Ilmoitukset

Nimimerkki Johnny B. Goode palkittiin viikon huililla hänen hyvän maun vastaisesta viestistään "Ärsyttävin mainos?"-ketjussa.

Nimimerkin Hiihtofani hiihtokausi päättyi nyt lopullisesti. Tuomaristo ei kokenut hänen hämmentävillä hiihtoaiheisilla viesteillään ja puhtailla provosoinneillaan olevan mitään annettavaa jääkiekkoaiheiselle palstalle.

Nimimerkki heavylutaa18 passitettiin kahdeksi viikoksi katsomon puolelle jatkuvien provosointien ja henkilökohtaisten hyökkäysten vuoksi.

Sulje ilmoitus

Nimimerkki Micol keskittyi perjantain kierroksen jälkilöylyissä jatkuvasti itsemoderointiin ja henkilökohtaisuuksiin. Tämän vuoksi hän ei kirjoita palstalle kahteen viikkoon.

Sulje ilmoitus

Kuuma pudotuspelikierros vei muutaman kirjoittajan ylikierroksille. Kurinpito on päättänyt antaa seuraavat pelikiellot:

Nimimerkki lake79 on passitettu kuukauden pelikieltoon toivottuaan toisen pelaajan loukkaamista. Samainen nimimerkki on kunnostautunut samassa asiassa aiemminkin, joten rikehistoria vaikutti pelikiellon pituuteen korottavasti.

Nimimerkki Ultraorthdoxjew pääsee viikon tauolle kirjoitettuaan useamman turhan lestadiolaisiin liittyvän provosoinnin Ilves-Kärpät-ottelun otteluketjuun.

Nimimerkki Crueman kirjoitti useamman hyvän maun vastaisen viestin kyseenalaisia taklauksia käsittelevään ketjuun. Hän kuittasi viestittelyllään viikon pelikiellon.

Sulje ilmoitus

Nimimerkki bunghole on laitettu kahden viikon jäähylle jatkuvan itsemoderoinnin ja henkilökohtaisuuksien vuoksi.

Sulje ilmoitus

Kalamiehiä?

Viestiketju osiossa 'Vapaa keskustelu' , aloittajana HIFK-mies, 22.06.2001 klo 00.49.

  1. Murkula Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Jääkiekko!
    Eilisiltana taas vajaa pari tuntia vesillä ja 1 hauki 5 kuhaa saalis. Kaksi kuhaa otin mutta ei kumpikaan ylätnyt 50cm vaikka lakisääteisiä olivat ja jonkun verran yli. Olen päättänyt että alan ottaa ruokakalat noista täysimittaisista kun pientä kalaa tuntuu olevan järvessä paljon.
    Eilen kokeilin vaan netistä hankittuja uusia/käytettyjä hiihtäjäpoikia joita jäi itselle 34 kpl ja niillä kalat tietysti tuli. Pakko olikin kun ei muita ollut vedessä.

    Sekkupoika (mies) soitti illalla, oli saanut Saimaalta 77 kuhan, joka lienee jossain 4,5 kilon paikkeilla ja toinen sukulaismies riipaisi toissailtana 6,8 kilosen kuhan. Kiva kun kaverit riipoo tommosia mörköjä ja ite ei pääse edes 50cm yli.... No parin viikon päästä alkaa loma ja Paasivesi / Orivesi mökkirannasta lähdettäessä niin eiköhän sieltä ala tulla itsellekin vähän kookkaampaa murikkaa.
     
  2. Surukuku Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Sanaan Sepot ja muut jemeniläiset kiekkoseurat
    Kävi tuossa aamutuimaan mielessä, että pitäisiköhän panna ihan ykköset päälle, kun joskus päästään syömään itse pyydettyä kuhaa. Alkaa olla meinaan kuhan kilohinta kohdillaan, kun olen ajellut illasta toiseen kalan perässä, tartutellut vieheitä pohjaan ja pisteenä Iin päälle tempaisin toissailtana siirtymällä potkurin kiveen niin, että uusi piti hankkia. Onneksi löytyi omalta kylältä ja ihan sopuhintaan.

    Emäntäkin jo pikkuisen ihmetteli, johon minä totesin, että eikö se ole hyvä että pysyn iltaisin pois tieltä vonkaamasta. Noh, hän siihen sanoa silipaisi, että liekö siinäkin yhtä huono tuuri kuin kalalla... lähdin vähin äänin ulos potkimaan kiviä.

    Niin - kuhaa kyllä on tullut, mutta niin onnettoman pientä, ettei mitään järkeä ja haukia en enää viitsi ottaa ruokakalaksi, vaikka on joitakin ihan kunnon vonkaleitakin noussut.
     
  3. Murkula Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Jääkiekko!
    Lainaus:
    Haha, tässähän se on syy olla kalassa. Paskakin päivä kalassa on parempi kuin päivä kotona, sanotaan. (vaikkei aina pidäkään paikkaansa)

    Kalamies ei luovuta. Pitää vain olla ovelampi kuin kala, niin lopulta voittaa.
     
  4. Surukuku Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Sanaan Sepot ja muut jemeniläiset kiekkoseurat
    Lainaus:
    Kiitettävää asennetta, veli @Murkula!
    Eihän tässä luovuttamassa olla ja kyllähän minä syynkin tiedän huonoon kuhan tuloon. Mulla on pikkuhiljaa jääneet esim.kaikki Hiihtäjäpojat maapalloon kiinni eikä pakista oikein löydy korvaavaa houkutinta enää. Kokeilin eilen mm. aika karmean kokoista punamustaa n. viidessä metrissä kulkevaa syvännevaappua, jolla tavallisesti saa haukia. Noh, sain haukia....
    Emäntä on ilmoittanut meidän "pikku tytön" (koira) Joensuuhun näyttelyyn tuossa ensi kuun alussa - lähden mukaan penkomaan Jokikoneen viehevalikoimia oikein olan takaa ja otan, mitä löydän vähän reilummin tällä kertaa.

    Taistelu jatkuu...
     
  5. Murkula Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Jääkiekko!
    Haha, on se vaan melkosta kun kalassa on koko perheellä. Vaimo ei ole ennen heittänyt ollenkaan avokelalla, tänään heitti. Pojat on karvan vaille neljä ja kaksi ja molemmat halusivat onkia.
    Meikä väisteli koukkuja, syötitti niitä ja setvi siimoja. Pienessä veneessä oli vielä vetouistelukalusto mukana niin hallelujaa mitä sähläystä. Mutta niin vaan sieltä vetästiin illaksi ruokakalat ja kun rannasta sai vielä kerätä kanttarellit, niin on sitä vaan pakko olla tyytyväinen elämäänsä.
     
  6. Surukuku Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Sanaan Sepot ja muut jemeniläiset kiekkoseurat
    Lainaus:
    Oi niitä aikoja...
    Mulla tuo koukkujen väistely ei aina onnistunut ihan täysin, mutta joka kerta saatiin koukut ja/tai vieheet irti kotikonstein eikä lääkäriin tarvinnut lähteä.
    Viikko sitten oli vanhin tytär perheineen kylässä ja käytiin tuossa lähellä malliksi porukalla uistelemassa. Palautui aika nopeasti mieleen parin alle kouluikäisen kanssa, miksi olisi hyvä olla silmät takaraivossakin. Mutta - pääsääntöisesti mukavia yhteisiä kokemuksia ja kun vielä muutama hauenpulikkakin nousi näytille, niin onpahan kavereille kertomista heilläkin.

    Btw - kävin eilen loistokelissä uistelemassa nelisen tuntia ja tulos oli kuin olisi kaivosta kalaa pyytänyt. Kun olin jo kokoilmassa kamppeita kasaan, yksi ahvenen tumppi kuin kiusakseni nappasi kiinni ja kävimme pienen keskustelutuokion sitä irroitellessani, miksi ei kannata itsensä kokoista vaappua käydä jahtaamaan - tuota kokemusta viisaanpana kaveri jatkaa eloaan toistaiseksi...
     
  7. Andi Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Jukurit, Tappara
    Yksi uistelureissu tänä kesänä tullut soudeltua ja muutama hassu ahven saaliina. Samoin laiturinnokasta pari affenaa heittämällä noussut. Keskikoko noilla ollut luokkaa pieni. Sitä jaksan hämmästellä että jälleen kuitenkin erittäin hyvä muikkukesä on käynnissä. Joka kerta kun verkot on käynyt nostamassa, on muikkuja tullut vähintään se 30-40kpl, useimmiten enemmän. Ainakin muutaman kesän on ollut nyt putkeen hyvä meininki noiden suhteen. Tänä kesänä ei toki sellaista 20kg saalista ole kerralla sattunut kohdalle, mutta oikeastaan parempikin niin, kun tuo syöminen on taloudessa pitkälti omilla harteilla ja vähemmästäkin meinaa kesän lopulla tulla jo ähky.
     
  8. Surukuku Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Sanaan Sepot ja muut jemeniläiset kiekkoseurat
    Uisteltu on, haukia on tavattu, morjestettu ja pistetty takaisin taipaleelle, mitta-kuhat ovat tiukassa edelleen. Meinasin jo repiä toissa iltana pelihousuni, kun yksi yllättävä karikko vei kolme uistinta kerralla, parhaasta päästä tietenkin, ja kolhin siinä myös pikkuisen konettakin - uusi potkurikin sai pieniä merkkejä käytöstä.
    Vahingosta viisastuneena pyörin eilen kaikuluotaimen ja jigivavan kanssa ihan kotilahdella, ja kappas... Eräässä rinteessä oli lupaavasti elämää ja lopulta Ahti soi hieman balsamia haavoille lahjoittamalla muutaman pulskan reippaan puolikiloisen ahvenen - tiedän, mitä tänään on ruuaksi (nam).

    Sain siinä samassa paikassa tämän kesän komeimman hauenkin, mutta pienen tuijottelutuokion jälkeen siinä jigiä irrotellessani päästin kaverin takaisin uimaan. On se kuitenkin vaan jännä tapella useamman kilon hauen kanssa kevyillä jigivehkeillä, siinä vapa taipuu, räikkä huutaa ja siima soi...

    Tänään olisi taas tarkoitus lähteä ratkomaan "Kadonnen kuhan arvoitusta", joskin nyt taas joutuu antamaan hieman tasoitusta kaluston osalta, kun viehepakkiin on syttynyt puutteen punainen valo muutaman ottivieheen paikalle - asiaa pitää korjata lauantaina Joensuussa käydessäni.
     
  9. Surukuku Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Sanaan Sepot ja muut jemeniläiset kiekkoseurat
    Toin lauantaina kapallisen Hiihtäjäpoikia Joensuusta. Kysyin myyjältä, mitä ilman hän ei lähtisi kuhanpyyntiin ja hän kysyi minulta: "Minne?". Kerroin kalaveteni ja hän marssi vaappujen luo ja otti pari sellaista, mitkä eivät olleet käyneet mielessänikään. Ja eikun mukaan vaan...
    Eilen kävin kokaisemassa uusia vieheitä ja pari kuhaa kävi kiinni, mutta siinä alamittaisen rajoilla, joten toin ne vain kotivesilleni kasvamaan. Joka tapauksessa nyt alkaa olla jo niin paikoista kuin vieheistäkin hajua, mistä ja kuinka kuhaa narrataan. Käytin myös siimassa 60g painoa n. 10 metrin päässä vieheestä, joka painui siten lähes kuuteen metriin, missä kaiun mukaan on ollut eniten eloa lähes joka uistelukerta.

    Sen verran vielä siitä myyjän asiantuntemuksensa, että toiseen hänen valitsemistaan Hiihtäjäpojista kävi kuha kiinni heti eka kymmenminuuttisella - väri oli "Kromi Chili-lime-dip"

    Edit: Korjattu vaapun väri oikeaksi (huokaus)
     
    Viimeksi muokattu: 16.08.2017 klo 09.09
  10. Murkula Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Jääkiekko!
    Tässä on muutama päivä yritetty treenailla huomiseen kisaan ja ei ole oikeastaan mitään hajua mitä pitäisi touhuta. Ehkä me vaan vedetään laatikollinen sekalaista kalaa.
    Muikkua menee verkkoihin reippaanlaisesti ja kuhaverkot toimii. Uistimillakin kalaa on tullut ihan ok, mutta ei siten, että niillä huomisissa kisoissa pärjäisi. Huomenna on kuitenkin sitten uusi päivä.
     
  11. Hereworth Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Kerho, Joni Puurula, Philadelphia Flyers
    Haukia tarttui iltaseööa joen varrelta heittämältä muutama kelpo yksilö, ja menivät fileiksi. Onkos palstan kalamiehillä jotakin hyvää reseptiä haukipyöryköille, kun puutteellisen fileeraustaidon myötä nuo jäivät auttamatta vähän ruotoisiksi?
     
  12. Surukuku Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Sanaan Sepot ja muut jemeniläiset kiekkoseurat
    Eilisellä uistelusessiolla sai tapella haukien kanssa ihan todenteolla. Oli harvinaisen virkeitä parikiloisia torpeedoja siiman päässä heti useampi illan mittaan - jokaisen punnasin ennen kuin päästin vapaaksi. Kävi myös erittäin selväksi, ettei hauki välitä, millainen uistin on väriltään ja/tai muodoltaan, kun on otti päällä - kaikki kelpaa...
    Kuha sen sijaan jaksaa kranttuilla, sillä eilenkin tuli vain yksi tärppi, joka oli tunnistettavissa kuhan tekemäksi myös paikan perusteella - laivaväylän päällä pari vihaista nykäistä vavassa ja siinä kaikki. Kaiussa näkyi useampia pikkukalaparvia siinä väylällä lyhyellä matkalla, mutta ei niitä jahtaaville maistunut vaappu.
     
  13. Kansankynttilä Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Vaasan Sport
    Hei Jyväskylän paikallisjaosto ja miksei toki muutkin palstalaiset. Opinnot kuljettivat minut täksi syksyksi Jyväskylään ja kalastuspaikkoja olen vailla. Venettä ei ole eikä tule ja siksi en myöskään aio hankkia lupia Tuomiojärvelle tai muuallekkaan. Mahtaakohan Jyväskylässä olla semmoista järveä taikka lampea tai mitä tahansa, missä saa kalastaa pelkällä valtion kalastusmaksulla?
     
  14. Vesuri Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Vyborg Jesters
    Lainaus:
    Saat heittokalastaa tai uistella yhdellä vavalla kaikilla järvillä poislukien noi istarijärvet (Tuomiojärvi ja Köhniöjärvi) sekä vaelluskalavesistöjen koski- ja virta-alueet. Riittää pelkkä kalastonhoitomaksu, joka sisältää nykyään myös vieheluvan. Useammalla vavalla uistellessa tarvitsee vesialueen omistajan luvan. Onkimiseen ja pilkkimiseen ei tarvitse lupaa laisinkaan.
     
  15. Kansankynttilä Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Vaasan Sport
    Lainaus:
    Eli esimerkiksi Jyväsjärveen ei tarvisi muutakun valtion kortin? Jotenkin olin siinä uskossa, että sinnekkin tarvii järvikohtaisen luvan. Mielelläni ottaisin kalapaikkavihjeitä tarkemminkin vastaan, jos mahdollista vaikka yv.
     
  16. Vesuri Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Vyborg Jesters
    Lainaus:
    Et tarvitse rannalta heittelyyn mitään valtion kalastonhoitomaksun lisäksi. Ihan yleisenä nyrkkisääntönä voi pitää, että saat heitellä millä tahansa järvellä pois lukien noi istarijärvet ja lohi- ja siikapitoiset virtavedet. Niiltä osin lupakäytäntö yksinkertaistunut, että nykyään toi valtion kalastonhoitomaksu sisältää myös vieheluvan. Hinta toki noussut sen myötä ja vetouistelijat ja koskilla kalastajat joutuvat maksamaan vieheluvan turhaan. Kalastonhoitomaksu on kalenterivuoden ja tälle vuodelle 39€. Luvan saat hankittua täältä. Tulee PDF:nä sähköpostiin ja riittää kun tallentaa luuriin. Voi toki tulostaakin.
     
  17. Surukuku Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Sanaan Sepot ja muut jemeniläiset kiekkoseurat
    Pikkuisen on uistelu jäänyt vähäisemmälle tässä syksyn korvalla. Viime kerrasta on jo aikaa useampi päivä ja silloin, vaimon toiveesta, toin kotiin parin kilon hauen, josta tuli seuraavan päivän ruoka. Olihan se ihan syötävää, mutta ei se kuhalle tai ahvenelle pärjää alkuunkaan.
    Kävimme eilen vaimon kanssa jiggaamassa tuossa kotilahdella, mutta tällä kertaa ei Ahti ollut suosiollinen eikä antanut kuin pari tärppiä ja yhden hauenpuikulan, joka sai vielä jatkoaikaa. Ensi viikolla voisi olla semmoisia lämpimiä tyyniä iltoja jigihommiin, jos kävisi pikkuisen kauempanakin koittamassa, kuinka jigi toimii.
     
  18. Surukuku Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Sanaan Sepot ja muut jemeniläiset kiekkoseurat
    Tuli sitten käytyä jiggailemassa vähän kotilahtea kauempanakin...
    Mulla on veneessä tänä kesänä laitettu wifi-kaikuluotain ja näyttöpäätteenä 10 tuuman tabletti. Kaiun erottelukyky yhdistettynä tabletin isoon ja tarkkaan näyttöön on sen verran hyvä kombo, että sillä on helppo paikallistaa kaikki pikkukalaparvetkin ja mm. tuota ominaisuutta hyväksi käyttäen olen haeskellut hyviä jiggausmestoja.
    No, tänään sitten natsasi, kun ankkuroin veneen aina paikkaan, joka kuhisi pikkukaloja - rupesi niitä kuhiakin löytymään. Noh, totuuden nimissä on sanottava, että suurin osa niistä oli alamittaisia, mutta pari mitallistakin nousi ylös ja lähti mukaan. Oli pitkästä aikaa ihan mielenkiintoinen kalareissu.
     
  19. Surukuku Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Sanaan Sepot ja muut jemeniläiset kiekkoseurat
    Käytiin tänään vaimon kanssa jigiä liottamassa ja tuloksena puoli sankollista pannukarkeita ahvenia ja yksi mittakuha. Keli oli miellyttävä, aurinkoa ja vain vähän tuulta eli elementit kohdillaan mukavalle reissulle.
    Seuraava haaste on löytää kookkaampia ahvenia ja kuhia, mikä ilmeisesti tarkoittaa syvempien syvänteiden reunojen koluamista eli haastetta riittää - edelleen.
     
  20. Surukuku Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Sanaan Sepot ja muut jemeniläiset kiekkoseurat
    Ei päivää ilman kuhaa! Eilen kävin koluamassa kareja ja monttuja ja palkaksi yksi mittakuha, joka päätyi pakkaseen.
    Nyt alkaa olla jo hieman tatsia tuohon kuhan jigaamiseen - on jo käsitystä, mikä on kuhan tekemä tärppi ja mikä ahvenen. Hauki pirulainen tulee yleensä niin ryminällä päälle, ettei siinä paljoa tärppejä kerkiä arvostelemaan, mutta joskus sekin käy nykimässä jigiä ennen lopullista iskua lähellä venettä.
    Eilen sain mittakuhani puhtaasti sillä, että parin varovaisen kuhaksi tunnistettavan nykäisyn jälkeen uskoin, ettei jigi vain ole oikean värinen/kokoinen ja rupesin vaihtelemaan jigiä aina muutaman heiton jälkeen. Kun lopulta sattui se "oikea" väri/koko, pamahti kala kiinni heti jigin painuttua pohjaan.
    Ahvenet ovat välillä ärsyttäviä, kun pienet sellaiset eivät saa edes kolmen tuuman jigiä kunnolla suuhunsa, ne nykivät sitä pyrstöstä ja saahan siinä yrittää vastaiskua, kun koukku on vielä kaukana kalasta. Kun pyydystän ahventa, käytän joskus jopa 2,5 tuuman jigiä ja 3/0 koukkua, joka yltää yli jigin puolen välin pyrstöosan alkuun asti. Tuossa on tietysti haittana se, että saaliiksi tulee paljon myös pieniä ahvenia, mutta toimii joka tapauksessa.
     
  21. Surukuku Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Sanaan Sepot ja muut jemeniläiset kiekkoseurat
    Tänään sain pienehköjen ahventen ja parin alamittaisen kuhan lisäksi aika erikoisen saaliin. Luulin, että jigiin oli tarttunut kookas hauki, kun pisti niin perhanasti hanttiin, mutta haaviin tulikin lähes 600 gramman lahna - komea kala, joka sai jatkoaikaa ainakin vielä tällä kertaa.
     
  22. Surukuku Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Sanaan Sepot ja muut jemeniläiset kiekkoseurat
    Tähän synkkään yksinpuheluuni jatkoksi vielä, että on tullut koluttua erinnäisiäkin kumpuja ja monttuja Koiruksen karikkoisilla selillä ilta illan jälkeen, mutta yli 45-senttiset kuhat ovat tiukassa. Eilenkin yksi alamittainen tuli lupaavasta paikasta keskeltä yli 10 metrin syvyistä selkää kummun rinteestä - ja tuo yksi vain, ei enempää...
    Suuret kalat, etenkin kuhat ja ahvenet, siis loistavat poissaolollaan tai eivät ainakaan tartu vieheisiin. Toki, muutaman kolmikiloisen hauen olen uistelemalla saanut ja saisin ehkä isompiakin, jos haukia pyytäisin, sillä sen verran helpompi niitä on löytää.

    En tiedä sitten, pitääkö suurentaa jigin kokoa, vai mikä neuvoksi, jotta suuremmatkin kuhat kiinnostuisivat tarjoilusta...
     
  23. Surukuku Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Sanaan Sepot ja muut jemeniläiset kiekkoseurat
    Eilen aivan jumalaisen kaunis tyyni ilta järvellä, kuten kuvastakin näkyy (klo 19:30) ja emännän kanssa suunnistettiin oitis töiden jälkeen jigaamaan (kuhaa). Ahti pikkuisen vedätti taas, kun ei antanut kuin alamittaisia kuhantumppeja - isompaa haukea olisi kyllä ollut saatavilla, mutta yritimme olla tarjoilematta jigiä liian ilmiselville paikoille. Otin yhden kerran tietoisen riskin ja heitin lähelle rantaa syvänteen reunalla. Palkaksi moisesta iski puolentoista kilon hagert heti kiinni jigiin ja pääsi kurkkaamaan huikean kaunista syysiltaa muutamaksi hetkeksi ennen vapaaksi pääsyään.
    Btw - emäntä ei ollut ennen eilistä kuhaa jigiinsä onnistunut jallittamaan, mutta kun alkuun pääsi, vei nimiinsä eilisen kuha-cupin useammalla kalallaan. Kylläpä tuo Ahti vanhana kelminä tietää, miten naista miellytetään ja minä herrasmiehenä kiitin ja nostin lähtiessä lippalakkia - pitänee yrittää käyttää tilaisuus hyväksi...

    Pitänee myös alkaa uskomaan, ettei isompaa kuhaa ole hevin tarjolla, kun kaikki paikat antavat vain pientä, siis alamittaista kalaa. Semmoisen havainnon olen kuitenkin tehnyt, ettei jigin värillä ole ehkä niin isoa merkitystä kuin sen muodolla, koolla ja uittamistyylillä.
     

    Liitetyt tiedostot:

    Viimeksi muokattu: 14.09.2017 klo 11.07
  24. Surukuku Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Sanaan Sepot ja muut jemeniläiset kiekkoseurat
    Olipa taas tuossa viikonlopun molemmin puolin huikeita kelejä käydä uistelemassa ja jigiä liottamassa Koiruksen selkävesillä.
    Ahventen saanti on kohtuu taattua, joskaan kookkaita yksilöitä, siis lähemmäs kiloisia, ei ole näkynyt. Kuhat ovat olleet ihan järkiään alamittaisia, mutta aina kannattaa kuitenkin yrittää, jos löytyneessä parvessa olisi isompiakin, mitat täyttäviä yksilöitä.
    Toisaalta, järvelle on voinut lähteä jo aikaisin iltapäivällä ja aurinko ja tyyni lämmin keli ovat hellineet kalastajia siihen malliin, että muutama tärppi ja pirteä ahven saaviin eri paikoista, niin on mielenkiinto säilynyt hamaan auringonlaskuun asti.

    Edit: Paikanvaihdossa mulla on semmoinen taktiikka, että heti ensimmäisen hauen tartuttua paikka vaihtuu, sillä kokemuksesta hauki karkoittaa ahvenet kauemmas tai ainakin aroiksi ja syömähaluttomiksi.

    Tein tuossa sunnuntaina ahvenkeittoa n. kolme litraa...

    - peratut nahattomat ahvenet kiehuvaan veteen n. 10 minuutiksi ja pois - ovat aavistuksen vielä kiinteitä, jolloin helpompi käsitellä
    - kattilaan laakerinlehti, maustepippuria ja suolaa maun mukaan
    - porkkanat ja sipulit pieneksi pilkottuina kattilaan kiehumaan ensin, 10 minuutin kuluttua perunat pieniksi pilkottuina nekin
    - vihannesten kiehuessa kalat perataan ruodottomiksi, pilkotaan palat pieniksi ja takaisin kiehumaan
    - lisätään vielä hieman valkosipulia murskattuna, puolikkaan limen mehu, korianterin "lehtiä" (meillä pakasteesta) ja pieni chilipalko pieneksi hakattuna
    - keiton kruunaa desi-puolitoista kermaa hieman ennen tarjoilua

    ...on aivan helevetin hyvää, kevyttä ja ruodottomana käy kaikille, jotka ylipäätään kalaa syövät, myös pienille lapsille.
     
    Viimeksi muokattu: 27.09.2017 klo 09.55
  25. Watson Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Kärpät, Arsenal
    Lainaus:
    Tässä aikojen kuluessa lueskellut teidän mielenkiintoisia kalajuttuja. Toki uistinta voi isontaa, mutta aika isoilla vieheillä tunnutte jo nyt vetävän. Itse koittaisin jopa pienentää. Omassa mökkijärvessäni (Kiantajärvi) parhaiten kuhaa antaa 11-13 cm vaappu, tuosta kun isontaa niin saalismäärät tippuu radikaalisti eikä kuhankokokaan kasva yhtään. Oma suosikkini on Velho, joka on välissä aivan ylivoimainen. Velho on tosin aika perusherkkä säädettävä, mutta ne sivutuijaukset on sitten ihan älyttömiä kun uinnin saa kohdilleen. Perusvarmana koneena tänä kesänä mukaan tuli Rapala Scatter Rap Husky 13, jolle löytyy pari tosi mukavan näköistä väriä ja uinti on omaakin silmää miellyttävä. Pelkästään näillä kahdella eri värein mausteltuna sain tänä kesänä kymmenkunta 2-3 kg kuhaa. Lisämausteeksi jos pistää Tintin lusikan (kuhastaja tai pelti-vaappu) niin itse en ainakaan parempaa kombinaatiota ole löytänyt kuhanpyyntiin.

    Itse en saa Jessellä, bombereilla yms. kehutuilla kuhakoneilla juuri mitään ja +15cm vaapuilla tulee käytännössä vain haukea. Parhaiten saalista tulee takilalla, vedettynä 4-6 metrin vedestä, vaappu noin metri pohjasta ylöspäin.

    Kireitä!