Kolahtaako klassinen musiikki?

[bebeto]

Jatketaan, seuraavaksi kuultiin Dmitri Kabalevskin sellokonsertto nro 2 vuodelta 1964.Kabalevskin elämäntyö kattaa musiikin kansantajuistamista ja laulavia, venäläisestä musiikkitraditiosta lainaavia melodioita sekä pedagogisia läpimurtoja.Eilisiltana kuultu sellokonsertto on harvinaisuus.Sellisti Daniil Shafran työskenteli konserton parissa aikanaan paljonkin, mutta myöhemmin sitä on soitettu hyvin vähän.

"Se on jäänyt vähän Prokofjevin ja Sostakovitsin konserttojen varjoon, mikä ei missään nimessä ole musiikin syytä-itse musiikkihan on mainiota-kysymys on vain vähäisemmistä soittokerroista." toteaa Tampere Filharmonian soolosellonsoittajana tänä syksynä aloittanut Joona Pulkkinen."Sehän on aika vaikea, joten ei ole ihme, että sitä ei ole niin paljoa soitettu.Toisaalta se pitää sisällään myös todella hunajaista sellonsoittoa, joten se on myös miellyttävä", Pulkkinen kuvailee.Kapellimestari Litton ja sellisti Elschenbroich ovat työskennelleet konserton parissa aikaisemminkin.He ovat esittäneet teosta yhdessä ja myös levyttäneet sen vastikään Hollannin filharmoonisen orkesterin kanssa.

Jatkan myöhemmin, nyt paikallismatsin ääreen.

 

[bebeto]

No niin, pikku hiljaa alkaa pirtti rauhoittua niin pystyy kirjoittamaan.
Konsertto käynnistetään hiljaisella, vähäeleisellä ja läpitunkevan konkreettisella solistin ja soolosoittimen kohtaamisella.Väkevä pizzicato tuo kaikessa materiaalisuudessaan soittajan lähelle kuulijaa.Hidas johdanto valuu vielä pitkälinjaiseen, koskettavan laulavaan melodiaan tummanpuhuvine sävyineen ennenkuin se suistuu virtuoosisempaan allegroon.

Solistin taiturillisen soolokadenssin ja kauhuelokuvista muistuttavien orkesterisivallusten kautta teos siirtyy toiseen osaan, nopeana sykkivään presto marcatoon.Toisen osan aluksi orkesterin staccato-ilmaisu säestää melodiaa, jonka solisti ottaa omakseen vasta jo tutuksi tulleiden sivaltavien kahdeksasosien jälkeen.Rytmikkäästi aksentoitu melodia tanssahtelee venäläisromanttisena orkesterin yltyessä välillä hurjaankin pauhuun ja hiljentyessä taas säestämään solistin hurjia juoksutuksia.Puupuhallinsoolot värittävät tekstuuria.

Kolmanteen osaan siirrytään jälleen solistin pitkän yksinäisen jakson jälkeen.Tasaisesti liikehtivä viimeinen osa avataan vastustamattoman haikealla melodialinjalla, joka osaltaan varjostaa tunnelmaa teoksen loppuun saakka.Iholle tunkevaa klangia hallitsee venäläismausteisuus, Kabalevski ammentaa kirkaskatseisesti omasta ajastaan."Kyllähän siinä kuuluu sellainen neuvostotyyli, samanlainen kuin säveltäjän kollegoilla, vaikka se on myös omaperäinen.Tapa suhtautua selloon soittimena on se yhdistävä tekijä,"arvioi Joona Pulkkinen.
Tämä siis käsiohjelmasta.Jotain omaakin tähänastisesta eli tuo Glinka oli selkeästi vielä romantiikan ajan musiikkia runsaine melodioineen kun taas Kabalevski on hyvinkin modernia klassista jossa on paikoin selvästi kuultavissa elokuvallisia sävyjä.Noissa kohdin jossa pelkkä sello vie teosta meinasin nukahtaa mutta se johtui pelkästään raskaasta takana olleesta työviikosta, ei itse musiikista.

Kolmannen teoksen, eli Sostakovitsin sinfonian, ruotimisen jätän suosiolla huomiselle.

 

[bebeto]

Väliajan jälkeen kuultiin Sostakovitsin 15. sinfonia a-duuri op.141. Hän viimeisteli teoksen lyhyessä ajassa suuren työskentelyinnon vallassa Repinossa (ent.Kuokkala, Terijoki) heinäkuussa 1971. Ensimmäinen osa, leikkisä allegretto lainaa mm. Rossinin Wilhelm Tell- alkusoittoa useaan otteeseen ja synnyttää näin mielenkiintoisia efektejä uhkaavan sotatahdon ja viattoman kepeiden soittorasiamaisten melodianpätkien välille.Orkestrointi on väljän kepeää, soitinryhmät pallottelevat lyhyehköilla aiheilla ja varsinaiseen pauhuun yllytään vasta osan loppupuolella.Sointi hiljenee vielä ja osa katoaa lapsenomaisella pienoisjulistuksella. Kuulokuva on kuin riivattu lastenhuone, jossa tekeillä on jotakin nopeasti vilkaistuna iloisen naiivia. Pinnan alla tunnelma on aavemaisempi.

Toinen osa, tummanpuhuva adagio, kaihertaa sisintä sävymaailmallaan ja viestii osaltaan myös siitä, että kyseessä on nimenomaan Sostakovitsin viimeinen sinfonia.Se on tavallaan omaelämäkerrallinen ja testamentinomainen: säveltäjä kätkee teokseensa paljon viittauksia myös omiin vuosien varrella syntyneisiin teoksiinsa muiden säveltäjien, esimerkiksi Glinkan ohella.Osa käynnistyy juhlavan hartaana. Heti aluksi kuullaan laulava sellosoolo, joka yhdessä hitaana kuorona soivien vaskien kanssa luo väkevän tunnelman. Tämä sointimaailma säilyy osan alusta loppuun. Rauhallisen mustana sykkivät viime tahdit johtavat kolmanteen osaan, joka palauttaa ensimmäisen osan kieroilevan kevyen ja sävelainekseltaan kromaattisen pallottelun.

Viimeinen, neljäs osa on jälleen sävyltään uhkaavan tumma mielikuvien synnyttäjä, jossa runsaslukuisilla lyömäsoittimilla on paljon sanottavaa. Aloittavana tempomerkintänä on adagio ja heti kärkeen kuullaan ensimmäinen viittaus Wagneriin-nimittäin Niebelungin sormuksen kohtalomotiivi. Osan soitinnus pohjaa edelleen irtonaiseen vuorotteluun ja niin pohjaa sävelkielikin: alun piinaavan hidas ja kohtalokas tunnelma väistyy aika-ajoin kaihoisasti mennyttä muistelevan tanssillisen kuulokuvan tieltä.

Paikoin se yltyy myös valtavaan koko orkesterin sointiin, joka ei tahdo päästää otteestaan. Sinfonia päättyy aloituksesta tuttuun arvoituksellisen keveään lyömäsoitinten värittämään kuulokuvaan, vellovaan A-harmoniaan, joka ei useiden päätöstahtien aikana vielä paljasta sanottavaansa, ei duuria eikä mollia, vaan kiertelee näitä. Vasta aivan viimeinen sävel on hiljaisena kilahtava cis, terssi, joka palauttaa teoksen alkuperäiseen duurisävellajiinsa. Tämä teksti siis käsiohjelmasta.

Omin korvin kuultuna alun lastenhuonemeininki tuli kyllä selvästi esiin, paikoin musiikki muistutti jopa teollista kaikkine kilinöineen ja kolinoineen. Samoin nuo aavemaiset kohdat veivät mielikuvat elokuvaan, tulin miettineeksi millaiseen kohtaukseen tämä mahtaisi sopia. Romantiikan ajan mahtipontisuudesta ei ollut alun Glinkan jälkeen tietoakaan vaan pikemminkin pyrittiin siitä pois atonaalisuuden kautta. Orkesterikaan ei ihan täysi ollut johtuen teoksien luonteesta ja paikoin sointi kuulostikin kovin ohuelta. Teos soitettiin varmasti juuri kuten pitikin mutta ei tämä minua kovin syvältä koskettanut.

 

[Savon Detroit]

Jylhä ja juhlava Bach, taiturimaiset Chopinin pianosävellykset ja Schubertin kuunvalo-hermojenlepuutussonaatit ovat meikäläisen konjakkitaukojen silmätkiinni-unohdamaailma- KalPa tai Sabreshävisi- irtautumismusiikkia siinä kuin arjen, vaimokkeen vaateostosten luottokorttilaskujen unohdukseen kelpaavaa rentoutumistavaraa: Tavoitteenahan klassisessa musiikissa on kai vaihtaa kokonaan hetkeksi universumia, laskea itsensä leijumaan sävelten galaktiseen ikuisuuteen jossa vain sinä ja säveltäjä ikäänkuin vaihtelette leppoisasti keskenänne sanattomia tunnelmia ja ajatuksia musiikin välityksellä kenenkään tai minkään maallisen häiritsemättä. Tuoppi klassisille säveltäjille!

 

[bebeto]

Näin Aamulehden musiikkikriitikko Harri Hautala kommentoi viime perjantain konserttia:

"Alku oli reipas ja lupaava: Mikhail Glinkan täysromanttinen Ruslan ja Ljudmila-alkusoitto suorastaan räjähti liikkeelle julistamaan rakkauden voitokasta hehkua.Mainion johdannon jälkeen amerikkalaisen kapellimestari Andrew Littonin johtaman konsertin intensiteetti kuitenkin hiipui tahti tahdilta.Dmitri Kabalevskin toisessa sellokonsertossa saksalainen sellosolisti Leonard Elschenbroich pystyi vielä pitämään jännitettä yllä jonkin aikaa, mutta lopulta teoksen itseään toistava rakenne alkoi kangistaa menoa.Kun hitaita osia on liikaa ja vielä kunnon finaali puuttuu, konsertosta on hankala rakentaa vaikuttavaa kokonaisuutta.Ja historian vertailevaa todistusvoimaa on hankala välttää: Kabalevskin ikätoveri Dmitri Sostakovits synkisteli aidommin, marssitti orkesteria hurjemmin ja hallitsi paremmin musiikkidraaman lait. Se toki kuultiin, että Elschenbroich on erinomainen sellisti, joka tyylitteli upeasti konserton maukkaimilla tehoilla.Vapaiden kielten soinnissa oli painavuutta ja värikylläisyyttä, sorminäppäryyttä vaativien pyrähdysten tarkkuus ja rytminen eloisuus oli huippuluokkaa.

Siihen nähden miten arvostettu kapellimestari Andrew Litton on nimenomaan venäläisen ohjelmiston parissa, Sostakovitsin 15. sinfonian esitys jäi harmittavan hajanaiseksi ja harmaaksi.Säveltäjän viimeinen sinfonia on jännittävän arvoituksellinen ja monimerkityksellinen, mutta Litton sai kappaleen kuulostamaan lähinnä verettömältä ja väsähtäneeltä.Kapellimestarin ote oli raskas ja hidastempoinen, eikä osien välille päässyt syntymään tarpeeksi voimakkaasti eteenpäin vievää kontrastia.

Sinfonian finaali on harvoin tuntunut yhtä loputtoman pitkältä ja jaarittelevalta. Orkesteri teki parhaansa ja näytti solistista osaamistaan esimerkiksi trumpettien Wilhelm Tell-sitaateissa, mutta tulos jäi enemmän erillisten äänten sarjaksi kuin riittävän yhtenäiseksi sointirintamaksi."

Ei kohtele silkkihansikkain kapellimestaria Hautala.

 

[bebeto]

Kuolema, kirkastus ja kiinalaisia kuvia

pe 12.12.2014 klo 19
Tampere-talon iso sali

Tampere Filharmonia
Osmo Vänskä, kapellimestari

Johann Sebastian Bach
Toccata ja fuuga d-molli
sov. Stanislav Skrowaczewski

Richard Strauss
Kuolema ja kirkastus op.24

väliaika

Kalevi Aho
Gejia-kiinalaisia kuvia orkesterille

Ludvig Van Beethoven
Sinfonia nro 8 F-duuri op. 93

Tällainen oli kattaus tänään ja oli mahtavaa kuulla pitkästä aikaa ison orkesterin pauhua elävänä. Illan aloitti Bach ja komeasti aloittikin. Vänskä sai orkesterin hyvin lentoon ja mahtipontisen teoksen loputtua kuultiin harvinainen bravo jostain etualalta. Aplodit olivat sen mukaiset. Seuraavat kaksi teosta olivat illan ehdottomasti mielenkiintoisimmat eli toisena kuultu Straussin Kuolema ja Kirkastus sekä väliajan jälkeen soitettu Ahon Gejia-kiinalaisia kuvia orkesterille.

Laitetaan vähän otteita käsiohjelmasta:" Kuolema ja Kirkastus kuvaa nimensä mukaisesti kuolemaa, jota säveltäjämestari ei ollut lähelläkään kirjoittaessaan orkesterirunoa alle 30-vuotiaana 1800-luvun lopulla. Tästä huolimatta teos kätkee sisäänsä väkevää tunteenpaloa ja autuasta muistelua, sävyiltään hyvin moninaista ja koskettavaa musiikkia." Se on mielestäni yksi Straussin parhaista teoksista. Tavallaan se on konsertto orkesterille, erittäin haastava," Vänskä luonnehtii. Väliajan jälkeen kuultiin Ahon Gejia

Teos sai alkunsa, kun Kiinan kansallinen esittävän taiteen keskus kutsui viisi säveltäjää ympäri maailmaa tutustumaan kiinalaiseen kulttuuriin ja kansanperinteeseen. Projektin tavoitteena oli viisi sävellystä: kukin säveltäjä kirjoitti matkan jälkeen oman näkemyksensä kiinalaisesta kulttuurista. Ahon näkemykseen vaikuttivat vahvasti muun muassa hänen kuulemansa lyömäsoitinmusiikki ja toisaalta vierailu Guizhoun maakunnassa eteläisessä Kiinassa. Teos alkaakin juuri lyömäsoitinryhmän soololla, jossa kuullaan kongeja, kiinalaista bassorumpua, tom-tomeja ja ulisevaa flexatonea. Teoksen nimi puolestaan viittaa kansansävelistöön, jota Aho kuuli vieraillessaan Guizhoun maakunnan kylässä, jota Gejian alkuperäiskansa asuttaa. Nämä kiinalaisen kulttuurin kuvat Aho kirjoittaa auki inhimillisellä, kuulijan kannalta helposti lähestyttävällä tavalla.

"Se on todella kiinalaisen tuntuinen. Usein ajatellaan, että jos joku on kiinalaisen tuntuinen, niin emme käsitä sitä. Tässä ei ole kuitenkaan kysymys siitä. Olen aivan varma, että jokainen soittaja ja kuulija tulee yhdistämään tämän kuulokuvan kiinalaiseen kulttuuriin," vakuuttaa Osmo Vänskä. Hän on johtanut hyvin paljon Ahon musiikkia. "Kalevihan on Lahden orkesterin kotisäveltäjä. Olen esittänyt ja levyttänyt hänen teoksiaan paljon, paitsi Lahdessa, niin myös ympäri maailmaa. Juuri johdin lyömäsoitinkonserton Melbournessa. Kyllä hän on minulle todella tärkeä ja läheinen säveltäjä." Viime vuonna valmistuneen Gejian Vänskä johtaa kuitenkin tänään ensimmäistä kertaa. Se sopii hänen mielestään illan ohjelmaan mainiosti.

Viimeinen teos, Beethovenin 8. sinfonia on valittu ohjelmakokonaisuuteen juuri muiden teosten väkevyyden vuoksi:" Tässä on monta todella isoa teosta. Ollaan puhuttu kuolemasta, kiinalaisesta kulttuurista ja Bachin urkumusiikista. Näiden perään ei sovi ottaa liian raskasta teosta, ja Beethovenin kahdeksas ei ole sitä."

Näin siis käsiohjelmassa ja olen kyllä tuosta lopetuksesta Vänskän kanssa syvästi eri mieltä. Kolmen voimakkaan ja vaikuttavan teoksen jälkeen Beethovenin kahdeksas latisti tunnelman eikä loppuhuipennusta koettu. Sävelkieli oli ennalta-arvattavaa ja paikoin jopa puuduttavan tylsää. Kuitenkin, johtuen juuri kolmesta ensimmäisestä teoksesta, illasta jäi hyvin positiivinen ja nostattava tunnelma. @Pisin Kääpiö 186cm ,luulen että Zappa olisi pitänyt tuosta Ahon Gejiasta. Olihan hän kuitenkin alunperin lyömäsoittaja ja piti kovasti Varesen ja Stravinskyn neoklassisesta musiikista. Myönnettäköön että piti vähän virkistää muistia Wikin avulla. Kaikkinensa ilta oli kuitenkin varsin onnistunut ja säveltäjä Aho kävi myös lauteilla kumartamassa ja ottamassa aplodit teoksensa esityksen jälkeen.

 

[bebeto]

Etsiskelin tuubista tuota Kalevi Ahon Gejiaa mutta törmäsin seuraavaan pätkään:" A Theremin for every season." Theremin on ainoa soitin maailmassa jota soitetaan koskettamatta. Sen keksi venäläinen fyysikko Leon Theremin vuonna 1919. Jimmy Page on osaltaan tehnyt soitinta tunnetuksi. Tässä soittimen taitaja Carolina Eyck kertoo soittimesta ja tutustumisestaan Ahon musiikkiin. Eyck pyysi Ahoa säveltämään jotakin Thereminille. Aho teki työtä käskettyä ja näin syntyi teos Konsartto Thereminille ja orkesterille. Linkki: http://www.youtube.com/watch?v=SEEjKG2g5Tc

 

[bebeto]

Tampere Filharmonian taiteellinen johtaja ja ylikapellimestari Santtu-Matias Rouvali on valittu vuoden 2014 tamperelaiseksi. Rouvalia luonnehditaan klassisen musiikin uudeksi supertähdeksi, joka vetää konsertteihin ihmisiä jotka eivät ennen ole klassisesta innostuneet. Rouvali 29, asuu Nurmijärven Lepsämässä. Ja äänestyksen järjestää kaupunkilehti Tamperelainen.

 

[bebeto]

Tänä vuonna tulee kuluneeksi 150 vuotta kansallissäveltäjämme Jean Sibeliuksen syntymästä. Tampere Filharmonia muistaa nyt kevätkaudella ohjelmistossaan Sibeliusta monin tavoin. Seuraava linkki vie orkesterin sivuille jossa Rouvalin mietteitä juhlavuodesta:

http://www.tamperefilharmonia.fi/fi/sibelius-150/

 

[Alamummo]

Kyllä kolahtaa. Sibeliuksen juhlavuosi on noteerattu muuallakin, Sir Simon Rattle johtaa kaikki Sibeliuksen 7 sinfoniaa ja viulukonserton Berliinissä ja Lontoossa. Hesarissa enemmänkin juttua tästä eventistä ja myös Sir Simonin korkeasfääriset luonnehdinnat sinfonioista.
http://www.hs.fi/kulttuuri/a1422853987904

Oma suosikkini on muuten 5. sinfonia.

