Koulukiusaajat

[Irial The Archmage]

Homman juoni on siinä, että lapset ovat pirullisia elukoita. Jos ne päästää tekemään mitä haluavat, on ihan varmaa että ne ottavat jonkun nokkimisensa kohteeksi aivan kuin kanat ottaisivat, ja muodostavat samalla nokkimajärjestyksen.

Jokainen jota on joskus kiusattu ja useimmat jotka ovat itse kiusanneet (tunnustan olleeni vähäisessä määrin aidan toisellakin puolella), tietää kyllä eron kiusaamisen ja normaalin kahnauksen välillä.

Kiusaamisessa on kysymys joko joukkovoimin tai ylivoimaisen yksilön huvikseen ja oman valtansa riemusta käyttämästä henkisestä ja/tai fyysisestä väkivallasta itseensä alisteisessa asemassa olevaa yksilöä kohtaan. Siinä ihminen eristetään, hänen koskemattomuuttaan loukataan ja arvonsa nollataan.

Olisi tietysti fantsua jos koulussa opettajat sun muut puuttuisivat asiaan .. mikä ettei. Minä olen ollut itse opettajana yläasteella lyhyitä aikoja, ja näin heti mikä oli pelin henki ja ketä kiusattiin. Ja ihan vittuillessanikin puutuin heti ja kovaotteisesti siihen peliin, pistin pojat ojennukseen.

Mutta loppupeleissä asia on niin että ei näistä asioista kuitenkaan selviä kuin omin avuin. Työelämässä homma on ihan samaa; jos olet erilainen, hiljainen, et suosittu, todennäköisesti joudut tavalla tai toisella kiusatuksi. Urallaan kiipijät kiusaavat niitä joita käyttävät nousunsa välikappaleina. Se on taistelua sekin ja oma paikka pitää osata näyttää.

Jollakin tavalla väkivalta ja sen uhka on osa työlämääkin; asia esimerkiksi minun kohtallani on niin että en omaa fyysistä tarvetta väistää ketään yksittäistä ihmistä. Sellainen jota minun tarvitsee väistää, ei enää tarvitse kiusaamista oman itsetuntonsa pönkittämiseen - sitä itsetuntoa pönkittävät jo riittävästi riittävästi ne lukuisat danit mustaa vyötä tai tyrmäysvoitot vapaaottelussa.

Kyllä tämä vaan yksinkertaisesti poijjaat on etu aikuistenkin maailmassa!

 

[Pisin Kääpiö 186cm]

"Itse älä tappelua aloita, mutta jos joku sinua lyö niin anna takaisin niin että tuntuu"

Vaikka en kaikkia sävyjä tekstissäsi voi allekirjoittaa, tuosta on hyvä lähteä. Kiusaamisen ja tappelun aloittamisesta pitää opettaa lapset pysymään irti, mutta itseään pitää kyetä puolustamaan, ainakin sitä pitää yrittää. Helppoa uhria kiusataan yhä uudestaan, koska se vaan on niin helppoa. Onneton raukka, joka ei edes puolustaudu eikä rohkene asiasta kenellekään kertoa, saa kaivaa pipoaan paskapytystä kerta toisensa jälkeen.

Vaikka mitä tahansa kaunista sanotaankin väkivallattomuuden puolesta, niin maailma on ja pysyy voimakkaiden kiertopalkintona. Väkivalta ei edelleenkään ole mikään ratkaisu ongelmien ratkaisemiseksi, mutta väkivaltaan pitää pystyä tarvittaessa vastaamaan väkivallalla jos muut keinot eivät auta.

 

[kamik]

On varmasti niin että kiusaaminen ei osittain tule opettajien tietoon. Eikä tule vanhempienkaan. Mutta onko tullut mieleen sellainen pienimuotoinen ajatus, että mistähän johtuen lapset eivät näille kerro? No, voin selventää: koska uskovat että näitä ei kiinnosta, tai että nämä ovat niin munattomia etteivät kuitenkaan pysty tekemään asialle mitään, ja kiusaaminen vain pahentuu. Valitettavasti lapset eivät ole siinä asiassa kovinkaan väärässä...

Jotkut voivat ajatella ihan syystäkin noin. Mutta omien kokemusten perusteella suurempi joukko on se, joka ei kehtaa kannella kiusaamisesta. Kiusatuksi tulemista pidetään pienempänä pahana kuin siitä kantelua. Ollaan mukamas kovia jätkiä eikä kannella, vaikka mustelmat sattuu ja kotona itkettää. Ja kaikki tapahtuu aikuisten tietämättä.

Minusta ovat oikeastaan aika huvittavia nämä "väkivalta ei mitään ratkaise" spedet. Eihän se mitään ratkaise, kysy vaikka putte-vallelta tai puska-ykältä. Nämä ovat kuitenkin aikasta isoa poikaa moneen suomalaiseen villapaita-parta-pehmoisään verrattuna.

Kyllä jämpti vaan on niin että tietty prosentti ihmisistä on kusipäitä joihin ei järkipuhe tehoa. Ja niistä selviää parhaiten kun ei ole tekemisissä niiden kanssa ja jos on pakko olla tekemisissä, pitämällä huolen siitä että näiden oma intressi sisältää sen turvan kiinni pitämisen ja muun etäisyyden säilyttämisen.

Miten toimisit opettajana? Kehottaisitko vaan vetelemään turpiin ja katsoisit vierestä? Mitä luulisit, kuinka kauan työsuhteesi kestäsi? Olet varmaan seurannut, kuinka hanakasti iltapäivälehdet repivät otsikoita, mikäli opettaja erehtyy koskemaan oppilaaseen siten, että sattuu. Olen itsekin läheltä nähnyt tilanteen, jossa opettajan "väkivalta" oppilasta kohtaan vei lopulta viran ja ura oli sitten siinä.

Niiden "kusipäiden" (se tietty prosentti) kanssa on koulussa pärjättävä ja YRITETTÄVÄ kasvattaa niitä kunnon kansalaisiksi, vaikka mitä tapahtuisi. Jollei aikuisen roolimallia löydy kotoa, niin koulusta sen pitäisi löytyä. Ei opettaja voi uhkaillakaan väkivallalla, ellei oppilas tottele. Miten suhtutuisit, jos oppilas sanoisi sinuta joko vitun homoksi tai saatanan lehmäksi? Löisitkö?

 

[Mr.Fox]

- - -
Riittävän kauan kun tönittiin, niin otettiin tasainen paikka ja katsotaan ihan mies miestä vasten. Koulun jalkapallokenttä kävi alustaksi ja ympärillä varmaan kaksi-/kolmekymmentä innokasta. Kaksi kunnon kutiahan siinä tuli omaan turpaan ennen kuin pääsin jonkinlaisessa möykyssä maahankaatuessa päälle. Samalla välituntivalvojat väliin ja kutsu rehtorin kansliaan.

Kyllä siinä rehtorin kanslian eteisessä ja jälki-istunnossa istuessa tuli useampaankin kertaan lyötyä kättä päälle rehdistä voimainkoitoksesta. Aivan samahan se on kaukalossakin; ei siellä mikkihiiriä kumarrella. Kerran kun menet selkäsi kääntämään, niin pommia tulee oikealta ja vasemmalta. Kerran kun otat rehdisti pommia vastaan oikealta ja vasemmalta, niin sana kiertää ja haasteita tulee entistä vähemmän. Kyllähän minäkin tiesin jo alunperin, miten kahakassa tulee käymään. Kyse oli vain siitä, että rehdisti osoittaa sen, että ei suostu tönittäväksi.
- - -
Siinähän se neuvo nykyajankin "koulukiusatuille" on: uskalla lähteä mukaan, mutta oman järjen käyttö on sallittua.

- - -
Kyllä tuossa Irial The Archmagen mielipiteessä sikäli on vinha perä, että kiusatuksi tulee se joka osaansa alistuu; jos kykenet puolustamaan itseäsi, kasvaa kiusaajankin kynnys ottaa sinut silmätikuksi. Tämä asia tuskin millään opettajien teoriatason metodipalavereillä miksikään muuttuu, samat lait ne ovat tietyssä ikäryhmässä olleet valloillaan jo pitkään. Eikä tätä pidä välttämättä 100% pahana ilmiönä pitää, vaan myös ottaa onkeensa asiasta; älä jää uhriksi.
- - -

Koko Jussi77:n teksti on erittäin hyvin kirjoitettu. Näinhän tämän homman olen jo ennenkin todennut. Kyllä ne kiusaamisen syyt keksitään vaikka mistä, jos ja JOS itse suostut siihen silmätikuksi. Sama homma jatkuu sitten yläasteella, lukiossa, armeijassa, työpaikalla... Koska se sitten loppuu? Sorsitaanko vielä vanhainkodissakin tai eläkeläiskerhoissa?

Itse ne rajat ja limiitit on asetettava, mitä ottaa vastaan ja keneltä. Kenelläs se oli allekirjoituksena: "Sotiminen rauhan puolesta on sama kuin harrastaisi seksiä säilyttääkseen neitsyytensä".

 

[Irial The Archmage]

Kuten kirjoitin, olen ollut yläasteella opettajana hetkosen.

Siellä eräs oppilas oli minua viitisen senttiä pidempi kasiluokkalainen .. kuulemma vapaa-ajan harrastuksenaan ihmisten hakkaaminen. Se kävi kävi hillumaan vähän liikaa, käskin olla hiljaa. Jeppe kävi mumisemaan jotain opettajaa turpaan vetämisestä, jolloin marssin sen eteen 10 sentin päähän naamasta (eli 5cm, koska olin alaviistossa) ja sanoin että otetaan äskeinen uusiksi. Ei otettu.

Ei nuo tilanteet helppoja ole. Siinä joku 30 kiloa kevyempi jamppa tai nainen olisi ollut vähän heikolla uskottavuudella. Mutta auktoriteetti on kuitenkin asia, joka pitää vaan ottaa. Joillain sitä on, toisilla ei ole.

Valitettavasti maassamme opettajaksi kouliintuu siihen hommaan täysin sopimattomia tapauksia, ja voin kertoa heti syynkin; alalle hyväksytään vain 6 laudaturin yo-papereiden tyttöjä ja siellä maksetaan niin paskaa palkaa että mies ei viitsi liikuttaa persettään niillä liksoilla.

Jos joku oppilas sanoisi minua vitun homoksi, kävisin luultavasti vittuilemaan sille homofobiasta. Kävisin heittämään vihjauksia sen kavereiden kuullen, sen verran hienovaraisesti toki ettei sen äiti tule itkemään minulle ... siitä mikä mahtaa olla pojan oma mielenkiinto. Kautta rantain, siten ettei kuitenkaan kenelle jää pelin henki epäselväksi.

Jutun opetus; yläaste-ikäiset ovat lapsia. Ne hilluvat kerjätäkseen huomiota. Mikään ei nolaa niitä niin pahasti kuin se että joutuvat kavereiden nauramaksi. Kavereiden nauramaksi vitun homottaja ei todellakaan joudu jos saa jälkkäriä tai opettaja huutaa pää punaisena. Tuo on paljon parempi tie.

 

[mjr]

Koko Jussi77:n teksti on erittäin hyvin kirjoitettu. Näinhän tämän homman olen jo ennenkin todennut. Kyllä ne kiusaamisen syyt keksitään vaikka mistä, jos ja JOS itse suostut siihen silmätikuksi. Sama homma jatkuu sitten yläasteella, lukiossa, armeijassa, työpaikalla... Koska se sitten loppuu? Sorsitaanko vielä vanhainkodissakin tai eläkeläiskerhoissa?

Itse ne rajat ja limiitit on asetettava, mitä ottaa vastaan ja keneltä. Kenelläs se oli allekirjoituksena: "Sotiminen rauhan puolesta on sama kuin harrastaisi seksiä säilyttääkseen neitsyytensä".

Kummallista miten vähän tämä argumentti on käytössä rikollisuuden suhteen - siinä ei nähdä järkeväksi syyllistää uhreja. Toki kiusaamisen kohteet voisivat ehkä toiminnallaan monesti väistää kiusaamista, mutta ongelma on silti toisaalla, kiusaajissa, ja siihen ongelmaan voidaan tietysti ympäristön toiminnalla vaikuttaa, ehkäisevästi tai rohkaisevasti. Eli kiusaamisen määrä ei ole kaikkina aikoina ja kaikissa yhteisöissä vakio. Tämän tapaisissa tilanteissa nollatoleranssi on usein aidosti toimiva ratkaisu, vaikka sillä alkaa ollakin rikollisuuden estossa jo enemmänkin huono kuin hyvä maine. Laajalti kiusaamisesta vapaan koululaitoksen aikaan saaminen on puhtaasti tahdon asia, ja täysin mahdollinen tavoite vaikka sinänsä näitä pienyhteisön valtapelejä varmasti jossain mitassa aina tulee esiintymään - ylilyöntejä ei kuitenkaan ole pakko hyväksyä ja niiden suhteen on mahdollista toimia hyvinkin tehokkaasti.

 

[Pisin Kääpiö 186cm]

Kummallista miten vähän tämä argumentti on käytössä rikollisuuden suhteen - siinä ei nähdä järkeväksi syyllistää uhreja. Toki kiusaamisen kohteet voisivat ehkä toiminnallaan monesti väistää kiusaamista, mutta ongelma on silti toisaalla, kiusaajissa, ja siihen ongelmaan voidaan tietysti ympäristön toiminnalla vaikuttaa, ehkäisevästi tai rohkaisevasti. Eli kiusaamisen määrä ei ole kaikkina aikoina ja kaikissa yhteisöissä vakio. Tämän tapaisissa tilanteissa nollatoleranssi on usein aidosti toimiva ratkaisu, vaikka sillä alkaa ollakin rikollisuuden estossa jo enemmänkin huono kuin hyvä maine.

Tarpeellinen kommentti, vaikka tuskinpa täällä kukaan kiusaamisen uhreja syyllistää ainakaan tietoisesti. Väkivallan vastustaminen tarvittaessa vaikka väkivallalla on kuitenkin eräs tehokas tapa torjua kiusatuksi tulemista, ja etenkin ennaltaehkäistä jatkuvan kiusaamisen uhriksi päätymistä. Nollatoleranssi kiusaamista kohtaan on mielestäni ainoa oikea suhtautumistapa kouluissa, mutta valvova silmä ei koskaan ulotu kaikkialle. Kyllä kiusatun on erittäin suotavaa pyrkiä ohjaamaan tapahtumien kulkua, jotta kiusaamiselta voisi välttyä. Aina tämäkään ei tosin auta. Kouluissa ja kotona on hyvä olla hereillä ja seurata mitä ympärillä tapahtuu.

 

[Juicey]

Eli kiusaamisen määrä ei ole kaikkina aikoina ja kaikissa yhteisöissä vakio.

Ei todellakaan. Eikä mitenkään stabiili, vaan tilanne elää siinä mielessä että milloin tahansa jonkun joukosta asettuessa liian helposti uhrin asemaan, voi kehittyä kiusaamistilanne. Lapset harjoittelevat sosiaalista kanssakäymistä luonnostaan - niin hyvissä kuin huonoissa merkeissä. Kun yhteisö koostuu yksilöistä tai "kuppikunnista" jotka pystyvät kantamaan huolta "omista", ei missään vaiheessa välttämättä pikku nokkapokka koskaan kehity kiusaaja-uhri -asetelmaan asti vaan pysyy nomaalin sosiaalisen kehityksen ja kokeilun puitteissa.

 

[Ted Raikas]

Vastustan kyllä sinänsä kaiken maailman tappeluita koulussa, mutta jos joku kiusatuksi joutuu, miksi hän ei saisi antaa pikku opetusta kiusaajalleen?

Ehkä se voi toimia, ehkä ei. Joskus se voi vaan pahentaa asioita. Kiusatuksi joutunut voi ehkä tempaista kiusaamisen pääarkkitehtiä tai osallista turpiin. No, entäs jos se poikii koston? Entistä kovempaa kiusaamista? Osalla on taipumus kehittää vielä "perustellumpi" viha jos tälläinen kohde on loukannut heidän ylpeyttään. Olen itse ainakin kokenut aikanaan, että kiusaajan/kiusaajien kanssa käyty uhittelu ja vaikka jonkinlainen voimankäyttö kohdaltani ei ole asiaa auttanut sitten tippaakaan.

En siis minään lääkkeenä pitäisi mitään toisen tirvaamista. Hyvä niille, kenen kohdalla on auttanut, mutta uskoisin, että niissä tapauksissa on kyse enemmän poikien perusnuhjaamisesta. Ei siitä, että sorretaan selkeästi heikompaa ja kaikin puolin herkempää yksilöä. Sellainen yksilö ei ehkä osaa millään tavalla maksaa pottuja pottuna, vaan alkaa masentua ja kärsiä kovista peloista itseensäkohdistunutta henkistä ja/tai fyysistä väkivaltaa kohtaan.

 

[Irial The Archmage]

Lähtökohta on aina ja joka paikassa oltava se, että kenellä tahansa tulee olla oikeus tehdä mitä tahansa laillista - ilman että hänen henkilökohtaista turvallisuuttaan, omaisuuttaan tai koskemattomuuttaan uhataan. Piste.

Sitten taas miten asia käytännössä menee, niin totta kai monet järkevät naiset välttävät Kaisaniemen puiston öisiä kulttuurielämyksiä eivätkä mene sinne yksin kännissä. Ja monta muutakin 'streetwisea' asiaa löytyy.

 

[Dynamo]

Ollessani yläasteella meidän koulussa (yläaste + lukio) oli jonkinlainen tukioppilassysteemi. Jokaisella yläasteen luokalla oli pari tukihenkilöä lukiosta. Näille sai nimettömänä kannella välitunneilla tapahtuneista kiusaamisista oli sitten silminnäkijä tai uhri. Pari kertaa taisivat isot pojat käydä lukiolaisten välituntialueelta (toisella puolen koulua) vähän "morjenstamassa" siellä yläastelaisten välituntialueella, ja näillä käynneillä oli jonkin verran* rauhoittavaa vaikutusta.

Kun itse sitten olin lukiossa, ei tällaista systeemiä tainnut enää olla. Ehkä koulun rehtori ei sitten halunnutkaan "pimeää sisäistä poliisia" kouluunsa. Anyway -ideassa oli jotain hyvääkin.

*Ihan tarkkaan en muista, kun en ollut, ainakaan suuremmissa määrin, kiusaaja/kiusattu.

 

[solamnic76]

Minua kiusaattiin aikanaan seiskaluokan alussa siihen pisteeseen, että kieltäydyin itkien menemästä kouluun. Ei puhettakaan että olisin kertonut opettajalle, mutta jossain vaiheessa tuli vain raja vastaan.

Erityisen opettavaista kokemuksessa oli se, että kiusaamiseen osallistumattomat luokkatoverit pysyivät erillään minusta. Ikäänkuin peläten joutuvansa itsekin kiustauksi. Lisäksi ihan normaalit tyypit osallistuivat nälvimiseen joukosta.

No homma loppui sitten hyvin nopeasti, ukki soitti opettajalle, opettaja pisti minut ja kaksi kiusaajaa keskustelemaan neljästään. Kerroin kaikki. Mutta yllätys oli se, kuinka totaalisesti kiusaaminen loppui. Homma muuttui lähes totaalisesti, kun samaan aikoihin tutustuin myymälävarastuttuuni ala-asteelta. Hän oli muiden mielestä vähän outo ja yksinään kuljeskeleva, mutta hyvin tultiin juttuun, roolipelejä pelaava tuttu. En siis osaa sanoa, pelottiko kiusaajia enemmän satunnaisesti pihalla esittelemäni pantomiimi-miekkailuliikkeet (roolipeleihin liittyvää), vai opettajan aika tiukka suhtautuminen asiaan.

