Hyvät uutiset senkun jatkuu. Lääkäri: Euroopan pahimpiin koronapesäkkeisiin kuuluneella Saarenmaalla saavutettiin ”laumaimmuniteetti”
Toivottavasti Hallinto-oikeus tosiaan puuttuu. Mikkelissä kovat piipussa, eilisen AVI:n päätöksen jälkeen. Taitaa olla vielä Mikkelin itsensä asettamat, kuntakohtaiset.Ei ainakaan samalla syyllä puutu kuin pohjois-suomen. Tuossa päätöksessähän on jätetty pois nuo matalan riskin tilat kokonaan. Ihan fiksua, ettei tuolla lähdetty oikeuskäytäntöä vastaan taistelemaan. Tuohon tarvitaan jotain uutta perustelua jos tuon haluaa kumotuksi.
Voimia sinne @Iker kuntoutumiseen.Kaksi viikkoa sairastelua takana, edelleen etänä pelkkää kotona oleskelua ilman pienintäkään hinkua lähteä vaikka lasten kanssa ulkoilemaan, ja nyt on eilisestä alkaen entistä enemmän keuhkoissa tuntunut painoa rinnan päällä ja pumppu läpättää, eilen olo oli taas sellainen että läppärin suljettuani oikeastaan koko ilta meni sohvalla ihan voimattomana ja olo oli suorastaan taas kipeä. Epäterve olo rinnuksia myöten.
Vähän siis joo muutakin kuin pelkkä räkäyskä nyt omalta osaltani ainakin, en toivo että toistaiseksi sairastumattomat pääsevät arpaansa kokeilemaan, että minkälaisena osuu. Tästä on vieläkin vähän matkaa esim. seuraavaan treeniin luultavasti.
Voimia sinne @Iker kuntoutumiseen.
Esim. nelikymppiselle perusterveelle tämä voi ottaa todella koville, jos sattuu tulemaan se hieman kovempi taudinkuva päälle.
Jokaisen kannattaisi ymmärtää, että kyseessä ei ole mikään räkäyskä tai flunssa, minkä moni on sairastanut jo nuoruudessaan jopa kymmeniä kertoja.
Minulle riitti yksi keuhkokuume ja 650 CRP, mikä oli sairaalan korkein lukema vuoden alusta lähtien. Vaikka en sen enempää omasta kokemuksesta tahdokaan vielä puhua.
Eikö se virus nyt osaa päättää, säilyykö teho vai ei?Positiivisia uutisia Lupaava havainto: Suojateho säilyykin omikronia vastaan
Kamalaa pohdintaa. Yllätys, että päätöksiä tehdään joskus ensi viikolla. Ihmisten elinkeinoja voidaan kyllä estää tekemällä päätöksiä pika-aikataululla, mutta jos omia virheellisiä päätöksiä pitäisi oikaista, niin voidaan hyvin odotella viikko kaikessa rauhassa.
Meinasi pää räjähtää, kun luin Hesaria aamusta. Siellä joku 60-vuotias ukko kertoi joutuvansa käräjäoikeuteen, kun ei vaimonsa kanssa suostunut Tallinnasta tullessa ottamaan koronatestiä. Hänellä on kuulemma herkkä nenä. Kieltäytyi myös sakosta ja päätyi kisahallin putkaan kuulusteltavaksi. Nyt tuo menee siis käräjille. Sama sankari ei myöskään ole suostunut ottamaan rokotteita, kun ”ei ole todistettu selkeää hyötyä”. Sain jo kerran rikepisteen, kun toivoin tällaisille sankareille huonoa kohtaloa, mutta edelleen toivon, että tuo idiootti vaimonsa kanssa saisi vakavan taudin koronasta. Ehkä se nenä ei tuntuisi enää niin herkältä jatkossa ja rokotteiden hyödyt saattaisi aueta ihan vaan lukemalla.
Kai jokainen sentään saa päättää, mitä kehoonsa ottaa. Säälittävää toivoa toiselle vakavaa koronaa. Ei siinä, itse olen ottanut rokotteet ja otan.Meinasi pää räjähtää, kun luin Hesaria aamusta. Siellä joku 60-vuotias ukko kertoi joutuvansa käräjäoikeuteen, kun ei vaimonsa kanssa suostunut Tallinnasta tullessa ottamaan koronatestiä. Hänellä on kuulemma herkkä nenä. Kieltäytyi myös sakosta ja päätyi kisahallin putkaan kuulusteltavaksi. Nyt tuo menee siis käräjille. Sama sankari ei myöskään ole suostunut ottamaan rokotteita, kun ”ei ole todistettu selkeää hyötyä”. Sain jo kerran rikepisteen, kun toivoin tällaisille sankareille huonoa kohtaloa, mutta edelleen toivon, että tuo idiootti vaimonsa kanssa saisi vakavan taudin koronasta. Ehkä se nenä ei tuntuisi enää niin herkältä jatkossa ja rokotteiden hyödyt saattaisi aueta ihan vaan lukemalla.
Nightwishin Tampereen jättikonsertin kohtalosta ei saatukaan torstaina lisätietoja – Keikkajärjestäjä: Avissa ei ollut paikalla asiasta tietävää henkilöä
Nightwishin konsertin kohtaloon Tampereen Nokia-areenalla ei saatu selvyyttä torstaina. Koronarajoitukset ovat jo kertaalleen siirtäneet konserttia. Keikkajärjestäjän mukaan asiaan yritettiin saada ratkaisua, mutta aluehallintovirastossa ei ollut paikalla henkilöä, joka olisi voinut...www.aamulehti.fi
Lomille lompsis jne.
Kai jokainen sentään saa päättää, mitä kehoonsa ottaa. Säälittävää toivoa toiselle vakavaa koronaa. Ei siinä, itse olen ottanut rokotteet ja otan.
Allekirjoitan kyllä tämän. Mutta silti olen sillä kannalla, että vapaaehtoisuus rokotuksissa. Jollain sotealalla tämmösen rokotepakon voikin vielä hyväksyä, koska siellä hoidetaan hauraita ja iäkkäitä. Ja muutenki pahasti immuunivajaita.No voidaan käydä tää sama keskustelu sairaalahoidon kustannuksista, kun jotain rokotekieltäytyjää hoidetaan teholla monta viikkoa, mutta ehkä ei kuitenkaan. Mun mielestä jokaisen pitäisi se rokote käydä hakemassa, joko itsensä tai yhteiskunnan takia. Jos ei ole lääketieteellistä syytä kieltäytyä ja iän puolesta kuulut tuohon riskiryhmään, niin ei itseltä löydy lainkaan ymmärrystä.
.Allekirjoitan kyllä tämän. Mutta silti olen sillä kannalla, että vapaaehtoisuus rokotuksissa. Jollain sotealalla tämmösen rokotepakon voikin vielä hyväksyä, koska siellä hoidetaan hauraita ja iäkkäitä. Ja muutenki pahasti immuunivajaita.
Toivottavasti tämä huoli oli myös ennen koronaa ja tulee myös olemaan koronan jälkeenkin.Jos ne kutsuvat syömään, niin fyysinen läsnäolo on aika välttämätön. Tai jos menen jeesaamaan muuten vaan asumiseen liittyvissä asioissa, niin hankala tehdä etänä. Ihan normaalia elämää siis vietetään, mutta mulla on koko aika sellainen pieni huoli, etten enemmän ihmisten keskuudessa liikkuvana vie mitään tuliaisia tietämättäni.
Allekirjoitan kyllä tämän. Mutta silti olen sillä kannalla, että vapaaehtoisuus rokotuksissa. Jollain sotealalla tämmösen rokotepakon voikin vielä hyväksyä, koska siellä hoidetaan hauraita ja iäkkäitä. Ja muutenki pahasti immuunivajaita.
Avasin myös tuon ja naurahdin kun heti ekoilla riveillä mainittiin tilanteen olevan vakava. Vaikka se sitä olisikin, niin kun se nimenomaan tuhannennen kerran kerrotaan, niin ainoa reaktio on nauru. Mulle tuollaiset ”tilanne on vakava” -lausunnot kertovat, että kaikki on hyvin ja hommat rullaavat normaalisti ilman suurempia ongelmia. Nimenomaan siksi, kun 999 kertaa aiemminkin näin on tapahtunut.Olisin odottanut pääministeriltä nyt kunnon ulostuloa asian kanssa, mutta ei. Tätä samaa mantraa, jota hänen ministerikolleegansa on hokenut jo yli vuoden päivät. "Tilanne on vakava!“ Ai jaaha. Tämä on kerrottu nyt 1000 kertaa vuoden aikana oli tilanne mikä tahansa. Tehkää nyt jotain joka ei vaikuta aivan sekametelisopalta ja arvailulta. Sitten reippaasti kertomaan median eteen suoraselkäisenä. Vastuun siirtelyn takia ollaan niin saatanan sekavassa tilanteessa. Siinä ei mm. yrittäjää pahoittelut kiinnosta jos käteen jää pelkkää eioota.
Pääministeri Marin kertoo suuresta omikronhuolesta: ”Jos et vielä ole ottanut rokotetta, tee se nyt”
Sanna Marinin mukaan Suomen koronatilanne on vakava.www.iltalehti.fi