Vellihousu
Jäsen
- Suosikkijoukkue
- Porin Ässät
Klikkihakuinen kirjoittaminen ja haastateltavan sanomisten vääristeleminen ovat edelleen kaksi eri asiaa. Jos joku toimittaja lähtee tahallaan jälkimmäiseen, hän ottaa valtavan riskin sillä seurauksena voi olla oikeusjuttu tai vähintään kantelu Julkisen sanan neuvostoon.Etkö pidä kuitenkaan ollenkaan mahdollisena sitä, että Iltalehden juttu on kirjoitettu mahdollisimman klikkihakuisesti, jotta moni sen lukisi/jakaisi eteenpäin? Sehän jää nyt pimentoon, mitä oikeasti on haastattelussa sanottu ja jätetty sanomatta.
Teoriat vääristelystä lähtevät tietenkin helposti liikkeelle kun henkilö väittää jälkikäteen ettei hän noin ole sanonut. Mutta ei Fagerström olisi myöskään ensimmäinen eikä viimeinen henkilö joka on mennyt möläyttämään toimittajalle jotain mitä ei pitäisi ja tajunnut asian mittasuhteet vasta jälkeenpäin.
Tässä tapauksessa koko homma saattaa selittyä ihan sillä että vaikka Fagerström on ollut paljon julkisuudessa, on hän poliitikkona kuitenkin täysin tuore tapaus. Poliitikon sanomisia katsotaan julkisuudessa ihan eri tavalla kuin yritysjohtajan ja Diili-julkkiksen eikä Fagerström ole tajunnut tätä haastattelun aikana.
Aikamoista hölmöilyä ko. pariskunnalta, käänneltiin asiaa miten vain.
Viimeksi muokattu: