Liigan kurinpitopäätökset 2018–2019

  • 347 969
  • 2 313

Shejbal

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Kyllähän kurinpito näytti taas mistä senon kotoisin. Jos joku Puliukkokaanien Tiivi-Taavi olisi tehnyt saman ja päättäen samalla Erosen kauden, olisi liigan kurinpidolta tullut pahoittelut aiheettomasta ulosajosta.

Joo todennäköisesti olisi käynyt näin, jos tekijänä olisi ollut Pelicans, tuo kurinpidon lempilapsi.

Kousahan itse sai syksyllä neljän ottelun pelikiellon päähän kohdistuneesta taklauksesta. Taklauksesta jota mm. yleisö, taklauksen vastaanottaja ja vastaanottaneen joukkueen valmentaja pitivät puhtaana. Taklauksen vastaanottanut Eemeli Suomi loukkasi tilanteessa olkapäänsä. Loukkaantuminen huomioitiin kurinpitopäätöksessä.
 
Radiomäki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans...ja aiemmat Kiekkoreippaan jälkeläiset
Ihme itkua asiasta. Jos kurinpidon linja on kerran häilyvä, niin eikö silloin fiksu pelaaja jätä tekemättä tekoja joista voidaan sanktioida.
Samoinhan peleissä pyritään siihen, ettei anneta mahdollisuutta viheltää. Turhaan tuomarillekasn mussutetaan, ettei naapurin Pekkakaan saanut jäähyä, niin miksi sitten minä. Ei se vihellys siitä miksikään muutu.
Älkää antako mahdollisuutta rankomiseen, niin ei rangotakaan. Näin on Lahes tänä vuonna toimittu ja hyvin on toiminut.
Ihminen ja organisaatio voi virheistään oppia. Saattaa se Hesoissakin onnistua vaikka joukkueelle ja kannattajille vähän tuskaa tuottaisikin...
 
Neely

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Kings ,Englanti, Blaugrana&C.D. Santa Clara
Joko HIFK on ilmoittanut valittavansa tuomiosta ja hakevansa siihen lyhennystä? Kyllähän sitä tällekin keväälle ainakin yksi HIFK:n tekemä valitus olisi mukava saada. Arvostan perinteitä.
Et sitten saanut asiaasi kerrottua ilman provosointia, vai oliko asiasi pelkästään sitä harrastaa?

Vakavasti puhuen, kova oli tuomio pudotuspelien ollessa käynnissä, todella kova.
Vai sittenkin tämä?
 
dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Eilen HIFK-fanit vinkuivat siitä, että pelit kestävät 60 minuuttia ja tänään itketään sitten siitä, että ei sitä lasketa jos loukkaantuu vasta 12 sekuntia ennen loppua. Päättäkää nyt, että lasketaanko ne viimeiset sekunnit peliin mukaan vai ei.

Ja toki Santalallekin sellainen vinkki, että jos koittaa vahingoittaa vastustajia, niin kandee tehdä se jo aiemmin että näkee selvemmin, että onnistuuko siinä.
 
Le Banner

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK täältä ikuisuuteen! 106-105
Kiitos HIFK! Täysin brändin mukainen ja tarpeeton ylilyönti, jossa kukaan ei onneksi oikeasti satuttanut itseään, ja kansan kiinnostus sarjaa kohtaan nousi eksponentiaalisesti.

Näitä tarvitaan ja hienoa että Kousa oli tänään kehissä, vaikka tukkaan hiukan ottivatkin. Nyt tosin Lundellin huitaisu toppapöksyn ranteeseen seuraava puheenaihe, vaikka kyllähän iippo keräsi itsensä itkun jälkeen pelaavaan kokoonpanoon lopulta kuitenkin.
 
Suosikkijoukkue
Reilu peli ja Putinin vastaisuus
Ainoa vaan, että ei niitä korkeita mailoja tai polvitaklauksiakaan tuomita, jos eivät osu. Osuessaan olisi toki ollut ihan Robak-matskua, kun 30 metriä aiemmin nostetaan kädet ylös.

Ei tuomita joo, mutta tuomittavin sanan yleisessä merkityksessä. Langetettuun rangaistukseen en ottanut kantaa.
 
Suosikkijoukkue
Reilu peli ja Putinin vastaisuus
Hienosti tämä "Kousa loukkasi itseään taklauksen seurauksena." ja "Mikko Kousan pelaaminen huomenna on epävarmaa." meni kun tänään kokoonpanossa.

Kerta se on siellä perusteluissa otettu ns raskauttavana asiahaarana niin eikö silloin voitaisi oikeasti pakottaa ettei se "loukkaantunut" pelaaja ole kokoonpanossa? Hienoa puuhastelua

Eivät nuo ole toisiaan poissulkevia asioita. Kalle Koskinen pelasi jotkut playoffit kylkiluu murtuneena ja vastaavia esimerkkejä lienee satoja. Siis että on loukattu itseään mutta pelataan silti.
 
Ulos T.

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko kotimaassa +suomalaiset maailmalla +Kärpät
Joo todennäköisesti olisi käynyt näin, jos tekijänä olisi ollut Pelicans, tuo kurinpidon lempilapsi.

Kousahan itse sai syksyllä neljän ottelun pelikiellon päähän kohdistuneesta taklauksesta. Taklauksesta jota mm. yleisö, taklauksen vastaanottaja ja vastaanottaneen joukkueen valmentaja pitivät puhtaana. Taklauksen vastaanottanut Eemeli Suomi loukkasi tilanteessa olkapäänsä. Loukkaantuminen huomioitiin kurinpitopäätöksessä.
Tämä. Itse ihmettelin tuota Kousan saamaa pelikieltoa kiska omaan silmään oli aika puhdas töötti. Sori ot.
 
Raúl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Näitä tarvitaan ja hienoa että Kousa oli tänään kehissä, vaikka tukkaan hiukan ottivatkin. Nyt tosin Lundellin huitaisu toppapöksyn ranteeseen seuraava puheenaihe, vaikka kyllähän iippo keräsi itsensä itkun jälkeen pelaavaan kokoonpanoon lopulta kuitenkin.

No hitto, olisi ollut varmasti parempi mennä loppupeliksi pukukoppiin, jotta loukkaantuminen olisi huomioitu kurinpidossa. Törkeää, että palasi vielä kehiin.

Hienosti Helsingissä yritetään väistää keskustelu sikailuista vetoamalla muihin asioihin.
 
Suosikkijoukkue
Reilu peli ja Putinin vastaisuus
Joko HIFK on ilmoittanut valittavansa tuomiosta ja hakevansa siihen lyhennystä? Kyllähän sitä tällekin keväälle ainakin yksi HIFK:n tekemä valitus olisi mukava saada. Arvostan perinteitä. Vakavasti puhuen, kova oli tuomio pudotuspelien ollessa käynnissä, todella kova.

Minun mielestä valittaminen tuomioista on ok. Kun sellainen mahdollisuus on sääntöihin luotu, sitä voi kilpa-urheilussa(kin) omaksi edukseen käyttää jos arvelee sieltä etua olevan saatavissa.

Mutta ehkä tuomariharrastus on mädättänyt moraalini.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: F#21

McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Minun mielestä valittaminen tuomioista on ok. Kun sellainen mahdollisuus on sääntöihin luotu, sitä voi kilpa-urheilussa(kin) omaksi edukseen käyttää jos arvelee sieltä etua olevan saatavissa.

Mutta ehkä tuomariharrastus on mädättänyt moraalini.
Jokainen käyttää valitusoikeuttaan parhaaksi katsomallaan tavalla, jotkut herkemmin, jotkut eivät ollenkaan. Kyllähän tuossa Santalan tuomiossa valituksen paikka melkein olisi ollut. Ihmettelen, ettei HIFK valittanut. Viime keväänä valitusnappi oli Salmelaisella herkemmässä. Kärpät on valittanut viimeksi seitsemän vuotta sitten. Tuo valitus meni läpi.
 
MSU

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Eivät nuo ole toisiaan poissulkevia asioita. Kalle Koskinen pelasi jotkut playoffit kylkiluu murtuneena ja vastaavia esimerkkejä lienee satoja. Siis että on loukattu itseään mutta pelataan silti.
Kyllä, tiedän että loukkaantuneena voi pelata mutta mielestäni jos se on nimenomaan raskattauva asiahaara kurinpidossa niin silloin sen ei pitäisi olla mahdollista että loukkaantunut pelaa. Liigan pitäisi sanoa että kerta olet loukkaantunut niin huilaat sitten seuraavan pelin.

Tai kaikkein paras olisi että liiga hommaisi oman lääkärin joka tarkistaisi kurinpitotapauksissa ja puolueeton lähde antaisi lausunnon pelaajan terveydentilasta jota käytettäisiin kurinpidossa. (Enkä nyt tarkoita että siellä joku yksi hessu matkustaisi ympäri suomen tarkastalemassa pelaajia, tekisiviät sponssidiilin vaikka Mehiläisen kanssa tms)
 
Neely

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Kings ,Englanti, Blaugrana&C.D. Santa Clara
Tämä. Itse ihmettelin tuota Kousan saamaa pelikieltoa kiska omaan silmään oli aika puhdas töötti. Sori ot.
Oli kyllä yksi koko kauden 2018-19 runkosarjan surkeimmista kurinpitotuomioista. Täysin puhtaasta taklauksesta Keke sai Liigan mittapuulla todella kovan rangaistuksen.
 
AaTee

Jäsen
Suosikkijoukkue
lunettes couleurs
Kyllä, tiedän että loukkaantuneena voi pelata mutta mielestäni jos se on nimenomaan raskattauva asiahaara kurinpidossa niin silloin sen ei pitäisi olla mahdollista että loukkaantunut pelaa. Liigan pitäisi sanoa että kerta olet loukkaantunut niin huilaat sitten seuraavan pelin.

Tai kaikkein paras olisi että liiga hommaisi oman lääkärin joka tarkistaisi kurinpitotapauksissa ja puolueeton lähde antaisi lausunnon pelaajan terveydentilasta jota käytettäisiin kurinpidossa. (Enkä nyt tarkoita että siellä joku yksi hessu matkustaisi ympäri suomen tarkastalemassa pelaajia, tekisiviät sponssidiilin vaikka Mehiläisen kanssa tms)

Tuota tuota. Eikö se nyt olisi kuitenkin aika paksua, pakko huilata seuraava peli "kun loukkaannuit".. ? Tokihan voi loukkaantua, mutta hoidolla sen verran kursiutua kasaan et kykenee pelaamaan. Mielestäni tälle linjalle ei pidä lähteä. vaikkakin yleisesti olen samoilla linjoilla kanssasi. Enemmän kaipaisin sitä, että jos tulee kuolevat joutsenet ja lähdetään koppiin, niin sieltä kopista ei tulla enää siihen peliin takaisin. Joo, sama pointti tavallaan, mutta mielestäni vähentäisi paljon selkeämmin noita filkkoja joita nyt tulee. Niin paskana koppiin ja kun vihu pihalle niin seuraavassa YVssä ollaan jo pyörittämässä.

Sama tuohon lääkäri juttuun, niin että "puolueeton lääkäri" Liigan hommaamana... tästä voi käydä kyselemässä lisää vakutuuslääkäreiltä.
 
bunghole

Aikalailla samoilla linjoilla. Eli ei mitään pelin pakkohuilia, mutta jos rikottu pelaaja lähtee dramaattisesti suoraan koppiin, niin sieltä ei enää palattaisi peliin. Mentäisiin ainakin penkin kautta ja mahdolliset paikkailut tai puudutukset voisivat sitten tapahtua pukukopissa tämän jälkeen.

Toisaalta joskus voi käydä niin, että taklauksen jälkeen silmät pyörivät päässä tai ilmat pihalla. Kopissa käydään makoilemassa jonkin aikaa ja lääkäri tekee arvion pelikunnosta. Jos tulee vihreää valoa, niin palataan kentälle.

Pleijareissa pelataan kuitenkin usein myös erilaisten vammojen kanssa kasaan parsittuina.

En tiedä miten tuota valvottaisiin ja onko joukkueiden tahto tuo nykyinen linja, joka jättää tulkinnanvaraa. Meidän kannattajien mielipiteellä kun ei ole mitään väliä ja Liigan osakkaat eli seurat tuon päättävät.

Ulosajo ei kuitenkaan vaadi loukkaantumista, kuten moni ilmeisesti virheellisesti luulee. Se voi sen kuitenkin aiheuttaa ja kurinpidossa se voi olla koventamisperuste.
 
Hockey#11

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Olisi hyvä, että kurinpito ulkoistettaisiin NHL:n suuntaan. Silloin kaikista tilanteista tuomittaisiin 0-2 ottelun pelikielto, joten linja olisi sama koko kaudella. Siinä olisi vain se ongelma, että NHL:n kurinpito suosisi tietysti Kärppiä.

Oikeasti kurinpidon tehtävä on todella vaikea silloin kun aletaan jakamaan pidempiä pelikieltoja, koska mikään tilanne ei ole identtinen. Santalan tapauksessa haluttiin varmasti näyttää, että tuommoiset vahingoittamisyritykset eivät ole oikein, vaikkei lopputulos ollutkaan niin paha.

Sinänsä mielenkiintoinen juttu, ettei kukaan Ilveksen kannattaja tuonut Osalan caseen vertailukohtana Vainionpään taklausta Kakkoon, vaan vaahtoavat kokoajan jostain Santalan taklauksesta. Toivoisi, että täällä palstalla nähtäisiin tilanteet tilanteina, eikä huudeltaisi pelkästään sen mukaan mikä hyödyttää omaa joukkuetta.
 
dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Koko ajatus jostain loukkaantumisten mittaamisesta on täysin älytön ja vielä älyttömämpi on tuo että seuraavassa pelissä pelaaminen olisi mittari. Joskus pelejä on peräkkäisinä päivinä, joskus väliä on viikko ja SaiPan Aition tapauksessa 5-6 kk. Jossain Kalpassa Ruuttua tai Rissasta voidaan pakkoraossa peluuttaa pää kainalossa kun taas Kärpissä Ikosia voidaan lepuuttaa on nenä pipi. Ei myöskään mitään vedenpitävää kriteeriä mikä on loukkaantumiselle. Joku Cam Neely lopettaa uransa kun tulee pikkuinen puujalka, toiset sankarit pelaavat luut murtuneena tai kymmeniä/satoja tikkejä saaneina. Aivotärähdykset, ruhjeet, hetkeksi sijoiltaan lähteneet nivelet. Aivan liian paljon tulkinnnalisuutta ja mahdotonta lääkäreidenkään todeta ja tuomita.

Peukku kuitenkin ajatukselle, että vastuuseen laitettaisiin ninenomaan taitaviksi ja rehellisiksi tunnetut vakuutuslääkärit.
 
Baldrick

Jäsen
Loppupelin tai seuraavan peli pakkohuili olisi melko typerää, koska se kannustaisi palaamaan kaukaloon rikkinäisenä ja mahdollisesti pahentamaan vammaa. Urheilijoilla, kun tuppaa monesti itsesuojeluvaisto noissa tilanteissa pettämään ja vammojaan jotkut vähättelevät jo nytkin. Esimerkiksi päätärskyn jälkeen ei seuraavan pelin menettämisen pelossa kerrota lääkärille täysin miltä tuntuu ja pahennetaan vammaa, jonka ainoa hoitokeino on lepo.
 
Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Loukkaantumisia ei pitäisi varmaan ottaa huomioon kurinpitopäätöksissä.
 
Suosikkijoukkue
Reilu peli ja Putinin vastaisuus
Tuota tuota. Eikö se nyt olisi kuitenkin aika paksua, pakko huilata seuraava peli "kun loukkaannuit".. ? Tokihan voi loukkaantua, mutta hoidolla sen verran kursiutua kasaan et kykenee pelaamaan. Mielestäni tälle linjalle ei pidä lähteä. vaikkakin yleisesti olen samoilla linjoilla kanssasi. Enemmän kaipaisin sitä, että jos tulee kuolevat joutsenet ja lähdetään koppiin, niin sieltä kopista ei tulla enää siihen peliin takaisin. Joo, sama pointti tavallaan, mutta mielestäni vähentäisi paljon selkeämmin noita filkkoja joita nyt tulee. Niin paskana koppiin ja kun vihu pihalle niin seuraavassa YVssä ollaan jo pyörittämässä.

Sama tuohon lääkäri juttuun, niin että "puolueeton lääkäri" Liigan hommaamana... tästä voi käydä kyselemässä lisää vakutuuslääkäreiltä.

Juu. Pelin aikaisissa olisi syytä toimia näin. Toki ilmoitus tuomaritiimille koppiin lähtiessä, lähdetäänkö tarkistamaan tilannetta / antamaan ensiapua vai onko peli ohi.
 
Jermu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Eilen HIFK-fanit vinkuivat siitä, että pelit kestävät 60 minuuttia ja tänään itketään sitten siitä, että ei sitä lasketa jos loukkaantuu vasta 12 sekuntia ennen loppua. Päättäkää nyt, että lasketaanko ne viimeiset sekunnit peliin mukaan vai ei.

Ja toki Santalallekin sellainen vinkki, että jos koittaa vahingoittaa vastustajia, niin kandee tehdä se jo aiemmin että näkee selvemmin, että onnistuuko siinä.

Esitätkö ihan tarkoituksella tyhmää vai mikä tämän viestin pointti on olevinaan.

Kousa ei selvästikään loukkaantunut, ja hyvä niin. Pelicansilta silti ilmoitettiin toisin ja vähän on vikaa systeemissä kun tällainen harhaanjohtaminen vaikuttaa korottavasti tuomioihin.
 
dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Esitätkö ihan tarkoituksella tyhmää vai mikä tämän viestin pointti on olevinaan.

Kousa ei selvästikään loukkaantunut, ja hyvä niin. Pelicansilta silti ilmoitettiin toisin ja vähän on vikaa systeemissä kun tällainen harhaanjohtaminen vaikuttaa korottavasti tuomioihin.
Etköhän sinäkin sen pointin löydä.

Jos Pelicans ilmoittaa että pelaaminen on epävarmaa niin kyseessä ei ole harhaanjohtamista, vaikka pelaaja pystyisikin lopulta pelaamaan.
 
etulaiton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Carolina Hurricanes
Luin tuon kurinpitopäätöksen läpi enkä löytänyt siitä kohtaa, missä mainitaan, että loukkaantuminen vaikutti tuomioon korottavasti.

Sen sijaan siinä lukee, että (alla oleva teksti kopioitu päätöksestä)

Ottaen huomioon taklaajan vastuusta todetut asiat, kuluvalla ja edellisellä kaudella polvitaklauksista määrätyt pelikieltojen pituudet ja sen, että Kousa loukkasi itseään taklauksen seurauksena sekä pelitilanteen kokonaisuudessaan, kurinpitodelegaatio katsoo, että Santala on taklauksellaan piittaamattomasti vaarantanut vastustajaa ja sen takia tilanteesta tulee määrätä ottelurangaistus. Taklausta kokonaisuutena arvioiden ja edellä lausutut asiat huomioiden kurinpitodelegaatio pitää oikeana seurauksena teosta viiden ottelun pelikieltoa.

Itse tulkitsen tämän niin, että rangaistuksen koventaminen tulee nimenomaan "piittaamattomasta vaarantamisesta" huomioiden tilanne kokonaisuudessaan. Eli polvi on jo ojennettu ennen väistöliikkeitä ja mukaan tuodaan vielä korotettu käsi. (tulkintani tehty päätöksessä olevista perusteluista, ei itse tilanteesta)

Lähtökohtaisesti luulisin myös esimerkiksi viime kauden Tyrväisen ja tämän kauden Ohtamaan huitomisissa/poikkareissa koventavana seikkana olevana erona se, että toinen on nopeahko pelitilanne missä pyritään ensisijaisesti estämään toisen maalintekoyritys ja toinen täysin harkittu peliin kuulumaton isku. Tämäkin omaa muistelua /mutuilua ja edelleen kurinpitopäätöksissä olleista perusteluista eikä itse tilanteista.
 
444

Jäsen
Etköhän sinäkin sen pointin löydä.

Jos Pelicans ilmoittaa että pelaaminen on epävarmaa niin kyseessä ei ole harhaanjohtamista, vaikka pelaaja pystyisikin lopulta pelaamaan.
Onko Tinteillä ollut kauden aikana aiemmin ollut tapana ilmoittaa etukäteen, mikäli jonkun pelaajan pelaaminen on epävarmaa vai oliko tämä ensimmäinen kerta?
 
holynordic

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Україна
Onko Tinteillä ollut kauden aikana aiemmin ollut tapana ilmoittaa etukäteen, mikäli jonkun pelaajan pelaaminen on epävarmaa vai oliko tämä ensimmäinen kerta?
Ihan näin maalaisjärjellä (heh heh) ajatellen... jos pelissä sattuu joku "tilanne", jossa pelaaja ottaa osumaa, niin on melko ymmärrettävää ja todennäköistä, että tiedustelua pelaajan pelikunnosta tulee suunnasta jos toisestakin. Silloin on luonnollista kertoa, että asia on vielä epävarma, pleijareiden aikaan kun ei haluta turhan tarkasti terveystilanteista ilmoitella tyylillä "Kousalla on nyt pipi tässä ja tässä kohtaa, sattuu niin kerpeleesti, mutta lääkärit tutkii ja mikäli mitään ei ole isommin rikki, hän voi pelata mikäli Burana ja Icepower lievittää kipua riittävästi."

Itse en aikanaan ole nähnyt Kousan loukkaantumisesta mitään lehdistötiedotetta. Jos lukija tarttuu sanaan epävarmaa, niin se lienee enemmän hänen vastuulla kuin Pelikaanien.
 
Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Ilves vs KalPa
  • 2.04
  • 3.80
  • 3.25
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös