Mutta sen pitää olla niin luonnollista ja itsestäänselvyys että sitä on turha korostaa.Ihmisoikeuksien puolustaminen on ihan jokaisen luonnollisen henkilön ja oikeushenkilön ydinosaamista. Niin ainakin tulisi olla.
Mutta sen pitää olla niin luonnollista ja itsestäänselvyys että sitä on turha korostaa.Ihmisoikeuksien puolustaminen on ihan jokaisen luonnollisen henkilön ja oikeushenkilön ydinosaamista. Niin ainakin tulisi olla.
Mutta sen pitää olla niin luonnollista ja itsestäänselvyys että sitä on turha korostaa.
Itse en henkilökohtaisesti muista nähneeni yhdenkään yrityksen joutuneen mihinkään liriin tai sosiaalisen paineistuksen alle vaikkeivat olisi sateenkaarilogoa vaihtaneetkaan Priden ajaksi. Toki sitäkin on voinut tapahtua. Sen sijaan ne firmat jotka OVAT vaihtaneet logon värejä ovat saaneet kimppuunsa lauman pikkusieluisia, itsekeskeisiä ja ahdasmielisiä nettisotureita, joiden henkilökohtaista elämää moiset mullistukset mitä ilmeisemmin kovasti haittaavat. Mitään välimuotoja hekään eivät tunnu tuntevan, empatiasta nyt puhumattakaan. Surullista ja surkuhupaisaa seurattavaa.
Tämä ei tietenkään pidä paikkaansa, hyvin harvoin olen nähnyt täällä sateenkaarifantasiointia.
Pieni, mutta äänekäs ryhmähän tässä on, molemmin puolin.Tällä viikolla oli sanomalehdessä artikkeli, jossa oli haastateltu tutkijoita ja asiantuntijoita siitä, millainen vaikutus pride-osallistumisessa on yrityksille. Kaikki olivat jokseenkin samaa mieltä: isossa kuvassa merkitys on jokseenkin olematon. Ehdottoman suurelle enemmistölle asialla ei ole juurikaan merkitystä, tai ainakaan se ei vaikuta heidän ostopäätöksiinsä. Todella harva "pride-vastaisesti" ajattelevakaan jättää ostamatta tarvitsemansa tuotteen, vaikka se pitäisi ostaa yrityksestä joka tukee pridea.
Tuskinpa kukaan on niin dorka, että jaksaa tarttua yhteen sanaan. Paitsi, jos on tullut niin usein nöyryytetyksi jonkun nimimerkin toimesta, että kokee tämän jokaisen viestin nykyään pakkomielteenä...
Luin vasta tuon Riku Isokosken kolumnin. Itsellä ensimmäinen ajatus tässä oli, että aliarvioidaanko tässä suomenkansaa ja suomalaista urheilukulttuuria. En usko että täysi katsomo jättäisi antamatta sankaripelaajalle suosionsa, jos hän ne ansaitsi peliesityksillään, oli etninentausta tai seksuaalinen suuntautuminen mikä tahansa.
Mulla on se käsitys, että ihmisille pääsääntöisesti ei ole paskaakaan väliä mikä sä olet tai mitä sä teet. Tuollainen jatkuva meuhkaaminen näistä vähemmistöistä nostaa vaan lisää vastakkainasettelua ilmoille.
Huuhkajat ja ennen kaikkea Susijengi ovat toki selvästi enemmän urbaanien kaupunkilaisten joukkueita kuin koko kansan Leijonat. Ei tarvitse katsoa kuin Löylyhuoneelle, niin aika äkkiä näkyy, minkä kahden puolueen joukossa jääkiekkoväki seisoo.Lisää voi kysyä esim. Susi-jengilta tai Huuhkajilta. Esim juuri kaksi viikkoa sitten Tanskassa eräs suomalainen pelaaja oli tehnyt sankaritekoja ja maahanmuuttaja taustasta huolimatta:
No olihan sitä aika vahvaa vastustusta homojen avioliitto oikeutta vastaan. Samoin homoparien adoptiota vastaan oltiin vahvasti. Ei siitäkään ole pitkä aika kun joku päätti heittää kaasua Pride kulkueeseen. Ja tietyllä tapaa lähtökohta siitä, että kun syrjintä on laissa kiellettyä niin sitä ei voi enää tapahtua on parhaimmillaankin naiivi ajatus.Olipa kerran aika, kun Leijonat pelasi sateenkaaren väreissä ja suomalainen NHL-tähti kertoi homoseksuaalisuudestaan
Aivan. Kauheata. Paskaa.
En ymmärrä, mikä vitun pakko näistä homoista on jatkuvasti paasata ja miksi niitä pitää nostaa framille? Suomessa ei todellisuudessa ole ollut enää vuosikymmeniin mitään ongelmaa elää homona tai vaikka hottentottina. Se ongelma on pelkästään homojen omassa päässä tällä hetkellä. Kuka uskaltaa/haluaa paljastaa asian ja kuka ei. Ei homoja enää nykypäivänä kivitetä tai heitetä roviolle, eikä muutenkaan juuri syrjitä, vaikka asian sanoisikin julkisesti. Ei ainakaan minun tuntemia homoja ole syrjitty millään tavoin. He elävät ja ovat eläneet jo pitkään täysin onnellista elämää julkihomona, tekemättä sen kummemmin numeroa itsestään.
Toisekseen mun mielestä Jatkoajan jääkiekkoaiheisena sivustona pitäisi ensi sijaisesti keskittyä jääkiekkoon, eikä mihinkään maailman parannukseen. Ihan perseestä tuollainen irtopisteiden keräily ja aiheesta poikkeaminen.
Isokoski löysi itsensä meikäläisen mustalle listalle heti siihen Oinosen viereen. Minä alan olla ihan kurkkua myöten jo täynnä kaiken maailman pride-paskaa, eikä mielestäni Jatkoajan tarvitse lisätä sitä enää yhtään ainutta palstamillimetriä.
Huuhkajat ja ennen kaikkea Susijengi ovat toki selvästi enemmän urbaanien kaupunkilaisten joukkueita kuin koko kansan Leijonat. Ei tarvitse katsoa kuin Löylyhuoneelle, niin aika äkkiä näkyy, minkä kahden puolueen joukossa jääkiekkoväki seisoo.
Minä taas epäilen tätä asiaa aika suuresti. Toinen jääkiekkoväen suosikkipuolueista puhuu avoimesti koko työperäisen maahanmuuton lopettamisesta. Tämä puolue saa vaaleissa 20 prosenttia äänistä. Urheilupuolue kokoomuksesta löytyy dieselmaasturisiipensä, jonka edustajat ovat arvokonservatiiveja vannoen koti, kirkko ja isänmaa -ideologian nimeen. Näiden lisäksi demareista, kepusta, KD:sta ja RKP:stä (tämä porukka ei toki kohdista rasismiaan tummaihoisiin) löytyy merkittäviä määriä arvokonservatiiveja. Puhumattakaan sitten suurimmasta ryhmästä, eli Nukkuvista. Sielläpä se homostelu ja maahanmuutto vasta onkin no-no.Kuitenkin olen vahvasti siinä uskossa, että jos liigajoukkueessa tai maajoukkueessa olisi tummaihoinen-homo hän voittaisi yleisön puolelle.
En ymmärrä, mikä vitun pakko näistä homoista on jatkuvasti paasata ja miksi niitä pitää nostaa framille? Suomessa ei todellisuudessa ole ollut enää vuosikymmeniin mitään ongelmaa elää homona tai vaikka hottentottina. Se ongelma on pelkästään homojen omassa päässä tällä hetkellä.
Laskin muuten huvikseen noita paljon haukuttuja ”homojuttuja” jolla Jatkoaika politisoi toimintaansa ja ajaa asioita jotka eivät kuulu jääkiekkoon ja ”mikä vitun pakko näistä homoista on koko ajan paasattava”. Nyt mennyt viikko oli tosiaan pride-viikko ja sitten hei arvaamaan paljonko näistä homoista koko ajan paasataan?
Yksi. Kolumni.
Oinosen TPS-kritiikissä sivuttiin Pridea 24.6.
Mutta siis. Yksi juttu. Miettikää paljonko saa raivokasta palautetta ja boikottiuhkia ja haistattelua (minä tunnen myös homoja!!!!!) ja muuta paskaa tässä ketjussa yhdellä jutulla. Ja sitten vittu ihmetellään mihin jääkiekkokulttuurissa muka tarvittaisiin tasa-arvosta puhumista.
Säälittävää jätkät, säälittävää.
Suomi on ihan valmis muihin kuin heteroihin, mutta ei asian ympärillä olevaan älyttömään vouhkaamiseen. Vituttaa tuntemiani homoseksuaaleja kun suurinta meteliä ja toisten tuomitsemista harjoittaa enimmäkseen itseään kaiken yläpuolelle asettavat heterot hyvikset, joita asiat ei edes koske.Oikeasti, minun puolestani jatkoaika saisi rummuttaa vieläkin enemmän näitä juttuja, koska kaikki nämä todistavat sen, että Suomi ei todellakaan ole valmis muuhun kuin heteroihin.
Jos Mohamed Al-Iskender lyö kiekon maaliin olympiafinaalissa Ruotsia vastaan, hänestä tulisi varmasti kansallissankari. Sen sijaan hänen ottaessaan tyhmän jäähyn, josta Ruotsi iskee ratkaisun, olisi ihan varmaa että herra Iskenderin some täyttyisi viesteistä "vitun neekeri", "passi pois", "ethän sinä ole edes Suomalainen" tai "mene takaisin Afrikkaan". Väitän, että Sebastian Aholle kohtelu olisi huomattavasti kevyempää.
Minä taas epäilen tätä asiaa aika suuresti. Toinen jääkiekkoväen suosikkipuolueista puhuu avoimesti koko työperäisen maahanmuuton lopettamisesta. Tämä puolue saa vaaleissa 20 prosenttia äänistä. Urheilupuolue kokoomuksesta löytyy dieselmaasturisiipensä, jonka edustajat ovat arvokonservatiiveja vannoen koti, kirkko ja isänmaa -ideologian nimeen. Näiden lisäksi demareista, kepusta, KD:sta ja RKP:stä (tämä porukka ei toki kohdista rasismiaan tummaihoisiin) löytyy merkittäviä määriä arvokonservatiiveja. Puhumattakaan sitten suurimmasta ryhmästä, eli Nukkuvista. Sielläpä se homostelu ja maahanmuutto vasta onkin no-no.
Linkki Iltalehteen Turun suojatiestäSuojatie täytyy kuulemma merkitä mustalla ja valkoisella. Turussa on about 1000 muuta suojatietä, missä ei ole värejä ollenkaan, mutta näistä ei kuitenkaan kukaan valita.