Kolahtaako klassinen musiikki?

[bebeto]

Tv-sarja Klassinen Suomi on ollut mielenkiintoista seurattavaa, Sibelius-jakso oli hyvä.

Lang Lang näemmä tulossa taas Suomeen, pakkohan tätä rokkistarbaa on pakko käydä katsomassa. Vai mitä @bebeto ?

En ole Lang Langia livenä koskaan nähnyt mutta kovin on kehuttu tunteellisista tulkinnoistaan. Yuja Wang on toinen kiinalainen jonka soitosta pidän kovasti.

Lang Lang's emotional tribute to Sir George Martin - "Blackbird" Live on Skavlan - YouTube

Yuja Wang_Rhapsody on a theme by Paganini (Rachmaninoff) - YouTube

Tämän Rachmaninovin teoksen Yuja Wang tulkitsee varsin upeasti.

 

[bebeto]

Klassisen Suomen tämäniltainen jakso ei suuria tunteita aiheuttanut. Tuo neoklassismi ja 70-ja 80-luvuilla sävelletty kilinä ja kolina ei puhuttele millään tasolla. Uudemmista suomalaisista säveltäjistä omaan makuuni ovat Einojuhani Rautavaara ja Kalevi Aho.

Einojuhani Rautavaara, Autumn Gardens (complete) 1999 - YouTube

 

[bebeto]

Rachmaninoff Variation 18 Rhapsody on Themes of Paganini Valentina Lisitsa - YouTube

Tämä on kauneinta mitä koskaan on sävelletty pianolle ja orkesterille. Rachmaninov oli musiikillinen nero.

 

[Huppu]

Kappas, täältähän löytyy kaikkea.

@bebeto edellisellä sivulla puhuikin Straussin alppisinfoniasta, joka omiin suosikkeihini kuuluu. Lisättäköön siis vielä hänen kommenttiinsa että Strauss siis sävelsi nk. takatorvia, jotka soittavat lavan takaa joissain paikoissa. Traditioon on kuulunut että salin mahdollistaessa se, he myös osallistuvat tähän erääseen hymniin esimerkiksi sivuparvilta tai muista vastaaavista paikoista.

Klassista suomea on tullut jonkin verran katseltua kun on ehtinyt. Erittäin mielenkiintoisia aiheita siellä pyörinyt. Modernin musiikin jakso jäi suurimmilta osin väliin, mutta nyt on taas säveltämisenkin puolella toiminta jossain määrin järkeistynyt. Pitkäänhän oli vallalla ajatus että mitään tonaalista (sävellajista, esim. duurisointu) muistuttavaakaan ei saa teoksesta löytyä. Nyt tässä aiheessa monet kuten E-P Salonen, Saariaho, Lindberg, Kaipainen (viimeistä kertaa....) jne. ovat takkiaan kääntäneet ja Salonen onkin sanonut, ettei tonaalisuuden kieltäminen hävitä sitä vaan nimenomaan vahvistaa. Yleisesti täytyy todeta että omasta mielestäni silloin kun tarkoitus on kikkailla kuten keksiä uusia tapoja soittaa soitinta, rakentaa matemaattisia harmonioita tai muuta vastaavaa ollaan jo väärällä tiellä.

Sen sijaan neoklassismin puolelta löytyy paljonkin mielekästä musiikkia. Kysehän on siis vanhojen klassisten rakenteiden yhdistämistä moderniin musiikkiin. Esimerkiksi Shostakovitsh kirjoitti paljon neoklassisena pidettävää musiikkia.

E. Täydennetty vajaaksi jäänyt lause

 

[bebeto]

Kappas, täältähän löytyy kaikkea.

@bebeto edellisellä sivulla puhuikin Straussin alppisinfoniasta, joka omiin suosikkeihini kuuluu. Lisättäköön siis vielä hänen kommenttiinsa että Strauss siis sävelsi nk. takatorvia, jotka soittavat lavan takaa joissain paikoissa. Traditioon on kuulunut että salin mahdollistaessa se, he myös osallistuvat tähän erääseen hymniin esimerkiksi sivuparvilta tai muista vastaaavista paikoista.

Klassista suomea on tullut jonkin verran katseltua kun on ehtinyt. Erittäin mielenkiintoisia aiheita siellä pyörinyt. Modernin musiikin jakso jäi suurimmilta osin väliin, mutta nyt on taas säveltämisenkin puolella toiminta jossain määrin järkeistynyt. Pitkäänhän oli vallalla ajatus että mitään tonaalista (sävellajista, esim. duurisointu) muistuttavaakaan ei saa teoksesta löytyä. Nyt tässä aiheessa monet kuten E-P Salonen, Saariaho, Lindberg, Kaipainen (viimeistä kertaa....) jne. ja Salonen onkin sanonut, ettei tonaalisuus häviä kieltämällä se vaan nimenomaan vahvistuu. Yleisesti täytyy todeta että omasta mielestäni silloin kun tarkoitus on kikkailla kuten keksiä uusia tapoja soittaa soitinta, rakentaa matemaattisia harmonioita tai muuta vastaavaa ollaan jo väärällä tiellä.

Sen sijaan neoklassismin puolelta löytyy paljonkin mielekästä musiikkia. Kysehän on siis vanhojen klassisten rakenteiden yhdistämistä moderniin musiikkiin. Esimerkiksi Shostakovitsh kirjoitti paljon neoklassisena pidettävää musiikkia.

Tervetuloa palstalle Huppu. Totta turiset tuosta tonaalisuudesta, nuo klassisen kapinalliset halusivat ensisijaisesti järkyttää vanhoillisia piirejä eikä tuo suuntaus kauaa kestänytkään. Hienoa saada yksi klassisen ystävä lisää palstalle.

