Mainos

Kolahtaako klassinen musiikki?

  • 29 160
  • 186

ernestipotsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Vastaus ketjun kysymykseen: kyllä kolahtaa.

Olen klassisen musiikin suhteen vähän myöhäisherännyt, mutta olen oppinut pitämään siitä. Raskaan musiikin ja progen kuuntelijana se on sinällään toki varsin luonnollinen jatke. Paikan päällä en ole koskaan ollut, tosin live-musiikkia muutenkin aika harvoin menen kuuntelemaan.
 

finnjewel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, KooKoo, KPL, Kiovan Dynamo

bebeto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Ylöjärven Ryhti



Suomalainen säveltää, juutalainen johtaa ja venäläinen soittaa, sulassa sovussa. Ja miten soittaakaan. Vaikka yllä oleva Kuusiston tulkinta on hieno niin Vengerovin tulkinnassa on vimmaa ja voimaa, paras kuulemistani. Tämä on se maailma jossa minä haluan elää, rauhassa.
 

Alamummo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool FC, Heiskanen, Lundell, Rantanen
Mun suosikkini Sibeliuksen sävellyksistä ovat 5. sinfonia ja Kullervo. Niissä on jotain talvista ja alkuvoimaista. Mieskuoro Kullervossa on ihan ylittämätöntä, edes Beethovenin Oodi ilolle ei sykähdytä samalla tavalla, vaikka sekin tuo kylmät väreet selkään.
 

Ramchester

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS

BigRedCat

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK

Tänään tämä sitten aukesi. Luulin, että täysin turha mutta olin väärässä. Kertakaikkisen hieno sovellus ja vie klassisen musiikin kuuntelun ihan uudelle tasolle.

Applelta huikea kulttuuriteko!

Hieno juttu! Siinä mielessä myös yllättävää, että olen lukenut internetistä että kaikki musiikki olisi pelkkää JVG:tä jos nykyisiin kulttuuritukiin kosketaan.
 

Beltran

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Mets
Kävin viime kesänä Berliinissä. Kun ennakkoon mietin missä haluaisin käydä, yhdeksi must-kohteeksi tuli Berliinin Filharmonikoiden konsertti. Konsertissa jossa kävin, esitettiin Dmitri Shostakovichin seitsemäs sinfonia "Leningrad". Tämä kappale kolahtaa ja lujaa – kuuntelen sen taikka osan sinfoniasta ehkäpä 2-3 kertaa viikossa noin keskimäärin.

Kun kotona Suomessa varasin konserttiin lippuja, huomasin että konsertteja on lähes joka päivä mutta matkani ajalla vain yhdessä konsertissa on tilaa. Hankin sinne liput, itselleni ja matkaseuralleni. Ohjelmassa oli todellakin Shostakovichin seitsemäs sinfonia johon perehdyin hieman jo ennalta. Kävi ilmi että sinfonia on omistettu Leningradin piiritykselle. Shostakovich oli itsekin Leningradissa piirityksen aikana joskin selvisi sieltä pois kesken kaiken. Käsittääkseni sinfonia kuvaa piiritystä ja edelleen käsittääkseni: Shostakovich sävelsi sinfonian alkuosan Leningradissa ja lopun jossakin muualla päästyään Leningradista pois. Yritin kuunnella teosta YouTubesta mutta se vaikutti mitäänsanomattomalta ja synkältä, en jaksanut kuunnella teosta loppuun. Voi, miksi en saa seurata kun iso orkesteri soittaa Vivaldia, Beethovenia, Mozartia tai jotakin muuta tosi hienoa, ajattelin. Miksi kohtaloni on Shostakovich? Näin mietin tuolloin.

No, kun saavuimme paikalle, huomasimme pian että puitteet ainakin ovat kohdallaan. Sali oli valtava, yleisöpenkkejä monissa eri tasoissa ryhmiteltyinä omiin kokonaisuuksiinsa. Orkesteri saapui paikalle, valoja himmennettiin. Orkesteri aloitti soittonsa ja vielä tuolloin en arvannut että kohta koen jotakin suurta. Kun soittoa oli kestänyt tietty hetki, kenties 6-7 minuuttia taikka jotakin sinnepäin, orkesteri hiljeni. Joltakin suunnalta alkoi kuulua rummun rytmikäs taputus, ei voimakkaasti mutta kuitenkin niin että tästä hetkestä käynnistynyt rummutus kuului jatkossa selkeästi kaiken muun musiikin taustalla. Sitten joku puhallin alkoi soittaa, jokin pieni, kenties huilu, soitti sävelmäpätkän joka osoittautui olevan teema. Kun tämä puhallin vaikeni, soittoon vastasi joku toinen puhallin soittaen saman teeman. Seuraavaksi teeman soitti joku suurempi puhallin ja siihen yhtyi useampiakin puhaltimia. Kohta joku pieni puhallin soitti teeman yksin taikka käyden vuoropuhelua toisen puhaltimen kanssa teemaa varioiden. Ja seuraavaksi teeman soitti joku jousisoitin, teemaan yhtyivät eri soittimet yksi toisensa jälkeen. Ja koko ajan pinnan alta kuului rummun rytmikäs taputus. Teema toistui aina vaan, eri soittimet varioivat teemaa, teemaan yhtyi koko orkesteri, sitä soitettiin isosti. Teema sinällään ei ehkä ole erityisen kaunis mutta se iski ja lujaa. Kokemukseni oli aivan ainutkertainen verrattuna niihin kokemuksiin joita olen saanut elämäni aikana kokea.

Ainakin toistaiseksi Shostakovichin seitsemännestä sinfoniasta on tullut osa elämääni. En mitenkään usko että olisin rakastunut kappaleeseen kuten nyt on käynyt ellen olisi kuullut sitä paikan päällä. YouTubesta löytyy kappaleen esitys useiden orkesterien soittamana, näitä olen katsellut ja kuunnellut vertaillen ja yrittäen oppia kappaleen hienouksista enemmänkin.
 

Beltran

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Mets
Liatetaanpa vielä tuo

Jokseenkin tarkkaan videokohdassa 7:00 suuri hetkeni käynnistyy.
 

Individual

Jäsen
Suosikkijoukkue
Post-rock/ Post-punk
Kyllähän sekin kolahtaa. Kotkassa vielä asuessa tuli käytyä, ei mitenkään aktiivisesti tosin, kuuntelemassa erästä Suomen parasta "bändiä", eli Kymi Sinfoniettaa. Kotkassa ja Kouvolassa ollaan ylpeitä tästä manlaajuistakin mainetta niittäneestä orkesterista. Vuosien varrella upeiksi konserttielämykseksi ovat nousseet Pekka Kuusiston ja Réka Szilvayn esittämät Sibeliuksen Viulukonsertot, Beethovenin 9. sinfonia, jossa mukana Kotkan Kantaattikuoron lisäksi Latvian valtionkuoro ja jonka päätteeksi ihmiset osoittivat varmaan toistakymmentä minuuttia seisten suosiota, itsenäisyyden juhlavuoden konsertti, jossa pääsin kuulemaan Jorma Hynnistä ja sitä kuinka upeasti hänen instrumenttinsa soi vielä siinäkin iässä, Olli Mustonen ja kevyemmän musiikin puolelta Jukka Perkon Charlie Parker-konsertti.

Sulosointuisilta pojilta oli tapana joskus ammoisina aikoina viedä "neuvot" ennen äänenmurrosta, että heidän kuulas äänensä säilyisi, vaikka mikään muu ei sitten säilynytkään. Kastraattilaulajat olivat aikansa supertähtiä ja kerran Kymi Sinfoniettan konsertissa esitettiin sitten kerran teos, joka oli sävelletty tällaiselle äänialalle, mutta miehelle ja sen esitti laulaja, jolla luultavimmin oli kaikki tallella ja siinä jäi kyllä Jarkko Aholat ja Diot kakkoseksi. Mentiin korkealta ja kovaa. Saavutin myös jotain kärsimyksestä, kun kävin Kotkan kirkossa kuuntelemassa Verdin Requiemin suht epämukavilla penkeillä istuen keston ollessa liki 3 tuntia, tai siltä se ainakin tuntui.

Rakkaita teoksia ja tekijöitä on lukuisia, vaikken minä mikään aktiivinen klasarimusiikin kuuntelija ole. ja en tiedä, että voiko elokuvamusiikista puhua tässä yhteydessä, mutta siitä pidän kovin ja ehkä se jollain lailla sekoittuu tuohon orkesterimusiikin diggailuun itselläni. Wendy Carloksen moog-versioinnit Kubrickin Kellopeli Appelsiinissa, Coppolan Ilmestyskirja. Nyt-elokuvan musiikki jne., mutta ehkä se on eri keskustelun aihe. Jos nyt kuitenkin pitäisi poimia yksi löytö, joka nuorisokielellä "päräytti", niin se on tämä:



Tämä teos on synkkä sanan varsinaisessa merkityksessä. Kuin kaikki pahuus maailmassa olisi puristettu yhteen sävellykseen.
 
Viimeksi muokattu:

Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Kolahtaa ja kovaa, mutta voin sanoa olevani klassisen musiikin osalta ennen kaikkea satunnainen nautiskelija, enkä säännöllinen kuluttaja. Vaikea kuvitella vaikkapa kävelylenkille laittaa klasaria ilmoille, mutta kun promilleja on veressä, niin mikä onkaan parempaa kuin fiilistellä suomalaisia ja ulkomaalaisia klassikoita ja lukea YouTube-kommentteja?





Jos jossain teoreettisessa skenaariossa Helsingistä tulisi itsenäinen valtio, niin tässä ilmiselvä kansallishymni.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös