tehtaan takuu
Ajatellaan täysin teoreettinen tilanne missä olisi 16 tasavahvaa pääsarjatason seuraa. Kaikki investoisivat jääkiekon ulkopuolelle rahoittaakseen toimintaansa. Jos puolet onnistuisivat ja puolet eivät, saataisiin kiva 8 joukkueen sarja ja toinen puoli häviäisi pääsarjatasolta.
Asia ei reaalimaailmassa ole näin mustavalkoinen (paitsi Turussa). Onhan meillä nytkin käsittääkseni tämä tilanne, jossa osalla organisaatioista on tuottavaaa jääkiekon ulkopuolista toimintaa ja osalla ei (tai niin pienimuotoista, että sillä ei ole merkitystä kokonaisuuteen).

On vaan pakko tehdä asioita, koska muutkin tekevät. Sillä ole mitään merkitystä kuinka monta seuraa kaatuu matkan varrella, koska aina on niitä jotka onnistuvat eikä kukaan muistele häviäjiä.
Näin kai kilpailu millä tahansa alalla toimii, on häviäjiä ja voittajia - kaukalossa ja sen ulkopuolella.

Miten siis ratkaisisit tämän "epäreilun" tilanteen, jossa osa seuroista takoo massia isolla liikevaihdolla ja osa taas on jäämässä jalkoihin? Palkkakatto? Voittoa tekevät seurat jakavat voittoansa muille (tämä itse asiassa totetutuu jo play-off lipputuottojen kanssa)?

Minusta tämä koko "ongelma" haiskahtaa vain suomalaiselta kaiken tasapäistämisen tarpeelta. Suurseuroilla ei saa mennä hyvin, koska SaiPa ei saa toiminnastaan voitollista. Suomen mitalisaldo olympialaisista kertoo myös tästä mentaliteetista. Ja itse asiassa Suomen talouskin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös