Koulukiusaajat

[tahtookirjoittaa]

Nuoruus on tosi herkkää aikaa ja ihminen voi omaksua itseinhon ja häpeän helposti ja se juurtuu ja syvään. Alttius masennukselle, syrjäytymiselle ja päihdeongelmille voi tulla sitä kautta liiankin helposti.

On koettu ihan omalla kohdalla. Kaikki nuo kolme ongelmaa on koettu/koetaan parhaillaan. Sitä on tietenkin mahdoton sanoa, mikä osuus tuolla koulukiusaamisella näiden ilmiöiden syntyyn kohdallani on ollut, mutta väittäisin, että merkittävä kuitenkin.

 

[Ted Raikas]

Sitä on tietenkin mahdoton sanoa, mikä osuus tuolla koulukiusaamisella näiden ilmiöiden syntyyn kohdallani on ollut, mutta väittäisin, että merkittävä kuitenkin.

No, kyllä se helposti sellainen laukaisin on. Ei tietysti yksinomaan. Riippuu varmaan siitäkin millainen persoona on luonnostaan. Ne kiusaamiset kun tapahtuu kuitenkin usein juuri siinä iässä, milloin identiteetti kehittyy ja muodostuu voimakkaiten ja tavallaan perusta aikuistumiselle lasketaan. Sinne jos pääsee moisia epäpuhtauksia mukaan, niin perusta on heikko ja sieltä tulla tupsahtelee ikäviä yllätyksiä pitkin elämän polkua. Ne on sellaisia mitä kutsun demoneiksi, pahimmillaan ne ottaa muodon ja äänen.

Sen kaiken rakentaminen uudelleen aikuisiässä on sitten erittäin hankala työ ja kestää, ehkä enemmän kuin riittää elon aika. Ihminen kun tavallaan ohjelmoituu uskomaan tiettyjä asioita, sellaisia mitkä on syötetty silloin kun on vielä täysin avoin ja ei osaa kyseenalaistaa. Itsetuntonsa valmiiksi kehittänyt aikuinen on vahvempi torjumaan niitä henkisiä moukariniskuja, mutta jos siihen kilpeen on jäänyt aukkoja, niin sieltä ne käärmeet puikahtaa sisälle tekemään tuhojaan.

Tilanne ei tosiaan itselläni enää vuosiin ole ollut noin paha, mutta varuillaan pitää olla edelleen ja työtä tehdä, että jaksaa.

 

[Worrell]

Kaikenlainen kiusaaminen, syrjiminen ja vähättely pitäisi pystyä kitkemään pois heti kun sitä jossain nähdään. Vanhempien ei tulisi yhtään aikailla, jos epäilee, että lapsensa on joutumassa motitettavaksi. Tässä on nyt kyse erittäin vakavasta asiasta ja kokemuksesta tiedän, että ne kokemukset voi romuttaa kehittymiseen liittyviä asioita ja haitata vielä aikuisiällä monessa jutussa.

Näinhän se on. Itseäni alettiin kiusaamaan, kun olin noin 10 vuotias ja sitä on jatkui jonnekkin yläasteelle asti aktiivisena. Ja kyllähän opettajat siitä tiesivät, mutta eivät ne asian eteen mitään kunnolla tehneet, hyssyttelivät vain pariin otteeseen, että ei saa kiusata. Sitten se loppui vähitellen, kun peruskoulusta pääsi pois ja toisen asteen opinnot alkoi, mutta ei se silloinkaan täysin ohi ollut.

Itse ainakin olen sen verran kärsinyt tuosta kiusaamisesta, että en nykyäänkään kovin helpolla tutustu uusiin tyyppeihin, kun eihän sitä koskaan tiedä, miten muut meikään reagoivat. Eikä sille mitään voi, että on jonkin verran sosiaalisesti syrjäytynyt ja pelokas, kun on niinkin usean vuoden ajan fyysisestä sekä henkisestä kiusaamisesta kärsinyt. Enkä kyllä useimmiten välitä tutustua sellaisiin ihmisiin jotka harrastavat vittuilua ihan leikkimielessäkin, kun se ei kuitenkaan kovin kivalta tunnu enää, kun sitä sai lapsena kuunnella lähes koko ajan.

 

[Ted Raikas]

Enkä kyllä useimmiten välitä tutustua sellaisiin ihmisiin jotka harrastavat vittuilua ihan leikkimielessäkin, kun se ei kuitenkaan kovin kivalta tunnu enää, kun sitä sai lapsena kuunnella lähes koko ajan.

Niin, tuossahan on se ongelma, että joillekin vittuilu on huumoria ja siihen suhtaudutaan siten. Osa ei pysty kokemuksistaan johtuen hahmottamaan sitä lainkaan huumorina, vaan ymmärtää sen pelkkänä itseensä kohdistuvana ilkeilynä.

Tavallaan ymmärrän, että vittuiluhuumori voi olla mukavaakin ja olen toki sitä johonkin pisteeseen saakka oppinut tajuamaankin kokemuksen kautta ja kun tuntee ne vitsinheittäjät paremmin ja sen, että ne kuiteskin diggailee meikäläisestä ihmisenä. Silti se voi olla erittäin haavoittavaa ja vanhoja haavoja auki repivää ja pääasiassa en ihan kauheasti sellaista jatkuvaa tiettyyn henkilöön kohdistuvaa läpänheittoa jaksa, varsinkaan jos se pyörii vuodesta toiseen samaa rataa, keskittyen johonkin mokaan mitä kenties joskus on tehnyt. Sillä on taipumus lamauttaa ihmistä ja tehdä tästä haluttoman mennä ja tehdä yhtikäs mitään, koska jokainen virheliike on potentiaalinen uusi kestovitsin aihe.

Huumorissa on se piirre, että sen toivoisi aina kehittyvän ja etsiä uusia juttuja. Toki joillekin kestovitseille tulee itsekin naurettua, mutta yleensä ne on hyväntahtoisia. Sallin myös itselleni naurettavan, nauran jopa osalle kömmähdyksistäni itsekin, se on tervettä. Toisissa porukoissa hyvän maun rjat vaan ylitetään ja tuntuu, että pääsääntöinen touhu on nolata ja nöyryyttää joku ja tehdä hänestä yleinen pelle, josta sitten veistää huumoria. No, ehkä tuohon on voitu syyllistyä jossain määrin joskus itsekin.

 

[Steegil]

Kiusatiin joskus 5 luokkaan asti, koska olin muita pienempi ja olin tullut luokkaan uutena, enkä tuntenut porukoita. Kiusaamisessa inhottavinta oli se, että kun olin jo saanut joitakin kavereita, eräs tyyppi sai myös "kaverini" mukaan tähän kiusaamiseen. Kaikki kuitenkin muuttui, sinä päivänä kun olin menossa ensimmäistä kertaa kouluun viidennellä luokalla. Tämä kiusaajien joukon pääjehu, jonka tekemisiä muut seurasivat tuli vastaani, kun pyöräilin kouluun. Tämä sankari päätti sylkästä minua, kun pyöräilin hänen ohitseen ja sen jälkeen sitä otettiin matsia. Laitoin jätkän naamavärkin remonttiin. Ja hänen oli nöyryttävä tulemaan kouluun naama verillä. Koulupäivän aikana kuulin uhkailua tältä porukalta, että mun kannattaisi pitää varansa. No koulun loputtua jäin sitten venaamaan, että tän jätkän kaverit olivat lähteneet koteihinsa, niin menin sitten kiusaajani perään ja latasin jätkää toista kertaa sinä päivänä turpiin. Sen jälkeen kiusaus loppui, kun seinään. Toki en tämän sankarin kanssa ollut tekemisissä, kuin pakollisen.

 

[julle-jr]

Kiusatiin joskus 5 luokkaan asti, koska olin muita pienempi ja olin tullut luokkaan uutena, enkä tuntenut porukoita. Kiusaamisessa inhottavinta oli se, että kun olin jo saanut joitakin kavereita, eräs tyyppi sai myös "kaverini" mukaan tähän kiusaamiseen. Kaikki kuitenkin muuttui, sinä päivänä kun olin menossa ensimmäistä kertaa kouluun viidennellä luokalla. Tämä kiusaajien joukon pääjehu, jonka tekemisiä muut seurasivat tuli vastaani, kun pyöräilin kouluun. Tämä sankari päätti sylkästä minua, kun pyöräilin hänen ohitseen ja sen jälkeen sitä otettiin matsia. Laitoin jätkän naamavärkin remonttiin. Ja hänen olin nöyryttävä tulemaan kouluun naama verillä. Koulupäivän aikana kuulin uhkailua tältä porukalta, että mun kannattaisi pitää varansa. No koulun loputtua jäin sitten venaamaan, että tän jätkän kaverit olivat lähteneet koteihinsa, niin menin sitten kiusaajani perään ja latasin jätkää toista kertaa sinä päivänä turpiin. Sen jälkeen kiusaus loppui, kun seinään. Toki en tämän sankarin kanssa ollut tekemisissä, kuin pakollisen.

Näinhän homman pitäisi mennäkin, ongelma vain on, että kaikki eivät pysty moiseen toimintaan.

Tavallaan on kummallista, että on olemassa oppivelvollisuus yhteiskunnan määräyksestä, mutta yhteiskunta ei kuitenkaan huolehdi, että lapset saavat suorittaa velvollisuutensa vailla kiusaamista. Tuntuu vähän järjettömältä, että lapset käytännössä pakotetaan kouluun, eli paikkaan, jossa heidän henkinen kehityksensä ja sitä kautta tulevaisuutensa mahdollisesti raunioitetaan. Ei mielestäni olisi ollenkaan perusteeton vaatimus, että ennen kuin lapset velvoitettaisiin kouluun, hoidettaisiin kouluolot inhimillisiksi. Jos ei kyetä ylläpitämään turvallista koulujärjestelmää, niin voidaanko lapsia määrätä läpikäymään koulusysteemit, näin niinkuin periaatteellisella tasolla ajateltuna?

 

[Eino_Mies]

Ne kiusaamiset kun tapahtuu kuitenkin usein juuri siinä iässä, milloin identiteetti kehittyy ja muodostuu voimakkaiten ja tavallaan perusta aikuistumiselle lasketaan. Sinne jos pääsee moisia epäpuhtauksia mukaan, niin perusta on heikko ja sieltä tulla tupsahtelee ikäviä yllätyksiä pitkin elämän polkua. Ne on sellaisia mitä kutsun demoneiksi, pahimmillaan ne ottaa muodon ja äänen.

Itse vältyin kouluaikana pahemmalta kiusaamiselta. Pientä tönimistä ja muuta vittuilua sain toki osakseni seiskaluokalla, mutta ei mitään pahoja traumoja jäänyt onneksi.

Mutta vakavalla koulukiusaamisella voi olla kauaskantoisiakin vaikutuksia. Tiedän ainakin yhden tapauksen, jossa päälle parikymppinen nuori oli riistänyt itseltään hengen ja jättänyt jälkeensä viestin, jossa yhdeksi syyksi kertoi kärsineensä rankasta koulukiusaamisesta. Syitä voi tietenkin olla muitakin, mutta ei todellakaan kannata vähätellä tätä asiaa, joka etenkin yläasteella voi olla todella julmaa. Jos vielä aikuisena kokee hylätyksi tai torjutuksi tulemisen, niin seuraukset voivat olla edellämainitun kaltaisia.

 

[tahtookirjoittaa]

...mutta ei todellakaan kannata vähätellä tätä asiaa, joka etenkin yläasteella voi olla todella julmaa. Jos vielä aikuisena kokee hylätyksi tai torjutuksi tulemisen, niin seuraukset voivat olla edellämainitun kaltaisia.

Voisin melkein väittää, että mikään ei ole murrosikäiselle, identiteettiään hakevalle varhaisnuorelle pahempaa kuin se, että joutuu joka aamu taivaltamaan kouluun pelko perseessä. No, ehkä jatkuvat perheriidat/väkivalta kotona ajaa saman asian, mutta koulukiusaaminen todellakin on asia, johon on kiinnitetty aivan liian vähän huomiota tässä yhteiskunnassa.

 

[TF-79]

Kiusallisen tuttua tarinaa tuo koulukiusaaminen... Alkoi joskus kolmannella luokalla ja jatkui yläasteen loppupuolelle. Helvetin rankkaa henkistä vittuilua ja fyysistä turpaan vetoa. henkinen oli paljon raskaanpaa kestää. Syithän tähän löytyi(koska kiusaajille ei löytyisi?), esimerkiksi se, että olin ylipainoinen, tai että mulla oli tosi vanha faija.
Joskus alussa tuli juteltua opettajille, mutta vastaukseksi sain vain hyminää jne... Pohjat veti liikunnan opettaja, joka totesi, että "se on ihan normaalia, se vaan karaisee nuorta kundia." No, kyllähän tuo itsetunnon pudotti ihan nolliin silloin aikoinaan, nykypäivänä voi olla parempikin, ettei tule noista hyypiöistä ketään kohdattua, voisi tulla väkivaltaisia ajatuksia.
Koulukiusaaminen on helvetin julmaa, ja harva asia voi pahimmillaan olla niin kylmä ja julma kuin lapsi toiselle!

 

[Isle of Man]

Kiusaamisessa inhottavinta oli se, että kun olin jo saanut joitakin kavereita, eräs tyyppi sai myös "kaverini" mukaan tähän kiusaamiseen.

Meikäläinen koki about vastaavan seiskaluokkalaisena. Oltiin yhtä isoa kaveriporukkaa, josta yksi Jefe päätti että mun naama ei enää miellytä. Taisi johtua jostain nujakasta sen velipojan kanssa. Viikon verran jokapäivä sain myllyä isolta lössiltä. No, hommahan loppui kun mainitsin asiasta kotona ja porukat otti homman hienosti haltuunsa. Vittumaista vaan oli se että kun kaikki kaverit kuuluivat samaan porukkaan, niin sitten ei ollutkaan yht äkkiä enää kavereita.

Oli muuten ehkä elämäni kovin päätös kertoa kotona kiusaamisesta. Siitä sai meinaan kuulla kyllä pitkään, mutta loppujen lopuksi se oli hyvä ratkaisu.

 

[Snaipperi #16]

Ylä- asteen alkuvuosina kiusattiin, kun olin silloin aika pienikokoinen ja aika rauhallinen.

Se loppui viimeistään kun porukka alkoi henkisesti kasvamaan ysiluokalla, ja itsekin aloin olemaan ihan luokan isoimpia kavereita.

Moni tullut jälkikäteen kapakoissa anteeks pyytämään. Itse olen nuo ajat jo unohtanut.

 

[pikkukatti]

Kyllähän tuosta sai kärsiä ala-asteen lopulta ylä-asteen loppuun. Alkoi siinä vaiheessa kun luokan tytöt alkoi kiinnostumaan pojista ja muodista jne. Ja itse taas en ollut kiinnostunut niistä. (en pojistakaan koska ne oli ne ketkä kiusasi) Ne oli ns. rikkaiden kakaroita ja minä taas köyhemmästä perheestä ja ei ollut niitä muotivaatteita. Ja muutenkin erilainen, en niinkuin ne luokan pissikset. Alaluokilla pystyin vielä vastaamaan kiusaamiseen fyysisesti ja jätkiä varmaan nolotti kun saivat tytöltä köniin. Sitten kun ne kasvoi ohi niin ei niille enää pärjännytkään, ja niitä oli useampia. Kiusaaminen oli tosin "enää" henkistä. Mieluummin olisin ottanut vaikka turpiini kerran viikossa kuin kestänyt sitä jatkuvaa vittuilua jne. Pahinta ehkä oli kun kukaan ei välittänyt. Kaverit ei olleet enää kavereita ja opettajat ei tehneet mitään, vaikka varmasti huomasi tilanteen. Kotonakaan ei piitattu. Kyllä pitäisi jotain jo tajuta jos yhtäkkiä siltä lapselta häviää kaverit, se ei koskaan käy oikein missään ja aamuisin se ei halua mennä kouluun. Ja taisin asiasta joskus kotona mainitakin, vastauksena oli vaan että elä välitä niistä. Just joo, helppohan se on sanoa. Joten ei kai ole ihme jos itsetunto on vieläkin huono ja ihmisiin ei pysty luottamaan. Kun ne aikuiset kehen pitäisi eniten luottaa eivät tee mitään. Näitä kiusaajia en ole nähnyt myöhemmin, he onneksi kaikki menivät lukioon ja en asu muutenkaan enää samalla paikkakunnalla.

 

[Worrell]

Voisin melkein väittää, että mikään ei ole murrosikäiselle, identiteettiään hakevalle varhaisnuorelle pahempaa kuin se, että joutuu joka aamu taivaltamaan kouluun pelko perseessä.

Omasta kokemuksestani voin sanoa, että tämä lainaamani virke pitää todella pitkälti paikkaansa. Itseni tosin ei tarvinut koulumatkoillani sillein mitään pelätä juurikaan. Mutta kyllä sitä tuli välituntisin vähän katsottua, että missä sitä liikkuu. Minua kiusanneet tyypit kun saattoivat ohi mennessään tulla ja ottaa rinnuksista kiinni ja jos jotain vastaan sanoi, niin turpaanhan sitä meinattiin saada. Muutamaan otteeseen jouduinkin pyörittelyn kohteeksi, mutta pääosin kiusaaminen oli henkistä.

Sikäli tämä koulukiusaaminen on aika ajankohtainen aihe minun kohdallani, kun aloitan parin viikon päästä opiskelut uudessa koulussa. Ei sillä, että pelkäisin kiusatuksi tulemista, mutta lähinnä sitä, että kuinka hyvin sitä sopeutuu porukkaan. Näin aikuisiällä en usko, että joutuisin enää kovinkaan pahan kiusaamisen kohteeksi, mutta onhan sitä työpaikkakiusaamistakin...

 

[kamik]

Pahinta ehkä oli kun kukaan ei välittänyt. Kaverit ei olleet enää kavereita ja opettajat ei tehneet mitään, vaikka varmasti huomasi tilanteen. Kotonakaan ei piitattu. Kyllä pitäisi jotain jo tajuta jos yhtäkkiä siltä lapselta häviää kaverit, se ei koskaan käy oikein missään ja aamuisin se ei halua mennä kouluun. Ja taisin asiasta joskus kotona mainitakin, vastauksena oli vaan että elä välitä niistä. Just joo, helppohan se on sanoa. Joten ei kai ole ihme jos itsetunto on vieläkin huono ja ihmisiin ei pysty luottamaan. Kun ne aikuiset kehen pitäisi eniten luottaa eivät tee mitään.

Vaikka lainaan nyt pikkukatin tekstiä, niin en kohdista näitä sanoja hänen tapaukseensa.

Kiusatut kokevat tilanteensa varmasti vaikeaksi. Ei ole helppo joutua vertaisryhmässä sylkykupin rooliin. Opettajat eivät yleensä puutu pieneen nujakointiin, sillä varsinkin poikien keskinäinen, pääasiassa leikkimielinen, nahistelu ON luonnollista ja tavallista. Jos joku oppilas kokee sen epämiellyttäväksi eikä oppilastoveri pyynnöistä huolimatta lopeta sitä, voidaan puhua kiusaamisesta. Siihen ei pidä kuitenkaan alistua että muut kiusaavat. Opettajat varmasti puuttuvat tapauksiin, jos asiasta riittävän usein muistuttaa. Ja saa siellä kotonakin asiasta mainita usein, sillä kodin pitäisi olla se paikka, jossa lapsen etua ja hyvinvointia kaikkein eniten arvostetaan ja siitä huolehditaan.

Jos kotona ei välitetä ja asia painetaan villaisella, niin tilanne on hankalampi. Koulun rehtorille ja muille aikuisille voi ja saa ilmoittaa suoraan omista tuntemuksistaan esim. puheimitse, jos pelkää leimautuvansa kantelijaksi. Olen noissa kiusaamistilanteissa ollut jonkun kerran mukana ja AINA kiusattu (ja myös kiusaaja) ovat ilmoittaneet sen olevan leikkiä eikä mitään vakavampaa. Silti nämä samat oppilaat saatavat kotona (ja nykyisin myös netissä) valittaa, etteivät opettajat puutu kiusaamiseen. Miten siihen voi puuttua, kun kiusaamista ei ole sitä kysyttäessä.

 

[Eino_Mies]

Joskus alussa tuli juteltua opettajille, mutta vastaukseksi sain vain hyminää jne... Pohjat veti liikunnan opettaja, joka totesi, että "se on ihan normaalia, se vaan karaisee nuorta kundia."

Joidenkin mielestä tällainen kisailu ja "hevosenleikki" kuuluu koululaisten normaaliin välituntikäyttäytymiseen. Sen seasta voi olla vaikea erottaa todellista kiusaamista. Kaikki opettajat ja vanhemmatkaan eivät ota sitä tosissaan. Muistan kuinka omana kouluaikanakin sanottiin, että älä niistä välitä tai että anna niille samalla mitalla takaisin. Tai jos menet kielimään kiusaamisesta, niin siitä saat kahta kauheammat vihat päällesi.

Yläasteella muistan nähneeni todella sadistisia ja nöyryyttäviä tapauksia. Ysiluokan pahikset pilkkasivat erästä seiskaluokan poikaa, jolla oli äänenmurros vielä tulematta. Pahikset pakottivat tämän laulamaan milloin mitäkin laulua ja nauroivat räkäisesti kun kaveri peloissaan totteli ja lauloi kimakalla äänellään mieluummin, kuin otti turpaansa.

Toisessa tapauksessa orastava parrankasvu oli hyvä syy tehdä "pientä pilaa". Kaksi kiusaajaa piti uhria käsistä kiinni ja kolmas yritti sytkärillä kärventää ohuita haivenia poikaparan leuasta. Jo pelkkä tilanteen näkeminen alkoi ahdistaa sivustaseuraajaa.

 

[kamik]

Yläasteella muistan nähneeni todella sadistisia ja nöyryyttäviä tapauksia. Ysiluokan pahikset pilkkasivat erästä seiskaluokan poikaa, jolla oli äänenmurros vielä tulematta. Pahikset pakottivat tämän laulamaan milloin mitäkin laulua ja nauroivat räkäisesti kun kaveri peloissaan totteli ja lauloi kimakalla äänellään mieluummin, kuin otti turpaansa.

Toisessa tapauksessa orastava parrankasvu oli hyvä syy tehdä "pientä pilaa". Kaksi kiusaajaa piti uhria käsistä kiinni ja kolmas yritti sytkärillä kärventää ohuita haivenia poikaparana leuasta. Jo pelkkä tilanteen näkeminen alkoi ahdistaa sivustaseuraajaa.

Kysyn ihan mielenkiinnosta, että miten puutuit tilanteisiin vai katselitko vain vierestä? Käskitkö kiusaajien lopettaa ja ilmoititko opettajalle? Luulen arvaavani vastauksen. Katsoit säälien kiusattua ja poistuit paikalta kertomatta opettajille edes jälkeenpäin näkemästäsi. Sinällään vielä nykyisinkin ihan tavallinen tarina; kukaan ei näe eikä kuule mitään, vaikka kysytään. Eikä kukaan mene väliin, jos jotakuta kiusataan. Oppilaat valitsevat puolensa noissa tilanteissa ja rohkeutta osoittaa valitettavan harva koululainen. Ja sitten ihmetellään, miksi opettajat eivät puutu kiusaamisiin.

Eino_Mies, jos menit väliin kiusaamistilanteessa, nostan hattua.

 

[Isle of Man]

Eikä kukaan mene väliin, jos jotakuta kiusataan. Oppilaat valitsevat puolensa noissa tilanteissa ja rohkeutta osoittaa valitettavan harva koululainen.

Tuon ikäisenä kynnys puuttua kiusaamiseen on melko korkea. Usein se on oman itsensä kannalta todella huono ratkaisu ja ei auta kiusattua paskan vertaa. Tällaista tuli todistettua kyllä.

Vanhemmalla iällä kiusaamiseen puuttuminen on paljon helpompaa. Esimerkiksi armeijassa. Patterin pahikset olivat varsin kovia parjaamaan rankastikin heikompia tahi muuten epäsosiaalisempia yksilöitä. Tuolloin asioihin pystyi puuttumaan paljon helpommin, kun oli jo oma identiteetti rakennettu ja pelkotilat voitettu, eikä periaatteessa ollut mitään menetettävää. Yläasteella moiseen en ikinä oli voinut ryhytyä.

 

[pikkukatti]

Minulta ei vaan ole koskaan kukaan aikuinen kysynyt olenko tullut kiusatuksi. Ja vaikka aikuiset huomasi sen eikä puuttuneet niin se tuntui hyödyttömältä yrittää kertoa niille enempää asiasta. Koska tuli fiilis ettei ne välitä. Ehkä nyt toimisi toisin, mutta silloin 11-15-vuotiaana ei oikein osannut järjellä kaikkea ajatella. Koitti vaan vältellä kaikkia tilanteita. Kotona ei juuri kysytty esim. miten koulussa menee. Jos joskus ohimennen kysyttiin niin vastasin kyllä totuuden mukaisesti. Lähinnä äiti piti lusmuilijana ja lintsarina kun toisinaan en halunnut mennä kouluun vaan valitin esim. mahakipua. No, ei se vieläkään tunnu ymmärtävän meikäläistä tai hyväksyvän minua sellaisena kuin olen. Mutta on tässä ainakin oppinut tulemaan toimeen omillaan, jos nyt jotain hyvää pitää tästä elämästä keksiä.

 

[Eino_Mies]

Kysyn ihan mielenkiinnosta, että miten puutuit tilanteisiin vai katselitko vain vierestä? Käskitkö kiusaajien lopettaa ja ilmoititko opettajalle? Luulen arvaavani vastauksen. Katsoit säälien kiusattua ja poistuit paikalta kertomatta opettajille edes jälkeenpäin näkemästäsi.

Tottakai olisin halunnut lopettaa tuon kiusaamisen, mutta arvaa vaan oliko 13-vuotiaalla hintelällä maalaispojalla kanttia mennä isompien jätkien väliin. Kielikelloksi en halunnut, sillä sellaisten kohtalo tiedettiin. Joudut itse pian uhriksi jos kantelet asiasta.

 

[Snaipperi #16]

Se on muuten jännä miten vähästä voi joutua kiusatuksi. Itse olen kumminkin pelannut lätkää, urheillut ja varsinkin myöhemmässä nuoruusvaiheessa aloin olla hyvinkin sosiaalinen. Olin vain aika lapsi vielä yläasteen alussa, mutta se muuttui siitä sitten.

Ei minulla ole mitään ihmeempiä kaunoja. Voisihan niitä joitain säälittäviä paskiaisia käydä myllyttämässä, mutta en minä oikein ymmärrä mitä hyötyä. Mieluummin jatkaa elämää ja varsinkin nyt kun on opiskelut päättynyt ja niin pitkään on kaikki mennyt hyvin.

Mutta jos näkisin jossain koulun pihassa, että jotain poikaa kiusattaisiin niin varmaan ottaisin sitä kiusaajaa kunnolla kädestä kiinni ja puhuttelisin vähän.

 

[kamik]

Tottakai olisin halunnut lopettaa tuon kiusaamisen, mutta arvaa vaan oliko 13-vuotiaalla hintelällä maalaispojalla kanttia mennä isompien jätkien väliin. Kielikelloksi en halunnut, sillä sellaisten kohtalo tiedettiin. Joudut itse pian uhriksi jos kantelet asiasta.

Tyypillinen ja ihan luonnollinen tilanne. Pelastaan oma nahka sen sijaan, että valittaisiin toisen auttaminen edes ilmoittamalla kiusaamisesta. Peräänkuulutan vastuuta myös näiltä silminnäkijöiltä, jotta he kertoisvat edes jollekin aikuiselle koulukiusaamisesta. Aikuisten pitäisi hoitaa asiat eteenpäin koulun henkilökunnan tietoon jossa on velvollisuus puuttua kiusaamisiin. Ilman näitä kertomuksia valtaosa kiusaamistapauksista jää tulematta ilmi ja kiusaaminen sen kun jatkuu.

Valitettavasti myös osa opettajista jättää tällaiset ikävät velvollisuudet hoitamatta.

 

[Sphinx]

Itse olin vähällä joutua koulukiusatuksi yläasteelle mentyäni. Luokanvalvojani kuitenkin puuttui asiaan ennen kuin olin tilannetta edes tajunnut sen verran jämäkästi, että sain sittemmin olla melkoisen rauhassa, pakko olla tästä kiitollinen. Ilmeisesti opettajat tarkkailivat kiusaamista uuden lukuvuoden alussa tavallista tarkemmin, sillä myöhemmin en tiedä kiusaamistapauksiin puututun, vaikka jatkuvastihan niitä yläasteella esiintyi. Koulun suurin piirtein hintelimpänä, ujoimpana ja syrjäänvetäytyvimpänä kaverina olisin tietysti ollut hiukan liiankin ilmeinen kiusaamisen kohde. Toisaalta olin myös täydellisen välinpitämätön muiden touhuista. Ikinä en kannellut koulussa kenestäkään, eläissäni en ole tapellut. Välinpitämättömästi suhtauduin siihenkin, kun myöhemmin yläasteella eräs koulukiusattu ja kaveripiirissäni epäsuosittu henkilö yritti vähän tehdä tuttavuutta kertomalla montako kertaa yleensä runkkaa päivässä. En kuitenkaan alkanut hänen kanssaan sitten enempää kaveeraamaan. Yksi juttu mitä ihmettelen, ettei lainkaan puututa on tyttöjen seksuaalinen ahdistelu yläasteella. Meidän luokalla oli yksi tähän oikein erikoistunut idiootti, joka oli luokan tyttöjä koko ajan kourimassa. Ysiluokallakin tämä kerran esimerkiksi kesken oppitunnin selitti yhdelle tytölle miten aikoo raiskata tämän perjantaina. Tästä tämä tyttö kimpaantui sen verran, että tokaisi spontaanisti opettajalle miten saa koko ajan tuollaista kuunnella ja naisopettaja vähän siinä pyöritteli silmiään päässä.

 

[Mr.Fox]

Ilmeisesti opettajat tarkkailivat kiusaamista uuden lukuvuoden alussa tavallista tarkemmin, sillä myöhemmin en tiedä kiusaamistapauksiin puututun, vaikka jatkuvastihan niitä yläasteella esiintyi.

Tiedä sitten onko tämä jotenkin paikkakuntakohtaista, koulukohtaista vai vuosikohtaista, mutta oman oppivelvollisuuteni aikana en koulukiusaamista huomannut henkilökohtaisesti tai kavereitani kohtaan. Aikaisemminkin tässä ketjussa mainittua poikien keskinäistä luonnetta kasvattavaa "hevosenleikkiä" tietysti esiintyi, mutta minkä sitten ketäkin ottaa koulukiusaamiseksi. Ilmeisesti minulla on sitten ollut hemmetin fiksut koulukaverit tai sitten vain olen yksinkertaisesti liian tyhmä tajutakseni mikä on koulukiusaamista mikä normaalia kanssakäymistä. Tietysti, jos menit hölmöilemään, niin varmasti sait myös kuulla siitä. Edelleenkin tänä päivänä yläasteelta saamieni kavereiden kanssa normaaliin jokapäiväiseen kanssakäymiseen kuuluu myös yläasteella tehtyjen hölmöilyjen muistelu/suoranainen vittuilu.

Oltiinko me kaikki sitten jo yläasteella niin pikkuvanhoja vai mistä on kyse, mutta kyllä ne kaikki viisitoista-kaksikymmentä vuotta sitten tapahtuneet asiat ovat edelleen tuoreessa muistissa. Niistä "kiusattiin" silloin ja "kiusataan" edelleen ilman mitään nykyisiä turpaanvetojuttuja tms. joita tässäkin ketjussa on tullut esille aivan riittävästi. Niihin osattiin suhtautua silloin ja osataan suhtautua edelleen. Jotenkin tuntuu merkilliseltä, että suomalaiselle ei saa (iästä riippumatta) mainita sitä, että hän käyttäytyy huonosti/hölmösti/tyhmästi. Se on tullut todettua tässä viime vuosien aikana töissä aika konkreettisesti.

Jos yläasteella et palauttanut tehtävää sovittuun aikaan mennessä, jos et tiennyt mitä tehdä, kun käsi on pikkuhousuissa tai jos et ollut sovittuun aikaan sovitussa paikassa, niin varmasti sait kuulla siitä jälkeenpäin. Jos tänä päivänä et saa sovittua hommaa hoidetuksi sovittuun aikaan mennessä, jos et edelleenkään tiedä mitä tehdä, kun käsi on pikkuhousuissa tai jos et ole sovittuun aikaan sovitussa paikassa, niin edelleenkin saat kuulla kunniasi. Aivan turha se on jälkeenpäin tulla vinkumaan asioista, jotka olisit voinut hoitaa ajoissa/kunnolla. Onko tämä sitten tätä nykypäivänä mainostettua työpaikkakiusaamista? Minusta ei!

Toinen asia on sitten erilaiset vanhempiin tai olosuhteisiin liittyvät asiat. Mitään rikasta perhetaustaa ei minullakaan ole, joten siihen on turha vedota. Ala-asteella pelattiin ja leikittiin yhdessä, jollei itse halunnut jäädä porukan ulkopuolelle. Kaikki otettiin mukaan, mutta ulkopuolellekaan jääneitä ei sorsittu millään tavalla. Yläasteella meininki muuttui, kuten murrosikäisten keskuudessa sopikin odottaa. Ketään ei edelleenkään pakotettu mihinkään. Urheilua, parranajoa, lintsaamista, luokkabileitä, juopottelua, tupakointia, naisia... kaikkea opeteltiin koulunkäynnin ohella, mutta mihinkään ei ollut pakko tulla. Kaikki olivat kuitenkin yhtä tervetulleita mukaan, kun vain itsestä siltä tuntui.

Omalla kohdallani yksi ainoa "koulukiusaus" sattui seiskaluokan keväällä. Syytä en edelleenkään muista, mutta jostain syystä oltiin todella huonoissa väleissä yhden rinnakkaisluokkalaiseni kanssa. Yksi kaunis kevätpäivä yhdellä välitunnilla tilanne kärjistyi niin, että oli pakko tehdä jotain. Riittävän kauan kun tönittiin, niin otettiin tasainen paikka ja katsotaan ihan mies miestä vasten. Koulun jalkapallokenttä kävi alustaksi ja ympärillä varmaan kaksi-/kolmekymmentä innokasta. Kaksi kunnon kutiahan siinä tuli omaan turpaan ennen kuin pääsin jonkinlaisessa möykyssä maahankaatuessa päälle. Samalla välituntivalvojat väliin ja kutsu rehtorin kansliaan.

Kyllä siinä rehtorin kanslian eteisessä ja jälki-istunnossa istuessa tuli useampaankin kertaan lyötyä kättä päälle rehdistä voimainkoitoksesta. Aivan samahan se on kaukalossakin; ei siellä mikkihiiriä kumarrella. Kerran kun menet selkäsi kääntämään, niin pommia tulee oikealta ja vasemmalta. Kerran kun otat rehdisti pommia vastaan oikealta ja vasemmalta, niin sana kiertää ja haasteita tulee entistä vähemmän. Kyllähän minäkin tiesin jo alunperin, miten kahakassa tulee käymään. Kyse oli vain siitä, että rehdisti osoittaa sen, että ei suostu tönittäväksi. Ei mulla sieltä jälki-istunnosta poistuessa tai seuraavina päivinä ollut mitenkään uhattu olo eikä toisaalta ollut mikään tarve pullistella. Kuitenkin kyseessä oli oma ikätoveri, eikä mikään kasin tai ysin "konkari".

Mopopesujakaan ei meille pahemmin jaettu. Ensimmäisinä päivinä tietysti oltiin rituaalin omaisesti hiukset märkinä, mutta sen jälkeen meidänkin luokan noin viidestätoista jätkästä vain kahta taidettiin raahata altaille. Näilläkin molemmilla syynä oli pari vuotta vanhempi isoveli.

Varsinkin yläasteen alkuaikoina olin kohtuullisen pitkä, mutta heiveröinen ja enemmänkin kiinnostunut koulunkäynnistä kuin oheistoiminnoista. En harrastanut esim. lätkää missään seurassa, vaan pelasin shakkia ja tulin suht normaalioloista, joten tavallaan olisin hyvinkin voinut olla se silmätikku. Noihin aikoihin oli muuten vielä hammasraudatkin. Kasiluokalla tutustuin raudanvääntöön ja ysillä kuvioihin tuli juopottelu. Tupakkaakin taidettiin maistaa. Tyttöihin tutustumisen jätin ihan suosiolla lukioaikoihin, vaikka taitavat ne olla sellainen elinikäinen opettelunaihe.

Olihan siellä joukossa niitäkin, jotka olivat jo ennen yläasteelle tuloa tupakoineet, juopotelleet ja torttuakin maistaneet. Itse en ainakaan huomannut minkäänlaisia syrjinnän merkkejä meidän keskuudessa, jotka aloittivat erilaiset harrastukset vasta sitten, kun itsestä siltä tuntui. Toisaalta nykyisinkin, kun riittävän kauan tönittäisiin, niin varmasti lähtisin tasaiselle. Shakkiinkin saa tulla haastamaan, vaikka varmaan viiteentoista vuoteen en ole nappuloihin koskenutkaan. Siinähän se neuvo nykyajankin "koulukiusatuille" on: uskalla lähteä mukaan, mutta oman järjen käyttö on sallittua.

 

[finnjewel]

Kielikelloksi en halunnut, sillä sellaisten kohtalo tiedettiin. Joudut itse pian uhriksi jos kantelet asiasta.

Tätä kommentoisin sen verran - omien koulukokemusten perusteella - että:

- opettajalle voi kertoa kiusaamisesta niin, että kiusaajat eivät tiedä kuka kertoi
- ei kannata kertoa mahdollisille omille kavereillekaan, että on kannellut kiusaajista opettajalle
- yhtään "kantelemisen" seurauksena tehtyä konkreettista (=vakavaa) kostotoimenpidettä en ole tullut tietämään sen paremmin omasta koulusta kuin muistakaan
- kiusaajat ovat pohjimmiltaan pelkureita, eivätkä kiinni jäätyään, uhkailuista huolimatta, yleensä uskalla jatkaa ainakaan fyysistä kiusaamista - siirtyvät ehkä henkiseen

Itseäni ei juuri kiusattu, koska kiusaajat saivat joko tuolista päähänsä tai harpista käsivarteensa.

 

[Knower]

Näin opettajana toimineen näkökulmasta, varsinkin yläasteella kiusaamisen lopettaminen on todella hankalaa, samoin sen tunnistaminen. Jos opettajalle asiasta kertoo, opettajan tulee tietenkin kaikin voimin tehdä töitä asian lopettamiseksi. Valitettavasti opettajakunnassakin on eri tasoisia työntekijöitä - noilla hetkillä vaadittaisiin todellista välittämistä, vastuun kantamista sekä asiaan tarttumista, mutta iso osa ei jaksa nähdä leipääntyneenä vaivaa.

Kiusaaminen on siinäkin mielessä hankala juttu, että vaikka opettaja asiaan asianmukaisesti puuttuisikin ja saisi sen näkyvimmän ilkeilyn loppumaan, homma muuttuu usein vain näkymättömämmäksi, ehkä syrjimiseksi jne. Kiusatun roolin kun saat, siitä pois pääseminen on lapselle ja nuorelle todella vaikeaa. Ja siitä nimenomaan pitäisi päästä pois - niin julmalta kuin se kuulostaakin, myös kiusatun pitää tehdä muutos mikäli haluaa kiusaamisen lopettaa. Ja tietenkin, mitä kauemmin kiusaamista on jatkunut, sitä enemmän murskana itsetunto on ja sitä vaikeampaa on itse se muutos tehdä. Vanhemmilla on tässä iso rooli ja joskus ainoa järkevä vaihtoehto kierteen katkaisemiseksi ja roolista irtautumiseksi on koulun vaihtaminen.

Kuulostaa karulta ja karua ja epäreilua se onkin. Ei ole kiusatun syy, että häntä kiusataan eikä hänen kuuluisi mitään muutoksia miettiä. Se on vaan valitettavasti usein välttämätöntä. Täällä on näitä muutosesimerkkejä mainittukin ja esim. poikien puolella rehellinen turpaan vetäminen joskus auttaa paljonkin. Tyttöjen puolella on paljon vaikeampaa, sillä nuoret pahistytöt osaavat olla todella vittumaisia.

Niin, irtauduin tuosta koulumaailmasta, sillä tunsin, että oma kasetti ei tule kestämään nähdä huonosti kotona kohdeltuja lapsia, jotka sitten kohtelevat huonosti toisia lapsia ja samaan aikaan ketään vanhempia ei kiinnosta. Liian raadollista mulle, hattua päästä niille hyville opettajille, jotka jaksavat välittää, puuttua ja yrittää.