Koira – ihmisen paras ystävä

[finnjewel]

Mutta meillä on taloyhtiössäkin suht usein koiran kusta hississä. On siellä ollut ihan paskakikkareitakin välillä. Joku saattaa ajatella ettei joku satunnainen kusitahra hississä ole maailmanloppu, mutta minua se korpeaa periaatteestakin niin paljon että toivon tulevaisuudessa olevan mahdollista perustaa taloyhtiöitä joissa koiria tai muita lemmikkejä ei sallita.

Sen voi vielä ymmärtää, että koira, varsinkin pentu, kusee tai paskoo hissiin. Sitä taas on mahdoton ymmärtää, että omistaja ei siivoa koiransa jälkiä. Lapsi, vaivainen eläkeläinen tai sitten täysi ääliö on koiran kanssa liikkeellä?

 

[Jupe]

Mutta meillä on taloyhtiössäkin suht usein koiran kusta hississä. On siellä ollut ihan paskakikkareitakin välillä. Joku saattaa ajatella ettei joku satunnainen kusitahra hississä ole maailmanloppu, mutta minua se korpeaa periaatteestakin niin paljon että toivon tulevaisuudessa olevan mahdollista perustaa taloyhtiöitä joissa koiria tai muita lemmikkejä ei sallita.

Niin, se syy ei ole koirassa, vaan omistajassa. Sun unelmatilanteessa tuo samainen koiranomistaja joka jättää kuset ja paskat hissiin tekee ihan yhtä idiootteja päätöksiä ilman sitä koiraakin. Ehkä roskapussista valuu jotain "paskaa" ja samainen henkilö tuskin sitä korjaa. Ehkä tulee myös se yhtiö missä kielletään roskapussit. Sitten se samainen räkäisee hissiin, tai sen jälkikasvu.
Ja vaikka vitsiltä kuullostaa niin molemmat toteutui omassa taloyhtiössäni. Myös se että oma koira lirautti hissiin, korjasin ne 5 minuutissa, ehkä ehdit menemään siinä välissä kyseisellä hissillä. :)

 

[V-G-]

Yksi elämäni raskaimmista hetkistä kävi tänään aamulla, ja jatkuu yhä, kun jouduimme nukuttaamaan rakkaan Otakarimme ikiuneen.

Vaikka se oli vasta vähän yli kolmevuotias, tämä oli ainoa vastuullinen ratkaisu, sillä koirallamme oli ilmeisen vakava neurologinen häiriö tai vika. Se sai koiran käyttäytymään aggressiivisesti ja kokemaan erittäin uhkaaviksi asioita ja tilanteita, joissa mitään todellista vaaraa ei ollut. Näissä tilanteissa, mutta myös innostumisen hetkellä rajoitusta kokiessaan se puri varoittamatta ja vahingoittaakseen. Voimakkaat hermokivutkin olivat kuulemma todennäköisiä, mutta niiden todentaminen on hidasta, epävarmaa ja todella kallista.

Saimme vaimoni kanssa satoja puremia sen jälkeen, kun koira oli n. puolivuotias. Koulutuksella, käytösterapialla ja useilla eri lääkintäkokeiluilla yleinen käytös parani, mutta ahdistuneisuus vain paheni ajan myötä. Samalla myös häiriötoiminta muuttui vakavammaksi, eikä Otakar osannut enää viimeiseen vuoteen rahoittua vieraassa kodissa tai meillä kotona, jos paikalla oli vieraita. Se oli joko yliriehakas, stressaantuneen epävarma tai täydellisen apaattinen ja mm. pissasi useita kertoja alleen kotona, jos meillä oli kylässä kavereita. Stressiä aiheuttivat ihmisten lisäksi rapun äänet, puhelimeen puhuminen, sodastreamin käyttö ja monet, monet muut asiat. Sellainen elämä ei ollut koirallekaan armollista.

Kun häiriötekijöitä ei ollut ja koira sai olla vain meidän kanssa tai itsekseen, se oli maailman kiltein ja herttaisin pieni otus. Se oli hyvinkin persoonallinen tyyppi, aina touhuamassa omiaan niin lenkillä kuin muutenkin. Älykäs se oli myös, fiksu kuin mikä. Oppi aivan uskomattoman nopeasti ja pärjäsi hienosti kaikissa harrasteissa, joita meillä oli. Erityisesti peltojälki ja toko olivat sen leipälajeja.

Olisin koska tahansa voinut elää kuinka vaikean koiran kanssa tahansa, mutta kärsivän tai vaarallisen koiran kanssa emme voineet jatkaa. En muista, olenko itkenyt kertaakaan sen jälkeen, kun olin lapsi, mutta viimeisen parin päivän aikana tästä ei ole tullut loppua. Sattuu niin saatanasti.

Lepää rauhassa, rakas Oppo Ropponen, nyt nukutaan.

 

[WildCore]

Yksi elämäni raskaimmista hetkistä kävi tänään aamulla, ja jatkuu yhä, kun jouduimme nukuttaamaan rakkaan Otakarimme ikiuneen.

Vaikka se oli vasta vähän yli kolmevuotias, tämä oli ainoa vastuullinen ratkaisu, sillä koirallamme oli ilmeisen vakava neurologinen häiriö tai vika. Se sai koiran käyttäytymään aggressiivisesti ja kokemaan erittäin uhkaaviksi asioita ja tilanteita, joissa mitään todellista vaaraa ei ollut. Näissä tilanteissa, mutta myös innostumisen hetkellä rajoitusta kokiessaan se puri varoittamatta ja vahingoittaakseen. Voimakkaat hermokivutkin olivat kuulemma todennäköisiä, mutta niiden todentaminen on hidasta, epävarmaa ja todella kallista.

Saimme vaimoni kanssa satoja puremia sen jälkeen, kun koira oli n. puolivuotias. Koulutuksella, käytösterapialla ja useilla eri lääkintäkokeiluilla yleinen käytös parani, mutta ahdistuneisuus vain paheni ajan myötä. Samalla myös häiriötoiminta muuttui vakavammaksi, eikä Otakar osannut enää viimeiseen vuoteen rahoittua vieraassa kodissa tai meillä kotona, jos paikalla oli vieraita. Se oli joko yliriehakas, stressaantuneen epävarma tai täydellisen apaattinen ja mm. pissasi useita kertoja alleen kotona, jos meillä oli kylässä kavereita. Stressiä aiheuttivat ihmisten lisäksi rapun äänet, puhelimeen puhuminen, sodastreamin käyttö ja monet, monet muut asiat. Sellainen elämä ei ollut koirallekaan armollista.

Kun häiriötekijöitä ei ollut ja koira sai olla vain meidän kanssa tai itsekseen, se oli maailman kiltein ja herttaisin pieni otus. Se oli hyvinkin persoonallinen tyyppi, aina touhuamassa omiaan niin lenkillä kuin muutenkin. Älykäs se oli myös, fiksu kuin mikä. Oppi aivan uskomattoman nopeasti ja pärjäsi hienosti kaikissa harrasteissa, joita meillä oli. Erityisesti peltojälki ja toko olivat sen leipälajeja.

Olisin koska tahansa voinut elää kuinka vaikean koiran kanssa tahansa, mutta kärsivän tai vaarallisen koiran kanssa emme voineet jatkaa. En muista, olenko itkenyt kertaakaan sen jälkeen, kun olin lapsi, mutta viimeisen parin päivän aikana tästä ei ole tullut loppua. Sattuu niin saatanasti.

Lepää rauhassa, rakas Oppo Ropponen, nyt nukutaan.

Tsemppiä ihan hirveästi, vaikea päätös, mutta ihan varmasti oikea. Kyllä sen itse tietää, että milloin on aika päästää rakas lemmikki menemään. 1,5 vuotta oman lähtemisestä ja nyt alkaa olla sujut surun kanssa ja pikku hiljaa voisi tuntua hyvältä ottaa uusi kaveri elämään.

 

[Jupe]

Lepää rauhassa, rakas Oppo Ropponen, nyt nukutaan.

Tsemiä. Aika parantaa ja muistot elää.

Itsekin ollut nukuttamassa pari omaa koiraa, on se vaan aina yhtä vaikeaa luopua perheenjäsenistä.

 

[Rod Weary]

Tsemiä. Aika parantaa ja muistot elää.

Itsekin ollut nukuttamassa pari omaa koiraa, on se vaan aina yhtä vaikeaa luopua perheenjäsenistä.