Mutta muistan vieläkin yksityiskohtia kiusaamisesta, ja sen kuinka en halunnut siitä kertoa.

 

[Ostrich]

Lievää kiusaamista sain kokea, oikeastaan vain henkistä. Tosin siitäkin selvittiin vähitellen huumorilla. Minä silloin finninaamaisena ja kilttinä poikana en tietenkään viitsinyt pamauttaa takaisin kuonoon ketään. Ysillä kiusaamista oli vielä pikkaisen, mutta lukioon mennessä kaikki loppui lopullisesti. Näet kaikki kiusaajat lähtivät amikseen.

 

[Mr.Fox]

Kummallista miten vähän tämä argumentti on käytössä rikollisuuden suhteen - siinä ei nähdä järkeväksi syyllistää uhreja. Toki kiusaamisen kohteet voisivat ehkä toiminnallaan monesti väistää kiusaamista, mutta ongelma on silti toisaalla, kiusaajissa...

En nyt ole aivan varma, missä mielessä toit rikollisuuden tähän keskusteluun mukaan. Yksinkertaistettuna tarkoitan, että ihmisen pitää osata puolustaa itseään, omaisuuttaan ja mielipiteitään! Koulumaailmassa tämä tarkoittaa sitä, että haetaan yhteisöstä sitä omaa paikkaa. En muuten puuttunut omissa teksteissäni millään tavalla näiden "kiusaajien" sielunelämään enkä pidä sitä pahimpana ongelmana. Pahin ongelma on se, että "uhri"/"kiusattu" alunperinkään suostuu tönittäväksi ja ottaa vastaan kaiken mitä syötetään.

Tarpeellinen kommentti, vaikka tuskinpa täällä kukaan kiusaamisen uhreja syyllistää ainakaan tietoisesti. Väkivallan vastustaminen tarvittaessa vaikka väkivallalla on kuitenkin eräs tehokas tapa torjua kiusatuksi tulemista, ja etenkin ennaltaehkäistä jatkuvan kiusaamisen uhriksi päätymistä.

Juurikin näin! Kaikki voivat lukea tuon viimeisen lauseesi oikein ajatuksella läpi. Niin hyvin tiivistetty, että toistan sen kuin omana tekstinäni: ennaltaehkäistä jatkuvan kiusaamisen uhriksi päätymistä. Missään nimessä en tarkoittanut sitä, että se yksi yläasteella suoritettu turpaanveto ratkaisisi ongelmaa (se saattaa jopa pahentaakin tilannetta, kuten jotkut ovat täällä jo todenneet).

Omalla kohdallani reilu voimainkoitos toimi ja todennäköisesti siitä syystä, että puutuin asiaan heti, vaikka turpaan tulikin. Jos olisin odotellut pari kuukautta hyväksyen kaiken ("Sehän on vaan leikkiä!") ja itkeskellyt nurkissa, niin takuuvarmasti porukkaan olisi liittynyt päivä päivältä enemmän "kiusaajia". Siinä vaiheessa tuo tasaiselle meno tuskin olisi auttanut enää yhtään mitään. Puutuin asiaan itse siinä vaiheessa, kun ketään ulkopuolinen ei olisi huomannut mitään "kiusaamista". Enkä olisi oikein voinut kannellakaan kenellekään, kun käytännössä ei ollut mitään kanneltavaa.

Rikollisuudesta kun puhuttiin, niin tämähän on täysin laillista toimintaa; tunnetaan nimellä hätävarjelu.

Rikoslain 4 § hätävarjelusta:
Aloitetun tai välittömästi uhkaavan oikeudettoman hyökkäyksen torjumiseksi tarpeellinen puolustusteko on hätävarjeluna sallittu

En siis minään lääkkeenä pitäisi mitään toisen tirvaamista. Hyvä niille, kenen kohdalla on auttanut, mutta uskoisin, että niissä tapauksissa on kyse enemmän poikien perusnuhjaamisesta. Ei siitä, että sorretaan selkeästi heikompaa ja kaikin puolin herkempää yksilöä. Sellainen yksilö ei ehkä osaa millään tavalla maksaa pottuja pottuna, vaan alkaa masentua ja kärsiä kovista peloista itseensäkohdistunutta henkistä ja/tai fyysistä väkivaltaa kohtaan.

Tästähän olen koko ajan yrittänyt puhua. "Uhrin" pitää tehdä asialle jotain jo siinä vaiheessa, kun kyseessä on poikien perusnuhjaamista. Eikö se suurin ongelma ole siinä, että miksi joku alistuu sorrettavaksi? Milloin kyseessä on poikien perusnuhjaamista ja milloin asia lasketaan kiusaamiseksi? Viisivuotiaana? Seitsemänvuotiaana? Kymmenvuotiaana? Edelleen jatkan kysymystä: Milloin tämä kiusaaminen sitten loppuu? Yläasteella? Lukiossa? Armeijassa? Työpaikalla? Eläkeläiskerhossa? Vanhainkodissa?

Jos/kun näissä jopa alle kouluikäisten nuhjauksissa yksi ja sama tyyppi jää aina sinne kasan alimmaiseksi, niin eipä ole vaikea arvata, kenestä tulee se silmätikku. Tässä vaiheessa ei vielä puhuta kiusaamisesta. Sieltä kasan alta pitää vain punnertaa itsensä esille, näyttää ettei aio alistua. Se kierre pitää katkaista jo ennen kuin voidaan edes puhua kiusaamisesta eikä sitä voi tehdä ketään muu kuin "uhri" itse.

 

[Sateentekijä]

Lukiossa kiusaaminen oli korkeintaan pientä henkistä kiusaamista, mutta ollessani peruskoulussa, koulukiusaaminen oli lähes joka päivä ajankohtainen asia.

Ensimmäisestä luokasta kolmanteen luokkaan asti yhteishenkemme luokassa oli jokseenkin hyvä, eikä ongelmia liiemmin ollut. Neljännellä luokalla tilanne kuitenkin muuttui huomattavasti, kun kouluumme saapui uusi oppilas, joka oli erotettu ainakin kolmesta koulusta. Kyseinen sälli pelasi lätkää, joten kaverini tiesivät, että "toi on se hullu". Ja niinhän se olikin. Kiusasi monia tyyppejä meidän luokkallamme, myös minua ja "kaveri" vetikin meikäpojalta muutaman kerran tuolin alta + teki muita ilkeyksiä. Mutta eihän meikäläinen silloin uskaltanut kaverille hanttiin laittaa tai sanoa asiasta mitään opettajille, vaikka olisi pitänyt sanoa. Mutta oli luokallani sekä rinnakaisluokallani tyyppejä, jotka eivät suostuneet katselemaan tuollaista nöyryytystä ja haastoivat kyseisen hullun nyrkkitalkoisiin.

Muistan vieläkin kuin eilisen päivän yhden todella läheltäpiti -tilanteen. Kyseinen hullu kikkarapää oli nahistellut toisen jätkän kanssa fyysistä vääntöä, kunnes yht'äkkiä "se hullu" tönäisikin AIVAN YLLÄTTÄEN portailla
seisonutta kaverinia ja voi jumalauta siinä oli lähellä käydä todella huonosti. Tällä kertaa onneksi säästyttiin verimerestä, mutta kuten jo sanoin - ei se kaukana ollut. Luojan kiitos tönäistyn tyypin takana oli toinen kaveri, joka otti kaverin hienosti vastaan. Muuten takaraivo olisi jysähtänyt kivikoviin rappusiin, jne...

Paljon on siis vuosien varrella tapahtunut. Lyömisepisodeja on siis tapahtunut paljon. Yksi hurjimmista tapahtumista on myös ollut se, kun rinnakkaisluokalla eräs "alberteinsteni" läimäytti opettajaansa nyrkillä naamaan. Naama muussiksi ja opettaja sairaalaan - that's it!

 

[Ted Raikas]

Sieltä kasan alta pitää vain punnertaa itsensä esille, näyttää ettei aio alistua. Se kierre pitää katkaista jo ennen kuin voidaan edes puhua kiusaamisesta eikä sitä voi tehdä ketään muu kuin "uhri" itse.

No hohh, helpommin sanottu kuin tehty. Nyt taidat aika kunnolla niputtaa ihmiset samaan kastiin? Ei kaikilla ihmisillä ole samoja ominaisuuksia. Jotkut on todella herkkiä, haavoittuvaisia, heikkoja niin fyysisesti kuin henkisestikin. Ei löydy pelossa mistään sitä voimaa nousta isoa sitä isoa kiusaajajoukkoa vastaan, kun ei tukeakaan saa mistään. Kuten sanoin, joskus se takaisinuhittelu vaan innostaa näitä riivaajia ottamaan entistä pahempaa käsittelyä käyttöön. On se kyllä nähty.

Joku voisi todeta, että nämä jatkuvasti heikot sitten kärsivät osastaan ja elävät sen mukaan jos ei löydy sisua. Ehkä niin on. Kukapa tietää mikä on kohtalo. Osa masentuu, ehkä jopa ajan saatossa tappaa itsensä tai ajaa päihteillä itsensä ihan alas. Osa kestää vuosia kaiken sen paskan ja vahvistuu ihmisenä ja ehkä oppii ajattelemaan laajemmin ja ymmärtämään toisia. Vaihtoehtoja on.

Mielestäni silti aika kohtuutonta lapselta vaatia, että on jotenkin luja ja järkkymätön ja iskee takaisin tavalla tahi toisella. Jotkut lapset voivat siihen varmasti pystyäkin, ei todellakaan kaikki, eikä heiltä voi sitä edes odottaa. Ei se ole heidän tehtävänsä niin hauraassa elämänvaiheessa. Kyllä aikuisten pitäisi kovalla kädellä puuttua näihin asioihin, heillä on auktoriteettia ja harkintakykyä. Ainakin toivottavasti.

 

[Mr.Fox]

Näinhän tämän homman olen jo ennenkin todennut. Kyllä ne kiusaamisen syyt keksitään vaikka mistä, jos ja JOS itse suostut siihen silmätikuksi.

Kummallista miten vähän tämä argumentti on käytössä rikollisuuden suhteen - siinä ei nähdä järkeväksi syyllistää uhreja.

Edelleenkään en ole varma, että ymmärsinkö pointtisi, mutta käsitän sen seuraavalla tavalla:

Jos otat vastaan kaiken mitä syötetään ja sinua kiusataan koulussa viikko toisensa jälkeen, olet "uhri" ja sinua ei saa syyllistää millään tavalla.
Jos jätät autosi ovet lukitsematta ja autostasi varastetaan tavaraa viikko toisensa jälkeen, olet "uhri" ja sinua ei saa syyllistää millään tavalla.

Kyllä minun mielestäni myös rikollisuuden suhteen omalla toiminnalla on paljonkin tekemistä sen asian kanssa, oletko uhri vai "uhri". Voi olla, että tämä oli erittäin huono esimerkki, mutta näin asian käsitin, kun otit tuon rikollisuuden mukaan tähän asiaan.

 

[Mr.Fox]

No hohh, helpommin sanottu kuin tehty. Nyt taidat aika kunnolla niputtaa ihmiset samaan kastiin? Ei kaikilla ihmisillä ole samoja ominaisuuksia. Jotkut on todella herkkiä, haavoittuvaisia, heikkoja niin fyysisesti kuin henkisestikin. Ei löydy pelossa mistään sitä voimaa nousta isoa sitä isoa kiusaajajoukkoa vastaan, kun ei tukeakaan saa mistään. Kuten sanoin, joskus se takaisinuhittelu vaan innostaa näitä riivaajia ottamaan entistä pahempaa käsittelyä käyttöön. On se kyllä nähty.

Huomaa sellainen asia, että en puhu tässä mistään seiskaluokkalaisesta, jonka päälle on käymässä parikymmentä ysiluokkalaista lätkäjunnua. Puhuin näistä poikien (jopa alle kouluikäisten) perusnuhjauksista. Viisi-kymmenvuotiailla pojilla (eikä tytöilläkään) ole mitään suuria eroavaisuuksia fyysisissä ominaisuuksissaan. Ei siinä vaiheessa ole mitään syytä jäädä joka kerta sinne kasan alimmaiseksi.

Se, että se yksi ja sama tyyppi on aina siellä kasan alimmaisena, johtaa hyvin todennäköisesti myöhemmällä iällä kiusaamiseen. Puhun koko ajan siitä, että se kierre pitää katkaista mahdollisimman aikaisessa vaiheessa.

 

[bus81]

Lievää kiusaamista sain kokea, oikeastaan vain henkistä...

Aika lailla samansuuntaisia kokemuksia täälläkin. Itsellä ei fysiikkapuolen volyymi eikä mentaalipuolen kapasiteetti olisi edes riittänyt kenenkään kuonoon pamautteluun.
Tylyn faktankin vielä lopuksi heitit: "Näet kaikki kiusaajat lähtivät amikseen." :)

 

[Ted Raikas]

Puhuin näistä poikien (jopa alle kouluikäisten) perusnuhjauksista. Viisi-kymmenvuotiailla pojilla (eikä tytöilläkään) ole mitään suuria eroavaisuuksia fyysisissä ominaisuuksissaan. Ei siinä vaiheessa ole mitään syytä jäädä joka kerta sinne kasan alimmaiseksi.
.

No, kaikki perusnuhjaukset ei tietysti edes liity tai johda kiusaamisiin. Se voi olla ihan perusvoimainkoettelua ja sillä tapaa päiväkohtaista, että joskus jotain vähän kiusitaan ja joskus taas toista. Tietysti kaikkea sellaista ei voi välttää, koska se liittyy osaltaan kasvuun ja kehittymiseen noin niin kuin sietokyvyn suhteen.

On sitten ihan erikseen se, jos joku otetaan silmätikuksi, tehdään jatkuvasti jäynää, syrjitään ja leimataan ties miksi. Se voi vaurioittaa nuorta ihmisenalkua kun tuossa vaiheessa ei yleensä identiteetti ole vielä valmis ja on sillä tapaa helposti uskomassa kaikkea. Se on sikäli vaarallista, että se voi jättää pysyviä henkisiä arpia.

Mitä tulee noihin eroavaisuuksiin, niin ainakin kun itse ala-astetta kävin niin jo ekalla luokalla jotkut oli selkeästi dominoivampia ja fyysisesti vahvempia hieman taustastakin riippuen (osa jo urheilee silloin). Lisäksi jos kiusaajia on tarpeeksi niin kyllä ne nujertavat yhden henkilön helposti. Pelon avulla on turhankin helppo manipuloida. Tuntuu, ettet nyt vaan tajua, että osa ihmisistä on jo varhaislapsuudessa arkoja, epävarmoja ja ujoja ja sitä kautta herkempiä saamaan henkisellä puolella iskuja jotka voi lamaannuttaa rohkeuden entisestään ja lisätä tunnetta, että on täysin ulkopuolinen ja hyljeksitty. Ihmisissä on se hauska piirre usein, että ensivaikutelmasta ei luovuta. Joku on todettu mäntiksi tai tyhmäksi ja se mielipide pysyy tiukassa, vielä jos sitä ruokitaan laajemmalle. Valta ja kyky sortaa viehättää ihmistä jo varhain lapsuusiässä ja ihminen ei sitä kaihda käyttää.

Viattomuus on todella katoavaista tässä maailmassa ja lapset on vaan lapsia ajatusmalli ei kaikissa kohdin ole kauhean vedenpitävä. Mitä viattomampi ihminen ja mitä pidempään sellainen on, sitä suurempi riski on joutua riepoteltavaksi ja siinä ei ole katkeroituminenkaan kaukana. Tämän kaiken tiedän aika paljon omasta kokemuksesta ja luulen, että kanssani on samaa mieltä olevia muitakin.

 

[alwahla]

Pitänee kaiketi avautua tästäkin aiheesta.

Olin koulukiusattu lähes kahdeksan vuoden ajan. Kiusaaminen oli sekä henkistä että fyysistä ja sitä toteuttivat niin tytöt kuin pojatkin.
Pahimmilleen kiusaamiseni taisi mennä silloin, kun muutimme systerin ja mutsin kanssa Keravalta Hyrylään (muutto tapahtui siis kolmannen luokan puolessa välissä peruskoulussa). Keravalla koulukaverit olivat olleet sentään jotenkin avoimia, mutta takapajuisessa räkälässä (joka myös Tuusulana tunnetaan) tällainen oli vain utopiaa. Ne päivät, jolloin olisin tullut himaan onnellinen virne naamallani oli laskettavissa yhden käden sormin. Yläasteelle siirryttäessä kiusaaminen muuttui enimmäkseen henkiseksi ja se jatkui aina siihen asti, kunnes kesällä 2000 sain päättötodistuksen Lohjan Harjun koulussa. Vietin viimeiset puoli vuotta koulusta Lohjalla, mutta vaikka ajanjakso olikin noin lyhyt, sain siellä lähes yhtä paljon scheissea niskaani kuin Keravalla aikoinaan.

Myönnän, että olin nuorena suht aktiivinen aukomaan päätäni kaikille väärille tyypeillä, mutta koska en osannut silloin enkä pahemmin osaa nytkään pitää omia puoliani, sain turpaani oikeastaan aina.
Olen ollut lähes aina erakon luonteinen eikä minulla ole koskaan ollut yhtään hyvää ystävää tahi edes kaveria, joka olisi puolustanut minua, joten otin kaiken vastaan omana itsenäni. Erakoitumiseni saavutti huippunsa - huvittavaa näin jälkikäteen ajateltuna - juuri silloin, kun elämäni alkoi mennä parempaan suuntaan eli lukion aikoihin. Tähän syynä olivat muun muassa tuo kiusaaminen, mutta myös se, että oma psyykeeni alkoi tehdä tepposet itselleni.

Koulu ei ollut nimittäin ainoa paikka, jossa koin kiusaamista: oma isäni on juoppo, väkivaltainen sadisti ja vähintäänkin hullun tittelin ansaitseva k*sipää, jonka suurinta huvia oli juuri silloin, kun häneltä apua ja tukea eniten tarvitsin lytätä minut ihan maanrakoon. Fyysinen väkivalta hänen taholtaan loppui siinä vaiheessa, kun täytin 12-vuotta, mutta henkinen kidutus jatkui vielä monta vuotta sen jälkeen. Koska vanhemmilleni oli aikoinaan myönnetty yhteishuoltajuus, jouduin vierailemaan toisinaan jopa sossujen* saattelemana faijan luona joka toinen viikonloppu (faija on ollut sosiaalialalla viimeiset 25 vuotta ja duunaa tällä hetkellä Espoossa). Joten koulukiusaamisen ohella sain vielä kuulla omasta mitäänsanomattomuudestani vielä omalta faijaltanikin. Ei siis ihme, että itseluottamukseni oli täysin hajalla siinä 16-kesäisenä.

Vaikka tästä kaikesta on jo aikaa vierähtänyt, menneisyyden haamut kummittelevat yhä. En luota kehenkään, olen aina kaupungilla kulkiessani varautunut siihen, että joku jossain vaiheessa hyökkää päälleni ja kiitos faijani, hänen sairastamansa persoonallisuushäiriönsä on periytynyt myös minulle. Itsetuntoni on kasvanut muutaman promillen, mutta edelleenkin olen erittäin epävarma kaikesta. Olin aikoinaan myös 12 vuotta yhteen menoon erilaisissa terapioissa, mutta ei niistä ollut itselleni kuin haittaa.
Onneksi en sentään mieti itsaria enää niin usein kuin ennen. Yrittämiset olen lopettanut pari vuotta sitten.

 

[Chambza]

Se, että se yksi ja sama tyyppi on aina siellä kasan alimmaisena, johtaa hyvin todennäköisesti myöhemmällä iällä kiusaamiseen. Puhun koko ajan siitä, että se kierre pitää katkaista mahdollisimman aikaisessa vaiheessa.

Itse sain ala-asteella köniini nimenomaan niin kauan, kuin jatkoin vastustamista, menin väliin, sanoin takaisin enkä juossut karkuun. Kun lopulta 3-4 vuoden jälkeen alistuin, sain olla rauhassa (ala-asteen loppuajan), kun kingien asema ei enää ollut uhattuna.

Ja fyysisissä ominaisuuksissa on muuten aika paljon eroa jo pienenä. Vaikkapa ihan koulun alussa on aika paljon eroa, oletko vajaat 7v vai lähes 8-vuotias. Eron suuruus selviää esimerkiksi prosenttilaskulla.

Itse olen siis loppuvuodesta syntynyt, ja olin aina pieni, kömpelö ja suorastaan sairaalloinen, miten olisin voinut aidosti pärjätä? Opettelemalla karatea 8-vuotiaana? Pippurisuihkeella?

 

[Juicey]

No hohh, helpommin sanottu kuin tehty. Nyt taidat aika kunnolla niputtaa ihmiset samaan kastiin? Ei kaikilla ihmisillä ole samoja ominaisuuksia. Jotkut on todella herkkiä, haavoittuvaisia, heikkoja niin fyysisesti kuin henkisestikin. Ei löydy pelossa mistään sitä voimaa nousta isoa sitä isoa kiusaajajoukkoa vastaan, kun ei tukeakaan saa mistään. Kuten sanoin, joskus se takaisinuhittelu vaan innostaa näitä riivaajia ottamaan entistä pahempaa käsittelyä käyttöön. On se kyllä nähty.

Kukaan ei koskaan ole sanonutkaan että tehtävä olisi helppo. Muutamat palstalaiset minut tuntevatkin ja ovat tunteneet jo ala-asteella; päätä muita lyhempi ja hintelä, ujo verrattuna muihin. Jatkuva muuttaminen paikkakunnalta toiselle ei auttanut sopeutumista uusiin koulukavereihin ja vain muutamissa paikoissa en kokenut ala- ja yläasteella koulukiusaamista. Käytännössä asian välttämiseksi oli liityttävä "kovisten" joukkoon, josta tosin seurakseen sai sellaisia patapäitä että mielummin sitä olisi sitten vaikka soolona hengaillut, löydettävä jostain nopeasti hyvät kaverit tai sitten vastattava koulun isottelijoille itse. No, ei minusta fyysiseen kontaktiin koskaan ole ollut ja itkukin ollut herkässä halki lapsuusiän ja krooninen ujous vaivannut siihen päivään asti, että jälleen uudelle paikkakunnalle lähtiessä tajusin itse - jos en ihan jopa itselleni ääneen peilin edessä todennut - että tähän en enää alistu. En sano että olisi helppoa puolustaa omaa asemaansa ja omaa oikeuttaan, etenkään kun eväät tällaiseen nokitteluun ovat paaaaaljon noita kiusaajia vähäisemmät, mutta jo pelkästään asenteella joka ei yksinkertaisesti salli omia oikeuksiaan poljettavan pärjää. Lopulta tilanne kulminoitui fyysiseen väkivaltaan jota jouduin soveltamaan kiusaajaa kohtaan, vaikka tämä olisi rökittänyt minut milloin tahansa niin pelkkä "sua sattuu kanssa" -viestin perillemeno riitti lopulta lopettamaan tilanteen kuin veitsellä leikaten. Oleellista on ymmärtää, että jokainen luokan pojista muodostaa tietynlaista enemmän tai vähemmän esiintulevaa, silti aina olemassaolevaa hierarkiaa omaksikin turvakseen ja sinne alimmalle portaalle ei kannata vapaaehtoisesti suostua. Ei tarvitse olla supermies tai John Rambo. Vain oma itsesi, siinä missä kaikki muutkin. Ei tarvitse välttämättä "voittaa" mitään, vaan vain osoittaa että aiot pitää kiinni oikeudestasi olla siinä missä kuka tahansa muukin.

Joku voisi todeta, että nämä jatkuvasti heikot sitten kärsivät osastaan ja elävät sen mukaan jos ei löydy sisua. Ehkä niin on. Kukapa tietää mikä on kohtalo. Osa masentuu, ehkä jopa ajan saatossa tappaa itsensä tai ajaa päihteillä itsensä ihan alas. Osa kestää vuosia kaiken sen paskan ja vahvistuu ihmisenä ja ehkä oppii ajattelemaan laajemmin ja ymmärtämään toisia. Vaihtoehtoja on.

Totta - mutta samaan aikaan, ei vastuuta omasta sosiaalisesta asemasta voi myöskään noukkia yhteisön harteille. Kyllä jokaisen on jollain tasolla kyettävä avaamaan suunsa ja sanoa että minäkin olen ihan yhtä ihminen kuin tekin. Ellei tätä osaa, niin se on vain pakko jossain kohtaa elämää oppia. Ei kannata tyytyä uhrin rooliin, vaikka elämä sitä kyllä tulee tarjoilemaan monessakin käänteessä.

Eri ihmiset toimivat eri tavoin. Siinä missä hiljainen ja vetäytyvä helposti ottaa uhrin roolin, toisaalta voidaanko vaatia ulospäinsuuntautuneelta ja voimakastahtoiselta kaverilta jo ala-asteiässä pidättyväisyyttä ja toimimista vastoin ihmisen sisäänrakennettua sosiaalista arvojärjestelyä? Eivät nämä uhriksi jäävät yksilöt ole ainoita ihmisiä tilanteessa - vaikkakin edelleen painotan, ettei "kiusaamista" tule missään nimessä suvaitakaan.

Mielestäni silti aika kohtuutonta lapselta vaatia, että on jotenkin luja ja järkkymätön ja iskee takaisin tavalla tahi toisella. Jotkut lapset voivat siihen varmasti pystyäkin, ei todellakaan kaikki, eikä heiltä voi sitä edes odottaa. Ei se ole heidän tehtävänsä niin hauraassa elämänvaiheessa. Kyllä aikuisten pitäisi kovalla kädellä puuttua näihin asioihin, heillä on auktoriteettia ja harkintakykyä. Ainakin toivottavasti.

No, ei tarvitse "iskeä takaisin". Jonkinlaista pelisilmää täytyy kuitenkin oppia käyttämään, siinä missä sitten Erkko-Tanelia paapotaan uhrina vailla vastuuta terapiasta toiseen ei tämä opi koskaan käyttämään arkielämän ihmissuhdetaitoja. Huolimatta siitä että "koulukiusaaminen" terminä on erittäin ikävä ja käsistä karatessa erittäin negatiivinen ilmiö, on samankaltainen toiminta kuitenkin lievempänä ihan normaaliksi miellettävää lapsen ihmissuhdetaitojen opettelua. Samalla lapsi ja nuori oppii myös jonkinlaista paksunahkaisuutta, ei tässä missään lintukodossa elellä jossa elämä on yhtä kukkaiskedolla käyntiä - ylipäänsä vastoinkäymiset kasvattavat ja valmentavat elämään. Sikäli niin kornilta ja varmasti epämiellyttävältä kuin se kuulostaakin niin tietyssä määrin "koulukiusaaminen" voi olla jopa suotavaa; kuitenkin tämä ilmenee jollain tavoin kontrolloidussa ympäristössä ja usein asioiden riistäytyessä käsistä asiaan voidaan puuttua. Pahempiakin vaihtoehtoja on olemassa; vastaavanlaisen "kiusaamisen" ilmeneminen ympräistössä jossa ei ole olemassa esim. vanhempia, koulun henkilökuntaa tai muita oppilaita luomassa jonkinlaisia rajoitteita kiusaamiselle. Häpeällisesti myönnän, että olen kyllä itsekin ollut joukossa mukana luomassa "uhrille" varmasti helvetillisiä olosuhteita osoittamalla hänelle, että nyt olemme ihan tässä keskenään vain, ei opettajia, ei vanhempia - ei ketään ketä kutsua apuun. Siinä mielessä, koulu kuitenkin on "ei-niin-paska-ympäristö" tällaisten asioiden "oppimiselle".

On myös elämän varrella erittäin tärkeä taito oppia luovimaan erilaisten ihmisten keskellä; on täysin varma asia että kaikki eivät tule olemaan harmoniassa kanssasi kun sitten kouluista valmistut ja siirryt ansaitsemaan itse leipääsi. On hyvä asia että tähän mennessä on jo olemassa valmiuksia kohdata hyvinkin erilaisia ihmisiä ja toimia näiden kanssa. Minunkin työpaikallani pämppäilee näitä sosiaalisesti rajoittuneita ihmisiä joille konflikti mielipiteissä tai puhtaasti työteknisissä seikoissa on lähestulkoon maailmanloppuun rinnastettava asia. En usko että he ovat koskaan uskaltaneet edes yrittää pitää omia puoliaan ja siitä ensimmäisen "ei":n sanomisesta on kasvanut hiljalleen niin suuri apina selkään että vuosi vuodelta sen karistaminen on muodostunut aina vain vaikeammaksi. Ei se helppoa ole koskaan, mutta kun olet sen tien ensimmäisen kerran valinnut niin kokemus tuo varmuutta ja lopulta pystyt jo tasapainoisen ihmisen tavoin luottamaan omiin kykyihisi puolustaa itseäsi ja omaa oikeuttasi olla olemassa, niin henkisesti kuin fyysisestikin. En koskaan tule katumaan sitä että olen tämän asian itse oppinut ja myöskin aika on parantanut haavoja joskus niin ylitsepääsemättömiltä tuntuneidenkin asioiden osalta. Minä en ole mikään kynnysmatto, eikä tule kenenkään muunkaan tähän rooliin alistua vapaaehtoisesti.

Tämänkin puheenvuoron päätteeksi lienee kuitenkin paikallaan muistuttaa, että huolimatta tästäkin kenties hieman ei-niin-populistisesta näkökulmasta aiheeseen, en pidä koulukiusaamista missään nimessä hyväksyttävänä asiana vaan ilmiönä johon tulee puuttua.

 

[Ted Raikas]

No, olen minä ihan suhteellisen pärjäävä ja sosiaalinen ihminen, siitäkin huolimatta, että itsetunto on ollut aika tavalla murskana murrosiässä ja en ole luonteeni peruskiltteydestä ja arkuudestani johtuen ehkä riittävällä intensiteetillä aikanaan osannut puolustaa itseäni. =)

Eli tällä meinaan ja mitä tuolla edellä jossain sanoinkin, että ihminen kaikesta siitä huolimatta voi selviytyä ja ehkä jollain tapaa oppia ja ymmärtää jotain sen tuskan keskellä. Kipu laajentaa tajuntaa, samoin koettelemukset. Onhan se toki totta, että haavoittumatta ei tässä maailmassa selviä ja kolhuja tulee. Se on toki selviö.

On vaan sen verran henkilökohtaistakin kokemusta kiusaamisesta, että siihen suhtautuu aika jyrkästi sillä tapaa. Lisäksi puheisiin, että jonkun tulisi repiä itsestään hirvittävästi rohkeutta ja voimaa, jotta asiat järjestyisi. Siis tottahan se varmasti on, mutta sen itsestäänselvyytenä pitäminen ja sellaisena äärimmäisen toimivana ratkaisuna, on vähän sellaista joka saa hermostumaan jollain tasolla. Itse kun tosiaan olin aika herkkä ja arkajalkainen lapsi, niin tiedän miten vaikeaa oli uskaltaa. Kaltaisiani on varmasti nykylapsissakin monia.

Tarkoitatte kaikki varmasti noilla neuvoilla hyvää, mutta se pitää muistaa, että kaikki ei todellakaan pysty siihen. Silloin jonkun rohkeamman on puututtava asioihin. Se, että joku pelkää, ei ole syy, että jätettäisiin pulaan ja kärsimään.

 

[Mr.Fox]

Kukaan ei koskaan ole sanonutkaan että tehtävä olisi helppo...

Olen nyt lukenut tämän Jussi77:n viestin neljä kertaa läpi. Menin sanattomaksi!

Minulla ei ole enää mitään uutta annettavaa tähän keskusteluun. Mr.Fox:n mielipiteen koulukiusaamisesta ja koulukiusaamiseen suhtautumisesta voi lukea Jussi77:n viimeisestä viestistä.