Perjantai 11.3.2016 klo 19
Tampere-talon Iso sali
Tampere Filharmonia
Rafaele Payare, kapellimestari
Vikingur Olafsson, piano
Ludwig van Beethoven (1770-1827)
Pianokonsertto nro 1 C-duuri op. 15
I Allegro con brio
II Largo
III Rondo:Allegro
väliaika
Richard Strauss (1864-1949)
Alppisinfonia op. 64
Yö
Auringonnousu
Nousu vuorelle
Tulo metsään
Vaellus puron varrella
Vesiputouksella
Näky
Kukkivilla kedoilla
Laidunmailla
Harhateille läpi tiheikön ja ryteikön
Jäätiköllä
Vaarallisia hetkiä
Huipulla
Näky
Sumu nousee
Aurinko pimenee vähitellen
Elegia
Hiljaisuus ennen myrskyä
Rajuilma ja myrsky
Auringonlasku
Valon viimeinen kajo
Yö
Alppien maisemissa oli illan teema, tässä hieman käsiohjelmasta lainattua, tuttuun tyyliin. Muutama sana illan kapellimestarista ja solistista:" Vuoden 2012 kansainvälisen Malko-kapellimestarikilpailun voittaja Rafael Payare on yksi kiinnostavimmista nuorista kapellimestareista. Kapellimestariopintonsa hän aloitti vuonna 2004 Jose Antonio Abreun johdolla, ja Abreu onkin edelleen hänen tärkein mentorinsa. Muita tärkeitä oppaita orkesterin johtamisessa ovat olleet Gustavo Dudamel ja Claudio Abbado joiden avustajana hän on toiminut, sekä Daniel Barenboim. Venezuelalaiskapellimestari on kotimaansa merkittävien orkestereiden lisäksi vieraillut johtamassa mm. Copenhagen Philharmonic Orchestraa, Gothenburg Symphony Orchestraa ja RTE National Orchestraa.
Vikingur Olafssonissa yhdistyvät intohimoinen musikaalisuus, intellektuelli uteliaisuus ja virtuoosisuus. Hänen ohjelmistonsa kattaa musiikkia renesanssista nykyaikaan. Nuori pianisti on tehnyt yhteistyötä nimekkäiden kapellimestarien kuten Vladimir Ashkenazyn, Petri Sakarin, Rumon Gamban, Ilan Volkovin ja Pietari Inkisen kanssa ja valloittanut mm. Turun Filharmonisen Orkesterin, Norjan radion orkesterin, Ulster Orchestran ja Islannin sinfoniaorkesterin solistina. Vikingur toimii perustamansa Reykjavik Midsummer Music-festivaalin taiteellisena johtajana ja hänellä on oma levymerkki Dirrindi. Juillardista valmistunut pianisti on palkittu kotimaassaan useilla musiikkialan palkinnoilla.
Ilta avattiin Ludwig van Beethovenin ensimmäisellä pianokonsertolla, jonka säveltäjä kirjoitti 1790-luvun puolivälissä kahdenkymmenenviiden vuoden iässä. Saksalaisnuorukainen asusteli tuolloin Wienin kulttuurikehdossa kasvattaen mainettaan pianistina, säveltäjänä ja mielikuvituksellisena improvisoijana. "Konsertto on vasta ensimmäisiä Beethovenin isoja sävellyksiä, mutta teosta kuunnellessa voi helposti ymmärtää, mitä kaikkea suurta hänen mielessään liikkui sitä kirjoittaessa", illan kapellimestari Payare pohtii."
Lähes tulkoon kaikki vauvasta vaariin tietävät Beethovenin isot hitit mutta tämä teos ei tehnyt minuun kovin suurta vaikutusta. Siinä ei ollut mitään kovin vahvoja melodioita joita löytyy miehen kuuluisimmista teoksista, se oli ikäänkuin sormiharjoitus pianolle ja orkesterille. Solisti Olafsson oli kyllä aivan loistava ja hänet taputettiinkin lavalle neljästi ja soittipa hän pari encoreakin. Sitten illan päättäneeseen teokseen:" Vielä paljon kypsytellympi on konsertin jälkipuoliskon jättiteos, vuonna 1915 valmistunut Alppisinfonia, joka on Richard Straussin viimeisin suuri orkesteriteos. Kypsällä, asemansa vakiinnuttaneella sävelten mestarilla oli pokkaa. Kuten tänään nähdään, on orkesterikokoonpano poikkeuksellisen suuri, eikä tätä teosta olekaan siksi mahdollista kuulla kovin usein. Esitystä varten Ison salin lavalle onkin haalittu joukko keikkamuusikoita. Vierailijoita tarvitaan aina, kun säveltäjä on kirjoittanut soitettavaa tavallista useammalle muusikolle, tai kun orkesteriin on iskenyt flunssa-aalto. Tänään on kysymys molemmista." Olen tätä Alppisinfoniaa soittanut erilaisissa paikoissa useaan otteeseen, muun muassa Radion sinfoniaorkesterissa ja viimeksi Turussa Leifin kanssa. Se on massiivinen teos, upea teos, tykkään siitä. Tällaisissa isoissa kokoonpanoissa on hauska soittaa, ja Tampere-taloon on aina mukava tulla, sillä tänne ääni mahtuu paremmin kuin esimerkiksi Turun saliin, jonka seinät tulevat toisinaan vastaan. Kyllä tamperelaiset saavat olla onnellisia tästä salista", sanoo Turun filharmonisen orkesterin konserttimestari Juha-Pekka Vikman, joka on hänkin tullut täksi viikoksi Tampereelle jättikonserttiin.
Tänään kuultava Alppisinfonia vie nimensä mukaisesti vaellukselle pysäyttävien maisemien ja ihmeellisen luonnon keskelle. Tämä massiivinen, sinfoninen kuvaus ei syntynyt tyhjästä tai puhtaasti mielikuvituksen tuotteena, vaan Alpit olivat tärkeä ympäristö Straussille. Hän rakennutti jylhiin maisemiin, Baijerin Garmisch-Partenkircheniin ihastuttavan huvilan itselleen ja temperamenttiselle sopraanovaimolleen 1900-luvun alussa. Nämä olivat Straussin omat maisemat ja niihin hänen tuhkansakin haudattiin 1900-luvun puolivälissä."
Teos oli tosiaankin massiivinen kuten oli orkesterin miehityskin, yli 120 soittajaa lauteilla. Ja kaikki eivät mahtuneet lavalle, osa torvista oli sijoitettu lavan sivuilla oleville parville. Vaskia ja lyömäsoittajia oli varmasti tuplamäärä normikokoonpanoon verrattuna ja varsin erikoisia soittimiakin nähtiin. Rajuilma ja myrsky-osassa tuulen suhina tehtiin jollain ihmeellisellä tahkon ja käsikäyttöisen mankelin risteytyksellä jota yksi lyömäsoittajista veivasi. Lyömäsoittajathan ovat orkesterissa ihan takana ja sieltä löytyi myös noin 1x2 metrinen ohut peltilevy jota toinen lyömäsoittaja ravisteli ja sai aikaan moikuvan äänen. Alppisinfonia oli loistava lopetus illalle, massiivinen ja mahtipontinen teos joka teki suuren vaikutuksen.
