Mainos

Kokoomus

  • 1 620 839
  • 13 187

Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Etkö pidä kuitenkaan ollenkaan mahdollisena sitä, että Iltalehden juttu on kirjoitettu mahdollisimman klikkihakuisesti, jotta moni sen lukisi/jakaisi eteenpäin? Sehän jää nyt pimentoon, mitä oikeasti on haastattelussa sanottu ja jätetty sanomatta.
Klikkihakuinen kirjoittaminen ja haastateltavan sanomisten vääristeleminen ovat edelleen kaksi eri asiaa. Jos joku toimittaja lähtee tahallaan jälkimmäiseen, hän ottaa valtavan riskin sillä seurauksena voi olla oikeusjuttu tai vähintään kantelu Julkisen sanan neuvostoon.

Teoriat vääristelystä lähtevät tietenkin helposti liikkeelle kun henkilö väittää jälkikäteen ettei hän noin ole sanonut. Mutta ei Fagerström olisi myöskään ensimmäinen eikä viimeinen henkilö joka on mennyt möläyttämään toimittajalle jotain mitä ei pitäisi ja tajunnut asian mittasuhteet vasta jälkeenpäin.

Tässä tapauksessa koko homma saattaa selittyä ihan sillä että vaikka Fagerström on ollut paljon julkisuudessa, on hän poliitikkona kuitenkin täysin tuore tapaus. Poliitikon sanomisia katsotaan julkisuudessa ihan eri tavalla kuin yritysjohtajan ja Diili-julkkiksen eikä Fagerström ole tajunnut tätä haastattelun aikana.

Aikamoista hölmöilyä ko. pariskunnalta, käänneltiin asiaa miten vain.
 
Viimeksi muokattu:

obi-wan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hammarby IF, HC Andersen, HC Jatkoaika

Ice71

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Jerry100, Hereworth
Näin se varmaan saattaa osittain mennä. Addikti on addikti. Eikä sitä 30v marinoitunutta reiskaa oikein enää töihin saa. Pitäisi keskittyä niihin, joilla on vielä toivoa.

Itse mietin myös niitä, jotka eivät jostain syystä halua tai viitsi. Eikä edes viinakset ole ongelma.
Näillä ei-alkoholiongelmaisilla tuo kuponkisysteemi olisi varmasti toimiva.
Vierestä joutunut seuraamaan kahden kaverin luisumista vakituisesta työelämästä täysipäiväiseen juopotteluun. Siinä ei kauan nokka tuhissut, kun elämä meni siihen malliin, että juominen on "koko päivä työtä". Toinen on nyt siinä jamassa, että työelämään paluu ei ole mahdollista. Toisella taas olisi kaikki mahdollisuudet päästä työelämään, mutta kun ei kiinnosta. Kova mies tekeen töitä, kun sille päälle sattuu ja auttaa kavereita vaikka metsänraivauksessa, mutta normaaliin työelämään ei kuulemma ole halua, kun haluaa "olla oman elämänsä herra ja häntä ei pomotella". Tämän jälkimmäisen tapauksen katson täysin lusmuksi, joka loisii tukien varassa. Tällaiset pitäisi saada töihin ehdottomasti.
 
Tuuletin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tps, änäri suomalaiset
Tämän jälkimmäisen tapauksen katson täysin lusmuksi, joka loisii tukien varassa. Tällaiset pitäisi saada töihin ehdottomasti.
Tätä en ymmärrä. Miksi yksikään työnantaja haluaisi töihin kaverin jota työnteko oikeassa työpaikassa ei vaan kiinnosta. Paskasta ei edelleenkään saa konvehtia. Nämä tyypit ovat menetettyjä tapauksia ja tulevat lusmuilemaan lopun elämänsä tukien varassa.
 
Ck

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Toronto Maple Leafs, NHL suomalaiset
Näillä ei-alkoholiongelmaisilla tuo kuponkisysteemi olisi varmasti toimiva.
Vierestä joutunut seuraamaan kahden kaverin luisumista vakituisesta työelämästä täysipäiväiseen juopotteluun. Siinä ei kauan nokka tuhissut, kun elämä meni siihen malliin, että juominen on "koko päivä työtä". Toinen on nyt siinä jamassa, että työelämään paluu ei ole mahdollista. Toisella taas olisi kaikki mahdollisuudet päästä työelämään, mutta kun ei kiinnosta. Kova mies tekeen töitä, kun sille päälle sattuu ja auttaa kavereita vaikka metsänraivauksessa, mutta normaaliin työelämään ei kuulemma ole halua, kun haluaa "olla oman elämänsä herra ja häntä ei pomotella". Tämän jälkimmäisen tapauksen katson täysin lusmuksi, joka loisii tukien varassa. Tällaiset pitäisi saada töihin ehdottomasti.

Tätä en ymmärrä. Miksi yksikään työnantaja haluaisi töihin kaverin jota työnteko oikeassa työpaikassa ei vaan kiinnosta. Paskasta ei edelleenkään saa konvehtia. Nämä tyypit ovat menetettyjä tapauksia ja tulevat lusmuilemaan lopun elämänsä tukien varassa.
Pakko sen verran tähän kommentoida, että yksikään ihminen tai päihteiden käyttäjä ei ole menetty tapaus, edes työrintamalla saati muuten. Toki se lähtee siitä ihmisestä itsestään, mutta te ette voi nähdä nykyhetkessä sitä, mitä ihminen voi olla päihteiden käytöstä irtipäästyään 5 tai vaikka 25 vuoden päästä.

Yleensä siihen on vähintään yksi, yleensä monia syitä miksi ihminen juo tai käyttää huumeita, eli lääkitsee itseään päihteillä. Kuitenkin jos ihminen pääsee irti päihteistä ja saa apua niihin ongelmiin, joka päihteiden käyttöä on aiheuttanut, niin ihminen voi olla hyvinki tuottelias ja jopa menestyä hyvin. Monesti sen päihteiden käytön tilalle tulee kova kuntoilu ja myös kova työn tekeminen, koska henkilö esimerkiksi näillä positiivisilla tekemisillä pystyy osaltaan korvaamaan sitä tyhjää oloa mikä sisällä monesti on.
 
Ice71

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Jerry100, Hereworth
Tätä en ymmärrä. Miksi yksikään työnantaja haluaisi töihin kaverin jota työnteko oikeassa työpaikassa ei vaan kiinnosta. Paskasta ei edelleenkään saa konvehtia. Nämä tyypit ovat menetettyjä tapauksia ja tulevat lusmuilemaan lopun elämänsä tukien varassa.
Tämä mies kun saataisiin viinasta eroon, toki se vaatii omaa halua myös, niin siitä tulisi vielä työkykyinen. Miehellä kuitenkin reilusti yli 30 vuotta työelämää, sekä yrittäjyyttä takana eli todistettavasti on ollut työkykyinen ennen kuin viina vei. Alkoholismin myötä nämä "oman elämänsä herra ja mua ei pomotella"-puheet ovat tulleet.
Ei se vielä 4 vuotta sitten tuollainen ollut, päinvastoin. Arkena maistui työ ja viikonloppuna kuppi, mutta erinäisistä syistä syöksylasku alkoi nopeesti ja jyrkästi. Voi toki olla, että on jo menetetty tapaus, mutta ajoissa kun olis ohjattu hoitoon, niin tilanne voisi olla toinen.
Tiedän myöskin tapauksia, joissa tilanne on juuri toisin päin eli työkyvyttömyyseläkkeelle ei pääse vaikka olsi kuinka sairas ja työkyvytön.

Nämä kaikki pitäisi saada kartoitettua kuka on oikeasti työkykyinen ja kuka työkyvytön. Sen jälkeen alkaa tekeen leikkauksia niille jotka katsotaan lusmuilevan. Ja jos ei työ siltikään maistu, niin "työhaluttomuuseläkkeelle", joka olisi murto-osa oikeasta työeläkkeestä.(viimeinen lause huumoripitoinen)
 
Patarouva

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Pakko sen verran tähän kommentoida, että yksikään ihminen tai päihteiden käyttäjä ei ole menetty tapaus, edes työrintamalla saati muuten. Toki se lähtee siitä ihmisestä itsestään, mutta te ette voi nähdä nykyhetkessä sitä, mitä ihminen voi olla päihteiden käytöstä irtipäästyään 5 tai vaikka 25 vuoden päästä.

Yleensä siihen on vähintään yksi, yleensä monia syitä miksi ihminen juo tai käyttää huumeita, eli lääkitsee itseään päihteillä. Kuitenkin jos ihminen pääsee irti päihteistä ja saa apua niihin ongelmiin, joka päihteiden käyttöä on aiheuttanut, niin ihminen voi olla hyvinki tuottelias ja jopa menestyä hyvin. Monesti sen päihteiden käytön tilalle tulee kova kuntoilu ja myös kova työn tekeminen, koska henkilö esimerkiksi näillä positiivisilla tekemisillä pystyy osaltaan korvaamaan sitä tyhjää oloa mikä sisällä monesti on.
Niinpä ei kannata unohtaa, että kyllä moni alkoholisti käy töissä ja hoitaa työnsä.

Joku saattaa tarvita työtä, ettei joisi koko ajan. Joku toinen jos ei välttämättä alkoholisti, mutta suurkuluttaja voi jopa juoda vähemmän kun ei ole paineita työstä.
 
Viimeisestä kappaleestasi samaa mieltä. Yksi kavereistani, juomisen lopetettuaan, on nykyään Suomen tasolla kova ultra-/maratonjuoksija. Toki ollut koko elämänsä työelämässä, vaikka kuppi maistui rankastikin välillä.

Ensimmäiseen kappaleeseesi kommentoin sen verran, että tiedän tuon toisen kaverin olevan "menetetty tapaus" työelämän suhteen sen takia, että on niin monisairas ettei vaan ole kykenevä työelämään, mutta työkyvyttömyyseläkkeelle ei vaan pääse.
 
WarWas

Jäsen
Suosikkijoukkue
ÅIFK. Kaikki Fin maajoukkueet. 99+
Niinpä ei kannata unohtaa, että kyllä moni alkoholisti käy töissä ja hoitaa työnsä.

Joku saattaa tarvita työtä, ettei joisi koko ajan. Joku toinen jos ei välttämättä alkoholisti, mutta suurkuluttaja voi jopa juoda vähemmän kun ei ole paineita työstä.
Itse viimeksi hain turvalliseen palkkatuettuun työhön osaksi tuon takia, että en joisi ihan aamukasilta asti.
Oli työpaikalla kylläkin henkilöitä ketkä taas vetivät edelleen aamukasilta asti viinaa.
 
JZZ

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Piraattiryhmä, Caps, ManU
Jos mehubisnes on tosiaan pistetty pyörimään äijän pakastimeen jemmaamien käteisten avulla, niin en todellakaan ymmärrä miksi nämä uuvatit hakevat tanssiin vielä lehdistönkin. Noilla spekseillä haluasin jonkun tutkivan toimittajan pysyvän mahollisimman kaukana omista toilailuista.
Lätkätermejä käyttäen Fagerström heitti sokkona syötön jonka vastustajan toimittaja katkoi ja tyhjä maali odottaa edessä. Onneksi Orpo siivoaa peräpään ihan muina Lidströmeinä ja vie harmaan talouden torjunnalta rahat pois: VM:n esitys: Hallitus leikkaamassa miljoonia harmaan talouden torjunnasta

Ja joku vielä väittää, ettei hallituksen toimintakyky ole kunnossa.
 
JZZ

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Piraattiryhmä, Caps, ManU
Huvittavintahan tuossa on se, että Fagerströmin yrityksellä ei olisi luultavasti yhtään työntekijää, jos tuet leikattaisiin pois. Noilla palkoilla, kun ei tulla toimeen ilman tukia.
Toki kokoomuksen ideana tässä onkin se, että kehitysmaista tuodaan ihmiset tekemään nämä työt orjaoloissa ja orjapalkalla.
Ei, vaan tarkoituksena on tehdä uusi köyhyyden muoto Suomeen, eli työssäkäyvät jotka eivät pysty selviämään arjestaan ilman muutamaakin eri työtä. Ei siinä enää työntekijä uskalla rutkuttaa puuttuvista lomarahoista kun vaihtoehtona on nukkua kadulla, saatana.
 
msg

Jäsen
Tätä en ymmärrä. Miksi yksikään työnantaja haluaisi töihin kaverin jota työnteko oikeassa työpaikassa ei vaan kiinnosta. Paskasta ei edelleenkään saa konvehtia. Nämä tyypit ovat menetettyjä tapauksia ja tulevat lusmuilemaan lopun elämänsä tukien varassa.

Voisi kuvitella, että Jungle Juice Bar ainakin olisi ensimmäisenä tarjoamassa töitä näillekin?
 
ultrar

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Arsenal
Eiköhän yrittäjätausta ja iso näkyvyys Diili-ohjelmassa ole äänten juurisyy.
Siinähän se syy ja eihän tuo baari nyt ole kuin kopio maailmalta, mutta oikeaan aikaan tehty. Työntekijät minimipalkalla ja hinnat kattoon, ei vaadi kummoista bisneslogiikkaa. Hiukan liian tietävää esitti Diilissä, mutta sehän kuuluu rooliin.
 
Suosikkijoukkue
Die Nationalmannschaft, Bayern München, HIFK
Voisi kuvitella, että Jungle Juice Bar ainakin olisi ensimmäisenä tarjoamassa töitä näillekin?
Jos "menetetty tapaus" näyttää tai yrittää näyttää parikymppiseltä jumppakissalta tai reippaalta katukorispelaajalta, hän saattaa päätyäkin Jungle Juice Barin tiskin taakse väsäämään smoothieita. Mikäli "menetetty tapaus" näyttää kauppakeskuksen peräseinälle saakka "menetetyltä tapaukselta", hänen olemuksensa tuskin mainostaisi firman tuotteita suotuisalla tavalla. Asioin erittäin harvoin JJB:n tapaisissa paikoissa, mutta en asioisi sitäkään vähää, jos tiskin takana päivystää joku väsynyt tympeä plösö.
 
Älä nyt! Mikä sen tyylikkäämpää tiskin takana kuin Rivo-Riitan tyylinen mehustelija.
 
kyykäärme

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Alkaa juttu olla aika kaukana Kokoomuksesta, mutta minua on ihmetyttänyt, miten tuo Jungle Juice bar edes voi pärjätä. Aika vähän näkyy niillä asiakkaita. Työntekijät taitavat olla lähinnä opiskelijoita, tuskin tuolla montaakaan täysiaikaista työntekijää on.
 
Suosikkijoukkue
Die Nationalmannschaft, Bayern München, HIFK
Alkaa juttu olla aika kaukana Kokoomuksesta, mutta minua on ihmetyttänyt, miten tuo Jungle Juice bar edes voi pärjätä. Aika vähän näkyy niillä asiakkaita. Työntekijät taitavat olla lähinnä opiskelijoita, tuskin tuolla montaakaan täysiaikaista työntekijää on.
JJB on luonteeltaan kauppakeskuksen palveluinfraa erittäin fiksusti tukeva palvelu. Se pidentää asiakkaiden kauppakeskuksessa viettämää keskimääräistä vierailuaikaa, ja tätä kautta lisää todennäköisyyttä, että asiakas kuluttaa kauppakeskuksessa enemmän rahaa vierailunsa aikana. JJB voi tätä kautta neuvotella itselleen kauppakeskuksissa hyvin kohtuulliset vuokratasot. Hyvä lähtökohta bisnekselle, varsinkin kun myyntipiste ei tarvitse myymälätilaa, vaan se täräytetään sopivaan kohtaan lattialle asiakasvirtojen viereen, joka taas on JJB:n etu.
 
Wristlock

Jäsen
Alkaa juttu olla aika kaukana Kokoomuksesta, mutta minua on ihmetyttänyt, miten tuo Jungle Juice bar edes voi pärjätä. Aika vähän näkyy niillä asiakkaita. Työntekijät taitavat olla lähinnä opiskelijoita, tuskin tuolla montaakaan täysiaikaista työntekijää on.
Samaa olen ihmetellyt ja ylipäätään sitä, että kuka on maksanut F pariskunnalle niinkin mottipäisen summan busineksesta, jossa ei ole käytännössä mitään "kukaan muu ei saa tai osaa tehdä tätä" tyyppistä suojaa tuota sinänsä svengaavaa nimeä lukuun ottamatta. Pahojen kielien perusteella tulos on tehty (siis ainakin ennen yrityskauppaa F pariskunnan ollessa vielä vallankahvoissa) mm. minimin minimipalkoilla, joita saa kätevästi ylläpidettyä koeaika- ja määräaikaisuuskikkailuilla eli kun palkka olisi nousemassa työsuhteen keston tjmv. perusteella niin kenkää vaan ja uutta harjoittelijaa tilalle. Eli sinänsä ihan pätevää matskua Kokoomusedustajalle ja Kokoomusketjuunkin.
 
Tuuletin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tps, änäri suomalaiset
Pakko sen verran tähän kommentoida, että yksikään ihminen tai päihteiden käyttäjä ei ole menetty tapaus, edes työrintamalla saati muuten.

Tämä mies kun saataisiin viinasta eroon, toki se vaatii omaa halua myös, niin siitä tulisi vielä työkykyinen.
Lainasin vain pienet pätkät alusta, mutta molemmille selvennykseksi kirjoitukseeni, niin tarkoitin tosiaan työnantajan näkökulmasta. Pitää olla todella suuri sydän, että haluaa lähteä kuntouttamaan ja katsomaan työntekijää jolla ei ole motivaatiota työn tekoon. Se ei loppupeleissä kuitenkaan ole työnantajien tehtävä kuntouttaa päihdeongelmaisia ja periaatteesta työtä vieroksuvia aikuisia ihmisiä. Kuntoutuksen pitää lähteä muualta ja työnantaja voi tulla mukaan kun tämä vaikeasti ongelmallinen työnhakija löytää itse motivaatiota työn tekemiseen. Yksikään ongelmatapaus ei pärjää työelämässä jos yhteiskunta on hänet väkisin pakottanut työhön. @Ice71 tämä ei suoraan koske kaveria josta itse puhuit. Kaikilla on eri taustat.
 
Tästä olemme samaa mieltä. Se kuntoutus vastuu on valtiolla, läheisillä ja eniten tietenkin henkilöllä itsellään.
 
Suosikkijoukkue
Ässät
Alkaa juttu olla aika kaukana Kokoomuksesta, mutta minua on ihmetyttänyt, miten tuo Jungle Juice bar edes voi pärjätä. Aika vähän näkyy niillä asiakkaita. Työntekijät taitavat olla lähinnä opiskelijoita, tuskin tuolla montaakaan täysiaikaista työntekijää on.

Finder

Ei se nyt lukujen perusteella kovin häävisti pärjääkään. Aikansa pyörii ja menee konkurssiin, hyvin on saanut Fägerström tästä bisneksestä itselleen liksaa nostettua.
 
Ice71

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Jerry100, Hereworth
Lainasin vain pienet pätkät alusta, mutta molemmille selvennykseksi kirjoitukseeni, niin tarkoitin tosiaan työnantajan näkökulmasta. Pitää olla todella suuri sydän, että haluaa lähteä kuntouttamaan ja katsomaan työntekijää jolla ei ole motivaatiota työn tekoon. Se ei loppupeleissä kuitenkaan ole työnantajien tehtävä kuntouttaa päihdeongelmaisia ja periaatteesta työtä vieroksuvia aikuisia ihmisiä. Kuntoutuksen pitää lähteä muualta ja työnantaja voi tulla mukaan kun tämä vaikeasti ongelmallinen työnhakija löytää itse motivaatiota työn tekemiseen. Yksikään ongelmatapaus ei pärjää työelämässä jos yhteiskunta on hänet väkisin pakottanut työhön. @Ice71 tämä ei suoraan koske kaveria josta itse puhuit. Kaikilla on eri taustat.
Totta, ei ole työnantajan tehtävä kuntouttaa alkoholisteja. Mutta nämä "sankarit" pitäisikin ensin kuntouttaa kokonaan viinasta eroon ja samalla kunto kohdilleen. Sen jälkeen vasta katsoa työkykyä/-halua. Enkä nyt tässä ala Susanna Koskeksi vaikka totean että kuntoutuneita voitaisiin laittaa puistotyöntekijöiksi haravoimaan ja muihin vastaavanlaisiin töihin. Siis ei niin vaativaa työtä, mutta tärkeää työtä kuitenkin. Ja työstä kunnon palkka, eikä mikään 9 euroa päivässä tukityö.
Ja jos hallituksen kaavailema irtisanomisen helpotus toteutuu, niin ei työnantajalle isoa riskiä tulisi. Mutta eihän näitä kuntoutettuja alkoholisteja heti voida laittaa vaativiin ja isoa vastuuta vaativiin tehtäviin.
Motivaationa työntekoon luulisi toimivan tämä etuuksien ja tukien pienentäminen. Toisia taas voisi auttaa jo se, että tuntee olevansa tarpeellinen ja tekevänsä "oikeaa" työtä.
 
Olen kyllä pitkälti samaa mieltä. Nykyään vain on ongelmallisempaa löytää näitä työpaikkoja. Esimerkiksi Turussa kaupungin viherliikelaitos yksityistettiin, jonka seurauksena on paljon vaikeampi löytää näitä tämänkaltaisia työpaikkoja henkilöille, jotka kärsivät jostain työkykyä heikentävästä ongelmasta. Juuri liikelaitosten kaltaiset paikat olivat hyviä paikkoja, joihin itseään kuntouttavat ihmiset pääsivät tekemään jotain edes vähän järkeväksi kutsuttavaa työtä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös