Yhden kerran yläkoulussa olisi ollut riski tulla kiusatuksi, jos ei silloin olisi vähän uhkarohkeastikin mennyt "hyökkäys on paras puolustus"-mentaliteetilla. Oli isokokoinen Venäjältä adoptoitu korsto, joka sitten "koulun vahvimpana" tietty keräsi muita hulttioita käsikassaroikseen. Meidän vuosikertamme oli jo alunperin jaettu koulussa (n. 250 yläkoululaista) kärjistetysti A-hikarit, B-kävelymatkan päässä koulusta asuvat, C-hulttiot, heittiöt ja rumasti sanottuna hitaat, sekä D-cooleimmat. Itse kuuluin A-luokkaan, eikä tarvinnut juuri meidän luokalla välittää muiden luokkien sisäisistä ja keskinäisistä ongelmista. Sanahan kumminkin kiersi, noinkin pienessä koulussa nopeasti ja minä kun olin innokkaasti aina vääntämässä muiden hikarien kanssa siitä, että natsit eivät olleet niin pahoja kuin puhutaan ja suomalaisen ei kannata paljoa natsien tappiolla iloita.
No se C-luokan venäläinenhän ei paljoa mistään kouluaineista mitään ymmärtänyt saati välittänyt, mutta saksalaisten ja venäläisten kahnaukset menneisyydessä olivat ilmeisesti etäisesti tuttuja. No se sitten yksi kaunis päivä lähestyi suomea murtaen, että "sinä natsi-ihannoija peru puhees tai lätty lätisee." Mietin, että "ei perkele, miehän en ryssälle periksi anna" ja lohkasin sitten takasin, että "et siekään ryssä täällä heiluis, jos saksalaiset olis voittanu. Joko työleirillä tai jo helvetin lieskoissa." Toiset oli jo, että älä nyt rupea sille lihaskimpulle uhoamaan, käy vielä huonosti. No sitä minäkin pelkäsin, mutta luonto ei antanu myöten ja hyvä ettei antanu. Turvauduin "kirpputaktiikoihin" ja vääntäydyin korston selkään ja rupesin hakkaamaan niskaan ja rutistamaan kurkusta, koska en häntä millään voittaisi painissa/nyrkein, kokoero oli sen verran suuri hänen edukseen. Jonkin aikaa siinä nahistiin, jonka jälkeen korstolle riitti. Vaikka nyt ei mitenkään mairittelevin tapa tapella, ilmeisesti vakuutti kovikset sen verran, että sain olla sen jälkeen rauhassa. Myös tavallisemmat kunnioittivat minua mielestäni vähän enemmän, vaikka saatoinkin omata erikoisia mielipiteitä, en pelännyt tarvittaessa puolustaa kantojani. Eikä sen venäläisenkään kanssa enää väännetty, hän ymmärsi kyllä, etten ole mikään riidanhaastaja, jos minun varpailleni ei tulla tallomaan. Penkkareissa monta vuotta myöhemmin lukiokaverit (iso osa samoja kuin yläkoulussa), muistivat kyllä tituleerata minut luokan Sturmbannführeriksi. Mutta jos olisin tuossa aiemmassa tilanteessa kierrellyt ja myötäillyt, olisin saanut nynnyn maineen ja olisivat varmaan nyppineet jatkuvasti, "koska ei se kumminkaan uskalla panna vastaan".
Lukiossa tuli toki itse puoliksi tietämättä syyllistyttyä koulukiusaamiseen. Tai riippuu mikä on koulukiusaamista ja mikä, mutta kohteen mielestä se oli. Oli semmoinen omalaatuinen kaveri, joka kyllä pärjäsi varsin hyvin koulussa, oli ja on toki edelleen kaverini, mutta käytännön logiikalta auttamattoman hidas ja myös jokseenkin huono-onninen. No tämä hemmo "pääsi" sitten tekemään kaikkea "viisasta", kuten vittuilemaan randomeille ennaltasovituilla vuorosanoilla ja yllättäen, kun ei itse keksi mitään, niin aika monesti tuli sitten nolatuksi ja saimme muun kaveriporukan kesken kunnon naurut. Sitten se tajusi, että "te junailitte mut näyttämään hölmöltä." Hulvattominta tässä vain oli se, että toisti samat virheet aina uudestaan. Kotona oli sitten alkanut näkymään kasvavana murjottamisena ja masentuneisuutena. Minä en paljoa muuta tehnyt, kuin "kannustin" häntä näihin "hölmötölväyksiin", enkä siitä sen kummemmin joutunut kärsimäänkään, muuta kuin että pääsin hämmästelemään, että "minäkö koulukiusaaja"? Mutta toinen kaverini, jonka kanssa minulla ei ollut koskaan kahnauksia, joutui vihanhallintakurssille. Toki hän vetikin sitten överiksi, kirjoitteli tällä kiusatulla kaverilla käydessään hänen pelitililtään erittäin epäasiallisia viestejä. No ainakin itse näin niistä läpi, että eipä taida olla ainakaan tämän henkilön kirjoittamia, Sama "pääkiusaaja" painosti kiusatun pummaamaan vanhemmilta 2000€ mopon, vaikka kiusattu ei edes ollut kiinnostunut mopoista. Vanhempien suotuisaisalla osallistumisella näistä ja monista muista loppujen lopuksi vähäisiltä kuulostavista asioista leivottiin "kiusaamiskeissi".
Mutta kyllä minun koulussani ainakin kohtuu helposti puututtiin kiusaamiseen, tosin tässä varmaan edesauttoi vanhempien tekemä haloo. Kaikki kiusaaminenhan ei välttämättä koskaan tule julki. Tosin mitä koulukaan voi lopulta tehdä, ei minun porukastani kukaan ollut varsinaisesti ilkeä, joten konstit toimivat, mutta kun puhutaan oikeasti kiusaajamateriaalista, ei jotkut terapeutilla käynnit tai tiukat puhuttelut auta paskan vertaa. Sitten kysytään jo sitä, onko rehtorilla kanttia erottaa kiusaaja tai siirtää jonkun toisen koulun riesaksi.