Mainos

Liigaseurojen taloudelliset tulokset

  • 1 865 255
  • 7 214

Ragulin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Samalta varmaan Turussa tuntui Typhoonin rakennuttua. Ehkä Helsingissäkin Hartwall Areenan myötä?

Jos joskus Suomessa käynnistyy seuraava hallien rakentamisaalto, ehkä silloin elättinä ovatkin tampereen seurat. Kuka näistä tietää?
Tuskinpa sellaisia halleja syntyy Ouluun, Jyväskylään, Kuopioon, Lappeenrantaan, Poriin, Raumalle, Kouvolaan, Mikkeliin, Espooseen, Hämeenlinnaan, Lahteen tai Vaasaan, joihin saataisiin olennaisesti enemmän katsojia, kuin nykyisten hallien kapasiteetti jo mahdollistaa. Turussakin nykyinen kapasiteetti piisaa, mutta parempi sijainti toisi samansuuruiseen halliin keskustassa varmaankin enemmän katsojia.

Tampereellehan halli tuli julkisen sektorin eli kaupungin vahvalla myötävaikutuksella ja oli/on isompaa kaavoituskuviota. Tässä kuviossa seuroille lankesi monesta syystä vuokralaisen rooli ja kannattavuus vaatii isoja katsojavirtoja. Toisaalta hallin rakentaminen ei myöskään velkaannuttanut seuroja jo lähtökohtaisesti.

Se että yleisömäärät ovat Tampereella nousseet perustuu Tampereen suhteellisesti varsin nopeaan väestönkasvuun, alueen kohtalaisen hyvään taloudelliseen kantokykyyn, uuden hallin hyvään saavutettavuuteen ja parantuneeseen julkiseen liikenteeseen (ratikka, juna). Jääkiekko on Tampereella iso laji ja lisäksi Ilveksen nousu varteenotettavaksi vastustajaksi Tapparalle, nosti vastakkainasettelun uneliaasta kiinnostavaksi.

Tällaista yhtälöä ei ole tarjolla oikeastaan millään paikkakunnalla (pääkaupunkiseutu on muuttumassa), joten pelkkä uusi halli ei riitä. Täytyy olla myös muita suotuisia muuttujia, jotta hallit saataisiin säännöllisesti täyteen.

Suomen aluerakenteen kehitys ei anna olettaa, että väestörakenne olennaisesti muuttuisi lähivuosikymmeninä. Pääkaupunkiseutu, Tampereen seutu, Turun ja Oulun seudut kasvavat edelleen. Vaasa ja Kuopio sinnittelevät. Mualla väestö tulee lähinnä vähenemään, ja kun se joka puolella vanhenee, niin kyllä kasvukeskuksien ulkopuolisten seurojen mahdollisuudet näyttävät heikoilta.
 
Viimeksi muokattu:

Juhaht

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Tällaista yhtälöä ei ole tarjolla oikeastaan millään paikkakunnalla (pääkaupunkiseutu on muuttumassa), joten pelkkä uusi halli ei riitä. Täytyy olla myös muita suotuisia muuttujia, jotta hallit saataisiin säännöllisesti täyteen.
Toki, mutta pointti olikin lähinnä laventaa ajattelua tästä hetkestä vähän laajempaan näkökulmaan. Se, että jokin seura toimii nyt muiden "elättäjänä" ei tarkoita etteikö tilanne voisi jossain vaiheessa - syystä tai toisesta - keikahtaa aivan toiselle tolalle.
 
Eikka86

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Jos Tampereella seurat olisivat laittaneet hallin pystyyn, niin ne kaiketi olisivat enemmistöomistajan roolissa hallin taustayhtiössä. Nyt ilmeisesti seuroilla ei ole minkäänlaista osuutta halliyhtiön omistuksessa, mikä viittaa siihen, että ihan hirveän isolla summalla seurat eivät ole olleet mukana hallin rakennuttamisessa.
Siihen aikaan kun hallia alettiin nuijimaan läpi sekä rakentamaan, oli kaupungin toisen joukkueen omistus ja toimiva johto valmiita vaikka viemään joukkueensa Tesoman halliin pelaamaan. Ei siinä oikein mahdollisuuksia ollut nykyistä isompiin omistuksiin, pitkät vuokrasopimukset asiasta toki ovat olemassa.

Todennäköisesti tuo Areena on vielä pitkälle ensi vuosikymmenelle tämän maan ehdoton ykköspaikka niin kiekolle kuin konserteille.
 
Ragulin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Toki, mutta pointti olikin lähinnä laventaa ajattelua tästä hetkestä vähän laajempaan näkökulmaan. Se, että jokin seura toimii nyt muiden "elättäjänä" ei tarkoita etteikö tilanne voisi jossain vaiheessa - syystä tai toisesta - keikahtaa aivan toiselle tolalle.
Toki se on mahdollista.

Siihen voi vaikuttaa liigan vetovoiman heikkenemisen aiheuttama yleisen kiinnostavuuden lasku, joka kyllä sitten vaikuttaa kaikkialla, mutta kulu- ja tulorakenteen erilaisuudesta johtuen voi iskeä eri lailla eri seuroihin.

Siihen vaikuttaa maan talouskehitys, tuotteiden hinnoittelu (eli hintoja (lipunhintoja ja hallivuokria yms.) pitäisi laskea jos ihmisten käytössä olevat tulot laskevat) ja Suomen geopoliittisen aseman aiheuttamat vaikutukset Suomen taloudelle.
Ja Suomi kilpailee lähinnä Sveitsin, Ruotsin, Saksan ja Tsekin kanssa. Näiden maiden maantieteellinen asema on Euroopassa paljon parempi kuin Suomen, joten poliittiset myllerrykset eivät välttämättä vaikuta näihin maihin yhtä merkittävästi. Tarkoittaisi sitä, että Suomen asema heikkenisi suhteellisesti ja liigaseurojen maksukyky seuraisi vähitellen tätä kehitystä.
 
Viimeksi muokattu:

Mary Mackey

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Siihen aikaan kun hallia alettiin nuijimaan läpi sekä rakentamaan, oli kaupungin toisen joukkueen omistus ja toimiva johto valmiita vaikka viemään joukkueensa Tesoman halliin pelaamaan. Ei siinä oikein mahdollisuuksia ollut nykyistä isompiin omistuksiin.

Eipä taida pitää tämä paikkaansa. Eka yritys hallin pykäämiseksi oli sellainen, jossa sekä seurat että niiden taustavoimat olivat Keskusareena Oy osakkaita. Homma vaan kaatui täysin ammattitaidottoman vetäjän (ex-Tappara) täydelliseen epäonnistumiseen rahoituksen hankinnassa ja muussakin projektin hallinnassa.
 
Niin, sillä saattoi olla jotain merkitystä asian kanssa ettei Ilves puheissaan olisi siirtynyt uuteen halliin vaan mennyt sinne Tesomalla. Toki tuon ja valmistumisen välissä vaihtui vielä rakentajakin sekä oli muuta välppäämistä.

Onneksi uusi halli kuitenkin valmistui ja on ihan toimiva.
 
Suosikkijoukkue
Kärpät, ManU, Exeter City, TP-47
Jos lasketaan Kemistä 25km rinki niin on enemmän asukkaita kuin Raumalla. Samoin Raahen kohdalla jne.
Kemi asukasluku 20500 Tornio 21500 Keminmaa 8000 Haaparanta 5000 = 55000 asukasta ns. perämerenkaaressa. Välimatka Kemi-Tornio 28 km , linnuntietä 22,6 km autolla 25 min.
Kemin ja Tornion välissä Keminmaa. Kaupunkien välissä nelikaistainen moottoritie, pituus Torniosta Kemin Maksniemeen 35 km. Osassa moottoritietä 120 KM/h
 
juba

Jäsen
Suosikkijoukkue
ässät
Onko minkä tyyppistä löysää rahaa samalla alueella?

Tolla väkimäärällähän ei juuri liigajoukkuetta elätetä.
Eihän 'mikään määrä elätä liigajoukkuetta vaan tarvitaan sponsorit ja muut tukijat, Itse Porissa junnuna ja sen jälkeen jääkiekon lähellä pyörineenä en tunne ihmisiä , jotka kävisi peleissä paitsi minä ja junnujoukkueissa pelanneet ystävät eli kaupungin koko on melkoista harhaa. Muuten esim. Helsingissä olisi aina kaikki hallit täynnä ja vaadittaisiin 40000 katsojan areenaa. Kuitenkin Porissa usein 3500 katsojaa vaikka harvoin kukaan puhuu Ässistä ellei itse aloita puhetta.
 
Viittasin nyt lähinnä siihen että eiköhän liigakiekko sellaisenaan lopu Raumalla samalla hetkellä kun RTK:n tuki loppuu ja se on täysin poikkeuksellinen järjestely. Samaa se vaatisi muissakin tuppukylissä.
 
Olkku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen mestarit 20-21
Viittasin nyt lähinnä siihen että eiköhän liigakiekko sellaisenaan lopu Raumalla samalla hetkellä kun RTK:n tuki loppuu ja se on täysin poikkeuksellinen järjestely. Samaa se vaatisi muissakin tuppukylissä.

Miten olisi mahdollista tämä kuvio? Raumalaiskiekkoilun tuki ry lopettaisi Raumalaisen jääkiekkoseura Lukon tukemisen.
 
juba

Jäsen
Suosikkijoukkue
ässät
Viittasin nyt lähinnä siihen että eiköhän liigakiekko sellaisenaan lopu Raumalla samalla hetkellä kun RTK:n tuki loppuu ja se on täysin poikkeuksellinen järjestely. Samaa se vaatisi muissakin tuppukylissä.
Älä tutki miten Ässät pärjää, mutta sama järjestely muilla paikkakunnilla sallisi pelaamisen Liigassa. .. porin Tyyliin suurin osa "ammattilaisjoukkueista " Amerikassa ja muualla voi jatkaa toimintaa.
 
Kiekoton Mies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit ja Alasarjat sekä suomalaiset maailmalla
Sitä juuri tarkoitikin, missä muualla olisi mahdollista tälläinen kuvio.
Missä tahansa muuallakin. Ei se ole muuta kun perustaa firman ja luotsaa sen isoksi. Se on sitten eri asia mikä sen firman pitäisi olla ja miten se nousee isoksi. Kaikki ei menesty. Mutta tänään kun Ivalon Tunturikiekon tuki perustaa firman, niin sieltä voi 10v päästä nostaa niitä tukieuroja TuKi:n toimintaan ihan samalla tavalla kuin Raumalla toimitaan. Vaikea on parempaa keksiä kun RTK tai kasvaa suuremmaksi.
 
Missä tahansa muuallakin. Ei se ole muuta kun perustaa firman ja luotsaa sen isoksi. Se on sitten eri asia mikä sen firman pitäisi olla ja miten se nousee isoksi. Kaikki ei menesty.

Niin että missä vaan ja senkun perustaa ja heti perään toisaalta kukaan ei tiedä mitä ja miten siitä saa menestyvän. Tekemistä vaille valmis homma.
 
juba

Jäsen
Suosikkijoukkue
ässät
Niin että missä vaan ja senkun perustaa ja heti perään toisaalta kukaan ei tiedä mitä ja miten siitä saa menestyvän. Tekemistä vaille valmis homma.
Toisaalta jos jokaisen jääkiekkoilijan palkasta vähennettäisiin muutama prosentti ja seurat sijoittaisivat amerikka tai muuhun vastaavaan rahastoon. Niin seura tai liiga olisi 100 vuoden päästä melko omavarainen ja ei tarvittaisi katsojia tai sponsoreita. Toki kukaan ei pelaa pitkää peliä.
 
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
Niin, sillä saattoi olla jotain merkitystä asian kanssa ettei Ilves puheissaan olisi siirtynyt uuteen halliin vaan mennyt sinne Tesomalla.

Mikä palstaläppä tää Tesoma on? Ei sellaisesta ollut puhetta...

Honkalehto, tuon ajan Ilves toimari, puheli Osaston jäsenille, että olis hyvä idea jäädä Hakametsään ja tehdä siitä oma koti kuten HIFK teki nordiksesta.

Miehen taloustaidot oli sitä kuokkaa, että ymmärrettävästi pelkäsi nousevia kustannuksia uudessa Areenassa. Tämä tapahtui siinä vaiheessa kun kaupunki oli saanut tapeekseen Bjurströmin Keskusareena oy:n saamattomuudesta ja ottanut hankeen omiin käsiinsä ja oli neuvottelemassa SRV:n ja muiden kanssa rahoituksesta. Laskelmat perustivat siihen, että areenalla pelaa 2 liigajoukkuetta. Honkkiksen höpinät Hakametsään jäämisestä sai rahottajat aika varpailleen, joten valtuustoon junailtiin Areenan rakentamispäätökseen ponsi, jossa Hakametsästä sulatetaan jää jotta siä ei enää kiakkoa voi pelata.
(toki tätä ajoi myös ”futisvaltuutetut”, kun aina vaan kiakolle lisää tiloja, joten jos taas uus, niin joku on otettava pois prkl).

Ponsi on kivasti vähin äänin unohdettu.. on siä kolme muutakin pontta jos jotain huvittaa katella Areenan syntyhistorian poliittista puolta.
 
hk65

Jäsen
Toisaalta jos jokaisen jääkiekkoilijan palkasta vähennettäisiin muutama prosentti ja seurat sijoittaisivat amerikka tai muuhun vastaavaan rahastoon. Niin seura tai liiga olisi 100 vuoden päästä melko omavarainen ja ei tarvittaisi katsojia tai sponsoreita. Toki kukaan ei pelaa pitkää peliä.
Toisaalta pitäis varmaan ennen pitkää peliä ton lyhyen pelin toimia. Konkurssikypsää lähentelevänä virmana ei oo kauheen hedelmällistä loppupeleissä lähteä sijoitustoimintaan. Ja jos satutkin saamaan isomman satsin pääomaa, millä aloittaa, niin parhaassa tapauksessa sekin sijoitustili meneekin sitten mahdollisen ja todennäköisen lainan pantiksi, kun tosiaan se varsinainen liiketoiminta ja siihen liittyvät huolet ei edelleenkään tuolla korjaannu vuosikymmeniin.

Etkähän nyt sinäkään varmaan omalla työpaikallasi ottas palkanalennusta, että se sun työnantajan firma saa tehtyä itsestään sijoittamalla sadan vuoden päästä omavaraisen?
 
mirasane

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Penguins, sympatiat Ässille ja IFK:lle
Tähän ketjuun sopii ehkä parhaiten tieto SaiPaqn uusista omistajista. 2 miljoonaa laittavat seuran pääomittamiseen. Sitä tarvitaan, koska viime kaudesta on tulossa ilmeisesti yli 700 000 euroa tappiota.

Noita tyyppejä kun katsoo, niin mm. seuraavia hahmoja on mukana:

Ari-Pekka Salovaara
Visman johtaja ( Visma | Management Team | Ari-Pekka Salovaara )
Edellisvuoden tulokuningas maakunnassa.

Tommi Laitinen
Canon Oy:n toimitusjohtaja, Visman entinen toimitusjohtaja

Toni Parkkinen
Yrityskaupoilla rikastunut
Oli Etelä-Karjalan kovatuloisin vuonna 2022

Roope Kupias
Vartiaisen miljonäärisuvun jäsen. Suku rikastui, kun heidän isosti omistamansa Larox myytiin Metsolle 2009 93 miljoonalla eurolla. Perheen varallisuutta on vaikea arvioida, mutta perheenjäsenet omistavat yhdessä sijoitusyhtiö Capillary Oy:n, joka omistaa lukuisia yrityksiä.. Yksi noista on ainakin suodatus- ja teollisuusautomaatiota tekevä Roxia Oy, jonka liikevaihto on liikkunut luokassa 15-30 miljoonaa euroa vuodessa.

Mikko Vanhatalo
Vankkapuun omistaja ja toimitusjohtyaja, liikevaihto noin 10 miljoonaa vuodessa
 
Viimeksi muokattu:

Farout

Yli 700 000? Vika on varmaan minussa, mutta kyllä ihmetyttää, miten nämä puljut pystyvät noihin lukuihin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös