Tätä ketjua lukiessa panin saman merkille. Mitähän mieltä se nyt lopen on? Jarrutetaan vai antaa palaa?
Yritän tähän listata omasta mielestäni faktoja, mutta varmuuden vuoksi sanon jo sen, etten ole täysin varma faktoistani. Jos jollakin on näistä erilainen näkemys niin otetaan vastaan ja keskustellaan.
Osa 1: Päätöksiä
On ikävä todeta, mutta tässä viimeisimmässä rajoitusten sekamelskassa, joka alkoi noin 20.12.2021 niin ensimmäiset arviot osuivat ikävä kyllä julmalla tavalla oikeaan. Heti, kun hallitus oli toimenpiteistä kokoustanut ja tilannearvionsa tehnyt niin syntyi merkittävä epäilys siitä, että kyseessä oli taitava harhautus, jossa hallitus antaa ymmärtää, ettei yhteiskunnan kokonaissulku tule kyseeseen vaan alueellinen sulku. Hallitus suositti, että matalan riskin tapahtumia järjestettäisiin edelleen, mutta samalla se työnsi oman vastuunsa mäkeen ja osoitti vallan aluehallintovirastolle. Aluehallintoviraston vanhoista lapuista löytyivät jo testatut vanhat kunnon toimenpiteet, joita se välttämättömänä määräsi toimeenpantavaksi myös viime talvena jatkaen päätöksiä koko kevään kunnes kesäkuun alussa ne kaikki purettiin, kun oikeusperusta mureni. Kesäkuussa nähtiinkin oikein avien vallankumous, kun kaikilla alueilla rajoitukset purettiin melkein viikossa.
Ketjussa ei voi millään lailla välttää sitä, etteikö tämä menisi politiikan puolelle, mutta hallitus käytännössä työnsi kortit omista käsistään aluehallintoviranomaisille, jotka vanhasta muistista tekevät rajoituksen virkamieskoneiston tehokkuudella siten, että ne täyttävät jossakin määrin lain kirjaimen, mutteivat lain henkeä. Näistä avin päätöksistä on aiheesta riittänyt pärinää koko pandemian, koska päätöksien muoto ja toteutus on tärkeämpää kuin niiden tavoitteet. Ne eivät ole ihmisille mielessä oikeasuhtaisia ja asettavat kaikki tilat samanlaiseen arvoon huolimatta siitä, millaisia ilmatiloja niissä on. On naurettavaa pelata jossakin Tampereen uudessa areenassa tyhjille katsomoille ja sillä ei ole mitään tekemistä terveyden kanssa enää. Rajoitukset jättävät lain puitteissa hieman tilaa sinne tulkintaan, kun ne eivät ole kokonaissulkuja lain mukaan, jos tiloihin pääsee pieni määrä ihmisiä. Käytännössä jokainen kuitenkin ymmärtää, että elokuvan tekeminen loppuu, jos se voidaan näyttää 10 ihmiselle 1000 ihmisen salissa.
Päätöksiä pitäisi tehdä ja pysyä niissä päätöksissä. Täytyisi mennä sinne kauaksi epämukavuusalueelle ja ruveta pyöhimään sellaisia säännöksiä, joilla on jonkinlainen tavoite.
Osa 2: Tavoitteet
Pandemian keskellä on helppo ymmärtää se, että pandemia karkaa viranomaisia, mutta siinä vaiheessa, kun työkalupakki on viimeistä vasaraa myöten jo käytetty tyhjäksi ja tästä huolimatta tilanne jatkuu luonnon asettamin rajauksin niin olisi syytä siirtyä konkreettisten tavoitteiden suuntaan. Koko pandemia-ajan Suomea on vaivannut kummallinen pohjoismainen syndrooma, jossa tavoitellaan kaikkea, muttei keskitytä mihinkään. Jo koulussa opetetaan, että hyvä tavoite on sellainen, joka on saavutettavissa. Tartuntamäärät olivat alussa se tärkein instrumentti, koska työkalupakissa ei ollut mitään muuta kuin rajoittaa ihmisten kontakteja. Nämä aallot ovat vaatineet jokainen vuorollaan uhreja, mutta konkreettisten uhrien lisäksi olisi hyvä tasapainoilla siinä välissä, kuinka monta elävää saa kärsiä, kun yhteiskuntaa vähän suljetaan.
Kun tätä aikaa on kulunut niin jatkuvasti viranomaiset ovat asettaneet aivan liian kovia tavoitteita esimerkiksi rokotteisiin. Ensin piti riittää, että vältetään turhat kuolemat; sitten piti välttää tehohoidon tarve ja lopulta rokotteilla pitää välttää koko koronavirus. Tämä kolmas rokotekierros on malliesimerkki paniikkiratkaisusta länsimaissa, jolle ei pystytä osoittamaan mitään muuta arvoa kuin tartuntalukujen hetkellinen rauhoittuminen. Mitään maagista uutta immuniteettia ei kolmannellakaan rokotteella synny kuin hetkellisesti oireista tartuntaa vastaan. Karanteeneja asetellaan kuin epidemian alussa ja ihmisiä käsketään pysymään kodissaan. Alennusmyynneissä alan liikkeissä korona tarttuu, muttei paikallisessa Prismassa, jossa ihmiset laukkaavat ympäri vuoden koko ajan. Toinen on jonkun näkökulmasta pakollista, toinen ei ole.
Kokonaisuutena koko pandemian hallintaa ovat leimanneet epärealistiset tavoitteet, jotka ohjaavat toimenpiteitä. Nyt olisi korkea aika tarttua erittäin konkreettiseen tavoitteeseen: ulos pandemiasta ja se tie on se, että hyväksytään se, mitä tapahtuu nyt kolmen kuukauden välein. Hyväksytään se, että sairaalassa tulee olemaan 300-500 ihmistä kroonisesti tämän yhden sairauden takia. Hidastaminen ei enää hyödytä mitään, koska maaliskuussa ei tapahdu yhtään mitään sellaista, joka ei olisi jo tapahtunut. Tulevaisuudessa on turha odottaa nollan tartunnan päiviä ellei testaamista lopeteta.
www.is.fi
:watermark(https://img.ilcdn.fi/WEwjm7btygw8iaP-EYxSo2YN8N0=/1200x0/https://assets.ilcdn.fi/c189c4969c42ffd64d8bb047643c80f84339fbfe1cd96eea050c3b2cf186d1bb.png,0,-0,0)/img-s3.ilcdn.fi/cba6062b46cea3d36939d2407b39d19094ca25f83e5cb0d2e89ae6fd48dfecb2.jpg)
