Onko koronakuolema aina koronaviruksen aiheuttama? Kuolemansyy on lääkärin valinta ja oikeita vaihtoehtoja voi olla useita
THL tilastoi koronakuolemia eri periaatteella kuin Tilastokeskus.
yle.fi
Lyhyesti: totuus tän vuoden puolella Koronaan kuolleista saadaan vasta vuoden päästä, kun Tilastokeskuksen tilastot julkaistaan.Onko koronakuolema aina koronaviruksen aiheuttama? Kuolemansyy on lääkärin valinta ja oikeita vaihtoehtoja voi olla useita
THL tilastoi koronakuolemia eri periaatteella kuin Tilastokeskus.yle.fi
Tarkennetaan vielä omaa viestiä että tottakai meilläkin joulut vietetään niin että huomioidaan huonossa terveydentilassa olevat. Sään salliessa varmasti jotain ulkohommia heidän kanssaan enemmän.
Muutoin terveiden kanssa juodaan, tapellaan ja syödään normaalisti. Veikkaan että tänä vuonna patoutumat purkaantuu rajusti.
Mikä tässä yhteydessä on DT?85% kasvomaskien käyttäjistä saa silti koronan.
Lähde: DT
On kyllä mielenkiintoinen ja aika laaja määrittely. Eli jos joku on kuollut johonkin muuhun esimerkiksi syöpään ton kuukauden sisällä tartunnasta eikä hänellä ole ollut enää Koronan oireita hänet merkataan tästä huolimatta kuolleeksi Koronaan?
Donald Trump tietysti. Hän osasi kertoa viime yönä.Mikä tässä yhteydessä on DT?
Et ole tosissasi? Jos tiedotustilaisuudessa puhutaan että jääkiekkoa, sählyä yms miesten suosimia lajeja aletaan rajoittamaan, niin millä tavalla asiantuntijan (tässä tapauksessa virologin) myöhempi katsaus on vastaus mihinkään?Taisit juuri löytää vastauksen itsekin.
Tänään Vaasan sairaanhoitopiiri tiedotti 31 tartunnasta, eilen 18. Selvästi on kyllä tilanne rauhoittumassa siellä. Erittäin hyvä uutinen.189 koronaa tänään vaan. Laskusuhdanteessa taidetaan olla. Vaasassakin vain 10 tartuntaa.
Nyt kun kielletään urheilua vielä entistä laajemmin, niin tartunnat saadaan varmaan painettua nollan pintaan.
Kylläpäs te täällä höpöjä kirjoittelette.
No, tähän mennessä influenssa on ollut koronaa tappavampi Suomessa THL:n Hanna Nohynekin mukaan. Maailman tilanteeseen en ota muuta kantaa kuin sen, että edelleen aika paljon merkittiin koronakuolleiksi ihmisiä, joilla ei edes positiivista koronatestiä ollut alla. Ja tämä ihan WHO:n ohjeistuksen mukaan. Suomessa vaatii kyllä koronan toteamisen vainajalta ennen kuin voidaan lyödä "koronaan kuollut" -leima paperiin.
Kuinka paljon koronavirus tappaa normaalivuotena? Olisi kiva vertailla.Influenssaa tappaa normaalivuotenakin 500-2000 suomalaista.
Miten muuten merkataan onko kuollut Koronaan? Tää vääristää aika paljon tilastoja, jos niitä tilastoidaan näin.
Joka maalla noihin on, ainakin toistaiseksi, omat kriteerinsä. THL:n käyttämää laskentatapaa käyttää moni muukin. Toisaalta taas Espanjassa esim. keväällä (kun piti saada turismi auki) käytännössä lopetettiin tilastoimasta kokonaan.Mikäli vaikka 3,5vk sitten positiivisen koronanäytteen antanut 22v opiskelija jää tänään koronasta parantuneena auton alle ja menehtyy niin tuon THL:n määritelmän mukaan hän kuolee koronaan.
Jokaisessa maassa toistaiseksi ainakin mahdollisimman vähän, koska silloin saa pidettyä taloutta mahdollisimman paljon auki sekä näyttää kansainvälisissä vertailuissa paremmalta. On niitä maita, joissa Trump-henkisesti ei testata kovinkaan paljoa, eikä halutakaan tietää edes itse oikeita numeroita. Sitten on näitä, jotka vaihtelevat kriteerejä (a'la Espanja), jotta taloutta saadaan auki. Suomessa mentiin kevätkin niin minimaalisissa luvuissa, että niiden tietoisessa vääristelyssä ei edes ole mitään järkeä mihinkään suuntaan.Mielenkiintoinen kysymys. Siitä vaan miettimään, haluaako valtiovalta ilmoittaa mahdollisimman paljon koronakuolemia vai mahdollisimman vähän. Mitäpä veikkaatte?