Velvollisuudesta ottaa työtä vastaan lyhyellä varoajalla tulee mieleen työssäolijat, joilla on nollatuntisopimus. Ihan hyvä ratkaisu joillekin, mutta ei siinä paljon elämää suunnitella, jos tuon varassa on ja pahimmillaan hajatunneista pitää elanto repiä. Pelkkää kyttäämistä koko elämä.
Toisaalta työvuorolista pitää olla vähintään 1 viikoksi, eli päivää pidemmälle ajalle.
Siitä olen pitkälti samaa mieltä, ettei nollatuntisopparit palvele juuri ketään, ei työnantajaa eikä työntekijää - mutta toki jokin sopimus pitää olla voimassa myös hajatyöläisille. Tapauskohtaisesti sama ongelma tulee esiin monessa osa-aikaisessa sopimuksessa. Toki näillekin on paikkansa, mutta esimerkiksi 30-tunnin sopimus rasittaa työntekijää usein lähes yhtä paljon kuin se täysipäiväinen soppari - ja käteen jää huomattavasti vähemmän palkkaa kun pakolliset menot on huomioitu.
Omalla kohdalla nollatuntisoppari toimi loistavasti lukioaikana ja 30-tuntinen toimi opiskeluaikana loistavasti, mutta aikuiselämässä olisi parempi ratkaisu velvoittaa molemmat osapuolet täysipäiväiseen työntekoon.