Koko sen ajan kuin lakimuutoksesta kohistiin, oli vastapuolen yksi voimakkaimmista arkumenteista se, että lapsella on oikeus isään ja äitiin. Jos tämä kerran on niin tärkeä asia, miksi yksinäisten naisten oikeutta adoptioon ja hedelmöityshoitoihin ei vastustettu yhtä kiivaasti kuin perussuomalaiset avioliittolakia.
Minusta se johtuu siitä, että yksinäinen nainen on pienempi ärsyke kuin homoseksuaalisuus. Etenkin Mika Niikolle ja sielunkumppaneilleen.
Olin jo tulossa vastaamaan edellisen sivun kysymykseen, jossa yrität vihjailla kyseessä olevan vain ennakkoluulot.
Yksinäisten naisten adoptio-oikeudesta voidaan sanoa seuraavaa. Kun asiaa aikoinaan käsiteltiin, kysymys kosketti
puolta kansasta. Tämä oikeus oli mittasuhteiltaan huomattavasti suurempi ja kosketti siis moninkertaista joukkoa verrattuna nyt keskusteltavana olevaan avioliittolakimuutokseen ja siihen sisältyvään adoptio-oikeuden muutokseen.
Aiemmin tehty päätös oli ajan mukainen ja naisten aseman parantamisen kanssa kuitenkin linjassa. Lisäksi uskottiin, että äiti/nainen todennäköisesti kykenee turvaamaan lapsen perustarpeet ja kahden eri sukupuolta edustavan vanhemman merkityksestä lapsen kehitykselle vaiettiin, jottei avioeron kokeneita yksinhuoltajanaisia alettaisi syyllistää. Asian annettiin olla. Lisäksi yksinhuoltajalla on suuren massan hetero-oletuksen turvin mahdollisuus hankkia itselleen eri sukupuolta oleva puoliso, jonka kanssa voisivat tarjota lapselle ne asiat, joista Jari Sinkkonenkin puhuu.
Tämä siis erotellakseni yksinäisten naisten adoptio-oikeuden homojen vastaavasta. Näiden oikeuksien välillä oli siis kaksi perustavan laatuista olevaa eroa homoadoptioon nähden.
Sen lisäksi kyseisestä oikeudesta on kuitenkin sanottava myös seuraavaa. Asia käsiteltiin mielestäni aivan liian vähällä kansalaiskeskustelulla ja sen lopputulos oli virhe. Adoptiossa lapsen edun tulisi olla aina ensisijainen, ja adoptio tai syntymä yksinhuoltajan perheeseen ei voi olla lapsen etu. Yhteiskunnan ei tulisi millään tasolla tukea lasten syntymistä yksinhuoltajille tai heidän adoptioitaan, vaikka yhteiskunnalla luonnollisesti on velvollisuus tukea lapsia, jotka näihin olosuhteisiin ovat päätyneet.
Sen lisäksi, nyt tämä tehty virhe kertautuu kysymyksessä "jos kerran yksin asuville on jo myönnetty tämä oikeus, miten kaksi voisi olla huonompi kuin yksi" ja sitä tällä tavoin käytetään argumenttina seuraavan muutoksen perusteluissa, jossa siinäkään lapsen etu ei ole enää ensisijainen. Nyt asian ei sitten enää anneta olla.
Tämä vain korostaa sitä tosiasiaa, että näissä päätöksissä oikeuksien suhteen tulisi olla erittäin huolellinen. Niiden peruuttaminen ei ole mitenkään yksinkertainen asia, vaikka tehty virhe olisi kuinka kiistaton osoittaa.