Mainos

Ketju jonne kaikkien on pakko kirjoittaa, oli asia sitten mikä tahansa

  • 5 638 497
  • 67 750

Creed Bratton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Pukeutumisen mukaan on viimeksi valikoitu asiakkaita vissiin joskus ysärillä, jos edes silloinkaan. Joskus ysärin lopulla ei päästy Lahdessa baariin, kun kaverilla oli koriskengät (kyllä, luitte oikein, koriskengät, minä nauran), mutta muita vastaavia tapauksia en muista viimeisen vajaan 25 vuoden ajalta. Turussa ysärillä ja nollarilla jotkut portsarit vähän vittuilivat opiskelijahaalareista, mutta en muista, että kukaan olisi jäänyt niiden takia ovelle. Jos jäivät, niin enemmän se liittyi pelikuntoon.

Täytyy nyt kertoa hauska tarina vuodelta 2006, kun itse Nummenkallio tämän aiheen nosti esille. Oltiin tammikuisena keskiviikko-iltana Kouvolan yössä. Oltiin menossa jätkäporukalla johonkin paikalliseen yökerhoon ja yhdellä porukan henkilöistä oli legendaariset metrohousut (sellaiset maastokuvioidut, älkää kysykö miksi). Poke ilmoitti, että nuo päällä ei pääse sisälle. Hetken aikaa tilanne vitutti, mutta kyseinen kaveri kävi äkkiä jossain porttikongissa kääntämässä housut ympäri, jolloin housujen kuosi oli eri näköinen. Uusi yritys ja pokella ei ollut valittamista housuista.
 

teemu73

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Seurasin tuossa ikkunasta, kun koululaiset rakensivat hienon lumiukon. Mietin samalla, että tuo ei varmaan saa olla ehjänä kovinkaan kauan. Mutta en uskonut, että jo kolmen minuutin kuluttua siitä kun lähtivät, se käydään rikkomassa. Ihmeellistä touhua.
 

Turha Kaukalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, RM, Hyvinkään Tahko, Leijonat
Seurasin tuossa ikkunasta, kun koululaiset rakensivat hienon lumiukon. Mietin samalla, että tuo ei varmaan saa olla ehjänä kovinkaan kauan. Mutta en uskonut, että jo kolmen minuutin kuluttua siitä kun lähtivät, se käydään rikkomassa. Ihmeellistä touhua.

Missäs päin näin toimitaan? Ai niin, suosikkijoukkeena on Ässät. En ihmettele enää.

Heh-heh. Huumoria tämä oli! Että porilaiset ovat rikollisia kaikki! Näinhän ei ole. Haukion Jenni on Porista ja rehellinen nainen. Näin on.
 

Uleåborgir

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Päätalo, Huovinen, Sympathy For The Devil
Poikavauva tulossa, nimestä ei yhteisymmärrystä, ja ristiäisiin vartti aikaa? Tuukka-Kalle on ehdotukseni.
 

Uleåborgir

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Päätalo, Huovinen, Sympathy For The Devil
Onko poikavauvalle kerrottu tämä aikataulu? Yleensähän ristiäiset pidetään vasta syntymän jälkeen.

Meillä Oulun seudulla kastetaan lapset lapsivedellä, jonka SRK:n päänaatikka siunaa.

Oikeasti mulla kävi kämmi tuossa. Sori siitä!
 

HPL76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Romanian kiekkoliigassa pelattiin tänään aika kiimainen ottelu Sportul Studentescin sekä Brasovin välillä. Peli päättyi tapahtumarikkaiden vaiheiden jälkeen Brasoville 22-2. Fetesin veljekset kävivät tekemässä Sportulille maalin per mies, mutta se ei valitettavasti tällä kertaa riittänyt kun puolustus petti. Normaalisti Sportul on päästänyt ottelussa keskimäärin noin 19,5 maalia per peli että harmillisesti tällä kertaa kotikaukalon paineet näkyivät puolustuksessa hermoiluna. Eilen samat joukkueet pelasivat ja Brasov teki vain yhdeksän maalia Sportulin verkkoon. Selvästi nämä back to back pelit eivät sovi Sportulille. Tärkeet pisteet kuitenkin Brasoville niin pääsevät vielä taistelemaan sarjataulukon voitosta. Toivotaan että Sportul saisi edes kertaalleen voiton. Ovat valitettavasti hävinneet kauden 16 ottelua. Toisaalta voihan tuo olla hämäystä, ja tuolla tavalla haetaan hyviä asetelmia Romanian kiekkoliigan varaustilaisuuteen. Ensi kaudella hyvien varausten avulla näemme kenties nälkäisen ja hyvin levänneen Sportulin.

Hihi ei muuten auta varaukset eikä levot eikä mikään kun on Sportulista kyse. Jätkät ei treenaa koskaan, pelaavat vaan pelejä. Oon nähnyt niitten futisjengin pari kertaa, eikä se ole yhtään sen kauniimpaa.
 

vilperi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Kauhajoen Karhubasket
Tänään sovimme työpaikkani emännän kanssa minun työurani ensimmäisestä virallisesta lomasta. Se on muistaakseni 6.-14.3. Eli onko tuo nyt sitten ensi sijaisesti viikko numero 10. No, eteenpäin menoa se periaatteessa on tämäkin koska minulla ei ole ollut koskaan tällaista virallista lomaa työurallani.

Tarkoitan tällä virallisuudella nyt esimerkiksi sitä että se kuuluu osana työsuhteeseen. Sitä varten on annettu niitä virallisia lomapäiviä ja työsuhde jatkuu loman jälkeenkin. Tällaista tilannetta minulla ei kuulkaa ole ennen ollutkaan.

Olenhan minä lomia pitänyt kyllä ennenkin työurallani mutta ne ovat olleet epävirallisia. Niin kuin viime kesänä. Sovimme että ennen kuin uusi työsuhde alkaa niin pidän siinä viiden viikon loman. Mutta tämä sopimus ei perustunut mihinkään virallisiin säädöksiin jos ymmärrätte mitä tarkoitan. Ja ennenkin olen pitänyt lomia lähinnä vain silloin kun työsuhteeni on päättynyt.

Tällaista vastaavanlaista työsuhdetta minulla ei ennen ole ollut johon olisi kuulunut myös virallinen loma. Työni ovat ennen olleet lähinnä ekstrausvuoroja ja lyhytaikaisia pestejä.
 

MacRef

Jäsen
Suosikkijoukkue
KuPS - elä laakase, naatittaan
@vilperi Lyhyesti voi todeta, että sulla on ansaittua palkallista lomaa. Hienoa!
 

Glove

Jäsen
Tv-kanavilla on vissiin puutetta ohjelmista tai sitten Australian rajalla on käsittämättömän suosittu. Parhaillaan sitä esitetään kolmella kanavalla yhtä aikaa. Nelosella, Herolla ja Nat Geolla. Kirsikaksi kakun päälle Jimillä menee Amerikan rajavartijat.
 
Suosikkijoukkue
Tappara, Setämiehet
Tua toisessa telkussa pyärii toi Arman Alizadin ohjelma kodittomista. Mä oon joskus nähnyt ton jakson. Jotenkin sekavat fiilikset kun sitä aikanaan katteli. Siis loistavaa että Suomessa on tahoja jotka hoitaa vähäosasten asiaa piänillä resursseilla ja paljon lahjotusten ja vapaa-ehtoisten voimin. Mutta sitten taas, Suomen pitäs olla maailman onnellisin maa ja sosiaaliturva kuulemma huippuluokkaa. Ja sitten vielä taas, eikö täälä kuitenkin ole työttömälläkin asiat aika hyvin ---> miksi ajautuu kaduille? Täällä palstalla on paljon huono-osasten kanssa tekemisissä olevia ihmisiä joille mun kyselyt voi kuulostaa typeriltä, mutta ihmettelen silti. Päihteet lienee se suurin perkeles, ja se on ollu olemassa jo ennen asunnottomuutta?
 

nummenkallio

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Täytyy nyt kertoa hauska tarina vuodelta 2006, kun itse Nummenkallio tämän aiheen nosti esille. Oltiin tammikuisena keskiviikko-iltana Kouvolan yössä. Oltiin menossa jätkäporukalla johonkin paikalliseen yökerhoon ja yhdellä porukan henkilöistä oli legendaariset metrohousut (sellaiset maastokuvioidut, älkää kysykö miksi). Poke ilmoitti, että nuo päällä ei pääse sisälle. Hetken aikaa tilanne vitutti, mutta kyseinen kaveri kävi äkkiä jossain porttikongissa kääntämässä housut ympäri, jolloin housujen kuosi oli eri näköinen. Uusi yritys ja pokella ei ollut valittamista housuista.
Jos olitte Kouvolan keskustassa, niin voin tuon ehkä vielä ymmärtää. Kyseessähän oli Kuusankosken kansallispuku, tai siis sen alaosa. Yläosahan on musta huppari, mielellään vielä kulahtanut sellainen.

Mutta kätevät housut ja melkoista streetwise-toimintaa kaverilta. Iso peukku tälle.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös