Entäpä, jos sinä tai joku lähisukulaisesi tai ystävistäsi olisi ollut osa näitä niin sanottuja "heikkoja" ja kuollut koronaan, kun sen olisi annettu mennä vaan vapaasti läpi?
Mikäli läheisesi on jo iäkäs, niin silloin on hyvä ajatella hänen elämän mahdollista päättymistään ylipäätänsä, niin se ei pääse sitten yllättämään tai "järkyttämään. Ylipäätänsä ihmisten pitäisi tiedostaa oma kuolevaisuutensa ilman paniikkia ja pelkoa.
Iäkän läheisesi voi kuolla käytännössä "milloin tahansa", koska hän on tarpeeksi iäkäs. Kaikista sairauksista ja elimistön heikkouksista ei koskaan tiedä ja joku kohta voi pettää, kuten mistä tahansa koneesta. Tässä ei ole mitään pahaa tai kamalaa.
En tiedä vaatiiko se tarpeeksi kuoleman näkemistä, mutta ainakin se helpottaa kuoleman käsittämistä. Tietyllä tapaa se on kunnia todistaa jonkun viimeisiä hetkiä, jos omaisia ei ole tai eivät ole paikalla. En tiedä onko sillä mitään merkitystä kuolevalle, että joku pitää kädestä tai on läsnä, koska he ovat yleensä olleet monta päivää jo jossain muualla. Myöskään kuolleen käsittely ei tunnu mitenkään pahalta, mutta nöyränä siinä tietyllä tapaa saa olla. Hän eli elämänsä juuri loppuun, kuten me kaikkki joskus...mitä kaikkea niihin vuosikymmeniin ikinä mahtuikaan sisälle.
Eri asia sitten joku yhtäkkinen tapahtuma, jossa kaikki päättyy nopeasti ja ei niin kauniisti. Niitä hetkiä jää joskus miettimään, mutta nekin ovat osa elämää kaikessa rumuudessaan.
Ymmärrän, että kaikki eivät ajattele samalla tavalla, mutta en tiedä ajattelinko aiemin myös eri tavalla kuin nyt. Aika on siitä jännä asia, että se saa unohtamaan asioita jopa omasta itsestäsi.
Jokainen saa olla huolissaan läheisistään ja jokainen ajattelee elämästä ja kuolemasta eri tavalla. Sen osaan kuitenkin sanoa, että jos elät tuonne 80 vuoteen asti suhteellisen terveenä ja elinvoimaisena, niin olet onnekas. Puolisosi ei luultavasti niin tee, mutta joskus kortit on jaettu onnekkaasti...koskaan et tiedä.
