Mainos

Liigaseurojen taloudelliset tulokset

  • 1 865 741
  • 7 214

McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Käsittääkseni 200k€.
Sillä voi jonkun pää pysyä taas pinnalla. On tuo sellainen mylly, että ei siitä irti pääse kuin lähtemällä. Saa nähdä, milloin isot lähtevät. Se päivä lähestyy.

Voisin kuvitella, että isojen puolella motivaatio sarjan kehittämiseen on kuollut jo tovi sitten. Pienet päättävät määräenemmistöllään kuitenkin, mitä haluavat. Isot keskittyvät sitten ennemmän vain omaan juttuunsa ja pienet siihen, miten pääsevät isoilta siivun sieltä täältä naukkaamaan. Ja tämä kritiikki ei sitten enää koske ensisijaisesti Ässiä.
 
Myrvold

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät

Ei tämä toki aivan näin yksinkertaisesti mene. Kyllä ne suuret tarvitsevat myös pieniä ja siksi tarvitaan kompromisseja.

16 joukkuetta toki Liigaa, mutta 12 taaseen alkaa olla ehkä liian vähän.

Hyville palleille on toki päässyt mm. Sportin ja SaiPan edustajat.

Edit. ja tässä vain pintaraapaisu asiasta :D
 
Viimeksi muokattu:

McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Ei tämä toki aivan näin yksinkertaisesti mene. Kyllä ne suuret tarvitsevat myös pieniä ja siksi tarvitaan kompromisseja.
Kyllä tämä on tietyllä tapaa yksinkertainen asia, kun kokonaisuutta katsotaan. Isojen ja pienten kokoerot ovat kasvaneet liian suuriksi, jotta syntyisi hyviä kompromisseja. Kun tilanne on se, ettei Nokia Areenassa ole taloudellisesti kannattavaa pelata tiettyjä pieniä seuroja vastaan, on aivan päivänselvää, etteivät Ilves ja Tappara tarvitse pieniä yhtään mihinkään. Heille pienet ovat rasite monessa suhteessa. Pieniä on siis aivan liikaa. Siitä on kyse.
Hyville palleille on toki päässyt mm. Sportin ja SaiPan edustajat.
Niinpä.
16 joukkuetta toki Liigaa, mutta 12 taaseen alkaa olla ehkä liian vähän.
Kaksitoista on ihan sopiva näin pieneen maahan.
 
KiekkoMes

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Detroit Red Wings, KuPS
Ässät ei siis kirjanneet tilinpäätökseensä Liigan tulevaa osinkoa. Mitenköhän muualla on toimittu tämän suhteen?

Perustelivat siis sillä, että se on päätetty jakaa mutta maksu myöhemmin.
KalPalla ei ainakaan ollut tuloksessa sitä, eikä myöskään mitään NHLn pelaajakorvauksia.
 
Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Mikä on ehdotuksesi sarjajärjestelmän suhteen 12 joukkueella?

Ps. kannattaa muistaa, että edes näille isoille on turha ehdottaa alle 50 pelin runkosarjaa.
Helppoa. Tehdään esim. Läntinen ja itäinen lohko johon molempiin kuuluisi kuusi joukkuetta. Ensiksi pelataan kaikkia vastaan viidesti (11 * 5 = 55 ottelua). Sitten vielä yksi lisäpeli jokaista oman lohkon joukkuetta vastaan ja näin meillä on fiksu sarjaohjelma, missä on 60 ottelua.
 
McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Helppoa. Tehdään esim. Läntinen ja itäinen lohko johon molempiin kuuluisi kuusi joukkuetta. Ensiksi pelataan kaikkia vastaan viidesti (11 * 5 = 55 ottelua). Sitten vielä yksi lisäpeli jokaista oman lohkon joukkuetta vastaan ja näin meillä on fiksu sarjaohjelma, missä on 60 ottelua.
Sarjan pienentyessä seurat ovat varmasti valmiita tinkimään myös pelimääristä. Näin saadaan entistä otollisempia pelipäiviä, kun ei tarvitse yrittää jokaiseen paskakoloon niitä ängetä. Ainakin ne liigaseurat, joiden kulut otteluiden järjestämiseen ovat suuret, tervehtivät ilolla ottelumäärän järkeistämistä. Eikä siitä tule edes taloudellista tappiota, jos ne kaikkein huonoimpiin ajankohtiin ängetyt tylsät pelit ovat pois. Yleisökeskiarvot nousevat seuroilla varmasti.
 
Näin minäkin uskon, mutta tuolla tavalla myös 60 ottelun runkosarja on mielestäni toteutettavissa fiksusti.
 
Milvus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampere
Kyllä tämä on tietyllä tapaa yksinkertainen asia, kun kokonaisuutta katsotaan. Isojen ja pienten kokoerot ovat kasvaneet liian suuriksi, jotta syntyisi hyviä kompromisseja. Kun tilanne on se, ettei Nokia Areenassa ole taloudellisesti kannattavaa pelata tiettyjä pieniä seuroja vastaan, on aivan päivänselvää, etteivät Ilves ja Tappara tarvitse pieniä yhtään mihinkään. Heille pienet ovat rasite monessa suhteessa. Pieniä on siis aivan liikaa. Siitä on kyse.

Jos ihan tarkkoja ollaan niin Kärpät kuuluu myös niihin pieniin.
Ei ole merkitsevää eroa siinä tuleeko runkosarjassa areenaan tiistaina Kärpät vai Ässät.

Kärpillä mittava liikevaihto kuppilapuolen ansiosta, mutta miten se lopulta kanavoituu liigan taseeseen? Esimerkiksi finaalipeleissä pieni oululaishalli ei tuota liigalle mitään oleellisesti isompaa jaettavaa kuin esimerkiksi Pori.
 
Oligopoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Pienet päättävät määräenemmistöllään kuitenkin, mitä haluavat. Isot keskittyvät sitten ennemmän vain omaan juttuunsa ja pienet siihen, miten pääsevät isoilta siivun sieltä täältä naukkaamaan.
Ei nyt sotketa politiikkaa tähän sen enempää mutta eikös tämä ole aika hyvä projektio koko suomalaisesta yhteiskunnasta?

Voi voi kun tajuttaisi (ihan koko Suomessa) että aidon kilpailun kautta voi pienestä tulla iso ja isosta pieni.

Liigan talouslukuja kun katsoo niin eipä siinä montaa vuotta mene kuin osingoilla kupattu tyhjäksi – mitäs sitten tehdään?
 
McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Jos ihan tarkkoja ollaan niin Kärpät kuuluu myös niihin pieniin.
Ei ole merkitsevää eroa siinä tuleeko runkosarjassa areenaan tiistaina Kärpät vai Ässät.
Höpölöpö. Toki jos pelkästään hallin kokoa katsotaan, ei Kärpät ole Tampereen, Turun ja Helsingin kokoinen. Yhtäkaikki, keskustelun taso laskee alle arvostelun, jos koetaan keskustella Liigasta niin, että Kärpät on pieni seura tähän sarjaan.
 
Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Jos ihan tarkkoja ollaan niin Kärpät kuuluu myös niihin pieniin.
Tappara, Ilves, HIFK, TPS. Kyllä Kärpät tulee seuraavaksi, kun mietitään talousaluetta, fanikuntaa jne. Kärpätkin voivat saada lähivuosina uuden hallin ja näin nostettua yleisökeskiarvoa.
 
Milvus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampere
Kokokäsitteet eivät ole aivan eksakteja määreitä ja on ymmärrettävää, että niistä puhuminen saattaa hämmentää suhteellisuudentajua.

Viittauksesi keskustelun tasoon on sikäli aiheellinen, että tämä pienten, pienen, pienien ja pikkuisten hokeminen ei ratkaise ongelmaa. Toki se antaa hyvät eväät rinnan röyhistelyyn, jos sattuu kannattamaan jääkiekkoseuraa oulussa.

Jos oletetaan, että liigan jakamat osingot kasvaessaan auttaisivat pieniäkin kehittämään toimintaansa, mitä olennaisesti enemmän jättiseura Oulu tuo tähän yhteiseen pataan enemmän kuin moni selvästi halveksimasi pikkuseura?
 
axe

Jäsen
Väliin pieni historiakatsaus tuomaan perspektiiviä, että ei näitä asioita ihan helppo ole ratkoa. Suomessa on mestaruudesta pelattu satakunta vuotta, ja aika ajoin kierretään samaa kehää. Isot ovat aina halunneet enemmän otteluita muita isoja vastaan ja samaan aikaan pienemmät ovat pitäneet kiinni oikeudesta pelata samassa sarjassa isojen kanssa.

Jo 75 vuotta sitten vuonna 1949 mestaruussarja haluttiin kasvattaa 8-joukkueisesta 14 joukkueeseen. Vastineena ajan ylivoimaiset seurat Ilves ja Tarmo uhkasivat erota liitosta ja ryhtyä "ammattilaisiksi" -- joka ilmeisesti tarkoitti SM-sarjan kanssa kilpailevan sarjan perustamista ja pelaamista sitten ilmeisesti vain toisiaan vastaan. Tai TBK ainakin olisi ilmeisesti kelpuutettu mukaan, koska vaikka se ei mestaruustaistossa vielä ihan kunnolla haastanutkaan, niin paikallisvastustajana se toi yleisöä ja rahaa.

Koko lailla samaa "isot vs. pienet" -verbaliikkaa silloinkin puolin ja toisin (Helsingin Sanomat 1.2.1949):

"Olisi väärin, että kiekkoilumme hyväksi joko olosuhteiden pakosta tai haluttomuudesta mitääntekemättömät seurat joutuisivat Ilveksen ja Tarmon elätettäviksi. Tällä hetkellä Hämeen seurat rahoittavat liiton."

"Ilves on talven otteluista saanut voittoa 130.000 mk, josta 15 % on mennyt liitolle. Summan tuojina ovat olleet Tarmo ja TBK. TuPK:n osuus summasta on vain 10.000 mk. Näin antaisi esim. viiden kärkijoukkueen mestaruussarja Ilvekselle runsaasti 200.000 mk ja liittokin saisi nykyisen 19.000 mk:n sijaan 30.000 mk."

Pienten vastaus oli, että vaikka supistettu ja tasaväkinen sarja toisi enemmän tuloja, niin se tyrehdyttäisi koko kiekkoilun tulevaisuuden kun pienet seurat eivät saisi oppia paremmiltaan. TBK melko-suurena oli supistetun sarjan puolella, mutta ehdotti mukaan Ruotsin mallin mukaan cup-kilpailua jossa isot ja pienet pääsisivät kohtaamaan.

Ja jonkinlaisena anekdoottina pari viikkoa edellisen jälkeen Ilves päätti järjestää ekana sellaisen cup-kilpailun. Cupiin pääsivät mukaan sen lisäksi.... Tarmo ja TBK.

SM-sarjaa ei silloin supistettu isojen vaatimusten mukaisesti. Virallinen liiton cup, jossa oli mukana sitten maakuntaseurojakin, käynnistettiin vasta muutaman vuoden päästä, mutta eihän se oikein lähtenyt koskaan.

1970-luvun alussa kabinettimyllytettiin taas isommin isojen ja pienten välillä, ja sieltä lopulta poiki sitten järeämpi muutos ihan organisaatiotasollakin, kun SM-liiga perustettiin.

Että jakakaa ny sit siinä rahoja niin että sekä suuret että pienet on yhtä tyytyväisiä. Not gonna happen.
 
McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Kokokäsitteet eivät ole aivan eksakteja määreitä ja on ymmärrettävää, että niistä puhuminen saattaa hämmentää suhteellisuudentajua.

Viittauksesi keskustelun tasoon on sikäli aiheellinen, että tämä pienten, pienen, pienien ja pikkuisten hokeminen ei ratkaise ongelmaa.
Näinpä se on ja sinä olet ainoa, joka on tullut keskusteluun eksaktin kokomääreen kanssa. Uskoisin, että aikalailla kaikki muut keskusteluun osallistuneet ja sitä lukevat ymmärtävät tähän keskusteluun liittyvän kokokäsitteen olevan monisyinen.

Uskon myös, että aikalailla kaikki muut keskusteluun osallistuneet ja sitä lukeneet ovat huomanneet paljon muutakin kuin pikkuisten hokemista. Ja toki sen, että koko on merkityksellinen asia tässä keskustelussa.
Toki se antaa hyvät eväät rinnan röyhistelyyn, jos sattuu kannattamaan jääkiekkoseuraa oulussa.
Ei tässä tuollaisesta ole kyse lainkaan. Olen yhteisen hyvän asialla.
Jos oletetaan, että liigan jakamat osingot kasvaessaan auttaisivat pieniäkin kehittämään toimintaansa, mitä olennaisesti enemmän jättiseura Oulu tuo tähän yhteiseen pataan enemmän kuin moni selvästi halveksimasi pikkuseura?
Onko pienten toiminta kehittynyt osinkojen avulla? Väitän, että ei. Maksamatta jääneitä laskuja niillä hoidetaan monen seuran kohdalla. Tekohengitystä sanoisin. Kehitystyö olisi syytä tehdä etupainotteisesti.

Olen sanonut usein ja sanon nytkin, etten halveksi yhtään ainoaa seuraa Liigassa. Minun suuhuni on tuollaista halveksuntaa turha laittaa. Kyse on kokonaisuudesta, jossa pieniä seuroja on liikaa ja ero suuriin on tässä kohtaa kasvanut liian suureksi. Esimerkkinä mainitsin Tampereen seurat, joiden otteluiden järjestämisen liittyvät kustannukset ovat niin suuret, ettei yhtälö ole enää järkevä, kun sarjassa pelaa niin monta pientä seuraa.
 
Aihio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Ensimmäinen askel voisi olla, että pudostuspelien järjestelyvastuu siirretään Liigalta seuroille ja sitä myötä lipputulot 100% kotijoukkueelle.

Tuntuu uskomattomalta että Tampereen seurat ovat laittaneet fasiliteetit kuntoon, niin lopputulos on että muut saavat osan hyödystä.

Kärppien osalta itselleni on ollut mysteeri, että miten tuollainen konserni ei ole 20 vuoteen saanut olosuhteita kuntoon. Raksila on varmaan surkeimpia halleja. Sentään ei enää puupenkeillä istuta.
 
McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Tuntuu uskomattomalta että Tampereen seurat ovat laittaneet fasiliteetit kuntoon, niin lopputulos on että muut saavat osan hyödystä.
Niin se on. Tämän vuoksi suuret koettivat saada muutoksen pudotuspelien tulonjakoon. Pienten vastaus on tunnettu ja legendaarinen, joka kuvaa erinomaisesti liigaseurojen isoja eturistiriitoja ja ihan perinteisiä riitoja myös.
Kärppien osalta itselleni on ollut mysteeri, että miten tuollainen konserni ei ole 20 vuoteen saanut olosuhteita kuntoon. Raksila on varmaan surkeimpia halleja. Sentään ei enää puupenkeillä istuta.
Oulussa kaikki on hidasta. Viimeisimpänä valtaosin yksityisellä rahalla rakennutettava jalkapallostadion viivästyy vuositolkulla valitusten vuoksi. Vai oliko jopa niin, että rahoittajat vetäytyivät, kun viivästyksen aikana rakennuskustannukset ovat nousseet niin paljon.

No kuitenkin, uusi jääkiekkoareena on nytkähtänyt mukavasti eteenpäin. Paikka keskustasta Rautatieaseman vierestä on valittu ja itseasiassa jo rakennuksista purettu. Kaupunki on sitoutunut projektiin ja suunnittelu on käynnissä, oliko kahden vai kolmen rakennuttajan kanssa. Kärppien talous on saatettu sellaisille lukemille, että järkevä osallistuminen on mahdollista. Kyllä se sieltä tulee. Olikohan ennakointi käyttöönottovuodesta 2030 vai jopa aiempi.

Raksila on palvellut Kärppiä tietyllä tapaa hyvin. Viime vuosituhannen konkurssin jälkeen Raksila ei ole ollut Kärpille kustannuksiltaan erityisen kallis, mikä kompensoi vanhuuden kankeiden oheismyyntitilojen aiheuttamaa myyntivajetta. Nykyinen reilu 6000 kapasiteetti on ollut riittävä.
 
Milvus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampere
Niin se on. Tämän vuoksi suuret koettivat saada muutoksen pudotuspelien tulonjakoon. Pienten vastaus on tunnettu ja legendaarinen, joka kuvaa erinomaisesti liigaseurojen isoja eturistiriitoja ja ihan perinteisiä riitoja myös.

Näin illan ratoksi edelleen jankutan ja kysyn, että mikä oli kärppien rooli? Halusivatko he muutoksia ja mihin suuntaan? Pienen hallin Kärpäthän sahaisi omaa oksaa vaatimalla muutoksia pudotuspelien tulonjakoon, joka heitä nyt suhteellisesti suosii.
 
juba

Jäsen
Suosikkijoukkue
ässät
Voisi jopa ajatella, että Kärpät on pilannut koko Pohjoisen kiekkoilun. Etelässä suunnilleen Kajaanin ja Kemin ja Rovaniemen kokoiset paikat pelaa liigaa , mutta Pohjoisessa vain Kärpät :) . Esim . Rauma ja Pori ovat 50km päässä ja molemmat todella suosittuja joukkueita.
 
Juhaht

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Tuntuu uskomattomalta että Tampereen seurat ovat laittaneet fasiliteetit kuntoon, niin lopputulos on että muut saavat osan hyödystä.
Samalta varmaan Turussa tuntui Typhoonin rakennuttua. Ehkä Helsingissäkin Hartwall Areenan myötä?

Jos joskus Suomessa käynnistyy seuraava hallien rakentamisaalto, ehkä silloin elättinä ovatkin tampereen seurat. Kuka näistä tietää?
 
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit, Red Wings, #65
Tuntuu uskomattomalta että Tampereen seurat ovat laittaneet fasiliteetit kuntoon, niin lopputulos on että muut saavat osan hyödystä.
Seurat vai kaupunki? Mites ennen sitä kun Tampereella pelattiin koko valtakunnan vanhimmassa hallissa, kun muilla oli "fasiliteetit kunnossa"? Saiko Tampereen seurat silloin osan muiden tuottamasta hyödystä?

Käsittämättömän itsekästä ajattelua taas oman seuran värilasit päässä.
 
Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Upeeta Ville upeeta, KuPS
Voisi jopa ajatella, että Kärpät on pilannut koko Pohjoisen kiekkoilun. Etelässä suunnilleen Kajaanin ja Kemin ja Rovaniemen kokoiset paikat pelaa liigaa , mutta Pohjoisessa vain Kärpät :)
Eikai mikään estä vaikka Sodankylän nousua liigakartalle. Ei muuta kuin hihat heilumaan ja liiganousua rakentamaan. Ei Kärpät varmasti ole minkään muun Pohjois-Suomen joukkueen nousua estämässä, mutta aika vähän on ollut yrittäjiä toistaiseksi.
 
-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Toden totta, on hyvä kysymys, miten maksavaa yleisöä kiinnostaa tällainen pidennetty ja laajennettu säälikierros.

Veikkaan että tiputtaa tiettyjen otteluiden yleisömääriä ja jos seurat budjetoi kuitenkin täydet 3-4 ottelun tulot niin äkkiä voi tulla huonoa tulosta vaikka pääsisi pudotuspeleihin. Sitten vielä toinen älyttömyys on 15-16 sijojen pelit joissa voi olla vaikea saada edes ottelukuluja katettua. Miksei suoraan kunnon karsintasarja usealla joukkueella. Tulisi paljon suuremmat tulot ja molemmat sarjat hyötyisi.
 
Rantsukoff

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Seurat vai kaupunki? Mites ennen sitä kun Tampereella pelattiin koko valtakunnan vanhimmassa hallissa, kun muilla oli "fasiliteetit kunnossa"? Saiko Tampereen seurat silloin osan muiden tuottamasta hyödystä?

Käsittämättömän itsekästä ajattelua taas oman seuran värilasit päässä.
Seurat sekä kaupunki. Onneksi Tampereelta löytyy dynaamisuutta mennä eteenpäin eikä jäädä menneeseen roikkumaan.
Vanhin muttei läheskään Liigan huonoin. Kapasiteettia oli loppuvaiheessa 7300, parhaimmillaan yli 8000. Jos julkisuudessa olleet tiedot pitävät paikkaansa, Nokia Areenalla järjestettävä lähes loppuunmyyty välierä - tai loppuottelu tuottaa seuralle tappiota (!), tilanne on melko absurdi. Liiga lienee nyt muutenkin murroksen kynnyksellä, muutoksia on tapahduttava. Sen kertoo seurojen tilinpäätökset.
 
aquanqua

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Jos Tampereella seurat olisivat laittaneet hallin pystyyn, niin ne kaiketi olisivat enemmistöomistajan roolissa hallin taustayhtiössä. Nyt ilmeisesti seuroilla ei ole minkäänlaista osuutta halliyhtiön omistuksessa, mikä viittaa siihen, että ihan hirveän isolla summalla seurat eivät ole olleet mukana hallin rakennuttamisessa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös