Minä koin iloisen yllätyksen eilen. Pelkäsin palkkani jäävän nyt pienemmäksi kun olen ollut sairauslomalla. Mutta paskan marjat, toukokuun palkka on jopa 150 euroa isompi kuin huhtikuun palkka. Isä yritti selittää tätä sillä että sairausloman palkka maksetaan keskiansion mukaan.
En tiedä varmasti syytä toukokuun isohkoon palkkaan mutta kyllä tämä nyt hymyn huulille pisti ja asunnossani kuului iso huokaus helpotuksesta. Toukokuun palkasta saattaa sittenkin jäädä jopa myös jotain säästöönkin vaikka on ylimääräisiä kulujakin (taas) melko paljon jalkahoidon ja tukipohjallisten vuoksi.
Ja eilen kävin tosiaan siellä jalkahoidossa. Kävin jalkahoidossa ensimmäistä kertaa ikinä ja se oli ihan kiva ja rentouttavakin kokemus. Pelkäsin että niihin pikkuvarpaisiin sattuu siellä paljon mutta yllättävän vähän niihin lopulta sattui. Mutta löysihän se jalkahoitaja syitä niiden pikkuvarpaiden särkyyn ja hoiti ne kuntoon. Siellä oli känsää, rakkulaakin ja torakynttä.
Mutta eiköhän niiden jalkojen kunto nyt taas vähän eteenpäin mennyt? Ja ensi viikolla aletaan tekemään jaloilleni sitten niitä tukipohjallisia. Sitä se jalkahoitajakin piti hyvänä asiana. Niiden tukipohjallisten pitäisi tukea jalkoja niinkin ettei jalkapohjat pääse leviämään kengissä niin paljon ja tällöin kengät eivät ole niin ahtaat.
Niin ja muuten kuulemma jalkojeni kunto oli oikeinkin hyvä mutta nuo pikkuvarpaat on huonossa kunnossa kun niihinhän on sattunutkin todella paljon välillä. Mutta ehkä se tästä?