Mainos

Koronavirus (COVID-19) – pelkkä räkäyskä vai ihmiskunnan loppu?

  • 9 200 329
  • 81 140
Suosikkijoukkue
Lahen Pelsu, Dallas Stars, Leksand, Orlando Magic
Lähinnä tuossa Via Dolorasin viestissä ärsytti tuo heikko sana. Miten määritellään heikko?
Eihän Via Dolorosa viitannut mitenkään luonteenheikkouteen tai mihinkään sen suuntaiseen jos näin ymmärsit. Se että esim. elintoiminnot heikkenevät iän myötä, tekee vanhemmista ihmisistä "heikompia" eli alttiimpia ihan perussairauksille kuin vaikkapa perusterve kolmikymppinen jamppa tai jaana. Tämä on faktaa eikä sille mahda kukaan meistä mitään.

Lyhyesti ja kauniisti sanottuna sellaiset ihmiset joilla se kello tikittää jäljellä olevan elinajan suhteen jo ilman koronaakin, ovat sitä akuuteinta riskiryhmää eli niitä ns. heikkoja. En kuitenkaan usko että @Via Dolorosa käytti tuota adjektiivia millään tapaa vähättelevässä mielessä, kunhan pohti että oltaisiinko niitä saatavilla olevia resursseja voitu käyttää tämän taudin suhteen hieman toisellakin tapaa.

Mielestäni ihan hyvää pohdintaa, oli itse mielipiteestä sitten samaa mieltä taikka ei.
 

Raid76

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jouka Juhola, Lipiäinen ja Ässien sylkykupit.
Juurikin näin. Mielestäni taas vähän nukuttiin tuossa rajoitusten uudelleen käyttöönotossa.
Siitä nyt in turha vääntää enään onko ne "taas" liian rajut vai ei.
Homma mun mielestä mokattiin kun vetkutettiin niiden käyttöön ottamista
Se mokattiin silloin keväällä kun esim. Lentokenttä vuoti kuin seula. Kesällä homma saatiin hyvin hallintaan ja nyt alkaa taas paska valuun reittä pitkin
Niin, tulen tähän taas vähän boksin sisältä. Vapaa-ajan lisäksi työelämä on täynnä sitä, että virus on läsnä jatkuvasti, vaikkei aina konkreettisesti. Joka tapauksessa se on otettava huomioon koko ajan.

Minun mielestäni lentokentillä ei mokattu totaalisesti kuten mielellään todetaan. Ketjuja saatiin hallintaan ja toiminta oli paikoin hallittua. En usko että Suomeen matkustamisella on ollut kovin iso merkitys epidemian kiihtymiseen. Mitä tulee hallinnon jäykkyyteen ja toiminnan muuttamisen nopeuteen rajoitusten suhteen, niin siinäkin paikkapaikoin byrokratian rattaat tuovat lisäviivettä. En syyttäisi nykypoliitikkojamme tästäkään.

Vaikka rajoituksia ja muita toimia olisi saatu pikaisesti käyttöön, niin avainasemaan astuu ihmisten oma toiminta. Onhan siellä edelleen tilaisuuksia, joissa ihmiset puskee yhteen pieneen tilaan. On biletetty senkin jälkeen joukolla kun selkeästi oli jo nähtävillä mihin se helposti johtaa. Omalla alueella Satakunnassa kaipaisin enemmän konkreettista ja monen kanavan jakavaa informaatioita ihmisille. Miten ei tule toimia ja miksi. Miten vältetään taudin leviämistä ja vaikkapa miten sitä maskia/hengityssuojaa käytetään oikein. Liian usein se hautautuu yksittäisiin ulostuloihin.

Täällä Satakunnassa on vähän havaittavissa sellainen tuttu henki, ettei me uskota ennenkuin läheltä nähdään. Eletään kuten virusta ei olisi, kohtaan sitä päivittäin myös työssäni. Riskiryhmäläisetkin kertovat itsevarmaan ääneen kuinka eivät varmasti käytä hengityssuojia eikä tämä heidän arkeensa vaikuta. Keväällä Satakunnan ensimmäinen kuolemantapaus vasta herätti esim. porilaisia hiukan kiinnittämään omaan toimintaan varovaisuutta.

Nyt kun se kevään shokkipelkoreaktio on jo kerran koettu, niin nyt ei oikein jakseta enää samalla tavalla reagoida suosituksiin tai koko tautiin ylipäätään. Tämä on huolestuttavaa, sillä se johtaa vääjäämättä niihin ikäviin tilanteisiin, että tauti runtelee myös heikompien joukossa. Näillä tartuntamäärillä se on vain ajan kysymys. Pääpointtina koitan nyt tuoda sitä näkökulmaa esiin, ettei tässä päättävät elimet nyt ole mitenkään erityisesti epäonnistuneet. Viime kädessä siellä seisomme me kaikki muut ja meidän omat ratkaisumme. Bailataanko joukolla kieli korvassa, veisataanko jumalan pelossa virsiä hengellisessä istunnossa ja tungetaanko hakemaan pinssiä sekä selfietä vaalikojulta.

Itse alan olla todella ahdistunut. Korona täyttää pään likimain 24/7 on sitten tartuntatilanne mikä tahansa. Koitan jakaa realistista informaatiota oikeasta toiminnasta, suojautumisesta, hygieniasta ja taudin luonteesta. Mielestäni Suomi on onnistunut edelleen hyvin. En ota kantaa rajoitusten kohdistuksiin, koska en omaa siitä riittävästi kompetenssia. Ilman viranomaisten valvomia totaalisia pakkorajoituksia ja toimintamalleja me itse tulemme määrittämään, miten epidemian kanssa tulee käymään.

Pienet ratkaisut, maalaisjärki ja turhien riskinottojen välttäminen oman toiminnan suhteen. Näillä me pääsemme jo pitkälle, olivat rajoitukset sitten mitä tahansa.
 
Viimeksi muokattu:

K.A.H

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Itse alan olla todella ahdistunut. Korona täyttää pään likimain 24/7 on sitten tartuntatilanne mikä tahansa. Koitan jakaa realistista informaatiota oikeasta toiminnasta, suojautumisesta, hygieniasta ja taudin luonteesta. Mielestäni Suomi on onnistunut edelleen hyvin. En ota kantaa rajoitusten kohdistuksiin, koska en omaa siitä riittävästi kompetenssia. Ilman viranomaisten valvomia totaalisia pakkorajoituksia ja toimintamalleja me itse tulemma määrittämään miten epidemian kanssa tulee käymään.
Suosittelen ihan oman mielenterveytesi kannalta lopettamaan koko korona-seurannan. SInä et voi pandemiaan vaikuttaa käytännössä mitenkään, ja sellaisia asioita ei yleensä kannata murehtia joihin et voi vaikuttaa. Korona ei myöskään ole mikään ebola, HIV eikä edes malaria (jonka kanssa afrikassa taistellaan ikuisesti). Aika pieni ongelma tämä virus on, verrattuna siihen mitä kaikkea maailmanhistoriassa on ollut. Oikeastaan ihan mitätön juttu.
 

adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Mielelläni otan mielipiteitä vastaan ajatelmistani.
Kuten tuossa yllä jo sanottiin, niin olisiko sinulla jotain muuta, kenties jotain harrastuksia joihin voisit suunnata aikaasi?
 

Raid76

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jouka Juhola, Lipiäinen ja Ässien sylkykupit.
Kuten tuossa yllä jo sanottiin, niin olisiko sinulla jotain muuta, kenties jotain harrastuksia joihin voisit suunnata aikaasi?
On ilman muuta. Eikä ahdistus nyt vielä haittaa töitä eikä elämää muutenkaan. Läsnä se on. Töissä kun 3-4 maskia palaa päivässä, niin se on fyysisestikin tämmöiselle keuhko- ja pienistä pumppuongelmista kärsivälle ponnistus. Lähinnä mielipiteitä kaipasin tekstin muuhun sisältöön, tuo omakohtainen osio oli vain jonkinlainen purku. Tämä on hyvä ketju, lähinnä pointtini oli ettei tässä nyt ole vielä isoja virheitä tehty viranomaisten ja päättävien elinten toimesta. Epidemia on edelleen saatavissa hallintaan ja omalla toiminnalla on se ratkaiseva merkitys.
 

Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Sellainen jolla elinikää on jäljellä muutenkin se max 1 vuosi ja perussairauksia useampikin.
Oma isoäitini on ollut tuollainen vanhus jolla on useita perussairauksia jo jonkun 10-vuotta. Ei ole vielä kuollut ja hyvin jaksaa elää. Sitten on näitä 20-30 vuotiaita diabeetikkoja, astmapotilaita ja autoimmuunisairaita joita ne sanoisi heikoiksi vaikka riski kuolla kotonaan on moninkertainen. Tietty jos sinulla on kyky ennustaa kuka elää enää vuoden niin kai sinun kannattaa mennä jonnekin kertomaan keitä kannattaa hoitaa ja keitä ei.
 

Undrafted

Jäsen
Koronaan kuolleet vain osa vaakakupin jutuista. Lapset, nuoret ja työikäiset kenelle jää pitkäaikaisia terveysvaivoja on yksi tekijä. Terveydenhuollon ruuhkautuminen ja sen aiheuttamat vaikutukset muihinkin potilaisiin on toinen huomioitava seikka. Kaikkiaan monisäikeinen juttu ja ihan tyytyvänen ollut maan tapaan hoitaa kriisiä. Kehitettävääkin on tullut esiin ja ehken yhteiskuntamme jatkaa tästä vahvempana sekä valmiimpana seuraavaan kriisiin.
 

Aamuetana

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Sitten on näitä 20-30 vuotiaita diabeetikkoja, astmapotilaita ja autoimmuunisairaita joita ne sanoisi heikoiksi vaikka riski kuolla kotonaan on moninkertainen. Tietty jos sinulla on kyky ennustaa kuka elää enää vuoden niin kai sinun kannattaa mennä jonnekin kertomaan keitä kannattaa hoitaa ja keitä ei.
Käsittääkseni astma itsessään ei vielä tee riskiryhmään kuuluvaa. Jos astma on todella huonossa jamassa, sitten taitaa olla riskiryhmää. Siinäkin pätee vähän sama, eli jos astma huonossa kunnossa eikä arkiaskareet suju ilman ongelmia, niin varmasti niin influenssa kuin koronakin saattaa olla paha paikka. Puhumattakaan muista sairauksista mitkä ovat vaaraksi astmaatikolle jolla astma on vaikea.
 

demitra

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Mielestäni tämä koronatilanne on hyvä esimerkki ihmisten sokeasta kuvitelmasta siihen, että kaikki asiat on hallittavissa. Hyvin mahdollinen skenaario on se, ettei tautiin löydy koskaan toimivaa rokotetta ja se jää kiertämään maailmaa influenssavirusten tavoin. Tällöin koronan kanssa on vain pakko oppia elämään eli käytännössä poistettava kaikki rajoitukset, suositukset ja kiellot ja hyväksyttävä se, että tauti vie veronsa vuosittain. Mielestäni tämä on myös ihan ok skenaario. Tauteja ja erityisesti monin verroin vakavampiakin on ollut maailman sivu ja niihin verrattuna koronan tappavuus on marginaalista. Flunssaoireiden vuoksi on puolestaan mielenvikaista tuhota taloutta ja asettaa jatkuvasti uusia rajoituksia, jotka jo itsessään aiheuttavat kuolemia.

Worldometers.info-sivulta löytyy myös mielenkiintoisia tilastoja. Koronaan on kuollut tänä vuonna n. 1 milj. eli yhtä paljon kuin liikenneonnettomuuksissa globaalisti. Tupakkaan kuolleita on n. 4 milj, viinaan n. 2 milj, nälkään n. 9 milj ja abortteja on tehty n. 33 milj. Eli jos ihmiselämiä halutaan säästää, niin itse keskittyisin kyllä ihan muihin asioihin kuin koronaan ja palauttaisi yhteiskunnan toiminnan samanlaiseksi kuin se oli esim. viime syksynä.
 

Snoppen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hermes
Nyt kun se kevään shokkipelkoreaktio on jo kerran koettu, niin nyt ei oikein jakseta enää samalla tavalla reagoida suosituksiin tai koko tautiin ylipäätään.
Tämä on hyvä pointti. Jalostaisin ajatusta että nimenomaan tämä shokin jälkeinen aika vaikuttaa käyttäytymiseen. Veikkaisin että Suomessa/maailmassa on todella paljon ihmisiä jotka todellakin kärsi keväällä, minä mukaanlukien. Nyt ollaan sellaisessa tilanteessa että ihmiset yrittää jotenkin blokata noita negatiivisiä ajatuksia pois mielestä ja ollaan ikäänkuin tätä ongelmaa ei olisi olemassakaan. Tyydytään vain siihen että "tilanne ei ole yhtä paha kuin keväällä", eikä haluta edes ajatella että siihen tilanteeseen ajaudutaan kyllä tällä menolla.

Tsemppiä sinne @Raid76 vaikka kerroitkin että jaksaminen ei ole koetuksella. Ylipäätänsä näinä aikoina toivoisi enemmän että avaudutaan rohkeasti omista fiiliksistä ja yritetään olla positiivisiä. Jos jotain on varma, niin se on että tässä ollaan kaikki samassa veneessä.

Täällä meidän alueella oli vaara että tauti olisi päässyt leviämään vanhainkotiin. Ilmeisesti näin ei ole käynyt. Päivän hyvä uutinen.
 
F

Flonaldo

Mielestäni tämä koronatilanne on hyvä esimerkki ihmisten sokeasta kuvitelmasta siihen, että kaikki asiat on hallittavissa. Hyvin mahdollinen skenaario on se, ettei tautiin löydy koskaan toimivaa rokotetta ja se jää kiertämään maailmaa influenssavirusten tavoin. Tällöin koronan kanssa on vain pakko oppia elämään eli käytännössä poistettava kaikki rajoitukset, suositukset ja kiellot ja hyväksyttävä se, että tauti vie veronsa vuosittain.
Ei, se ei ole hyvin mahdollinen skenaario. Se on lähes mahdotonta, että toimivaa rokotetta ei tulisi.

Koko asian ajattelu tällä tapaa joko-tai-asiana on mielestäni myös harhaanjohtavaa. On lähes mahdotonta, että korona karkotetaan maailmasta kokonaan jonkun isorokon tai polion tavoin. Sen sijaan elämme suhteellisen ongelmitta influenssavirusten kanssa juuri sen takia, että niihin on olemassa rokotteet ja toimivia hoitoja.

Näin asia tulee olemaan myös koronan kanssa, ajan myötä. Nyt koko ajan pelataan vain sitä aikaa.

Ympäri maailman on nähty, että sairaalat täyttyvät viikoissa, vaikka voimassa olisi hyvin voimakkaitakin rajoituksia. Ajatus että voitaisiin vain elää ilman yhtään mitään rajoituksia, kun samanaikaisesti sairaalat ovat täynnä, ei käy yksiin todellisuuden kanssa. Silloin ei hoidettaisi mitään muita sairauksia.

Vastaavasti se ajatus, että ketään hengitystiesairausta potevaa ei hoidettaisi mitenkään ja heidät käännytetään sairaalan ovelta ja ambulanssia ei tule, on täysin mahdoton. Joku hallitus voisi toki kokeilla tällaista määrätä ja viikon päästä he eivät enää olisi hallitus.

Rokote tulee, hoidot paranevat, mutta korona ei katoa mihinkään. Kun ollaan päästy siihen tilanteeseen, että koronan terveysvaikutukset lähentelevät influenssan vaikutuksia, voidaan rajoitukset poistaa. Ennen sitä se on mahdotonta.

Tauteja ja erityisesti monin verroin vakavampiakin on ollut maailman sivu ja niihin verrattuna koronan tappavuus on marginaalista.
Mitä nämä monin kerroin vakavammat taudit ovat?

Sellaisia viruksia esim. toki on, joiden tapauskuolleisuus on huomattavasti korkeampi (kuten koronan serkku MERS), mutta ne eivät ole vakavampia, koska niiden tarttuvuus on ihan eri luokkaa. Jos taas haetaan jotain isorokkoja ja paiseruttoja, niin ei niiden kanssa "opittu elämään"... Niiden seurauksena ihmissivilisaatio välillä hyppäsi satoja vuosia taaksepäin, ja niihin etsittiin hoitoja satojen vuosien ajan. Jos Suomessa nyt leviäisi paiserutto, pitäisikö senkin kanssa vain oppia elämään?

Flunssaoireiden vuoksi on puolestaan mielenvikaista tuhota taloutta ja asettaa jatkuvasti uusia rajoituksia, jotka jo itsessään aiheuttavat kuolemia.
Flunssaoireiden...

Rajoitukset eivät tuhoa taloutta, sen tekee virus. Suurimmat taloudelliset ja muut terveydelliset vaikutukset ovat olleet niissä maissa, missä virus on levinnyt laajimmin. Paras tapa hoitaa maan taloutta ja ihmisten terveyttä muilta osin on pitää virus kurissa.
 

douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Tässä on vaan se, että aina kun näitä keinoja väläytellään tai jopa käytetään, niin kynnys käyttää seuraavassa asiassa pienenee. Nyt kun vallassa on vasemmistopuolueet, niin se seuraava "välttämätön" voisi olla esimerkiksi ajaa väkisin läpi joku perustulo tai triplata kiintiömäärä pakolaisia. Jos vallassa olisi persut, niin se voisi olla kaiken maahanmuuton välitön lopettaminen tai Odin-ryhmien perustaminen jokaiseen isompaan kaupunkiin.

Esimerkit ovat typeriä ja kärjistettyjä, mutta pointti tuosta auennee. Itse en pidä tätä virusta niin vaarallisena, että perustuslakia pitäisi millään tavalla sörkkiä. Eri asia, jos kuolleina olisi massoittain työikäisiä.

Mikä olisi tässä se konkreettinen hyöty? Virus on jo ehtinyt maahan ja leviää ihmisten keskuudessa. Ei sitä enää saa siivottua pois, ja vaikka siinä onnistuttaisiin, niin täydellistä toimintakieltoa pitäisi jatkaa rokotteeseen asti. Tälläkö ei olisi vielä dramaattisempia taloudellisia seurauksia?

Lentämistä ja matkustamista on jo nyt rajattu erittäin paljon. Sillekin on kuitenkin laskettava hinta, että työntekijät eivät pääse liikkumaan.

Tätä varten on valmiuslaki.

Jos johonkin Alien-tason tilanteeseen päädytään, niin silloin ei Suomen valtiolla varmaan ole toimivaltaa ensinkään, ja ihmiset vastaavat ihan itse selviytymisestään.

Muussa tapauksessa on järkevää pitää kiinni demokratiasta ja vallitsevasta lainsäädännöstä. Ei se valta katoa minnekään, vaikka lakeja oiottaisiin. Silloin se valta vaan siirtyisi pienemmälle porukalle, ja sillä pienellä porukalla ei olisi normaaleja pidäkkeitä - saati, että se olisi vastuulla jollekin. Nyt se vastuu on selkeästi määriteltävissä joko tuomioistuinten kautta tai viime kädessä vaaleissa.

Eiköhän poliitikot, terveydenhuollon päättävät tahot sekä yrityskenttä ole tienneet koko ajan, että Suomen ulkopuolelta tulevaa tautia ei pysty täysin hallitsemaan, vaikka kuinka haluttaisiin. Hallinta vaatii aina rajausta.

Eihän se hetkellinen matkustuskielto varsinkaan maailmanlaajuisesti ongelmaton olisi, mutta ei ole tämäkään tilanne, jossa korona vaeltaa vähän miten sattuu. Suomi ei voi päättää vaikkapa Italian puolesta rajaliikenteestä, silti se olisi halutessaan voinut pitää oman maan rajoista huolen hetken aikaa. Nytkin se voisi tehdä sen vielä, eli esimerkiksi sallia marraskuun ajan vain rahtiliikenteen, eikä henkilömatkustamista. Saataisiinko 4 viikossa tautimäärät hyvin alas? Mahdollisesti saataisiin ainakin jättiharppaus niinkin lyhyessä ajassa, ja sitten olisi rokotekin taas kuukauden lähempänä. Suomen sisällä ei tarvitsisi rajoittaa enää tästä enempää, päinvastoin, koska ei noi ravintolat + kaikki muut vaikeassa tilanteessa olevat yritykset kovin kauaa enää persnettoa kestä, jos ollenkaan, kun eiköhän mahdolliset puskurirahat ole jo käytetty viimeisten kuukausien aikana.

Tuosta lakihommasta vielä, niin täytyyhän uudessa ja ennenkokemattomassa tilanteessa voida myös lakia päivittää. Laki on tuki ja turva kaikkeen, mutta ei siinä silti ole välttämättä tällaiseen tilanteeseen kaikkia huomioita tai yksityiskohtia. Sekin kirja voi joskus tarvita uusia ulottuvuuksia kaikkien eduksi.
 

arpa80

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
.
Jyväskylässä porukkaa vaarallisesti altistunut syyskuun lopulla. Nyt sen takia heti perään 2 viikkoa myöhemmin laitetaan satamäärin ihmisiä karanteeniin.
Mihis tälläinen perustuu? Pelätään että joku saattaisi olla oireeton super tartuttaja? Jos olisi noin, niin eiköhän siellä olisi jo käynyt Vaasat.

Onkohan internetistä jotakin tarinaa tapauksesta?
 

Myyrä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Spurs
.
Mihis tälläinen perustuu? Pelätään että joku saattaisi olla oireeton super tartuttaja? Jos olisi noin, niin eiköhän siellä olisi jo käynyt Vaasat.

Onkohan internetistä jotakin tarinaa tapauksesta?
Varmaan on, luin vaan nopsaan teksti tv:n sivulta 106.

Idea tämän takana kiinnostaisi myö itseä.
 

Orvo Muusi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
.
Mihis tälläinen perustuu? Pelätään että joku saattaisi olla oireeton super tartuttaja? Jos olisi noin, niin eiköhän siellä olisi jo käynyt Vaasat.

Onkohan internetistä jotakin tarinaa tapauksesta?
 

Kaspar11

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, Pittsburgh Penguins
Käsittääkseni astma itsessään ei vielä tee riskiryhmään kuuluvaa. Jos astma on todella huonossa jamassa, sitten taitaa olla riskiryhmää. Siinäkin pätee vähän sama, eli jos astma huonossa kunnossa eikä arkiaskareet suju ilman ongelmia, niin varmasti niin influenssa kuin koronakin saattaa olla paha paikka. Puhumattakaan muista sairauksista mitkä ovat vaaraksi astmaatikolle jolla astma on vaikea.
Juuri näin. Lähipäivinä luin jostain jutun, olikohan bostonilaisia, tutkittu 2500 potilasta joista 500 astmaatikkoja taudinkuva ei eronnut mitenkään. Lääkäreitäkin tämä hämmästytti.
 

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна

Myyrä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Spurs
Jälleen yksi todiste maailmalta siitä, että maskeista ja rajoituksista ei ole mitään hyötyä...


... ei kun ...
Onko tässä maailmassa monikin sitä mieltä, että tiukat rajoitukset eivät vaikuttaisi negatiivisesti tartuntamääriin? Vai mikä oli pointtina?
 

Harhasyöttö

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, sympatiat: HIFK ja Kiekko-Espoo
Jälleen yksi todiste maailmalta siitä, että maskeista ja rajoituksista ei ole mitään hyötyä...


... ei kun ...

Niin, kummassa tässä nyt on enemmän osuutta asiaan, maskeilla vai Baarien yms sulkemisella - veikkaan jälkimmäistä. Voin ottaa maskien toimimattomuudesta esimerkkinä Ranskan, miten selität ks. maan tartuntojen nousemisen, vaikka siellä taitaa olla maskipakko kaikkialla? Näitä esimerkkejä voi vetää suuntaan tai toiseen - maskit toimii ja ei toimi. Totuus löytyy ehkä jostain sieltä puolivälistä ja sitä on melkein mahdotonta tutkia käytännössä, kun muuttuvia tekijöitä on niin paljon.

Mun mielipide maskeista. En näe niistä mitenkään erikoista hyötyä, mut en haittaakaan. Nyt pidän maskia kyllä junassa päässä, kun julkinen liikenneväline, jossa on paljon porukkaa lähekkäin pidemmän aikaa on ainoa paikka missä nään maskeista olevan jotain mahdollista hyötyä.
 

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Onko tässä maailmassa monikin sitä mieltä, että tiukat rajoitukset eivät vaikuttaisi negatiivisesti tartuntamääriin? Vai mikä oli pointtina?

Maskeista on ainakin eräs koulukunta sitä mieltä. Rajoituksistakin kuulee toisinaan vähättelyä niiden vaikutuksista.

Mutta sanotaan nyt näin, että pointtinani oli linkittää toivoa herättävä artikkeli siitä, miten pahakin koronatilanne on saatu aisoihin toimimalla tehokkaasti. Varustin sen vähän piruilevilla saatesanoilla, koska näitäkin yllä mainittuja näkemyksiä on joskus kuullut - maskeista jopa hyvin usein.
 

Orvo Muusi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Jälleen yksi todiste maailmalta siitä, että maskeista ja rajoituksista ei ole mitään hyötyä...


... ei kun ...
Kyllähän Suomessakin tartunnat tippuivat kun kaikki laitettiin kiinni. Arizonassakin oli suljettu paljon muutakin kuin baarit :)
 

obi-wan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hammarby IF, HC Andersen, HC Jatkoaika
Ihan perkeleen huolestuttavaa, että tehdään Jatkiksen palstan mielipiteiden kautta yleistyksiä mielipiteistä yms. Toisaalta, onhan tämä koko maailma, ihan koko maailma. Täältä löytyy totuus Koronasta

Sitten asiaan. Tämä tuorein Jyväskylän esimerkki jäljityshommista on kyllä lähellä komiikkaa. Ollaan siis lähtökohtaisesti kaksi viikkoa ketjuja perässä ja lisää kaulaa kirittäväksi tulee koko ajan.
 
F

Flonaldo

Voin ottaa maskien toimimattomuudesta esimerkkinä Ranskan, miten selität ks. maan tartuntojen nousemisen, vaikka siellä taitaa olla maskipakko kaikkialla? Näitä esimerkkejä voi vetää suuntaan tai toiseen - maskit toimii ja ei toimi.

Totuus löytyy ehkä jostain sieltä puolivälistä ja sitä on melkein mahdotonta tutkia käytännössä, kun muuttuvia tekijöitä on niin paljon.
Ei Ranskassa kukaan käytä maskia kotona, hyvin harva jonkun toisen kodissa, eikä ravintolassa tai baarissa. Määräysten noudattaminen on myös vähän niin ja näin.

Ei kukaan ole myöskään välittänyt suojien olevan ainoa tarvittava toimi, jolla kaikki tartunnat estettäisiin.

Sellainen tutkimus tosiaan on mahdoton missä tätä reaalimaailmassa tieteellisesti jotain todettaisiin. Kuitenkin ihan kiistattomasti voidaan sanoa, että suojat sekä suodattavat että rajaavat uloshengitysilmaa siltä osin kuinka pitkälle se kulkee. Silloin on monta tilannetta, missä ne estävät tartunnan. Eri asia sitten kuinka suuri se vaikutus ja teho on, kuinka moni oikeasti käyttää, kuinka monella ne ovat vain suun edessä jne jne.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös