Eikö Ovechkin ole juuri esimerkki tästä fyysisestä pelaajatyypistä, jollaisia voittamiseen ilmeisesti tarvitaan? Mitä sellaista Rempe Ovylle voisi tehdä, josta ei tule kaksinumeroisia otteluita pelikieltoa? En mä tajua tätä kostamiskulttuuria, kun meillä on tuomaristo ja kurinpito pitämässä huolta siitä, ettei sikailu kannata. Olivatko tähtipelaajat jotenkin koskemattomia siihen aikaan, kun myllyt olivat jokailtaisia ja kaikilla oli oma pugilistinsa? Usein se meni niin, että joku taklasi kovaa ja seuraavassa vaihdossa tappelijat sitten ottivat keskenään matsia.
Miten ei ole vaikutusta päävammatilastoihin sellaisella asialla, jossa tarkoitus on lyödä vastustajaa nyrkillä päähän? On hyvä, että protokollia on tarkastettu, mutta tämä yksi ihan ilmeinen ehkäisykeino on vielä käyttämättä. Kaikista maailman joukkuelajeista meillä on myös liukkain ja kovin pelialusta, jolloin ilman kypärää kaatuminen on todella vaarallista. Miten ihmeessä käytännössä kaikki muut fyysiset lajit pärjäävät ilman tappeluita? Jenkkifutiksessa, rugbyssä ja vaikka koripallossa myllyt ovat todella harvinaisia ihan siksi koska ne on kitketty tarpeettomina pois.
En väittänyt että Lindros olisi tapellut, vaan nostin hänet päinvastaisena esimerkkinä väitteeseesi, jossa eniten päävammoja syntyy pienemmille ja heiveröisemmille pelaajille, jotka eivät ole valmiita ottamaan kontaktia vastaan. Lindrosia fyysisempiä pelaajia ei juuri ollutkaan, mutta ehkä juuri siksi hän pelasikin niin romuluisesti.
Tässä tulee jo sitten vähän isompia erimielisyyksiä. Jääkiekko on ollut näille pelaajille elämän tärkeimpiä asioita ja kovanyrkkisinkin pelaaja on isossa kuvassa ollut myös kovan luokan lahjakkuus. Kun jossain vaiheessa ne taidot eivät enää riitä, mutta koutsi sanoo että tappelemalla voit ansaita paikkasi joukkueessa, niin miten moni siihen kohden pakkaa kamansa ja lähtee hoitamaan lukion loppuun? Sami Heleniuksen kirja käsittelee tätä teemaa mielestäni hyvin. Ei Helge tykännyt tapella, mutta siitä oli uralle hyötyä ja kun kerran hommaan ryhtyi, oli roolista vaikea pyristellä irti. Seurojen omistajat ja sarjapomot ovat käyttäneet pelaajien unelmia, kunnianhimoa ja voitontahtoa hyväkseen ja laittaneet nämä uhraamaan terveytensä aivottoman urheiluviihteen alttarille. Tämä toiminta on muuttunut ajan myötä sitä irvokkaammaksi mitä enemmän CTE:stä ja muista vammoista on saatu tutkimustietoa.
Yksilö voi tehdä omat valintansa, mutta järjestelmä on aktiivisesti ajanut pelaajia riskeeraamaan terveytensä. Jos Belak tai Boogaard olisi hommasta kieltäytynyt, niin jonosta olisi otettu seuraavaksi isoin ukko samaan rooliin. Lopputulos on sama.
Tämän ko. kolumnin otsikko oli raflaava, mutta en kykene näkemään koko tekstiä minään provosointina. Oli siellä vahvojakin näkemyksiä, mutta ne oli perusteltu ja muitakin mielipiteitä ymmärrettiin. Jos nimet Wennström ja Oinonen triggeröivät, niin ihan samoilla linjoilla samasta aiheesta olivat eilisessä podcastissaan Touru ja Hoffren. Ainakin Suomessa mediakentän yleinen konsensus alkaa olemaan että tappelut ja ihan erityisesti showtappelut ovat typeriä. P-Amerikassa on varmasti vielä reilusti doncherryjä biznastyjä puhumassa tappeluiden puolesta.
Tämä itse tappelukeskustelu alkaa ehkä olemaan jo sen verran sivuraiteella alkuperäisestä kolumnista, että ehkä sen voisi viedä johonkin muuhun ketjuun.