Koronapandemia ja yli 3000 työntekijää saman katon alla. Terveenä?Mahdotonta?
Tämä ollut meidän tilanne Suomen suurimmalla tehtaalla. Autot ei oikein etänä tahdo valmistua.
Teimme viime huhtikuussa selkeän päätöksen: koronan kanssa ollaan tosissaan. Business pitää pystyä pitämään elossa ja ihmisten turvallisuus työpaikalla pitää olla huippuluokkaa. Ei ole mahdollisuutta valita vain toista. Kumpikin pitää onnistua.
Saimme keväällä ja ehkä vielä alkusyksystä ”kuraa niskaan”, koska osa henkilöstöstä koki toimenpiteiden olevan ylimitoitettuja, ja myönnän, ne ovat olleet alusta alkaen tiukkoja.
Vaikka maraton on vielä kesken, niin ainakin välitilinpäätöksenä voin ylpeästi todeta meidän onnistuneen urakassa vähintäänkin kiitettävästi! Koko pandemian aikana meillä on ollut n.20 työntekijällä positiivinen tartunta, joista yksikään ei ole tullut työpaikalta eikä yksikään ole tartuttanut työkaveria, vaikka tietysti altistuneita on ollut. Kuvastaa siis suojausten onnistumista!
Yhteistyöllä henkilöstön kanssa olemme onnistuneet, kiitos kaikille siitä! Jaksetaan vielä hetki tsempata
Miten tämä sitten on onnistunut? Pääpointit kommenteissa. Jos meidän kokemuksista on hyötyä jollekin muulle, niin kilauttakaa. Mielellään jaetaan ajatuksia, ja ehkä opitaan itsekin uutta.
Tässä pääpointit tähän saakka, jotka taanneet onnistumisen:
- Tärkeintä on alusta asti ollut, että tätä ”sotaa” käydään yhdessä. Meillä esim. henkilöstön edustajat ovat aktiivisesti mukana tehtaan ”korona-ryhmässä”
- Maskit, turvavälit, käsidesit yms. Perusasiat alusta alkaen ollut pakollista!
- Aktiviinen ja avoin tiedottaminen tilanteiden kehittymisestä
- Reagoiminen alueellisiin muutoksiin
- Aina pidempien poissaolojen (max 2 viikkoa) jälkeen ennen työhönpaluuta esimiehen tehneet koronakyselyn, jolla selvitetty riskejä. Onko henkilö esim. matkustanut.
- Testaaminen matalalla kynnyksellä
- Koronapuhelin. Yksi puhelinnumero, josta saa ohjeistusta. Tämä HR:n hallussa. Toimii myös komentokeskuksena jäljitysprosessissa.
- Tehokas sisäinen jäljitysprosessi altistuneiden osalta ja niihin välitön reagointi. Meillä mm. tiukemmat sisäiset määritelmät lähikontaktille, kuin ns. viralliset määritelmät.
Meidät on ”pelastunut” se, että olemme olleet tietyllä tavalla valmiudessa silloinkin kun tilanne Suomessa oli paljon nykyistä parempi. Nyt ei tarvitse kuin pitää huoli, että toimimme, kuten olemme toimineet kohta 11 kuukautta.