Mainos

Koronavirus (COVID-19) – pelkkä räkäyskä vai ihmiskunnan loppu?

  • 9 202 619
  • 81 140

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Eikai tässä kohta enää auta mikään muu kuin jäädä odottelemaan että saadaan se kolmas piikki. Itseä ahdistaa aivan hirveästi tämä korona tällä hetkellä. Omassa kuplassani olen ajatellut että kyllä 80% vähintään hidastaisi koronan etenemistä, mutta niin vaan ennätykset paukkuu vähän siellä sun täällä. Ahdistus on ehkä nyt korkeammalla kuin kertaakaan koko pandemian aikana. Silloin oli jotain mitä odottaa, eli rokotetta. Nyt kun näyttää siltä että ei tuo perkeleen litku pysäytä tätä mitenkään, niin aika epätodellinen olo hiipii puseroon.

Tsemppiä. Näin me olemme yksilöitä. Itselläni taas ahdistus loppui täysin siihen kun omasta kakkospiikistä oli kulunut viikon verran. Siinä kohdassa tiesin olevani suojassa niiltä kahdelta asialta, joita olin pelännyt: vakava sairastuminen ja pitkäkestoiset koronaoireet.

Nyt kun tauti takoo ennätyksiä, se ei yllätä yhtään. Kuten täällä joskus laskin, laumasuojaa ei ole mahdollista saavuttaa. Tämä taas johtaa siihen, että kaikki tulevat tuon taudin kohtaamaan, rokottamattomana tai rokotettuna. Ja se tarkoittaa sitä, että rokotteilla ei ole kuin kaksi tehtävää: 1. suojata rokotteen ottajaa yksilönä, ja 2. lievittää yhteiskunnan ottamaa osumaa (todennäköisyys joutua sairaalaan pienenee murto-osaan, epidemian nopeus hidastuu).

Mutta kyllä nuo nimenomaan hidastavat epidemiaa, ja hidastavat sitä paljon. Ne eivät vain riitä painamaan epidemiaa laskuun. Epidemia etenee nyt eteenpäin, mutta jarruttaen. Tätä ei vain huomata helposti, kun meiltä puuttuu se vertailukohta, jossa delta pääsisi vapaasti leviämään, eikä meillä olisi rokotesuojaa. Sen voi kuitenkin päätellä, että tilanne olisi paljon huonompi.

Samalla tavalla jotkut ovat maskeja vastustaneet. Ne eivät tehoa, kun tauti leviää edelleen. Ainoa vaan, että ilman maskeja se leviämistahti saattaisi olla paljon kovempi.

Näin nopeasti ja yksinkertaistaen: tällä hetkellä näyttää siltä, että realismia voisi olla noin 77% täyden rokotekattavuuden saavuttaminen maassamme. Tämä estäisi karkeasti 0.79*0.77=60.8% tartunnoista.

Laumasuojan raja riippuu taas R0-luvusta. Jos se on 4-5, mikä voisi olla Suomessa ihan validi arvo, laumasuoja saavutetaan silloin kun tartunnoista pääsee "läpi" 1/4 tai 1/5, eli 25% tai 20%.

Eli toisin sanoen: suoja pitää olla 75-80%. Eli 14.2% - 19.2% saisi immuniteettissa sairastamalla. Kun rokottamattomia olisi tuossa se 23%, niin helvetin iso osa heistä sairastaa taudin.

Tällä hetkellä tilastollisesti suomalaisista taudin on sairastanut noin 3%. Mutta vaikka todellisuus olisi kolminkertainen, niin taudilla on vielä tilaa temmeltää.

Jos R0=4, niin karkeasti 14.2% / 23% = 62.3% rokottamattomista sairastuu, ennen kuin laumasuoja saavutetaan. Ja jos R0=5, tämä vaatii jo 19.2%/23% = 83.5% sairastumista.

No, tuo oli lasku, joka pitää sisällään hyvin paljon yksinkertaistusta. Rokotettujen sairastumisia ei ole tuossa eritelty. Ja tuossa on oletettu, että jokainen ikäryhmä levittäisi tautia eteenpäin yhtä hyvin.

En ota vastuuta siitä, jos ennustus ei toteudu. Se johtuu siitä, että tämä ei edes ole mikään ennuste. Laskelman tarkoituksena oli lähinnä esittää perusteita sille, miksi olen sitä mieltä, että tauti ei vielä ihan hetkeen tule osoittamaan pienintäkään hiipumista. Ja myös sen, miksi olisi ihan helvetin tärkeää, että ihmiset menisivät ottamaan niitä piikkejä.
 

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Näitä pillereitähän ei varmaan tulla koskaan antamaan samaa määrää kuin rokotteita eli oletan näiden "ei ole testattu tarpeeksi" kieltäytyvän lääkkeestä siinä missä rokotteestakin. Jos oikein olen ymmärtänyt, niin nämä lääkkeetkään eivät enää siinä vaiheessa tautia auta kun putkea pitää tunkea henkitorveen

Jenkeissä tuo sama porukka ottaa taas innoissaan ties mitä eläimille tarkoitettuja lääkkeitä, joita ei ole ihmisillä testattu vähääkään. Tai Suomessa juovat hopeavettä. Jotenkin tuntuu siltä, että "vähäinen testaus" on valikoiva argumentti, joka on validi vain silloin, kun kyseessä on rokote.
 

Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Ei kannata nyt alkaa pelkäämään koko loppuelämää. Annat koronan elää omaa elämää ja itse elät omaasi niin kuin aina ennenkin. Ymmärrän, että joillekin ihmisille se henkinen ulospääsy on vaikeampi kuin toisille, mutta kaikkien se olisi pakko tehdä mikäli haluaa vielä normaalia elämää elää. En nyt oikein ymmärrä, että mikä tässä nyt enää voi ahdistaa niin paljon? Sekö, että ihmisiä sairastuu ja joutuu tuon takia sairaalaan ja sitä kautta saattaa verotus nousta jos sairaalaan joudutaan palkkaamaan lisää henkilökuntaa vai mikä?

Juurikin näin. Ainakin itse pyrin nykyään minimoimaan stressaamisen asioista, mihin en pysty vaikuttamaan. Ilmastonmuutos, globaalit konfliktit, koronaviruspandemia jne. ovat kaikki vakavasti otettavia asioita, mutta vaikuttamismahdollisuudet pienenä rivikansalaisena ovat käytännössä mitättömät, joten mitä liikaa vaivata päätään? Noudatan rajoituksia, pyrin kierrättämään jne. mutta ihan omasta elämästä riittää asioita joita edistää, joten stressaaminen abstraktin mittaluokan ongelmista kannattaa minimoida. -Köyhyys, sodat ja kulkutaudit eivät ihan heti tältä pallolta ole poistumassa.
 

oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU

Snoppen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hermes
Itseä ei sairastuminen pelota ollenkaan. Se mikä tässä ahdistaa on se että esimerkiksi omien muksujen harrastukset meni taas paussille. Omat muksut pienessä köhässä niin ihan varmuuden vuoksi piti jättää kotiin siitäkin. Lapset sairastaa tämän hyvinkin todennäköisesti hyvillä pienillä oireilla, mutta kuitenkin tämä vitun paska vaikuttaa niiden elämään paljon. Nuorin lapsi ei ole kunnolla päässyt vielä elämänsä aikana mihinkään, koska korona. Vanhempi lapsi sentään on ehtinyt harrastaa, mutta kyllä tässä puhutaan hänen tapauksessa isosta osasta elämästä on mennyt siihen että ei ole voinut viettää normaalia lapsuutta.

Saatoin edellisessä viestissä antaa sellaisen kuvan että itse olisin jotenkin epäilemässä onko meitä kusetettu. En epäile. Mutta ymmärrän kyllä että se alkaa kohta olemaan varsin yleistä että ihmisillä menee luotto tähän yhteiskuntaan. Maalitolpat on siirtynyt sen verran paljon tavallisen ihmisen näkökulmasta + tämä disinformaatio joka löytyy kaikkialta on hyvä tapa saada ihmiset sekaisin.
 

oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Maalitolpat on siirtynyt sen verran paljon tavallisen ihmisen näkökulmasta + tämä disinformaatio joka löytyy kaikkialta on hyvä tapa saada ihmiset sekaisin.

Itse ihmettelen, että miksi hallitus ja muut asiantuntijat eivät viesti tästä aiheesta terävämmin? "Alkuperäiset arviot avautumisesta eivät enää päde, koska virus on delta-variantin vuoksi muuttunut tartuttavammaksi. Ja siksi tarvitaan korkeampi rokotekattavuus".
 

Myyrä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Spurs
Itseä ei sairastuminen pelota ollenkaan. Se mikä tässä ahdistaa on se että esimerkiksi omien muksujen harrastukset meni taas paussille. Omat muksut pienessä köhässä niin ihan varmuuden vuoksi piti jättää kotiin siitäkin. Lapset sairastaa tämän hyvinkin todennäköisesti hyvillä pienillä oireilla, mutta kuitenkin tämä vitun paska vaikuttaa niiden elämään paljon. Nuorin lapsi ei ole kunnolla päässyt vielä elämänsä aikana mihinkään, koska korona. Vanhempi lapsi sentään on ehtinyt harrastaa, mutta kyllä tässä puhutaan hänen tapauksessa isosta osasta elämästä on mennyt siihen että ei ole voinut viettää normaalia lapsuutta.
Missäpäin näin? Ei kai lasten harrastuksia pitäisi missään kieltää tällä hetkellä. Ok, jossain päin tällaista on kyllä nämä pandemiapsykoosiryhmät suositelleet, mutta ei näihin nykyään yleensä edes lähdetä.

Ainakin täällä turun hoodeilla tarhassa on lapsia sellaisessa yskässä ja köhässä, että voisi luulla olevan vuoden 2019. Ja tosi hyvä niin. Kyllä mä itse olisin enemmän huolissaan, jos pian kolmatta vuotta pelätään, että lapset eivät vahingossakaan kohtaa yhtään pöpöä eivätkä kasvata yhtään vastustuskykyä millekään.
 

Radiopää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Greta Thunberg
Itse ihmettelen, että miksi hallitus ja muut asiantuntijat eivät viesti tästä aiheesta terävämmin? "Alkuperäiset arviot avautumisesta eivät enää päde, koska virus on delta-variantin vuoksi muuttunut tartuttavammaksi. Ja siksi tarvitaan korkeampi rokotekattavuus".

Mielestäni hallitus on ilmoittanut riittävän selkeästi, että aluehallinnoilla on oikeus muodostaa rajoituksia mikäli näkevät niille tarvetta. Jos meillä kerran on porrastettu hallinto, pitää sen myös näkyä, ettei valtionhallinnon tarvitsisi puuttua ihan kaikkeen.

Hallitus on myös linjannut, että varhaiskasvatusta ja lasten koulunkäyntiä ei enää hankaloiteta rajoituksilla eli tämänkään asian osalta en näe viestinnässä ongelmaa. Asiantuntijoilla, toisin kuin viranomaisilla, taas ei ole päätösvaltaa, joten heiltä ei linjauksia pidäkään odottaa.

Kyllä tässä kritiikki pitää kohdistua aveihin, joissa kovapalkkaiset virkamiehet eivät tee mitään, vaikka rokotustahti on huolestuttavasti hidastunut. AVI:en asettamien rokottamattomia koskevien rajoitusten sijaan rokotetut saavat kuulla sanahelinää panttivankeudesta.
 

MacRef

Jäsen
Suosikkijoukkue
KuPS - elä laakase, naatittaan
Se mikä tuosta jutusta pisti silmään:
hs.fi kirjoitti:
”Pelkäsin, että kuolen rokotukseen. Tiktokissa, Instagramissa ja kaikkialla netissä näin paljon varoituksia siitä, että rokotukseen voi kuolla”, sanoo 14-vuotias...
Teini-ikäiset ja miksei vähän vanhemmatkin ovat nykyisin niin paljon noissa somejutuissaan, että moni niistä ei edes oikeita uutismedioita seuraa. Ja noissa kun kiertää sitä huuhaa-paskaa, niin monet sitten ihan oikeasti eivät tajua, mikä on totta ja mikä ei. Meistä aikuisista ei valtaosa taida edelleenkään tajuta, kuinka merkittävä tiedonlähde nuo somejutut on nuorille.
 

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Ai täällä on sen verran jo korkki narahtanut, että vertaillaan maskeja ja rokotteita tehokeinoina. Ei kai siinä, jatkakaa!

Jos viittaat viestiini, niin joko minä olen huonompi kirjoittaja kun osaan kuvitella, tai sitten sinä jostain syystä haluat tulkita tahallaan väärin.

Tai no, miksipä kahta eri tason asiaa ei voisi verrata keskenään. Vertailu on toki epäreilu.

Mutta kaiken varalta: en ole sanonut, että nuo olisivat yhtä tehokkaat. Puhuin vain, että niiden tehokkuutta on kyseenalaistettu samanlaisilla argumenteilla.

No, mikäpä tässä. Eräs toinen kirjoittaja tulkitsi aikanaan, että pidän koronavirusta yhtä vaarallisena kuin keltakuumetta, kun epäilin joskus vuosi takaperin, että vähän matkailussa saatettaisiin ottaa käyttöön vähän vastaavanlainen todistus kuin keltakuumeen kohdalla on. No, eipä tuo koronapassi ehkä sitten lopulta hirveästi tuosta poikkea.
 

oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU

Normandia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, TuTo
Pirkanmaalla ilmoitettu eiliselle 158 tartuntaa. Taidettu koskaan ilmoittaa noin suurta päivittäistä lukemaa. Tälle päivälle ilmoitettu 51 tartuntaa.

Pe - Ma välille ilmoitettu 366 tartuntaa. Viime pe - ma välillä ilmoitettiin 263 tartuntaa. Kohtuullista on tosiaan Pirkanmaan kasvu.

 

hege

Jäsen
Kyllä tässä näemmä vieläkin saa tarkkana olla, nyt on kolme tuttua tiedossa jotka saaneet koronan kahdesta rokotuksesta huolimatta mutta positiivista on kyllä se että tauti ei kenenkään ollut edes kunnon räkäyskä... yksi sanoikin sairastaneensa kovemman syysnuhan pari viikkoa ennen koronaa.

Tai oikeastaan vaikea sanoa kuinka tarkkana pitäisi olla jos ei ole riskiryhmää tai niiden kanssa tekemisissä, ehkä normaali influenssa kauden järki riittäisi?
 

Näkkäri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Tai oikeastaan vaikea sanoa kuinka tarkkana pitäisi olla jos ei ole riskiryhmää tai niiden kanssa tekemisissä, ehkä normaali influenssa kauden järki riittäisi?

Jos olet ottanut rokotukset niin mielestäni ei ole syytä olla mitenkään tarkkana vaan elellä ihan normaalia elämää.
 

Normandia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, TuTo
Tänään 3 166. Siinä siis pe-ma tartunnat. Keskimäärin 791,5 tartuntaa/päivä.
Viime pe-ma rekisteröitiin 2 016 + 788 tartuntaa. Eli yhteensä 2804 tartuntaa. Tässä suhteessa 12,9% nousu.

14pv:n tartuntamäärä 11 294. 17,6% nousu viikontakaiseen samaan summaan verrattuna. Pientä hiipumista kasvussa jos vertaa tätä muutosta, viikonlopputartuntojen muutokseen.

14pv:n ilmaantuvuus tänään jo 191,4. Torstaina vielä 172,7.

0-20v osuus tartunnoista tänään 38,5%. Aika vakiona pysynyt. Noita ilmaantuvuuksia kun kattoo, niin suurin kasvu tulee 0-10v tartunnoista.

Sairaalahoidon tarve ja menehtyneet 15.11.2021 #koronafi

Viimeisin sekä 1, 2, 3 ja 4 viikkoa sitten

sairaalahoidossa  293 255 229 214 218
heistä tehohoidossa  36 34 27 34 33
menehtyneitä viikossa raportointipäivän mukaan (viive 15,0 päivää)  30 30 20 30 20

Tänään tosiaan sairaalahoidossa 293, kun vielä perjantaina 260. 33 nousu siis parissa päivässä. Ikävät otsikot saadaan näistä luvuista.
Teholla tänään 36, kun perjantaina vielä 31. 5 nousu siis parissa päivässä.
Perusterveydenhuollossa tänään 97, perjantaina vielä 80.
Erikoissairaanhoidossa tänään 160, perjantaina vielä 148.

HYKS:n erva-alueella tänään 131 sairaalahoidossa. Perjantaina vielä 115. 16 nousu siis perjantaihin nähden.
Teholla nyt 20, kun perjantaina vielä 18. Vuodeosasto määrä noussut 97:stä 111:sta.

TYKS:n erva-alueella tänään vain 50 sairaalahoidossa. Perjantaina oli vielä 55 potilasta.
Tehomäärä noussut 5:stä 6:een. Toisaalta vuodeosastomäärä tippunut 50:stä 44:ään.

OYS:n erva-alueella sairaalamäärä ikävästi noussut. Nyt 53 sairaalahoidossa, perjantaina vielä vain 34.
Tehomäärä onneksi noussut vain 1:stä 3:een.

KYS:n - ja TAYS:n erva-alueen sairaalamäärät pysynyt kohtuu samoissa. TAYS:ssä oikeastaan täysin samoissa.
Yleisesti ottaen sairaalamäärien nousu tullut OYS - ja HYKS:n erva-alueilta.

Kuolemamäärät pysyny aika vakiona pari viikkoa. Koronabotin mukaan ne on edelleen pienoisessa laskussa, tilastointipäivän perusteella merkittynä.
 

Kälvis

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Kyllä tässä näemmä vieläkin saa tarkkana olla, nyt on kolme tuttua tiedossa jotka saaneet koronan kahdesta rokotuksesta huolimatta mutta positiivista on kyllä se että tauti ei kenenkään ollut edes kunnon räkäyskä... yksi sanoikin sairastaneensa kovemman syysnuhan pari viikkoa ennen koronaa.

Tai oikeastaan vaikea sanoa kuinka tarkkana pitäisi olla jos ei ole riskiryhmää tai niiden kanssa tekemisissä, ehkä normaali influenssa kauden järki riittäisi?
Lähinnä ihmettelen, että mikä tarve on edes käydä siellä koronatestissä jos oireet eivät normaalia flunssaa kummempia ole?

Itselläni on ollut noin viikon ajan pientä yskää ja kurkkukipua, ei kuitenkaan kuumetta ja olen koko ajan pystynyt tekemään (etä)töitä normaalisti. Voihan tämä olla periaatteessa vaikka koronaa, mutta en oikein keksi mitä lisäarvoa testissä käyminen toisi kun oireet ovat näin lieviä.
 

UnenNukkuja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Aika moni, kunhan on turkulainen
Jos olet ottanut rokotukset niin mielestäni ei ole syytä olla mitenkään tarkkana vaan elellä ihan normaalia elämää.

Itsekin tuolla aiemmin (semi turhautuneena) avauduin varovaisuuttani, mutta taisi tulla kuin tilauksesta pienet kemut viikonloppuna. Sain toisen puoliskonikin rohkeasti ulos. Rennostihan nuo meni. Monenlaista menoa itsellä vielä ennen joulua, taitaa nuo taannoiset pohdintani olla unholassa hetken. Eli meissä joissain vaan se riskiryhmäläisistä huolehtija välillä kurkistelee liiaksi.
 

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Pe - Ma välille ilmoitettu 366 tartuntaa. Viime pe - ma välillä ilmoitettiin 263 tartuntaa. Kohtuullista on tosiaan Pirkanmaan kasvu.

On, etenkin kun TAYS:n ohjeistus on ollut pitkään se, ettei kahdesti rokotettuja testata kuin poikkeustapauksissa.

Pitää kuitenkin myöhemmin tänään katsoa, että mikä on viikkokeskiarvotettuna tuo muutos. Kirjausvelka saattaa pahentaa lukuja, vaikka kasvu tuntuvaa joka tapauksessa onkin.
 

opelix

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, JJK
Kyllä tässä näemmä vieläkin saa tarkkana olla, nyt on kolme tuttua tiedossa jotka saaneet koronan kahdesta rokotuksesta huolimatta mutta positiivista on kyllä se että tauti ei kenenkään ollut edes kunnon räkäyskä... yksi sanoikin sairastaneensa kovemman syysnuhan pari viikkoa ennen koronaa.

Tai oikeastaan vaikea sanoa kuinka tarkkana pitäisi olla jos ei ole riskiryhmää tai niiden kanssa tekemisissä, ehkä normaali influenssa kauden järki riittäisi?

Miksi olivat testiin menneet jos ei edes räkäyskän tasoa?
 

Normandia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, TuTo
TYKS:n erva-alueella sairaalamäärä kovassa laskussa. Tiedä sitten, miten välttämättömyys täyttyy. Kai nämä sitten on välttämättömiä. Jotenkin aattelin et sairaalamäärillä oli suurin merkitys, mutta kokoajan lässytetään tartuntamääristä. Toki AVI voi eritavalla arvioida rajoitusten välttämättömyyttä esim. sairaalamääriin nähden ja päätyä eri kannalle.

 
Viimeksi muokattu:

Mathieu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Montreal Canadiens
Itselläni on ollut noin viikon ajan pientä yskää ja kurkkukipua, ei kuitenkaan kuumetta ja olen koko ajan pystynyt tekemään (etä)töitä normaalisti. Voihan tämä olla periaatteessa vaikka koronaa, mutta en oikein keksi mitä lisäarvoa testissä käyminen toisi kun oireet ovat näin lieviä.

Ainoa lisäarvo on se, että et sitten tartuttaisi niitä ryhmiä, joille on todennäköisempää kehittyä koronaviruksen vakavempi tautimuoto. Eli esim. et kohtaisi tartuttavana vaikkapa rokottamattomia vanhuksia tai muita riskiryhmäläisiä.

Jos olet etätöissä ja pysyt poissa riskiryhmäläisten ulottuvilta mahdollisena tartuttajana, niin eipä siinä mitään. Sitten jos olisit vaikkapa sote-alalla, niin sittenhän sitä ei ainakaan itse viitsisi ottaa riskiä (ja vastuutakin jossain määrin) jonkun vakavemmasta tartunnasta tai vaikkapa kuolemasta.

THL:n ohjeistuksesta: "Nykytiedon mukaan koronavirustautiin sairastunut henkilö on tartuttavimmillaan oireisen taudin alussa ja juuri ennen oireiden alkua. Tartuttavuus laskee jyrkästi ensimmäisten oireisten päivien jälkeen, mutta virusta voi erittyä lieväoireisessa koronavirustaudissa noin viikon ajan ja vakavimmissa tautimuodoissa jopa kaksi viikkoa."
 

Petri1981

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, NFL, NBA, Valioliiga, UCL
Kun yli 80% yli 12-vuotiasta on saanut täyden rokotussarjan, ja ensimmäisenkin rokotteen yli 86%, ja sairaalaluvut nousevat tätä tahtia, niin voi vain arvailla todellisia päiväkohtaisia tartuntamääriä. Vaikuttaa kuitenkin siltä että tämän talven aikana deltavariantti kyllä saavuttaa lähes kaikki ne, ketkä on saavutettavissa (ne joilla ei ole immuunipuolustusta). Hyvä, sillä mitä nopeammin tämä nyt kiertää väestön läpi, sitä nopeammin tästä päästään jatkamaan elämää.
 

BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kyllä mä haluaisin tietää kahdesta rokotuksestani huolimatta, onko mulla korona vai eikö ole. Ihan jo siitä syystä, että osaisin ottaa normaalia iisimmin fyysisen rasituksen suhteen. Lisäksi tietysti se, että en mä tietoisesti halua tartuttaa ketään, en edes rokottamattomia.

Meillä on kaikki perheessä tuplasti rokotettuja, mutta esim. lasten harrastuksissa voi hyvinkin olla nuoria, jotka eivät ole rokotteita ottaneet. Ja vaikka nuoret eivät sairastuisikaan vakavasti, emme voi varmasti tietää, millaisia vaikutuksia koronana sairastamisella on. Kun nuoriso juoksee peräsuoli pitkänä harrastamassa ja lyö kroppansa äärirajoille ilta toisensa jälkeen, haluan itse ainakin tehdä omasta puolestani kaikkeni mahdollisten jatkoseuraamuksien minimoimiseksi. En pelkää sairastumista, en ole hysteerikko, enkä rajoita omaa tai lasteni elämää enää koronan vuoksi. Ei tässä ole kysymys mistään muusta kuin siitä, että haluan toimia mun arvojeni mukaan oikein.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös