Heh, vaikea ottaa kantaa, mutta otat silti.Vaikea toki ottaa tähän kantaa, kun liikkeen nimeä ei mainita.
Empirian perusteella sanoisin, että ~99% kivijalkaliikkeistä on rajannut käytetyt alusvaatteet vaihto- ja palautusoikeuden ulkopuolelle.
Tuossa nyt vielä kyseisen liikkeen palautusehdot kokonaisuudessaan.
Palautus
Yritys tarjoaa asiakkailleen 30 päivän vaihto- ja palautusoikeuden. Rahanpalautus tehdään aina maksutilanteessa käytetylle alkuperäiselle maksutavalle/maksukortille.
Palautettavien tuotteiden tulee olla alkuperäisessä pakkauksessaan myyntikuntoisena sekä käyttämättömänä sisältäen mahdollisen käyttöohjeen ja kaiken pakkaukseen kuuluvan sisällön.
Palautusoikeus ei koske
Eläinten ruokia (poislukien laatuvirheet), hygienia- ja intiimituotteita pakkauksen avaamisen jälkeen (esimerkiksi hammasharja, hiustenleikkuri ja nappikuulokkeet), elintarvikkeita ja lahjakortteja.
Mittatilaustuotteilla ei ole palautus- tai peruutusoikeutta.
Vaihto-oikeus
Vain vaatteilla ja jalkineilla on palautusoikeuden lisäksi vaihto-oikeus, jolloin tuotteen voi vaihtaa toiseen kokoon, mikäli tuotteet ovat saman hintaiset. Muissa tapauksissa ohjeistamme palauttamaan tilatun tuotteen ja tekemään kokonaan uuden tilauksen verkkokaupassa tai ostamaan tuotteen tavaratalosta.
Alusvaatteita ei mainita suoraan ehdoissa. Intiimituotteet mainitaan, mutta nostettuihin esimerkkeihin ei ole nostettu alusvaatteita, joten onko intiimituote sitten yhtä suuri kuin alusvaate, se jää vähän epäselväksi. Sitten taas toisaaalta ehdoissa muistutetaan, että vaatteilla on palautusoikeus ja vaihto-oikeus. Tämä koskee myös jalkineita, mikä tulee itselleni vähän yllätyksenä, koska eikö se hieltä haiseva jalka pilaa yhtä lailla myytävän tuotteen, jos sen sinne jalkineeseen työntää?