Koulukiusaajat

  • 84 655
  • 388

kamik

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Valitettavasti opettajakunnassakin on eri tasoisia työntekijöitä - noilla hetkillä vaadittaisiin todellista välittämistä, vastuun kantamista sekä asiaan tarttumista, mutta iso osa ei jaksa nähdä leipääntyneenä vaivaa.

Olen todennut itse ihan saman. Välittäminen ei ole kaikilla opettajilla aitoa, vaan pakkopullaa. Kiusaamiseen puututaan näennäisesti, koska niin on sovittu. On myös niitä, jotka vähättelevät kiusattujen asemaa ja se voi entisestään lisätä kiusattujen koulupelkoa. Leipääntyminen ei oikeastaan ole ihme, sillä aina kun pääsee eroon jostakin kiusaajaporuksata, tulee alaluokilta uusia. Sama homma alkaa taas alusta. Vuodesta ja sukupolvesta toiseen.

Niin, irtauduin tuosta koulumaailmasta, sillä tunsin, että oma kasetti ei tule kestämään nähdä huonosti kotona kohdeltuja lapsia, jotka sitten kohtelevat huonosti toisia lapsia ja samaan aikaan ketään vanhempia ei kiinnosta. Liian raadollista mulle, hattua päästä niille hyville opettajille, jotka jaksavat välittää, puuttua ja yrittää.

Eihän opettajan työ ole rankkaa. Keskipäivän molemmin puolin pari tuntia "työtä" ja pitkät lomat.:) Opettajien työssä jaksaminen on aihe, josta puhutaan melko vähän. Kuitenkin työn kuormittavuus (kehnon palkan lisäksi) mainitaan useasti pääsyynä alan vaihtoon, näin muistan Opettaja-lehdestä lukeneeni. Opettajan ammatti on hyvin yksinäinen ja syy kiusaamisen jatkumisesta kaatuu usein opettajan harteille.

Kuten todettu, kiusaamisen kitkeminen Suomen koululaitoksesta on todella haastava. Itse näkisin sen lähes mahdottomaksi tehtäväksi nykyisillä resursseilla. Ehdottomasti ja nopeasti olisi pienennettävä opetusryhmiä ja lisättävä erityistä tukea tarvitsevien opetusta. Tapakoulutusta voisi antaa vanhemmille ja myös opettajille.

Armeijan simputus ja työpaikkakiusaaminen ovat koulukiusaamisen luonnollisia jatkumoita, joten kiusaaminen on Suomessa ihan "normaalia".
 

Lecavalier4

Jäsen
Suosikkijoukkue
Bolts
Muistan erään tapauksen kun erästä poikaa kiusattiin koulussa. Henkistä kiusaamista näki kokoajan eikä siihen kukaan viitsinyt mennä väliin. Todella helppoa sanoa että Miksi et mennyt väliin? Kiusaaminen jatkui ja mukana oli varmaankin fyysistäkin väkivaltaa, ainakin minä sain sen kuvan. Poika oli varmaankin kertonut äidilleen kiusaamisesta ja niimpä eräänä kauniina päivänä pojan äiti meni kouluun ja HAKKASI kiusaajan. En tiedä miten se vaikutti kiusaamiseen, loppuiko se vai jatkuiko, mutta pojan äiti joutui syytökseen ja niin edelleen, enempää en tiedä tapauksesta.
 

sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Ala-asteen alussa mulla oli tapana käydä haastamassa eräs toinen isokokoinen jannu "tappeluun" koulupäivän aluksi. En ollut mikään kauhukakara, enkä edes ilkeyttäni riekkunut tuonkaan jannun kanssa, mutta myöhemmin mietin, että kuinka vapaaehtoisesti se lopulta painikaan kanssani. Mulla oli kuitenkin hauskaa, kun voitin sen usein.

Myöhemmässä vaiheessa ala-asteella vaihdoin koulua, ja tuossa yhteydessä liippasi kiusatuksi joutuminen aika läheltä. Joku pari vuotta vanhempi spede yritti kiristää minua ja uhkaili mielenkiintoisilla seuraamuksilla. Muistan fiiliksen vieläkin, kun se tunki kavereineen naaman eteen, eristi muista ja alkoi uhkailla. Jostain kumman syystä touhu ei jatkunut pidemmälle, vaikka olin aivan paskat housussa. Tämä ketju palautti tapahtuman mieleeni ja ensimmäisen kerran käväisi sellainen ajatus mielessäni, että olisiko isukkini ottanut asian omakseen. Hän nimittäin sattui kysäisemään noihin aikoihin, että kuinka koulussa menee, ja hetken kaarreltuani sain kerrottua tästä tuoreesta tapauksesta. Mulla ei ole sen jälkeen asiasta mitään muuta havaintoa kuin se, että kopla jätti minut rauhaan.

Olen todella onnellinen, etten joutunut kenenkään silmätikuksi tätä yhtä lyhyttä tapausta enempää. Olin varsinkin yläasteella isoissa porukoissa todella ujo ja syrjäänvetäytynyt, ja tuonikäiselle tyypillisesti pidin itseäni susirumana läskinä, eikä siihen saumaan olisi kovin kummoisia kiusaamisia tarvittu meikäläisen itsetunnon murskaamiseksi. Muutimme vielä sopivasti seiskan ja kasin välisenä kesänä, joten koulun vaihto sattui oikeastaan pahimpaan mahdolliseen saumaan. Ehkä onneni oli se, että jaarasin itsepintaisesti tutor-oppilaiden perässä välitunneilla, kunnes aloin tutustua porukkaan enemmän, tiedä häntä. Tyytyväinen olen kuitenkin, etten joutunut kokemaan oman luonteeni lisäksi vielä ulkoapäin tulevaa painetta noina aikoina.
 
Viimeksi muokattu:

benzin

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Arsenal, Oranje
Näiden asioiden muisteleminen on vieläkin kovin rankkaa, vaikka yläasteen loppumisestakin on jo yli kymmenen vuotta. Itsetunto tapettiin kiusaamisella niin täydellisesti, että en vieläkään pysty ajattelemaan itseäni ilman häpeää. Jos kiusaamisesta tuli kerrottua opettajalle, niin viimeistään rehtorin puhuttelussa kiusaaja sai syyn vieritettyä minun niskoilleni (asiaan ei myöskään auttanut rehtorin asenne). Ysiluokan alussa yritin jopa vaihtaa koulua kiusaamisen takia, mutta kukaan opettajakunnasta ei ottanut minua vakavasti.

Kouluaikaisen kiusaamisen takia olen yhäkin heikolla itsetunnolla varustettu ujo, arka ja pelokas henkilö. Vastakkaisen sukupuolen lähestyminen on monesti lähes mahdoton tehtävä. Työnhaku on hyvin, hyvin hankalaa. Yleisesti ottaen olen kovin yksinäinen. Että kiitos vaan kaikille ala- ja yläasteen ikätovereille!
 

girlzilla

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Kauhealta tuntuu lukea näitä tarinoita, sen takia että minusta tulee opettaja ja minun pitää jotenkin osata käsitellä näitä asioita, ja ennen kaikkea sen takia että itse kiusasin.

Kiusasimme kavereidemme kanssa sillä pahimmalla tyylillä. Merkitseviä katseita, naurua, pilkkaa, ulos jättämistä. Sellaista kiusaamista, josta kiusaaja ei voinut sanoa kenellekään koska mitään konkreettista ei periaatteessa ikinä tapahtunut. Voi kun sitä olis silloin ymmärtänyt, miten pitkät seuraukset kiusaamisella voi olla.
 

Prof. Puck

Jäsen
Suosikkijoukkue
***HIFK*** & Norristolainen
Kiusasimme kavereidemme kanssa sillä pahimmalla tyylillä. Merkitseviä katseita, naurua, pilkkaa, ulos jättämistä. Sellaista kiusaamista, josta kiusaaja ei voinut sanoa kenellekään koska mitään konkreettista ei periaatteessa ikinä tapahtunut. Voi kun sitä olis silloin ymmärtänyt, miten pitkät seuraukset kiusaamisella voi olla.

Tyttölapsen isänä voin kyllä todeta, että tyttöjen kiusaaminen voi olla toisesta ulottuvuudesta raakuudessaan - yhtään poikienkaan ongelmia vähättelemättä. Tyttöjen kiusaaminen on luonteeltaan juuri tuollaista henkistä, mistä Girlzilla mainitsi.

Olemme joutuneet muuttamaan muutamaan kertaan allekirjoittaneen ja vaimoni työjuttujen vuoksi ja sen seurauksena myös vanhemman lapsemme koulu ja luokka on muutamaan otteeseen vaihtunut. Ensimmäinen koulunvaihto oli hankala, sillä juuri girlzillan kuvailemaa kiusaamista esiintyi aluksi. Tottakai me kotona huomasimme tytön käytöksestä hyvin nopeasti, ettei kaikki ole kohdallaan ja olimme yhteydessä opettajaan. Hän oli onneksi sen verran pätevä, että onnistui puuttumaan kiusaamiseen koulussa, vaikkei se kokonaan loppunutkaan. Vaimoni joutui vielä soittamaan näiden kahden kiusaajan äideille suoraan ja luulen, että siitä oli suurin apu. Asia oli kiusaajien vanhemmillekin hyvin arka ja vaikea. Aluksi tyylipuhdas kielto-reaktio, mutta opettajan vahvistaessa asian tilanne muuttui. Niin tai näin, mutta lopulta asia selvisi alle kolmessa kuukaudessa ja loppuajasta tyttömme tuli erittäin hyvin toimeen kaikkien (yllättäen myös kiusaajien) kanssa ja oli varmaankin luokan "suosituimpia" oppilaita, kunnes taas muutimme. Onneksi toisella kertaa ei mitään ongelmia esiintynyt, vaikka pieni pelko sen suhteen olikin olemassa.

Syyt kiusaamiselle eivät olleet tyttömme tapauksessa perinteiset. Hän pärjää koulussa hyvin, mutta ei ole pelkästään koulunkäynnille omistautunut, harrastaen aktiivisesti monenlaista, mitä tuon ikäiset nyt harrastavat. (Tuon tapauksen jälkeen mm. karatea, jonka alkeiskurssille hänet vein. Jälkikäteen mietittynä naiivi ja varsin miehinen ongelmanratkaisu, mutta toisaalta kyse on monella tapaa erittäin hyvästä ja itseluottamustakin vahvistavasta harrastuksesta, joka on onneksi jatkunut) Tyttömme on myös hyvin kaunis esimurrosikäinen - kenenpä mielestä oma lapsi ei olisi - mutta tässä tapauksessa uskon omaavani varsin objektiivisen arvion. Mutta; hän on myös auttamattoman kiltti ja hyväsydäminen, vaikkakaan ei ujo, pikemminkin hyvin sosiaalinen. Luulen, että kiltteys oli juurikin se syy, miksi hänet otettiin silmätikuksi. Toinen syy olikin varmaan juuri se, että nämä kiusaajatytöt kokivat hänet uhkana.

Vaikka täällä tuntuu olevan aikamoinen konsensus syyn vierittämiseksi opettajien niskaan, niin suurin vastuu on kuitenkin aina vanhemmilla, niinkuin lasten kasvatuksessa tai koulunkäynnissä ylensäkin. Jos vanhemmat eivät välitä, niin on kohtuutonta odottaa, että opettajatkaan välittäisivät, ainakaan sen enempää. Ja korostan, ettei meillä(kään) tyttömme suostunut (oma-aloitteisesti tai vapaaehtoisesti) puhumaan asiasta sanallakaan kotona. Ensin näimme muutoksen käytöksessä, jonka avulla pääsimme tilanteen tasalle.

Girlzillalle voisin sanoa vinkiksi, että jos kohtaat niitä, joita kouluaikana olet kiusannut, niin rehti ja vilpitön anteeksipyyntö voi auttaa yllättävän paljon, näin uskoisin!
 

Wicci

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Pittsburgh Penguins, Sudden Death (RIP)
Otetaas toisenlainen näkökanta asiaan joka eilen mut pysäytti pahemman kerran tavalla johon ei osaa ikinä varautua mutta jonka toivottavasti osaan järkevästi hoitaa...

Faktat: Mulla on kaksi poikaa, vanhempi 5-v. ja nuorempi 3-v. jotka siis on mun entisestä liitosta eli pojat on mun luona kahen viikon välein. Pojat on aina tykänny olla tarhassa ja on aika sosiaalisia, siis sen mitä tossa iässä voi olla.

Tapaus: Eilen illalla kun vanhempi pojista oli nukahtanut niin nuorempi ihan yllättäen sanoi ettei enää ikinä mene tarhaan. Minä heti kysymään tietysti että miks? Ton ikäsen suusta nyt pääsee välillä ihan mitä tahansa ja oletin heti että tää on taas näitä sammakoita joita sen suusta tulee kun vanhempi on "opettanu". Vastaus kuitenkin mun jatkokysymykseen oli että en halua olla siellä kun yks tyhmä poika kiusaa. Kysyin asiasta vähän tarkemmin ja tulin siihen tulokseen että se taitaa puhua totta.

Seuraus: Otan asian tänään esille kun pojat vien pois ja kehotan puhuun asiasta heti "tarhantädeille". Missään nimessä en halua asiaa jättää huomioimatta ja antaa lapsen kärsiä. Saattaa olla että nuorempi muksu on asian ymmärtäny väärinkin ja "pelkää" turhaan mutta parempi tarkastaa kun katua jälkeenpäin. Ne on kuitenkin alansa ammattilaisia siellä tarhassa ja pakkohan niidenkin on asia ola huomata jos jotain isompaa on.


Yhteenveto: Miks tästä tänne kirjotan niin tuli ainakin itselle parempi mieli. Kiitos.
 

girlzilla

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Girlzillalle voisin sanoa vinkiksi, että jos kohtaat niitä, joita kouluaikana olet kiusannut, niin rehti ja vilpitön anteeksipyyntö voi auttaa yllättävän paljon, näin uskoisin!

Itse asiassa juurikin tänä kesänä kohtasin erään tytön jota kiusasimme ala-asteen loppuaikoina sekä yläasteella. Juteltiin ensin ihan niitä näitä ja sitten sanoin että taisinpa olla aikamoinen idiootti aikoinaan sinulle koulussa. Ja pyysin anteeksi kaikkia inhottavia katseita, kikatuksia ja lapsellisia juoruja ym. Tehtyä ei saa tekemättömäksi, mutta minusta tuntuu että tämä kyseinen tyttö ilahtui siitä mitä sanoin. Hän rupesi nauramaan herskyvästi ja sanoi että eipähän olisi uskonut että tämäkin päivä tulee joskus vastaan. Sanoi perinteisesti "Ei se mitään", mutta sanoi että tuntuipa hyvältä kun pyysit anteeksi. Niinhän se tuntuikin, todella hyvältä.


Opettajilla on vastuuta, mutta on myös hyvin vaikea puuttua kiusaamiseen, jos kiusaajan vanhemmat eivät ota juttua tosissaan. Ja näinhän se hyvin usein on.
 

kamik

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kauhealta tuntuu lukea näitä tarinoita, sen takia että minusta tulee opettaja ja minun pitää jotenkin osata käsitellä näitä asioita, ja ennen kaikkea sen takia että itse kiusasin.

Opettajakin tekee vain työtänsä puuttuessaan kiusaamisiin. Se, että olet itse toiminut kiusaajana, voi olla jopa hyvä asia. Tiedät ja tunnet tyttöjen ajatusmaailman ja "näet" ehkä sellaisen kiusaamisen, mitä miesopettaja ei näe. Opettajana kiusaamiseen pitää puuttua HETI kun sitä havaitsee ja ottaa mieluummin liian kovat keinot asian lopettamiseksi kuin käyttää silkkihansikkaita. Viestin oppilaille pitää olla kristallinkirkas; kiusaamista ei suvaita. Eräs opettaja sanoi, että vihatkoon kunhan tottelevat.
 

Chambza

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Flyers
Chambzakin on saanut tästä kyllä oman osansa. Syitähän riitti: liika kiltteys, pienuus, tukevuus, kömpelyys, sairastelu ja sen aiheuttamat erityistoimenpiteet (mm. neljännesvuosittaiset rutiinitarkastukset sairaalassa, muiden silmissähän se oli vain ilmainen vapaapäivä koulusta), se että pärjäsin koulussa paremmin kuin kukaan muu, ja se, uskokaa tai älkää, että kannatin Kärppiä! Tuohon aikaan ei meilläpäin olisi ollut lupa kannattaa kuin Jokereita tai TPS:ää.

Ala-asteen alkupuolella olin ehkä vähän erikoisessa asemassa. Vanhempani, ja erityisesti äitini on likimain "ammattikasvattaja", ja varmaan lähinnä hänen ansiostaan olin paljon valmiimpi kouluun ja sen sosiaaliseen ympäristöön kuin suurin osa luokkatovereistani. Näiden henkisten ja sosiaalisten valmiuksien myötä olin alkuvuosina jotenkin "johtavassa asemassa" luokallani (en sitä toki itse tiedostanut kovin hyvin). Samaan aikaan kuitenkin nämä aloittelevat kovikset yrittivät päästä tälle paikalle, joka heidän mielestään tottakai kuului heille.
En antautunut helpolla - menin aina väliin, jos joku muu oli saamassa köniinsä, annoin aina (suusanallisesti) samalla mitalla takaisin jos joku vittuili minulle. Yleensä seurauksena oli se, että sain itse turpiini, fyysisesti minusta ei ollut heille vastusta. Vähä kerrallaan sitten annoin periksi, pidin suuni kiinni enkä muutenkaan haastanut koviksia "luokan johtajuudesta". Pääsin siten itse vähemmällä, ja ala-asteen loppuvuosina olinkin sitten vain luokassa taka-alalla, ilman että minua olisi kohdeltu juurikaan sen kummemmin kuin muitakaan.

Yläasteella tilanne muuttui, kun samaan kouluun tulikin nyt paljon enemmän porukkaa suuremmalta alueelta. Enemmän väkeä -> kovempia koviksia, I guess. Muut heistä eivät juuri kiiinnittäneet minuun huomiota, mutta se ehkä kaikista kovin jätkä otti minut silmätikukseen (tai tavallaan onneksi vain yhdeksi silmätikuistaan). Köniin saamisesta ja koulumatkojen pelkäämisestä tuli taas tuttua. Pyörällä tai luoja paratkoon, potkurilla ei kannattanut tulla kouluun, niitä ei saisi ehjänä takaisin, ainakaan samasta paikasta. Tässä vaiheessa olin kuitenkin jo omaksunut ala-asteen kokemuksien kautta täydellisen antautumisen asenteen ja huomaamattomuuden, joiden uskoin lopulta auttavan tilanteeseen. Eivät auttaneet enää. Mielessäkään ei kyllä käynyt että jollekin voisi asiasta kertoa, tai ainakaan niin ettei oma tilanne pahenisi.

Seiskaluokan ja kasiluokan ajan tilanne hiljalleen synkkeni. Kahdeksannen luokan keväällä satuin jossain kouluaineessa, melkeinpä ajattelemattomasti kertomaan näistä kokemuksista. En jotenkin tajunnut että opettajahan myös lukee sen aineen. Tämä äidinkielenopettaja veti minut myöhemmin sitten syrjään ja vaati kertomaan kenestä puhun. En halunnut kertoa, mutta paineen alla annoin sitten nimen. En tiedä mitä kulisseissa tapahtui sen jälkeen, mutta kun kesän jälkeen palasin yhdeksännelle luokalle, sain kuulla että ko. mulqvisti oli erotettu koulusta. Pileet!

Sen jälkeen en muista kiusaamista kokeneeni missään. Itsetunto-ongelmien kanssa on kyllä riittänyt setvimistä. Lukioaikana tai varsinkin sen alkupuoliskolla, jolloin oli jo muutoin paljon helpompaa (täytyy antaa tähän kohti käänteinen lausunto kuin mm. pikkukatti edellä, nimittäin ne kaikki idiootit menivät amikseen), itsetunto ja yleinen fiilis oli niin matalalla että jos varmat välineet ja keinot olisi löytyneet, olisin elämäni päättänyt. Tai ainakin yrittänyt, vaikeahan sitä on enää sanoa miltä se homma olisi sitten tuntunut kun olisi vaikkapa ase kädessä tositilanteessa, vaikka ajatuksen tasolla se houkuttelikin. Totean vielä, että kotini ja perheeni olivat hyviä, ja nykyisellään uskon että suurin osa ongelmistani olivat nimenomaan kiusaamisesta peräisin alunperin.

Lukion loppupuolella fiilis oli paljon valoisampi. Iän karttuessa suhteellisuudentaju parani, eivätkä ongelmat tuntuneet enää maailmaa kaatavilta. Pääsy kauas pois kotoa häämötti edessä, joka silloin tuntui mahdollisuudelta jättää kaikki paska lopultakin taakse ja aloittaa kokonaan puhtaalta pöydältä. Ehkä se osittain sitä olikin, vaikka pettymyksekseni täällä Helsingissä vuoden parin jälkeen sitten huomasinkin että olen yhä sama henkilö kuin ennenkin, ja ettei historia ollutkaan pyyhkiytynyt pois. Nyt olen kuitenkin jo kokonainen ihminen, jolla riittää uskoa että ongelmista voi päästä yli ja ohi, olivat ne sitten uusia tai vanhoja.

Olipas mukava kertoa näistäkin asioista, vaikkakin vain bittiviidakkoon. Ja oliko tarinalla jotain opetusta? Ehkä se, että kerroin lopulta (vaikkakin tahtomattani) sen pahimman kiusaajan nimen opettajalle. Ja varmaan moni muukin teki, tuskinpa pelkästään minun todistukseni perusteella häntä koulusta erotettiin. Vielä tänäkin päivänä muuten herättää aika voimakkaita tunteita, jos näen edes samannäköisen ihmisen. Joten varokaa, kaikki lyhyet vaaleahiuksiset siilitukat, Chambza saattaa mulkoilla teitä äkäisesti!
 
Viimeksi muokattu:

kamik

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Vaikka täällä tuntuu olevan aikamoinen konsensus syyn vierittämiseksi opettajien niskaan, niin suurin vastuu on kuitenkin aina vanhemmilla, niinkuin lasten kasvatuksessa tai koulunkäynnissä ylensäkin. Jos vanhemmat eivät välitä, niin on kohtuutonta odottaa, että opettajatkaan välittäisivät, ainakaan sen enempää.

Täysin samaa mieltä.

Vanha sanonta, jonka mukaan koti kasvattaa ja koulu opettaa on murenemassa lopullisesti. Yhä useampi vanhempi on mielestäni kyvytön ja avuton kasvattamaan lapsiaan kunnon kansalaisiksi, mutta nämä samat aikuiset (?) ovat usein kaikkein kovaäänisimpiä koulujen ja opettajien arvostelijoita. Käsi nyrkissä osoitetaan etusormella syyllisiä, mutta minne osoittavatkaan kolme muuta sormea (kun peukaloa ei lasketa)? Pointtini on se, että helposti syytettään muita sen sijaan että kannettaisiin vastuu itse. Koulun tehtävänä on opetuksen lisäksi tukea vanhempia kasvatustehtävässä
 

Ottomaani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit forever ja muulloin HIFK
Opettajilla on vastuuta, mutta on myös hyvin vaikea puuttua kiusaamiseen, jos kiusaajan vanhemmat eivät ota juttua tosissaan. Ja näinhän se hyvin usein on.

Kyllähän se näin on, että vanhempien pitäisi ymmärtää omien "kullanmurujensa" pystyvän tekemään kaikenlaista pahaa toiselle vaikka tämä "kullanmuru" selittäisi mitä muuta tahansa. Mutta ongelma on myös siinä, että ainahan nämä kiusaamiset eivät edes mene kiusaajien vanhemmille asti, koska kyvyttömät ja sokeiksi tekeytyvät opettajat ja etenkin rehtorit vakuuttelevat vain kiusatun vanhemmille, että "ei meidän koulussa esiinny kiusaamista, se on ihan varma. Ei ole koskaan esiintynyt eikä esiinny vieläkään. Taitaa poika/tyttö vain etsiä tekosyitä huonolle koulumenestykselleen". Tällaista "oman pesän suojelua" esiintyy vieläkin liian paljon ja se jos mikä on aiheuttamaan kiusatun henkiselle hyvinvoinnille hallaa!
 
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
Kauhealta tuntuu lukea näitä tarinoita, sen takia että minusta tulee opettaja ja minun pitää jotenkin osata käsitellä näitä asioita, ja ennen kaikkea sen takia että itse kiusasin.

Kiusasimme kavereidemme kanssa sillä pahimmalla tyylillä. Merkitseviä katseita, naurua, pilkkaa, ulos jättämistä. Sellaista kiusaamista, josta kiusaaja ei voinut sanoa kenellekään koska mitään konkreettista ei periaatteessa ikinä tapahtunut. Voi kun sitä olis silloin ymmärtänyt, miten pitkät seuraukset kiusaamisella voi olla.

Mitä itsekin olen ymmärtänyt, niin tyttöjen kesken taphtuva kiusaaminen voi olla raakuudessaan monta kertaa pahempaa luokkaa kuin poikien kesken tapahtuva. Se kun vaan on usein niin, että tuo henkinen väkivalta syrjimisineen, leimaamisineen jne. on fyysistä kiusaamista pahempaa, niin absurdilta kuin se ehkä kuulostaakin. Mutta en tälla missään tapauksessa tarkoita vähätellä myöskään poikien kesken tapahtuvaa kiusaamista.

Sinä kuitenkin pystyt rehellisesti katsomaan menneisyyttäsi ja tunnustautumaan entiseksi kiusaajaksi. Annan arvoa sille; väittäisin, että aika harva kiusaaja tuota pystyy tekemään, jos edes ylipäätään tajuavat koskaan olleensakaan kiusaajia.
 

Ottomaani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit forever ja muulloin HIFK
Olen minäkin saanut kiusaamisesta osani, paitsi että se kiusaaja ei ollut toinen oppilas vaan opettaja.

Kävin ala-asteeni pienessä maalaiskoulussa, jossa opettajat vaihtuivat lähes joka vuosi. Ensimmäiselle luokalle mennessäni olin vilkas ja sosiaalisilta taidoiltanikin hyvin toimeentuleva ja olin innoissani päästessäni koulutielle. Olin oppinut jo lukemaan ja vähän laskemaankin ennen kouluunmenoa.

Ensivaikutelmaltaan luokan opettajani (nainen) oli ihan mukava ja ajattelin, että tulee mukava lukuvuosi. Huomasin myös, että opettajan oma tytär oli samalla luokalla. Ei meitä tainnut olla kuin 6 oppilasta ensimmäisellä luokalla ja samanverran 2. luokalla, jotka opiskelivat myös meidän kanssamme samassa luokassa.

Vaikeudet alkoivat jo muutaman kuukauden kuluttua kun meillä oli ollut jo muutamia kokeita ja minä olin ollut niissä luokkani paras, jopa ennen tätä opettajan omaa tyttöä. En tiedä ottiko se opettajaa mahdollisesti "pattiin" mutta sen jälkeen en tuntenut saavani häneltä tasapuolista kohtelua muiden kanssa. Minut komennettiin ulos muutaman kerran vaikka "rikkeeni" olivat vain (muutkin oppilaat ihmettelivät uloskomennuksia) hänen mielestään uloskomennuksen arvoisia: mm. kerran kirjoitin jonkun lauseen liian isolla taululle vaikka toinen oppilas oli kirjoittanut sen vielä isommalla, toisella kerralla olin suivaantunut itseeni kun en osannut virkata jotain juttua ja heitin sen pöydälle.

Muutama muukin samankaltainen tapaus oli ja itsekin ihmettelin moneen kertaan, että mitäköhän vikaa minussa on kun joudun ulos häpeämään. Olin itsenikin mielestä silloin vilkas pojanalku mutta kyllä minulla oli jo silloin selvä kuva siitä, mikä on kiellettyä ja mikä ei ja sentähden olin vähän ymmälläni miksi minua rangaistaan.

Eräs rangaistus oli sellainen, jonka muistan vieläkin selvästi ja muistan vieläkin sen suunnattoman häpeän tunteen, jonka se aiheutti: olimme ruokajonossa ja ruoka oli järjestäjien jaettavissa siinä luokan edessä olevalla pöydällä. Olin siinä jonon keskivaiheilla ja yhtäkkiä sain reilun tönäisyn selkääni ja tietenkin kaaduin eteenpäin tönäisten koko edessäni olevan joukon dominoteorialla sitä ruokapöytää vasten, jolloin koko hela hoito kaatui maahan. Onneksi suurin osa ruuasta säilyi mutta täydet maitomukit lensivä kaaressa sinne tänne.

Opettaja ei tietenkään ollut kovin tyytyväinen ja nimesi syylliset, joista toinen olin tietenkin minä. Koitin selittää asianlaidan mutta en saanut vastaukseksi kuin "ole hiljaa" kehotuksen. Jouduin tämän toisen kaverin kanssa seisomaan ilman ruokaa koko ruokatunniksi ja seuraavaksi välitunniksi luokkaan pulpettiemme viereen. Täytyy sanoa, että meinasi tulla tippa linssiin kun tuntui ettei minua täällä taaskaan haluta kuunnella eikä sanomisillani ole mitään arvoa. Olisin halunnut siinä seistessäni kadota maan alle kun tunsin muiden katseet.

Nämä kokemukset voivat tuntua joistakin ihan mitättömiltä mutta kyllä ne 7-vuotiaan elämään opettelevan hyväntahtoisen pojankoltiaisen silmin tuntuivat lähes maailmanlopulta. Sen ensimmäisen luokan jälkeen en "jostain syystä" ollut enää läheskään niin vilkas vaan minusta tuli ujo ja sisäänpäin kääntynyt. Olen kamppaillut itsetunto-ongelmieni kanssa näihin päiviin asti enkä ole oikein pystynyt antamaan tälle kyseiselle opettajalle anteeksi vaikka olenkin sitä useampaan kertaan yrittänyt. Ala-asteella en tämän opettajan jälkeen joutunut muiden opettajien tai oppilaiden hampaisiin.

Kun vaihdoin maalaiskoulun ala-asteelta kaupungin suureen yläasteeseen esiintyi vähäistä "kiusaamista", joka ei näin jälkeenpäin ajateltuna ollut kovinkaan ihmeellistä mutta kun olin arka ja muutenkin säikky niin otin sen vähän liiankin vakavasti: Olin joidenkin "isojen poikien" mielestä erään 50-luvulla lyhyen aikaan vaikuttaneen rock-tähden näköinen ja he tulivat joskus välitunnilla suurella joukolla kinuamaan ja vaatimaan minulta nimmaria tämän rock-tähden nimellä. Minulla ei ollut silloin hajuakaan kuka tämä henkilö oli mutta jälkeenpäin olen huomannut, että ehkä meillä jotain yhteistä ulkonäön puolesta oli ;)

Tämä nimmarien pyytely jatkui noin lukukauden verran kunnes olin antanut tarpeeksi monta nimmaria heille. Ensimmäisellä nimmarinjakokerralla muistan kysyneeni, että miten se nimi kirjoitetaan...
 

Snaipperi #16

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Flames, Leijonat&Team Canada
Ylä-asteella oli ne pari kiusaamisvuotta, koulu vaihtui siinä ja vähän kaveripiirikin kun en enää pelannut lätkää.

Mutta girzille että kyllä sen luokkaansa seuraamalla huomaa ketkä siellä on ainakin syrjässä. Kannattaa arpoa kaikki työparit sellaisiin tehtäviin mitä ei tehdä itse jne.

Ja muutenkin kannattaa seurata niitä luokien hiljaisimpia, että miten ne pärjää muiden kanssa.

Ja poikien kiusaamikseksi riittää mikä vain. Pojat on niin lapsellisia vielä yläasteellakin.
 

Eino_Mies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Kiusaaminen on ja pysyy. Mutta aikuiset harvoin edes huomaavat, saati puuttuvat tähän ongelmaan. Kiusaaminen on myös muuttunut raaemmaksi. TV-uutisissa nähdyssä jutussa kerrottiin, että myös maassa makaavaa on tapana potkia. Tärkeintä kuulemma on että satuttaa oikein kunnolla.
 

GeneRation

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Minulla on ollut koulussa semmonen porukka, joka kiusasi "kaikkia", Noh, lähinnä, noin neljää ihmistä meidän koulussa, joista yksi satuin olemaan minä. Kiusausta esiintyi ala-asteella, sekä sitten myöhemmin yläasteella. Se oli haukkumista, lyömistä, ja joskus kenkien heittämistä aidan toiselle puolelle jne. Olen aina vihannut näitä tyyppejä, etenkin tätä pääkiusaajaa, mutta nyt näin aikuisiällä näin ekaa kertaa tämän pääkiusaajaan, ja se oli kieltämättä melko terapeuttinen kokemus.

Kiusaajasta näki heti, että hän on aivan eri ihminen kuin silloin ja hän myös kertoi sen, sekä myönsi, että oli ollut tyhmä aikoinaan. Tämä pääkiusaaja, ei ollut itse tajunnut olevansa "johtaja", vaan piti kaveriaan johtajana. Menin kieltämättä melko hyökkäävästi puhumaan hänelle ja hän ei siitä ollut siitä järin mielissään, mutta lopulta pahoitteli sitä millainen on ollut ja sanoi, että jos haluan tehdä asialle jotain, niin nyt voin tehdä sen. En toki lyönyt häntä, mutta pidin elettä varsin hyvänä.

Yksi hänen kiusaajakaverinsa oli samassa baarissa ja juttelin myös hänen kanssaan, mutta hän ei vaikuttanut lainkaan muttuneelta. Hän ei kertaakaan katsonut minua silmiin, tiedä sitten mistä johtui? En välittänyt jutella hänen kanssaan samaa keskustelua, mutta huomasinpa sentään sen, että enää heitä ei tarvitse pelätä, vaan he jopa ehkä pelkäävät minua.

Edit:
Itselleni ei kuitenkaan jäänyt tästä sen suurempia traumoja, johtuen siitä, että yläasteen lopussa, sekä etenkin lukiossa minusta tuli varsin suosittu, eikä mielessäni enää käyneetkään kyseiset kiusaajat. Lukiossa kaikki olikin jo fiksuja, eikä kiusausta esiintynyt.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
HPK (tai no, ei mikään)
Koulukiusaamiseen on olemassa vain yksi ratkaisu; kiusaajille turpaan kunnes kiusaaminen loppuu.

Ongelma on vain tämän ratkaisun toteuttamisessa, ja siinä että joskus jopa idiootit aikuiset haluavat estää tämän asiain luonnollisen järjestyksen.
 

kamik

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Koulukiusaamiseen on olemassa vain yksi ratkaisu; kiusaajille turpaan kunnes kiusaaminen loppuu.

Ongelma on vain tämän ratkaisun toteuttamisessa, ja siinä että joskus jopa idiootit aikuiset haluavat estää tämän asiain luonnollisen järjestyksen.

Onko sinulla lapsia? Veteletkö itse heitä turpiin, jos ovat erehdyksissään sortuneet kiusaamaan koulussa eikä kiusattu haluakaan käyttää väkivaltaa asian ratkaisemiseksi? Jollet lyö olet idiootti. Nobelin rauhanpalkinto sulle pitäisi ojentaa ja heti.

Ihan asiallisesti ottaen en usko, että kiusaaminen loppuu väkivallalla. Varsinkaan koulussa väkivaltaa ei hyväksytä, joten vapaa-aikanako nuo muilutukset hoidettaisiin? Joskus ehdotettu toiminta saattaa toimia, mutta vastuun kantaminen teoista hoidetaan jotenkin muuten kuin lyömällä. Aikuisilta odottaisin kypsyyttä niin riitojen sovitteluissa kuin ratkaisuehdotusten kirjoittelussakin. Idiootit hoitavat asioitaan nyrkein.

Niin, lainauksen täytyy olla provo.
 
Suosikkijoukkue
HPK (tai no, ei mikään)
Ei suinkaan ollut provo. Uskon väkivallan kasvattavaan vaikutukseen räkänokka-pentujen keskuudessa. Omia lapsia ei ole, ja valitettavasti nykyään on kielletty niiden piiskaaminen. Remmistä nimittäin tulisi jos olisi lapsia ja kuulisin niiden olleen kiusaamishommissa.

Vastaavasti jos olisi lapsia joita kiusataan, pitäisin henkilökohtaisesti huolen että kiusaaminen loppuu. Tai sitten jos kiusaaminen ei lopu sen jälkeen kun käyn juttelemassa ko. pentujen vanhempien kanssa, käyn juttelemassa uudestaan kunnes niille menee asian laita jakeluun-

Itselleni kun aikanaan tultiin vittuilemaan pentuna, ensin vittuilijat olivat säälittäviä rääpäleitä, joita aloin vetelemään pitkin seiniä. Silloin olin opettajan mielestä paha ongelmalapsi.

Jostain kumman syystä opettajaa ei kuitenkaan kuulunut apuihin sitten kun myöhemmässä vaiheessa oli asialla isompia jalluja ja oikein porukallakin. Ei auttanut punavihreät korupuheet ja nopelit, vaan piti ottaa lumipesut. Sillä ei paljon paskan väliä ollut mitä koulu hyväksyy, olkoon vaan hyväksymättä.

Yläasteella/lukiossa vittuilusta tuli loppu niissä merkeissä, kun aloin treenaamaan punttia ja Karatea. Tai no, loppu ja loppu, mutta sen ainakin piti alkaa olla hinttimäistä litsarihippaa ja piilovittuilua kun "kingejä" kävi pelottamaan liikaa että nekku käy vuotamaan jos tulevat päälle.

Armeijaan kun menin, päätin että kukaan ei vittuile minulle enää ikinä. Se päätös on pitänyt ja sellaista yrittäneet eivät ole päässeet kovin loistavaan lopputulokseen.
 

kamik

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Uskon väkivallan kasvattavaan vaikutukseen räkänokka-pentujen keskuudessa.

Vastaavasti jos olisi lapsia joita kiusataan, pitäisin henkilökohtaisesti huolen että kiusaaminen loppuu. Tai sitten jos kiusaaminen ei lopu sen jälkeen kun käyn juttelemassa ko. pentujen vanhempien kanssa, käyn juttelemassa uudestaan kunnes niille menee asian laita jakeluun-

Koulussa väkivalta ei ole kasvatusmetodien joukossa, vaikka siihen itse uskotkin. Se, ettei koulu tai opettajat puutu asioihin, johtuu useimmiten siitä että 3/4 kiusaamistapauksista EI TULE opettajien tietoon, näin muistan jostakin lukeneeni. Kiusaamien tapahtuu usein koulumatkoilla, välituntisiirtymillä tai muissa tilanteissa, joissa valvontaa ei ole. Ja on ihan oikein, että ottaa itse yhteyttä kiusaajien vanhempiin ja koettaa puuttua kiusaamisen syihin. Mutta edelleen sitä mieltä, ettei niitä ratkaista kenenkään nyrkeillä.
 
Suosikkijoukkue
HPK (tai no, ei mikään)
On varmasti niin että kiusaaminen ei osittain tule opettajien tietoon. Eikä tule vanhempienkaan. Mutta onko tullut mieleen sellainen pienimuotoinen ajatus, että mistähän johtuen lapset eivät näille kerro? No, voin selventää: koska uskovat että näitä ei kiinnosta, tai että nämä ovat niin munattomia etteivät kuitenkaan pysty tekemään asialle mitään, ja kiusaaminen vain pahentuu. Valitettavasti lapset eivät ole siinä asiassa kovinkaan väärässä...

Minulla oli olosuhteiden pakosta etä-isä .. vaikkakaan en tiedä olisiko hyvä jos olisi ollut lähi-kään; niin on hyvä kun käy. Isä kuitenkin antoi minulle neuvon joka pesee viisaudessaan kaiken sen paskan mitä sossuämmät, opettajat ja muut akat & fägit ovat koskaan antaneet.

"Itse älä tappelua aloita, mutta jos joku sinua lyö niin anna takaisin niin että tuntuu"

Minusta ovat oikeastaan aika huvittavia nämä "väkivalta ei mitään ratkaise" spedet. Eihän se mitään ratkaise, kysy vaikka putte-vallelta tai puska-ykältä. Nämä ovat kuitenkin aikasta isoa poikaa moneen suomalaiseen villapaita-parta-pehmoisään verrattuna.

Kyllä jämpti vaan on niin että tietty prosentti ihmisistä on kusipäitä joihin ei järkipuhe tehoa. Ja niistä selviää parhaiten kun ei ole tekemisissä niiden kanssa ja jos on pakko olla tekemisissä, pitämällä huolen siitä että näiden oma intressi sisältää sen turvan kiinni pitämisen ja muun etäisyyden säilyttämisen.
 

Juicey

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, G
Koulussa väkivalta ei ole kasvatusmetodien joukossa, vaikka siihen itse uskotkin.
Kokemusta on sekä koulukiusaamisesta että koulukiusatuksi tulemisesta. Kyllä tuossa Irial The Archmagen mielipiteessä sikäli on vinha perä, että kiusatuksi tulee se joka osaansa alistuu; jos kykenet puolustamaan itseäsi, kasvaa kiusaajankin kynnys ottaa sinut silmätikuksi. Tämä asia tuskin millään opettajien teoriatason metodipalavereillä miksikään muuttuu, samat lait ne ovat tietyssä ikäryhmässä olleet valloillaan jo pitkään. Eikä tätä pidä välttämättä 100% pahana ilmiönä pitää, vaan myös ottaa onkeensa asiasta; älä jää uhriksi. Näin jälkeenpäin on turhankin helppoa ajatella esim. omia kokemuksiani; miksi koskaan olen edes suostunut siihen uhrin rooliin? Yksi elämäni parhaita oppeja olen kuitenkin tuota kautta oivaltanut, kaikkien uhriksi ei yksinkertaisesti tarvitse suostua. Toki lähtökohtana on, että kiusaaminen ei ole ok ja siihen täytyy puuttua havaittaessa opettajien ja vanhempienkin toimesta, mutta myös "uhri" voi toimia. Kuitenkin usein "kiusaaminen" on alkanut hyvin pienistä asioista ja "kuka tahansa" voi jäädä kiusatuksi; useimmat kokevatkin kiusaamista jossain vaiheessa koulutaivalta, oma reagointikin vaikuttaa paljon siihen jatkuuko kiusaaminen, kehittyykö kiusaaminen ongelmaksi asti vai jääkö se lasten välisten suhteiden "kokeiluasteelle". Näinkin niitä sosiaalisia taitoja luodaan ja opitaan erittäin tärkeitä taitoja pärjätä kusipäistenkin ihmisten parissa.
 

BitterX

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, FC Wacker, Punaportin vapaakaupunki
Vastustan kyllä sinänsä kaiken maailman tappeluita koulussa, mutta jos joku kiusatuksi joutuu, miksi hän ei saisi antaa pikku opetusta kiusaajalleen?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös