Mainos

Koronavirus (COVID-19) – pelkkä räkäyskä vai ihmiskunnan loppu?

  • 9 201 893
  • 81 140

Individual

Jäsen
Suosikkijoukkue
Post-rock/ Post-punk
Isoin kysymys on, että missä kohtaa on oikea rajoitusten taso, jotta tauti pysyy kurissa ja yhteiskunta silti mahdollisimman avoimena.
Luulisi, että numerot kertoo, kun vuosi ollaan saatu jo harjoitella. Mutta vaikka luvuista puhutaan koko ajan, niin ehkä se ei olekaan siinä. Ihminen kun ei ole kone, ei edes laskukone, niin voi olla hankalaa tehdä ison joukon mielenterveyttä edistäviä ratkaisuja esim. avaamalla yhteiskuntaa, jos samalla kokee sen päätöksen niin, että olen henkilökohtaisesti saattanut kenties vaaraan jonkun heikomman osan tämän maan asujaimistoa.
 

BigRedCat

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Media toki hakee klikkejä, mutta viestintä STM:stä ja hallitukselta on samanlaista kauhukuvien lietsontaa, puhumattakaan Lapan sun muiden asiantuntijoiden kommenteista. Koskaan tilanne ei parane, aina keksitään joku syy miksi menee enemmän ja enemmän perselleen (ei testejä, uusi muunnos, kapasiteetti ei kestå jnejne).

Otan vain tästä kiinni. Rokotusten lisäksi olemme samaa mieltä siitä, että viestinnässä on epäonnistuttu. Yksi esimerkki on kevään maskiviestintä. Toinen viestintä rajoituksista ja niiden tarpeesta viestiminen, joka henkilöityy Krista Kiurun tarpeeseen tunkea joka tuutista kommentoimaan olipa asiaa tai ei. Kiurun kohdalla en yhtään epäile etteikö perimmäinen tavoite olisi oman poliittisen merkityksen ja vallan lisääminen, mutta ei Kiurukaan sentään sanele rajoituspolitiikkaa yksinään. Lehtosta lyödään vähän turhan innokkaasti, mutta ei hänkään ole viestijänä onnistunut alkuunkaan.

Viimeinen lauseesi on jo melko vahvaa liioittelua eikä oikein pidä paikkaansa, sillä tiedämmehän molemmat että suositukset ja rajoitukset ovat olleet välillä selvästi lievempiäkin.

Kiitos osaltani että pääsimme rakentavan keskustelun äärelle. Jatketaan toivottavasti sen merkeissä myöhemmin.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: BOL

Huono pakki

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä
Osoitatko missä sanoin näin?



Taas melko hataralla pohjalla oleva väite. Totta hemmetissä minua huolestuttaa niin urheilu- kuin tapahtuma-alakin. Vielä enemmän olisin huolissani kansantaloudesta kokonaisuudessaan mikäli tartuntatilanteeseen reagoitaisiin viiveellä ja taudin annettaisiin levitä siten, että olisimme pakotettuja nykyistä rajumpiin toimenpiteisiin. Näillä toimenpiteillä tarkoitan mm. teollisuuden rajoittamista ja jokainen tietää mikä tämän vaikutus olisi vaikkapa urheiluseuroille. Urheiluseurojen sponsorointi ja kausikorttihankinnat kun sattuvat olemaan ensimmäisiä menoeriä, joista yritykset leikkaavat siinä vaiheessa kun sisään tuleva rahavirta tyrehtyy. Ei siinä pari yleisölle pelattua ottelua enää paina.

Btw, pelataanko jossain tällä hetkellä yleisölle? Järjestetäänkö jossain isompia yleisötapahtumia kuin mitä Suomessa on mahdollista järjestää? Ihan siis esimerkkinä maista, joista pitäisi kaiketi ottaa mallia.

Pahoittelut väärästä syytöksestä. Piti lainata myös toisen käyttäjän viestiä, jossa asiasta oli mainittu.

Tokihan urheilu ja viihde on aika pieni ja mitätönkin osa tässä pelissä. Ja sen voin sanoa, että pahoissa ongelmissa ollaan kansantaloudellisestikin, vaikka rajoitukset pysyisivät tällä tasoilla tai jopa helpottuisivat, jos tilanne vielä pitkittyy merkittävästi.

Eipä sitä yleisöä oikein missäänpäin oteta katsomoihin, mutta isommissa maissa seuroilla on vähän tanakampi taloudellinen selkänoja, mihin nojata, kuin täällä pienessä Suomessa.
 
Viimeksi muokattu:

-Kantor-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Feikkiheikit
Pahoittelut väärästä syytöksestä. Piti lainata myös toisen käyttäjän viestiä, jossa asiasta oli mainittu.

Tokihan urheilu ja viihde on aika pieni ja mitätönkin osa tässä pelissä. Ja sen voin sanoa, että pahoissa ongelmissa ollaan kanssantaloudellisestikin, vaikka rajoitukset pysyisivät tällä tasoilla tai jopa helpottuisivat, jos tilanne vielä pitkittyy merkittävästi.

Eipä sitä yleisöä oikein missäänpäin oteta katsomoihin, mutta isommissa maissa seuroilla on vähän tanakampi taloudellinen selkänoja kuin täällä pienessä Suomessa.

Olen täysin samaa mieltä, että ei nykyinenkään tilanne ole kansantalouden näkövinkkelistä mitenkään suotuisa. Silti valitettava fakta on, että vallitsevasta tilanteesta ei ole oikotietä onneen ja valittavana on ainoastaan huonoja vaihtoehtoja sekä vähemmän huonoja vaihtoehtoja. Kuten kirjoitin aiemmin, niin ennaltaehkäisevät rajoitukset ehkäisevät myös tiukempia rajoituksia, joita jouduttaisiin ilman ennakointia toteuttamaan. Tämän vuoksi lasken ennaltaehkäisevät toimet vähemmän huonoksi vaihtoehdoksi.

En oikein näe mitenkään realistisisena vaihtoehtona, että urheilutapahtumia voitaisiin tällä hetkellä järjestää yleisölle. Näin ei toimita missään, ei isommissa eikä pienemmissä maissa, eikä Suomi ole tässä asiassa omassa kuplassaan oleva poikkeus.

Valitettavaahan se toki on, että toiset alat tulevat ottamaan enemmän osumaa kuin toiset, mutta vähän vaikea jotain IT-firmaa on rangaista siitä, ettei heidän liiketoimintansa edellytä tuhansia ihmisiä samanaikaisesti samaan tilaan. Tapahtuma-alan osalta olen optimistinen, että kesällä tapahtumia voitaisiin kutakuinkin normaalisti järjestää, mutta tämä edellyttää, että tartuntamäärät on saatu painettua riittävän alas rokotteiden sekä leviämistä ehkäisevien toimenpiteiden avulla.
 
Viimeksi muokattu:

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Kun noita mahdollisesti tulevia rajoitusten tiukennuksia mietitään, niin tässä on hieman asiantuntijoiden (professorit Vapalahti ja Julkunen) näkemyksiä varianteista ja niiden torjunnasta. Suoraan tässä ei sanota toimia, joita hallitus todennäköisesti tekisi, mutta en yhtään ihmettelisi, vaikka nämä keinot olisivat mukana.

Otsikko on muuten taas klikkien kalastelua, mutta artikkelin sisältö on ihan pätevä.


Tuolta nousevat esiin seuraavat teemat:

1. Rajat ylittävän matkustajaliikenteen riskit ovat suuret, ja tautia voi tulla myös Ruotsista tai Virosta meriteitse.

2. Nykyisiä rajoituksia on noudatettava tarkemmin.

3. Rajoituksia voidaan joutua myös muuten tiukentamaan.

4. Tartuntaketjujen jäljityksen merkitys korostuu.

Noista 1. kohta on selkeä, ja voisin veikata, että hallituksen listalla tulee olemaan rajat ylittävään matkustukseen liittyviä tiukennuksia. Nämä todennäköisesti jäävät kuitenkin lakisääteisistä syistä aika tehottomiksi keinoiksi. Lisätään testausta, suositellaan välittömästi testiin hakeutumista, omaehtoinen karanteeni kaikille yms. Ehkä jotain lentojen keskeytyksien jatkoja tai laajennuksia yms. on luvassa myös.

2. Todennäköisesti tämä jää myös melko tehottomaksi. Suosituksia ehkä laajennetaan, mutta maskipakkoon en esimerkiksi usko.

3. Tämä on se suurin kysymys. 1. ja 2. kohdissa mainitsin jo jotain mahdollisia toimia, ja eilen mainitsin niitä enemmän. Ravintolat (etenkin anniskelun osalta) saavat varmasti osansa. Koulujen osittainen etäopetus saattaisi olla myös listalla. Ja kokoontumisrajoituksiin voisi tulla jotain tiukennusta.

4. Jäljitys toimii nyt miten toimii. Ilmeisesti edelleen varsin kohtuullisesti, etenkin kun tartuntojen määrä on pudonnut. Mutta ei tähän varmaankaan enempää ole resursseja antaa, ja jos tuo tauti lähtisi nousuun, niin jossain kohtaa tulee raja vastaan, jonka jälkeen ketjuja on mahdoton tunnistaa.

Tuo mainittu R = 1.5 on sen verran kova luku, että tiedossa on näitä "tutkijoiden malleja", joissa tartuntoja on pian tuhansia päivässä. Koska aiemminkin nämä ovat jääneet toteutumatta (koska tartuntaluku on painunut pian alemmas), ei näitä nytkään oikein voisi pitää todellisena ennusteena. Nyt voi kuitenkin olla, että tuossa kohtaa tarvittaisiin aika paljon tiukempia toimia, koska tuon brittivariantin kohdalla tartuntaluku ei painu niin helposti yhden alapuolelle.

Rokotteita siis toivottavasti saadaan pian. Niitäkin käsitellään artikkelissa.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Apa

Via Dolorosa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна

Tuossa on toisenlaista näkökulmaa asioihin.

Ottamatta nyt sen enempää kantaa, niin Malmö on vakavissa talousvaikeuksissa rypevä seura, jonka urheilullinen menestys on ollut surkeaa ja onkin todennäköisesti matkalla karsintoihin. Jännä juttu, että kausi halutaan yhden joukkueen toimesta lyödä kesken, kun uhkana on putoaminen ja vielä vakavemmat taloudelliset turpaanlyönnit.
 

Heitinga

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Malmö Redhawks on osa klikkiä joka haluaa tuhota yritykset ja jääkiekon sekä laittaa itsemurhat nousuun! Varmaan kuunnellut jatkoajan talousjaoston sijaan panikoijaproffia ja hölmöyksissään ajattelee että pohjoismaita voisi koskea samat fysiikan lait kuin muutakin maailmaa.

Ote jutusta:
– Joskus sitä kyseenalaistaa, mitä on tekemässä. Koko maailma palaa ja ihmisiä kuolee, ja me taistelemme jatkaaksemme jääkiekon pelaamista, Sylvegård sanoi.

Samaan aikaan täällä kirotaan kun "mummojen pelastamiseksi" (ilmaisu, jolla saa kätevästi osoitettua olevansa lämmin, empaattinen kanssaihminen ja älykäs kuin mikä) suomalainen jääkiekkojoukkue EHKÄ joutuu laittamaan lapun luukulle. Penteleen tuomiopäivänjulistaja Lapa lehtonen ja panikoijaproffat, nyt talous tuhoutuu ja itsemurhat räjähtävät nousuun!

Ja kyllä, hieman tuli kärjistettyä mutta henkilökohtaisesti toisinaan jurppii että aina kun ketjun avaa, äänessä on sama öyhöttäjäkuoro joka on aikapäivää sitten hylännyt pienimmänkin yrityksen järjen ja objektiivisuuden suuntaan. Ja kyllä, varmaan todelliset panikoijat ovat taas niitä jotka pitävät maskia ja turvaväliä - käytännössä siis ovat kauhun vallassa turvavyötä tai heijastinta käyttävien tapaan.

edit:Erityisesti jurppii, että öyhöttäjäosaston hampaisiin joutuvat ne pari nimimerkkiä, jotka toimivat ketjussa järjen ääninä ja jopa näkevät vaivaa valistuneen mielipiteen muodostamiseksi harhojensa aktiivisen vahvistamisen sijaan. Kiitos ja kumarrus @Flonaldo ja @Sistis ja te muut joiden nimi ei tule heti mieleen.

Aloin itse tosissani miettimään, että mikä tässä viestissä sai omatkin karvani pystyyn ja särähti ilkeästi kunnes sen kovan pohdinnan jälkeen oivalsin.

Henkilökohtaisella tasolla minulle on oikeastaan aivan se ja sama vaikka jokainen suomalainen joukkue menisi konkurssiin. Harmittaisiko se? No aivan taatusti ja paljonkin, mutta elämäni jatkuisi varmasti ilman jääkiekkoakin. Se olisi yksi osa elämääni mihin pitäisi etsiä muuta, mutta varmasti siinä onnistuisin... niin jos viimeisenä vuotena olisi ollut sitä muutakin elämää eikä pelkästään rajoituksia. Tällä hetkellä jääkiekko on ainakin itselle ainoa edes vähän normaali asia muistuttamassa elämästä ennen koronaa ja täten sitäkin tärkeämpi kuin aiemmin.

En ala sanomaan, että tämä "mummojen pelastaminen" tulisi nyt lopettaa, mutta niiden pelastaminen ja rajoitukset iskee vain ihmisiin erilaisilla tavoilla, joten toivoisin niihin kohdennuksia. Joillekin rajoituksista ei ole tullut juuri mitään muutosta aikaisempaan elämään, mutta itselläni on mennyt kaikki muut paitsi työt. Et saa harrastaa muuta kuin kävelyä ulkona, et saa kuunnella livemusiikkia, et saa matkustella ulkomaille ja et saa tavata kaveriporukkaasi oluella. Tuohon kun lisätään vielä se jääkiekko lopettaminen niin siinä olikin koko oma elämä töiden ulkopuolella ja siksi ajatus puistattaa.

Tällä hetkellä karrikoidusti saan olla elossa ja maksaa veroja. Mitään valoa tunnelin päässä on turha odottaa, koska sellaisen näkyessä rakennetaan lisää tunnelia tai muurataan suuaukkoa umpeen. Mitään ulospääsyä tähän korona-arkeen ei ole kai hetkeen tulossa ja itse ainakin toivoisin jo pian, että pääsisin taas elämään enkä vain pitämään itseäni hengissä. Lähes vuoden olen ollut epäitsekäs ja ajatellut mummoja, koska on minun vuoro olla itsekäs ja nauttia elämästä edes hieman paremmin kohdistetuilla rajotuksilla?

Itsekkäästi siis alan olemaan tämän viittaamasi "öyhöttäjä" -väen puolella, joten annetaanko kaikkien kukkien kukkia ja jatketaanko keskustelua molemmilta puolilta katsottuna suhteellisen nätisti kuten tähänkin asti?
 

Skeletor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, urheilullisesti avoin sarja
Tällä hetkellä karrikoidusti saan olla elossa ja maksaa veroja. Mitään valoa tunnelin päässä on turha odottaa, koska sellaisen näkyessä rakennetaan lisää tunnelia tai muurataan suuaukkoa umpeen. Mitään ulospääsyä tähän korona-arkeen ei ole kai hetkeen tulossa ja itse ainakin toivoisin jo pian, että pääsisin taas elämään enkä vain pitämään itseäni hengissä. Lähes vuoden olen ollut epäitsekäs ja ajatellut mummoja, koska on minun vuoro olla itsekäs ja nauttia elämästä edes hieman paremmin kohdistetuilla rajotuksilla?

Itselleni ehdottomasti suurimman ongelman tuo se, että mummojen pelastaminen tekee ihmisistä epäitsekkään. Kuitenkin meillä on ollut trendi, jossa mielenterveyspalveluja ja ongelmissa olevien nuorten palveluja on leikattu koko ajan lisää. Vallitseva tilanne lisää näitä ongelmia entisestään, mutta missä ovat lisävelat tähän tikittävään aikapommiin? Toimintaa pitää tehdä NYT, eikä viiden vuoden päästä, jolloin asian hoitamattomuuden takia menehtyneitä on paljon. Miksei näitä myös aleta tilastoimaan koronakuolemiksi? Miksi toisen ihmisen henki on niin arvokas, että otetaan miljarditolkulla velkaa? Toisia palveluita leikataan ongelmista huolimatta, vaikka sinne sitä rahaa vasta tarvitaan.

Jonkin jääkiekkoseuran tai sarjan konkurssilla ei ole sen suurempaa väliä, kuin minkä tahansa muun yrityksen konkurssilla. Päinvastoin, onneton sarjasysteemi voidaan joutua muuttamaan talousongelmien takia ja siitä on pidemmässä juoksussa vain etua.
 

K.A.H

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Nyt alkaa kyllä pahemman kerran tympiä tämä kohta vuoden jatkunut uhkakuvien maalailu. Pääsiäisen, vapun, juhannuksen ja joulun piti olla suorastaan portteja koronahelvettiin, josta ei paluuta enää ole kun puolet suomalaisista lapataan ruumispussiin. Ja sitten todellisuus oli se, että mitään ei tapahtunut. Ei yhtään mitään. Nyt kun juhlapyhät on lusittu, niin helvetin portit aukaiseekin mystinen brittivariantti joka tarttuu jo pelkästä katseesta. Suorastaan yhtä ovela kuin maanmiehensä agentti 007. Nyt kun siitäkään ei todennäköisesti sen suurempaa harmia aiheudu, niin pitää taas keksiä uusia uhkia jotta kansa saadaan pidettyä kurissa. Noh, tuleehan se pääsiäinen sieltä taas, voidaan aloittaa koronakierros alusta.
 

Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Ehkäpä se pointti oli, että rajoituksilla pelastetaan muutakin kuin mummoja. Enkä nyt tarkoita henkiä. Voitte itse miettiä mistä on kyse.
 

adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Kyllä minäkin arvelen sitä, että entisestään pitkittyessään tästä sosiaalisen elämän tappamisesta aletaan jossain kohtaa maksamaan jo sellaista laskua, että tuotakin pitäisi alkaa oikeasti jo pohtimaan. Sen takia ihan viimeistään kesällä tätä showta täytyy alkaa purkamaan, ellei ole jotain aivan totaalisen pakottavaa tarvetta tätä vielä jatkaa. Ei ihmiset enää kesää jaksa tätä samaa rajoitusta rajoitusten perään.

Itselläni on sillä tavalla hyvä tilanne, että työ velvoittaa menemään työpaikalle, joka tarkoittaa sitä, että edes jonkinlaista sosiaalisuutta tulee väkisinkin arkeen mukaan. Voisin kuvitella, että pää rupeaisi olemaan jo aika pahasti solmussa, jos tässä olisi pitänyt jostain viime keväästä lähtien olla lähinnä vain etätöissä, eikä liikkua missään.