 

[bebeto]

Kuka määrittelee sen mikä on klassista musiikkia? Omin korvin kuultuna tämä on hyvin klassista vaikka onkin sävelletty elokuvaan Schindlerin Lista. Olen kuullut tämän myös Tampere Filharmonian esittämänä viulussa konserttimestari Dennis Kim.
Itzhak Perlman Schindler's List Lincoln Center - YouTube
Tämä sävelmä saa aina tunteet pintaan kun muistaa kontekstin.

 

[bebeto]

Sibelius 150 vuotta-juhlavuosi avataan Lahdessa Lauri Porran sähköbassokonsertolla.

Lahden kaupungin avaus Sibelius 150 vuotta-juhlavuoteen on Sinfonia Lahden konsertti Sibeliustalossa torstaina 12.2.2015. Konsertissa kuullaan kantaesityksenä Jean Sibeliuksen tyttärentyttärenpojan, monipuolisena muusikkona tunnetun Lauri Porran (s.1977) sähköbassokonsertto "Entropia" säveltäjän toimiessa itse myös solistina.
Tästä oli tänään myös Yle Hämeen alueuutisissa missä näytettiin pätkää harjoituksista. Kuulosti erittäin mielenkiintoiselta.

 

[MustatKortit]

Kuka määrittelee sen mikä on klassista musiikkia? Omin korvin kuultuna tämä on hyvin klassista vaikka onkin sävelletty elokuvaan Schindlerin Lista. Olen kuullut tämän myös Tampere Filharmonian esittämänä viulussa konserttimestari Dennis Kim.
Itzhak Perlman Schindler's List Lincoln Center - YouTube
Tämä sävelmä saa aina tunteet pintaan kun muistaa kontekstin.

Niin, tässähän on nähdäkseni tarkoituksella haettu vaikutteita 1800-luvun romantiikasta, jolloin esiin asteli myös suuria juutalaisia säveltäjiä kuten Mendelssohn ja Offenbach, jotka ripottelivat sävellyksiinsä myös juutalaisen kansanmusiikin piirteitä. Siinä mielessä myös viulu pääinstrumenttina on mitä sopivin.

Elokuvan melodiasta on tehty erittäin hyviä sovituksia myös muille soittimille, itse tykkään soittaa tuota niin pianolla kuin sellollakin. Mielestäni Williams on onnistunut hyvin jäljentämään myös perinteisen klezmer-musiikin ominaisuuksia tuossa.

edit. ehkä sellaisen henkilökohtainen lisäys vielä, että Perlman - joka tietysti on oman aikansa huippuviulisteja - on mielestäni vain "parantunut" vanhetessaan. Siis tulkinnallisessa mielessä.

 

[bebeto]

Niin, tässähän on nähdäkseni tarkoituksella haettu vaikutteita 1800-luvun romantiikasta, jolloin esiin asteli myös suuria juutalaisia säveltäjiä kuten Mendelssohn ja Offenbach, jotka ripottelivat sävellyksiinsä myös juutalaisen kansanmusiikin piirteitä. Siinä mielessä myös viulu pääinstrumenttina on mitä sopivin.

Elokuvan melodiasta on tehty erittäin hyviä sovituksia myös muille soittimille, itse tykkään soittaa tuota niin pianolla kuin sellollakin. Mielestäni Williams on onnistunut hyvin jäljentämään myös perinteisen klezmer-musiikin ominaisuuksia tuossa.

edit. ehkä sellaisen henkilökohtainen lisäys vielä, että Perlman - joka tietysti on oman aikansa huippuviulisteja - on mielestäni vain "parantunut" vanhetessaan. Siis tulkinnallisessa mielessä.

Kyllä, Perlman saa viulunsa itkemään miljoonien henkensä menettäneiden juutalaisten puolesta. Tämä koskettaa syvästi. Teema tulkittuna sellolla: Schindler's list theme - YouTube

Ja kun Sibeliuksen juhlavuotta eletään niin laitetaan toisen huippuviulistin tulkinta Sibben viulukonsertosta, asialla Maxim Vengerov. Erittäin intensiivistä soittoa, paikoin jopa raivoisaa: Sibelius Violin Concerto - Maxim Vengerov, Daniel Barenboim, Chicago S.O. (CSO) - YouTube

Vengerov soittaa yhdessä Chicagon sinfoniaorkesterin kanssa, johtajanaan Daniel Barenboim.

 

[MustatKortit]

...

Ja kun Sibeliuksen juhlavuotta eletään niin laitetaan toisen huippuviulistin tulkinta Sibben viulukonsertosta, asialla Maxim Vengerov. Erittäin intensiivistä soittoa, paikoin jopa raivoisaa: Sibelius Violin Concerto - Maxim Vengerov, Daniel Barenboim, Chicago S.O. (CSO) - YouTube

Vengerov soittaa yhdessä Chicagon sinfoniaorkesterin kanssa, johtajanaan Daniel Barenboim.

Kun nyt yksi maailman kovimmista viulukonsertoista mainittiin ja linkitettiin, niin jatketaan linkittämällä kiistatta maailman kovin sellokonsertto, ehkä kaikkein kovimman esittäjän vetämänä. Aasinsiltoja @bebeto :n edelliseen viestiin on useita, sellisti Jaqueline du Pre kun oli naimisissa Barenboimin kanssa aikoinaan.

Ja heh, liveäänityksessä vuodelta 1967 Barenboim itse asiassa johtaa orkesteria, linkkiä youtubeen ja Elgarin kuuluisaan sellokonserttoon:

ELGAR CELLO CONCERTO, JACQUELINE DU PRE - YouTube

edit. linkin takana vain eka osa, se kuuluisa.

 

[bebeto]

Kun nyt yksi maailman kovimmista viulukonsertoista mainittiin ja linkitettiin, niin jatketaan linkittämällä kiistatta maailman kovin sellokonsertto, ehkä kaikkein kovimman esittäjän vetämänä. Aasinsiltoja @bebeto :n edelliseen viestiin on useita, sellisti Jaqueline du Pre kun oli naimisissa Barenboimin kanssa aikoinaan.

Ja heh, liveäänityksessä vuodelta 1967 Barenboim itse asiassa johtaa orkesteria, linkkiä youtubeen ja Elgarin kuuluisaan sellokonserttoon:

ELGAR CELLO CONCERTO, JACQUELINE DU PRE - YouTube

edit. linkin takana vain eka osa, se kuuluisa.

Kuuntelin tuon linkittämäsi sellokonserton ja nöyränä hattu kourassa on myönnettävä että kuulin sen ensimmäistä kertaa. Mutta olihan voimakasta tulkintaa, paikoin mahtipontista ja taas toisaalta erittäin herkkää ja tunteikasta. Nuoressa naisessa oli ilmaisuvoimaa ja Danny-boy näytti niin nuorelta että.

 

[MustatKortit]

Kuuntelin tuon linkittämäsi sellokonserton ja nöyränä hattu kourassa on myönnettävä että kuulin sen ensimmäistä kertaa. Mutta olihan voimakasta tulkintaa, paikoin mahtipontista ja taas toisaalta erittäin herkkää ja tunteikasta. Nuoressa naisessa oli ilmaisuvoimaa ja Danny-boy näytti niin nuorelta että.

Niin, suosittelen tutustumaan Jaqueline du Pren selloiluun, häntähän pidetään maailman ehkä kaikkein aikojen lahjakkaimpana sellistinä.

En tiedä onko sinulle missä määrin tuttua, mutta Jaquelinen elämä sai traagisen lopun, todellinen kreikkalainen murhenäytelmä. Kun huippulahjakas soittaja menettää kykynsä soittaa, ollaan vakavan asian äärellä. Hänen sotkuisesta avioliitostaan Barenboimin kanssa on tehty myös leffa Hilary&Jackie, jonka suosittelen sinun katsovan, mikäli et ole nähnyt.

 

[bebeto]

Niin, suosittelen tutustumaan Jaqueline du Pren selloiluun, häntähän pidetään maailman ehkä kaikkein aikojen lahjakkaimpana sellistinä.

En tiedä onko sinulle missä määrin tuttua, mutta Jaquelinen elämä sai traagisen lopun, todellinen kreikkalainen murhenäytelmä. Kun huippulahjakas soittaja menettää kykynsä soittaa, ollaan vakavan asian äärellä. Hänen sotkuisesta avioliitostaan Barenboimin kanssa on tehty myös leffa Hilary&Jackie, jonka suosittelen sinun katsovan, mikäli et ole nähnyt.

Luin englanninkielisestä wikipediasta Du Pre:n elämästä ja onhan se aina surullista kun lahjakas taiteilija menettää kykynsä tehdä työtään ja ilmaista itseään. Jotain tuosta Elgar-levytyksen tasosta kertoo, että sen kuultuaan Rostropovich jätti teoksen pois omasta repertuaaristaan.

 

[MustatKortit]

Nyt kun tuolla viisuketjussa musiikista puhuttiin, niin kerronpa, mitä olen tehnyt klassisen musiikin saralla tässä aivan viime viikkoina.

Tuossa jokin aika sitten siivosin vanhoja papereita ja välistä pyörähti vanha ruutuvihko, jonka huomasin sisältävän ohjelmistoani niin pianon kuin sellon osalta eri tutkintoihin. Siinä sitten pudistelin päätäni, että näinkö laaja repertuaari minulla on joskus ulkomuistista ollut. Kuitenkin viime vuosina tottunut soittamaan lähinnä nämä Chopinin valssit ja satunnaiset Mozartit Sonaatti-kirjoista, mutta muuten jäänyt klasarin soittaminen vähemmälle.

No rupesin sitten ihan toden teolla uusimaan ohjelmistoa ja laitan tänne varmaan jossain vaiheessa listaa, että kuinka laajaksi olen homman saanut vietyä (eipä silti, tätä ketjua lukee minun lisäkseni @bebeto , joten vähän turhaa työtä...)

Yksi biisi, mistä olen ollut aivan innoissani, ihan kylmät väreet ovat menneet, niin löysin erinomaisen pianosovituksen
Beethovenin 5.pianokonserton kakkososasta, tuo biisihän on tuttu mm elokuvan Kuninkaan puhe nähneille. Aivan viimeinen kohtaus, kun kuningas perheineen siirtyy parvekkeelle. Upea kappale.

Tuo Ludwigin viitonenhan tunnetaan myös nimellä Emperor Concerto, kieltämättä siinä jotain keisarillista on!

Ps. oli törkeän osuva kommentti eräässä youtube-videossa, jonka kautta tätä Beethovenin tuotantoa kuuntelin. Siis joku vaan ihmetteli, että miten on jumalauta mahdollista, että musiikki on ollut noin pirun kaunista 200 vuotta sitten ja sitten se on jatkanut kehitystään...ööh niin mihin suuntaan...?

 

[bebeto]

Tampereella käynnistyi lauantaina järjestyksessään yhdestoista TGF eli Tampere Guitar Festival. Tänään tuolla Viikinsaaressa esiintyi kanadalainen kitaristi Thierry Begin-Lamontagne. Lainataan hieman festivaalin ohjelmalehtistä: " Kanadalainen Thierry Begin-L on nuoremman polven kitaristi, jonka konserttiohjelmat ovat saaneet kiitosta monipuolisuudestaan ja tasapainoisuudestaan. Suomen ensivierailullaan hän tulkitsee etenkin italialaisen kitaramusiikin helmiä tavalla, joka on ihastuttanut yleisöjä Atlantin molemmin puolin.

Muusikkoperheeseen syntynyt Begin-L opiskeli ensin viulua kunnes 12-vuotiaana vaihtoi kitaraan. Begin on jo teini-iästä tähdännyt kansainväliseen uraan ja tämä tavoite on kirkastunut vuosien varrella. Kotimaansa soitinopintojen lisäksi hän on opiskellut mm. Wienissä ja konsertoinut useissa Amerikan ja Euroopan maissa. Ensimmäisen voiton kitarakilpailussa hän otti vuonna 2004 ja sen jälkeen niitä on tullut useita lisää eri puolilta maailmaa. Pelkästään vuonna 2006 hän sai kuusi kilpailuvoittoa. Vierailu Tampere Guitar Festivalilla on osa ensimmäistä palkintoa Espanjan Alicantessa vuonna 2013 käydystä kitarakilpailusta.

Begin-Lamontagne on myös kitaristi, jolle musiikista on harvinaisen konkreettista hyötyä: hänellä on todettu Touretten oireyhtymä, mutta musiikin avulla hän on pystynyt vähentämään sen aiheuttamia kouristuksia." Todettakoon vielä että TGF ei ole pelkästään klassiseen kitarointiin keskittynyt festivaali vaan kattaa koko kitaramusiikin kentän, tänä vuonna pääpaino on jazzissa. Ja loppuun näyte kanukin taidoista:

Thierry Begin-Lamontagne plays Le Carnaval de Venise by Agricole Genin (arr Paganini) - YouTube

editoidaan hieman eli festarin esiintyjälistaa pääpiirteittäin:

la 30.5 Daniel Marques (Bra)
su 31.5 Janne Malinen
su 31.5 Marco Socias (Esp) Carlo Domeniconi (Ita)
ti 2.6 Mabel Millan (Esp)
to 4.6 David Russell (Sco)
to 4.6 Douglas Blair (W.A.S.P)
pe 5.6 Andrzej Wilkus (Fin)
pe 5.6 Martin Taylor (Sco)
la 6.6 Petteri Sariola (Fin)

Lisäksi festariin kuuluu paljon luentoja ja työpajoja, kannattaa tutustua.

 

[bebeto]

Tämä on siis paitsi Sibeliuksen niin myös Carl Nielsenin 150-vuotisjuhlavuosi. Lainataan hieman Wikiä:"In his "Lives of the Great Composers", the music critic Harold Schonberg emphasizes the breadth of Nielsens compositions, his energetic rhyhms, general orchestration and his individuality. In comparisation him with Jean Sibelius, he consideres he had "just as much sweep, even more power and a more universal message". Kovia sanoja näin suomalaisen näkökulmasta mutta mielipiteensä kullakin. Hieno säveltäjä Nielsen silti oli ja aiheesta häntä juhlitaan Sibben ohella. Linkin takaa löytyy ääninäyte:
"Helios" Overture by Carl Nielsen - YouTube

 

[MustatKortit]

Tämä on siis paitsi Sibeliuksen niin myös Carl Nielsenin 150-vuotisjuhlavuosi. Lainataan hieman Wikiä:"In his "Lives of the Great Composers", the music critic Harold Schonberg emphasizes the breadth of Nielsens compositions, his energetic rhyhms, general orchestration and his individuality. In comparisation him with Jean Sibelius, he consideres he had "just as much sweep, even more power and a more universal message". Kovia sanoja näin suomalaisen näkökulmasta mutta mielipiteensä kullakin. Hieno säveltäjä Nielsen silti oli ja aiheesta häntä juhlitaan Sibben ohella. Linkin takaa löytyy ääninäyte:
"Helios" Overture by Carl Nielsen - YouTube

On joo hieno säveltäjä, mutta aika erikoinen Schonbergin kommentti silti. Väittäisin pystyväni löytämään aika monia kansainvälisiä klasari-asiantuntijoita, jotka olisivat Haroldin kanssa täysin eri mieltä.

Vaikka Janne nyt toki Suomessa on tuttu, niin olen huomannut aika harvan suomalaisen käsittävän, kuinka kuuluisa mies hän oikeastaan on. Maailmasta löytyy paljon kolkkia, jossa nimet Selänne ja Litmanen eivät sano yhtään mitään, mutta Sibelius on kyllä tuttu.

 

[MustatKortit]

Yksi asia Sibbestä vielä. Olen huomannut, että Keski-Euroopassa hänen pianomusiikkinsa on varsin tuntematonta ja jopa aliarvostettua, vaikka Sibelius muuten onkin todella tunnettu säveltäjä.

Olen kerran soittanut eteläsaksalaisessa konsertissa ikään kuin protestina tästä koko Sibeliuksen puusarjan läpi, kyllähän jengi noista piti, mutta ei kukaan osannut yhdistää biisejä Sibeliukseen.

 

[bebeto]

Meillä suomalaisilla on Sibelius,norjalaisilla on Grieg,tanskalaisilla Nielsen ja ruotsalaisilla on ......ööö....Abba.Muistuuko mieleen yhtään ruotsalaista klassisen musiikin säveltäjää?Tarkoitan siis kansainvälisesti tunnettua sanotaan vaikka romantiikan aikakaudelta.Minä en pysty nimeämään ainuttakaan.Mistä mielestäsi johtuu että kansankoti ei ole tuottanut klassisen taitajia?

Lainaan härskisti omaa viestiäni kun en viitsi samaa asiaa uudelleen naputella. @MustatKortit , mikä on sinun näkemyksesi asiasta. Oletko huomannut että länsinaapurin musiikki-ihmisillä olisi jonkinlainen trauma tuosta että heillä ei ole kansainvälisesti tunnettua ja arvostettua klassisen musiikin såveltäjää? Ture Rangströmiä Sibelius piti parhaana ruotsalaisena säveltäjänä mutta eivät hänenkään teoksensa ole jääneet elämään.

 

[MustatKortit]

Lainaan härskisti omaa viestiäni kun en viitsi samaa asiaa uudelleen naputella. @MustatKortit , mikä on sinun näkemyksesi asiasta. Oletko huomannut että länsinaapurin musiikki-ihmisillä olisi jonkinlainen trauma tuosta että heillä ei ole kansainvälisesti tunnettua ja arvostettua klassisen musiikin såveltäjää? Ture Rangströmiä Sibelius piti parhaana ruotsalaisena säveltäjänä mutta eivät hänenkään teoksensa ole jääneet elämään.

Tosiasia on se, ettei Ruotsilla ole yhtään Sibeliuksen tai vaikkapa Griegin tasoista seppää. Sibeliuksen kommentit Rangströmistä ovat tiedossa, mutta mielestäni turhan vieraskoreaa Jannelta. Jos musiikkia nyt jollain lailla haluaa arvottaa (ei toki tarpeellista), niin voimme alkaa tarkastella näiden eri säveltäjien tuotannon esittämisen määrää maailmalla ja kyllä mielestäni myös nuottien myymistä voidaan pitää merkkinä jostain. Eihän ruotsalainen pääse näissä lähellekään.

Ei Ruotsissa asiasta kuitenkaan mitään traumaa ole, vaan asiallisena ja hyvän itsetunnon omaavana kansana osaavat päin vastoin arvostaa mm. suomalaista Sibeliusta.

Haluaisin kuitenkin muistuttaa, että samalla kun säveltäjää ei Ruotsista samaan kategoriaan löydy, niin heillä kuitenkin on klassisen laulun (ja oopperan) puolelle asettaa kovempi nimi kuin yksikään Suomen vastaavista: eräs maailman kautta aikain lahjakkaimmista tenoreista, eli Jussi Björling. Suomella ikävä kyllä huipputenoreita ei juuri löydy, vaikka mm. sopraano- ja basso-osasto (sekä kapellimestarit) ovat kunnossa.