 

[Musta Nuoli]

Tänään (tai siis eilen, kellohan on jo kolme yöllä) itävaltalainen viulisti-kapellimestari Julian Rachlin esiintyi Turussa Turun Filharmonisen Orkesterin kanssa Konserttitalolla. Mainio konsertti kaikkiaan, ja tuttuun tapaan sali oli täynnä paria hajapaikkaa lukuun ottamatta. Saisi Turkuun rakentaa uuden kunnon musiikkitalon, vanhassa on jo liikaakin ajan patinaa ja nyt sattui omalle kohdalleni huono istuin, jossa oli iso repeämä kankaassa, ja sillä oli kova istua.

Illan ohjelmisto oli Ludwig van Beethovenia, eli viulukonsertto D-duuri sekä 7. sinfonia. Hienosti menivät kummatkin. Viulukonsertossa Rachlin sekä kapellimestaroi että soitti vuoden 1704 Stradivariustaan (tämän lunttasin netistä), jälkimmäisessä hän tyytyi dirigentin hommiin. Oli vimmaa, hikeä ja energiaa.

Parin viikon päästä TFO jalkautuu ympäri kaupunkia soittamaan pienissä kokoonpanoissa erikoisissa paikoissa, muun muassa föri-lautalle, pääkirjastoon, Stockmannin herkkuosastolle ja Tuomiokirkon kellotorniin. Nämä ovat mainioita piristyksiä, yritän ainakin osaa päästä kuulemaan jos vain töiden puolesta onnistuu.

 

[MustatKortit]

...
Parin viikon päästä TFO jalkautuu ympäri kaupunkia soittamaan pienissä kokoonpanoissa erikoisissa paikoissa, muun muassa föri-lautalle, pääkirjastoon, Stockmannin herkkuosastolle ja Tuomiokirkon kellotorniin. Nämä ovat mainioita piristyksiä, yritän ainakin osaa päästä kuulemaan jos vain töiden puolesta onnistuu.

Nämä ovat aina tosi hienoja juttuja. Parhaiten toimii oikeastaan siten, että tulee ihan sattumalta paikalle ja pysähtyy nauttimaan musiikista.

 

[Yläpesä]

Tämä on kauneinta mitä koskaan on sävelletty pianolle ja orkesterille. Rachmaninov oli musiikillinen nero.

Minunkin viritykseni on samantaajuinen. Oletko katsonut leffaa Loiste? Suosittelen, jos on jäänyt pimentoon. Leffa kertoo todellisuudessa Rachmaninovista, vaikka näennäisesti areenan varastaakin hetkellisesti Helfgott. Helfgott on vain R:n kosmisten sävellysten värähtelemiseen tarvittu biomassa, joka ei tahdo tehtävässään kestää tunnevyöryjen painoa.

 

[Klose16]

Teemallahan nyt on jo ties miten monen jakson verran taisteltu sen puolesta, että klassinen musiikki on ihan normaali harrastus. Enpä tiedä, alkaa vähän vaikuttaa jo pakkomielteiseltä. Kyllähän sitä toki kuuntelee Beethovenia, Chopinia ja tietysti Mozartia mielellään, mutta on se noin viime kädessä hieman yksitoikkoista. Eikö se ole varsinaisesti leffojen soundtrackeja varten? Puuduttavaa jos itse leffa jää kokonaan välistä.

 

[Elazi]

Sanokaapas viisaammat, mistä tämä Mendelssohnin sävellyksen alkuosa on tuttu, siis tuo torvilla tms soitetut osuudet. Felix Mendelssohn Ruy Blas Overture Op.95 - YouTube

Johonkin Victor Hugon näytelmään tuo on tehty, mutta sitä en nyt hae.

 

[Huppu]

Sanokaapas viisaammat, mistä tämä Mendelssohnin sävellyksen alkuosa on tuttu, siis tuo torvilla tms soitetut osuudet. Felix Mendelssohn Ruy Blas Overture Op.95 - YouTube

Johonkin Victor Hugon näytelmään tuo on tehty, mutta sitä en nyt hae.

Alun vaskien koraalimaiset kadenssit ovat varsin tyypillisiä 1800-luvun, ja toisinaan myöhemmässäkin, musiikissa ja vastaavia kuvioita löytyy monesta kappaleesta.

Teemallahan nyt on jo ties miten monen jakson verran taisteltu sen puolesta, että klassinen musiikki on ihan normaali harrastus. Enpä tiedä, alkaa vähän vaikuttaa jo pakkomielteiseltä. Kyllähän sitä toki kuuntelee Beethovenia, Chopinia ja tietysti Mozartia mielellään, mutta on se noin viime kädessä hieman yksitoikkoista. Eikö se ole varsinaisesti leffojen soundtrackeja varten? Puuduttavaa jos itse leffa jää kokonaan välistä.

Leffamusahan se sitä yksitoikkoista musiikkia on. Toki itsekin fiilaan enemmän 1800-luvun loppupuolen ja tiettyjen 1900-luvun säveltäjien tuotantoa. Pianomusiikkia kun en meinaa jaksaa niin Chopin menee jo siinä. Mozart on ihan kivaa, iloista ja pirteää. Mutta Beethoven oli kyllä aikaansa edellä. Eroica, vitonen ja ysi on aivan uskomattomia teoksia aikansa muuhun säveltuotantoon verrattuna. Kymmeniä vuosia edellä aikaansa. Ja tietysti käsittämätöntä että sävelsi vielä kuuronakin. Kelatkaa, ettei mies koskaan itse kuullut yhdeksättä sinfoniaansa!

 

[Huppu]

Ja jos nyt vähän muistelisi syksyn konserttikokemuksiakin tässä. Satuin noin kuukausi takaperin päätymään HKO:n kauden avajaisiin kun kaveri samana päivänä laittoi viestiä että olisi ylimääränen lippu että lähenkö messiin. Ohjelmassa oli Ligetin Atmosphères ja Ravelin Shéhérazade sekä väliajan jälkeen Saariahon Asteroid 4179: Toutatis, Sibeliuksen Canzonetta Lindbergin Parada ja Ravelin La Valse.

Ei nyt ihan mieleenpainuvimpia kokemuksia ollut mutta Ravel toki toimii aina. Lilli Paasikivi Shéhérazadessa oli hyvässä vedossa. Kyseinen Ligeti taas ei juurikaan iske. Semmosta yläsävelsarjakikkailua. Saariaho on ihan kiva ja Stravinskyn sovitus Sibeliuksesta (kahdelle klarinetille, neljälle käyrätorvelle, harpulle ja bassolle) oli mielenkiintoinen ja hyvä saundi sooloklarinetistilla oli. Mutta kaukana tajunnanräjäyttävästä tässäkin mentiin. Lindberg nyt toki on totuttuun tapaan kova. La Valse on hyvä päätös ja hyvillä mielin tuolta silti tuli lähdettyä.

Mutta hieman myöhemmin olikin RSO:n vuoro. E-P Salonen tuli johtamaan konsertin Stravinskya, ja kas, myi loppuun niin nopeasti että totesivat ylimääräisen konsertin olevan paikallaan. No, tähän ylimääräiseen ei esimerkiksi yhtäkään kausilippua ollut mutta loppuunhan sekin myi. Eikä kyllä näkynyt tyhjiä paikkoja paikallakaan kuin ihan muutama.

Konsertti alkoi fanfaarilla kolmelle trumpetille johon kiinni soitettiin puhallinsinfonia. Vanha tuttu mutta hyvä biisi. Ja yllättävän paljon soitettu. Tämän jälkeen vuorossa oli Agon, joka on outoa jopa Stravinskyksi. Varsin överiä kyllä. Tykkäsin (joskaan moni muu ei...). Mutta väliajan jälkeen se huipennus: Kevätuhri. Olin niin fiiliksissä koko biisin ajan. Sen ois voinu kuunnella monta kertaa. Aivan uskomatonta kamaa! Liukuu aiheesta toiseen mutta aivan mielettömän upeasti. Ja Stravinskyn rytmiikka on tässä parhaimmillaan! Kappalehan oli aikanaan ensiluokkainen skandaali. Tosin suurempana syynä taisi ollase baletti sillä musiikki ei niin rajua ole ja olihan säveltäjältä jo dropannut Petrushka ja Tulilintu. Joa tapauksessa Pariisissa kantaesitys aiheutti mellakan. Ja mätiä tomaatteja (kuka tuo sellaisia konserttiin???) heiteltiin oikeasti. Stravinskyn kerrotaan naamioituneen, poistuneen ikkunasta ja liittyneen mellakkaan. Mutta nyt oli yleisön näkemys hieman erilainen. Aika todella teki tehtävänsä. Tämä toki pistää miettimään että olisiko mitään musiikkia sävelletty jos aina olisi "uusi ja moderni" musiikki ollut kiellettyä kuten jotkut haluavat.

 

[bebeto]

Perjantai 14.10 klo 19
Tampere-talon Iso sali

Tampere Filharmonia
Santtu-Matias Rouvali, kapellimestari
Harriet Krijgh, sello

Dmitri Kabalevski (1904-1987)
Alkusoitto oopperasta Colas Breugnon op.24

Kabalevski
Sellokonsertto nro 1 g-molli op.49

I Allegro
II Largo, molto espressivo
III Allegretto

Väliaika

Sergei Prokofjev (1891-1953)
Sinfonia nro 5 B-duuri op.100

I Andante
II Allegro marcato
III Adagio
IV Allegro giocoso

No niin, syyskausi konserttien osalta on avattu. Mennään vanhan kaavan mukaan ja lainataan käsiohjelmaa, teksti on orkesterin tiedottajan Maija Leinon kynästä.

"Viime vuosisadan alussa syntynyt Dmitri Kabalevski osoitti jo lapsena olevansa lahjakas useilla taiteenaloilla: musiikki, kuvataide ja runous kiinnostivat häntä, ja niinpä nuori Kabalevski soitti pianoa, maalasi ja kirjoitti innoissaan. Matemaatikkoisän ajatus poikansa tulevaisuudesta ei kuitenkaan liittynyt yhteenkään näistä kolmesta, vaan kotijoukot olisivat halunneet Kabalevskin valitsevan turvatumman uran esimerkiksi luonnontieteiden alalta. Kabalevski tajusi kuitenkin melko pian, että taide ja nimenomaan musiikki on hänen juttunsa, ja sille tielle hän rohkaistui lähtemään. Niinpä mekin saamme tänä iltana nauttia Kabalevskin sävellyksistä niin alkusoittona kuin solistin asteltua lavalle.

Kabalevski eteni omalla perinteisiin kahliutuneella tyylillään ja pidättäytyi antautumasta uusien trendien vietäväksi, mutta kykeni silti luomaan hyvin omanlaistaan musiikkia. Nuoruuden kiinnostus kirjallisuutta kohtaan eli ja voi hyvin, mikä saikin Kabalevskin innostumaan näyttämömusiikista useaan otteeseen. 1930-luvulla hän perehtyi Roman Rollandin elämäniloiseen ja hulvattomaan Colas Breugnon-nimisestä miehestä kertovaan romaaniin. 1910-luvulla kirjoitettu teos sijoittuu 1500- ja 1600-lukujen vaihteen ranskalaiseen pikkukylään, jossa nautiskelijaluonteinen, elämänmyönteinen, veijarimainen puuseppä tekee työtä ja viettää aikaa ystäviensä kanssa. Koleraepidemiasta ja sodista huolimatta hän porskuttaa omaan tuttuun tyyliinsä muuttamatta elämänasennettaan.

Elämänmakuinen romaani ja eritoten sen pitelemätön päähahmo tekivät Kabalevskiin hyvin suuren vaikutuksen. Hän syventyi ranskalaiseen kansanperinteeseen ja musiikkiin ja kirjoitti kaikkien haalimiensa vaikutteiden innoittamana Colas Breugnon-oopperan, josta muokkasi myöhemmin orkesterisarjan. Vuosikymmenten saatossa Colas Breugnon-alkusoitto on noussut Koomikot-orkesterisarjan ohella Kbalevskin kaikkein rakastetuimpien teosten joukkoon. Säveltäjä tavoittaa veijarimaisen ranskalaishahmon luonteen varsin taidokkaasti , ja niin tämäkin konsertti saa elämäniloisen alkusysäyksen.

Vuonna 1949 valmistunut Kabalevskin sellokonsertto on alun perin tarkoitettu paitsi pedagogiseen käyttöön, myös konserttiohjelmistoon ja omisti tämän kuten useat muutkin konserttonsa nuorille huippulupauksille. Kabalevski antoi tummasävyisessä, laulavassa konsertossaan paljon tilaa virtuoosisille sellopätkille, jotta opiskelijat pääsisivät todella näyttämään solistiset kykynsä. Konsertto ei lumonnut vain innokkaita opiskelijoita, vaan sai myös konserttiyleisöt rakastumaan: siinä on intensiteettiä, lumoavaa kauneutta, taiturointia ja samalla myös sellaista helppotajuisuutta, jota monet tahot peräänkuuluttivat noihin aikoihin.

1890-luvun alussa syntynyt Prokofjev oli lapsinero hänkin: säveltäjä sai lapsuudessaan harrastaa musiikkia vapaasti, sillä lajiin suhtauduttiin hänen perheessään rakkaudella ja kunnioituksella. Tänään kuultava viides sinfonia on täynnä Prokofjeville hyvin ominaista ilmaisua: kaunista, paikoin omaperäisellä tavalla oikukasta ja välillä raivokkaan kaoottista. Se on ensimmäinen, jonka säveltäjä kirjoitti kotimaahan paluunsa jälkeen. Prokofjev kirjoitti viidennen sinfoniansa lyhyessä ajassa kesällä vuonna 1944 sodan jyllätessä. Hän johti kantaesityksen itse seuraavan vuoden tammikuussa, ja se otettiin avosylin vastaan. Prokofjev oli hänkin suunnattoman tyytyväinen luomukseensa. Edeltävät sinfoniat olivat jääneet vaisummiksi menestyksiksi, mutta nyt oli syntynyt jotain, jota soitettaisiin varsinaisena superhittinä vielä vuosikymmenten päästäkin- niin myös tänä iltana."

Colas Breugnon-alkusoitto ei kuulostanut venäläiseltä kuten ei pitänytkään. Alkutahdit toivat mieleen elokuvamusiikin, erittäin visuaalista musiikkia. Se oli iloista ja kuvaa varmasti oikein hyvin kirjan henkeä mutta jos nyt pitäisi hyräillä pätkä teosta niin tekemättä jäisi. Illan toinen, Kabalevskin sellokonsertto oli varsin kaunista kuunneltavaa, etenkin kakkososa Largo, molto espressivo, se oli tittelinsä mukainen. Hollantilaissolisti Harriet Krijgh loihti soittimestaan, Giovanni Paolo Maggini:sta vuodelta 1620, aivan uskomattoman kauniita ääniä. Start

Illan päättänyt Prokofjevin viides oli hyvin pitkälle sitä mitä käsiohjelma lupasi, voimakasta, melodista ja paikoin kaoottistakin. Minä pidän siitä miten Prokofjev kirjoitti pitkiä ääniä puupuhaltimille ja kontrabassoille. Ne menevät suoraan selkäpiihin. Orkesteri soi erittäin hyvin Santtu-Matiaksen hellässä mutta tiukassa ohjauksessa. Erittäin nautinollinen ilta jälleen kerran.

 

[Huppu]

Tuli tuossa käytyä pari viikkoa takaperin Lontoossa ja tutustuttua myös paikalliseen musiikkitarjontaan. Royal Albert Hallissa ei valitettavasti tapahtunut mitään mielenkiintoista joka olisi osunut aikatauluihin mutta Royal Festival Hallissa (Southbank Center) ehdin käydä kuuntelemassa Philharmonia Orchestraa ja London Philharmonic Orchestraa.

Philharmonia Orchestra (se E-P Salosen bändi) soitti saksalaista ohjelmistoa. Kapellimestarina oli joku saksalainen kaveri, nimeä en muista. Solisti taisi tulla aasian suunnalta.

Ohjelmassa oli:
Beethoven: Leonore III alkusoitto
Mendelssohn: Viulukonsertto
Brahms: toinen sinfonia

Eli varsin perusohjelmiston parissa mentiin. Leonore III on hyvä kappale ja kyllähän nämä sellaiset kappaleet soittaa. Olenpa muuten ollut Tapiola Sinfonietan konsertissa kun puolen minuutin jälkeen Okko Kamu lyö kappaleen poikki ja toteaa että otetaas alusta. viimeinen konsertti ennen joulua ja lomatunnelma.... Mendelssohnin ensimmäinen osa on tunnetusti loistava ja ihan kivoja ne muutkin osat ovat. Solisti oli erinomainen.

Brahmsin toiseen sinfoniaan itselläni onkin mielenkiintoinen suhde. Joskus en pitänyt teoksesta ollenkaan mutta nykyään kyllä yhä enemmän. On se silti huonoin Brahmsin sinfonia mutta vertailukohdat vaan on aika kovia. Kappale kulkee hitaasti ja rauhassa sellaisena varsin kauniina. Ongelman muodostaakin se että kappale koko ajan rakentaa vahvaa latausta ja usein tuntuu että nyt se lähtee menemään, mutta ei, vaan palaa taas siihen rauhalliseen tunnelmaan. Kappaleessa on paljon vahvoja melodioita ja harmonioita mutta mitään suurta tykitystä siitä ei koskaan synny. Kappale myös pelaa koko ajan kamarimusiikillisella tunnelmalla ja massaa on usein varsin vähän ja puhallinsooloja kuullaan jatkuvasti. Eli hyvälle puhallinsektiolle on tässä teoksessa kysyntää.

Orkesterin jousisaundi on huikea ja jousiston yhteissoitto on aivan käsittämätöntä. Kaikki tuntuvat ajattelevan täysin samalla tavalla ja myös saundi on todella yhtenäistä. Ja soittajisto on todella huippuluokkaa. Ilmeisesti paikalliseen soittotapaan myös kuuluu että jousisto soittaa kovempaa ja vahvemmin kuin Suomessa. Todella isosti nimittäin soittivat.

Puhaltimisto oli epätasaisempaa. Orkesterilla oli aivan mieletön soolohuilisti, vanhempi mieshenkilö joka olikin käsiohjelman mukaan professorina joko Royal Academy tai Royal College of musicissa. En vain muista kummassa. Hänen soitossaan oli voimaa, herkkyyttä ja huikeaa lämmintä saundia mutta myös muuntautumiskykyä ja osasi soittaa hienosti myös silloin kun vaadittiin muuta kuin vahvuusalueella liikkumista. Muuten ei puhallinkoneisto sitten mitään niin maagista esittänytkään vaan kovin vaisun tuntuista oli. Tietysti en tiedä, mikä oli akustiikan merkitys, sen kyllä uskallan sanoa että musiikkitalo on huomattavasti parempi, mutta ihan kaiken en näe voineen mennä akustiikan piikkiin.

Akustiikka tuki bassotaajuuksia ja fagotit kuuluivatkin hyvin kaiken läpi ja heistä täytyy sanoa että hyvin soittivat. Mutta vaskia en meinannut kuulla ollenkaan. Tuntui absurdilta nähdä se pasuunoiden sahaus kun mitään ei kuulu. Kolmas ja neljäs käyrätorvisti (pari nuorta kaveria näytti olevan) soittivat kovempaa, hieman jopa fortepaikoissa räiskien, mutta ihan hyvän maun mukaan ja tulivat muita vaskia vahvemmin esille. Soolokäyrätorvisti soitti kyllä soolot vahvasti mutta heti kun tuli muita puhaltajia kaveriksi feidasi ja jäi jalkoihin. Komea saundi kyllä oli.

Tuossa konsertissa istuin varsin kaukana, jonkin verran permannon puolivälin yläpuolella ja paikat eivät varmasti aivan parhaisiin kuuluneet. Mutta uskallan silti todeta ettei maailmanhistorian parhaassa konserttisalissa oltu. Toki salin koko, 2900 (vertailuna musiikkitalo 1700) paikkaa, aiheuttaa tiettyjä ongelmia akustisen musiikin salille mutta on maailmalla myös onnistuneita suuria saleja.

Toinen konsertti oli London Philharmonic orchestran konsertti, jonka johti Osmo Vänskä. Ohjelma näytti seuraavalta:
Sibelius: Oceanides
Walton: Viulukonsertto
Sibelius: kuudes ja seitsemäs sinfonia

Tässä konsertissa istuin sivulla hieman orkesterin edessä. En tiedä, johtuiko paikastani, vai orkesterista ettei tämän orkesterin jousisto tuntunut sulautuvan yhtä hyvin yhteen kuin edellisen illan Philharmonia Orchestra. Toisaalta, kyllähän yleisesti Philharmonia Orchestraa pidetään LPO:ta kovempana yhtyeenä. Mutta täälläkin huomasi tavan että jouset tuntuivat soittamaan vahvemmin kuin suomalaisorkestereissa.

Puhaltimisto kuului ainakin paikalleni vahvemmin tässä konsertissa ja hyviä soittajia sieltä löytyi mutta ei nyt mitään tajunnanräjäyttävää. Tapiola Sinfonietan puut kun samaan aikaan sektiossa oli Anni Haapaniemi, Harri Mäki ja Jaakko Luoma on edelleen aika korkealla listalla kovimmista puusektioista. Lontoolaisilta ei jostain syystä kuitenkaan mitään vahvaa ilmaisua tai todellista dominointia sooloissa tuntunut löytyvän. Ja täytyy todeta etten tämän orkesterin soolohuilistista juuri pitänyt. Iso ja kiva saundi mutta kun sitä vibratoa piti esitellä niin rajusti jokaisella pikällä äänellä yleensä vielä ääntä koventaen. On aika pahasti linjaa katkovaa kun ensin soitetaan se musiikille tärkeä kuvio ja sitten otetaan isoa cressendoa sille vähemmän tärkeälle pitkälle äänelle. Rytmikäs soitto ei oikein onnistunut.

Aallottaria voi sanoa hyväksi esitykseksi vaikkei niitä aivan parhaita Sibeliuksia olekaan. Walton ei ollut aiemmin tuttu itselleni mutta ihan hyvä kappale myöskin. Mukavampaa englantilaista kirkkautta slaavilaisen melankolian tai saksalaisen paatoksen sijaan. Sibeliuksen kuudes on yksi suuria suosikkikappaleitani, toki aika monen muun kappaleen kanssa, mutta Vänskän tapa johtaa kappale oli kyllä kauhea. Aivan järkyttäviä tempoja ja muuta vastaavaa. Ja orkesteri, varsinkin sellosektio käytti todella mauttomasti vibratoa.

Mutta sitten se seiska! Se oli uskomattoman kova veto! Ja olen kyllä tykännyt biisistä mutten ole koskaan sitä livenä kuullut ja siellä sen vasta todella ymmärtää. Kuinka pitkään se kasvattaa sitä jännitystä ja massaa kasvaen ja kasvaen ja lopulta purkaa sen kaiken. Teos on todella yksinkertainen mutta todella omalaatuista kudosta. Teokseen ei sisälly mitään suuria melodioita vaan kyse on juuri siitä kudoksesta. Tässä teoksessa orkesteri onnistui mielettömän hyvin.

Seuraavalla kerralla sitten BBC:n jengi tai LSO niin pääsee myös muita kaupungin saleja kokeilemaan. Ainakin Royal Albert Hall olisi mielenkiintoinen vaikkakaan ei varmasti akustisesti maailman parhaita tiloja olekaan.

 

[bebeto]

Tampere-talon iso sali 01.12.2016

Tampere Filharmonia
Santtu-Matias Rouvali, kapellimestari
Eriko Daimo, marimba

FRANZ JOSEPH HAYDN (1732-1809)
Sinfonia nro 103 Es-duuri "Rummunpäristys"
I Adagio - Allegro con spirito
II Andante piu tosto allegretto
III Menuet
IV Allegro con spirito

PIUS CHEUNG (s.1982)
Princess Chang Ping, marimbakonsertto

Väliaika

SERGEI RAHMANINOV (1873-1943)
Sinfonia nro 2 e-molli op. 27

I Largo- Allegro moderato
II Allegro molto
III Allegro
IV Allegro vivace

Pieniä poimintoja käsiohjelmasta:

Illan konsertin alkajaisiksi kuullaan klassista musiikkia sanaparin varsinaisessa merkityksessä. Avausteokseksi on nimittäin valikoitunut sinfoniatyypin henkilöitymän, itävaltalaispioneeri Joseph Haydnin sinfonia numero 103. Haydn oli teoksen sävellysaikoihin jo saavuttanut reippaasti mainetta ja kunniaa. Teos kantaa lisänimeä Rummunpäristys, mikä onkin helppo ymmärtää jo teoksen avaustahdeista. "Kato ku tässä on tää rumpuhomma. Tää eka sinfonia on niin ku rummunpäristys ja sitte tää toinen on kans lyömäsoittimella. Niin että ekaks on klassismia ja sitte onki ihan täysin contemporarya juttua, ja niitä yhdistää just se lyömäsoitinhomma", selostaa orkesterin ylikapellimestari Santtu-Matias Rouvali, joka on alkujaan itsekin lyömäsoittaja. Haydn-avauksen jälkeen on tosiaan vuorossa jotakin ihan muuta, nimittäin marimbakonsertto. Afrikkalaisperäinen, aikanaan orjien mukana Latinalaiseen Amerikkaan kulkeutunut lyömäsoitin ei ole kaikkein tyypillisin näky sinfoniaorkesterin edessä. Sille on kuitenkin sävelletty viime vuosina paljonkin, ja yksi marimbamusiikin uranuurtajista on illan konserton säveltäjä, kiinalaiskanadalainen marimbataiteilija Pius Cheung.

"Tämä teos on todella kiinalainen", toteaa illan soilisti Eriko Daimo ja jatkaa:" Tilanne on tosi erikoinen, kun minä olen japanilainen ja orkesteri suomalainen, niin että tästä tulee varmasti aivan omanlaisensa versio. Uskon, että tavoitamme teoksen tunnelman hyvin, sillä olen kuullut Tampere Filharmonian konsertteja ja tiedän, että he ovat todella intohimoisia ja todella musikaalisia kaikessa soittamisessaan." Illan konserttovalinnalla on pitkä historia:" Säveltäjä Jouni Kaipainen näki minun soittavan resitaalin Tampereella muutama vuosi sitten. Soitin silloin Pius Cheungin musiikkia, ja Jouni tykkäsi esityksestä todella paljon. Hän kertoi, ettei ollut tiennyt aiemmin, miten paljon mahdollisuuksia marimballe säveltämisessä on. Siksi hän päätti kirjoittaa minulle konserton", Daimo kertoo.

Tampere Filharmonian kotisäveltäjä Jouni Kaipainen menehtyi marraskuussa 2015, eikä konsertto tullut milloinkaan valmiiksi. "Lopulta oli valittava jokin muu marimbakonsertto soitettavaksi", toteaa Daimo. "Halusin soittaa jotakin sellaista, josta Jouni pitäisi, ja koska hän oli innostunut juuri Cheungin musiikista, valittiin tämä konsertto." Vuonna 2012 valmistunut konsertto saa tänään aivan uudenlaisen tulkinnan, eikä pelkästään monikansallisen soittajiston vuoksi:" Kun päädyimme tähän konserttoon, halusi Pius Cheung kirjoittaa minua varten ihan uuden kadenssin ja uuden lopun konsertolle. Niinpä tästä konsertosta kuullaan versio, jota ei ole aiemmin soitettu missään. Se on tosi jännittävää!" Daimo iloitsee.

Väliajan jälkeen siirrytään venäläisen musiikin pariin. Siinä missä Haydn oli rohkea uudistaja, tunnettiin Rahmaninov pikemminkin perinteiden jatkajana; jotkut tulkitsivat hänet lopulta vähän vanhanaikaiseksikin. Musiikimaailmassa tapahtui Rahmaninovin elinaikana valtavasti. Sillä välin kun venäläismestari kasvatti uraa huippupianistina, johti orkestereita ja syvensi omaa sävelkieltään, pähkäili esimerkiksi hänen ikätoverinsa, wieniläinen Arnold Schönberg jo kovasti atonaalisen, sävellajittoman, rajoja rikkovan musiikin parissa."

Illan ensimmäinen teos on sävelletty 1700-luvun lopulla, toinen 2010-luvulla ja kolmas 1900-luvun alussa. Voisi kuvitella että ohjelma ei toimi ollenkaan mutta se toimi yllättävänkin hyvin. Vaikka Rahmaninov onkin lempisäveltäjäni niin illan helmi oli Pius Cheungin marimbakonsertto. Sävelmaisema oli tosiaankin kiinalainen mutta hyvällä tavalla, teos kutkutteli mielikuvitusta ja maalasi eteen voimakkaita kuvia. Kun lopputahdit oli kuultu, äityi yleisö valtaviin aplodeihin joita säestivät vihellykset sekä muutamat "bravo"-huudot. Tuntui kuin Tampere-talon katto olisi noussut ilmaan. Aplodien saattelemana lavalle nousi myös itse säveltäjä, kanadankiinalainen Pius Cheung. Ylimääräisenä numerona kuultiin kuusikätisesti jotain joka kuulosti wieniläisvalssilta. Illan solisti Daimo, kapellimestari Rouvali ja säveltäjä Cheung soittivat kolmeen pekkaan marimbaa välillä toistensa käsien yli, numero oli varsin hauska.

Illan päätteeksi kuultu Rahmaninovin toinen sinfonia kruunasi kokonaisuuden. Varsinkin teoksen kolmas osa, Adagio on aivan uskomattoman kaunista kuunneltavaa. Uskallan väittää että aika moni 1900-luvun elokuvasäveltäjistä on käynyt tuolla Rahmaninovin korvakarkkipussilla.

Pius Cheung & Eriko Daimo - Piazzolla's Verano Porteno - YouTube

En onnistunut löytämään tuota Princess Chang Pingia YT:sta mutta yllä illan säveltäjä ja solisti soittavat Astor Piazzolaa marimballa. Marimbassa on miellyttävä, lämmin puinen sointi.

Ai niin, bändi soittaa Santun ohjauksessa aivan helvetin komeasti ja tarkasti. On hienoa että tässä kaupungissa on kaksi jengiä jotka voittavat paljon useammin kuin häviävät eli TF ja Tappara. Hieno ilta hienon musiikin parissa.

 

[apulais-GM]

Täällähän taitaa olla alan asiantuntijoita. Yllättävä huomio, kun miettii millaista porukkaa tänne palstalle juttujaan näppäilee.
Eilen ja tänään tuli kuunneltua vähän Sibeliusta. Siis Youtubesta.

 

[bebeto]

Konserttiarvio: Kriitikko antaa viisi tähteä Daimon marimban herkuille - Aamulehti

Se kuusikätisesti soitettu ylimääräinen numero oli Fritz Kreislerin "Liebeslied". Näin tietää kertoa Aamulehden musiikkikriitikko Harri Hautala.

 

[bebeto]

Jean Sibelius - Finlandia - YouTube

RSO soittaa Hannu Linnun johdolla Musiikkitalossa parhaillaan kyseistä teosta. Sopii tähän päivään kuin nenä päähän.

 

[Huppu]

Jean Sibelius - Finlandia - YouTube

RSO soittaa Hannu Linnun johdolla Musiikkitalossa parhaillaan kyseistä teosta. Sopii tähän päivään kuin nenä päähän.

Olipa kova veto. Lintu antoi todella fiiliksen viedä sillä näytti ettei kaikkea tehnyt kuin harjoituksissa, pientä yllättyneisyyttä oli havaittavissa sekä bändin että Linnun puolella, mutta yksi kovimpia vetoja tästä biisistä nähtiin.

Lintu on hemmetin hyvä kapu ja radion väki on todella iskussa. Ja toki jo muutenkin kovia soittajia. Onhan se Suomen kovin bändi niin jossain se pitää näkyä.

 

[bebeto]

Olipa kova veto. Lintu antoi todella fiiliksen viedä sillä näytti ettei kaikkea tehnyt kuin harjoituksissa, pientä yllättyneisyyttä oli havaittavissa sekä bändin että Linnun puolella, mutta yksi kovimpia vetoja tästä biisistä nähtiin.

Lintu on hemmetin hyvä kapu ja radion väki on todella iskussa. Ja toki jo muutenkin kovia soittajia. Onhan se Suomen kovin bändi niin jossain se pitää näkyä.

Lintuhan oli Tampereella ennen Santtu-Matiasta, väitän että Rouvali saa orkesterista enemmän irti kuin Lintu. Jotenkin tuo positiivinen ADHD-energia tarttuu soittajiin ja se myös kuuluu bändin soitossa. Rouvalin johtamat konsertit ovat olleet järkiään loppuunmyytyjä eikä syyttä, uskon että TF ei kovin kaukana RSO:n tasosta tällä hetkellä ole. Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille klassisen ystäville.

 

[Huppu]

Lintuhan oli Tampereella ennen Santtu-Matiasta, väitän että Rouvali saa orkesterista enemmän irti kuin Lintu. Jotenkin tuo positiivinen ADHD-energia tarttuu soittajiin ja se myös kuuluu bändin soitossa. Rouvalin johtamat konsertit ovat olleet järkiään loppuunmyytyjä eikä syyttä, uskon että TF ei kovin kaukana RSO:n tasosta tällä hetkellä ole. Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille klassisen ystäville.

Tampere on tällä hetkellä Suomen kovimpia pumppuja ja veikkaan että mm. Turku ja HKO jäävät tällä hetkellä taakse. Niin paljoa en kuitenkaan ole kuullut että voisin varmaksi sanoa.

Tampereen tilannetta pohtiessa tietysti täytyy huomata että Rouvali tuli paremmassa tilanteessa kuin Lintu. Toisaalta, kun Lintu sai sopimuksen radioon, oli ilmiö haukkua miestä ja ehkä siellä onkin jotain ollut taustalla, eli kehitystä Tampereen vuosista olisi tapahtunut. Näillä kahdella kuitenkin ehkä nousussa olevista nimistä näyttäisi tällä hetkellä kovin mahdollisuus vahvaan kansainväliseen uraan olevan. Tai siis kovimpaan. Jos nyt selvästi vielä nuorempi Klaus Mäkelä unohdetaan.

RSO:n soittajien yksilötaso on niin korkealla, varsinkin puhaltimistossa missä ero vielä solististen stemmojen myötä korostuu, että muun suomalaisorkesterin on tällä hetkellä vaikea haastaa. Tässäkin kuitenkin tulee se totuus Helsingin vetovoimasta muihin kaupunkeihin nähden Suomessa. Toki myös Ooppera vie näitä kovia nimiä.

 

[bebeto]

Pe 9.3 2018 klo 19
Tampere-talon iso sali

Tampere Filharmonia
Klaus Mäkelä, kapellimestari
Sergey Malov, viulu

Sauli Zinovjev (s. 1988)
Batteria orkesterille

Igor Stravinsky (1882-1971)
Viulukonsertto D-duuri
I Toccata
II Aria I
III Aria II
IV Capriccio

Väliaika

Dmitri Sostakovits (1906-1975)
Sinfonia nro 5 D-molli op. 47

I Moderato
II Allegretto
III Largo
IV Allegro non troppo

Konserttiin mentiin pääasiassa kuuntelemaan Sostakovitsin viidettä mutta ilta yllätti positiivisesti. Ensimmäisenä teoksena kuultu, nuoren suomalaissäveltäjä Sauli Zinovjevin Batteria, yllätti minut täysin. Noin vuosi sitten kantaesityksensä saanut teos sai korvat hörölle heti ensi tahdeista lähtien. Alun sävelmaailma muistutti minusta Pekka Pohjolan vastaavaa, teoksen puolivälin viulut maalasivat eteen Hitchcockin Psykon suihkukohtauksen, erittäin visuaalista ja elokuvallista musiikkia. Tämä pitäisi saada kuunnella uudestaan sillä tuntui että kertakuulemalla paljon meni ohi korvien.

Toisena kuultu Stravinskyn viulukonsertto ei lukeudu suosikkikonserttojeni joukkoon mutta venäläisviulistien prospect poolista Tampereelle saapunut Malov oli erinomainen. Toccatassa tuli jostain syystä puhallinten jyräämäksi, kädet kävivät mutta montaa nuottia ei kuulunut. Hiljaisemmissa osissa kuultiin varsin vakuuttavaa soitantaa. Liekö tuo noin kirjoitettu soitettavaksi, en tiedä. Konserton jälkeisten aplodien ja proseduurien jälkeen Malov soitti vielä encoren, kappaleen jonka hän esitteli hiljaisella äänellä ja huonolla englannilla. Sen verran sain selvää että säveltäjä ei ole enää keskuudessamme ja hän (Malov) rakastaa musiikkiansa kovasti. Tässä hän pääsi esittelemään virtuositeettiaan hienosti ja tulkintaakin löytyi, viulu itki ja valitti sormiensa alla.

Illan pääteoksen eli Sostakovitsin viidennen tähti oli nuori, vuonna - 96 syntynyt kapellimestari Klaus Mäkelä. 12-vuotiaana Panulan oppiin mennyt Mäkelä sai orkesterin ja teoksen soimaan loistavasti. On pakko nostaa hattua suomalaiselle kapellimestarikoulutukselle, näitä nuoria hemmoja tuntuu nousevan kuin sieniä sateella. Uskon että tämä kaveri tullaan näkemään kansainvälisillä estradeilla hyvinkin nopeasti. Hieno ilta kaikkinensa.

 

[bebeto]

Palataan vielä nuoreen lahtelaiseen säveltäjään Sauli Zinovjeviin. Hän sijoittui kolmanneksi kansainvälisessä Uuno Klami-sävellyskilpailussa teoksellaan "Gryf". Tämä oli se joka nosti hänet musiikki-ihmisten tietoisuuteen. Valitettavasti tuota Batteriaa ei löydy tallenteena netistä mutta ehkä tästä saa hieman käsitystä miehen tyylistä.

Zinovjev: Gryf by Lahti Symphony Orchestra, Okko Kamu -preview - YouTube

 

[Urheiluministeri]

Palataan vielä nuoreen lahtelaiseen säveltäjään Sauli Zinovjeviin. Hän sijoittui kolmanneksi kansainvälisessä Uuno Klami-sävellyskilpailussa teoksellaan "Gryf". Tämä oli se joka nosti hänet musiikki-ihmisten tietoisuuteen. Valitettavasti tuota Batteriaa ei löydy tallenteena netistä mutta ehkä tästä saa hieman käsitystä miehen tyylistä.

Zinovjev: Gryf by Lahti Symphony Orchestra, Okko Kamu -preview - YouTube

Batteria löytyy Yle Areenasta.

Katso RSO Musiikkitalossa Yle Areenassa:

RSO , de Ridder & Zinovjevin Batteria | RSO Musiikkitalossa | TV | Areena | yle.fi

 

[bebeto]

Batteria löytyy Yle Areenasta.

Katso RSO Musiikkitalossa Yle Areenassa:

RSO , de Ridder & Zinovjevin Batteria | RSO Musiikkitalossa | TV | Areena | yle.fi

Loistavaa, kiitos vinkistä.