Tuli tuossa viikonloppuna mieleen edesmenneen isäni yksi mieliruoista, eli jälkiruoka jolla tuntuu olevan varsin monta eri nimeä. Isäni kutsui niitä kaltiaisiksi, mutta nettiohjeissa ne löytyvät helpoiten piimäletun nimellä.
Periaatteessa siis kuten letut, lätyt, mutta maidon tilalla on piimää, ja se kuohkeutetaan soodalla. Itse jouduin hakemaan nettiohjeen kautta ja vanhoja silmiä verestäen muistikuvien avulla miten niitä oikein tehdään, ja täytyy myöntää että eka satsi meni jonnin verran ketuille eilen. Tämän päivän sitten asiaa pähkäilin ja pari pikku juttua nettiohjeisiin muuttamalla alkoi resepti muodostua sellaiseksi, mitä muistan isäni tehneen.
Pikkuisen taikinakastikkeen, n. 3-4x7 lettusta, ihan kokeeksi voi tehdä siis seuraavasti:
- 1 kananmuna ja ½ dl sokeria vaahdotetaan huolella. Eka satsi meni pieleen juuri sen takia, etten jaksanut (muka) vaahdottaa niitä kunnolla.
- seuraavat ainesosat kannattaa myös laittaa valmiiksi, niinkuin telkkarissa tekevät, sillä sen parempi mitä nopeammin ne saa laitettua joukkoon
- 1 dl piimää
- 1,75dl vehnäjauhoja
- 3/4 tl ruokasoodaa
- hieman suolaa ja vaniljasokeria maun mukaan.
Kaikki sitten vatkaten yhteen ja hetkeksi lämpöiseen ja liinan alle tekeytymään.
Lettupannu pitää jättää melko miedolle lämmölle, asteikolla 1-6 johonkin 2 tai 3, riippuen hiukan liedestä. Lettutaikinan annostelussa kannattaa huomioida, että taikina turpoaa soodan ansiosta lähes kaksinkertaiseksi, joten taikinaa kannattaa annostella vain n. puolet per rinkula. Rinkulat on tietysti on voideltu. Miedolla lämmöllä hitaasti ajan kanssa, niin kuin muutenkin aina ruoanlaitto, annetaan lettuziinien ruskistua ja kun ne ovat mukavan ruskettuneita, käännetään. Hetki toiselta puolelta ja voíla. Kannattaa tehdä ensin vain yksi lettu ja kokeilla miten pannu ja liesi toimivat yhdessä.
Kahvin kanssa menee ihan sellaisenaan, tai hiukan voinokaretta päälle, tai omenahilloa ja kermavaahtoa (oma suosikki). Miten vaan.
Normaalilettuihin verrattuna pehmeämpiä ja kuohkeampia.