Pikkupojan kodissani ei ns. klassinen musiikki ollut mitenkään kuuluvaa, toki melkoisesti vanhempi siskoni soitti pianoa ja luonnollisesti siis myös nuotteja oli talossa. Hän lähti opiskelemaan kun olin noin viisivuotias, mutta kävi kotona säännöllisesti ja aina silloin myös soitti. Opettiko hän vai isäni minulle nuotinlukua, en ole varma. Aaronin pianokouluja tapailin, mutta jotenkin vaikeaksi meni kakkosen jälkeen, oli vasenkätiselle vasemman käden hallinta silloin jotenkin ylivoimaista, mietin kai liikaa. Minun olisi pitänyt olla kärsivällinen, mutta sen sijaan ajauduin klarinetin pariin, mikä oli loppuviimeksi helvetin huono valinta soittimekseni. Kahlasin musiikkiopiston jotenkin läpi, mutta olisi pitänyt alunperin tahkota pianoa, tai vielä mieluummin kitaraa. Paremmat sormet olisi ollut noihin ja myös leuan rakenne...
Kuuntelin Juicea, kuuntelin Ganesia, kuuntelin Abbaa ja kuuntelin myös ELOa, kai veljeni vaikutuksesta. En vieläkään tiedä mistä noin kakstoistavuotias poika saa päähänsä ruveta kuuntelemaan Yleisohjelma-kanavaa ja klassista musiikkia. Olin varsin outo immeinen, tai no musiikkiopistolainen, mutta se ei ollut kyllä viehättymiseni syy, oma soittamiseni.
Ensin taisi kolahtaa Beethoven, mutta sitten tietysti Karelia-sarja ym. Sibelius ja myös tuo Grieg. Typeränä pidin joskus Mozartia välimallin pellenä, koska innostuin Vivaldiin ja Bachiin, Händeliinkin. Haydn on tehnyt kai jotain, ehkä tunnistaisin ehkä en.
Sitten vanhempana kun sain hankittua ekat stereot, oikeilla kaiuttimilla, niin ajauduin myös urkumusiikin mahtipontisuuden nöyräksi kuuntelijaksi. Ehkä minussa olisi jotain hullun neron, diktaattorin elkeitä mikäli olisin klarinetin sijaan harjoitellut pianon soittoa: arvee olisi mälyttömän rikas tietokonetehtailija, joka nyt hämyisessä kotilinnassaan eksentrisenä hilluu urkuparvellaan, harvoin myönnettyjen haastattelujen kuvituksena. Hannu Taanila olisi vihreän kapitalisti-arveen hyvä ystävä.
No, se siitä visiosta mutta barokin musiikki on parasta ikinä, varsinkin Bach. Ja sitten tuo Mozart, kyllä jumaliste oli kova jätkä, sen mielelläni myönnän nykyään, minä pidän pelityylistään. Ja Vivaldin Neljä Vuodenaikaa on hemmetin hyvä biisi, oli viisitoista vuotiaalle ja on vieläkin. Minusta turhaan väheksytään näitä klassikkoja, standardeja, ollaan hiemankin olevinaan, erikoisuuden tavoittelijoita. Klassisen musiikin eniten esitetyt ja levytyksiä myyneet, yleisöä eli kuulijoita jopa vuosisatoja kiinnostaneet teokset ovat oikeasti vain pirun hyvin sävellyksiä, olipa tekijä Bach, Mozart, Vivaldi tai Chopin, Beethoven. Nuo kundit osasivat pelata nuoteillaan.
Ja jälleen Ylen Ykköselle vinkki:
Koukuttava käyttöopas hittiteoksiin.
yle.fi
