Japanin perustuslakihan saneltiin MacArthurin esikunnan toimesta, ja siksihän sitä ei kaikilta osin noudatetakaan. Esim tuo § 19.4 kohdan pidättäytyminen uskonnollisesta toiminnasta ei toteudu koskaan, koska kansa ei suostu sellaiseen, että mitään viraston/vast. rakennusta tai ajoneuvoa otetaan käyttöön ellei shintopappi ole sitä asianmukaisesti vihkinyt. Ja niinpä siellä shintopapit "vastoineen" viuhkaavat ja loitsuavat/rukoilevat käyttöönotossa. Itse toimintaan heillä tosin ei varmastikaan ole mitään vaikutusta.
Ihmiset nyt vaan eivät yleensä halua olla uskonnottomia.
Itse en ole kovin syvällinen Japanin tuntija, lähinnä satunnainen kävijä, vähän pintaa syvemmälle katsonut, tai jotain sinne päin. Lisäisin silti edelliseen vielä pari sanaa. Stonewall tai muut voivat korjata ja täydentää tarvittaessa.
Japanissa suhtautuminen uskontoihin on aivan omanlaistaan. Porukat ovat keskimäärin hyvin maallisia, mutta seremonioita pidetään laajasti arvossa. Ei voine sanoa että uskontoja shoppailtaisiin, mutta sekä shintolaisuus että buddhalaisuus näkyvät kumpikin ihmisten arkielämässä, jossain määrin kai myös kungfutselaisuus. Iloisiin ja maallisiin juhliin käytetään valoisampia shintolaisia seremonioita, kun taas vakava ja iäisyysasioihin kallistuva buddhalaisuus sopii paremmin hautajaismenoihin.
Monille japanilaisille monet periaatteessa uskonnollisista lähtökohdista kumpuavat menot tai rituaalit ovat käytännössä osa muodollista tapakulttuuria, ei niinkään "uskonnon harjoittamista", puhumattakaan mistään "jumalan palvelemisesta". Ohuella Japanin ja japanilaisuuden tuntemuksellani sanoisin tältä pohjalta, että ketjussa aiemmin mainittu perustuslain lainaus saattaa hyvin toteutuakin japanilaisten mielestä. Jotkin maneerit voivat näennäisesti olla uskonnollistaustaisia, mutta niitä ei välttämättä mielletä sellaisiksi. Tai jos mielletäänkin, niin maneerit voivat olla juurtuneet syvälle tapakulttuuriin, eläen omaa elämäänsä enemmän tai vähemmän irrallaan uskonnon harjoittamisesta.
Sinänsä tuo japanilaisten perustuslaki tuntuisi ainakin periaatteellisella tasolla käyttökelpoiselta Suomessa. Harmaita alueita tietysti olisi. Suvivirsi on varmaan monen mielestä enemmän kulttuuriperimää kuin uskonnon harjoittamista. Yhtä lailla kenenkään koulunkäynti ja elämänarvot eivät ole uhattuna sen vuoksi että suvivirttä lauletaan, tai että se jätetään laulamatta.