Tulin kertomaan vaan sen, että olen kuulemma joskus ollut selvinpäin. Mahtanut olla tunne se.
Niinpäs minäkin!
Olin juhannusaamuna kotiluolan viereisellä lenkkipolulla ehkä noin 70 metrin päässä kotiovesta kyljittäin useampia tunteja tekemässä päivämäärättyjä kuntoliikkeitä. Puhaltelin lähihuoltamon kertakäyttöalkometreihin. piereskelin helmeilevästi leijuvia chilipizzarenkaita ja kikattelin. Ne pikkuperhanan äänettömät kukkopillit ponnahtelivat suustani pitkin hiekkapolkua ja näyttivät syystäkin nolostuneilta, moiset karvavi[SENSUROITU]tun sekundapaskat! Ihan kuin ne helvetin lapsuuden väärin- ja huonostivalmistetut synttäri-ilmapallot.
Pohdin, mietin, ajattelin, juttelin, huomioin ja ruokin siivekkäitä pikkuystäviäni, jotka pitivät ohimoistani, kyynärtaipeista, nivusistani ja erityisesti korvakäytävistäni.
Joku/jotkin sittenkin tyckäävät minusta!
*lämmin huokaus*
Aamuaurinko herätti hempeän hellällä lämmöllään, nousin ja katsoin pikkuisten (Lue: 12 kpl) alkometrien lukemat – nollalukema jokaisessa!
Olin ollut jälleen selvä koko Juhannuksen.
Joku känninen, kateellisen katkera kusipää oli kumminkin ohi mennessään kussut minun vihreiden pyhäfarkkujeni oikean lahkeen litimäräksi.