Kousan loukkaantuminen näyttää sen verran hatusta vedetyltä, että nyt verrokiksi kaivetaan jo jotain hypoteettisia skenaarioita, missä loukkaantuminen tapahtui ensimmäisessä erässä.
Pitäisikö teidän sitten jättää tuo kiukuttelu pois ja lopettaa tuo loukkaantumisesta jauhaminen, kun kukaan muukaan ei siitä mitään puhu?
Kerrotko ensin, mikä on kyynerpää, niin jatketaan sitten?Pelkästään tuosta tahallaan kyynerpäällä yrittämisestä voi antaa 5 peliä. Ei vaan kuulu kaukaloon millään tavalla tahallinen vahingoittaminen.
Kummasti tämä "epävarma" tieto on kuitenkin tiensä varmana löytänyt Liigan kurinpidolle.
Eivät ole ei. Ilveksen Olli Vainio sai kaksiminuuttisen kiekottoman taklauksesta runkosarjan lopulla. Kanninen kärsii vieläkin aivotärähdyksestä. Menikö toiston puolelle? Ei se mitään, en vain vieläkään pysty käsittämään sitä, ettei tapausta viety kurinpitoon.Eivät mustelmat ja pahat mielet ole aiemminkaan pelikieltoihin vaikuttaneet.
Niin tämä ”pelaaminen epävarmaa” tieto on mahdollisesti sanottu jo samana iltana pelin jälkimainingeissa.
Mistähän hiton kristallipallosta sen näkee ja voidaan siinä kohtaa jo sanoa faktoja pöytään? Kai se nyt sen tilanteen valossa on ollut epävarmaa.
En nyt muuten ota kantaa, mutta noin yleisesti niin mikä on hyväksyttävä aika loukkaantumiseen? Eli kuinka pitkään on oltava pois, että se on ok?
Aika kova tuomio. Halutaanko viestiä ettei pelin ratkettua saa yrittää teloa vastustajia.
Millä sanoilla kuvailisit tilannetta missä pelaaja saa kovan iskun jalkaansa ensimmäisessä erässä, missaa loput ottelusta, mutta pelaakin seuraavassa? Tapahtuuko siinä mielestäsi loukkaantuminen ja voiko pelaaja sanoa loukanneensa itseään avauserässä?
En tiedä mistä kristallipallosta se on nähty, mutta kurinpidolle Pelicans loukkaantumisesta on raportoinut. Olisi ehkä ollut reilumpaa raportoida, että on epävarmaa loukkaantuiko Kousa vai ei, ottaen huomioon että hän nähtävästi ei sitten lopulta olekaan loukkaantunut.
Kyllähän kurinpito näytti taas mistä senon kotoisin. Jos joku Puliukkokaanien Tiivi-Taavi olisi tehnyt saman ja päättäen samalla Erosen kauden, olisi liigan kurinpidolta tullut pahoittelut aiheettomasta ulosajosta.
Et sitten saanut asiaasi kerrottua ilman provosointia, vai oliko asiasi pelkästään sitä harrastaa?Joko HIFK on ilmoittanut valittavansa tuomiosta ja hakevansa siihen lyhennystä? Kyllähän sitä tällekin keväälle ainakin yksi HIFK:n tekemä valitus olisi mukava saada. Arvostan perinteitä.
Vai sittenkin tämä?Vakavasti puhuen, kova oli tuomio pudotuspelien ollessa käynnissä, todella kova.
Kiitos HIFK! Täysin brändin mukainen ja tarpeeton ylilyönti, jossa kukaan ei onneksi oikeasti satuttanut itseään, ja kansan kiinnostus sarjaa kohtaan nousi eksponentiaalisesti.
Ainoa vaan, että ei niitä korkeita mailoja tai polvitaklauksiakaan tuomita, jos eivät osu. Osuessaan olisi toki ollut ihan Robak-matskua, kun 30 metriä aiemmin nostetaan kädet ylös.
Hienosti tämä "Kousa loukkasi itseään taklauksen seurauksena." ja "Mikko Kousan pelaaminen huomenna on epävarmaa." meni kun tänään kokoonpanossa.
Kerta se on siellä perusteluissa otettu ns raskauttavana asiahaarana niin eikö silloin voitaisi oikeasti pakottaa ettei se "loukkaantunut" pelaaja ole kokoonpanossa? Hienoa puuhastelua
Tämä. Itse ihmettelin tuota Kousan saamaa pelikieltoa kiska omaan silmään oli aika puhdas töötti. Sori ot.Joo todennäköisesti olisi käynyt näin, jos tekijänä olisi ollut Pelicans, tuo kurinpidon lempilapsi.
Kousahan itse sai syksyllä neljän ottelun pelikiellon päähän kohdistuneesta taklauksesta. Taklauksesta jota mm. yleisö, taklauksen vastaanottaja ja vastaanottaneen joukkueen valmentaja pitivät puhtaana. Taklauksen vastaanottanut Eemeli Suomi loukkasi tilanteessa olkapäänsä. Loukkaantuminen huomioitiin kurinpitopäätöksessä.
Näitä tarvitaan ja hienoa että Kousa oli tänään kehissä, vaikka tukkaan hiukan ottivatkin. Nyt tosin Lundellin huitaisu toppapöksyn ranteeseen seuraava puheenaihe, vaikka kyllähän iippo keräsi itsensä itkun jälkeen pelaavaan kokoonpanoon lopulta kuitenkin.