Mainos

Koronavirus (COVID-19) – pelkkä räkäyskä vai ihmiskunnan loppu?

  • 9 201 396
  • 81 140

Skeletor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, urheilullisesti avoin sarja
Helpolla on päästy kun keskustelu kääntyy maskeihin. Mistähän sitä toukokuussa puhutaan?

Kyllä mua ainakin häiritsee, kun äsken esimerkiksi Tampereen Kaupissa oli oppilaita hiihtämässä ja opettaja hiihti maski päässä. Nämä vaan osuvat niin silmään, että kai tässä on itsekin sitten maskikyttääjä.
 

blikzt

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Minulla noihin maskeihin ja kaikkeen tähän käsidesikyttäämiseen ja muuhun on koko ajan liittynyt seuraava dilemma:

Käyn vuorotöissä, jossa kahden metrin etäisyyksien pitäminen kollegoihin on silkka mahdottomuus. Meitä on pahimmillaan ollut yli 20 ihmistä hyvin pienissä tiloissa samaan aikaan. Porukka vaihtuu päivästä toiseen, koska meillä ei ole kiinteitä vuoroja. Lisäksi kohtaamme koko ajan ulkomailta tulevia ihmisiä. Joudun rikkomaan periaatteessa aivan jatkuvalla syötöllä näitä suosituksia. Maskeja käytetään läpi työvuorojen.

Sitten kun päivästä toiseen vietän tuolla tavalla työpäiviäni ja sen jälkeen luen tai kuulen, että jollain joka oletettavasti on koko ajan etätöissä, hitsaa kiinni siitä, että joku on ollut maskin kanssa ruokakaupassa hänen vieressään pienen hetken. Tai sitä että jossain näkee jonkun ihmisen ilman maskia, niin siitäkin nousee äläkkä. Ja jossain vaiheessa oli kovin muodikasta kytätä sitä, että ihmiset ei laita käsidesiä kauppaan mennessä.

Niin kyllä mulla tulee mieleen, että mikä vittu ihmisiä oikein vaivaa? Ja sitten nämä on niitä samoja, jotka heittää näitä talvisota vertauksia, tai miten nykypäivän ihminen ei jaksa tai kestä mitään pieniä hankaluuksia. Tämä siis, vaikka niitä rajoituksia joutuu itse noudattamaan koko työpäivät läpeensä ainakin tuon maskin käytön osalta.

Toki en tiedä minkälaista paskaa tuo jatkuva etätyöskentely on. Olenkin sanonut, että olen pitänyt ainoastaan siunauksena sitä, että joutuu käymään työpaikalla fyysisesti. Pitää sosiaalista elämää yllä, ja sillä tavalla suhteellisuudentajua, että ei tulisi työpäivän jälkeen pieneen mieleenkään ruveta kilahtelemaan jonkun maskittomuudesta kassajonossa tai liian lähelle tunkemisesta maskin kanssa. Kun sen 8-9 tuntia on ensin enemmän tai vähemmän vastaavassa tilanteessa aivan koko ajan, niin se toinen jonottaja saa hypätä vaikka syliini minun puolestani.

Ja se mikä ihan oikeasti sitten jo vituttaa on se, että ruvetaan kuulustelemaan, jos sitä maskia ei ihan joka paikkaan laitakkaan. Se suositus kun edelleenkin menee: "käytä maskia silloin kun turvavälien pitäminen ei ole mahdollista". Monilta tuntuu jääneen tuon lauseen loppuosa ymmärtämättä. Monissa paikoissa kun pystyy käymään täysin ilman mitään ongelmia ilman maskia.

Suurin osa näistä hysteerisistä kyttääjistä on varmaankin etätyöntekijöitä, mutta suurin osa etätyöntekijöistä ei varmasti ole hysteerisiä kyttääjiä. Ehkä joillain se työpaikan sosiaalisten kontaktien puute saa irtautumaan todellisesta elämästä, mutta en silti pidä etätyöskentelyä syynä kuvailemaasi käyttäytymismalliin. Todennäköisesti et näin tarkoittunutkaan.

Olen itse käynyt toimistolla viimeksi maaliskuussa ja suhtaudun tuohon muiden ihmisten käytöksen arvosteluun esim. ruokakaupassa samoin kuin sinäkin.
 

Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Palstan johtavat koronakeskustelupoliisit voisivat tehdä jonkun listan mistä saa keskustella ja miten. Kielletylle listalle kuuluvat ilmeisesti ainakin ihmisten maskien käyttö sekä tietyt triggeröivät sanat kuten ”ärhäkkä”.

Olisi kaikkien kannalta helpompaa ja keskustelu pysyisi asiallisena.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Apa

Myyrä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Spurs
Toki en tiedä minkälaista paskaa tuo jatkuva etätyöskentely on. Olenkin sanonut, että olen pitänyt ainoastaan siunauksena sitä, että joutuu käymään työpaikalla fyysisesti. Pitää sosiaalista elämää yllä, ja sillä tavalla suhteellisuudentajua, että ei tulisi työpäivän jälkeen pieneen mieleenkään ruveta kilahtelemaan jonkun maskittomuudesta kassajonossa tai liian lähelle tunkemisesta maskin kanssa. Kun sen 8-9 tuntia on ensin enemmän tai vähemmän vastaavassa tilanteessa aivan koko ajan, niin se toinen jonottaja saa hypätä vaikka syliini minun puolestani.

Ja se mikä ihan oikeasti sitten jo vituttaa on se, että ruvetaan kuulustelemaan, jos sitä maskia ei ihan joka paikkaan laitakkaan. Se suositus kun edelleenkin menee: "käytä maskia silloin kun turvavälien pitäminen ei ole mahdollista". Monilta tuntuu jääneen tuon lauseen loppuosa ymmärtämättä. Monissa paikoissa kun pystyy käymään täysin ilman mitään ongelmia ilman maskia.
Ihan vitun paskaa. Keväällä se tuli koettua. Meillä on edelleen todella supervahva etätyösuositus, mutta itse käyn toimistolla vähintään kolme päivää viikossa. Pääkopalle huomattavasti parempi ratkaisu. Vaikka toimistolla ei ole henkilöitä, joiden kanssa suoraan työskentelen. Mutta siellä on henkilöitä, se riittää hyvin.

lisäksi ennen tätä kevättä olin tehokas etätöissä. Nykyään etätyöt ovat maineensa veroisia, olen niissä laiskistunut selvästi.

Noihin maskikuukustelijoihin en ole törmännyt. Olen käyttänyt maskia yhteensä kolme kertaa. Muuten liikkunut suht paljon. Yhtä ainoaa kertaa kukaan ei ole edes puolihuolimattomasti mitään sanonut maskin puutteesta, ja aina saanut todella ystävällistä palvelua eri paikoissa. Mä olen positiivisesti ollut yllättynyt tuosta maskipoliisien puutteesta. Tämä varmaan menee niin että tosielämässä nämä eivät uskalla sanoa mitään, mutta kauppareissun jälkeen tulevatlaittamaan eri foorumeille paheksuvia raportteja.
 

septi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Helpolla on päästy kun keskustelu kääntyy maskeihin. Mistähän sitä toukokuussa puhutaan?

Mediassa pehmein sanakääntein varovasti kritisoidaan rokotustahtia, kun suomalaisista 300 000 on rokotettu, joku rohkenee arvioida että tällä tahdilla kaikki suomalaiset on rokotettu vuonna 2028.

Hallitus on erittäin huolissaan erittäin tarttuvasta uudesta viruksen Bangladesh -muunnoksesta ja asiantuntijat vaativat lockdownia ja ulkonaliikkumiskieltoa kun Nepalissakin tartunnat ovat kasvaneet eksponentiaalisesti viimeisen kuukauden ajan. Suomessa todetaan n. sata tartuntaa päivässä, mutta vappu uhkaa räjäyttää tilanteen ja piilotartunnat huolestuttavat.

Keskustellaan pitäisikö käytössä olevan FFP2 -maskin sijaan siirtyä moottoroituun hengityssuojaimeen ja tiiviiseen suoja-asuun kaupassa tai apteekissa käydessä. Kaikki muut liikkeet on suljettu.

(pyydän anteeksi huonoa huumoriani, ihan niin pahasti ei vanne kiristä päätä kuin tästä voisi päätellä).
 

SgtMarkov

Jäsen
Alkanut itelläkin huumorintaju jo loppumaan tähän koko hommaan. Vituttaa mennä lappu naamalla jo ties kuinka monennetta päivää kun ei ole mahdollisuutta etätöihin. Ryhmäpaine sai mut sitä alkuun käyttämään mutta pian se jäi päälle omasta tahdosta. Nyt viime päivät on alkanut homma lipsua takaisin sinne ryhmäpaineen suuntaan, vaikka käytän sitä toki edelleen vaikka olisin se ainoa matkustaja metrovaunussa. Ihan hyvin voisi jättää koko helvetin maskin pois ja jos joku kyttääjä alkaa siitä kitisemään niin esittää yllättynyttä, tyyliin ai mä luulin että se tarttuu vaan liikuntasaleissa kun miettii kuinka innoissaan näitä eri tiloja ollaan pistetty kiinni.

Mut joo eiköhän tämä kesään mennessä laske samalle perustasolle kuin viime kesänä ja päästään lopullisesti eroon tästä koko saatanan pelleilystä. Sitten jos syksyllä tai talvella joudutaan aloittamaan tämä spedeily uudestaan niin on kyllä hoidettu aivan vitun huonosti asiat.
 

douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Minulla noihin maskeihin ja kaikkeen tähän käsidesikyttäämiseen ja muuhun on koko ajan liittynyt seuraava dilemma:

Käyn vuorotöissä, jossa kahden metrin etäisyyksien pitäminen kollegoihin on silkka mahdottomuus. Meitä on pahimmillaan ollut yli 20 ihmistä hyvin pienissä tiloissa samaan aikaan. Porukka vaihtuu päivästä toiseen, koska meillä ei ole kiinteitä vuoroja. Lisäksi kohtaamme koko ajan ulkomailta tulevia ihmisiä. Joudun rikkomaan periaatteessa aivan jatkuvalla syötöllä näitä suosituksia. Maskeja käytetään läpi työvuorojen.

Sitten kun päivästä toiseen vietän tuolla tavalla työpäiviäni ja sen jälkeen luen tai kuulen, että jollain joka oletettavasti on koko ajan etätöissä, hitsaa kiinni siitä, että joku on ollut maskin kanssa ruokakaupassa hänen vieressään pienen hetken. Tai sitä että jossain näkee jonkun ihmisen ilman maskia, niin siitäkin nousee äläkkä. Ja jossain vaiheessa oli kovin muodikasta kytätä sitä, että ihmiset ei laita käsidesiä kauppaan mennessä.

Niin kyllä mulla tulee mieleen, että mikä vittu ihmisiä oikein vaivaa? Ja sitten nämä on niitä samoja, jotka heittää näitä talvisota vertauksia, tai miten nykypäivän ihminen ei jaksa tai kestä mitään pieniä hankaluuksia. Tämä siis, vaikka niitä rajoituksia joutuu itse noudattamaan koko työpäivät läpeensä ainakin tuon maskin käytön osalta.

Toki en tiedä minkälaista paskaa tuo jatkuva etätyöskentely on. Olenkin sanonut, että olen pitänyt ainoastaan siunauksena sitä, että joutuu käymään työpaikalla fyysisesti. Pitää sosiaalista elämää yllä, ja sillä tavalla suhteellisuudentajua, että ei tulisi työpäivän jälkeen pieneen mieleenkään ruveta kilahtelemaan jonkun maskittomuudesta kassajonossa tai liian lähelle tunkemisesta maskin kanssa. Kun sen 8-9 tuntia on ensin enemmän tai vähemmän vastaavassa tilanteessa aivan koko ajan, niin se toinen jonottaja saa hypätä vaikka syliini minun puolestani.

Ja se mikä ihan oikeasti sitten jo vituttaa on se, että ruvetaan kuulustelemaan, jos sitä maskia ei ihan joka paikkaan laitakkaan. Se suositus kun edelleenkin menee: "käytä maskia silloin kun turvavälien pitäminen ei ole mahdollista". Monilta tuntuu jääneen tuon lauseen loppuosa ymmärtämättä. Monissa paikoissa kun pystyy käymään täysin ilman mitään ongelmia ilman maskia.

Hyvä viesti! Joo tuossa sinun tilanteessasi on yllättävänkin moni suomalainen kuitenkin, ja jos tuossa olisi ilman maskia (kun ulkomailtakin paljon kontakteja siinä), niin voisi jo melkeinpä suoraan sanoa, että olisi valmis sitten vaan ottamaan sen taudin, ja toivoa ettei mitään ihmeellistä siitä tule. Useimmiten perusterveille ei tulekaan, ja isompi riski se lähellä olevien riskiryhmäläisten tilanne. Nyt teillä on kaikilla ne maskit siellä töissä ihmiskasassa, ja todennäköisyys tartuntaan on todella pieni vrt ilman.

Eihän sitä keskustelupalstoilla koskaan tiedä, minkälaisella effortilla joku kirjoittaa eri asioista. Useimmiten kysymys kuitenkin vaan mielipiteensä avaamisesta ja kesustelusta, eikä siitä että nyt esim. minä tai joku muu tuolla maskinatsina kyttäisin. mutta kun niin härskiä hommaa näkee kuten eilen, niin kaksi vaihtoehtoa: Joko kirjoitan sen tänne tai en kirjoita :)

Kannattaa muuten muistaa sekin, että ihmisten käyttäytymismalleissa on iso ero. Ei aina ole välinpitämätön, jos ei ole vaikka maskia hiljaisessa kaupassa. Mutta jos olet ruuhkaisessa kaupassa maskitta, pärskit ympäriinsä ilman hihasuojaa, haistelet tillipussia laittaen sen takaisin, kun ei aromit ihan ollut fiinit, koskettelet 20 leipäpussia kun haet sitä parasta taaimmaista pussia, ja otat tilan täysin haltuun mistään välittämättä, niin silloin olet välinpitämätön. Tai kusipää suorastaan voisi sanoa. Ei tarvitse olla kyttääjä-natsipaska, kun tollaset asiat huomioi tässä koronan aikana (ja tiestysti muutenkin, kun puhutaan järkevästä hygieniasta).

Semmie vaa sanon taas, että hui vittu kun on monella ihan perusasiat hukassa. Siis niin älytöntä epähygienistä toimintaa joskus näkee tuolla, että pahaa tekee. Mutta onneksi niitäkin varten voi vaan rauhallisella äänellä kertoa livenä joillekin, ja/tai pistää keskustelupalstalle kuten tänne :)
 

UnenNukkuja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Aika moni, kunhan on turkulainen
Tuota toista puoliskoa kun seuraa, huomaahan tuon että työkavereita kaivataan. Ja varsinkin sitä, että saa purkautua hankalat asiakastilanteet heihin, eikä tyttöystävään. Myös työtehtävät kun on säädelty toisin, puuttuu se piristävä monipuolisuus. No kokeepahan, että on paremmin aikaa lenkkeilylle ja kotitöille.

Itseltäkin puuttuu eräät harrastukset reissuineen nyt kalenterista ja tympäisee kuunnella vaan oman kaupungin voivottelua. Jopa palstan TPS-osio toi tuon ahdistuksen, liikaa tämän seudun tyyppejä. No, lääkäriajat pitää nyt onneksi, ei perumisia kuten keväällä.

Maskit jo aika rutiinia, ei noita tule erikseen kauppareissuilla mietittyä.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Oles

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Ilmeisesti syvällinen tutkimuksesi perustuu vain tähän palstaan. Näitä maskittomien kyttääjiä löytyy kyllä muilta palstoilta todella runsaasti. Itse olen myös maskikyttääjä tai oikeastaan sellainen minusta on tullut koronan myötä. Tosin en ole siitä tainnut raportoida muuta kuin yhdesti, että lähikaupassa oli niitä vähemmän. Visiirien bongaus on myös hauskaa hommaa varsinkin kun omaan käsitykseen niistä ei ole tuon taivaallisen hyötyä. Kyttäämisen osasyy on myös siinä että haluan olla mukana showssa, ettei minua syyllistetä maskittomuudesta. Syyllistäminen kun vaikuttaa olevan korona-ajan yksi tärkeimmistä osa-alueista.

Olen seurannut tämän palstan lisäksi keskustelua mm. oman kotikaupunkini sekä entisen kotipaikkakuntani Facebook-sivuilla sekä jonkin verran mm. uutiskommentteja sosiaalisessa mediassa. Sanoisin, että molemmat osapuolet (maskilliset ja maskittomat kyttääjät) ovat välillä hyvin äänekkäitä.

Tuo kommenttini oli osin kieli poskessa kirjoitettu, mutta halusin sillä tuoda esiin, että vaikka kyseisellä termillä viitataan tavallisesti juurikin maskillisiin kyttääjiin, niin eivät nämä maskittomatkaan pohjimmiltaan eroa heistä juurikaan. Kytätään muiden tekemiä virheitä.

Samaa ilmiötä siis esiintyy molemmin puolin. Ja olen minäkin syyllistynyt maskikyttäämiseen. Kyllä se vain vituttaa ja pistää silmään, kun joku tulee julkiseen liikenteeseen ilman maskia. Yleensä maskia käyttämättömät perustelevat asiaa sillä, että maskia ei tarvitse, kun turvavälien pitämisestä huolehtii muuten, ja tässä he ovat oikeassa. Julkisessa liikenteessä näin ei ole. Maskin käyttämättä jättäminen voi toki johtua terveyssyistä, mutta ilmiötä näkee silti niin usein, etten oikein näe tilastollisesti mahdolliseksi sitä, että kaikissa tilanteissa olisi tästä kyse.
 

Huono pakki

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä
Mediassa pehmein sanakääntein varovasti kritisoidaan rokotustahtia, kun suomalaisista 300 000 on rokotettu, joku rohkenee arvioida että tällä tahdilla kaikki suomalaiset on rokotettu vuonna 2028.

Hallitus on erittäin huolissaan erittäin tarttuvasta uudesta viruksen Bangladesh -muunnoksesta ja asiantuntijat vaativat lockdownia ja ulkonaliikkumiskieltoa kun Nepalissakin tartunnat ovat kasvaneet eksponentiaalisesti viimeisen kuukauden ajan. Suomessa todetaan n. sata tartuntaa päivässä, mutta vappu uhkaa räjäyttää tilanteen ja piilotartunnat huolestuttavat.

Keskustellaan pitäisikö käytössä olevan FFP2 -maskin sijaan siirtyä moottoroituun hengityssuojaimeen ja tiiviiseen suoja-asuun kaupassa tai apteekissa käydessä. Kaikki muut liikkeet on suljettu.

(pyydän anteeksi huonoa huumoriani, ihan niin pahasti ei vanne kiristä päätä kuin tästä voisi päätellä).

Älä turhaan ole pahoillasi. Tämä oli hyvä kevennys tähän muuten niin raskaaseen ketjuun. Aiheutti ainakin täällä pientä hymynkaretta suupieleen tässä etätöiden ohessa.

Valitettavasti nämä mainitsemasi asiat saattavat hyvinkin toteutua jollain aikavälillä. Sen verran vauhkona osa kansasta on. Puolin ja toisin.
 

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Itse olen nyt käyttänyt näitä FFP2-maskeja viime aikoina silloin kun olen julkisessa liikenteessä joutunut kulkemaan. Tuo edes jonkinlainen lisäsuoja muista ihmisistä tulevalta altistukselta on toki yksi syy. Toinen on se, että maski istuu minun kasvoilleni huomattavasti noita perinteisempiä paremmin. Hengittämisen osalta en ole nähnyt eroja.

Olen välillä pohtinut, että jos kehitettäisiin maski, joka suojaa nimenomaan käyttäjäänsä muilta, mutta ei muita käyttäjältään, niin nousisiko maskien käyttöaste? En ihmettelisi, vaikka nousisikin.
 

Cloaca Maxima

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Philadelphia Flyers
Onko silmälaseja käyttävillä kokemuksia näistä FFP2-maskeista? Itselläni on edelleen vaikeuksia näiden perusmaskien kanssa kun lasit vaan huurtuu enemmän tai vähemmän vaikka mitä olen niiden kanssa kokeillut. En muutoin viitsisi noihin FFP2-maskeihin rahaa laittaa, mutta jos siitä selvää apua olisi tähän huurtumisongelmaan niin voisin harkita.

Perustan siis aprikointini siihen, että nuo FFP2-maskit näyttäisi olevan "jämäkämpiä" kuvien perusteella.
 

Clubittaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Nopealla Googlella (en tehnyt hintavertailua toim. huom) FFP2-maski ilman venttiiliä maksaa 20€/30kpl ja venttiilillä 44€/10kpl.

Jos tällaiset tulisivat pakollisiksi, niin kuka nämä kustannukset maksaa? Suomessa ei onneksi voi pakkoa tehdä, mutta Saksan lainsäädännöstä en tiedä.

Mielenkiintoista on, kun joskus lasketaan tämän sekoilun kokonaiskustannus vaikka EU-alueella. Aivan järjettömiä rahoja.
 

Pottakameli

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Huhhuh, puhetta maskeista!

Edelleenkään en ole suostunut niitä käyttämään kuin töissä ja joissakin paikoissa, joissa ne ovat olleet "pakollisia".

Töissä olevat maskit ovat tyyliin kolmea erillaista sorttia ja yhdet niistä ovat uskomattoman tiukkoja ja hiertävät korvien takaa todella ikävästi. Mikä niillä maskeilla menee koko työviikon, niin kyllä siinä korvat huutaa lepoa.

Nyt kun oli kolme yövuoroa ja lähes koko yöllinen 10 tuntia tuollainen rätti naamalla, niin hörökorvat kiittää.
 

BitterX

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, FC Wacker, Punaportin vapaakaupunki
Olen välillä pohtinut, että jos kehitettäisiin maski, joka suojaa nimenomaan käyttäjäänsä muilta, mutta ei muita käyttäjältään, niin nousisiko maskien käyttöaste? En ihmettelisi, vaikka nousisikin.

Semmoinen on olemassa: nimittäin venttiilillinen FFP2-maski, joka suodattaa sisääntulevan ilman, mutta ei ulosmenevää. Tuo on muiden suojaamisen kannalta sama, kun ei mitään.


Nyt kun FFP2-maskit ovat täällä yleistyneet siksi, että ne on jo joissakin yhteyksissä pakollisia ja tulossa pakolliseksi useassa muussa tilanteessa, myös nuo venttiilimaskitkin ovat yleistyneet. Syynä tuskin sentään on vittuilu, vaan tietämättömyys sekä se, että useissa rautakaupoissa on myynnissä pelkästään niitä. Rautakaupoille tietenkin luonnollista, koska näitä on perinteisesti myyty suojaamaan ihmisiä rakennuspölyltä eikä mikrobeilta.
 

haepis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tuomarit, KooKoo, Red Wings
Mielenkiintoista on, kun joskus lasketaan tämän sekoilun kokonaiskustannus vaikka EU-alueella. Aivan järjettömiä rahoja.
Ihan samalla tavalla kuin tämän "sekoilun kokonaiskustannus" on vain arvio, niin samalla tavalla voidaan vain arvioida kustannukset ilman "sekoiluja", eli jos taudin olisi annettu riehua vapaasti. Jos meillä on ennennäkemättömien rajoitusten kanssa yli 2 miljoonaa kuollutta vajaassa vuodessa pandemian alusta (tauti julistettiin pandemiaksi 11.3.2020), millaiset setit meillä olisi ilman rajoituksia?
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Apa

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Semmoinen on olemassa: nimittäin venttiilillinen FFP2-maski, joka suodattaa sisääntulevan ilman, mutta ei ulosmenevää. Tuo on muiden suojaamisen kannalta lähes sama, kun ei mitään.

Totta. Pääsi unohtumaan, vaikka tästä oli viimeksi eilen keskustelua avovaimon kanssa. Vanhuus ei tule yksin. No, muutetaan alkuperäinen pohdinta siihen muotoon, että määrätään nuo käyttöön. Lisääntyisikö käyttö nyt, kun oma pers... lärvi on se, mitä suojataan?
 

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Perustan siis aprikointini siihen, että nuo FFP2-maskit näyttäisi olevan "jämäkämpiä" kuvien perusteella.

Pitää kysellä illemmalla avovaimolta. Utuinen muistikuva olisi, että huurtumista olisi vähemmän, mutta nyt en vanno tätä varmaksi.
 

Clubittaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Ihan samalla tavalla kuin tämän "sekoilun kokonaiskustannus" on vain arvio, niin samalla tavalla voidaan vain arvioida kustannukset ilman "sekoiluja", eli jos taudin olisi annettu riehua vapaasti. Jos meillä on ennennäkemättömien rajoitusten kanssa yli 2 miljoonaa kuollutta vajaassa vuodessa pandemian alusta (tauti julistettiin pandemiaksi 11.3.2020), millaiset setit meillä olisi ilman rajoituksia?

Jep. Eiköhän tästä seuraavan kymmenen vuoden aikana saada dataa ja arvioita ulos.

Mielenkiintoista olisi myös tietää kuinka suuri osuus näistä on nimenomaan koronaviruksen aiheuttamia kuolemia, eikä niin että koronavirus oli yksi tekijä, mikä johti kuolemaan. Saattaa olla mahdoton tehtävä tehdä tällaisia päättelyjä, mutta mielenkiintoista olisi.

Esimerkiksi Suomessa kun kuolleiden mediaani-ikä on 84v ja 90%:lla näistä vähintään yksi pitkäaikaissauraus alla, on todennäköistä että ihan mikä tahansa flunssa tai vatsatauti olisi nämä vienyt.
 

Turmio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Red Wings
Onko silmälaseja käyttävillä kokemuksia näistä FFP2-maskeista? Itselläni on edelleen vaikeuksia näiden perusmaskien kanssa kun lasit vaan huurtuu enemmän tai vähemmän vaikka mitä olen niiden kanssa kokeillut. En muutoin viitsisi noihin FFP2-maskeihin rahaa laittaa, mutta jos siitä selvää apua olisi tähän huurtumisongelmaan niin voisin harkita.

Perustan siis aprikointini siihen, että nuo FFP2-maskit näyttäisi olevan "jämäkämpiä" kuvien perusteella.
Ei varsinaisesti vastaa suoraan kysymykseesi, mutta kyllä suojalasit ovat ainakin remppahommissa pysyseet ihan kirkkaina.
 

haepis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tuomarit, KooKoo, Red Wings
Jep. Eiköhän tästä seuraavan kymmenen vuoden aikana saada dataa ja arvioita ulos.

Mielenkiintoista olisi myös tietää kuinka suuri osuus näistä on nimenomaan koronaviruksen aiheuttamia kuolemia, eikä niin että koronavirus oli yksi tekijä, mikä johti kuolemaan. Saattaa olla mahdoton tehtävä tehdä tällaisia päättelyjä, mutta mielenkiintoista olisi.

Esimerkiksi Suomessa kun kuolleiden mediaani-ikä on 84v ja 90%:lla näistä vähintään yksi pitkäaikaissauraus alla, on todennäköistä että ihan mikä tahansa flunssa tai vatsatauti olisi nämä vienyt.
Oli mitä tahansa taustalla, niin jos influenssa vie vuosittain Jenkeissä 12k-60k ihmistä (tuskin nämäkään on suoraan influenssaan kuollut ilman mitään muita sairauksia taustalla) ja nyt korona vienyt vajaassa vuodessa 420 tuhatta kansalaista, on kyse aika eri luokan tilanteesta. En usko, että näiden tautien tilastoinnissa niin suurta eroa loppujen lopuksi on.
 

Myyrä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Spurs

MPN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Aijai, brittivariantti tarttuu lapsiin etenkin öisin, joten lasten yökyläilyä on nyt vältettävä: Koronamuunnoksen tartuntaepäilyjä nyt kolmessa helsinkiläiskoulussa ja yhdessä päiväkodissa – lasten yökyläily kieltolistalle

Tämä yökyläily on varmaan yksi suurimmista viruslingoista ollut. Hyvä että se on nyt vihdoin laitettu pannaan.

Onneksi aikuiset saavat edelleen yökyläillä.
Pikku hiljaa alkaa keittämään näiden asioiden kanssa. Satakunnassa 40 tapausta kahdessa viikossa, 22 tapausta ilmeisesti suoraan ulkomaaneläviltä ja sitten muutama perhepiirissä levinnyt tapaus, lomailusta ulkomailla ei mainintaa.

Mitään ei ole tähän asti voinut tehdä koska perustuslaki. Miksi helvetissä muissa euroopan maissa onnistuvat asiat tyrmätään samantien Suomessa? Työmatkat ymmärrän, mutta en sitä että kosovo-helsinki väliä lennetään joka saatanan viikonloppu. Kummelin sanoin "joko mennään ulos tai pysytään sisällä. Mutta ei rampata"

Edit. Sen saatanan vatipään joka toi briteistä lomalta sen taudin, eikä pysynyt omaehtoisessa karanteenissa, olisi suotavaa korvata kaikkien muiden karanteeniin joutuneista aiheutuneet kulut valtiolle.

Ihan vitun naurettavaa touhua kokonaisuudessaan
 

Kyy99

Jäsen
Suosikkijoukkue
K-Espoo
ffp2-maski ollut käytössä syksystä asti kun ollut duunissa, asiakastapaamisissa, käynyt vauvan kanssa neuvolassa, lekurissa yms. Arki ja duunit rullailevat hyvin eikä tule maskiasiaa edes mietittyä. Myös asiakkaat
pitänyt maskeja ja turvavälit huomioitu aina kun vain pystytään. Ei ole keltään kuulunut valituksia vaan omasta mielestä asiat rullailevat juuri sujuvimmin kaikilta osin kun näistä suosituksista pidetään kiinni. Toki kaikissa duuneissa
ei maskeja voi pitää tai turvavälit ovat mahdottomat ja se on sitten eri asia.

Ei ole vielä tullut maskittomia vastaan asiakastapaamisissa, mutta kyllä vähän ihmettelisin mikäli tulisi kun näillä yhteisillä pelisäännöillä on niin hyvin pärjätty. Toki on varmasti ihmisiä jotka ei maskeja voi käyttää terveydellisistä syistä jne ja se on täysin ymmärrettävää. Mutta mikäli on esim. asiakastapaaminen sisätiloissa ja ei voi pitää turvavälejä niin vaikea ymmärtää miksi sitä maskia ei haluaisi käyttää kun siitä kuitenkin ihan todettu hyöty. Tulee välillä sellainen fiilis tällä palstalla, että maskinkäyttö olisi jotenkin pelkuruutta tmv. Kai samalla logiikalla turvavyönkäyttö tai pyöräilykypärän käyttö on silkkaa pelkuruutta ja hysterisointia, jälkimmäisen kanssa näyttää ehkä vähän hölmöltäkin vielä.

Summa summarum, omalla kohdalla suositusten noudattaminen aina kun mahdollista vain helpottaa arkea kun ei kokoajan tarvitse
miettiä toimintatapoja.
 

iibor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна, Jokerit
Mitähän helvettiä tällä nyt taas tarkoitetaan?

Entä saako kesämökillä käydä – tästäkin rajoituksesta neuvottellaan.


Ettäkö voitaisiin lyödä suoraan kesämökit kiinni? Ei siis tietenkään voida, mutta onko tuossa kyseessä nyt jonkun ministerin lausunto vai YLEn toimittajan tahaton jonkun ministerin kommenttien vääristely?

Ilmeisesti lasten ja nuorten harrastukset eivät siis EDELLEENKÄÄN ole höllennyslistalla. Rupeaa olemaan sauna taas valmis meikäläisen pääkopan sisällä...
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös