Nyt ollaan siinä pisteessä, että koira on vakavassa harkinnassa. Kaikenlaista. En itse mikään eläinihminen koskaan ole ollut, vaikka lapsuudenkodissa näitä karvakavereita jokunen olikin, mutta en varsinaisesti ole inhonnutkaan. Vähän sama suhtautuminen kuin vieraisiin lapsiin eli normaalisti käyttäytyvät ja suht häiriöttömät ovat jopa kivoja, mutta sitten mitä enemmän ääntä ja hallitsematonta liikettä, sitä vähemmän jaksan sietää.
Mutta, havannalainen olisi tähtäimessä ja tuossa alkutalvesta luovutus. Pelottaa jo nyt rahanmeno kaikenmaailman rokotuksineen, mutta kerrankos sitä. Toivottavasti ei ole vittumainen luonne yksilönä, ainakin rodun pitäisi olla ok. Ei käsittääkseni juurikaan hauku, ja ainakin meillä hoidossa ollut kaverin havannalainen on ollut aika iisi tapaus, mutta kuitenkin sillä paukkuja löytyy myös ulkoiluun. Ihan puhdasta sohvatyynyä ei haluta, mutta ei mitään metsästyskoirakaan. Ja karvat pidetään lyhyenä ehdottomasti.
No, eiköhän tuosta myös mulle ihan rakas tule, enkä tosiaan ole hirveästi edes vastustellut lopulta lasten väsytystaistelua. Lähinnä mua on mietityttänyt matkustelu, kun tykätään jonkin verran ulkomailla viihtyä. Mutta eiköhän tuolle hoitopaikka löydy.