Kolahtaako klassinen musiikki?

[bebeto]

On jo nähty. Kaudella 2017-2018 Klaus Mäkelä on johtanut/tulee johtamaan useita merkittäviä orkestereita ympäri Eurooppaa, Yhdysvaltoja, Kanadaa ja Japania. Hän on Ruotsin radion sinfoniaorkesterin päävierailija ja Tapiola sinfoniettan taiteellinen partneri. Mäkelä nimettiin viime kuussa myös Turun musiikkijuhlien uudeksi taiteelliseksi johtajaksi.

Monipuolinen Mäkelä voitti vuonna 2014 Turun XII sellokilpailussa toisen palkinnon ja yleisön suosikkipalkinnon. Itse olen seurannut Mäkelän orkesterin johtamista Tapiola Sinfoniettan konserteissa ja sellon soittamista monissa Kuhmon kamarimusiikin konserteissa. Uskomattoman lahjakas kaveri.

Kapellimestarilupaus Klaus Mäkelä | Klassinen | yle.fi

Tuo Ylen juttu on parin vuoden takaa, miten minä olen onnistunut olemaan kuulematta Mäkelästä. Lainataan hieman Aamulehden musiikkikriitikko Harri Hautalaa: "Kapellimestarin olemassaolon tärkeimpiä syitä on kyky innostaa orkesteri soittamaan sielu vereslihalla, sormenpäät hellinä ja henki kurkussa. Juuri tällaisen oivallisen johtamisen mallia näytti varhaiskypsä Klaus Mäkelä, 22, Tampere Filharmonian kanssa Shostakovitshin viidennessä sinfoniassa. "

" Tampere Filharmonian pirteän konsertin avasi suomalaisen Sauli Zinovjevin pari vuotta sitten valmistunut Batteria. Se on kiilamaisilla sointikentillä ja rytmeillä operoiva raju teos, jossa maistuu annos Magnus Lindbergiä ja ehkä Jukka Tiensuutakin. "

"Berliinissä asuva Sergey Malov oli täsmävalinta Stravinskyn viulukonserton solistiksi. Kun etenkin ensiosaa vaivannut epätasapaino päällekäyvien puhaltimien ja solistin väliltä poistui myöhemmissä osissa, Malovia ei pidätellyt mikään, soitto oli lumoavan leikittelevää leimahtelevan taiturillista. Maaginen ylimääräinen numero, Eugene Ysayen kolmas sooloviulusonaatti, toimi kuin viidentenä osana Straviskylle."

Maxim Vengerov - Eugene Ysaye - Sonata No 3 in D minor, Ballade Op. 27 - YouTube

Tuossa tuo perjantaina encorena kuultu Ysayen sonaatti Vengerovin tulkitsemana, komeaa kuultavaa.

 

[Flusher]

On jo nähty. Kaudella 2017-2018 Klaus Mäkelä on johtanut/tulee johtamaan useita merkittäviä orkestereita ympäri Eurooppaa, Yhdysvaltoja, Kanadaa ja Japania. Hän on Ruotsin radion sinfoniaorkesterin päävierailija ja Tapiola sinfoniettan taiteellinen partneri. Mäkelä nimettiin viime kuussa myös Turun musiikkijuhlien uudeksi taiteelliseksi johtajaksi.

Monipuolinen Mäkelä voitti vuonna 2014 Turun XII sellokilpailussa toisen palkinnon ja yleisön suosikkipalkinnon. Itse olen seurannut Mäkelän orkesterin johtamista Tapiola Sinfoniettan konserteissa ja sellon soittamista monissa Kuhmon kamarimusiikin konserteissa. Uskomattoman lahjakas kaveri.

Olen ollut samoilla musiikkileireillä kuin Klaus, tästä on toki parisen vuotta aikaa, mutta jo silloin hän vaikutti olevan erityisen lahjakas ja huiman potentiaalin omaava nuori taiteilija. Hän pitää jalat maassa ja hänellä on nöyrä, musiikkia kunnioittava asenne ja loistava työmoraali. Hän on tosiaan tällä hetkellä matkalla kansainväliseen menestykseen ja uskon todellakin että hänestä kuoriutuu Suomen seuraava suuri kapellimestari.

 

[Huppu]

Kapellimestarilupaus Klaus Mäkelä | Klassinen | yle.fi

Tuo Ylen juttu on parin vuoden takaa, miten minä olen onnistunut olemaan kuulematta Mäkelästä. Lainataan hieman Aamulehden musiikkikriitikko Harri Hautalaa: "Kapellimestarin olemassaolon tärkeimpiä syitä on kyky innostaa orkesteri soittamaan sielu vereslihalla, sormenpäät hellinä ja henki kurkussa. Juuri tällaisen oivallisen johtamisen mallia näytti varhaiskypsä Klaus Mäkelä, 22, Tampere Filharmonian kanssa Shostakovitshin viidennessä sinfoniassa. "

" Tampere Filharmonian pirteän konsertin avasi suomalaisen Sauli Zinovjevin pari vuotta sitten valmistunut Batteria. Se on kiilamaisilla sointikentillä ja rytmeillä operoiva raju teos, jossa maistuu annos Magnus Lindbergiä ja ehkä Jukka Tiensuutakin. "

"Berliinissä asuva Sergey Malov oli täsmävalinta Stravinskyn viulukonserton solistiksi. Kun etenkin ensiosaa vaivannut epätasapaino päällekäyvien puhaltimien ja solistin väliltä poistui myöhemmissä osissa, Malovia ei pidätellyt mikään, soitto oli lumoavan leikittelevää leimahtelevan taiturillista. Maaginen ylimääräinen numero, Eugene Ysayen kolmas sooloviulusonaatti, toimi kuin viidentenä osana Straviskylle."

Maxim Vengerov - Eugene Ysaye - Sonata No 3 in D minor, Ballade Op. 27 - YouTube

Tuossa tuo perjantaina encorena kuultu Ysayen sonaatti Vengerovin tulkitsemana, komeaa kuultavaa.

Vähän huvitti huomata että edellisessä viestissäni tähän ketjuun olin itse Mäkelänkin maininnut. Mäkelähän esiintyy sekä kapellimestarina että sellistinä. Siban sinfistä kävin kuuntelemassa alkuvuodesta kun kantaesittivät Zinovjevin sellokonserton jonka Paulon säätiö oli tilannut. Solistina Sirja Nironen. Ja hyvä biisi se kyllä olikin. Yle radioi keikan mutta ei taida enää olla areenassa.

Sen konsertin mielenkiintoisin osuus oli kuitenkin Leevi Madetojan toinen sinfonia. Madetoja oli käynyt myös Sibeliuksen opissa ja yhteen aikaan Madetojalla olikin Toivo Kuulan ohella ainoina lupa tulla koska tahansa Ainolaan vierailemaan näissä merkeissä. Sinfonian työstäminen alkoi jo ennen sisällissotaa mutta suurelta osin on juurikin sisällissodan aikana kirjoitettu ja Madetoja omisti sen sodassa kuolleelle veljelleen.

Sinfonia on tyyliltään romanttinen ja ensimmäinen osa on tyypillinen pastoraalinen avaus. Osassa kuuluu vielä toiveikkuutta ja kirkkautta. Siirtymä filosofiseen toiseen osaan tapahtuu attaccana ja toinen osa onkin teemaltaan elämää ja kuolemaa jne. pohdiskeleva jossa toistuu useamman kerran jakso jossa oboe ja käyrätorvi vuorottelee lavan takaa toistensa ja lavalla olevan soittajiston kanssa. Oikeasti yksi hienoimpia konserttikokemuksiani, oli ihan uskomattoman hienosti kirjoitettu osa! Kolmas osa on dramaattinen ja toiminnallinen ja siirtyy attaccana teoksen päättävään surumarssiin joka on tyyliltään kaunis ja pelkistetty ja hiljenee olemattomiin.

Kappaleen draaman kaari on poikkeuksellisen hienosti rakennettu ja on todella harmillista että tällaista musiikkia on jäänyt niin vahvasti Sibeliuksen varjoon. Mutta Suomessa tuntuu olevan vähän se meno että yhdellä alalla voi olla vain yksi kaveri esillä kerralla. Kyllä sinne ohjelmistoon Sibeliuksen rinnalle muidenkin sinfonioita mahtuu. Pienimuotoisia teoksia konserttien alkusoittoina kyllä nähdään. Mutta vähän on meininki että Sibeliusta tai modernia on oltava.

Ja viime perjantaina kävin kuuntelemassa Tapiola Sinfoniettaa. Panula johti, nuori Tami Pohjola viulusolistina ja ohjelmistossa Fougstedtin (se "sua vain yli kaiken" -säveltäjä) Passacaglia, Rautavaaran Divertimento jousille, Sibeliuksen Belshazarin pidot, Sallisen Viulukonsertto ja Klamin Merikuvia. Oli kiva kuulla tällaista harvemmin kuultua musiikkia ja erityisesti Sallinenja Klami oli kyllä kovia biisejä. Uskomattoman paljonhan siellä sattui kaikenlaista ja Panulalla valitettavasti ikä näkyy mikä johti pahoihinkin virheisiin edessä. Juttelin erään muusikon kanssa ja kuulemma erot päivissä oli todella isoja. Valitettavasti keikkapäivä oli kaikkein huonoin. Mutta kunnioitettavan korkeaan ikään mies onkin ehtinyt ja edelleen järjestää aktiivisesti kapellimestarikursseja jotka on edelleen todella suosittuja. Eli uusia oppilaita sieltä tulee edelleen. Mutta siitä täytyy kyllä sanoa että oli hieno veto konsertin lopussa aplodien aikana vielä lopuksi tulla lavan reunalle nostattamaan orkesteri ja jättää se lavalle ilman kapellimestaria. Hetken miettivät bändissä että mitä tekevät nyt ja sitten konserttimestari näytti että kumarretaan sitten jengillä. Panulahan ei hirveästi siinä aplodeissa edessä viihdy.

Nuori viulusolisti Tami Pohjola oli taas huikea! Erityisesti ylimääräisenä soitettu Sallisen jossain määrin Shostakovich-henkinen cadenze oli aivan mieletön veto ja näki että se herkisti myös orkesterin muusikot lavalla. On tuo Pohjolan suku kanssa käsittämätön jengi.

 

[penaz]

.

Nuori viulusolisti Tami Pohjola oli taas huikea! On tuo Pohjolan suku kanssa käsittämätön jengi.

Tami Pohjola esiintyi eilen äitinsä Naoko Ichihashin kanssa Turussa WAM:n konsertissa. He esittivät mm. Brahmsia, Griegia ja Liztia. Konsertti oli upea ja yleisö tykkäsi

WAMin (Wäinö Aaltosen Museo) vuosia järjestetyssä ilmaisessa konserttisarjassa esitetään klassista ja uutta musiikkia. Konsertteja vuodessa on 25-30. Konserttisarjan taiteellisina johtajina ovat professori ja pianotaiteilija Henri Sigfridsson ja Turku Ensemble. Konsertit järjestää Turun kaupunki. Vastaavaa laadukasta ja ilmaista konserttisarjaa ei liene muualla Suomessa. Muuten Pohjolan suvusta myös Verneri Pohjola esiintyi eilen Turussa omassa konsertissaan.

 

[bebeto]

Erik Satie - Once Upon A Time In Paris - YouTube

En tiedä mistä tämä yhtäkkiä tupsahti päähäni mutta onhan tämä teos erittäin kiehtova. Äärimmäisen yksinkertainen ja pelkistetty, kaunis teema jonka ympärillä pyöritään ja johon aina palataan. Yksi suosikeistani mitä tulee pianomusiikkiin.

 

[bebeto]

Pe 26.10 klo 19
Tampere-talon iso sali

Tampere Filharmonia
Eduardo Strausser, kapellimestari
Vadim Gluzman, viulu

Ludwig van Beethoven (1770-1827)
Viulukonsertto D-duuri op. 61
I Allegro ma non troppo
II Larghetto
III Rondo. Allegro

Väliaika

Anton Bruckner (1824-1896)
Sinfonia nro 3 d-molli

I Mehr langsam, misterioso
II Adagio, bewegt, quasi Andante
III Ziemlich schnell
IV Allegro

Illan teema oli "Alku joskus hankalaa" ja se oli molempien teoksien ensiesityksille yhteistä. Lainataan hieman käsiohjelmaa koskien Beethovenin viulukonserttoa: "Solistina soitti säveltäjän hyvä ystävä Franz Clement, jonkinlainen b-luokan temppumestari, jonka bravuuri oli kääntää viulu väärinpäin ja vedellä vikkeliä kuvioita pelkällä matalimmalla kielellä. Beethoven oli hövelisti kirjoittanut konserttoon viisi kohtaa solistin mahdollisille improvisaatioille niin sanotuissa kadensseissa. Kun väärinpäin soitto ei tehonnut yleisöön, Clement vetäisi ensimmäisen osan loppuun yli puoli tuntia salonkisovituksiaan. Kriitikko taisi kerrankin osua oikeaan kirjoittaessaan: "Hänen viulunsoittonsa oli todella kammottavaa." Kantaesityksen viulistin muistoa kunnioittaen odotin että Glutzman olisi soittanut pätkän kadenssista viulu niskan takana ala Jimi Hendrix, tällaista emme kuitenkaan nähneet.

"Brucknerin sinfonia on omistettu Rickhard Wagnerille joka oli paitsi Bruckerin ystävä myös hänen ihailunsa kohde. Tämän sinfonian kantaesitys meni reisille siksi että sen johti säveltäjä itse. Vaikka Bruckner oli kokenut kuorojohtaja, orkesterin edessä hän pelkäsi ja syystä. Tehtävä oli hänelle ylivoimainen. Yleisö äänesti jaloillaan, ja suuri osa oli poistunut ennen kuin sinfoniassa oli päästy edes puoliväliin. Laimeiden aplodien aikana myös orkesteri poistui ja jätti säveltäjän yksin lavalle häpeämään. "

Näin kuvailee siis käsiohjelma kahta varsin kovan vastaanoton saanutta teosta. Beethovenin viulukonsertto kuulosti Beethovenilta ja oli sanalla sanoen hieman tylsähkö. Brucknerin sinfonia oli puolestaan mahtipontinen, voimakas ja mielenkiintoinen. Sekä kapellimestari että solisti suoriutuivat illasta erittäin hyvin.

 

[Elazi]

En tiedä meneekö klassisen musiikin puolelle suoraan, mutta linnan juhlien kättelyiden taustalla soi eräs marssimusiikki joka jäi häiritsemään. Musiikki kuuluu tässä taltiossa kohdasta 1:28:30 alkaen: Linnan juhlat 2018 | Itsenäisyyspäivän juhlavastaanotto 2018 osa 1/2

Kyseinen musiikki liittyy vanhaan joulutarinaan, jota kuunneltiin lapsena c-kasetilta. Tämä tarina on myös hukassa, mutta sitä lienee parempi metsästää vaikka sekalaisten kysymysten puussa.

 

[bebeto]

Pe 26.4 klo 19
Tampere-talon iso sali

Tampere Filharmonia
Santtu-Matias Rouvali, kapellimestari
Nemanja Radulovic, viulu

Aram Hatsaturjan (1903-1978)
Sarja orkesterille musiikista näytelmään Naamiaiset

I Valssi
II Nokturni
III Masurkka
IV Romanssi
V Galoppi

Viulukonsertto d-molli
I Allegro con fermezza
II Andante sostenuto
III Allegro vivace

Väliaika

Spartacus, balettisarja nro 1
I Johdanto- nymfien tanssi
II Johdanto- Aeginan ja Harmodiuksen adagio
III Aeginan muunnelma ja bakkanaali
IV Kohtaus ja helistinsarja
Spartacus, balettisarja nro 2
Spartacuksen ja Fryygian adagio
Spartacus, balettisarja nro 1
V Gadesilaisten tyttöjen tanssi ja voitto

Pitkästä aikaa paikan päällä, mökki täynnä, Santtu-Matias puikoissa ja koko ilta pyhitetty Hatsaturjanille, ei huano. Konsertin avannut valssi näytelmään Naamiaiset sävelletystä musiikista on upea, voimakas teos ja varmasti monelle tuttu vaikka ei klassista kovin aktiivisesti kuuntelisikaan, kas tässä.

Khachaturian - Waltz from Masquerade

Illan toisena kuultu viulukonsertto ei ollut minulle tuttu mutta oli varsin miellyttävää kuultavaa. Konserton solisti, serbialainen Nemanja Radulovic muistutti ulkoiselta habitukseltaan enemmän 80-luvun hevikitaristia kuin konserttiviulistia mutta kädet kävivät taidokkaasti. Koska en ole viulisti, en osaa arvioida kuinka teknisesti haastava tuo konsertto on soittaa mutta musiikin tauottua spontaanit bravo-huudot sekä korvia huumaavat aplodit kertoivat yleisön pitäneen kuulemastaan.

Väliajan jälkeen kuullusta Spartacus-balettisarjan musiikista nousi esiin Spartacuksen ja Fryygian adagio joka oli käsiohjelman mukaan BBC:n tv-sarja Merilinjan (The Onedin Line) tunnusmusiikkina. Tällaisena vanhana pieruna muistan sarjan hämärästi mutta tuon tunnusmusiikin muistan sitäkin paremmin. Erittäin kaunis ja voimakas teema joka alkaa klarinetilla ja johon jouset vahvasti yhtyvät. Hieno ilta hienon musiikin parissa ja lienee turha sanoa että TF soi kuin unelma. Hatsaturjanin tunnetuinta teosta eli Miekkatanssia emme valitettavasti kuulleet mutta ehkä jonain toisena iltana.

Khachaturian: Spartacus - Suite - Adagio of Spartacus and Phrygia

Tässä vielä tuo Merilinja-"tunnari". Great piece of music.

Edit linkit vievät Youtube-videopalveluun.

 

[arvee]

@bebeto kiitän tästä Merilinjan ja Hatsaturjanin yhdistämisestä.
Muistan tv-sarjan, katsoin poikasen innolla. Jännää kuinka vieläkin palautuu tämän kapteenin eli myöhemmin firman pomon samoin kuin luottoperämiehensä kasvot mieleeni.
Tätä on soitettu muutaman kerran Kadonneiden levyjen spin-offissa eli tv-musiikin toiveissa, vai ovatko ne yhdistettyjä elokuva-tv toivekonsertteja, mutta minulta on jäänyt tosiaan tämä Hatsaturjanin balettimusiikkiin yhdistäminen tajuamatta, Miekkatanssi oli tätä ennen ainoa tuttu hatsatarjuani minulle!

Tampere kuulostaa sivistyskaupungilta näin luettunakin. Alkoi kiinnostamaan junaretki myös klassista musiikkia nauttimaan, porukan kerääminen sinfoniselle olutseikkailulle. Rouvali on persoona.

 

[bebeto]

The Philharmonia Orchestra announces Santtu-Matias Rouvali as its next Principal Conductor | Philharmonia Orchestra

Santtu-Matias Rouvali on siis seuraava Lontoon Philharmonia-orkesterin ylikapellimestari. Pesti alkaa 2021 ja kestää viisi vuotta. Rouvali astuu E-P Salosen saappaisiin ollen nuorin koskaan tuohon tehtävään valittu. Muutama vuosi saadaan vielä Tampereella nauttia Rouvalin palveluksista kunnes isommat areenat kutsuvat.

 

[arvee]

Kesä on koittanut meille pohjolaan, myös Yleisradio on siirtynyt kesäohjelmistoonsa.
Ja siihen Ylen Ykkösellä onneksi kuuluu jälleen Maisteri Lindgrenin musiikkiesitelmät. Minä pidän naista hauskana ja ohjelmiansa sivistävinä, aateliradiota, tähän ei teevee pysty: Maisteri Lindgrenin musiikkiesitelmä
Jutusta voi saada myös jonkun mielikuvan Wagnerin Tannhäuserin juonenkulusta, mutta oikeastaan: ketä se kiinnostaa? Toki kapakassa voi tämänkin Minnan tarinoinnin perusteilla snobbailla, käyttää jos iskun paikka ilmentyy.

Hienoja ohjelmia tarjosi viime kausi, odotan innolla kesää.

 

[arvee]

Edellinen viestimies ansiokkaasti nosti esiin maisteri Lindgrenin kesäkautisen musiikkiohjelmakokonaisuuden, mutta minä haluan vielä korostaen suositella kahta viimeistä jaksoa klassiseen musiikkiin kolahtamiseen tai yleissivistäväksi ttiivistelmäksi. Näiden jaksojen nippelitiedoilla voi päteä oikein valitussa pubissa, jonkun jaajon saa vaikuttamaan ihan itseltään muutamalla viitteellä:

Asia nimeltä Länsimaisen taidemusiikin historia | Maisteri Lindgrenin musiikkiesitelmä

Asia nimeltä länsimaisen taidemusiikin historia on taaksepäin katsomista sillä silmällä, että asia etenee jatkuvasti kehittyen, kuin se olisi osa evoluutiota. Niinhän kaikki tapahtuu täällä luomakunnassa, ainakin kaikki on vaikuttanut siltä siitä lähtien kun Charles Darwin kirjoitti mitä...

areena.yle.fi

Kuinka asia nimeltä "Länsimaisen taidemusiikin historia" jatkui ja päättyi | Maisteri Lindgrenin musiikkiesitelmä

Kolmas seikka kielen ja arkkitehtuurin lisäksi tässä musiikkia muovanneessa kokonaisuudessa on sää. Aivan liian vähän puhutaan siitä, miten sää vaikuttaa ihmisiin ja heidän kulttuuriinsa. Millaista on kansanmusiikki eri maissa? Sään mukaista, uskokaa pois. Ja kaikki musiikki perustuu...

areena.yle.fi

Ja sarjasta vielä arveen bonuspoimintana ihmeäijän siekailuja:

Katsaus sotahistorian, rannekellojen ja ranskalaisten farssien maailmaan | Maisteri Lindgrenin musiikkiesitelmä

Pierre Beaumarchais syntyi samana vuonna kuin kenraali George Washington. Herrat eivät koskaan tavanneet, mutta Washingtonin olisi pitänyt olla syvästi kiitollinen pariisilaiselle näytelmäkirjailijalle, joka teki hänestä sotasankarin. Jos Washington olisi kertonut kaikille, mikä mahdollisti...

areena.yle.fi

 

[Ex]

Seitsemän sivua tekstiä klassisesta musiikista, eikä nähdäkseni edes mainintaa Vivaldin vuodenajoista? Jännittävää, sillä kaiketi kuitenkin kyseessä klassikkojen klassikko? Ainakin minulle teos johon ei kyllästy ikinä.

Itse löysin aikoinani klassisen musiikin vahingossa raskaamman musiikin kautta. Ensin kiinnosti Peer Guntin keikkojen alussa soiva uskomaton tunnelmannostattaja (vuorenpeikkojen luolassa, toim.huom.), sitten Stonen No Anaesthesia levyn aloittava Finlandia-pätkä. Sitten kun niitä lähti penkomaan, niin löytyi kokonaan uusi maailma!

En väitä vieläkään olevani mikään harrastaja, ja tunnen / tiedän vain tunnetuimmat teokset, mutta nautin toki klassisesta musiikista ihan kybällä. Eli kyllä kolahtaa.

Parissa oopperassa olen käynyt, yhdessä baletissa, ja parissa konsertissa. Pintaraapaisu siis, mutta levyiltä olen kuunnellut enemmänkin. Ainoa ongelma on se, että klassinen ei sovi taustamusiikiksi ollenkaan. Se vaatii aivan liikaa keskittymistä — toki palkitsevaa sitten kun siihen ryhtyy!

Sattuneista syistä suosikeiksi ovat jääneet täälläkin mainitut Griegin alkuosa, Sibelius sekä tuo Vivaldi. Nautin kyllä Beethovenista, Mozartista, Tshaikovskista ja kumppaneista, mutta nuo nyt vain ovat jääneet parhaiten mieleen.

Jatkakaa.

 

[bebeto]

Seitsemän sivua tekstiä klassisesta musiikista, eikä nähdäkseni edes mainintaa Vivaldin vuodenajoista? Jännittävää, sillä kaiketi kuitenkin kyseessä klassikkojen klassikko? Ainakin minulle teos johon ei kyllästy ikinä.

Itse löysin aikoinani klassisen musiikin vahingossa raskaamman musiikin kautta. Ensin kiinnosti Peer Guntin keikkojen alussa soiva uskomaton tunnelmannostattaja (vuorenpeikkojen luolassa, toim.huom.), sitten Stonen No Anaesthesia levyn aloittava Finlandia-pätkä. Sitten kun niitä lähti penkomaan, niin löytyi kokonaan uusi maailma!

En väitä vieläkään olevani mikään harrastaja, ja tunnen / tiedän vain tunnetuimmat teokset, mutta nautin toki klassisesta musiikista ihan kybällä. Eli kyllä kolahtaa.

Parissa oopperassa olen käynyt, yhdessä baletissa, ja parissa konsertissa. Pintaraapaisu siis, mutta levyiltä olen kuunnellut enemmänkin. Ainoa ongelma on se, että klassinen ei sovi taustamusiikiksi ollenkaan. Se vaatii aivan liikaa keskittymistä — toki palkitsevaa sitten kun siihen ryhtyy!

Sattuneista syistä suosikeiksi ovat jääneet täälläkin mainitut Griegin alkuosa, Sibelius sekä tuo Vivaldi. Nautin kyllä Beethovenista, Mozartista, Tshaikovskista ja kumppaneista, mutta nuo nyt vain ovat jääneet parhaiten mieleen.

Jatkakaa.

Mukava saada uutta verta tähän ketjuun. Ja kyllä, Vivaldin neljä vuodenaikaa kuuluu klassisen musiikin perusteoksiin, erittäin hienoa musiikkia. Haluan vilpittömästi suositella tutustumista Rachmaninovin musiikkiin, monen mielestä hänen toinen pianokonserttonsa on kaunein koskaan sävelletty pianokonsertto, minä mukaanlukien.

Linkki: https://www.youtube.com/watch?v=rEGOihjqO9w&t=1202s

Tämä pieni pätkä on Rahmaninovin Paganini-rapsodiasta, variaatio 18. Aivan uskomattoman kaunista kuunneltavaa.

Linkki: https://www.youtube.com/watch?v=ThTU04p3drM

 

[Snakster]

Tämähän onkin itseltäni ihan ohi mennyt ketju. Onpas nastaa, että tällainenkin löytyy. Itse en ole mitenkään kovin syvällisesti aiheeseen vihkiytynyt, mutta olen ollut jo usean vuoden ajan RSO:n perjantaisarjan kausikortin omistaja ja kun siellä säännöllisesti ramppaa ja lukee huolella käsiohjelmatkin läpi, niin kyllähän siinä sivistys karttuu ja alkaa vähän hiffata, minkälainen meininki on itselle mieleen. Kausikortissa on sekin hyvä puoli, että hyvin kuratoidun ohjelmakokonaisuuden myötä tulee vihkiytyneeksi sellaiseenkin matskuun, johon ei ikimaailmassa olisi irtolippuja tullut hankkineeksi. Viime kauden hienoimpia juttuja olivat laajamittainen Mahlerin sinfonioiden kavalkadi, Zimmermanin 100-vuotisjuhlan muistaminen ohjelmistossa sekä sellaisten aina ajankohtaisten heppujen kuin Shostakovitsin ja Lutoslawskin teosten soittaminen. Pari viikkoa niin alkaa taas.

 

[arvee]

Pikkupojan kodissani ei ns. klassinen musiikki ollut mitenkään kuuluvaa, toki melkoisesti vanhempi siskoni soitti pianoa ja luonnollisesti siis myös nuotteja oli talossa. Hän lähti opiskelemaan kun olin noin viisivuotias, mutta kävi kotona säännöllisesti ja aina silloin myös soitti. Opettiko hän vai isäni minulle nuotinlukua, en ole varma. Aaronin pianokouluja tapailin, mutta jotenkin vaikeaksi meni kakkosen jälkeen, oli vasenkätiselle vasemman käden hallinta silloin jotenkin ylivoimaista, mietin kai liikaa. Minun olisi pitänyt olla kärsivällinen, mutta sen sijaan ajauduin klarinetin pariin, mikä oli loppuviimeksi helvetin huono valinta soittimekseni. Kahlasin musiikkiopiston jotenkin läpi, mutta olisi pitänyt alunperin tahkota pianoa, tai vielä mieluummin kitaraa. Paremmat sormet olisi ollut noihin ja myös leuan rakenne...
Kuuntelin Juicea, kuuntelin Ganesia, kuuntelin Abbaa ja kuuntelin myös ELOa, kai veljeni vaikutuksesta. En vieläkään tiedä mistä noin kakstoistavuotias poika saa päähänsä ruveta kuuntelemaan Yleisohjelma-kanavaa ja klassista musiikkia. Olin varsin outo immeinen, tai no musiikkiopistolainen, mutta se ei ollut kyllä viehättymiseni syy, oma soittamiseni.
Ensin taisi kolahtaa Beethoven, mutta sitten tietysti Karelia-sarja ym. Sibelius ja myös tuo Grieg. Typeränä pidin joskus Mozartia välimallin pellenä, koska innostuin Vivaldiin ja Bachiin, Händeliinkin. Haydn on tehnyt kai jotain, ehkä tunnistaisin ehkä en.
Sitten vanhempana kun sain hankittua ekat stereot, oikeilla kaiuttimilla, niin ajauduin myös urkumusiikin mahtipontisuuden nöyräksi kuuntelijaksi. Ehkä minussa olisi jotain hullun neron, diktaattorin elkeitä mikäli olisin klarinetin sijaan harjoitellut pianon soittoa: arvee olisi mälyttömän rikas tietokonetehtailija, joka nyt hämyisessä kotilinnassaan eksentrisenä hilluu urkuparvellaan, harvoin myönnettyjen haastattelujen kuvituksena. Hannu Taanila olisi vihreän kapitalisti-arveen hyvä ystävä.
No, se siitä visiosta mutta barokin musiikki on parasta ikinä, varsinkin Bach. Ja sitten tuo Mozart, kyllä jumaliste oli kova jätkä, sen mielelläni myönnän nykyään, minä pidän pelityylistään. Ja Vivaldin Neljä Vuodenaikaa on hemmetin hyvä biisi, oli viisitoista vuotiaalle ja on vieläkin. Minusta turhaan väheksytään näitä klassikkoja, standardeja, ollaan hiemankin olevinaan, erikoisuuden tavoittelijoita. Klassisen musiikin eniten esitetyt ja levytyksiä myyneet, yleisöä eli kuulijoita jopa vuosisatoja kiinnostaneet teokset ovat oikeasti vain pirun hyvin sävellyksiä, olipa tekijä Bach, Mozart, Vivaldi tai Chopin, Beethoven. Nuo kundit osasivat pelata nuoteillaan.

Ja jälleen Ylen Ykköselle vinkki:

Kahdeksan klasaria pähkinänkuoressa

Koukuttava käyttöopas hittiteoksiin.

yle.fi

 

[Snakster]

Ja jälleen Ylen Ykköselle vinkki:

Kahdeksan klasaria pähkinänkuoressa

Koukuttava käyttöopas hittiteoksiin.

yle.fi

Kevätuhri on joskus tehnyt kyllä niin lähtemättömän vaikutuksen, että jos yksi biisi pitäisi valita, niin valinta kohdistuisi siihen. Kylmät väreet tulee ja siitä fagotilla soitetusta alusta.

 

[hablaa]

Kevätuhri on joskus tehnyt kyllä niin lähtemättömän vaikutuksen, että jos yksi biisi pitäisi valita, niin valinta kohdistuisi siihen. Kylmät väreet tulee ja siitä fagotilla soitetusta alusta.

Kerta tämä ilmeisesti on virallinen "avaudutaan klassisesta musiikista"-ketju, niin kyllä, Kevätuhri on helvetin kova.

Jatkan aiheesta kunhan palaudun kaverin kesänlopettajaisbileistä (valmistuminen tuohon reissuun on jo alkanut), mutta tähän väliin vitsi jonka keksin ihan itse: mitä Arnold Schwarzenegger sanoi kun meni opiskelemaan Sibelius-akatemiaan?

Spoileri

I'll be Bach

 

[Sistis]

Olen itse pyrkinyt lisäämään tuntemustani myös klassisen musiikin alalla. Progen ystävälle tuo on oikein sivistävää, ja kyllähän noiden kahden "genren" välillä on paljonkin yhteistä. Ei siis mikään ihme, että monet suurimmista progen vaikuttajista ovat olleet klassisen musiikin ystäviä, tai jopa saaneet klassisen musiikin koulutusta.

Tuo tällä mainittu Kevätuhri on meikäläisenkin suosikeita. Myös Stravinskyn Tulilintu toimii. Molemmat ovat olleet aikakautensa progea, joskin Tulilintu ehkä sieltä populaarimmasta päästä, kun taas Kevätuhri menee jo sinne pimeämpään ytimeen. Tai ainakin tällainen mielikuva minulla on. Hieman samaa kaliiberia on mielestäni Šostakovitšin 4. sinfonia. Lisäarvostusta tuolle teokselle tuo minun silmissäni se, että siinä rikottiin perinteisiä kaavoja niin voimakkaasti, että Stalinkin hermostui. 5. sinfonia olikin sitten perinteisempi, ja mies sai säilyttää henkensä. Teos kai saikin alaotsikon "Neuvostosäveltäjän vastaus oikeutettuun kritiikkiin". Hieno teos sekin.

Ehkä suurin suosikkini on kuitenkin Musorgskin Näyttelykuvia. Tästähän toki tekee itselleni merkittävän se, että Emerson, Lake and Palmer tekivät teoksesta oman proge-mukaelmansa. Mutta myös sinfoniaorkesterille sovitettu versio on todella upea. Alkuperäinen teoshan on ymmärtääkseni pianokonsertto, mutta sitä en ole kuunnellut. Upea on myöskin Musorgskin Yö Autiolla Vuorella.

Sibeliuksen sinfonioita olen myös kuunnellut. Löysin tarjouksesta joskus Paavo Berglundin ja Bournemouthin Sinfoniaorkesterin kokoelman, jossa nuo kaikki ovat. Lisäksi kokoelmasta löytyy muitakin Sibeliuksen merkkiteoksia. Suosikkisinfoniaani en osaa sanoa, mutta ensimmäinen, toinen ja kuudes ovat jääneet positiivisesti mieleen, vaikka ei noita oikein voi huonoina pitää mitään... :)

Mihinhän kannattaisi noilla reunaehdoilla tutustua seuraavaksi?

 

[Snakster]

Tänään tärähtää, kun RSO vahvistettuna Musiikkitalon kuorolla, Ylioppilaskunnan laulajilla sekä Kansallisoopperan lapsikuorolla vetäisee Hannu Linnun johdolla Berliozin Faustin tuomion. Biisiä en kovin hyvin ennestään tunne, mutta dramatiikkaa ja käänteitä pitäisi löytyä riittävästi. Onkos muita tulossa paikalle?

 

[Huppu]

Tänään tärähtää, kun RSO vahvistettuna Musiikkitalon kuorolla, Ylioppilaskunnan laulajilla sekä Kansallisoopperan lapsikuorolla vetäisee Hannu Linnun johdolla Berliozin Faustin tuomion. Biisiä en kovin hyvin ennestään tunne, mutta dramatiikkaa ja käänteitä pitäisi löytyä riittävästi. Onkos muita tulossa paikalle?

Väliin piti nyt jättää, toivottavasti oli (tai vielä taitaa olla menossa) hyvä, onhan tätä pitkään hehkutettu monelta suunnalta.

@Sistis huomasin nyt tuon viestin josta jo kauan on mutta jos vielä aihe kiinnostaa niin R. Strauss voisi olla mielenkiintoinen tapaus. Sävelrunot kuten Alppisinfonia tai Don Juan ehkä ensimmäisinä suosituksina, lisäksi Tchaikovskyn sinfoniat 5 ja 6, miksei myös 1 ja 4 sekä tietysti Romeo ja Julia voisi toimia. Wagnerin alkusoitot voi myös olla hyviä. Rachmaninovin toinen pianokonsertto ja Holstin Planeetat myös ansaitsee aina maininnat.

Pieni korjaus vielä että Näyttelykuvat on alkujaan soolopianoteos, konsertolla (yleensä) tarkoitetaan teosta solistille ja orkesterisäestykselle.

 

[teppana]

Salzburgin hoodeilla oltiin lomalla muutama viikko sitten ja pitihän se Mozartia fiilistellä. Täytyy sanoa, että upeaa musiikkia. Uutena vuotena taustalla soi (vietettiin kotona koko ilta) Mozart tunnelmaa luomassa. Todennäköisesti löytyi uusi musiikin laji jita alamme kuuntelemaan säännöllisesti.

 

[Sistis]

Pieni korjaus vielä että Näyttelykuvat on alkujaan soolopianoteos, konsertolla (yleensä) tarkoitetaan teosta solistille ja orkesterisäestykselle.

Juu, näköjään oli terminologia hieman hukassa. Itse pidän tosiaan nimenomaan siitä sinfoniaorkesterille myöhemmin sovitetusta versiosta. Tosin pakko tunnustaa, että en ole tuota alkuperäistä pianoversiota edes kuunnellut. Pitää korjata tilanne.

Ja kiitos vinkeistä! Otetaan nuo kuunteluun jossain kohtaa. Kyllä aihe kiinnostaa edelleen.

 

[Snakster]

Väliin piti nyt jättää, toivottavasti oli (tai vielä taitaa olla menossa) hyvä, onhan tätä pitkään hehkutettu monelta suunnalta.

Olihan se todella hyvä, mutta on kyllä teoksena myös sellainen, että aika hyvin on saatu kaikki maailman asiat työnnettyä samaan biisiin. On menuettia ja vaikka mitä siellä seassa. Mutta kyllähän tuon viehätys perustuu myös siihen, että se on niin överi, helvetisti (todella) kaikkea ja isolla pensselillä. Mutta toimi ja jälkikasvu 16 v, joka lähti tuuraamaan kausaripaikoille kipeänä ollutta äitiään, jaksoi myös hyvin istua tuon melkein kolme tuntia. Erityismaininta oboe-sooloista.

 

[ernestipotsi]

Vastaus ketjun kysymykseen: kyllä kolahtaa.

Olen klassisen musiikin suhteen vähän myöhäisherännyt, mutta olen oppinut pitämään siitä. Raskaan musiikin ja progen kuuntelijana se on sinällään toki varsin luonnollinen jatke. Paikan päällä en ole koskaan ollut, tosin live-musiikkia muutenkin aika harvoin menen kuuntelemaan.