Siis herranisä mitä on tapahtunut. Mitä tapahtui. No KalPa meni finaaliin SM-liigassa, jota se on pelannut jo muutaman kauden tätä nykyistä ennen. En tiedä mitä erityistä painoarvoa näillä mun jutuilla on juuri nyt, koska ennen kauden alkua tosiaan, en koskaan kyllästy mainostamaan, en uskonut joukkueen selviytyvän edes sijalle 10, mutta on tässä parin tunnin aikana jo jotain tullut mieleen. Kesä 2016 oli ensimmäinen kesä vuosikausiin, kun en edes jaksanut miettiä koko KalPaa minuuttiakaan, koska joukkue oli yksinkertaisesti niin turha ja toivoton kokonaisuus.
Mutta 9-10 kuukautta muuttaa paljon. Tänään tapahtuneita ja varmistuneita asioita:
1) KalPa voitti ei vain yhden, vaan kaksi playoff-sarjaa, koska miksi lopettaa kun on päästy vauhtiin
2) KalPa varmisti seurahistorian kolmannen SM-liigamitalin ja toisen finaalipaikan
3) KalPa mahdollisesti varmisti tämän olevan seurahistorian paras SM-liigakausi, ehkä
4) ja joo, kyllä, KalPa sijoittui loppujen lopuksi paremmin kuin JYP ensimmäistä kertaa sitten kauden 1990-91
ja jotain muutakin välillä olin keksivinäni. Olen aivan äimän käkenä ja niin positiivisella tavalla tyrmistynyt kuin olla voi. Olen oikeasti vilpittömän pahoillani jos/kun menee hermot negailujeni kanssa, mutta kun haluan vain olla varovainen loppuun saakka ja KalPan kanssa on vuosien saatossa oppinut varautumaan pahimpaan. Jossain määrin jopa odottamaan ja siitä lisää kohta. Onneksi joukkue ei hermoile ja arkaile samalla tavalla, vaan luottaa itseensä loppuun saakka, tänään sille saatiin melkeinpä jo paras mahdollinen palkinto.
Ja millä joukkueella finaaliin lopulta mentiin. Joskus alkukesästä tuli aivan epäuskoinen olo kun ilmoitettiin että superhankinta Alexander Ruuttu oli hommattu Kuopioon kahden vuoden pahvilla. 3000 ihmistä hallilla oli superkova suoritus ja tuntui siltä, että koko seura oli niskalaukausta vaille arkkuun valmis (jälleen varmaan yltiönegatiivinen näkemys, pahoittelut). Jotain todella kaunista ja runollista on siinä, että finaaleihin mennään juuri tällä joukkueella. Sitä yritettiin melkoisilla miljoonamiehistöillä - Sami Kapanen, Jukka Hentunen, Jukka Voutilainen, Tommi Miettinen, Kalle Kerman, Sakari Salminen, Adam Masuhr kaikki kovaa palkkaa nostaneet kivet käännettiin ympäri, mutta mustaa pekkaa jäi vain käteen kerta toisensa jälkeen. Lopulta ei tarvittu kuin Meidän Jaska ja Tomppa SaiPasta, Keräsen Janne Raumalta, yksi aina sulava maalivahti sekä Matias Myttynen Tampereelta ja matka finaaleihin alkoi.
Uskomaton tarina. Olen 99% varma, että kauden ekassa kotipelissä oli jotain 2400-2700 katsojaa. Tänään mentiin seurahistorian toista kertaa finaaleihin täyden Montun edessä. Tässä kaikessa on Pekka Virralla niin järkyttävän suuri ja merkittävä rooli, että sitä pystyy kunnolla parsimaan vasta myöhemmin. Mutta ihan oikeasti KalPa oli keväällä 2014 sarjajumbo, niin alhainen kuin voi vain olla. Aika pirun kovaa työtä tuo hieno mies on kolmessa vuodessa tehnyt, niillä taloudellisilla resursseilla, jotka seuralla ikävä kyllä on käytössään.
KalPa on viimeisen kuukauden aikana ja viimeistään tänään aivan perustavanlaatuisella tavalla luonut nahkansa. Minulla on siitä Blues-sarjasta lähtien ollut tietynlainen mielikuva KalPasta: lopulta hävitään aina, jokin menee aina pieleen, joku pettää tai sulaa lopulta. Jos kaikki meneekin näennäisesti hyvin, niin puolivälierissä tai viimeistään välierissä taso on vain liian kova, eikä KalPa enää pärjää. Ennen kaikkea viimeistään JYP on liian kova pala. Tänä iltana tämä kaikki on kuitenkin osoitettu täydeksi huuhaaksi ja sen sulattelussa menee aika paradoksaalisesti vielä aikansa. KalPa on osoittanut olevansa joukkue ja organisaatio, joka voi voittaa jotain. Se voi jo itsessään olla mittaamattoman arvokas juttu, sillä välillä jopa pronssimitali alkoi jo tuntua aivan utopistiselta tavoitteelta. Kuopiolaisen kiekkoyleisön uskon seuraan voisi kuvitella palautuneen, todella arvokasta.
Tämä oli jotain todella hienoa, on ollut tähän saakka ja jatkuu vielä tiistaina. Masu ei todellakaan ole täynnä ja kyllähän se lopulta vielä oikeasti harmittaa, jos mestaruus jää välistä, mutta kaikki nämä lähtökohdat huomioon ottaen tänä iltana saa varmaan olla ihan iloinen ja onnellinen jo nyt saavutetusta. Kiitos KalPa!
Mutta 9-10 kuukautta muuttaa paljon. Tänään tapahtuneita ja varmistuneita asioita:
1) KalPa voitti ei vain yhden, vaan kaksi playoff-sarjaa, koska miksi lopettaa kun on päästy vauhtiin
2) KalPa varmisti seurahistorian kolmannen SM-liigamitalin ja toisen finaalipaikan
3) KalPa mahdollisesti varmisti tämän olevan seurahistorian paras SM-liigakausi, ehkä
4) ja joo, kyllä, KalPa sijoittui loppujen lopuksi paremmin kuin JYP ensimmäistä kertaa sitten kauden 1990-91
ja jotain muutakin välillä olin keksivinäni. Olen aivan äimän käkenä ja niin positiivisella tavalla tyrmistynyt kuin olla voi. Olen oikeasti vilpittömän pahoillani jos/kun menee hermot negailujeni kanssa, mutta kun haluan vain olla varovainen loppuun saakka ja KalPan kanssa on vuosien saatossa oppinut varautumaan pahimpaan. Jossain määrin jopa odottamaan ja siitä lisää kohta. Onneksi joukkue ei hermoile ja arkaile samalla tavalla, vaan luottaa itseensä loppuun saakka, tänään sille saatiin melkeinpä jo paras mahdollinen palkinto.
Ja millä joukkueella finaaliin lopulta mentiin. Joskus alkukesästä tuli aivan epäuskoinen olo kun ilmoitettiin että superhankinta Alexander Ruuttu oli hommattu Kuopioon kahden vuoden pahvilla. 3000 ihmistä hallilla oli superkova suoritus ja tuntui siltä, että koko seura oli niskalaukausta vaille arkkuun valmis (jälleen varmaan yltiönegatiivinen näkemys, pahoittelut). Jotain todella kaunista ja runollista on siinä, että finaaleihin mennään juuri tällä joukkueella. Sitä yritettiin melkoisilla miljoonamiehistöillä - Sami Kapanen, Jukka Hentunen, Jukka Voutilainen, Tommi Miettinen, Kalle Kerman, Sakari Salminen, Adam Masuhr kaikki kovaa palkkaa nostaneet kivet käännettiin ympäri, mutta mustaa pekkaa jäi vain käteen kerta toisensa jälkeen. Lopulta ei tarvittu kuin Meidän Jaska ja Tomppa SaiPasta, Keräsen Janne Raumalta, yksi aina sulava maalivahti sekä Matias Myttynen Tampereelta ja matka finaaleihin alkoi.
Uskomaton tarina. Olen 99% varma, että kauden ekassa kotipelissä oli jotain 2400-2700 katsojaa. Tänään mentiin seurahistorian toista kertaa finaaleihin täyden Montun edessä. Tässä kaikessa on Pekka Virralla niin järkyttävän suuri ja merkittävä rooli, että sitä pystyy kunnolla parsimaan vasta myöhemmin. Mutta ihan oikeasti KalPa oli keväällä 2014 sarjajumbo, niin alhainen kuin voi vain olla. Aika pirun kovaa työtä tuo hieno mies on kolmessa vuodessa tehnyt, niillä taloudellisilla resursseilla, jotka seuralla ikävä kyllä on käytössään.
KalPa on viimeisen kuukauden aikana ja viimeistään tänään aivan perustavanlaatuisella tavalla luonut nahkansa. Minulla on siitä Blues-sarjasta lähtien ollut tietynlainen mielikuva KalPasta: lopulta hävitään aina, jokin menee aina pieleen, joku pettää tai sulaa lopulta. Jos kaikki meneekin näennäisesti hyvin, niin puolivälierissä tai viimeistään välierissä taso on vain liian kova, eikä KalPa enää pärjää. Ennen kaikkea viimeistään JYP on liian kova pala. Tänä iltana tämä kaikki on kuitenkin osoitettu täydeksi huuhaaksi ja sen sulattelussa menee aika paradoksaalisesti vielä aikansa. KalPa on osoittanut olevansa joukkue ja organisaatio, joka voi voittaa jotain. Se voi jo itsessään olla mittaamattoman arvokas juttu, sillä välillä jopa pronssimitali alkoi jo tuntua aivan utopistiselta tavoitteelta. Kuopiolaisen kiekkoyleisön uskon seuraan voisi kuvitella palautuneen, todella arvokasta.
Tämä oli jotain todella hienoa, on ollut tähän saakka ja jatkuu vielä tiistaina. Masu ei todellakaan ole täynnä ja kyllähän se lopulta vielä oikeasti harmittaa, jos mestaruus jää välistä, mutta kaikki nämä lähtökohdat huomioon ottaen tänä iltana saa varmaan olla ihan iloinen ja onnellinen jo nyt saavutetusta. Kiitos KalPa!
Viimeksi muokattu: