Prameaa on monilla meno, jos joutuu eristystykseen. Hankittiin meille vaimon kanssa tälläiset eristyskapselit, jos tilanne tulee eteen. Aika askeettinenhan se on, mutta myyjä antoi takuun, että kapseli tappaa kaikki virukset ym ym.
Ai niin, meillä on miehen kanssa suunnitelma sille varalle että jompi kumpi saa koronatartunnan. Koronainen siirtyy yläkertaan eristykseen. Olemme tuonneet tänne jääkaappi-pakastimem, mikroaaltouunin ja keittolevyn. Ylhäällä on myös vessa eli vettä tulee. Kun positiivinen tulos tulee tai altistuminen, niin henkilö siirtyy yläkertaan pienen ruokavaraston kanssa (pakkaseen on tehty pakkaus ja jääkaapissa on vähän jotain). Kuiva-aineita on jo ylös varastoitu. Ylösvievien portaiden alapäähän laitetaan paksu peitto sinne jo asennettuihin koukkuihin. Yläkerran ruokatäydennys on päätetty toteuttaa niin että ne työnnetään peiton alta alimmalle rapulle ja yläkerran asukas hakee ne sitten sieltä pienen varoajan jälkeen. Yhteyden pito toimii puhelimien välityksellä. Eiköhän se siinä jotenkin sujuisi... Mutta yritetään pysyä terveenä eikä se näillä tartuntamäärillä luulisi olevan vaikeaa.
Sanoisin pojat&tytöt että tuo suunnitelma on yhdessä huvikseen laadittu ajatussykermä. Ja ihan selvinpäin me näitä jutellaan. On ollut ehkä vähän liikaa aikaa viettää kahdestaan... Ei siinä mitä kirjoitin varsinaisesti mitään valheita ollut... Plausible Myytinmurtajien sanoin.Ai niin, meillä on miehen kanssa suunnitelma sille varalle että jompi kumpi saa koronatartunnan.
Minä uskon samoin, että parempaan ja vapaampaan suuntaan olla nyt menossa. Niinhän sen täytyy olla tartuntojen, sairaalatilanteen, rokotusten ja kevättä kohti menemisen (oletus, että sillä lopulta on kuitenkin merkitystä) valossa. Vähän meinasi naurattaa, kun tämän ketjun ja viestisi lukemisen jälkeen avasin Hesarin, jossa heti aukeaa uutinen siitä mitä ulkonaliikkumiskielto tarkoittaisi. Koronavirus | HS:n tiedot: Tältä mahdollinen ulkonaliikkumiskielto voisi näyttää – valtioneuvoston kanslia on pyytänyt ministeriöitä arvioimaan sulkutoimien vaikutuksiaKun lukee maailmalta ja vaikka meiltä Suomestakin kantautuvia viestejä, niin toipuminen tästä vitsauksesta on jo alkanut. Länsimaat ovat päässeet jo hyvään alkuun rokoteohjelmissaan ja monissa paikoissa tiukkoja rajoituksia on jo hieman alettu keventää. Varmasti nyt sillä mielellä, että takaisin niitä ei tällä kertaa enää tarvitse laittaa.
Tuomiopäivän pasuunat voi jättää omaan arvoonsa, mutta todellisuus on nyt se, että me ollaan jo kaartamassa loppusuoralle tämän pandemian pahimman vaiheen kanssa. Jollain tavallahan virus jää tänne vielä elämään ja maailmassa on paljon valtioita, jotka eivät ole vielä tainneet pistää piikin piikkiä yhteenkään ihmiseen. Joten seuralaiseksemme se jossakin muodossa jää, mutta ei likimainkaan tässä mittakaavassa.
Kun lukee maailmalta ja vaikka meiltä Suomestakin kantautuvia viestejä, niin toipuminen tästä vitsauksesta on jo alkanut. Länsimaat ovat päässeet jo hyvään alkuun rokoteohjelmissaan ja monissa paikoissa tiukkoja rajoituksia on jo hieman alettu keventää. Varmasti nyt sillä mielellä, että takaisin niitä ei tällä kertaa enää tarvitse laittaa.
Tuomiopäivän pasuunat voi jättää omaan arvoonsa, mutta todellisuus on nyt se, että me ollaan jo kaartamassa loppusuoralle tämän pandemian pahimman vaiheen kanssa. Jollain tavallahan virus jää tänne vielä elämään ja maailmassa on paljon valtioita, jotka eivät ole vielä tainneet pistää piikin piikkiä yhteenkään ihmiseen. Joten seuralaiseksemme se jossakin muodossa jää, mutta ei likimainkaan tässä mittakaavassa.
Et kai sä nyt pelkkään vessaan tyydy? Nyt, kun remppahommiin joudut joka tapauksessa niin suosittelisin rakentamaan sellaisen saunaosaston porealtaineen. Ja sellainen kylmäallas myös. Tästä viruksen pirulaisesta kun ei tiedä, tukehtuuko se lämpimässä vai kylmässä paremmin.Perskules kun koko ajan olen miettinyt mikä on unohtunut. Ei auta kun alkaa vähän remppaamaan lisää ja äkkiä!
Kyllä, täysin samaa mieltä tästä. Pitää olla joka skenaariolle jonkinlainen suunnitelma olemassa.No on kai se toisaalta ihan hyväkin, että kassakaapissa on jonkinlainen esitys ja hahmotelma siitä, että miten jopa ulkonaliikkumiskielto toteutettaisiin ja mitä se tarkoittaisi, JOS joskus sellainen tilanne eteen tulee. Tarkoitan, että jos joskus meidän hallitusta on arvosteltu siitä, että mitään ei ole valmiina. Tämän pandemian aikana ulkonaliikkumiskieltoa ei tulla näkemään. En ota vetoja vastaan.
Asia on ajankohtainen varmasti hoitaa valmiiksi pinnan alla, mutta siitä en ole täysin samaa mieltä, onko se suuren uutisen arvoinen tässä vaiheessa, jossa asiat menevät nykyisellään varsin hyvin. Saattaa vääristää vaan yleiskuvaa monen silmissä yhdessä muiden worst case mallinnusten kanssa, jotka eivät todennäköisimmin kohtaa todellisuutta, mutta joita saamme harva se päivä lukea suurina otsikoina. Tällä tarkoitan kahta asiaa. Rokotteiden eliminointia mallinnuksista sekä niiden osumattomuutta koskaan aiemminkaan Suomen kontekstissa.Huomioitavaa:
- Lehdistö kirjoittaa muutoksista, ongelmista ja uhkakuvista. Siinä, että asiat jatkuvat kuten ennenkin, on aika vähän uutisarvoa.
- Asiaa käsitellään politiikassa parhaillaan, joten se on relevanttia myös uutisoinnin näkökulmasta
- Artikkelista on luettavissa, että kyseessä on varautuminen: "Pääministeri Sanna Marinin kabinetista painotetaan, että kyse on normaalista varautumisesta ja liikkumisen rajoittaminen olisi vasta viimesijainen keino."
Käytännössä tuollainen rajoitustoimi ei toisi suurta muutosta nykytilanteeseen. Lähinnä palattaisiin siihen viime kevään ohjeistukseen, eli työn ja pakollisten menojen (kaupat, apteekit jne.) lisäksi liikkumista kehotetaan välttämään.
Vaikka en Saskasta niin pidä, niin tässä on kohtalaisen hyvä kysymys. Pohjimmiltaan tässäkin päätöksessä kyse siitä mistä päättäjien äänet tulevat. Surullista.
HUS ja Vaasa ovat nyt selvästi pahimpia alueita. Kyllä se ikävä kyllä näyttää siltä että ne alhaiset luvut mitä nähtiin tässä hiljattain oli tietyllä tapaa väärää tietoa. Ihmiset eivät yksinkertaisesti käyneet testeissä. Toinen vaihtoehto on että tautia käytiin hakemassa ulkomailta, ja nyt se on päässyt leviämään.
Tässä on vielä ainekset siihen että ruuvia lähdetään kiristämään.