Mielenkiintoinen ja älykkäältäkin tuntuva näkökulma, mutta mielestäni johtopäätöksesi ovat hiukan puutteelliset.
Kyse on siitä, että näe sitä sisäänkätkettyä tarkoitusta tai suunnitelmaa, miksi juuri Suomen olisi pitänyt voittaa viime vuonna. Tai miksi Suomi epäonnistui tänä vuonna. Kyse oli joukosta sattumuksia, jotka sitten saivat aikaan tämän katastrofin. Yleensä ihmisillä on taipumus korostaa tarkoituksellisia toimia ja nähdä ne syynä menestykseen. Mutta täydellinen analyysi voisi kuitenkin tuoda esille jotakin sellaista suunnittelematonta, mitä ilman voittoa ei olisikaan saavutettu. Hypoteettinen esimerkki: Kähkönen sai buustin hyvään vireeseensä jostakin täysin triviaalista asiasta.
En ymmärrä, mihin tämä perustuu. Ei sovi unohtaa, että viime vuonna Puljujärvi pääsi pelaamaan tuttujen pelikavereiden kanssa. Pulju-Aho-Laine oli jo valmis kokonaisuus ennen turnausta. Tänä vuonna kaikenlainen koheesio joukkueesta puuttui ja valmistautuminen turnaukseen vaikutti vaillinaiselta. Lähtökohdatkin olivat erilaiset, kun niin moni pelaajista tuli ennestään vieraista paikoista, eikä valmennus ollut nähtävästi tutustunut materiaaliinsa riittävästi, saati päässyt hitsaamaan joukkuetta kasaan edellisissä mj-tapahtumissa.
Varmasti pitää paikkansa, että tänä vuonna valmistautuminen oli erilaista, suorastaan itsestään selvää. Joukkueen menestys muodostuu joukosta tarkoitettuja ja tarkoittamattomia asioita ja toimenpiteitä, jotka joskus johtavat tulokseen, joskus eivät. Puljujärven panos oli merkittävä, joskaan ei ratkaiseva myös U18 MM-kisoissa, joissa Suomi pelasi ilman muita tähtiä. Se, mitä väitän, on että ainakin katastrofi olisi vältetty, jos Pulju olisi yksilösuorituksillaan tekaissut pari maalia tyyliin viime vuoden finaali.
En tiedä, miksi näet Suomen pelin alussa huonompana ja lopussa parempana. Viisikkotasolla suorittaminen vaikutti minusta aika tasaiselta läpi ottelun, yksilötasolla maalit toivat suorittamiseen ripauksen rentoutta ja veivät Sveitsiltä puhtia pois. Sveitsi ei pelannut ottelua puolivaloilla, vaan he pelasivat toisen ottelun 24 tunnin sisään hiukan pienemmällä energian kulutuksella. Tämä ei kuitenkaan ole se syy, miksi joukkueiden välillä näkyi selvä tasoero. Suomella oli ja on yksinkertaisesti yksilötaidoiltaan valtavan paljon parempi materiaali, varsinkin pakkien osalta. Sveitsin ohella myös Suomen energisyys jäi ennakoitua pienemmäksi läpi ottelun, joka oli monille varmaan pieni yllätys valmentajanvaihdon jälkeen. Suomen parhaaksi eräksi jäi Ruotsia vastaan käyty ensimmäinen erä, jossa joukkue kykeni lyömään kaiken peliin. Sama ei onnistunut enää toistamiseen Sveitsiä vastaan .
Sveitsimatsi ei Suomen osalta nyt kovin erikoisesti sujunut ennen maaleja. Sen jälkeen näytti kuin joukkue olisi saanut ylimääräistä virtaa maaleista. Suomi otti ottelun kontrolliinsa eikä Veini joutunut kovasti urakoimaan. Todella mielenkiintoista olisi tietenkin ollut, jos ottelussa olisi ollut todellinen panos. Suomi joukkueena kuitenkin oli heikko alkusarjassa eikä putoamista tällaisten esitysten jälkeen voida ihmetellä.
En näe asiaa myöskään näin. Se ei minusta vain ole kauhean älykästä, että menestys liitetään joukkueen poikkeusyksilöihin, joka varmaankin tässä ajattelumallissa johtaa siihen, että menestys perustuu suurimmaksi osaksi sattumaan. Joskus materiaali on heikompaa, joskus parempaa. Tämä on se ajattelumalli, jota juuri Suomessa on kylvetty vuosina, jolloin menestystä ei ole tullut. Se on mielestäni enemmän vastuun pakoilua, vaikka totta kai siinä voi olla ripaus totuutta mukana. Suurin vasta-argumentti tähän poikkeusyksilöteoriaan on se, että esimerkiksi Ruotsi on onnistunut voittamaan jokaisen alkusarjaottelunsa viimeisen kymmenen vuoden aikana. Perustuuko heidän menestyksensä siis poikkeusyksilöihin? Tuollaisen esittäminen heidän yhteydessään tuntuu ainakin minusta täysin naurettavalta. Ja kun noin Suomen kokoiseen jääkiekkomaahan ei voida tätä poikkeusyksilöteoriaa soveltaa kuin erittäin rajallisella tavalla, joutuu se teoria auttamatta roskakoriin.
Tuo poikkeusyksilöihin liitetty menestys koski viime vuotta. Ja tietenkin myös tätä vuotta sikäli, että ko. ketju olisi voinut olla Suomella myös näissä kisoissa. On aika kova väite, jos väitetään, että PuLa-aho ei olisi tuonut Suomelle menestystä myös näissä kisoissa. Maalinteko kovissa turnauksissa aikuisten tasolla (ei MM-kisat) vaatii poikkeusyksilöitä, nuorten tasollakin parhaan pistemiehen lista vuodesta 2010 on seuraava: Mikael Granlund, Teemu Pulkkinen, Mikael Granlund, Joel Armia, Teuvo Teräväinen, Mikko Rantanen ja Jesse Puljujärvi. Joukkue ei aina menesty, vaikka sillä olisikin poikkeusyksilöitä, mutta ilman poikkeusyksilöitä menestyminen on erittäin hankalaa. Toki voidaan keskustella poikkeusyksilöiden määritelmästä: mutta vilkaisu 2000-luvun jälkipuoliskon joukkueisiin kertoo, että ainakin silloin poikkeus/huippuyksilöt puuttuivat ja kumma kyllä myös menestys.
Kaiketi täydellisesti viilattu pelitapa voisi tuoda yhtenä vuonna menestystä ennen kuin vastustajat oppivat sen. Ruotsin menestyksen taustalla on kuitenkin se, että Ruotsin juniorityö on tuottanut liukuhihnalla erittäin kovia pelimiehiä NHL:n viimeisen 10 vuoden aikana. Joukkueen materiaali on ollut ja on erittäin laadukasta. Mutta ehkäpä Ruotsikin olisi tarvinnut jonkun vielä ihmeellisemmän pelaajan pystyäkseen voittamaan juniorikisoja. Minusta sinun argumentointisi viittaa siihen, että olisi olemassa jokin muu menestyksen polku juniorikisoissa kuin huippuyksilöiden tuottaminen: en oikeastaan näe tuota yhteyttä sattumaan samalla tavalla. Huippupelaajien tuottaminen vaatii monia asioita ja ei ole aina tae menestykseen. Mutta jos joukkue rakennetaan oikealla tavalla ja kaikki muutkin tekijät puoltavat menestystä, silloin usein sattumakin on joukkueen puolella. Huippupelaajien tuottaminen ei puolestaan ole sattumaa tai sitten Ruotsin esimerkkiä seurannut Suomikin on vain sattumalta kyennyt tuottamaan huippupelaajia nuorissa.
Se nyt on vain niin, että menestyvien joukkueiden avainpelaajat nähdään menestyksen tullen poikkeusyksilöinä, vaikka asia on todennäköisesti myös niin, että menestys ruokkii menestystä ja vastuu lisää onnistumisia.
Tuo tulkinta voi joissakin tapauksissa olla lähellä totuutta, nimittäin silloin kun joku tavis nousee hetkeksi elämää suurempaan rooliin (Mäenalanen v. 2014 jne.), mutta eiköhän asia pian valkene kiekkomaailmalle. Tulkinta sitä paitsi soveltuu enemmänkin koko tarinan kertomiseen. Hyvin kuvaavaa on pelaajille esitetty kysymys voitetun pelin jälkeen: etsikää pelaaja, joka ei sano uskoneensa ja jopa tietäneensä joukkueen voittavan matsin. Näitä ennustajilta ei kysytä mitään silloin kun kisat ovat menneet pieleen, mitä he silloin aavistivat?