Harjoitus ei tee mestaria, melkeinpä päinvastoin. Tuntuu kuin joka kerta olisi pahempi kuin edellinen. Voimia @V-G-

 

[Barcelona]

Vaikka se oli vasta vähän yli kolmevuotias, tämä oli ainoa vastuullinen ratkaisu, sillä koirallamme oli ilmeisen vakava neurologinen häiriö tai vika. Se sai koiran käyttäytymään aggressiivisesti ja kokemaan erittäin uhkaaviksi asioita ja tilanteita, joissa mitään todellista vaaraa ei ollut. Näissä tilanteissa, mutta myös innostumisen hetkellä rajoitusta kokiessaan se puri varoittamatta ja vahingoittaakseen. Voimakkaat hermokivutkin olivat kuulemma todennäköisiä, mutta niiden todentaminen on hidasta, epävarmaa ja todella kallista.

Itsellä oli tismalleen sama tilanne viimseimmän koiran kanssa. Pari vuotta sitä koiti tulla toimeen sen kanssa, käytiin koriakoulussa ja myös spesiaali lääkärin vastaanotolla. Vaikkea paikkahan se oli sitten nukuttaa 5 vuotias koira kun tiesi että normi koiralla olisi ollut vielä tollaset 5-10 vuotta edessä. Mutta kun lääkärit sitä suositteli ja eikä se ollut oikein mistään kotosin että sai pelätä omaa lemikkään niin ei tossa tilanteessa muita vaihtoehtoja ole. Voimia sinne koska tiedän kuinka raskas prosessi toi on ja on ollu.

 

[Gostisbehere]

Mutsi sanoi aikoinaan että kun me hommataan koira niin muistakaa että yhtään päivää ei yhdenkään lemmikin tarvi tässä maailmassa kärsiä. Oli myös itselleni silloin 15vuotta sitten erittäin kova homma kun puhelin soi. Mutsi ilmoitti ääni väristen että meidän oma koira joka oli elänyt 15vuotiaaksi oli pitänyt lopettaa. Sillä alkoi olla lopussa jo kaikkia vaivoja. Hyvän kauniin elämän sai elää. Eikä täällä tarvi yhtään kärsiä ylimääräistä

 

[Lätkäkala]

Ensi yönä tulee kolme kuukautta täyteen oman koiran kuolemasta. Oli meillä about päivälleen 12 vuotta ja lähes 14-vuotiaaksi hän eli. On ollut tyhjää, hiljaista, perseestä.. Vieläkin välillä aamulla herätessä ensimmäinen ajatus on aamulenkki, kunnes todellisuus lyö taas turpaan. Sanoinkuvaamatonta. Vielä jos sattuu heräämään puoli horroksessa pihalla haukkuvaan koiraan...

Alkoi sällillä kyllä ikä näkymään. Viimeisillä parilla kuukaudella lekurissa selvisi lonkka/nivelvaivat (jotka jo tiedettiin varmaksi), kasvain ainakin munuaisissa (hyvälaatuisia tosin), tumma sappineste tms, isohko hammasremonttikin odotti. Sekä päästi varsinkin yöunilla ollessaan pökäleitä lattialle, mistälie johtui, ei lekurikaan osannut veikata kuin pidätysvaivaa. Varsin hyväkuntoinen ulkoisesti ja yleisesti kuitenkin. Hampaat vaan alkoi kivuliaaksi, sen lisäksi ettei pariin vuoteen kestänyt enää pitkiä rappusia mennä.

Mutta ei sitä vaan osannut varautua, vaikka olevinaan varautukin. Viimeiset muutamat viikot alkoi kävelläkin vähän takkusesti, kunnes sitten eräs alkuyö kaatui kotiin kävellessä tien reunaan eikä enää noussut ylös. Siitä sitten lähimpään päivystykseen 120km päähän. Oli pitkä matka.

 

[Poulu Jukki]

Tässä on alkanut pientä koirakuumetta puskemaan. Laitoin ostoilmoituksen tori.fihin, ja tuli lähes heti viesti että olisi pentu myynnissä edullisesti.

Viestissä oli aikalailla kaikki merkit mitä kennelliiton mukaan pitäisi hälyttää pentutehtailijasta. Viesti tuli prepaid-numerosta ja myyjä olisi tuonut pennut kotiin kun oli sattumalta matkustamassa pohjoiseen. Kuulemma vahinkoraskaudesta tullut ainoa pentu, ja emo menossa steriloitavaksi.

Lähetti myös kuvia koirasta kun pyysin. Googlen käänteisen kuvahaun mukaan kuvat otettu suoraan yhden suomalaisen kennelin sivuilta.

Toivotavasti kovin monet koirakuumeiset ihmiset eivät haksahda näihin. Vaimoni sanoi, että hänelle olisi mennyt suoraan läpi. En tiedä onko pentua oikeasti olemassa, mutta tuskin on kovin valoisaa tulevaisuutta tiedossa, jos on.

Jos jollain on pienen (kääpiö- tai toy-)villakoiran pentuja tiedossa, täällä olisi yksi kiinnostunut.

 

[Jack DiBiase]

Viesti-lainaus TPS-alueelta:

Juuri näitä isokokoisia chihuahoita meillä on ollut viime vuosina aivan liikaa, jotka omaavat raamit ties mihin, mutta sitten toimitaan kuin jotkut pallopojat kun pitäisi taklata Malmivaarasta lähtien.

Käyttäjä @Pavlikovsky ei liene koskaan tavannut ainuttakaan Chihuahuaa :D

"Isokokoinen Chihuahua" ainakin omassa päässäni muistuttaa enemmän steroideilla täytettyä Tony Twistiä tai John Kordicia kuin Olli Malmivaaraa.

 

[Knox]

Jouduin eilen tekemään sen raskaimman päätöksen, ja päästämään rakkaan kaverin pois. Kaikki tehtiin mitä tehtävissä oli, mutta tässä taistelussa jäätiin toiseksi. Liian aikaisin ystävä lähti rinnalta, olin kuvitellut meillä vielä olevan 3-4 vuotta jäljellä, mutta nyt kävi näin. Pääasia, ettei enää tarvitse kärsiä, ei ole kipuja.

Oli jotenkin uskomatonta, miten koira oli kuin itse tyyneys vastaanotolla. Yleensä se oli kauhean levoton lääkärissä, mutta nyt istui mun vieressä rauhassa. Ihan kuin hän olisi itse tiennyt, että nyt on aika lähteä. Olin kaverin vieressä loppuun asti, silittelin ja sain pidettyä itseni hyvin kasassa. Autolle palatessani huomasin, että taivas oli revennyt sillä välin. Kauhea vesisade, jota kesti kotipihalle asti. Kun astuin autosta ulos, yksittäinen pilvi repesi sen verta, että kirkas auringonpaiste tuli suoraan silmille. Ihan kuin kaveri olisi näyttänyt, että hän pääsi perille, enää ei ole mitään hätää.

Lepää rauhassa rakas ystävä. Ja kiitos kaikesta.

 

[Linnankundi]

Viesti-lainaus TPS-alueelta:


Käyttäjä @Pavlikovsky ei liene koskaan tavannut ainuttakaan Chihuahuaa :D

"Isokokoinen Chihuahua" ainakin omassa päässäni muistuttaa enemmän steroideilla täytettyä Tony Twistiä tai John Kordicia kuin Olli Malmivaaraa.

Chihuahuavalla ei ole muuta isoa kuin ego.

 

[Jannacci]

Voimia käyttäjälle Knox. Tuo on minulla edessä jonkin ajan kuluttua. Uskon Lapinkoira Niilolla olevan aikaa enää max 2 vuotta. Marraskuussa tulee täyteen 13 vuotta. Viimeisen vuoden aikana on liike hidastunut eikä sellaista reippautta enää juurikaan ole. Ainoa asia, mistä innostuu, on syöminen. Muuta toivetta ei minulla ole, kuin että maa ei olisi jäässä silloin kun Niilosta täytyy luopua. Että voisi mökille haudata.

 

[Knox]

Voimia käyttäjälle Knox. Tuo on minulla edessä jonkin ajan kuluttua. Uskon Lapinkoira Niilolla olevan aikaa enää max 2 vuotta. Marraskuussa tulee täyteen 13 vuotta. Viimeisen vuoden aikana on liike hidastunut eikä sellaista reippautta enää juurikaan ole. Ainoa asia, mistä innostuu, on syöminen. Muuta toivetta ei minulla ole, kuin että maa ei olisi jäässä silloin kun Niilosta täytyy luopua. Että voisi mökille haudata.

Kiitos. Kova paikka tämä on. Koko ajan sellainen olo, että jotain puuttuu. Tyhjän vesikupin nähdessä mietin, että pitääpä laittaa vettä. Rytmitän alitajunnassa asioita siten, että käytän koiran pihalla ennen kuin teen ruokaa yms.

Koirat on hienoja juuri sen takia, ettei niille tarvi esittää mitään. Koiria ei kiinnosta oletko rikas, köyhä, kaunis tai ruma, ne on mielissään kun tulet kotia. Eikä tarvi tehdä hienoja asioita, tennispallosta innostutaan vuodesta toiseen. Mulle parasta terapiaa oli kävellä pitkiä metsälenkkejä koiran kanssa, koira lähti häntä heiluen mukaan oli keli minkälainen tahansa.

Onneksi on valtava kasa hyviä muistoja. Yritän muistuttaa itselleni, että jossain vaiheessa tämä suru helpottaa, ja hymy nousee huulille kun kaverista puhutaan.

 

[finnjewel]

Vietiin 11 v cockerspanielimme lääkäriin reilu kuukausi sitten, kun näytti kohtutulehdus iskeneen. No, diagnoosi oli oikea, mutta verikokeen otettuaan tohtori sanoi, että taustalla on myös jotain paljon pahempaa; epäili leukemiaa.
Uusi verikoe viikon kuluttua vahvisti asian, ja lääkäri arvioi, että elinaikaa on jäljellä korkeintaan kolme viikkoa.
Viikko siitä kunto romahti sellaiseksi, että viimeiselle piikille oli koira vietävä.
Nyt on uusi samanrotuinen pentu tilattu ja viikon päästä Turusta noudetaan.

 

[Lätkä-Bongari Iso-E]

Oma koira täytti huhtikuussa 10v. Alkaa ikää jo olemaan, vaikka erittäin viriili tapaus. Tuli taas erältä kylään pari viikkoa sitten. Eka viikko meni kuin nuoruuden innolla uiden ja rajaton. Muutama päivä huilia ja taas mentiin. Ei ole vielä mitään pienintäkään vaivaa ollut, mutta onhan tuo nähtävissä, että pitää alkaa häntä jo hieman rajoittamaan menemisissään. Varsinkin tuo uinti pelottaa, kun vetää niin hulluja matkoja.

Tietääkö kukaan onko uiminen kuinka raskasta koiralle vrt kävelyyn? Takajalkojahan tuo ei juuri uidessa käytä ja etu tassut menee aika rauhallista koiraa.

Koiran emo pittbull ja isukki sakemanni. Ihan hyvä kombo sekarotuiseen. Tarpeeksi luonnetta olematta tylsä ja molempien lajien parhaat puolet löytyy. Kyllä tuo pitti isä näkyy joten aika alfa uroshan tuo on, mutta hyvin pärjää muiden koirien läheisyydessä, mutta kyllä pitää tarkaan katsoa, kenen omistajan koiran kanssa voi päästää leikkimään ja kenen ei.

 

[Surukuku]

...
Tietääkö kukaan onko uiminen kuinka raskasta koiralle vrt kävelyyn? Takajalkojahan tuo ei juuri uidessa käytä ja etu tassut menee aika rauhallista koiraa.
...

Uiminen on koirallekin erittäin hyvä liikuntamuoto kuten ihmiselle. Siinä nivelet eivät rasitu olenkaan niin kuin jalkojen päällä olemisessa. Uimisen rasittavuus on lähelle verrannollista ihmiseen, joskin eri koiraroduilla se luonnollisesti vaihtelee.

 

[Everton]

Uimisesta, tai etenkin veteen hyppimisestä voi kuitenkin tulla helposti ns. vesihäntä. On erittäin ikävä vaiva, pelästytti meidätkin ekalla kerralla tosi pahasti.

 

[holynordic]

Oma koira täytti huhtikuussa 10v. Alkaa ikää jo olemaan, vaikka erittäin viriili tapaus. Tuli taas erältä kylään pari viikkoa sitten. Eka viikko meni kuin nuoruuden innolla uiden ja rajaton. Muutama päivä huilia ja taas mentiin. Ei ole vielä mitään pienintäkään vaivaa ollut, mutta onhan tuo nähtävissä, että pitää alkaa häntä jo hieman rajoittamaan menemisissään. Varsinkin tuo uinti pelottaa, kun vetää niin hulluja matkoja.

Tietääkö kukaan onko uiminen kuinka raskasta koiralle vrt kävelyyn? Takajalkojahan tuo ei juuri uidessa käytä ja etu tassut menee aika rauhallista koiraa.

Joskus olen kuullut vertauksen, että koirilla 30 min uiminen vastaisi noin kahden tunnin kävelylenkkiä. Niveliä se ei rasita samalla tavoin kuin kävely, joten siinä mielessä lempeämpi liikuntamuoto. Ja huomioitavaa toki se, että kertomasi perusteella koirallasi on varmasti keskimääräistä parempi uintikunto ja tekniikka, jos pitkiä matkoja kykenee menemään. :) Sanoisin, että anna koiran uida omilla ehdoillaan, mutta valvo tarkasti tilannetta ja vedestä ylös, jos alkaa uupumaan. Muutaman kerran olen todistanut läheltäpiti -tilannetta, kun voimat loppuneet kesken kaiken ja koira meinannut upota. Pelastusliivit on yksi hyvä apuväline, jolla lisätä turvallisuutta vanhuksen uintireissuille.

 

[Knox]

Uimista meillekkin suositeltiin, kun nivelrikkoa epäilivät. Kuulema paljon kevyempää nivelille, mutta erittäin tehokas liikuntamuoto. Ja pelastusliivit on minusta ehdottomat, jos vähänkään epäilee että voimat mahdollisesti loppuvat kesken.

 

[Jonisti]

Meillä on pian 10v täyttävä monirotuinen koira. Ollut lihasjumeja pidemmän aikaa, levolla selvitty. Terve, leikkisä ja iloinen ollut. Eilettäin meni todella kipeän oloiseksi, alaselän lihakset oli selvästi jumissa. Käytiin ell päivystyksessä (100km päässä), matkalla virkosi ja oli poistullessakin oma itsensä. Mitään selittävää ei esim röntgenissä ollut, pissa ja kakkakin tullut.

Tänään koira on entistä apaattisempi, ei syö. Juo onneksi. Välttelee meitä kotona, omissa oloissaam haluaa olla. Sai kipulääkettä, selvästi rauhoittui levoton käytös. Silti todella apaattinen, väsynyt. Soiteltiin päivystävälle ell uudemman kerran, nyt seuraillaan vielä tovi ja käydään tukihoidoissa jos ruoka ei ala maistua. Mitään akuuttia katastrofia ei siis pitäisi olla.

Huoli on ihan järkyttävä. Oon saanu kasvaa parikymppisestä aina 30 ikävuoteen saakka tän eläimen kanssa, koettu vaikka mitä. Parisuhde vaihtui matkalla mutta koira jäi. Ahdistavaa, kun ei voida kuin odottaa. En ole koskaan nähnyt koiraa tälläisena. Ajatus karkailee välillä liian pitkälle, että selviääkö tämä uskollinen ystävä tästä. Usko ja luotto siihen on, mutta mieli varautuu pahimpaan.

 

[Knox]

Tsemppiä @Jonisti!

Etukäteen ei liikaa kannata murehtia, mutta on hyvä valmistautua tekemään myös se vaikein päätös. Mutta toivottavasti sitä ei vielä tarvita, vaan koirasi toipuu ennalleen.

 

[npc]

Uimisesta, tai etenkin veteen hyppimisestä voi kuitenkin tulla helposti ns. vesihäntä. On erittäin ikävä vaiva, pelästytti meidätkin ekalla kerralla tosi pahasti.

Mikäs tämmöinen vesihäntä? Pitääkö lähtee ihan googlailee?

Koirat ei välttämättä osaa arvioida etäisyyksiä järvellä jos nyt ihminenkään. Vettä pitkin äänet kantautuu vastarannalta kuin ne olisi vieressä ja koira kuullessaan sieltä tutun ääneen saattaa lähteä muka uimaan järven poikki. Vaarallisia tilanteita.

 

[sampio]

Ikäviä juttuja edellä, ja pakko myöntää, että oma asennoituminen koiriin on oman karvalapsen myötä muuttunut merkittävästi. En minä niitä ole erityisemmin vihannut koskaa, mutta en kyllä välittänytkään erityisemmin, vähän kuin lapsiinkin suhtauduin ennen omiani. Nyt kuitenkin erittäin tärkeä osa perhettämme tuosta pikkusällistä on tullut, ja vaikka marssijärjestys on tietenkin selkeä ihmisten ja eläinten välillä, en epäröisi jonkinmoisia voimatoimia, jos sitä joku uhkaisi satuttaa.

Suhteellisen hyvin on muksutkin jaksaneet pitää kiinni lupauksistaan, varsinkin vanhempi, ja peruskäskyt ovat hanskassa. Muutamia juttuja halutaan sille vielä opettaa, mutta mitään sometemppukoiraa nyt ei ole tarkoituskaan tehdä. 11 kk ikää, ei nyt vielä mitään paineita siitä, ettei kävele täysin rinnalle. Eka pidempi autoreissu meni erinomaisesti ravintolavierailua ja hotelleja myöten.