Tunnesyöminen
En ole akateemisesti oppinut, enkä kovin syvällisesti edes perehtynyt tähän otsikon termiin, mutta tämä on mediasta tuttu termi kaikille ja veikkaisin jonkun muunkin ajattelevan tämän termin itseni tapaan. Moni meistä tietää syövänsä aina liikaa ja väärin, kun päällä on joku tunnereaktio. Oli se sitten jokin epämiellyttävä tunne, josta haluaa eroon, tai sitten jokin ihana hyvänolon tunne, jota haluaa vahvistaa. Minä olen sellainen, mutta sitten se väärinymmärrys, jonka ajattelisin omalla kohdallani käyneeni läpi. Olen paljon ajatellut lihavina vuosinani, että tämä on joku elämän varrella tapahtunut ikävä asia, jota en ehkä halua muistaa ja käsitellä, mikä on tehnyt musta tällaisen. Muistan olleeni tällainen tunnesyöjä jo teini-ikäisenä, jolloin liikunnalliset elämäntavat vielä estivät sen rajun näkymisen vaa'alla. Se tapahtui vasta täysi-ikäisenä, mutta en ole halunnut sitä käsitellä. Ehkä pelännytkin sen käsittelyä, kun en ole halunnut tietää, mistä tämä kumpuaa.
Huomautan tässä kohtaa, että jos jollain muulla on vastaavia ongelmia ja ne kumpuavat jostain ikävästä tapahtumista menneisyydestä, niin en todellakaan tässä mitätöi sellaista. Selitän vaan seuraavaksi, mistä koen tämän kaiken johtuvan omalla kohdallani. En ole hakeutunut koskaan mihinkään ammattiavun piiriin, vaan tosiaan kärvistellyt asian kanssa ymmärtämättä, miksi mun on usein niin vaikea olla syömättä. 10 vuotta sitten korjatessani edellisen kerran elämäntapojani, oivalsin tämän johtuvan omalla kohdalla ihan vaan siitä, että se syöminen on mun vahvin haluni. Elin niin sanotusti syödäkseni, eikä mulla ollut mitään muuta halua elämässäni, mikä olisi oikeasti yliajanut tuon syömisen halun. Tästä päästään siis tavoitteisiin ja siihen, että ohjaa itsensä haluamaan jotain paljon enemmän.
Nyt olen iskenyt päähäni tavoitteen 75 kg, joka on tuntunut aika utopistiselta luvulta koko aikuisiän. Jopa silloin, kun kävin parhaimmillaan 82 kilossa, niin tuli sellainen tunne, että en pääse tuonne. Ehkä hukkasin siinä kohtaa motivaation, koska ei mulla silloin ollut näin selkeää tavoitetta. Se oli vaan epämääräinen "haluan olla laihempi ja jaksaa paremmin" -tavoite. Nyt laitoin tuon 75 kg ja sen taakse olen mielessäni kirjoitellut sellaisia juttuja kuin haluan nauttia ja touhuta jälkikasvuni kanssa elämästä, sekä elää pitkään ja viettää joskus samaa laatuaikaa myös lastenlasten kanssa, jos sellasia siunaantuu. Haluan oikeasti oppia myös nauttimaan syömisestä ja herkuista oikealla tavalla, ja järkevinä annoksina. En halua olla enää sellainen, jolle ei mikään riitä, kun herkkuja aletaan vetää naamaan.
Näillä mennään, keittelin juuri kaappiin tulisen papusopan, sekä parsakaali/palsternakka/peruna/sipuli -kasvissosekeiton, mistä ammennetaan ensi viikon työeväitä. Kaapissa myös valmista loimulohta ja salaattiaineksia. Ei tartte aamulla lähteä töihin "ei-oo-mitään-eväitä-joten-täytyy-käydä-ostamassa-eineksiä" -hätäilyllä. Olen muuten nyt työaamuina viimeiset pari viikkoa herännyt 15 minuuttia normaalia aikaisemmin, jotta ehdin tehdä ja syödä rauhassa sen aamupalan.
p.s. Toista päivää putkeen aamupaino alle 100 kilon. Hei, arvoisa ensimmäinen digitaalinumero vaa'allani, toivottavasti en näe sinun enää koskaan syttyvän.