Sen vuoksi olen myös katsonut, että tietynlainen "sääntöjen rikkominen" on oman hyvinvointini vuoksi myös ollut ihan paikallaan. Monethan sanoo, että kuntosalillekaan ei ole uskaltanut mennä koko aikana. Itse taas olen ollut sitä mieltä, että sinne on ehdottomasti tullut mennä. Ei sitä mikään kiellä, vaikka kaikki sitä ei välttämättä hyvällä katsokaan. Itse taas olen miettinyt, että sekin on osa omaa hyvinvointia, ja pitää tunnetta "normaaliudesta" yllä, että saa pitää näitä normaaleja arjen rutiineja mukana elämässä. Tätä samaa ajatusta olen soveltanut myös ystävien ja vanhempien näkemiseen. En ole nähnyt mitään järkeä siinä, että pitkässä juoksussa vedetään kaikki sosiaaliset kontaktit täysin jäihin, mutta silti jonkinlaista tolkkua olen koittanut pitää. Jotkut tätäkin varmasti paheksuu, mutta minut on varmaan syntymässä jo jotenkin rakennettu sillä tavalla, että en vaan pysty elämään tätä elämää sillä tavalla, että tämä on yhtä pelkkää superjäykkää säännöistä sääntöihin elämistä päivästä toiseen. Minun mielestäni elämiseen kuuluu se, että sääntöjä pikkaisen rikotaan. Ihminen masentuu muuten, ja elämästä tulee hemmetin ikävää ja harmaata. Tulen kävelemään päin punaisia valoja jatkossakin silloin, kun autoja ei näy mailla eikä halmeilla ja suojatien ylittäminen on täysin turvallista, vaikka jollain "säännöt on kaikki kaikessa" ihmisellä miten menisi kuuppa jumiin tälläisestä toiminnasta.

Hyvä juttu, että Suomessa etukäteen pohditaan erilaisia skenaarioita. Tämähän meidän valttikorttimme toistaiseksi on vähän ollutkin, että ollaan voitu katsoa vähän tuonne paljon tiheämmin asuttuihin Euroopan maihin, että mitä ne on tehneet väärin ja sitten olla tekemättä niitä samoja virheitä itse täällä. Sinne nämä aallot on kuitenkin iskeneet aikaisemmin, kuin tänne, joka on antanut meille aikaa reagoida asioihin.
 
Viimeksi muokattu:

Myyrä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Spurs
Kajaanissa on havaittu kuntoutuskodissa ärhäkkäästi leviävää koronaa, joka tarttuu tehokkaasti turvatoimista huolimatta. Ei ole tiedossa, että onko kyse uudesta virusvariantista, mutta tätä tutkitaan nyt. Varotoimenpiteinä kaikkien yksikössä työskentelevien perheenjäsenet on asetettu kahden viikon karanteeniin.


Tämä tulee nostamaan lähipäivien lukuja.
Ärhäkkä korona. Ei näihin kuvailuihin ihan heti kyllästy, kun joka päivä keksitään jotain uutta hassua.

Tämä "tulee nostamaan lähipäivien lukuja" on sinänsä hyvä kommentti ja kertoo, miten täällä Suomessa tartuntaluvut olisivat mitättömät. Muutamia tartuntoja yksittäisessä laitoksessa, ja se jo tekee jonkun piikin lähipäivien tilastoihin. Mikäli tartuntatilanne olisi paha tai edes sellainen keskiverto, niin tällaiset hukkuisivat massaan eivätkä tuollaiset yksittäistapaukset kiinnostaisi ketään.

Ja noin muuten, virusepidemia kuntoutuskodissa. Oletteko maailman historiassa ennen moista kuulleet? Aivan ennenkuulumatonta.
 

Clubittaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
EMA vastaanottanut myyntilupahakemuksen AstraZenecan rokotteeseen. Potentiaalinen hyväksymispäivä on 29.1.

Edelleen tässä mennään oman ennustuksen mukaisesti: tammikuussa piikitetään se 50k/viikko. Sitten kun AZ:n rokotetta on saatavilla enemmän, päästään siihen 200-300k/viikko tahtiin. Tämä toki vaatii, että helmikuuhun mennessä rokotevalmius on saatu kotimaassa kuntoon.

e. Saa nähdä, koitetaankohan tuota 29.1 vielä aikaistaa. Veikkaan paineen siihen olevan melkoisen kova, kun katsoo koronatilannetta sekä päättäjien kommentteja ympäri EU:ta. Tähän vielä päälle se, että annoksia on varastossa valmiina merkittävä määrä.
 

MikGo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Leijonat
Täälläkin jo varmasti moni todennut, mutta kyllä tässä mennään pitkälle kevääseen ihan varpaisillaan. Ei näytä siltä, että pariin-kolmeen kuukauteen tulee mitään helpoituksia rajoituksiin. Enemmänkin tiukennuksia. Onneksi talvi näyttää nyt hyvältä, että ei muuta kuin ulos nauttimaan kauniista talvisäästä. Tuskin sitä nautintoa rajoituksilla viedään pois. Pääsiäinen vielä varmasti tulkitaan koronalingoksi, mutta jos vapun tiennoilla sitten rokotukset olisivat auttaneet ja ehkä se tautikin vähän hiljentyy kesää kohti.
 
Suosikkijoukkue
Colorado, Toronto, sympatiat Krakenille
Helsingin kaupungin oma seuranta ilmoittaa tänään vain 53 uutta tartuntaa, mikä näkyy koko Suomen osalta "pienehkönä" lukuna joko tänään tai huomenna. Kokonaisuutena pyhien vaikutus ei ole Helsingin alueella muodostunut kovin suureksi. Seitsemän päivän keskiarvo kävi parhaimmillaan 59 tartunnassa ja on nyt ollut usemman päivän putkeen noin 65 tartunnassa. 6.1. kirjattiin 84 uutta, eli on epätodennäköistä, että huominen luku pystyisi nostamaan keskiarvoa. Helsingissä siis näyttää toistaiseksi erittäin hyvältä ja ilmeisesti tartuntaketjujen jäljityksen kuristusote on tällä hetkellä tehokas.
 

iibor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна, Jokerit
Tähän vielä päälle se, että annoksia on varastossa valmiina merkittävä määrä.

Ja vielä sekin, että noilla rokotteilla on puolen vuoden hyllyaika, eli sen jälkeen sitä ei voida enää myydä. Ja tuota on kuitenkin valmistettu jo kesästä lähtien. Uskoisin, että koittavat saada pikavauhtia myyntiluvan.
 

Clubittaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Ja vielä sekin, että noilla rokotteilla on puolen vuoden hyllyaika, eli sen jälkeen sitä ei voida enää myydä. Ja tuota on kuitenkin valmistettu jo kesästä lähtien. Uskoisin, että koittavat saada pikavauhtia myyntiluvan.

Tätä olin vielä tulossa juuri lisäämään. Sitä vittuilun määrää EU:lle, kun valmiita rokotteita mätänee hyllyyn myyntiluvan venymisen vuoksi.

Toivottavasti siihen ei tarvitse mennä.
 

Iisoppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, FC Lahti, Lahden Ahkera, LHS
Jaa, uskaltaakohan tänne kirjoittaa omia ajatuksia ettei joudu lynkätyksi vähättelystä tai vääristä mielipiteistä. Täällä on paljon puhuttu rajoitteista ja niiden purkamisesta. Itse jopa joudun miettimään mitä ne rajoitukset edes on kun ei paljon itsellä tunnu missään. Kaupat, kirjastot, ravintolat ja kahvilat täällä auki ja elämää vaan jotenkin jatkuu. No hitto joo, jumppa on määrittämättömällä tauolla mutta sen jo unohdin kun se ei vielä tältä vuodelta ollut edes alkanut. Teen etätöitä ja mies käy työpaikallaan. Sellaista se on ollut meillä pitkään. Kaupassa käyn kun on asiaa terveydenhuoltoin, mies käy välillä ja joskus jopa tilataan kaupasta.

Kyllähän se totta on että loputon toisen ihmisen kanssa oleminen loppujen lopuksi voi kiristää hermoja mutta ei se ole vakavaa. Meillä miehen lapsi tulee välillä "sotkemaan" meidän jumiutuneet pasmat. Kyllähän se on hyvä vaikka ei tiedä että kuinka monta sataa koronaa tämä teini tuo meille. Minulle sillä ei ole väliä koska en pelkää koronaa. Enkä usko että loppujen lopuksi olisi edes mahdollista estää vanhempiaan näkemästä lapsiaan koronan varjolla. Tai uskon että siihenkin on tässä maassa keksitty keinot mutta... se on väärin.

Loppujen lopuksi haluan sanoa että vähättele rajoitusten vaikutusta toisten elämään vaikka itselle ne ei minulle suurta osaa näyttele. Enkä halua väheksyä miehen lapsen aiheuttamaa uhkaa meidän perheelle vaikka pidänkin uhkaa täysin marginaalisena. Mutta eihän voi estää miestä tapaamasta lastaan. Eikä omassa kodissaan halua pitää turvavälejä ja maskeja. Ei elämästä selviä hengissä vaikka kotiinsa lukkiutuisi. Kotonakin voi kuolla.
 

godofthunder

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Detroit Red Wings
Taitaa olla tämä mun ensimmäinen kirjoitus tähän ketjuun.
Eedeveis, Koronan pentele.
Laittoi kyllä mun vuoden ihan uusiksi. Kuten kaikilla muillakin. Mun elämää tuo ei sinällään ole haitannut juuri mitenkään, mitä nyt maskiin kesti vähän tottua naamalla, mikä onkin varmaan ainoa asia, joka on suoraan seurausta tästä viruksesta.
Mutta, tänä aikana on ollut paljon aikaa miettiä asioista, ja elämää noin muutenkin. Olen saanut rauhassa miettiä sitä, mikä on oikeasti tärkeää elämässä, ja mitkä taas vähän vähemmän tärkeitä. Olen viimevuoden aika lopettanut tupakoinnin, ja miltei luopunut kokonaan alkoholista. Vuoden aikana olen käynyt baarissa ehkä viidesti.
Löysin elämääni uuden ilon ja tarkoituksen uuden parisuhteen muodossa, ja olemme nyt menossa naimisiin.
Olen lähettänyt mun perheen kanssa uudelleen.
Elämä on ihan liian lyhyt siihen, että kaikkea pitää niin analysoida, ja vatuloida. Olen oppinut uskaltamaan tekemään asioita, ja päätöksiä, jotka haluan tehdä.

Ymmärrän myös niitä, jotka kritisoivat näitä rajoituksia. Mahdollisia menetyksiä työpaikoista. Tottakai niitä tulee. Ihmisellä on kuitenkin taito selviytyä aina jotenkin.
 

Rontti

Jäsen
Suosikkijoukkue
paska kiekko
Kyllähän se on hyvä vaikka ei tiedä että kuinka monta sataa koronaa tämä teini tuo meille. Minulle sillä ei ole väliä koska en pelkää koronaa.
Joo, eiköhän tuo ole ihan normaalia, että omien teinienkin kanssa ollaan tekemisissä. Korona ei kuitenkaan varsinaisesti välitä siitä, että pelkäsi sitä tai ei.
 

Sonny Burnett

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Ärhäkkä korona. Ei näihin kuvailuihin ihan heti kyllästy, kun joka päivä keksitään jotain uutta hassua.
Olen joskus meinannut kurkata englanninkielistä koronakeskustelua/mediaa että onko muualla maailmassa käytetty näitä hassuja adjektiiveja. Vai olisko pelkkä suomalainen ilmiö.
 

-Kantor-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Feikkiheikit
Päivän lukemat 221.

Tiistaiksi yllättävän maltilliset luvut.

Tämä lienee hieman aikaista suurempiin johtopäätöksiin otannan ollessa varsin lyhyt, mutta positiivisena uutisena mainittakoon myös, että sekä Irlannissa että Iso-Britanniassa on ollut viime päivinä pientä tasaantumista ja jopa laskua tartuntakäyrissä. Toki en osaa sanoa mikä on viikonlopun vaikutus, mutta ainakaan aiempien nousujaksojen aikana ne eivät ole juurikaan näkyneet käyrissä laskevana elementtinä. Myös Tanskassa on ollut jo pidempään laskua vaikka brittivarianttia alkaa olla kokonaismäärästä merkittävä osa (arvio oli, että helmikuuhun mennessä yli puolet).
 

Metukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Feikkiheikit
Ehkäpä se pointti oli, että rajoituksilla pelastetaan muutakin kuin mummoja. Enkä nyt tarkoita henkiä. Voitte itse miettiä mistä on kyse.
Haulikollakin kun räiskii, niin kyllä siinä aina muutama hauli kohteeseenkin osuu.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös