Mainos

Koronavirus (COVID-19) – pelkkä räkäyskä vai ihmiskunnan loppu?

  • 9 200 136
  • 81 140

oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
Täysin oikea ratkaisu ottaa STM:ltä koronavirusviestintä pois. Ihmettelen, että miksi tehtiin vasta nyt, kun käytännössä koko pandemian ajan STM:n koronaviestintä on ollut ihan kuralla. Uskon Marinin ja hänen kansliansa hoitavan tiedottamisasiat paljon paremmin.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Niitäkin varmasti löytyy, mutta maallikot ovat myös kiinnostuneita siitä, miten Marinin hallitus on jatkuvassa kierteessä viranomaisten ja oikeusoppineiden kanssa.

Scheinin tyrmäsi Marinin (sd.) hallituksen päätöksen valmiuslain 106 §:n ja 107 §:n käyttöönotosta lainvastaisena. Nyt on menossa parikin laillisuuskonfliktia samaan aikaan. Maallikkona en ota sisältöön kuin sen kannan, että olisi aivan varmasti voinut valmiuslain ja ravintolat sekä monta muuta asiaa hoitaa paremmin. Samoin valmistelut kesän ja syksyn aikana.
Enemmän se ongelma on siinä, että miten siinä koneistossa toimii näiden päätösten valmistelu, luulisi että siellä on oikeusoppineita ihmisiä kertomassa mikä on mahdollista ja mikä ei, lisäksi ihmettelen miksei oikeusministeri(ö) ole se kenen vastuusta kysytään jos puhe on hallituksen päätöksestä.
 
-Kantor-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Feikkiheikit
Niitäkin varmasti löytyy, mutta maallikot ovat myös kiinnostuneita siitä, miten Marinin hallitus on jatkuvassa kierteessä viranomaisten ja oikeusoppineiden kanssa.

Scheinin tyrmäsi Marinin (sd.) hallituksen päätöksen valmiuslain 106 §:n ja 107 §:n käyttöönotosta lainvastaisena. Nyt on menossa parikin laillisuuskonfliktia samaan aikaan. Maallikkona en ota sisältöön kuin sen kannan, että olisi aivan varmasti voinut valmiuslain ja ravintolat sekä monta muuta asiaa hoitaa paremmin. Samoin lakilen valmistelut kesän ja syksyn aikana, joista osasta oikeuoppineiden tuomio oli luokkaa "vuosikymmeniiin surkein lainvalmistelu".

Onhan tässä se hyvä puoli jos tämän myötä jopa demarit ymmärtäisivät minkälainen byrokratia ja asioiden edistämistä hidastava lakipykäläviidakko Suomeen on aikojen saatossa rakennettu. Aivan haistapaska-touhua, jolla ei työllistetä kuin brezneviläisiä virkamiehiä. Jos hallitus tarvitsee taustavoimakseen rykmentillisen avustajia ja pari pataljoonallista asiantuntijoita eikä homma mene tämänkään jälkeen by-the-book, ilman että joku lakinihilisti tulee vittuilemaan, niin jokin on pielessä ja pahasti.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Enemmän se ongelma on siinä, että miten siinä koneistossa toimii näiden päätösten valmistelu, luulisi että siellä on oikeusoppineita ihmisiä kertomassa mikä on mahdollista ja mikä ei, lisäksi ihmettelen miksei oikeusministeri(ö) ole se kenen vastuusta kysytään jos puhe on hallituksen päätöksestä.

Totta. Ja kuten oletin - kenties väärin maallikkona - ongelma on uusissa valtiosihteereissä ja erityisavustajissa, jotka eivät ole tehtäviensä tasalla samalla tavalla kuin pysyvämpi virkamiesjohto.

Toisaalta onko ongelma byrokratia vai osaamattomuus? Esimerkiksi jos Muukkonen on oikeassa, asetuksella olisi voitu tehdä lainmukainen päätös. Ei tuo mahdottomalta kuulosta.
 
Varmaan sekä että. Sehän ei ole ainutkertaista, että Suomessa jonkin hyödyllisen asian edistäminen kaatuu tai hidastuu pykäläviidakkoon. Ehkä huomioini oli yleispätevä enemmän kuin juuri tähän nimenomaiseen tapaukseen viittaava.
 
DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
Yllättävän paljon muuten tässä ketjussa on myös oikeusoppineita.

Kyllä ketjussa on kai useitakin valtiosääntöoikeutta opiskelleita, jos sillä joku merkitys on.

Tässä jutussa on todella erikoista se, ettei VN halua antaa jostain syystä asetuksia, kun koko valmiuslain idea on, että VN alistaa ratkaisut joko etu- tai jälkikäteisesti eduskunnan tarkasteluun. Eikös heillä liene kuitenkin enemmistö eduskunnassa? Viestinnän keskittäminen niin, että antaisi asetuksen jonka voimassaolosta eduskunta päättää viivästyisi tästä päivämäärästä päivän tai kaksi.

Erikoiselta tuntuu, miksei tätä voisi hoitaa oikealla ja ennen kaikkea samanlaisella prosessilla, kuin muunkin valmiuslain käyttöönoton ja soveltamisen. Itse asia kun ei ole laiton, vaan mahdollisesti prosessi.
 
F

Flonaldo

Viestinnän keskittäminen sillä tavoin kuin se nyt oli kirjattu kuulostaa ylimitoitetulta, eikä tarkoituksenmukaiselta toimelta. Sen sijaan sitä ei varmasti lainsäädäntö määrää tai professori kiellä kuka esiintyy erinäisissä lehdistötilaisuuksissa. Krissellä ei ole varmasti mitään perustuslakiin kirjattua oikeutta hölistä joka päivä suorassa tv-lähetyksessä. Eikö siis nyt ensialkuun olisi riittänyt, että olisi lyöty ihan vain hallituksen keskinäisellä sopimuksella lukkoon, että presseissä ovat Marin, Salminen ja Puumalainen - ja sitten tarpeen mukaan kutsutaan jotain muita virkamiehiä ja ministereitä?
 
DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
Olisihan se riittänyt. Siksi on todella kummallista, että aletaan julkisuuteen puhua valmiuslain pykälien käyttöönotosta "soveltuvin osin". Ei tällaista voi maan johdosta "hölistä", vaan kun pääministeri puhuu, puhuu instituutio ja instituutiolla on instituution toimintasäännöt.
 
Walrus21

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Viestinnän keskittäminen sillä tavoin kuin se nyt oli kirjattu kuulostaa ylimitoitetulta, eikä tarkoituksenmukaiselta toimelta. Sen sijaan sitä ei varmasti lainsäädäntö määrää tai professori kiellä kuka esiintyy erinäisissä lehdistötilaisuuksissa. Krissellä ei ole varmasti mitään perustuslakiin kirjattua oikeutta hölistä joka päivä suorassa tv-lähetyksessä. Eikö siis nyt ensialkuun olisi riittänyt, että olisi lyöty ihan vain hallituksen keskinäisellä sopimuksella lukkoon, että presseissä ovat Marin, Salminen ja Puumalainen - ja sitten tarpeen mukaan kutsutaan jotain muita virkamiehiä ja ministereitä?
Tätä olen vähän itsekin toivonut. Sen sijaan, että viisi puoluejohtajaa kertoo samat litaniat, paikalla voisi olla pelkästään Marin sekä toinen vastaava ministeri.

Kokoonpanoa voisi vaihdella aina tarpeen mukaan. Esim. näissä valmiuslakiasioissa näkisin mielelläni Henrikssonin käymässä läpi oikeudellista puolta. Tarvitaanko siihen rinnalle vaikkapa Saarikkoa? Mitä lisäarvoa hänen läsnäolonsa tuo?

Sekin vähän mietityttää, että pitääkö asiantuntijatahojen olla aina läsnä ja miten mittavalla edustuksella. Esim. siinä viimeviikkoisessa tilaisuudessa HUSin Ruotsalainen oli ikään kuin kertojana jossain YLEn studiolla. Sikäli kun tarkoituksena on tuoda julki jo tehdyt linjaukset, niin tällaiset asiantuntijaesiintymiset voivat pahimmillaan harhaanjohtaa katsojia.
 
douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool

Walrus21

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Enemmän se ongelma on siinä, että miten siinä koneistossa toimii näiden päätösten valmistelu, luulisi että siellä on oikeusoppineita ihmisiä kertomassa mikä on mahdollista ja mikä ei, lisäksi ihmettelen miksei oikeusministeri(ö) ole se kenen vastuusta kysytään jos puhe on hallituksen päätöksestä.
Varmasti onkin. Epäilen, että ongelmat johtuvat kiirehtimisestä. Sama ongelma oli Sipilän hallituksella, joka halusi nopeita tuloksia.

Eivät poliittiset avustajat ole lähtökohtaisesti lakiasiantuntijoita. Hallituksella on kuitenkin käytössä laajat resurssit, myös liittyen lainsäädäntöön ja toimivaltaan. Sen taakse ei voi piiloutua.

Eiköhän tässä ole taustalla nopeasti muuttuvat tilanteet ja tarve reagoida niihin. Hätäillen tulee virheitä.
 
Konsta Kepuli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Athletic Bilbao, Tahko, Pool, Saints
Noin vuosi ollut aikaa lisätä sairaalahenkilökuntaa sekä tehohoitopaikkoja mutta edelleen niitä on niin vähän, että esim. sydänleikkauksia ja syöpähoitoja joudutaan siirtämään. Ihmisiä kuolee näihin vakaviin sairauksiin, koska hoitopaikat ja henkilökunta on valjastettu koronapotilaille.
Samaa ihmettelen. Missä viipyy muuntokoulutus kaivurinkuljettajasta leikkaussalihoitajaksi. Ei voi kuin ihmetellä hallituksen saamattomuutta!
 
BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Kyllä ketjussa on kai useitakin valtiosääntöoikeutta opiskelleita, jos sillä joku merkitys on.

Tässä jutussa on todella erikoista se, ettei VN halua antaa jostain syystä asetuksia, kun koko valmiuslain idea on, että VN alistaa ratkaisut joko etu- tai jälkikäteisesti eduskunnan tarkasteluun. Eikös heillä liene kuitenkin enemmistö eduskunnassa? Viestinnän keskittäminen niin, että antaisi asetuksen jonka voimassaolosta eduskunta päättää viivästyisi tästä päivämäärästä päivän tai kaksi.

Erikoiselta tuntuu, miksei tätä voisi hoitaa oikealla ja ennen kaikkea samanlaisella prosessilla, kuin muunkin valmiuslain käyttöönoton ja soveltamisen. Itse asia kun ei ole laiton, vaan mahdollisesti prosessi.
Tätä minäkin olen ihmetellyt. Muukkosen luennolla istuneena, niin tietää kyllä todellakin mistä puhuu. Nytkin kyseessä yksinkertainen asia, mutta sitäkään ei olla saatu tehtyä oikein. Kun ei nämä jutut nyt ole ihan niin hankalia. Nytkin on kaikki lailliset keinot valikoimassa, mutta ei kun linjaillaan vaan sen sijaan, että oikeasti mentäisiin sen lain pykälien mukaan. Scheinista en todellakaan tykkää ihmisenä, mutta pakko sekin on sanoa, että hän(kin) tulkitsee voimassa olevaa lakia. Jos ei joku laki toimi, niin sitä voi aina muuttaa. Ei nämä oikeusoppineet sinällään mitään omaa asemaansa yritä pönkittää, vaan nimen omaan kertoa, että nyt meenee nykyisillä laeilla ketuiksi ja pahasti. Vastaus on sitten muuttaa lakeja niin, että ei mene ja siksi meillä on se koko eduskunta olemassa, että ne säätää lait. Sitten jos joku näistä alkaisi sooloilla niin, että kritisöisi lakien sisältöä ja alkaisi sillä tavalla politisoimaan omaa puhettaan, niin asiahan olisi täysin toinen. Siihen eivät vain ole sortuneet, vaan pidättäytyneet toistaiseksi täysin voimassa olevien lakien tulkinnassa.
 
Konsta Kepuli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Athletic Bilbao, Tahko, Pool, Saints
Onneksi on koiria niin on aina hyvä syy mennä ulos :)
Ja jos itsellä ei ole koiraa niin voi kysyä naapurilta lainaan. Viime keväänä Espanjassa huolestuttiin koirien jaksamisesta. Siinä on Turrella talsimista jos sattuu olemaan kerrostalon ainoa hännänheiluttaja.
 
Hexa

Jäsen
Täysin oikea ratkaisu ottaa STM:ltä koronavirusviestintä pois. Ihmettelen, että miksi tehtiin vasta nyt, kun käytännössä koko pandemian ajan STM:n koronaviestintä on ollut ihan kuralla. Uskon Marinin ja hänen kansliansa hoitavan tiedottamisasiat paljon paremmin.
Samoin Kiuru työnnettiin siivouskomeroon. Kyllähän se Kiurun ja STM:n välinen tiedottaminen ja tiedonkulku kävi päivä päivältä sekavammaksi. Marin huomasi tämän ja vihelsi pelin poikki. Nyt on vain yksi ongelma, mitä Kiuru tekee ministeripestinsä loppuajan. Ainakin Pekonen sai kaverin siivouskomeroon.
 
Konsta Kepuli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Athletic Bilbao, Tahko, Pool, Saints
Toki tiheimmin asutulla alueella Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 184 asukasta neliökilometrillä
Jep. Ja Helsingissä ~3 000 / km2. Valtaosa Uudenmaan pinta-alasta on peltoa ja metsää, ei taajamaa. Saahan näitä asukastiheyksiä veivattua aina sopivan tarpeen mukaan.
 
obi-wan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hammarby IF, HC Andersen, HC Jatkoaika
Seuraavassa ei ole tarkoitus kuulostaa julmalta jos se jostakin siltä vaikuttaa

"– Kolmen saattohoito-osaston potilaan kuolema koronaan on todella surullinen episodi, terveysjohtaja Jorma Mäkitalo kertoo Ilta-Sanomille."

Niin, se on aina surullinen tapahtuma. Valitettavasti heillä oli vääjäämätön edessä.

Ei kauaa mennyt siihen mitä epäilin
 
Wäinö#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Ducks, Red Wings, Griffins
Koronoadenialisti Ossi Tiihonen on ilmoittautunut mukaan Perussuomalaisten puheenjohtajakisaan, koska "Perussuomalaisen puolueen johdon linja on viimeisen vuoden aikana irtaantunut todellisuudesta suhteessa väitettyyn koronaepidemiaan". Aikamoinen show voi olla tuollakin tiedossa, kun salaliittoteoreetikot pääsevät vauhtiin.
 
Eddie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät & kaikki karsintasarjat

Morgoth

Jäsen
Eiköhän tässä ole taustalla nopeasti muuttuvat tilanteet ja tarve reagoida niihin. Hätäillen tulee virheitä.

Tässä on jo vuosi soudettu ja huovattu eli ei tässä voi tulla mihinkään muuhun lopputulokseen kuin että Suomen poliittinen päätöksentekokyky on huono kriisitilanteessa. Itänaapuri varmaan seuraa mielenkiinnolla poliitikkojen ja virkamiesten sähläämistä ja tekee omat muistiinpanonsa.
 
Trenchtown

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
"Pääministeri Jacinda Ardern sanoi maanantaina, että koronasääntöjen rikkojat saavat ”koko kansakunnan ehdottoman tuomion”. Hänen mukaansa on kaikkien vastuulla pitää huoli siitä, että myös omat perheenjäsenet, työtoverit ja muut läheiset noudattavat rajoituksia."

Samansuuntaista viestiä voisi aivan hyvin julistaa myös meidän oma pääministerimme, uppoaisi suomalaisiin naapurikyttääjiin varmasti.

Vakavammin; onhan tuo nyt aivan perseestä, jos [kärjistys] rajoitusten noudattamisen valvomista yritetään auktoriteetin toimesta lykätä rivikansalaisten tehtäväksi [/kärjistys]. Toki näkemykseeni varmasti vaikuttaa lapsellinen tarpeeni potkia aina tutkainta vastaan. Kyllä mäkin tässä tilanteessa ainakin suurimmilta osin noudatan valtiovallan kehotuksia, rajoituksia ja käskyjäkin, mutta kaikki oman elämänsä maskipoliisit ja muut moraalinvartijat voivat puolestani nuuhkaista keskivertoa pidemmän vitun. Tosin eihän Ardern tuossa kehota ventovieraiden käyttäytymistä vahtimaan, vaan läheisten. Voin kuitenkin kuvitella mitä tuollaisesta lausunnosta Suomessa seuraisi, kun mielensäpahoittajat saisivat oikein jonkinsorttisen luvan vahtia kanssaihmisten tekemisiä, saattaisivat jopa kokea sen velvollisuudekseen.

Noin muutoin on pakko vähän arvostaa Uuden-Seelannin meininkiä tämän viheliäisen kulkutaudin suhteen, kourallinen tartuntoja riittää määräämään maan suurimpaan kaupunkiin ulkonaliikkumiskiellon. Saattaa olla, että vastaava koettaisiin Suomessa ylilyönniksi.
 
Mojo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Buli
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös