No sinällään en nyt osaa sanoa onko tuo rikokseen yllyttämistä, yleensä näillä uskontoon enemmänkin hurahtaneilla tuntuu olevan tuo raamatun siteeraaminen sellaista jakeitten heittelyä ettei siitä osaa kukaa muu kuin aihetta lähemmin seuraava tehdä mitään johtopäätöksiä mitä noi edes tarkoittavat. Voihan se olla että siellä on jakeet jo aiemmin lennelleet mutta ketään ei ole kiinnostanut.
Mikähän vertauskuva tuossa on ollut hänellä mielessä, tai mitä mahtoi ajatella, että moisen hajatelman päätti ilmoille päästää. Mielenkiintoistahan tuo olisi varmaan ihan oikeustajunkin kannalta tutkia, että kuinka pitkälle raamatun jakeiden siteeraaminen pätee tämän päivän yhteiskunnassa, mutta eihän se niinkään mene, että siteerataan raamattua koska sieltä joidenkin mielestä löytyy ylin moraalikoodisto ja ohjeisto yhteiskunnalle ja sitten kun tämä samainen yhteiskunta sanoo, että eipä ole asiallista, niin vedotaan mihin lie "kännissä ja vertauskuvilla".
Meilläpäin taas Kokoomus on alkanut tekemään vaalityötänsä perinteisin keinoin. Kaupunginhallituksen puheenjohtajaa kohtaan osoitetaan jo mieltä kun kertoili paikallisessa aviisissa että Kymin sinfoniaorkesterin musiikki on omasta mielestään puulaaki-tasoa. Närkästyneitä orkesteri + jokunen kymmentä fania, loppuja kymmeniätuhansia asukkaita ei kiinnosta.
Väite, että orkesteri, siis Kymi Sinfonietta olisi puulaakitasoa ei kyllä pidä paikkaansa ja sen hänkin (Leppänen) musiikki-ihmisenä kykenisi varmasti havaitsemaan, jos jaksaisi sen verran, että kävisi kuuntelemassa, minkälainen "bändi" siellä Kouvolan kaupungintalon juhlasalissa torstaisin oikein esiintyy. Taiteen tukemisesta näinä vaikeina aikoina saisi tietysti oman keskustelunsa ja taisin siitä joskus palstaunholaan vaipuneen topikinkin perustaa.